maanantaina, marraskuuta 09, 2009

Krusifiksi ja yhteiskunta



Helsingin Sanomissakin pohditaan nyt krusifiksin merkitystä. Kiva. Mutta Hesarin toimittajan kommentti uskonnontutkijoiden oletetusta reaktiosta on asiaton ja outo. Puhuessan kulttuurin arvoista voi vain ihmetellä, mitä arvoja toimittaja itse liittää krusifiksiin?

Kulttuurikeskustelu on edennyt melkein semioottiselle tasolle. Jonkinlaista edistystä. Iltalehdessä oli kuitenkin (torstaina) pilapiirros, jossa naureskeltiin krusifiksin uudelleenarvioinnille. Miksi ihmeessä krusifiksi olisi itsestäänselvyys? Se ei ole edes alkuperäinen kristittyjen visuaalinen ilmaus tai symboli opettajastaan.

Krusifiksi oli ja on ase. Pelotteluväline. Krusifiksissa kiteytyy valta. Historian vaihe, keisarin palvontakultin ja kirkon sulauttaminen yhdeksi kontrollikoneistoksi.
"Katsokaa, Jumalankin täytyi nöyrtyä esivallan edessä ja joutua kidutetuksi. Ette tekään muutakaan voi tehdä".
Krusifiksi on fasistisen uskon kirkkain ilmenemismuoto. Sillä kumotaan täydellisesti kapinallisen Jeesuksen todellinen elämäntehtävä ja identiteetti. Käytännöllisen elämän kapinallisesta tehdään uskonnollisesti hurmioituva uhrautuja, ennalta määrätty alistuja.

Olen monta kertaa nuorempana katsellut lasten ilmeitä, jotka tuijottavat kirkossa kidutettua krusifiksia ja sillä hyvin riiputettua lihaa kun samalla pappi saarnaa siitä, kuinka Jeesus on lasten ystävä. Lasten hämmennyksen syvyyttä ei voi oikeastaan kuvailla.
"Jumala kuoli teidän syntienne tähden, lapset. Hävetkää."
Yhteiskunnan täytyy olla uskontoneutraali. Niin kauan kuin uskonto on yhteisön jäsenyyden ehto, voidaan puhua fasistisesta sosiaalistamisesta ja suvaitsemattomasta ehdollistamisesta. Ilman totalitaarista uskontokonstruktiota ei fasismi olisi noussut valtaan Italiassa, Espanjassa, Chilessä eikä Saksassa.

Totalitarismi perustuu aina yhden ainoan todellisuustulkinnan ja pakotetun identiteetin jyräävään voimaan, niin on ollut heettiläisten sotilaskulttuurissa, viikingeillä kuin myös Stalinin pakastetussa nukkekodissa.

Käytettyään kirkkojen arvovaltaa "järjestyksen", uuden messiaan statusaseman tuottamiseen Hitler käynnisti uuden valtiouskonnon projektin monella tasolla, suorana esikuvana Rooman keisarijumalien palvonta.  Ilman sitä natsikulttuuri ei olisi voinut jatkua - ja se olisi jatkunutkin ilman johtajiensa itsetuhoista kompulsiivisuutta. Katolisen kirkon esikuvaksi tuli roomalainen keisarikultti monella tasolla.

Suomalainen kirkko voi romahtaa milloin tahansa sisällissodan aikaiseksi fasistiseksi uskontokoneeksi taloudellisen yhteiskuntatilanteen huonontuessa, jos kirkon valtakäsitystä  ei muuteta ja historiallisia valheita kohdata. Kirkko on epädemokraattista ja hämärrettyä valtaa rakentavalle valtiolle korvaamaton kumileimasin, jolla tuotetaan siunausta kulloiselle valtaapitävälle. 1989 laman aikana kirkko keskitti voimansa kansalaisten poliittisen muutostahdon ja tyytymättömyyden kuohitsemiseen. Epäpolitsoimisen. Kirkko pyysi jumalallista siunausta laman aiheuttaneille poliitikoille ja virkamiehille. Ja isänmaalle työrauhaa.


 Poliittinen valta ei saa olla armon kohde vaan kansalaisten valinnan ja järjen kohde.

Kuvainpalvonta on ollut tärkeä osa muinaisia kuningas/keisarikultteja - siinä juutalaisten kuvanpalvontakielto on alunperin ollut hyvin viisas ajatus abstraktista uskonnollisuudesta. Paitsi että Israelissa uskonto on nyt politiikkaa ja politiikka uskontoa - kuten on ollut Italiassakin.

Luther myös nousi kapinaan visuaalista pyhimysmagia-kuvabisnestä ja monokulttuuria vastaan juutalaisten profeettojen tapaan.

Nykyisin romanttisesti katolilaisesta magiasta  ja goottikoristelusta puhuvat eivät ymmärrä sitä foobisen taikauskon määrää, mikä katolilaisilla liittyy kuviin ja pyhimyksiin (en puhu nyt Suomen luterilaisen kulttuurin "luterilaistuneista" katolilaisista). Uskonpuhdistus vapautti Euroopan inkvisitiosta (vaikkakaan ei heti katolisesta taikauskon perinteestä).

Jos Italia olisi nyt halunnut pysyä insestisenä ja uskontokeskeisenä kansallisvaltiona, olisivat sitten vaan jääneet EU:n ulkopuolelle. EU:n uskonnollista monokulttuuria ja nationalismia purkava päämärä on ollut alusta saakka selkeä (ainoa EU:n positiivinen puoli mielestäni.)


Kouluopetus on säädösten mukaan Suomessa ideologisesti neutraalia - mutta ei se sitä ole uskonnonopetuksen kohdalla. Vakaumukselliset ihmiset kouluttavat uskonnonopettajia kirkon ja kirkkolain ohjeistuksessa ja uskonnon oppikirjat ovat selkeästi painottuneita. Uskonnonopettajia ei kontrolloida lainkaan ja kolmasosa uskonnonopettajista tekee käytännössä kirkollista käännytystyötä vanhan hyvän ajan mallin mukaan.

Opetusvirasto sallii varsinkin vähemmistöjen kouluopetuksessa mustavalkoisen fundamentalismin räikeän vapaasti ja rikkoo siis tietentahtoen koulutuslakeja ja oppilaiden oikeuksia. Uskonnollisesti kasvattavat päiväkodit Suomessa - video.

Uskonnollinen lukutaito olisi tärkeää.

Uskonnonopetuksessa vuosilukujen pänttääminen ja knoppitietoihin hukkuva historiakeskeisyys on aivan turhaa höpinää nuorille, jos halutaan lisätä kulttuurista ymmärrystä eri uskontojen periaatteista ja kokemistavoista.

Sosiodraama olisi avainsana uuteen uskontopedagogiikkaan, ns uskontokasvatukseen. Uteliaisuus olisi yksinkertaisin lähtökohta mutta sitä on vältetty lahjakkaasti. 

Suvaitsematonta aivopesua ja suggestiivista kulttuurin uskonnollistamista lasten kohdalla ei tule koskaan hyväksyä.


Seksuaalisen toiseuden korostaminen kirkollisesti epäpuhtaiden eli vaikkapa homojen ja naisten kohdalla on tärkeä osa hierarkista kontrollia ja oman ylemmyydentunteen nostatusta, tavallaan juutalaisten (epä)puhtausoppien soveltamista. Rituaalinen puhtaus ja jumalan sksualisoiminen mieheksi luo valtaa tarkkojen rajojen vetämisellä.

Toiseuden leimaaminen on tärkeää epävarmuuden poistamiselle: kun tiedetään "kelpaamattomat", voidaan olla varmoja omasta "kelpaavuudesta" ja rituaalisesta puhtaudesta.

Puhtausmielikuvilla määritellään oikeaoppisten arvo ja itsetunto, käänteispuolena eli epäpuhtauden määritelmillä on sitten ikävä sivuoire toiseuden korostamisena. Heterot julistavat itsensä Jumalan kuviksi, Jumalan siunaamiksi ja tämän itsensäkorottamisen takia on pakosti erilaisia alennettava, leimattava. Me, ne. Kuinka kelpaan Jumalalle, ja kuka määrittelee, kuinka kelpaan. Se määrittelee, jolla on valta määritellä maan päällä ja taivaissa.



Uskontojen alkuproblematiikka on juuri kelpaamiskysymyksessä: kuinka kelpaamme esi-isien hengille.

Ovatko onnettomuudet ja kuolema hengille kelpaamattoman käyttäytymisen syytä.  Kaikki uhrikulttuuri ja rituaalit lähtevät tästä alkukysymyksestä.

Kun heimolle on luotu jämäkkä hierarkia niin kuolema tuo ongelman: häviääkö hierarkia, kun hierarkian johtaja kuolee? Ei. Hän ohjaa ja delegoi hierarkiaa toteemin kautta. Uskonto on alunperin hierarkian venyttämistä rajan yli. Tai shamaanin venyttämistä rajan yli etsimään vastauksia hengiltä tuonpuoleisesta.

Krusifiksi on uskontotieteellisesti tarkasteltuna vain yksi uusi toteemi.

Toteemi tarkoittaa esi-isien ja henkieläinten asuinpuuta, jota on lepyteltävä uhrein (vrt. syntien tunnustaminen, veren juominen ja toistuva katumus jumalanpalvelusrituaalissa). Esi-isämme omaksuivat ugreilta tuimat, puiset Juma-toteemit, joita pidettiin kylän tai uunin laidalla. Niiden kanssa nautittiin myös muistoehtoollista katumukseksi ja puhdistautumiseksi.

Kristinuskokin instituutiona, kirkkouskontona on aika alkeellista uhrikulttuuria: katso, Jumalan Karitsa, tehokkain talismaaniuhri maan päällä. Verenhimoisen uhrikulttuurin huipentuma. Joku on uhrattava, jotta meillä olisi parempi fiilis.


Teurastettu jumala krusifiksina on fasistiselle uskontomielenlaadulle hyvin mieluinen visio.
"Voimme tappaa jopa Jumalan joten teillä on vain toivoa paremmasta kuoleman jälkeisestä elämästä".

Kirkko Italiassa on julkisesti tukenut italialaisia mafiosoja. Ilman sitä siunausta   ei olisi italialaista mafiaa ja kansan epäpolitisoimista. Jumala on ikäänkuin mafioson esikuva Italiassa - ja ristiinnaulittu poika alamaisten idoli.
"Antakaa anteeksi murhaajille sillä he eivät voi mitään ahneudelleen. Valmistautukaa kuolemaan, ajatelkaa vain taivasta ja luopukaa maallisesta elämän parantamisesta."

"Alkuseurakuntien" aikana suurin osa kristityistä oli gnostilaisia kristittyjä, jotka pitivät tiedostamattomien ja valintakyvyttömien lasten pakkokastamista automaattiseen jäsenyysuskoon ja  pelastukseen jumalanpilkkana. Olemme nyt tässä katolilais-luterilaisessa kirkkokulttuurissa toisten uskontojen kopioijien, lapsenkastajien ja muiden kristittyjen vainoajien ideologisia jälkeläisiä. Rauhanomaiset kristilliset seurakunnat vainottiin ja tapettiin pois kartalta nykyisten valtakirkkojen oppi-isien toimesta.

Vaikka valtiokirkko on joutunut Skandinaviassa purkamaan omaa syntioppiaan ja uhkakuvilla toimivaa valta-asemaansa, se ei ole tehnyt sitä kertaakaan vapaaehtoisesti - ja siksi patriarkaalisen katolisia uskontunnustuksia, hierarkista keisarikulttia simuloivaa piispakirkko-järjestystä, helvetinkatkuisia virsiä ja suuruudenhullua, maailmanloppua odottavaa Kristus Pantokrator-jumalakuvaa ei ole muutettu "perinteiden tähden".

"Nöyrtykää avuttomuuden ja väkivallan edessä, Jumalannekin vain uhrautui, ettekä tekään muuta voi tehdä."
Krusifiksi on monessa eteläeurooppalaisessa kodissa talismaanina juuri demoneja ja sairauksia poistamassa. Krusifiksi ei ole kulttuuria. Jos puhutaan aidosta kulttuuriperimästä ja identiteetistä, niin silloinhan pitäisi palata todella originaaleihin hedelmällisyysrituaaleihin ja tapoihin täällä Suomessakin.

Uskonto olkoon vapaa myös valtiosta ja kirkkolaki siis purettava kokonaan.

Naurettava jumalanpilkkalaki on yhtä inkvisitiokomediaa suvaitsemattoman Jumalan kuvasta. Ihan kuin joku kaikkivaltias tarvitsisi tuomitsevaa puolustajaa.

Ruotsin kuninkaan valtiokirkon uskontoon pakottamisen aika on ohi. Ja pakkoruotsin myös.


Määrittääkö luontoäiti moraalikäsityksemme?

–Ihmisellä on biologinen moraalikoodisto, joka tuottaa intuitiivisia päätöksiä oikeasta ja väärästä. Harvardin yliopistossa Marc Hauserin väitteet perustuvat tutkimukseen, johon osallistui noin 250 000 henkilöä, 120 eri maasta. Moraalisia valintoja testannut kysely osoitti, etteivät uskonto, laki tai yhteisön koko vaikuta ihmisen moraalisiin valintoihin.









PS. linkki tuoreeseen  MOT-ilmastonmuuttumattomuusohjelmaan liittyen:


  MOT – länsimaisen elämänmuodon asialla


MOT:n 9.11.2009  ilmastodokkarin valheet

Kylmää vettä MOT:n niskaan

 

 

Uskontotiede Arhi Kuittinen.

4 kommenttia:

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Minä olen luullut että koriste -esineistä valittaminen on aika nyylää.

Krusifiksi voisi mielestäni olla, ja voitaisiin jopa kannustaa että laitettaisiin juutalaisten merkki, hindujen symboleja ja buddhalaisia patsaita lisäksi.

Itsehän kannan aina ristiinnaulitun kuvaa mukanani. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin tulee mahdollisuus treenata tarkkuusammuntaa. Silloin on hyvä, jos on mieluisa ammunnan maalitaulu messissä. Radat eivät pidä kovin suurta valikoimaa tämän mallisia maaleja varastossaan. (En siis oikeasti harrasta lainkaan minkäänlaista ammuntaa. Minä lyön and that's all.)

Arhi Finnsanity kirjoitti...

Se on ihan ymmärrettävää, että ihmiset luovat oman henkilökohtaisen ja lämpimän suhteen krusifiksiin amulettina tai kunnianosoituksena.

Se on vähän eri ilmiö, kuin instituution into käyttää kidutusvälinettä nöyryyden masinoimiseen.

Kirkon sadoista paradokseista suurin on se, kuinka epätoivoisesti yritetään esittää instituutioiden vastustaja instituution perustajana.

Ja Jeesuksen "harkittu itsemurha" tulkintana toimintansa "päämääränä" on silloin propaganda-arvoltaan mittaamaton.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Joo, varmaan on. "Luontaista" rakentaa lämmin suhde symboliin. Järkevää tai rationaalista se ei ole. Sanataikuutta, jossa merkki ja asia muuttuvat samaksi. Yhtä "luontaista" kuin uskoa astrologiaa.

Mutta käsittääkseni symbolit ja niiden sisällöt muuttuu ajan kanssa. Tämän vuoksi historiaan viittaaminen on oikeastaan aika turhaa. Se on vähän kuten etymologia: Toki kertoo jotain, mutta on enemmän "aihetodiste" kuin muuta. Eli se että jonkin sana on joskus määritelty jotain kautta, se ei tarkoita että se pysyisi sellaisena. Se kertoo siitä minä sitä on joskus ammoin pidetty. (Ja tuleehan "psyykenkin" nimi perhosesta.)

PS: Kieltämättä on hieman koomista että rakkauden uskonnon tunnuksena on kidutusväline. Mitähän Jeesus mahtaa miettiä jos tulisi takaisin? Että kiva. Ristin kaulassa pitäminen olisi "symbolisena tekona" vähän sama kuin menisi tervehtimään JFK -faneja kiikaritähtäinkorulla varustautuneena.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Toinen asia on tietysti se, että on selviö että syvärakenteet mukautuvat pintarakenteisiin.

Yhteiskunnan muutos saa siis taatusti kirkon muuttumaan. Vaihtoehtonahan on "ideologia lakkaa olemasta" tai "ideologia sopii pintarakenteeseen".

Mutta olennainen kysymys onkin siinä, että tässä tilanteessa "ilmiöiden nousu" on vähän kuin tarujen hydra. Lyöt yhden pään, niin jostain nousee uusi. Eli kirkkoa vahtimalla se nousee jostain muualta. Vain yhden tai muutamankin vahtiminen on aika "monomaanista".

Tätä itse asiassa korostaa se "luontoäidin vakaa moraalinäkemys". Jos ideologiat eivät vaikuta, ne eivät vaikuta. Uskon että näin on. Silloin tapahtuu kaksi asiaa samanaikaisesti:
1: Kaikki puheet siitä että uskonto johtaisi moraalisuuteen tai siitä luopuminen moraalittomuuteen ei tarkoita mitään. Uskonnot ovat moraalisia vain koska ne heijastavat ihmismielen pintarakennetta. Jos ihmiset pitää uskonnon toimintaa kammottavana, he hylkäävät sen. Jumalaan uskominen määräytyy sen mukaan "mikä on kivaa ja mikä tuntuu eettiseltä ja oikealta". Totuusarvo ei kiinnosta, ihminen kun on ensisijassa tunneolento. Vähemmän kylmän järkevä analyytikko kuin itselleen aamulla uskottelee.
2: Myös uskonnon tekemät pahat asiat on katsottava pintarakenteiden kautta.

Nyt näyttää että on kaksi perinnettä, jossa toinen väittää että uskonto tekee vain hyvää ja kaikki paha johtuu "vääränlaista uskosta" (oikea Totuus on tietysti juuri näillä "vaatimattomiksi" itseään kehuvilla ja muita väärässäoleviksi pahiksiksi moittijoilla.) Toisen mukaan uskonto voi aikaansaada vain pahaa.

Minusta uskonto on vain helvetin irrelevanttia. Ainut syy, miksi se on tärkeää on se, että ihmiset tekevät siitä tärkeää. Siksi minunkin on "pakko reagoida". Vaikutuksen suuruuden vuoksi. Ihmismassojen vuoksi. Sillä vaikka en usko uskontojen viittaamiin tuonpuoleisiin, uskon uskovaisten ihmisten olemassaoloon.