Kataisen ylpeys Sari Sarkomaan eroamisesta sai minut hymyilemään. Hohottamaan.
Kummalla tavalla pehmeä arvot vilahtelevat kokoomuslaisten puheissa, mutta vain emotionaalisen propagandaviestinnän kannalta hyödyllisen lyhyinä hetkinä.
Anne Moilanen ja muut feministit tuskastuivat vihaisesti ihan aiheesta naisten asemasta poliittisen pelin ja suomalaisen työelämän kovalla areenalla.
Itse en allekirjoita millään tavoin feministien hysteerisen aggressiivista ohjelmajulistusta naisen aktiivisesta alistamisesta maassamme (sillä Suomi on maailman tasavertaisin maa naiselle nimenomaan käytännön sukupuoliroolien kannalta) - mutta tässä tapauksessa olen jotenkuten samaa mieltä kiihko-Moilasen kanssa. Moilanen herätti tietysti myös aktiivisten feminismin opponenttien kommentit jotenkin taas tympeän asemasodan korostetun rigidillä tavalla.
Muistissa poliittisessa sirkuksessamme on mm. Anneli Jäätteenmäen poliittinen teloitus, mikä oli aivan poikkeuksellisen tarkoitushakuinen temppu, sillä miestä ei olisi hakattu niin tarkoituksellisesti kuin Jäättenmäkeä. Jäätteenmäki teki vakavan virheen pelästyessään ja luovuttaessaan helpolla - vaan Sarkomaan valinnasta en sanoisi samaa. Mutta Sarkomäen valinta on paljastava ja yleistettävä ilmiö.
Minusta on selvää, että naiset tuntevat paljon helpommin huonoa omaatuntoa, jos lapsi oireilee ja ahdistuu sosiaalisen deprivaation, yhdessäolon puutteen takia. Naiset ylipäätänsä tunnistavat helpommin lapsen oireilun (eivät suinkaan kaikki naiset).
Hiljaiseksi ja aloitteettomaksi muuttunut lapsi voi monen miehen mielestä olla vain unelmalapsi eikä häiriintynyt nuori psykopaattiehdokas.
En oikeastaan tiedä miehiä, jotka olisivat ottaneet uransa uhalla aikalisän sairaan lapsen takia vaan kyllä juuri naiset sen ottavat.
Olisivatko kokoomuspomelot olleet "ylpeitä", jos mies olisi eronnut lasten takia?
Eivät varmasti olisi sanoneet ylpeys-sanaa miehen eroamisesta, siis luovuttamisesta, vaan vain "ymmärrämme hänen ratkaisuaan luopua urastaan perheensä parhaaksi".
Tuo kokoomuksen ylpeys-elvistely tässä tapauksessa on taas sitä medialypsyä, vedetään kansan arvostaman arvojen mukaisesta arvomielikuvasta pinnat kotiin vaikka kuinka tilanne potuttaisi.
Useimmille miehille ura on selkeästi perhettä tärkeämpi, itsetunnon ja todellisen julkisen ylpeilyn aihe. Sitä perustellaan suureellisesti valkoisen miehen vastuulla perheen "elintasosta" ja sosiaalisesta asemasta - mitattuna juuri rahallisessa mittakaavassa. Eivät miehet yleensä ylpeile lastensa onnellisuudella, tasapainolla ja turvallisuudella vaan autolla, lomilla, kännykällä ja talon koolla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
2 kommenttia:
Tämä menee nyt kyllä taas vähän väkisin väännetyksi, kun pitää sanoa jotain pahaa instanssista X.
Vastasinkin jo pariin väitteeseesi blogissani.
Lapsi ei ole kulutushyodyke. Yhden vanhemman tulisi olla aina saatavilla, mieluumin Μonen aikuisen jatkuvasti.
Lähetä kommentti