lauantaina, heinäkuuta 05, 2008

Villit kaasut

Tässä pahin esimerkki EU:n täydellisestä munattomuudesta ympäristösääntelyn suhteen. Laaja ja kiihkeä teollisuuden lobbaus ajoi hujauksessa suomalaistenkin meppien läpi vaarallisen lain, joka salli villit kaasut taatakseen nopean kaupallisen teknologisen kehityksen ja tuottavan kulutuselektroniikan markkinoinnin. Lobbaus tähtäsi tutkimustietojen estämiseen ennen lainsäädäntöä ja siinä teollisuus onnistui vaatiessaan halpojen tuotantomenetelmien hyväksymistä. Eikä tämä ole edes uusi uutinen.

Tämä sama vapaus teollisuudelle annettiin EU:ssakin, halvemmalla ja vaarallisemmin. :

Taulutelevisioiden näytöt saattavat olla suurempi riski ympäristölle kuin hillivoimalat. Niissä käytetty kasvihuonekaasu typpifluoridi (NF3) vaikuttaa ilmaston lämpenemiseen jopa 17 000 kertaa voimakkaammin kuin hillidioksidi. Häkellyttävästä Kalifornian yliopiston tutkimuksesta raportoi New Scientist -lehti. Lähes puolessa tällä hetkellä maailmalla myytävistä televisioista on plasma- tai LCD-näyttö.

- Huolestuttavaa ei ole vain se, ettei Kioton pöytäkirjassa rajata kyseisen kaasun käyttöä, vaan myös se, että valmistajien ei tarvitse raportoida käyttämistään kaasuista, sanoo Kalifornian yliopiston professori Michael Prather.

Jos EU esittää itsensä hyvinvoinnin ja ympäristöturvallisuuden organisaationa ja takaajana vaatien yhä enemmän epädemokraattista vallankäyttöä, niin miksi todellisuus EU:n roolista teollisuuden palvelijana on nyt niin kovin erilainen?

Asenneongelmaa ei korvata diktatuurilla.


Ei kommentteja: