Nosto 2008 - päivitetty - Arhi Kuittinen terapeutti kirjoittaja -
Pahan ongelmasta.
Psykopatian olemuksesta.
Onko paha vain tapa ja tilanteen luomaa hyötytoimintaa vai tuhoavaa hekumaa? Tahatonta, tahallista, järjestelmällistä? Mikä paha on inhimillistä, mikä tautiluokitusta, mikä ahdistuksen painetta? Ymmärrettävää?
Antiikin Kreikan Olympos-vuoren häiriintyneet jumalolennot ovat loistava psykopatiagalleria, narsistisesti häiriintyneiden perustyyppien kipeä pantheon.
Sosiopaatti-sanaa eivät suomalaiset psyyken ammatilaiset suostu enää käyttämään ja ovat ruoskineet sen pois toimittajien sanavarastostakin.
He puhuvat mieluummin tautiluokituksista, joissa kätevästi pahan ongelmaa ei semanttisesti ole. Narsistisesti häiriintyneistä psykopaateista sentään puhutaan, mutta tulkintakirjo on hämmentävä.
Naistenlehdissäkin vaihtelee asian käsittely sadistisen narsistin kohtelusta kertovista tarinoista kognitiivisen psykoevankeliumin julistajiin, joiden mukaan persoonallisuushäiriö on vain jonkinlainen käsityshäiriö, käytöshäiriö, kognitiovirus, joka voidaan huomioimalla muokata ja korjailla ymmärryksellä ja tahdolla.
Itse näen asian vähän rankemmin psykoanalyyttisesti.
Persoonallisushäiriötä voi lieventää ja hallita ulkoisten auktoriteettien (kuten kognitiivisen terapeutin, vaimon/miehen, papin tai pomon jatkuvasta painostuksesta ja houkuttelusta) ja sosiaalisen paineen (hyvä maine ja menestyksen moraaliseet statusehdot) mutta se on aika peruuttamaton hajonneen persoonallisuuden tila.
Kysymys ei voi olla pohjoismaisen demokraattisen tasa-arvoisesta ja suoraan verrattavasta ihmiskuvasta, toivon teologisesta näkökulmasta tai rohkaisevasta myötätunnosta, kun puhutaan psyyken fundamentaaleista vauriomalleista ja psykoottisen käyttäytymisen määrittelytavoista.
Sosiopaatit eli sensitiiviset psykopaatit eli dynaamiset narsistit tuntevat oman huoneentaulunsa ja käskynsä sosiaalisen kelpaavuuden hallinnasta ja säädellystä itsehallinnasta.
Sosiopaatti kykenee ylikorostuneen narsistisesti kontrolloimaan omaa persoonallista epätasapainoaan ja hajonneisuuttaan ulkoapäin, ulkokohtaisesti hajottamalla ja kontrolloimalla vaikkapa muiden ihmisten sosiaalisia ja psyykkisiä tasapainopyrkimyksiä. Hajota ja hallitse. Sota on psykopaattien sosiaalisesti kontrolloitu aggressiorituaali, ei väistämätön ihmisen osa ja elämänhallinnan tapa.
Epävakaat aggressiopsykopaatit taas tuntevat pakottavaa halua ulkoistaa suoraan sisäisen kaaoksensa avoimen aggressiivisilla voimannäytöksillä.
Albert Speer on loistava esimerkki täydellisen sopeutuvasta ja miellyttävästä sosiopaatista. Hän huolehti niin arkitehtuurista kuin massamurhien teollistamisesta ja osasi vaihtaa väriä kuin kameleontti, vedoten vuosisadan suurimpaan myyttiin, virkamiesvelvollisuuteen ja poikamaiseen uskollisuuteen.
Kunhan saavutti valtaa. Kykenevä mihin tahansa, sopeutuva milloin vain. Velvollisuus ja ideologia ilman vastuuta mutta silti äärimmäisen tietoisesti kaikkia tekojaan peitelläkseen tuottaa mahdollisimman sivistyneitä ja harkittuja valheita.
Tässä havaintojani narsistisesti painottuneen persoonallisuuden itseymmärryksestä
Sosiopaatin huoneentaulu
1 ) Ihaile julkisesti sitä, mitä luontaisesti halveksit.
2 ) Vetoa tunteenomaisesti ja vaativasti ihanteisiin tai ideologiaan, sillä ihmiset tuntevat voimattomuutta elämää suurempien ihanteiden äärellä.
3 ) Toimi niin, että kelpaat parhaiten niille, joille sinun täytyy kelvata ja joista sosiaalinen olemassaolosi ja julkinen profiilisi on riippuvainen.
4 ) Toimi ihailtavasti, sillä ihailevat ihmiset sokeutuvat roolien tavoitteista - kätke se, kuinka paljon nautit muiden ihmisten riittämättömyden tunteista.
5 ) Pyri osoittamaan, että ihmiset ovat sinusta riippuvaisia, sinun tarkkailevan nyppivistä ja vertailevista mielipiteistäsi ja varmuudestasi riippuvaisia - lupaile aina liikoja ja vetoa myöhemmin muiden ymmärrykseen ja joustavuuteen.
Korosta aina erehtymättömyyttäsi, mitä "oikeastaan tarkoitit"
ja toisten valintojen vääryyttä ja epäonnistumista joltakin katsantokannalta.
6 ) Jos inhoat myötätunnon osoittamista edes laskelmoivasti ja strategisesti annosteltuna, tukeudu kovaäänisen painokkaasti jokaisen mahdollisen moraalisesti tulkittavan asetelman kohdalla suuriin ajattelijoihin ja ajattomiin viisauksiin itsestäänselvänä ja ylilyövänä auktoriteettina niin että muut tuntisivat pahaa oloa ja riittämättömyyttä normaalin elämänsä talonpoikaisjärjellä normaalisti sujuvasta vuorovaikutuksesta.
7 ) Halveksi avuttomuutta ja etsivää herkkyyttä aina kun mahdollista, mutta vain silloin kun tällä toiminnalla ei ole itsellesi haittaa - statukseltaan mitättömien suhteen tai niiden seurassa, jotka ihailevat tunteetonta voimaa tai joihin pelko on tehokkain keino vaikuttaa - toimi silloin vapaasti kokeaksesi aggressioittesi voimaa ja niiden purkamista ulospäin nautinnon sanelemana, ettet halveksisi omaa epäpersoonallista hajonneisuuttasi ja ettet hajoaisi omien kaoottisten aggressioiden voimasta.
8 ) Jos heikkona hetkenä tunnet olosi tyhjäksi ja tunnet kateellisuuden paineen nousevan mieleesi ajatellessasi tavallisista tunteista tyytyväiseksi tulevia ihmisiä, katso, kuinka hekin käyttävät tavallista vuorovaikutusta ja yleistä hyvinvointia pehmentämään tavallisia valkoisia valheita ja mielistelevät kaikkia ihmisiä ympäripyöreän varovaisesti ja mukavuudenhaluisesti ilman mitään raudanlujaa päämäärää; katso kuinka pieniä he ovat ja kuinka suureksi voit tuntea itsesi ohjaillessasi muita ihmisiä laskelmoidusti, katso kuinka heikkoja ohjailtavat ihmiset ja ns. ystäväsi ovat.
ii
Tiedostaa vai eikö tiedostaa?
Mitä sadisti tiedostaa?
Voiko sadisti olla tiedostamatta toisen kärsimystä?
Ei.
Miksi sadisti nauttii toisen kärsimyksestä?
Koska hän nauttii siitä. Psykopaatti nauttii omasta arvaamattomuudestaan vikka kuinka sitten antamaansa vaikutelmaansa korjataksen vinkuu anteeksiantoa. Oikukas ihminen luo näkymätöntä pelon ilmapiirin suojaa itselleen ja varpailla oloa ympärilleen.
Koska hän hakee sitä. Ei kaikkien kanssa mutta esim työpaikalla alistuvimpien ihmisten tai lasten kanssa.
Kuinka sadistinen psykopaatti tulisi tiedostaa?
Humanistisesti? Tasa-arvoisesti?
Suomessa on vieläkin kognitiiviseen psykologiaan nojaavia "kasvatustieteilijöitä" ja koulupedagogeja, joiden mukaan joukkokiusaaminen on vain ryhmässä "tapahtuva" lumipalloefekti, "prosessi". Homma vain pääsee käsistä. Vahinko. Oho.
Mikä pääsee miten irti, noin vain?
Ruotsissa oli laaja ja pitkäaikainen tutkimus aktiivisista koulukiusaajista, kiusaamistapahtuman generoijista (en nyt löydä tutkimuksen nimeä 2008/2009). Lähes kaikki tutkittavat diagnostisoitiin sitten aikuisina persoonallisuushäiriöisiksi. Persoona oli murskattu jo lapsena. Kiusaaminen oli tapahtunut kotona ja lapsi toteutti oppi koulussa.
Sadismi on pahan olon projektio. Toisen ilmaisema paha olo on kuin vapahtaja sadistille, joka ei halua/osaa käsitellä omaa pahaa oloaan. Sadisti torjuu omaa pahaa oloaan eikä halua samaistua itseensä. Samalla osoittaa samaa epäempaattisesti kyvytöntä perusinhoa määrittelemiään "heikompia" ihmisiä kohtaan.
"Radikaali armo", fanaattisen toiveikas ja epärealistinen armo, institutionaalinen automaattiarmo, on yhtä tuhoava ilmiö kuin radikaali paha -ilmiönä.
Kumpikin ovat yhteisöä halvaannuttavia. Ymmärystä rajoittavia.
Natsien nationalistinen ja rotukeskeinen "radikaali armo" perustui ajatukselle, että Saksan kansaa on suojeltava kaikelta "pahalta" ja laajennettava keinolla millä hyvällä. Amokin armoa: sijoita paha johonkin mielikuvaan niin tiedetään miltä hyvää on suojeltava.
Jokainen yhteisö tai yksilö, joka luulee omistavansa absluuttisen hyvän, on jo astunut piirtämään absoluuttisen pahan rajalinjaa. Radikaalin armon eli pelastuksen omistaja tarvitsee radikaalin pahan, Demiurgin, jonka luomistyö tuottaa varjoja ja tuulimyllyjä Don Quijotelle.
Radikaalin armon yksi versio, utooppinen tasapäistämisajatus ja pseudohumaani tasa-arvon absoluuttisen ihmiskäsitys, on hyvin vaarallinen ilmiö mm. nykyisessä suomalaisessa KIVA KOULU-koulukiusaamisen torjuntaprojektissa.
Tämä ajatus, että kuka tahansa voi ruveta koulukiusaajaksi, on sontaa, pseudopsykologiaa.
Helpoin tie vaimentaa kiusaamisilmiö hoitamatta ja piilottaa vaikein psykologinen hahmotusongelma kiusaajalapsen perhessä vaikuttavasta psykopatiasta on vaatia oppilaita näkemään kiusaaja aivan tavallisena ihmisenä ja siis luovuttaa kiusaajalle spesiaalistatus opettajan silmissä - jota muiden lasten täytyy varoa ärsyttämästä.
Kiusaaja saakin opettajan empatian osakseen, kiusattu ärsyttää opettajaa ja "uhkaa koulurauhaa".
Psykopatia, persoonallisuushäiriö, täytyy uskoa todelliseksi ilmiöksi ja aktiiviseksi roolitoiminnaksi, ennen kuin sadismia voidaan ymmärtää.
Toki nuoria pikku sadisteja on terapeutin ja kouluterveyshoitajan taholta ymmärrettävä kognitiivisesti elämäntilanten hahmottamisksi ja autettava/painostettava heille jonkinlaista sosiaalista tietoisuutta syntymään mutta se, että yhteisöä ja ennen kaikkea kiusattuja vaaditaan "tajuamaan" se, että kuka tahansa voi huvikseen kiusata toista ja siksi ei saisi "syyllistää" kiusaajaa "erilaisena".
Mutta ymmärräys sadistien kanssa vaatii aina ehtoja ja rajoja avun kohteelle. Muiden ei tarvitse taipua sadistin edessä empatian takia vaan sadisti on laitettava taipumaan muiden ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edessä.
Jos kiusaaja vapautetaan syyllisyydestä jonkinlaisen "yhteisesti jaetun perisynti" -ajatuksen kognitiivisena versiona, tälle pikku sadistille annetaan suorastaan kehoitus että kiusaaminen oli vain itsensä ilmaisua ja luontenpiirre. Normaalia. Vastuusta vapautettava lipsahdus.
Rahamarkkinoiden romahdus ei ollut sattuma tai laskennallinen vahinko.
Eikä jää viimeiseksi, sillä koko maailman poliittinen johto on ollut heti lohduttamassa ja pelastamassa ahneuden julistajia. Rahan arvoa ilmestyy taas kuin tyhjästä veronmaksajilta rahan painajille ja pelaajille. Täydellinen puhallus.
Maailma ei luo markkinoita vaan markkinat luovat nyt mieleisen maailman.
Pörssimaailma on sosiopaattien hautomo, narsistinen lastentarha. Samaistumiskyvyttömyys on korvaamaton etu peliluolassa. Putsattu vain heitetään aamunkoitteessa mäkeä alas Pörssi-Pantheonista.
Voitto on ainoa ilo, toisilta pois otettu suurin tyydytys.
Pörssispekulaatioon ei kuulu seuraamusten humanistinen arviointi. Houkuttelu, maanittelu, yhteinen arvon nousun odottelu, toisten odotusten varan laskenta.
Voiton kasvattaminen hypellä ja osakkeiden arvonnousun vedättäminen matemaattisesti mahdottomilla pyramidihuijauksilla ei välitä seuraamuksista. Seuraamukset ovat vain kirous hyvien fibojen odotusmarkkinoilla. Kaikella on vain välinearvo, ihmisten hyvinvointi ei kiinnosta markkinalordeja. Itsekkyys on ennakkoehto edun saalistajille, joille ansio ei tule työstä vaan arvon siirtämisestä vedonlyöntinä ja systeemin kaappaamisena muilta itselle.
Lehmää lypsetään vain yhä tehokkaimmilla lypsykoneilla, kunnes lypsetäänkin jo lehmän verta. Sosiopaatteja ei huoleta tappaa lypsettävää lehmää tai keksiä aina uusia paroni von Münchausenin tarinoita rahan neitseellisestä sikiämisestä vapaassa kapitalismissa. Köyhien määrä on vain vitsi varallisuuden haalijoille. Sosiopaatti samaistuu vain Jumalaan ja ylemmyyden turvaan.
Miten psykopaatteihin tulee suhtautua?
Selkein esimerkki: työpaikalla tai jopa poliittisissa kuvioissa vallanhimoista psykopaattia ei saa ymmärtää "humanismin" takia, jonkin sokean velvoittavan empatiaperiaatteen velvoittamana.
Aikuiset psykopaatit eivät ole keskustelun ja normaalin empatian tavoitettavissa.
Periksi antaminen ei ole ymmärtämistä. Tasa-arvo ja kunnioittaminen on tietysti must sosiaalisen reiluna pelinä mutta psykoottista peliä pelaavalle ei voi antaa milliäkään myöten, kun peli tulee selväksi normaalille yksilölle.
Työpaikallakaan psykopaattia kohtaan "joustava" empatia ei auta vaan vain reilujen rajojen vetäminen ja ehdottomasti niistä pitäminen.
Psykopaatti vetoaa jatkuvasti toisten ihmisten perusempatiaan - vain jotta voisi kinuamalla vedättää ja ylittää toisten ihmisten rajoja, vääristääkseen tulkintoja ja luodakseen hämmennystä, ihan vain vaikka siirtämällä omaa työtään muiden tehtäväksi mutta siis myös itsetarkoituksellisesti alistaakseen toiset vetoamalla, hämäämällä, väärinkäsityksillä, ruikuttamalla ja uhkailemalla.
Siinä mielessä psykopaatti lähimmäisenä ei ole normaali ihmissuhde normaalille ihmiselle.
Vaan sotatilan oivaltaminen, toisen tuottaman vääristymän tiedostaminen, jotta ei itse joudu halveksimaan itseään ja voimattomuuttaan järjettömien myönnytysten ja näkymättömien häpäisyjen kautta, joihin on siis suostunut itse. Psykopaatti tuottaa toiseutta sekoittamalla ymmärryksen rajoja.
Psykopaatin vastustaminen ei tuota sitä kaaosta ja toiseutta, mutta konfrontaatiossa sosiaalista vuorovaikutusta kulissien takana hallitseva toiseuden inferno pääsee esille ja paljastuu aiheuttaen hämmennystä ja torjuntaa. Kaaosta ei synny, se vain paljastetaan.
Mikä on pelottavaa ihmisille, jotka hallitsevat rooliaan sopeutumalla ja kerjäämällä kitosta kontrollihaluisilta ihmisiltä.
Toiseuden musta aukko on psykopatiassa sisäänrakennettuna. Siksi ihmiset eivät halua vastustaa psykopaattia vaan haluavat myötäillä häntä, koska normaali vuorovaikutus ja tulkintakategoria omasta roolista ja hyväksynän ehdoista on vastustuksen hetkellä lähes mahdotonta.
Psykopaatti ei muutu normaaliksi vuorovaikutteiseksi ihmisolennoksi pohjattoman empatian ja myötäilyn avustuksella.
Psykopaatit ovat toki samalla ihmisiä - tarpeissaan. He haluavat elämänpiirinsä ihmisiltä hyväksyntää, partneriltaan hellyyttä, kokea suuria tunteita elokuvissa ja kokea olevansa valitsemilleen ihmisille turvallisia, ehkä usein liioitellun suuria pelastajahahmoja (kuten natsit "arjalaisille"). Mutta joitakin kohtaan taas koston ruumiillistumia ja maanpäällinen jumalhahmo ilman mitään estoja. Vaikka pskopaatin useimmat tarpeet ovat normaaleja, hänen keinonsa eivät ole sitä.
Täyteen vauhtiin päässyt psykopaatti on suoraan verrannollinen vallantuntoisiin natseihin. Tavallaan he ovat demonisia omissa tavoitteissaan, kuuntelevat omia demonejaan, narsistisia tavoitteita ilman vuorovaikutusta ihmisten kanssa. Heidän sisäinen motivaationsa toimii sadismin ja vahingonilon voimalla, he saavat voimaa sadistisista toimenpiteistä, toisten heikentämisestä ja hämmennyksestä, toisen kärsimyksestä. Vallasta. Miellyttävästä käytöksestä ja ihailtavasta maineesta sosiaalisena valuuttana.
Hitlerin natsijohtajat olivat banaalin naurettavia kliseitä jo epäarjalaisessa ulkomuodossaan, lapsuudessaan ja elämänhallinnassaan voimattomia hiiriä kunnes saivat mahdollisuuden toteuttaa puhtaan ja estottoman vallan politiikkaa edustaessaan täydellisiä ihanteita.
Kaikki toiminta, mikä antoi voimaa, innosti heitä. Jopa neuroottinen järjestelmällisyys voiman sairaalloisena analogiana, voimattomana määrän todisteluna ilman tulevaisuutta ja jatkuvuutta. Toisten heikkous ja sotavoiman tuhoisa voima kiihotti heitä. Mitä vähemmän tuhlaavaa empatiaa ja etäisyttä haavoittuvaan ihmisyyteen, sitä parempi roolisuoritus natsilta, joka ei ikinä tappanut itse omin käsin ketään.
Määritelmä demoniselle mielenlaadulle.
Tuhoamisesta elämänvoimaa; toisen tuho tai toisen muokkaus, minulle voima.
Vaikka joka natsin sisällä onkin nyyhkivä ja halveksittu pikkupoika, he valitsivat toisen heikkouden omaksi voimakseen.
Kysymys ei ollut ymmärtämättömyydestä vaan askeleesta, jolla oma luhistuminen ja voimattomuus siirretään toiseen ihmiseen. Aktiivinen fasisti tarvitsee aina täydellisen vihan kohteen, puhtaan uhrin, jota kohtaan saa projisoida empatian vastatunteen, tuhoavan vihan.
Eichmann oli täydellinen psykopaatti. Hän ihastui ideologiaan, jossa julmuus palkitaan ja hän oli täysin tietoinen siitä. Ei hän ollut tunteeton vaan tavoitteli omaa onnen olotilaa täysin siemauksin. Halveksien menneen elämänsä heikkouttaan ja siis torjuen sekä korvatakseen omia lapsuuden kokemuksiaan estottomalla voimalla.
Eichamann ei toiminut totellakseen vaan nauttiakseen. Hän oli tietoinen seuraamuksista ja maksimoi toimintansa vaikutuksia. Hän ei ollut systeemin osa vaan loi systeemin.
Herra Fritzl koki velvollisuudekseen alistaa ja nöyryyttää "tottelematonta", epäkristillisesti käyttäytyvää, julkean itsenäistyvää, seksuaalisuutensa löytänyttä tytärtään ja sai siitä suunnatonta tyydytystä. Isällistä nautintoa ehdottomasta auktoriteetistaan. Hän toimi ihanteittensa mukaan tuhotakseen tyttärensä elämän ja vapauden. Fritzl ei nauttinut elämästään ja kauhistui, kun tytär alkoi nauttia elämästä.
Mutta. Hän näki insestijälkeläistensä kärsimykset, sillä hän pelasti osan insestilapsistaan todelliseen sosiaaliseen maailmaan, ylpeänä omast roolistaan pelastajanakauhukellaristaan, oman mielensä umpikujasta. Fritzl oli kunnioitettu vanhojen perinteiden mukainen alfauros kotikulmillaan. Kunnioitettu ja pelätty.
Radikaalia pahaa ei ole.
Siitä olen samaa mieltä.
Mutta nauttivaa ja hedonistista sadismia löytyy, joka osaa ulvoen vikistä ja vedoten vaatia empatiaa, toisten sokeutta, kuin pieni lapsi, jos ei saa ehdotonta mielivaltaa yhteisössään.
Kysymys ilmiön ymmärtämisessä tosielämässä on näkökyvystä rajojen suhteen.
Empatia ja joustavuus ei valitettavasti auta psykopaatin kanssa, siinä mielessä demoninen vuorovaikutus on kyseessä. Olen tässä elämänkokemukseltani "freudilainen", tukeudun teoriaan ja kokemukseeni enkä näe mitään järkeä nähdä jokaista vuorovaikutusta skandinaavisen inhimillisenä, "olemme samanlaisia-periaatteen" mukaisena ilmiönä, kaikkien ihmisolentojen kanssa.
Psykopatologia on aika demoninen tila. Virkamies- tai isälliset patriarkkavelvoitteet ovat urbaani legenda todellisen pimeyden kiertämiseksi.
Asian ymmärtämisessä ei ole kysymys humanismista luopumisesta vaan tärkeimmästä realismista ihmismielen äärirajan reunalla.
Jos psykopaatti ei näe tasa-arvoa, niin humanistin on turha uhrautumalla kuvitella luovansa tasa-arvoa paratiisilliseksi ennalleensaattajaksi. Empatian tuhlaileva ja toiveikas tunteminen sadistisen periaatteen mukaan toimivia ihmisiä kohtaan ei vain toimi. Kysymys on todellakin eri lainalaisuuksista ja systeemipelistä.
Ei psykopaattia tarvitse vihata ja vainota vaan psykopaatin jatkuva valtapeliskenaario on vain tiedostettava.
Kaoottisen vaiheen jälkeen psykopaatti voi jonkin verran tiedostaa omaa patologista tilaansa ja pelokkaana sopeutua tarkkailun alle mutta vain täydellisen umpikujan, tekojen julkisen paljastumisen ja häpeäromahduksen kautta.
Useimmat sosiaalisesti sopeutuvat psykopaatit vain tiedostavat sosiaalisen paineen ja aseman menetyksen uhan moraalin korvikkeena ja niin painajaismaisesta kansalaisesta voi tulla näennäisesti unelmaisovanhempi lapsenlapsilleen - koska hänellä ei ole enää mitään valtaa, vain menetettävää lastenlasten suoman uuden mahdollisuuden roolin kautta.
Kannattaa muuten näissä kirkkoisien radikaali paha-ajatuksissa ja transsendenttisen kadotuksen moraaliontologiaongelmissa lukea Markuksen evankeliumia.
Jeesus on tosi vittumaisen aggressiivinen narsistisille ja tekopyhille, yliuskonnollisille ihmisille, jotka halusivat loistaa huomion herättämisellä ja show-luonteisella nöyristelyllä kuuluisan opettajan edessä.
Jeesukselle radikaali paha ei ollut uskonnollisessa epäpuhtaudessa ja erilaisuudessa, kuten sen ajan juutalaisille oli, vaan korruptoitunutta sielua edustivat valtaa metsästävät fariseukset, kehuja kerjäävät uskonnolliset elostelijat ja ylimieliset fundamentalistimoralistit, joille tavallinen oli alempiarvoista ja saastaista. Jeesus ei säästellyt sanojaan näiden hyypiöiden kanssa.
iii
Sadismi on etupäässä fantasia.
Vahingonilo on fantasia.
Jos joku näkisi suoraan vahingonilonsa seurauksena, että joku tekee itsemurhan ilkeyden ja juorujen seurauksena, hän voisi hyvinkin oksentaa. Mutta ilman oksennusta ja seuraamuksia, vahingonilo on sinänsä täydellisen häiryyntymätön fantasia ja motivaattori.
Sadisti on hyvin motivoitunut ihminen. Hänellä voi olla hyvin monimutkaisia ja yhteisöön sopeutuneita strategioita, joista yhteisökin hyötyy, ulkoisesti. Psykopaatin teot eivät kuitenkaan määritä psykopaatin ongelmien syvyyttä ja traumojen määräävyyttä. Harva säntillinen psykopaatti tietä olevansa psykopaatti.
Sadismin ei tarvitse olla hardcore fyysistä kontaktia ja veren loiskumista, vaan jo fantasian tunne saa useimmat sadistit tekemään valintoja, suunnittelemaan statuksensa hallintaa, valehtelemaan äidille veljestä, halveksimaan erilaisia ja valitsemaan kokonaisvaltaisia ideologioita.
Stalin oli ensin ominkäsin ahkera hardcore hitman mutta heti kun oli mahdollista, hän eristi veren erittymisen ulkoistamisen kautta muille gangstereille - ja nautti yhtä paljon jatkotoimenpiteistä ja niiden raporttien lukemisesta vain paperilta.
Stalinista on muuten julkaistu uusi kirja. Nuori Stalin. http://www.amazon.co.uk/Young-Stalin-Simon-Sebag-Montefiore/ Stalin pukeutui kuin kerjäläinen ja kulki yksin tunnistamattomana kuin haamu päästyään ison rikollisorganisaation johtajaksi, jotta hänen vihollisensa eivät tunnistaisi häntä. Hän ohjasi varjoista ja oli jokaisen alaisensa varjo.
Radikaali armo voisi käsitteenä määritellä ilmiötä, jossa esimerkiksi opettajat samaistuvat nimenomaan uhmakkaaseen ja itsenäiseen kiusaajaan ja näin opettajat haluavat antaa armoa ja empatiaa juri "suurimmalle synnintekijälle" eli vahvuutta huokuvalle estottomalle kiusaajalle.
Kiusattu voi inhottaa opettajaa voimattomudessaan ja avuntarpeessaan.
Radikaali armo, sokea armo, liittyy freudilaiseen ilmiöön, jossa mm. perhe tuntee suurta empatiaa ja rakkautta hakkaavaa isää kohtaan ja pienikin isän hyväntuulisuus koetaan elämää suurempana, lähes jumalallisena ilotapahtumana.
Isään projisoidaan toiveita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Fantasia ja toive isästä konstituoi tällöin kokonaan isäkuvan.
Radikaali armo on uskonnollisesti tyydyttävän alistumistunteen alkuperäisenä ilmiönä ns ihmisen psyyken jäänne, alistumismekanismi ja "emootioautomaatti" psykoottiselta alfauros-laumakaudelta, jolloin vahvin oli automaattisesti kaunein ja kiihottavin uros - ja samalla alistuminen oli muille ainoa hengissäsäilymisen keino. Alistuminen koettiin kiihottavaksi, koska se soi hengissäsäilymisen ja uhkatilanteelta jännittävän selviämisokemuksen.
Vanhassa testamentissa Jumala kuvaillaan juuri tälläisena psykopaatti-alfauroksena, jota valittu kansa ihailee kaikkivaltiaan brutaalina massamurhaajana ja kostajana.
Eichmann ja Stalin unelmoivat alfauroksen tavoin tasapäisestä laumasta, jossa jokainen on harmaan säikkyvä, nimetön alainen - ja jossa johtavat aateliset saavat kaikki herkkupalat ensin, ehdoitta ja vaivatta.
Sadismin tärkein fantasia on nimenomaan alistamisessa, voiman säteilyssä, ei fyysisessä väkivallassa vaan puhtaassa vallassa, jossa alfauros kävelee ja muut vapisevat.
Ultranatsi Eichmann oksensi ja myös samalla pyörtyi keskitysleirin brutaalin todellisuuden äärellä, koska oli rakentanut sadistista valta- ja erilaisuusfantasiaansa vain fantasian kautta.
Mutta se todellisuuden nolo kohtaaminen ei suinkaan hänen fantasioitaan murskannut tai sadistista toimintaansa jatkossa lainkaan lamauttanut.
iv
David Lynch Eat My Fear
Narsistisen ja sosiaalisesti etevän persoonallisuushäiriön, ns sosiopaatin
voi ehkä tunnistaa seuraavista piirteistä:
Käymälä-blogin kirjoituksissa (1 ja 2) ja Olemisen portailla-blogissa on ollut pohdintaa pahasta joihin kirjoittamista kommenteistani tämä teksti on laajennettu. Pahan selkeästä määrittelystä. Sivistyneen ihmisen asennoitumisesta pahaan.
Voiko sadisti olla tiedostamatta toisen kärsimystä?
Ei.
Miksi sadisti nauttii toisen kärsimyksestä?
Koska hän nauttii siitä. Psykopaatti nauttii omasta arvaamattomuudestaan vikka kuinka sitten antamaansa vaikutelmaansa korjataksen vinkuu anteeksiantoa. Oikukas ihminen luo näkymätöntä pelon ilmapiirin suojaa itselleen ja varpailla oloa ympärilleen.
Koska hän hakee sitä. Ei kaikkien kanssa mutta esim työpaikalla alistuvimpien ihmisten tai lasten kanssa.
Kuinka sadistinen psykopaatti tulisi tiedostaa?
Humanistisesti? Tasa-arvoisesti?
Suomessa on vieläkin kognitiiviseen psykologiaan nojaavia "kasvatustieteilijöitä" ja koulupedagogeja, joiden mukaan joukkokiusaaminen on vain ryhmässä "tapahtuva" lumipalloefekti, "prosessi". Homma vain pääsee käsistä. Vahinko. Oho.
Mikä pääsee miten irti, noin vain?
Ruotsissa oli laaja ja pitkäaikainen tutkimus aktiivisista koulukiusaajista, kiusaamistapahtuman generoijista (en nyt löydä tutkimuksen nimeä 2008/2009). Lähes kaikki tutkittavat diagnostisoitiin sitten aikuisina persoonallisuushäiriöisiksi. Persoona oli murskattu jo lapsena. Kiusaaminen oli tapahtunut kotona ja lapsi toteutti oppi koulussa.
Sadismi on pahan olon projektio. Toisen ilmaisema paha olo on kuin vapahtaja sadistille, joka ei halua/osaa käsitellä omaa pahaa oloaan. Sadisti torjuu omaa pahaa oloaan eikä halua samaistua itseensä. Samalla osoittaa samaa epäempaattisesti kyvytöntä perusinhoa määrittelemiään "heikompia" ihmisiä kohtaan.
"Radikaali armo", fanaattisen toiveikas ja epärealistinen armo, institutionaalinen automaattiarmo, on yhtä tuhoava ilmiö kuin radikaali paha -ilmiönä.
Kumpikin ovat yhteisöä halvaannuttavia. Ymmärystä rajoittavia.
Natsien nationalistinen ja rotukeskeinen "radikaali armo" perustui ajatukselle, että Saksan kansaa on suojeltava kaikelta "pahalta" ja laajennettava keinolla millä hyvällä. Amokin armoa: sijoita paha johonkin mielikuvaan niin tiedetään miltä hyvää on suojeltava.
Jokainen yhteisö tai yksilö, joka luulee omistavansa absluuttisen hyvän, on jo astunut piirtämään absoluuttisen pahan rajalinjaa. Radikaalin armon eli pelastuksen omistaja tarvitsee radikaalin pahan, Demiurgin, jonka luomistyö tuottaa varjoja ja tuulimyllyjä Don Quijotelle.
Radikaalin armon yksi versio, utooppinen tasapäistämisajatus ja pseudohumaani tasa-arvon absoluuttisen ihmiskäsitys, on hyvin vaarallinen ilmiö mm. nykyisessä suomalaisessa KIVA KOULU-koulukiusaamisen torjuntaprojektissa.
Tämä ajatus, että kuka tahansa voi ruveta koulukiusaajaksi, on sontaa, pseudopsykologiaa.
Helpoin tie vaimentaa kiusaamisilmiö hoitamatta ja piilottaa vaikein psykologinen hahmotusongelma kiusaajalapsen perhessä vaikuttavasta psykopatiasta on vaatia oppilaita näkemään kiusaaja aivan tavallisena ihmisenä ja siis luovuttaa kiusaajalle spesiaalistatus opettajan silmissä - jota muiden lasten täytyy varoa ärsyttämästä.
Kiusaaja saakin opettajan empatian osakseen, kiusattu ärsyttää opettajaa ja "uhkaa koulurauhaa".
Psykopatia, persoonallisuushäiriö, täytyy uskoa todelliseksi ilmiöksi ja aktiiviseksi roolitoiminnaksi, ennen kuin sadismia voidaan ymmärtää.
Toki nuoria pikku sadisteja on terapeutin ja kouluterveyshoitajan taholta ymmärrettävä kognitiivisesti elämäntilanten hahmottamisksi ja autettava/painostettava heille jonkinlaista sosiaalista tietoisuutta syntymään mutta se, että yhteisöä ja ennen kaikkea kiusattuja vaaditaan "tajuamaan" se, että kuka tahansa voi huvikseen kiusata toista ja siksi ei saisi "syyllistää" kiusaajaa "erilaisena".
Mutta ymmärräys sadistien kanssa vaatii aina ehtoja ja rajoja avun kohteelle. Muiden ei tarvitse taipua sadistin edessä empatian takia vaan sadisti on laitettava taipumaan muiden ihmisoikeuksien ja tasa-arvon edessä.
Jos kiusaaja vapautetaan syyllisyydestä jonkinlaisen "yhteisesti jaetun perisynti" -ajatuksen kognitiivisena versiona, tälle pikku sadistille annetaan suorastaan kehoitus että kiusaaminen oli vain itsensä ilmaisua ja luontenpiirre. Normaalia. Vastuusta vapautettava lipsahdus.
Rahamarkkinoiden romahdus ei ollut sattuma tai laskennallinen vahinko.
Eikä jää viimeiseksi, sillä koko maailman poliittinen johto on ollut heti lohduttamassa ja pelastamassa ahneuden julistajia. Rahan arvoa ilmestyy taas kuin tyhjästä veronmaksajilta rahan painajille ja pelaajille. Täydellinen puhallus.
Maailma ei luo markkinoita vaan markkinat luovat nyt mieleisen maailman.
Pörssimaailma on sosiopaattien hautomo, narsistinen lastentarha. Samaistumiskyvyttömyys on korvaamaton etu peliluolassa. Putsattu vain heitetään aamunkoitteessa mäkeä alas Pörssi-Pantheonista.
Voitto on ainoa ilo, toisilta pois otettu suurin tyydytys.
Pörssispekulaatioon ei kuulu seuraamusten humanistinen arviointi. Houkuttelu, maanittelu, yhteinen arvon nousun odottelu, toisten odotusten varan laskenta.
Voiton kasvattaminen hypellä ja osakkeiden arvonnousun vedättäminen matemaattisesti mahdottomilla pyramidihuijauksilla ei välitä seuraamuksista. Seuraamukset ovat vain kirous hyvien fibojen odotusmarkkinoilla. Kaikella on vain välinearvo, ihmisten hyvinvointi ei kiinnosta markkinalordeja. Itsekkyys on ennakkoehto edun saalistajille, joille ansio ei tule työstä vaan arvon siirtämisestä vedonlyöntinä ja systeemin kaappaamisena muilta itselle.
Lehmää lypsetään vain yhä tehokkaimmilla lypsykoneilla, kunnes lypsetäänkin jo lehmän verta. Sosiopaatteja ei huoleta tappaa lypsettävää lehmää tai keksiä aina uusia paroni von Münchausenin tarinoita rahan neitseellisestä sikiämisestä vapaassa kapitalismissa. Köyhien määrä on vain vitsi varallisuuden haalijoille. Sosiopaatti samaistuu vain Jumalaan ja ylemmyyden turvaan.
Miten psykopaatteihin tulee suhtautua?Selkein esimerkki: työpaikalla tai jopa poliittisissa kuvioissa vallanhimoista psykopaattia ei saa ymmärtää "humanismin" takia, jonkin sokean velvoittavan empatiaperiaatteen velvoittamana.
Aikuiset psykopaatit eivät ole keskustelun ja normaalin empatian tavoitettavissa.
Periksi antaminen ei ole ymmärtämistä. Tasa-arvo ja kunnioittaminen on tietysti must sosiaalisen reiluna pelinä mutta psykoottista peliä pelaavalle ei voi antaa milliäkään myöten, kun peli tulee selväksi normaalille yksilölle.
Työpaikallakaan psykopaattia kohtaan "joustava" empatia ei auta vaan vain reilujen rajojen vetäminen ja ehdottomasti niistä pitäminen.
Psykopaatti vetoaa jatkuvasti toisten ihmisten perusempatiaan - vain jotta voisi kinuamalla vedättää ja ylittää toisten ihmisten rajoja, vääristääkseen tulkintoja ja luodakseen hämmennystä, ihan vain vaikka siirtämällä omaa työtään muiden tehtäväksi mutta siis myös itsetarkoituksellisesti alistaakseen toiset vetoamalla, hämäämällä, väärinkäsityksillä, ruikuttamalla ja uhkailemalla.
Siinä mielessä psykopaatti lähimmäisenä ei ole normaali ihmissuhde normaalille ihmiselle.
Vaan sotatilan oivaltaminen, toisen tuottaman vääristymän tiedostaminen, jotta ei itse joudu halveksimaan itseään ja voimattomuuttaan järjettömien myönnytysten ja näkymättömien häpäisyjen kautta, joihin on siis suostunut itse. Psykopaatti tuottaa toiseutta sekoittamalla ymmärryksen rajoja.
Psykopaatin vastustaminen ei tuota sitä kaaosta ja toiseutta, mutta konfrontaatiossa sosiaalista vuorovaikutusta kulissien takana hallitseva toiseuden inferno pääsee esille ja paljastuu aiheuttaen hämmennystä ja torjuntaa. Kaaosta ei synny, se vain paljastetaan.
Mikä on pelottavaa ihmisille, jotka hallitsevat rooliaan sopeutumalla ja kerjäämällä kitosta kontrollihaluisilta ihmisiltä.
Toiseuden musta aukko on psykopatiassa sisäänrakennettuna. Siksi ihmiset eivät halua vastustaa psykopaattia vaan haluavat myötäillä häntä, koska normaali vuorovaikutus ja tulkintakategoria omasta roolista ja hyväksynän ehdoista on vastustuksen hetkellä lähes mahdotonta.
Psykopaatti ei muutu normaaliksi vuorovaikutteiseksi ihmisolennoksi pohjattoman empatian ja myötäilyn avustuksella.
Psykopaatit ovat toki samalla ihmisiä - tarpeissaan. He haluavat elämänpiirinsä ihmisiltä hyväksyntää, partneriltaan hellyyttä, kokea suuria tunteita elokuvissa ja kokea olevansa valitsemilleen ihmisille turvallisia, ehkä usein liioitellun suuria pelastajahahmoja (kuten natsit "arjalaisille"). Mutta joitakin kohtaan taas koston ruumiillistumia ja maanpäällinen jumalhahmo ilman mitään estoja. Vaikka pskopaatin useimmat tarpeet ovat normaaleja, hänen keinonsa eivät ole sitä.
Täyteen vauhtiin päässyt psykopaatti on suoraan verrannollinen vallantuntoisiin natseihin. Tavallaan he ovat demonisia omissa tavoitteissaan, kuuntelevat omia demonejaan, narsistisia tavoitteita ilman vuorovaikutusta ihmisten kanssa. Heidän sisäinen motivaationsa toimii sadismin ja vahingonilon voimalla, he saavat voimaa sadistisista toimenpiteistä, toisten heikentämisestä ja hämmennyksestä, toisen kärsimyksestä. Vallasta. Miellyttävästä käytöksestä ja ihailtavasta maineesta sosiaalisena valuuttana. Hitlerin natsijohtajat olivat banaalin naurettavia kliseitä jo epäarjalaisessa ulkomuodossaan, lapsuudessaan ja elämänhallinnassaan voimattomia hiiriä kunnes saivat mahdollisuuden toteuttaa puhtaan ja estottoman vallan politiikkaa edustaessaan täydellisiä ihanteita.
Kaikki toiminta, mikä antoi voimaa, innosti heitä. Jopa neuroottinen järjestelmällisyys voiman sairaalloisena analogiana, voimattomana määrän todisteluna ilman tulevaisuutta ja jatkuvuutta. Toisten heikkous ja sotavoiman tuhoisa voima kiihotti heitä. Mitä vähemmän tuhlaavaa empatiaa ja etäisyttä haavoittuvaan ihmisyyteen, sitä parempi roolisuoritus natsilta, joka ei ikinä tappanut itse omin käsin ketään.
Määritelmä demoniselle mielenlaadulle.
Tuhoamisesta elämänvoimaa; toisen tuho tai toisen muokkaus, minulle voima.
Vaikka joka natsin sisällä onkin nyyhkivä ja halveksittu pikkupoika, he valitsivat toisen heikkouden omaksi voimakseen.
Kysymys ei ollut ymmärtämättömyydestä vaan askeleesta, jolla oma luhistuminen ja voimattomuus siirretään toiseen ihmiseen. Aktiivinen fasisti tarvitsee aina täydellisen vihan kohteen, puhtaan uhrin, jota kohtaan saa projisoida empatian vastatunteen, tuhoavan vihan.
Eichmann oli täydellinen psykopaatti. Hän ihastui ideologiaan, jossa julmuus palkitaan ja hän oli täysin tietoinen siitä. Ei hän ollut tunteeton vaan tavoitteli omaa onnen olotilaa täysin siemauksin. Halveksien menneen elämänsä heikkouttaan ja siis torjuen sekä korvatakseen omia lapsuuden kokemuksiaan estottomalla voimalla.
Eichamann ei toiminut totellakseen vaan nauttiakseen. Hän oli tietoinen seuraamuksista ja maksimoi toimintansa vaikutuksia. Hän ei ollut systeemin osa vaan loi systeemin.
Herra Fritzl koki velvollisuudekseen alistaa ja nöyryyttää "tottelematonta", epäkristillisesti käyttäytyvää, julkean itsenäistyvää, seksuaalisuutensa löytänyttä tytärtään ja sai siitä suunnatonta tyydytystä. Isällistä nautintoa ehdottomasta auktoriteetistaan. Hän toimi ihanteittensa mukaan tuhotakseen tyttärensä elämän ja vapauden. Fritzl ei nauttinut elämästään ja kauhistui, kun tytär alkoi nauttia elämästä.Mutta. Hän näki insestijälkeläistensä kärsimykset, sillä hän pelasti osan insestilapsistaan todelliseen sosiaaliseen maailmaan, ylpeänä omast roolistaan pelastajanakauhukellaristaan, oman mielensä umpikujasta. Fritzl oli kunnioitettu vanhojen perinteiden mukainen alfauros kotikulmillaan. Kunnioitettu ja pelätty.
Radikaalia pahaa ei ole.
Siitä olen samaa mieltä.
Mutta nauttivaa ja hedonistista sadismia löytyy, joka osaa ulvoen vikistä ja vedoten vaatia empatiaa, toisten sokeutta, kuin pieni lapsi, jos ei saa ehdotonta mielivaltaa yhteisössään.
Kysymys ilmiön ymmärtämisessä tosielämässä on näkökyvystä rajojen suhteen.
Empatia ja joustavuus ei valitettavasti auta psykopaatin kanssa, siinä mielessä demoninen vuorovaikutus on kyseessä. Olen tässä elämänkokemukseltani "freudilainen", tukeudun teoriaan ja kokemukseeni enkä näe mitään järkeä nähdä jokaista vuorovaikutusta skandinaavisen inhimillisenä, "olemme samanlaisia-periaatteen" mukaisena ilmiönä, kaikkien ihmisolentojen kanssa.
Psykopatologia on aika demoninen tila. Virkamies- tai isälliset patriarkkavelvoitteet ovat urbaani legenda todellisen pimeyden kiertämiseksi.
Asian ymmärtämisessä ei ole kysymys humanismista luopumisesta vaan tärkeimmästä realismista ihmismielen äärirajan reunalla.
Jos psykopaatti ei näe tasa-arvoa, niin humanistin on turha uhrautumalla kuvitella luovansa tasa-arvoa paratiisilliseksi ennalleensaattajaksi. Empatian tuhlaileva ja toiveikas tunteminen sadistisen periaatteen mukaan toimivia ihmisiä kohtaan ei vain toimi. Kysymys on todellakin eri lainalaisuuksista ja systeemipelistä.
Ei psykopaattia tarvitse vihata ja vainota vaan psykopaatin jatkuva valtapeliskenaario on vain tiedostettava.
Kaoottisen vaiheen jälkeen psykopaatti voi jonkin verran tiedostaa omaa patologista tilaansa ja pelokkaana sopeutua tarkkailun alle mutta vain täydellisen umpikujan, tekojen julkisen paljastumisen ja häpeäromahduksen kautta.
Useimmat sosiaalisesti sopeutuvat psykopaatit vain tiedostavat sosiaalisen paineen ja aseman menetyksen uhan moraalin korvikkeena ja niin painajaismaisesta kansalaisesta voi tulla näennäisesti unelmaisovanhempi lapsenlapsilleen - koska hänellä ei ole enää mitään valtaa, vain menetettävää lastenlasten suoman uuden mahdollisuuden roolin kautta.
Kannattaa muuten näissä kirkkoisien radikaali paha-ajatuksissa ja transsendenttisen kadotuksen moraaliontologiaongelmissa lukea Markuksen evankeliumia.
Jeesus on tosi vittumaisen aggressiivinen narsistisille ja tekopyhille, yliuskonnollisille ihmisille, jotka halusivat loistaa huomion herättämisellä ja show-luonteisella nöyristelyllä kuuluisan opettajan edessä.
Jeesukselle radikaali paha ei ollut uskonnollisessa epäpuhtaudessa ja erilaisuudessa, kuten sen ajan juutalaisille oli, vaan korruptoitunutta sielua edustivat valtaa metsästävät fariseukset, kehuja kerjäävät uskonnolliset elostelijat ja ylimieliset fundamentalistimoralistit, joille tavallinen oli alempiarvoista ja saastaista. Jeesus ei säästellyt sanojaan näiden hyypiöiden kanssa.
iii
Sadismi on etupäässä fantasia.
Vahingonilo on fantasia.
Jos joku näkisi suoraan vahingonilonsa seurauksena, että joku tekee itsemurhan ilkeyden ja juorujen seurauksena, hän voisi hyvinkin oksentaa. Mutta ilman oksennusta ja seuraamuksia, vahingonilo on sinänsä täydellisen häiryyntymätön fantasia ja motivaattori.
Sadisti on hyvin motivoitunut ihminen. Hänellä voi olla hyvin monimutkaisia ja yhteisöön sopeutuneita strategioita, joista yhteisökin hyötyy, ulkoisesti. Psykopaatin teot eivät kuitenkaan määritä psykopaatin ongelmien syvyyttä ja traumojen määräävyyttä. Harva säntillinen psykopaatti tietä olevansa psykopaatti.Sadismin ei tarvitse olla hardcore fyysistä kontaktia ja veren loiskumista, vaan jo fantasian tunne saa useimmat sadistit tekemään valintoja, suunnittelemaan statuksensa hallintaa, valehtelemaan äidille veljestä, halveksimaan erilaisia ja valitsemaan kokonaisvaltaisia ideologioita.
Stalin oli ensin ominkäsin ahkera hardcore hitman mutta heti kun oli mahdollista, hän eristi veren erittymisen ulkoistamisen kautta muille gangstereille - ja nautti yhtä paljon jatkotoimenpiteistä ja niiden raporttien lukemisesta vain paperilta.
Stalinista on muuten julkaistu uusi kirja. Nuori Stalin. http://www.amazon.co.uk/Young-Stalin-Simon-Sebag-Montefiore/ Stalin pukeutui kuin kerjäläinen ja kulki yksin tunnistamattomana kuin haamu päästyään ison rikollisorganisaation johtajaksi, jotta hänen vihollisensa eivät tunnistaisi häntä. Hän ohjasi varjoista ja oli jokaisen alaisensa varjo.
Radikaali armo voisi käsitteenä määritellä ilmiötä, jossa esimerkiksi opettajat samaistuvat nimenomaan uhmakkaaseen ja itsenäiseen kiusaajaan ja näin opettajat haluavat antaa armoa ja empatiaa juri "suurimmalle synnintekijälle" eli vahvuutta huokuvalle estottomalle kiusaajalle.
Kiusattu voi inhottaa opettajaa voimattomudessaan ja avuntarpeessaan.
Radikaali armo, sokea armo, liittyy freudilaiseen ilmiöön, jossa mm. perhe tuntee suurta empatiaa ja rakkautta hakkaavaa isää kohtaan ja pienikin isän hyväntuulisuus koetaan elämää suurempana, lähes jumalallisena ilotapahtumana.
Isään projisoidaan toiveita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Fantasia ja toive isästä konstituoi tällöin kokonaan isäkuvan.
Radikaali armo on uskonnollisesti tyydyttävän alistumistunteen alkuperäisenä ilmiönä ns ihmisen psyyken jäänne, alistumismekanismi ja "emootioautomaatti" psykoottiselta alfauros-laumakaudelta, jolloin vahvin oli automaattisesti kaunein ja kiihottavin uros - ja samalla alistuminen oli muille ainoa hengissäsäilymisen keino. Alistuminen koettiin kiihottavaksi, koska se soi hengissäsäilymisen ja uhkatilanteelta jännittävän selviämisokemuksen.
Vanhassa testamentissa Jumala kuvaillaan juuri tälläisena psykopaatti-alfauroksena, jota valittu kansa ihailee kaikkivaltiaan brutaalina massamurhaajana ja kostajana.
Eichmann ja Stalin unelmoivat alfauroksen tavoin tasapäisestä laumasta, jossa jokainen on harmaan säikkyvä, nimetön alainen - ja jossa johtavat aateliset saavat kaikki herkkupalat ensin, ehdoitta ja vaivatta.
- Churchill nautti 5 miljoonan intialaisen näännyttämisestä nälkään jotta nämä olisivat yhtä tottelevaisia kuin hän isänsä ja sadistisen elitistikoulun uhrina.
Sadismin tärkein fantasia on nimenomaan alistamisessa, voiman säteilyssä, ei fyysisessä väkivallassa vaan puhtaassa vallassa, jossa alfauros kävelee ja muut vapisevat.
Ultranatsi Eichmann oksensi ja myös samalla pyörtyi keskitysleirin brutaalin todellisuuden äärellä, koska oli rakentanut sadistista valta- ja erilaisuusfantasiaansa vain fantasian kautta.
Mutta se todellisuuden nolo kohtaaminen ei suinkaan hänen fantasioitaan murskannut tai sadistista toimintaansa jatkossa lainkaan lamauttanut.
iv
David Lynch Eat My FearNarsistisen ja sosiaalisesti etevän persoonallisuushäiriön, ns sosiopaatin
voi ehkä tunnistaa seuraavista piirteistä:
Sosiopaatti osaa vain matkia ulkoisesti empatiaa ja tekee omasta empatiastaan suuren shown mm. hyväntekeväisyysjärjestöissä.
Mitä sallii itselleen mutta ei muille; miten narsisti sallii itselleen erilaisen logiikan ja epäjohdonmukaisuuden mitä hän ei salli toiselle
Miten narsistinen persoona elää muiden kautta ilman todellista vastuuta; kasvattaa omaa vapauttaan vaatien muiden muokattavuutta hänen toiveittensa mukaisiksi
Narsistilla ei ole luontevaa persoonallisuuden vakautta ja jatkuvuutta, on vain vaiheita ja jännitystiloja, kiihkoa, odotusta, epätoivoa tai vihaa, (jotka vaikuttavat aluksi vain mielenkiintoisiksi kiihkeän ihmisen piirteiksi mutta osoittautuvat jatkuvan epävakauden tasapainottelu-prosesseiksi)
Miten vaikeaa ja mahdotonta on narsistin oma luonteva anteeksipyyntö tai miten sitten se on vain suuri ja vaativa teatteriesitys, mahtipontisuutta ilman vuorovaikutuksen intimiteettiä ja vastavuoroisuutta
Miten vaativaa ja hekumallista narsistin loukkaantuminen on
Kuinka vaatii muutosta mutta ei itse muutu
Kuinka ohjaa toisia ihmisiä rajattuihin rooleihin
Kuinka valta ja vain valta tuottaa mielihyvää - väheksymisen valta, vaatimusten suunnaton valta, osallisuuden valta, luottamuksellisen tiedon valta, todisteiden valta,
Miten kaiken täytyy olla mitattavaa, verrattavaa, laskettavaa; kuinka tärkeää on statusasema työssä tai varallisuudessa
Kuinka hän vääristelee tapahtumia, kuinka muisti muuttuu, "kirkastuu", kuinka hän unohtaa vihakohtaustensa äärimmäisen hysterisyyden tai psykoottisuuden
Kuinka hän luo vihastaan pelokkeen, vaikka käyttäisi sitä säästeliäästi ja harvoin; kuinka toisen pelko luo hänelle voitonriemua, vahvuudentunnetta, "psykoottista empatiaa"sillä psykopaatit haluavat muokata ja hajottaa toisen ihmisen kaltaisekseen epävakaaksi ja traumatisoiduksi olennoksi
Kuinka hän luo suhteen, joka ei luo luottamusta vaan vaatimuksia ja tavoitteita
Kuinka hän romantisoi ja ihailee lapsuutensa alistajaa, julmaa ja tavoittamatonta vanhempaansa, turvallisuuden alkuperäistä rikkojaa ja raiskaajaa
Kuinka hän kerjää sääliä ajoittain itseinholla esittäen teatteriesityksenä kuinka muka osaa olla julman itsekriittinen itseään kohtaan ja kaipaa siksi vastapainoksi "kehua" ja liehittelyä
Kuinka hän voi ihailla ja ylistää sinun empatiakykyäsi mutta itse kokee empatiaa oudosti, vain kirjan, eläinmaailman tai TV-ohjelman hahmoja kohtaan
Kuinka hän on jäänyt emotionaalisesti kiinni ex-seurustelukumppaneihinsa, kuinka exät ovat usein ikään kuin aina osa häntä, suuria todisteita hänen kyvykkyydestään, päänahkoja vyöllä
Kuinka hän ei tunnista masokistisia tai sadistisia tunnetilojaan, ei tunnusta aiheuttamaansa mielipahaa jos on "vahingossa" aiheuttanut vaaratilanteen tai sekaannuksia valheista
Kuinka hän korostaa omaa ymmärrystään ja halveksii muiden ymmärrystä (vaikka olisi ennen ihaillut tätä toisen ymmärrystä), kuinka ylistämisen ja halveksunnan ilmaisut voivat vaihtua ilman logiikkaa - hajota ja hallitse
Kuinka kokee omat kaoottiset ja selittämättömät avuttomuuden romahdus-/taantumistilanteensa syviksi todisteiksi "inhimillisyydestä", kun taas toisen avuttomuudenhetket ja hyvästä syystä ilmenevän surun syvästi vastenmielisinä, kyynisesti halveksittavina ilmiöinä
Pyrkii todistamaan maanisella mielenkiinnolla toisen ihmisen haavoittuvuuden ja säälittävyyden, anelee luottamusta mutta riidoissa käyttää luottamuksellisia asioita pilkkana ja kiilana
Miten osaa olla vastuuton ja helposti teoistaan poisselittävä: "En tiedä mitä se oli", "Se on jo mennyttä, älä takerru menneisiin", "Ei se mitään ollut"
Miten narsisti vaatii absoluutteja ja mustavalkoisuutta epävarmuuden torjunnassaan
Kuinka ehyen seksuaalifantasman hän luo itselleen painotettuna mielikuvana vaikka läpi tihkuu valtavaa ahdistusta, seksuaalista epävarmuutta ja kimpoilevaa epätietoisuutta
Kuinka narsisti korostaa kiihkeästi "me"-olemusta mutta vain omasta näkökulmastaan
Miten nopeita psykoottiset vihakohtaukset ovat ja kuinka nopesti ne voivat mennä ohi, kuinka hän voi nauraa niille lähes välittömästi ja hilpeästi
Kuinka "persoonallisuus" muuttuu tunnetilojen mukaan, kuinka silmät muuttuvat elottomiksi ilman inhimillistä tunteita, kuinka narsisti ei tunnu olevan lainkaan sama ihminen ristiriidan kuin hyvän olon hetkellä; Kuinka vaikkapa unet ovat toistuvan masokistisia tai psykoottisia: kiduttaa itse itseään, katselee itseään kidutettavana, näkee itsensä vauvana, antautuu mystisille olennoille, toimii suurinkvisiittorina. (unista yksin nyt ei voi määritellä sinänsä mitään eksaktia eikä selkeää profiilia)
Kuinka narsisti puhuu vimmaisesti vain tulevaisuudesta kun nykyhetken emotionaalinen käsittely on täysin hajalla - nyt-hetki puuttuu, kuten persoonallisuus keinotekoisesta identiteetistä
Narsistin identiteetti on kasassa vain pakkomielteisten rooli-ajatusten kautta
Tarkastele, kuinka narsisti käyttää toisia ihmisiä omien puutteittensa täydentämiseen, antaa toisille ahtaita rooleja oman olotilansa laajentamiseksi, käyttää toisia ihmisiä apuminän kaltaisina olentoina koska ei itse ole kokonainen ihminen eikä itseään koostava voima
Käymälä-blogin kirjoituksissa (1 ja 2) ja Olemisen portailla-blogissa on ollut pohdintaa pahasta joihin kirjoittamista kommenteistani tämä teksti on laajennettu. Pahan selkeästä määrittelystä. Sivistyneen ihmisen asennoitumisesta pahaan.
KEYWORDS:: psykopatologia psykologia psykoanalyysi sigmund freud kasvatus väkivalta psykoosilääke psykoosilääkitys terapia psykodynaaminen mielen teoria psykoottinen toiminta väkivalta bipolaarinen koulukiusaaminen työyhteisö työpaikkakiusaaja kiusaamisen käsittely työyhteisössä kiusaaminen koulussa kouluissa psykoosi mikropsykoosi ohimenevä persoonallisuden muutokset dualistinen ihmiskuva humanismi realismi eksistentialismi ontologia todistus kosmologinen järjestys lahjakkaan lapsen tragedia
Tekstit
21 kommenttia:
Tässä oli miltei liikaa.
Ongelma on myös todellisuudessa, koska kuka tahansa meistä on tavannut kuvaamiasi puoli-ihmisiä.
Kysymys kuuluu: onko heidän määränsä lisääntynyt? Ja siinä tapauksessa: onko yhteiskunnan disintegraatio ylittänyt jo kriittisen rajan?
En usko, että heitä on nyt enemmän. Suomi on ollut ankara maa.
Vuosisadan vaihteen nälkäkuolemat ja sisällissota tuotti maan täyteen psykopatian rajalla häilyviä ihmisiä. Uhreja ja valkoisia uhraajia. Suurin osa psykopaateista on juonut itsensä pikakelauksella hautaan.
Vaikka yhä vieläkin Suomessa on suhteellisesti Euroopassa eniten raiskattuja lapsia - se ei näytä STAKESia ja terveydenhuoltoa liiemmin vaivaavan. Kunhan toivon kulissit ja sopivasti fiksattujen tilastojen valossa viisivuotissuunnitelmat näyttävät lupaavilta, ei menneisyyden velkataakkaa tarvitse käsitellä.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2008/09/720354
Minusta Suomi on täynnä psykopaatteja, väkivaltaisia ja välinpitämättömiä ihmisiä, kilpailuyhteiskunnan ja kylmän ilmaston kovettamia henkisiä raajarikkoja, jotka ajelehtivat elintasovirrassa kuolleen kalan silmin.
Siksi on suorastaan ihmeellistä, että tänne jäiseen, loskaiseen ja räntäsateiseen helvettiin muuttaa porukkaa ihan päiväntasaajalta asti. Eivätkö he näe totuutta?
Ja pahuuden eksistenssin erilaisista valööreistä olen ehdottomasti samaa mieltä:
"Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvyyttä on rinnassa jokaisen, vaikka aina se ei esille loista."
Millaisiin tekoihin tämä perkeleellinen suomalainen yhteiskunta meidät ajaa??
Olisiko aika julistaa avoin sota Mumbain tyyliin???
Sota on politiikan jatke, sanoo von Clausewitz. Tuskin meiltä ovat politiikan keinot, sosiaalipolitiikan, loppuneet, jos niitä halutaan käyttää.
Eilisessä Hesarissa taisi olla juttu siitä, että vankilat ovat tuhlausta ja turhuutta, koska kukaan ei niistä parane.
Vanginvartijoiden koulutus ei myöskään ole ajan tasalla. Tämä haastateltava suositteli mieluummin sosiaalitukea ja psykologien apua.
Hänen mielestään täysin toivottomia tapauksia ei ole paljon.
Mutta mistä saataisiin sellainen hyvä hallitus joka lopettaisi ihmisten lähettämisen kilometritehtaille?
Tunsin yhden vanginvartijan just 1989 laman jälkeisenä aikana ja hän sani, että hänen täytyy vihata vankeja, jotta voisi olla hyvä vartija ja saada muiden vartijoiden arvostuksen.
Suomen historia on todella outo muihin maihin verrattuna. Skitsoidi, joko-tai mustavalkoisuutta.
70-luvun ihme oli outo ilmiö.
Eli päättäväinen sosiaalinen vastuu valtion taholta, sosiaalipolitiikka ja progressiivinen verotus. Yksilön arvo ja tasa-arvo, myös palkassa kohtuu-periaattena.
Tärkein syy siihen oli tarkoin organisoidun maan uusi imago ja näyteikkunaprojekti.
Eli toisin sanoen - Ruotsia ihailtiin maailmanlaajuisesti hyvänolon maana ja Suomi halusi olla Ruotsin vertainen maa.
Ruotsin ylitsepursuva hyvinvointi sai loistavan statusilmön luonteen ja suureleisesti kaikille kansalaisille luvattiin Suomessakin samaa äiti-Ruotsin taivaskuvaa ja niin suomalaiset sai liikkeelle pohjimmiltaan se perinteinen kateus, ei varsinaisesti ideologia.
Siten kaivettiin esille periaatteessa suomalaisille ydinihanteiden kautta tuttu muinainen yhteisön vastuullisuus kopioimalla sen moderni versio Ruotsista elintason ja eurooppalaisuuden merkiksi.
Suomalaisillahan on nyttenkin "Periaatteina" ydinihanteina sairaanhoitaja, poliisi ja kirjailija - ja kaikilla näillä ammattiryhmillä on kuitenkin eliittipoliitikoiden tahdosta surkea palkkataso.
Suomalaiset jostain syystä alistuvat automaattisesti elvisttelevien, itsevarmojen herran elkeiden edessä ja eliittikultin kovaan ihmiskuvaan eivätkä sitten äänestä oikeasti pehmeitä poliitikkoja, koska humaanit poliitikot eivät maalaa kauhukuvia eivätkä tarjoa ns isällistä viranomaisturvaa ja ankara isän kättä, johon meidät on ehdollistettu venäjän ja ruotsin kovan viranomaiskouran kautta 700-vuotta.
Toinen syy 70-luvun ihmeeseen mutaman suomalaisen sosiologinkin mielestä on ollut suunnaton menneisyden tuska nälkäkuolemista, sosiaalisesta julmuudesta ja sisällissodista.
Holkerin ja Koiviston ahne ihmiskuva ja ylimielinen, Kekkosen lanseeraama harhakuva Neuvostoliittovetoisesta ja neuvostoliiton ikuisesti suojelemasta poliittisten puolueiden koskemattomuudesta voitti 1985 ja Suomi syöksyi voitontavoittelun vortexiin.
1989 sitten julmuus oli suora seuraus seuraus tästä eliitin maailmankuvasta, joka uhrasi kansalaisten oikeudet eliitin hyvinvoinnin ja sijoitusten turvaamiseksi. Lamalla lyötiin lamaannus, kansalle luotiin illuusio, jonka mukaan se ei voisi valita johtajiaan vaan johtajat valitsevat itse itsensä kansan tyhmyyden takia.
Kun vastuunalaisten olisi pitänyt tehdä uudelleenarviointeja, syntyikin kaikkien aikojan vastuupako ja kansalaisten syyllistäminen eliitin rahaläträilystä ja lainakeinottelu- mässäilyjuhlasta.
Julmuus kumuloituu ja nimenomaan usein ylhäältä alaspäin.
Suomen valtion skaalassa tapahtui sama ilmiö kuin jos pomo häpäisee alaisensa, niin tämän alaisen lapsi on kohta potkimassa perheen koiraa ja repimässä perhosen siipiä.
Suomalaisten pahan olon kaava on puhumattomuudessa, kirkon häpeäkulttuurissa. Erehdy tai ole vajaa, niin syntiseksi sinut saarnataan entistä julmemmala äänensävyllä ja pappipoliitikko todistaa olleens aikeassa.
Pahan olon ilmaiseminen ja siitä eheytyminen puhumalla on ollut suorastaan kiellettyä, koska heikkouttaan ilmaiseva ja käsittelevä ihminen on kirkon jyräämän tottelevaisen kansalaiskristityn ja alistumiskulttuurin ydin.
Hiljainen alamainen, nöyrä syntinen, voimattomuuteen tyytyvä käskyläinen.
Joka voi muuttua herraksi vain röyhkeydellä, oikeita kenkiä nuolemalla ja hylkäämällä solidaarisuuden "tavallisia" kohtaan luokkatietoisilla eleillä ja aatelisten perinteisellä ironialla.
.
Arhi.
Tunnustan sinut sanan mieheksi, kynäsi kulkee ja tietomääräsikin nousee laudaturin tienoille.
Ongelmana on vain se, että käytät tietoasi ja taitoasi profeetalliseen julistamiseen. Profeetan kanssa ei vaikea kommunikoida, koska hän vain julistaa sanomaansa ylhäältä jalustaltaan eikä pyrikään dialogiin.
Pienimuotoinen dialoginpoikanen voi tietenkin syntyä profeetan ja hänen opetuslastensa kanssa; ja silloinkin vain mestarin omilla ehdoilla.
Suomen ynnä historiamme lokaaminen sanoin:
"Suomen historia on todella outo muihin maihin verrattuna. Skitsoidi, joko-tai mustavalkoisuutta."
Ei vakuuta.
Me olemme kutakuinkin sinut oman historiamme kanssa ja lisäksi meillä myös keskustellaan historiamme kipukohdista.
Monet maat kieltävät historiansa ja elävät epämääräisessä valheessa kuten Venäjä. Jotkut eivät pääse historian traumoistaan, vaan kantavat syyllisyyttä harteillaan ja hakevat sovistusta asialle, joka lienee sovitettu jo edellisien sukupolvien aikana.
70-luvun auvo ei auennut ainakaan tuolla syrjäseudulla. Itse muistan 70-luvulta ja kouluajoilta perseestä puhki menneet farkut, K-kaupan muovipussin joka täytti koulurepun asiaa ja lisäksi KOntio kumisaappaat, jotka olivat ne ainoat ja samalla oikeat talvikengät.
1990 vuoden lamasangon kaataminen pelkästään Suomen ja sen johtajien niskaan ei myöskään vakuuta tavallista ajattelevaa kansalaista.
Kyseinen lama kansainavälinen, ja koko maailman taloutta koskeva sukellus alaspäin. Ihan samalla tavalla kuin on myös nykyinenkin.
Subprime-pelureja ei voi puolustella, mutta markkinatalous on useimmiten korjannut myös ylilyöntinsä.
Islantia katsoessa katsomme myös 1990-luvin alun suomea.
Korostat myös sitä, miten suomalaiset on lyöty henkisesti lyttyyn häpellä, jota kirkko ja yhteiskunta lietsoo:
"Hiljainen alamainen, nöyrä syntinen, voimattomuuteen tyytyvä käskyläinen."
Tämä lauseesi menee kyllä täysin harakoille. Tuolla kouluelämässä näkee suomalaisia lapsia, joille häpeäm tunne on koko lailla vieras. Se on tietenkin pääsääntöisesti positiivinen asia, mutta kohtuuden nimessä on myös sanottava, että tasapainoinen ja itseensä luottava yksilö tarvitsee myös jonkin verran häpeän tunnetta.
Häpeä ohjaa meidät valinnoissamme terveelle polulle. Mielestäni.
Vanhempia, jotka ovat valmiita haastamaan opettajat oikeuteen pienimmästäkin risahduksesta tai siitä ettei heidän kullannuppuaan ole kohdeltu tarpeeksi individualisesti=oikeudenmukaisesti; siis tällaisia vanhempia on nykyään yhä enemmän ja enemmän.
Miten tämä selvä ns. dissonanssi voidaan sopeuttaa Arhi, the Sanityn, suomalaiseensuureenhäpeäyhtälöön????
Häpeä ei ole tunne.
Häpeä on tunteiden umpikuja, lukko, paniikki.
Turvallinen kasvatus ei tarvitse häpäisyä vaan ymmärryksen jalostamista. Emotionaalista selkeyttä. Empaatista dynaamisuutta tasa-arvoisena ihmisenä. Inhimillisenä kanssaihmisenä.
Häpeä ei jalosta.
Ikinä.
Psykopatiaa oirehtiva ihminen voi toki hillitä omia sairaita yllykkeitään häpeän ja yhteisön asenne- ja valvontapaineen tunteilla mutta se on sitä samaa pirunnyrkkiä kuin koko mielen umpikuja.
Kasvatuksen päämäärä on itsetuntemus.
Syyllisyyden tunteminen ja oivaltaminen selkeästi teko>seuraus-akselilla on aivan toinen asia.
Vastuun ja samaistumisen empaattisella skaalalla.
Oman rajallisuuden ymmärtäminen on yhtä tärkeää.
Läheisriippuvat eivät ymmärrä omia rajojaan vaan fantasioivat taas mielellään toisten "pelastamisesta" eivätkä ymmärrä vaarallisen ihmisen tuhoisuutta. Jos lapsena ihmisen tärkein ajatus on vanhempien "pelastaminen", kelpaamattomuden häpeä ja halveksunnan hiljainen vastaanotto, ihminen joutuu läheisriippuvuuden häpeäansaan, jossa ei osaa arvostaa itseään arvokkaana ihmisenä.
Puhutte HEISTÄ..kyllä minussa on sosiopaattia varmasti..
ja aloni miettia KEHITYKSEN ongelmaa yhteiskunnassa..
eikä kaikki kuulu siihen jollain lailla..?
Suomessa on ihanaa olla...mutta yksinäistä..ja sen historiakin on jotenkin hyvin johdonmukainen ja aika onnekas? Voisi hyvällä syyllä sanoa,etta olemme pohjoismaat maailman moraalisimpia
puhumattomuus voi olla ylpåeyttä? Halua olla paras
se kylla johtuu siitäkin ettei ole niin helppo ulkona istuskella ja vaihtaa ajatuksia koko kylän kanssa. ja kun kokoonnutaan sisätiloissa, pitää aina olla joku AIHE tai sitten alkoholi.
en väitä että olisimme sinut historiamme kanssa, sita voi aina vain tulla sinummaksi
otin yhteyttä helsingissä avointen tilojen suunnittelijaan..hän ei ole kiinnostunut yksityisestä ihmisestä
läksin suomesta kun en halunnut tehdä töitä
olen arhin kanssa samaa mielta mustavalkoisuudesta, mutta se johtuu keskustelun puutteesta
Ei kai me nyt oltais etsiydytty tänne kaikkein pohjoisimpaa nurkkaan ja vasta meren tultua vastaan, pysahdytty
ellei oltais jollain lailla innovatiivisia..
mustavalkoisia
Minusta ainoa ongelmamme on, että kansa onnii pieni
mutta voisiko senkin kääntää onneksi
Olen tuosta suomalaisten pakkomielteestä keskustella vain "aiheesta" alkoholiörinän mustavalkoisena vastapainona eri mieltä.
Siis suomalaiset ovat minusta samanlaisia mestarillisia mielipiteenväistäjiä kuin japanilaiset, mutta eri taktiikalla.
Suomalainen voi helposti sanoa "mielipiteen" niin vinosti että kuulija tietää, että sen voi tulkita ironiaksi tai mielipiteksi, mutta kumpaankaan suuntaa ei välttämättä saa selvennystä, jos sitä yrittää kysellä. Ja kaksijakoisen mielipiteen lohkaisija voi milloin tahansa perua puheensa ja syyttää kuuntelijaa sanojen vääristelystä.
Suomalaiset ovat mestareita tuomitsemaan ja häpäisemään epäsuorasti jopa puolivirallisessa keskustelutilanteesa. Vihjeitä, vihjeitä.
Kaikenlaisesta epäolennaisesta rakastetaan keskustella ja työpaikoillakin sitten päätökset tehdään kun varsinaiset keskustelutarpeet on ohitettu tai lannistettu.
Ruotsalainen keskustelukulttuuri osaa keskustella aiheesta, vaikka suomalaiset lehtimiehet jaksavatkin piruilla ja halventaa ruotsalaisten monisanaisuudesta ja paskanjauahamisesta.
Ruotsalaiset elävät pidempään.
Piispojen valhe nyt viimeisestä kirkkokeskustelusta oli että "lehtimiehet tekivät tästä liian suuren ongelman, seksuaalisuus ei ole ongelma kirkossa" on tyypillinen väittelyn hävinneen osapuolen perinteinen reaktio kulttuurissamme.
Vaikka taivutaan muiden mielipiteeseen niin sitten halvennetaan kysymyksen nostanutta henkilöä/tahoa.
Häpeästä vielä:
Häpeä on tunteiden oikosulku, sietämätön kelpaamattomuuden kokemus, tunteiden tyhjiö, kun ei tiedä, mitä tuntea häpäisyn ja kelpaamattomuuden jälkeen. Sisäinen konflikti.
Epätietoisuuskaan ei ole varsinen tunne, vaikka herättääkin tunteita, hämmennystä ja muuta.
Suhtautumisessa häpeään, näkyy Arhin profeetallinen fundamentalismi; ja sanoisinko Esko Ahon voittava oikeassa olemisen tarve.
Häpeä on Arhille joko On tai Off. Itse näen häpeän lievässä muodossa positiivisena tunteena; se vahvistaa meidän moraalisia valintojamme oikeaan suuntaan.
Arhi ei tunne eikä tiedä mitään "pientä ja aiheellista häpeää", vaan hänen maailmassa häpeä on totaalista suorastaan totalittarista itsensä häpeämistä, joka sitten johdattaa yksilön kohti surkeaa itsetuntoa, itsensä mitätöimistä etc.
Häpeä merkitsee Arhille kaulakiikkua tai haulikon piippua suussa.
Eihän tässä mitään dialogia voi syntyä. Amen.
Häpeäkasvatus ajaa kiikkuun, pulloon tai kiusaamaan alaisiaan aikuisena. Ellei henkilö tiedosta sukunsa ongelmia.
Häpeä on ihmisen luonnollinen tunne; samalla tavalla kuin viha, pelko tai rakkaus.
Pelkästään häpeällä kasvattava on kasvatuksen Hitler ja sellaisia kasvattajia ei löydy Suomen maasta paljolti. Arhin blogi luettakoon tässä tapauksessa poikkeavaksi paikaksi.
Ihminen joka ei koskaan ole hävennyt jotakin väärin tekemäänsä, on luultavasti itsekäs, parantumaton narsisti; tai sitten julma psykopaatti.
Häpeä on siis inhimillistä.
Joo en ole kasvanut Suomessa mutta musta häpeä on hauska tunne, semmonen kaino..rakastava alku ihmissuhteissa
mutta jos vanha ihminen haluaa Sinun häpeävän hän tuskin etsii ihmissuhdetta vaan valtaa
Häpeä on sukua syyllisyydentunnolle, mutta näillä kahdella on se ero, että ensimmäinen on sekoitus erilaisia tunteita ja kokemuksia, siis enimmäkseen lamaannuttava kokemus, jälkimmäinen on dynaami-sempi. Narisistisesti vaikeasti minävaurioinen rakastaa häpeäänsä, kykenemättä tuntemaan aitoa, ter-vettä syyllisyyttä, joka mahdollistaisi muutoksen, kasvun sekä kehityksen. Häpeää ja syyllisyydentun-netta ei pidä sotkea toisiinsa. Tosin niin usein tehdään ja väitetään, että häpeä on luonnollinen tunne.
Silloin kun siitä puhutaan luonnollisessa yhteydessään, esimerkiksi jos tuntee häpeää joidenkin teko-jensa tai toimintansa johdosta, tarkoitetaan useimmiten sitä tervettä syyllisyydentunnetta, joka auttaa ihmistä myös tekemään korjausliikkeitä mikäli se vain on mahdollista. Voimakkaat häpeäkokemukset lamaannuttavat ihmistä eivät useinkaan johda rakentaviin tekoihin vaan pikemminkin päinvastoin: voi-makasta häpeää kantava saattaa reagoida häpeänraivolla (eli impulssiivisesti, aggressiivisesti, väkival-taisesti).
Elämme tällähetkellä omituista häpäisykulttuuria: televisiossa ja muuallakin halutaan julkisesti häpäistä toisia ja itseä. Tästä olisi syytä tuntea syyllisyyttä, koska se voi/ja vanhigoittaakin niin häväistyä kuin häpäisijääkin (useimmiten tv:n katsoja).
- Olli, satunainen lukija
Tuo on hyvä huomio tästä median häpäisyviihteestä.
Häpeäkulttuuria on aina häpäisykulttuuria.
Natsi-Saksassa vain siirrettiin lapsena koettu häpäisy rituaaliseen, organisoituun juutalaisten, vammaisten ja mustalaisten häpäisyyn.
Lapsuuden häpeää, jota ei käsitelty, ja jonka oikeata ilmiötä ei haluttu tunnustaa, haluttiin löytää purkamiskanava ilman estoja.
Heikkouteen eli saksalaisten halveksimaan "epämääräisen" lapsuuden voimattomuuteen ja kelpaamattomuuteen oli ladattu paljon voimattomuuden tunteita, jotta sitten haluttiin rituaalisesti määrittää valtakunnan heikot, joihin kohdistettiin estottomasti häpäisyä ja vihaa.
Jotta omaa lapsuutta ja vanhempien rakkaudettomuutta ei tarvitsisi käsitellä. Uhka oli toiseus, kelpaamattomuus vanhemmille ja uskollisuuttaan, loputonta lapsuuttaan, neuroottista tottelevaisuuttaan osoittavat saksalaiset halusivat puhdistaa pesänsä ja painajaisensa - ja nähdä pahan vain ulkopuolisissa.
Vanhempien rakkaudettomuus on käsiteltävä, kohdattava, se on totta ja se vääristynyt narsisimi, jota kohtaamattomuus synnyttää.
Oma kokemukseni on, että lempeä rakkaus itseä ja toisia kohtaan syntyy , alkaa vasta, pardoksaalisesti kylläkin vain tästä pisteestä. Ei ole kovin helppo tie, mutta vapauttaa siitä häpeästä, joka syntyy juuri tuossa miellyttämisenhalussa, fantasiassa ja halussa olla hyväksytty lapsi omille vanhemmilleen, jotka ovat epäonnistuneet omassa vanhemmuudessaan. Ja johtaa katastrofiin heidät, joiden toiminta perustuu tälle ”rakkauden janolle”.
Hyvä vanhemmuus on, kuten luonto itse: lapsen lievää ja lempeää traumatisointia ja pettymyksillä kasvattamista sekä lopulta itsenäisyyteen kasvattamista, jotta tämä ottaisi aikuisena ihmisenä vastuuta omasta toiminnastaan ja teoistaan. Hyvä vanhemmuus ei ole lapsen häpäisemistä, mutta ikävä kyllä sitä niin ”meidän koulu” sekä muissa –yhteisöissä yhä toteutetaan.
Tuo, mistä Olli tuolla kirjoitti, on tavattoman tärkeä havainto nykyelämästämme ja tiedotusvälineistä, joita joskus mediaksikin kutustaan, ja joiden pääasiallinen tehtävä kai olisi antaa ja jakaa sellaista tietoa, joka olisi hyödyllistä kansalaisuus kokemuksen kannalta.
hyviä näkökulmia, kiitos.
Turha lukea loppuun,kun jo alkumetreillä käy ilmi,että nyt kirjoittelee ihminen,joka ei selvästikään valitsemaansa aihepiiriä tunne.Ihmisen,joka ei tiedä mitä puhuu,ei pitäisi puhua ollenkaan.Niin kiehtova aihe kuin psykopatia (ainakin tietämättömän mielestä) voi ollakin,niin kannattaa ensin ottaa selvää asioista,ja varmistaa vielä ymmärtäneensä lukemansa,ja vasta sitten yrittää päteä jollakin alueella.
Lähetä kommentti