lauantaina, heinäkuuta 02, 2016

Maanpetos sotaa kohti silmiemme alla: maihinnousun valmistelu



Kansanedustajat vetoavat ryhmäkuriin kun väistävät vastuuta ja keskustelua ja johtopäätöksiä sadasta asiasta. Perustuslaissa ei puhuta ryhmäkurista vaan vain kansanedustajan vastuusta, vain. Kun keskustelet kansanedustajan kanssa hän esiintyy kirkkain otsin kuin olisi ilman vastuuta Puolue-äidin sylivauvana.

Heillä on varaa hymyillä
 Kansanedustaja, eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sd.) vaatii selkeää parannusta eduskunnan tiedonsaantiin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa... - DEMOKRAATTI.FI
Kansanedustajien ja virkamiesten korruptioidentiteetti suojataan hyvin yksinkertaisella ylimielisyydellä, hegemonia-pokalla : "Tiedämme että tämä on ongelma. Yritämme miettiä kuinka tähän tarttua". Tämä on kirkkokulttuuria: papit suojelevat eliittiä, mafioita, pedofiilejä, epätasa-arvoa, kunnallista korruptiota, huijarisaarnaajia, CIA-organisaatioita Lions & Rotary & rapparit mutta näyttelevät vain huolestunutta ja voivottelevaa kulissioperaattoria. "Voi kun voisimme tehdä jotakin, emme voi tehdä mitään, monella on tämä huoli..."



Maihinnoususopimus II   laiton tämäkin perustuslain silmissä
  • – Puolustusministeri Jussi Niinistö on eilen antamassaan haastattelussa kertonut Suomen ja Britannian solmivan lähiviikkoina uuden puolustusyhteistyötä koskevan sopimuksen. Asia ei ole ollut ulkoasiainvaliokunnan eikä puolustusvaliokunnan käsittelyssä, vaan valiokuntien jäsenet joutuivat jälleen kerran lukemaan asiasta lehdistä. 


   "Tiedonsaantiongelma" kansanedustajilla?

Kaunis sana valittu korvaamaan kenraalien ja CIA-operaattoreiden vallankaappausta.

Tämähän on virkamiesten ja kenraalien virkarikos johon vastataan erottamalla valehtelijat, salaliittolaiset ja salaisten sopimusten valmistelijat jotka toimivat kansanedustajien ohi.


  • Sande Parkkonen: Mulla on Mika Karille yks kysymys; MIKSI ANNAT JATKUA? Herra olis voinu puuttua näihin perustuslain, rikoslain ja puolueettomuuslakien vastaisiin rikoksiin muutenkin.

Vanhasen hallitus ja eduskunta asettivat poikkeuslain voimaan, jolla 5 ministeriä saa kaapata vallan ja hajottaa eduskunnan. Kysytkö, miksi massamedia ei nosta tästä keskustelua?

"EU-politiikalla" puolustetaan vain Amerikan ja Lontoon geopolitiikkaa, neokolonisaatiota.




Suomi seuraa Ruotsin esimerkkiä. Puolustushallinto valmistelee kahdenvälistä sopimusta puolustusyhteistyöstä Yhdysvaltojen kanssa.
WWW.KALEVA.FI





Tuen antaminen esiteltiin tuen saamisena.
  


Isäntämaasopimus läpi harhautuksella. Tuen antaminen esiteltiin tuen saamisena.
VASTAVALKEA.FI|HENKILÖLTÄ TAUNO O. MEHTÄLÄ


  II


CIA:n ja huumekaupan takia.
Afganistan, Meksiko, Suomi, Viro. Turkki. Israel = ISIS huumekauppa ja öljykauppa.
ISAf NATO CIA ja Turkin kenraalien mafia suojelee 90% maailman oopium-tuotannosta Afganistanissa, jossa myös väh 2000 miljardin kaivosalueet.  CIA:n moneymachine, killing machine. 

 Tämä Meksikon verikaruselli on strateginen väline ja fakta, jonka paljastuksista päätoimittajat kieltävät toimittajia muistuttamasta;  
Meksikossa 95% huumekaupasta on virkamiesten, CIA:n ja DEA:n - tatuoitujen jengien huumekauppa on vain lavastus massamedian kautta. Vasemmistolaisia, opettajia, professoreja, opiskelijoita ja humanisteja, demokraattista muutosta vaativia kohtaan kohdistuu valtionterroria, joka on organisoitu "ulkoistetusti" CIA:n tavallisten taktiikoiden mukaan. American way of life. 




Yli kaksikymmentätuhatta henkilöä on kadoksissa Meksikossa. 
- VASTAVALKEA.FI  |HENKILÖLTÄ RIIKKA SÖYRING






"Länsimaiset arvot" "Tiedämme länsimaiset arvot
mutta vetoamme vain sinun lapsenuskoosi
emmekä katso mitä eliitin todellisuus on
salaliitoissa" 

Siellä tulee kaikenlaista infoa länsimaisittain jotta voidaan näytellä vapaata tiedonvälitystä mutta vain muutama prosentti ihmisistä osaa ohittaa hegemonian eli painotuksen ja ymmärtää että pienimmät uutiset ovat tärkeimpiä, koko kuvan määrittäjiä . Nyt en muista dokumenttiohjelmaa jossa tämä avattiin -- mitään massamediajohtopäätöksiä ei syntynyt siitäkän dokumentista kuten ei eruoopplaisen terrorin laajimmasta muodosta, Naton gladioterrorismista joka jatkuu yhä terrorismilavastusten lietsomiseksi jyrkempiä poliisivaltioita kohti.



Suomen läpi kulkee huikea määrä huumeita poliisin ja tullin avustamana. Tullin otimintaa rajoitetaan ja tullin työntekijät ehkä vain valehtelevat itselleen ettei valtio voi olla mafian ohjauksessa.
"Journalistit" näyttelevat kuin olisivat unohtaneet senkin korruption. 





   III


Suomalaiset sotilaat ovat mukana hyökkäyssodissa Malissa, Afganistanissa, Irakissa, ties missä ja sitä ei kutsuta maanpetokseksi?

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja vihjasi syyllistymisestä maanpetokseen.  VERKKOUUTISET.FI


Kenraalit ja ministerit järjestävät valiokuntien ohi "isäntämaasopimuksen" eli maihinnoususopimuksen ja sei ei ole iso maanpetos?

Tämä on lapsellista peliä prioriteettien sekoittamiseksi.



- " Suomen ulkopolitiikan hautajaiset Etyjin 40 vuotispäivillä - Sauli Niinistö menee historiaan Suomen tuhoajana. Niinistö viettää Suomen, Paasikiven ja Kekkosen elämäntyötä ETYKiä tuhoamalla sen. Kaksi viikkoa sitten oli kiusallista katsoa kun hän kömpelösti Moskovassa alkoi opettaa Venäjää tavoille, kun Putin yritti tehdä kauppa kummankin hyödyksi. Niinistön temput eivät vain vaikuta häneen, vaan kielteisesti myös koko Suomen kansaan.  Niinistö on vain kaavion käsikassara, kun omaa Suomen tahtoa ja linjaa ei ole. " Peter Iiskola



Tasavallan presidentin kansliasta vahvistetaan Uudelle Suomelle ulkoministeri Timo Soinin (ps.) lausunto, jonka mukaan Venäjän s
UUSISUOMI.FI







 Väestönsiirto ja pakolaismoralismi on vain ideologinen suoja Amerikan geopolitiikalle, hyökkäyssodille. 







 









   IV


 Me elämme fasismissa:



Länsimetron hallitus ei halua antaa julkisuuteen pöytäkirjojaan. Asiakirjoista pitäisi selvitä, miten poliitikot ja virkamiehet ovat valvoneet hanketta, jonka aikataulut ja…
YLE.FI|HENKILÖLTÄ JARNO LISKI




Ja mikään puolue tai järjestö ei nosta tästä oikeusjuttua?


Fasismi tarkoittaa eliitin taloudellista hegemoniaa demokratian ohittaneena fasistisena systeeminä, jossa ns katufasismia ohjaa vain rahaeliitti, ei katuideologia.

Massamedia ei esitä aito fasismin historiaa joka on rahaeliitin historia.









Valtioiden tuhoaja, yhteiskunnan tuhoaja

by Corporate Europe Observatory The current struggle in France over labour law reforms is not just between the Government and trade unions – a European battle is waged. The attacks on social rights…
OFF-GUARDIAN.ORG




Tämä ei ole valevasemmistoa
- vaikka onkin vielä hämmentynyt EU:n olemuksesta mutta omasta natiivista linjastaan ei ole hämmentynyt. Labour vastustaa EU:n vaatimuksia tuhota yhteiskuntakeskeinen valtio mutta silti kannattaa EU:ta - tämä on ristiriita mutta josta brexit vapauttaa jos toeutuu.  

video




Democracy no longer exists in the West. In the US powerful private interest groups, such as the military-security complex, Wall Street, the Israel Lobby, agribusiness and the extractive industries of energy, timber and mining, have long exercised more control over government than the people. But now...
US11.CAMPAIGN-ARCHIVE1.COM



Report Shows How War Profiteers Are Now Refugee Profiteers, Too -https://t.co/6tmqw37mCT
As Europe comes to terms with a Brexit vote fueled in large part by anti-immigrant hate-mongering, a new report exposes how war profiteers are influencing EU…
GOO.GL/XBAMW7















 
  

perjantaina, heinäkuuta 01, 2016

Onko brexit vain London Cityn veronkierto-operaatio ja Euroopan hävitys - Corbyn mediamasinoinnissa


Hard analysis about real politics under London City

- Attacks to prevent democratic society:  socialistic taxation with robot tax for helth and education with Corbyn.

Kovaa analyysiä Brexitin todellisesta tarkoituksesta vipuvartena London Cityn veronkierrolle ja EU:n romahtamisen hyödyntämisestä kolonisaatiokultturin perintein

https://www.sott.net/article/321100-SOTT-Exclusive-Brexits-main-goals-Oust-Jeremy-Corbyn-and-expand-predatory-capitalism-in-Europe







SOTT Exclusive: Brexit's main goals: Oust Jeremy Corbyn and expand predatory capitalism in...


Everyone seems a bit confused about the recent "Brexit", what the point was, who was behind it, who will benefit, who will suffer etc. etc.  - SOTT.NET




Onko Englanti ottamassa Amerikalta imperiumia - romuttamalla euron ja dollarin




II





How a PR company manufactured the Labour coup - Part I | The Canary

THECANARY.CO



III


Killing Corbyn

The 'Brexit' referendum vote, split 52% to 48% in favour of leaving the European Union, has been exploited by the…

http://www.globalresearch.ca/killing-corbyn/5533491 GLOBALRESEARCH.CA




IV


Ketkäs ne käyttikään juutalaisia poliittisina ratsuhevosina?

Pelkoa juutalaisista? Tämä on ällistyttävää:


MP subjected to 'anti-Semitic slurs' at Labour anti-Semitism event
HUFF.TO









Destruction, illusion


Euron historia on ollut sääntöjen rikkomisen ja virheiden historiaa, kirjoittaa Mikko Elo.
VASTAVALKEA.FI|HENKILÖLTÄ MIKKO ELO




It's increasingly clear that the political establishment are terrified of Jeremy Corbyn, not because they think that he would be bad for you (they don't give a shit about you) but because they think he would be bad for the cosy unaccountable expenses-scamming Westminster establishment club they've made for themselves.
They're terrified because he might actually take some of their power and give it to ordinary people like you.
They're terrified that he's about to rip up their lifetime ticket to ride the Westminster gravy train.







Kuinka perustetaan uskonto?


valehdellaan kannattajille, teurastetaan sivistys, tuhotaan koulutus, tapetaan vanhukset aliravitsemukseen, uhkaillaan sodalla, luovutetaan maata rikkaille ja demonisoidaan naapuria mutta ylistetään käsittämätöntä tuhon uskontoa



Pääministeri Juha Sipilän mukaan kansalaisten luottamus unioniin ei parane sitä haukkumalla.
KAUPPALEHTI.FI|HENKILÖLTÄ KAUPPALEHTI





Raiskaa perustuslaki ja massamedia vain toteaa

Puolustusministeri Niinistö Lännen Medialle
SSS.FI






Sir Bernard Ingham has warned Britain not to throw away another £12 billion down the European Union's corrupt 'mafia drain'
TELEGRAPH.CO.UK


















.









Kuinka "Uusi Nokia" syntyy


Hesari vannottaa taas että "suomalaiset uskovat" uuteen Nokiaan.


Suomalaisten on ENSIN tajuttava realiteetit

- että toimiva oma talous edellyttää pohjoismaisen mallin palauttamista eli oma markka, oma tiukka tullisääntely, omat valtionyhtiöt takaisin avoimella toiminnalla ja nopealla johtajanvaihdolla, oma keskuspankki irti Wall streetin valvonnasta, veroprogressio, venäjänkauppa 15 miljardiin insinööritaidolla, tuet pois ylikansallisilta firmoilta heti, kaivokset kansallistettava, omat rajat ilman haittamaahanmuuttoa irti Amerikan terroritaktiikassa.

Ensin ideologinen jyrkkä käännös yleislakkojen voimalla takaisn pohjoismaiseen hallittuun malliin, kehityksen Suomeen. Valaistuminen geopoliittisesta terrorista Suomessa. Veronkiertoa on nyt 25 miljardia 25 000 000 000 joka vuosi, suurin osa laitonta ja verohelpotuksia tuloerokatastrofin luomisessa 23 miljardia. Yhteiskunta vääristyy ja romahtaa oikeistolaisen lakisabotaasin takia demarien tuella.

Nokia kasvoi huonoista johtajista huolimatta ennätysnopasti maailman historiassa. Suomalaisten älykkyysn ja vanha muinaissuomalainen yhteishenki oli loistava terveen motivaation lähtökohta. Mutta ideologisesti nostettu marionettipoliitikko, täysin ammattitaidoton Ollila toimi ideologisesti Wall streetin suuttumuksen ja "transatlanttisen geopolitiikan" tarpeiden mukaan: pienessä Suomessa ei saatu ohitta Amerikan tietoteknologiaa. Varokaa Ollilaa ja Ollilaa ylistäviä johtajia.

Suomi voi kehittyä VAIN jos valtio ajaa  Suomen etua eikä tottele pörssi-ideologian terroria ja väestönsiirtohysteriaa.  Korkea koulutus vaatii paljon eikä vieraan fundamentalistisen kulttuurin sopeuttamiseen ole keinoja eikä resursseja. Eliitti ei aja nyt suomalaisten etua vaan vain palkkojen alennusta ja pakkotyötä, kaivosten ja vesivarantojen ilmaiseksi pois luovuttamista!


  • " Esimerkiksi: kun yritysvero oli 60%, Suomi kasvoi 4-5 prosentin vuosivauhtia, nyt kun yritysveroa on jäljellä enää vain 20%, niin kasvua ei ole lainkaan ja investoinnit ovat jäässä. "


Achim Trugerin tuore raportti sisältää myös uusinta tutkimustietoa kerroinvaikutuksista. Arviot kertoimen suuruudesta ratkaisevat sen, millainen talouspolitiikka on järkevää.
PATOMAKI.FI





     II


Oikeisto on rakentamassa aitoa fasismia uutta pikavauhtia laajennettavaa totalitaarista EU-natoarmeijaa myöten - talouskriisin varjolla: tuhon aiheuttajat esiintyvät messiaina kuten Saksassa natsien rahoittajat. Vasemmistoa jo pilkataan ja syytetään talouden romahtamisesta systeemikorjausvaatimuksissa - eikä myönnetä että talouskatastrofi johtuu ultraliberalistisesta, neokonservatiivisesta keinottelupörssistä ja pankkien, keinottelijoiden&pankinjohtajien 100% vastuuttomudesta. Lainatsunamilla luodaan nousua ja pörssivoittoja samalla kun valtioita ja verotusta halveksitaan, romahduksessa valtiot pakotetaan verotuksen kautta maksamaan pörssieliitin romahds. Syylliset jemmaavat rahat kaikenlisäksi pois kierrosta "veroparatiiseihin".

Se, että Lontoo ja Euroopan veroparatiisit jätettiin pystyyn EU:n perustamisessa todisti välittömästi että kyse on vallankaappauksesta rahapiireille, romahduskeinottelun voitelusta.


Ideologisen eli poliittisen suunnanmuutoksen täytyy olla jyrkkä takaisin paikallisdemokratiaan ja kansallisvaltioihin pois tulojensiirrosta megaeliitille.

Pelastettavat pankit ja eurojuntta eivät saa saada lisää valtaa vaan ne on otettava pois.

Pohjoismainen malli on selkeä ja testattu. Varma. Suojaava ja kehittyvä, elintasoa natiivikansalaisille lisäävä ja suuryritysten pörssifasismia hillitsevä.

Olemme kuilun partaalla, tuhon aiheuttajat aikovat ottaa totaalisen fasistisen vallan itselleen. Katsokaa kuinka Kreikkaa kohdeltiin ja EU:n talouskomissio antoi amerikkalaisen pankin väärentää Kreikan tasetiedot. Ei ole yhteistä Eurooppalaista identiteettiä teknokraattien ja eurofantasian alla, on vain fasismin ja elitismin uusi prosessi.



    III


Aito vasemmisto ei voi olla ideologisen väestönsiirron takana eliitin halpatyövoimaprojektissa ja saksalaisten poliitikkojen sekä Brysselin komissiojohtajien selkeästi lausumissa "rodunjalostustoimissa" mukana mutta valevasemmisto on nyt tiiviisti mukana Amerikan sotarintamassa siunaavalla valemoralismilla eikä vaadi äänekkäästi Amerikan hyökkäyssotien lopettamista ja Suomen valtion toiminnan sekä suomalaisten koulutettujen sotilaiden toiminnan lopettamista palkkasotilaina - Suomi on mukana nyt 3-5 hyökkäyssodassa. Tähän on kaikki juridiset edellytykset. Valevasemmisto on mukana nyt imperialismissa eli sotakapitalismissa, Amerikan ja Lontoon sotataloudessa uhrautumassa ja kansa uhrina sen väestönsiirto-/terroristikaaoksen taktiikassa.

Valtio ei voi toimia ilman omaa identiteettiä ja rajoja.


‪
" Vasemmiston luulisi tarjoavan päivähoito-, esiopetus-, koulutus- ja sosiaalihuollon resurssien lisäystä, jotta epäsosiaalista käyttäytymistä voitaisiin ennalta ehkäistä. Vaan ei.Uusvasemmisto tahtoo jotain sellaista, mikä on perinteisesti ollut oikeiston tapa kohdata ongelmia. Kun yhteiskuntamme rakenteet rupeavat murtumaan, niin uudelleen syntynyt vasemmisto haluaa kohdata kasvavan pahoinvointimme kinuamalla lisää kriminaalipolitiikkaa. Outoa." - Jari Jakonen


Pienituloisuuden perusteella Suomessa on noin 650 000 köyhää ihmistä, ja lisäksi…
TALOUSELAMA.FI



        IV
Tässä on nyt taas esimerkki suomalaisen virkamiesten rikollisuudesta. 
Jos tiedetään, että henkilö X on ISISin taistelija, hänet pitää pidättää ja asettaa syytteeseen terrorismista. Tämä on se Suomen lakien mukainen menettely, tämä on Euroopan Unionin sopima menettely, tämä on Suomenkin hyväksymien terrorismin vastaisten kansainvälisten sopimusten mukainen menettely ja YK:n terrorismin vastaisten päätösten mukainen menettely.
Mutta koska tässä maassa virkamiesten ja poliitikkojen ei tarvitse välittää mistään laeista ja koska he voivat rikkoa kaikkia lakeja ja sopimuksia aina kun huvittaa, he ovat päättäneet että tunnistettuja terroristeja "Pyritään auttamaan normaaliin elämään."
Jos näin tehdään syyllistytään rikokseen, koska terrorismi on lakiemme mukaan rikos ja terroristijärjestöön kuuluminenkin on rikos. Terroristin suojeleminen ja avustaminen on sekin rikos. Ja tämä sisäministeriön rikollisjoukkion aikomus on siis rikos. Jos ne lait mitään merkitsevät...

Suomi on varautunut siihen, että terroristijärjestö Isikseen värväytyneitä suomalaistaistelijoita palaa…
KARJALAINEN.FI




V 

"Norjassa kilpailuviranomainen esti kaupat jossa suurempi vesibussifirma olisi ostanut pienemmän. Päätöksessä todettiin että kauppa olisi vähentänyt kilpailua ja näin johtanut hintojen nousuun ja palvelutason laskuun. Suomessa samainen toimielin on suuryhtiöiden kumileimasin joilla tapetaan kilpailu ja imuroidaan kansalaisten rahat isojen korporaatioiden holveihin."



         VI

Olemme ideologisen ja taloudellisen sodankäynnin kohteena oman eliittimme toimesta.

Viranomaiset valehtelevat ja salaavat lainvastaisesti maahanmuuton kuluja ja haittoja.

Kaikki massamaahanmuutto Suomeen on nyt raskaasti velkaannuttavaa ja puhetaidottomina, sivistymättöminä ylikuormitetun koulusysteemin halvaannuttavaa haittamaahanmuuttoa joka tasolla 4500 milj joka vuosi kuluja suomalaisille maahanmuuttajista ja heidän lapsistaan: vakavat väkivaltatilastot ja varsinkin raiskaukset ne ovat kasvaneet 15 vuodessa yli kymmenkertaiseksi Suomessa - lukutaidottomien maahantulijoiden rikollisuus on eri kansallisuuksilla 40-200 kertaista suomalaisiin verrattuna.


  • Sveitsi, Islanti ja Englanti ym karsivat tarkalla karsinnalla läpi vain pienen osan, sosiaaliset ja koulutetut hyötymaahanmuutoksi ja tätä ei massamedia kerro - passittomia ei edes harkita. Vankilat ovat Suomsessa kohta täynnä maahanmuuttajia - paitsi että tuomarit päästävät nyt maahanmuuttajat ja raiskaajat ehdollisilla. Maahanmuuttajat ovat tappaneet 25 suomalaista tai maahanmuuttajaa 30 vuoden aikana, suomalaiset eivät yhtäkään viheroikeiston kiljumisesta huolimatta. Eliitti ei maksa maahanmuuton haitoista eikä joudu väkivallan kohteeksi vaan eliitti vain rikastuu massiivisesti kun verorahoja mätetään tuhansissa miljoonissa ulkoistetuille hyväveli-firmoille ilman julkista kilpilutusta ja tiedotusta väestönsiirron "käsittelyssä".

    Suomi on lypsylehmä tuhoisassa pörssi-ideologiassa. 

Viranomaiset päästävät nyt terroristeja ja terrorismin tukijoita Suomeen avoimesti. Tukijatkin ovat rikollisia kansainvälistenkin lakien mukaan.

Suomi pärjää hyvin vain ilman terroristeja & palkkasotilasväestönsiirtoa mutta niiden kanssa rikollisuus on nyt räjähdysmäisessä kasvussa kohti mafiatoimintaa.

Pohjanmaalla poliisi ja oikeuslaitos on nyt jopa salannut maahanmuuttajien tekemiä keskinäisiä murhia. Tilanne on jo kaaos eliitin ideologisen laittomuuden takia.  


Vestönsiirtopornon kiihottajien ja jonkinlaisen harhaisen messiaskompleksin propagandan ohi on ymmärrettävä että maahanjääminen ei ole mikään oikeus vaan pakolaiset palautetaan YK-sopimusten mukaisesti takaisin maahansa vaikka eivät haluaisi kotiseudulleen takaisin niin muualle maahan - mm. Irak on rikas ja laaja maa.

Köyhien haittamaahanmuutto eli väestönsiirto ohjautuu aina vain mafian ja rikollisuuden kasvuun.




Saastaisen korruption amerikkalainen kuva - pörssi-Amerikka euroterroria ohjamassa


Ranskan eurooppaministerin mielestä Barroson siirtyminen yhdysvaltalaisen liikepankin neuvonantajaksi on karhunpalvelus EU:lle.
YLE.FI|HENKILÖLTÄ MIKKO LEPPÄNEN
 






 

Tänään Yle Uutisten julkaisema selvitys Länsimetron viivästymisestä on aiheuttanut jälkipuintia myös poliitikkojen keskuudessa. Poliitikot arvostelevat yhä…
YLE.FI|HENKILÖLTÄ ELLA MIKKOLA





Oikeiston korruptiojumalat - Clintonien otinen nousu ja korruptiomafia









Tervetuloa lukemaan blogiani. Tarkoituksena on rähistä ja meuhkata estottomasti yhteiskunnallisia asioita poliittisesti epäkorrektisti ja liiemmin…

RAYHABLOGI.BLOGSPOT.COM|HENKILÖLTÄ SAMI PARKKONEN






















#‎vasemmisto‬
‪#‎demarit‬ ‪#‎demarinuoret‬ ‪#‎humanismi‬ ‪#‎hyvinvointivaltio‬‪#‎pohjoismainenmalli‬ ‪#‎liberalismi‬ ‪#‎geopolitiikka‬ ‪#‎keskusta‬