perjantaina, elokuuta 02, 2019

Filosofi hyökkää Greta:n ilmastoteatteria vastaan - ilmastonmuutos-kampanja pörssikapitalismia pelastamassa


Eliitin harhautusbileet.

Verotulot eliitille, lentoilo eliitille, verotustaakka köyhille.

Kas

  • " Vene osoittautui muun muassa olevan autojättiläisen BMW:n sponsoroima.

Muiden sponsoroiden joukossa ovat myöskin Monacon Yacht Club, ylellinen veneklubi Monacossa, jota kuvaillaan yhdeksi maailman ylellisimmistä jonka perusti Monacon prinssi Ranier III. Klubin puheenjohtajana toimii Monacon prinssi Albert II. Lisäksi yksi sponsoreista on sveitiläinen ylellisen loistava pankkiryhmä EFG. Jolla on konttoreita EU:n mustalla listalla olevissa veroparatiiseissa, raportoi Svenska Dagbladet.

Vene, jonka mukana Greta aikoo matkustaa, Malizia II, kuuluu Monegaskin kuninkaalliselle perheelle."


Onko miljönäärien sponssi sinulle ratkaisu ilmastoahdistukseen?

Ranskalainen filosofi Michel Onfray on saanut aikaan otsikoita


MYLLARINKIRJEITA.SE
Ranskalainen filosofi Michel Onfray on saanut aikaan otsikoita siitä, että on verrannut ilmastoaktivisti Greta Thunbergia ”ruotsalaiseksi kyborgiksi”, raportoi Breitbart. Gretan vierailu Ranskan eduskunnassa oli se, joka sai Michel Onfrayn kirjoittamaan tulikivenkatkuisen tekstin kotisivulleen...

.


Eliitit keksii nyt kokoajan uusia uskontoja joita eliitin mm Soroksen ja Rockefellerien organisaatiot ohjaavat.

Soros-Huijariteatteriryhmä antaa tuhokapitalisteille katteetonta glooriaa, operaation päätarkoitus on syyllistää yksityisiä ihmisiä alistumaan verottamiselle pörssin&suuryritysten hyväksi täysin epätieteellisellä Co2-valheella samalla kun sademetsiä tuhotaan kiihtyvällä vauhdilla ja pörssioligarkkien sydänkäpynen Aasia saa tuhota Euroopan elintasoa vapaana co2 ym veroista. Soros yksi rahoittajista tässäkin viherikeiston feikkailussa. Valevasemmisto on lähtenyt mukaan tukemaan eliitin kapitalistista valtajärjestelmää tukemalla harhautuksia.

RT.COM
After nearly a year of her endless tour through parliaments and conferences, the climate activist must by now realize that she is little more than a feelgood photo op and an advert for train travel. Is Greta Thunberg OK with this?


On hienoa että Suomessa löytyy talousihmisiä jotka uskaltavat lukea aidon vasemmiston kirjoituksia ja analyysiä valevasemmistosta ja nationalistien taistelutahdosta diktatuurikoneistoa vastaan: 
Kun nyt kerrotaan taas kovaan ääneen, että globalismista, tai globalisteista puhuminen, on äärioikeistolaista kielenkäyttöä, kannattaa hetkeksi kuunnella, mitä 

COUNTERPUNCH.ORG
Thank God for the corporate media. If it wasn't for them, and the ADL, I'd have probably never discovered that I'm a Nazi. Apparently, I've been one for qui





Miksi harhautuksia?

Jotta eliitin kapitalismi eli talous-fasismi pelastettaisiin taas - laman aiheuttajat vaativat lisää valtaa.

KANSALAINEN.FI
Kirjoitus on julkaistu Neue Zürcher Zeitungin numerossa 30.7.2019. Tekstiä on hiukan lyhennetty. Kirjoittaja on Benedict Neff, käännös on toimituksen. Benedict Neff (s. 1983) on NZZ:n Berliinin kirjeenvaihtaja, tätä nykyä erityisesti Saksan politiikan kirjeenvaihtaja. Aiemmin hän oli Basler...




.
FILMSFORACTION.ORG
560 minutes | Plutocracy, by filmmaker Scott Noble, is the first documentary series to comprehensively examine early American history through the lens of class. "Absolutely brilliant on numerous levels, Scott...














.

Ei kommentteja: