keskiviikkona, helmikuuta 21, 2018

Peruskoulu oikeiston terrorin ja salaliiton kohteena VKTS


Vasemmiston voiman vahvistuttua 1960- ja 70- luvuilla sai peruskoulun vastustaminen muotoja, joita jälkikäteen on suorastaan vaikea ymmärtää. Jopa eduskuntakeskustelujen kielenkäyttö peruskoulun tuomien uhkien kuvailussa saa aineistoon tutustuvan tuntemaan myötähäpeää puhujia kohtaan.

Analyyttinen ja vanhempiensa kouluttama Vasemmisto tiesi kuinka ahkera oikeisto oli tekemään salaliittoja salaisen poliittisen toiminnan puolesta vaikka tässä tutkija ei sitä usko.

Oli koottava varoja ja perustettava oikeistolaisia yhteisöjä puolustustaisteluun. Sellainen oli muun muassa salainen ja laiton Vapaan koulutuksen tukisäätiö (VKTS),  

joka Okkosen mukaan voidaan rinnastaa jo vuonna 1952 perustettuun ja talouselämän rahoittamaan ja porvarilehdistön laajasti tukeman Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki (SYT) -nimiseen järjestöön.

Samaan aikaan SDP ja SAK sai miljoonakorruptiota CIA:lta Tukholman kautta ja SDP joutui tietysti CIA:n kaappamaksi ollen yhä kovan kapitalismin puolustaja euro-politiikassa, Suomen armeijan hyökkäyssodissa ulkomailla ja tukien Sipilän vakoilulakien nopeaa käyttöön ottoa ja perustulain muuttamista militarismiin läntisten vakoiluorganisaatioiden ja ohjaamana.



  •  ”Peruskoulua vastaan
     – yksityiskoulut ja yhteiskuntajärjestys 1966–1975”
https://demokraatti.fi/iskulause-porvari-nukkuu-huonosti-saattoi-sisaltaa-suuremman-totuuden-louekoski-nakee-vertailukohtia-tahan-paivaan/



  II


Koko kulttuurimme on oikeistolaisen sensuurin raiskaama. CIA NATOn Gladio terrorismi oli järjettömän laajaa, 15000 iskua - ja yhä koulusysteemimme & massamedia opettaa näitä iskuja muka "kommunistien" iskuina.

- CIA rahoitti sabotaaseja 1950-luvulla DDR:ssä, kertoo Spiegel-lehti 2 2015 uusiin historiatietoihin nojaten. Avustusjärjestöiksi naamioitujen ryhmien todellisena tarkoituksena oli vakoilla ja tuottaa vahinkoa. Väitteet on kuitattu tähän asti enimmäkseen DDR:n vallanpitäjien vainoharhaisuutena.



Suomalaisen yhteiskunnan tila amerikkalaisen dollarikapitalismin ja pörssi-ideologian terrorin kohteena

”Sen verran voin sanoa, että ainakaan tällaista soppaa en ole Sipilälle ikinä syöttänyt”, sote-asiantuntija pöllyyttää.
OULULEHTI.FI




III


ja toinen humanistiseen kulttuuritaisteluun herättävä kirja
 - pois oikeiston salaliitoista ja demokratian tuhoamisesta:

Demokratian loukkaukset ala Esko Seppänen mm. pankkikriisin hoitotapa, Naton isäntämaa sopimus ....


Sadassa vuodessa Saksan protektoraatista Naton isäntämaasopimukseen. Entinen kansanedustaja ja europarlamentin jäsen Esko Seppänen arvioi uudessa…
KANSANUUTISET.FI



































































Arhi Kuittinen

 .

Ei kommentteja: