Siskonpeti-farssikomediasarja luottaa siihen, että naisen ronskius sinällään on hauskaa ja on naiselle ”ylellisyyttä” olla ronski kuin mies, ainakin korostetussa itsesäälissä. Kun naiseus esitetään naisten farssimaisten ”miehinen rehvakka nainen” -käsitysten kautta muunnettuna, ”estottomana”, naiseuden representatioina, se pursuaa elämälle vieraana.
Eli sarjassa esitetään naishahmoja, superpissiksiä, hauskoina, vapautuneina ja rohkeina, jotka ovat hyvin kaukana tosielämän naiskuvasta ja itsehillinnän jalosta pakkomielteestä Suomessa.
Naurettavaa ronskiutta on tässä määritelmällisesti siis se, mitä naiset eivät uskalla ilmaista työpaikallaan. Mitä naisten pitää varoa.
Ongelmana on se, että brittiläisessä esikuvassa Smack the Pony naisten hulluus on varauksellista, paradoksaalista uskottavuudessaan, neuroottista kontrollin yrittämistä ja eksistentiaalista todellisuuden ja roolin rajaa hakemista ja sen kanssa törmäämistä hienovaraisesti arkielämän kontrollisäätnöjä älykkäästi mukaillen.
Ponyn neuroottisten naisten galleriassa ei esitetä vapautuneita naisia, Siskonpedissä on sensijaan koko ajan vapautumisen överien vetämisen skeema, hurmioitumisen skeema ”feministisen hykerryttävänä” latauksena kaiken yläpuolella, kaikkea määrittämässä - hyvin epärealistisesti. Niin epärealistisesti että se puskee ironian ja jakamisen kokemuksen pois.
Siskonpetissä on vain korostettua "vapautunutta" naisellisuutta ilman ironiaa ja eksyneen naiseuden olemuksen yleisinhimillistä kyseenalaistamista.
Tässä suomalaisessa naistyttö-sarjassa korostetaan naisen rajattomuutta kuten akatemisessa feminismissä eikä siinä ole kontemplaatiota/yhteyttä todellisuuden ja ihmisyyden yleisen seksuaalisen identiteetin kanssa - kuten Ponyssä.
Vain pissis-boostia.
Naishahmot eivät ole siis uskottavia vaan vaivaannuttavia. Superpissikset hahmoina tavoittavat - jotakin? Eivät varmaan halua naisten oikeasti samaistuvan heihin mutta haluavat naisten nauravan heidän naivistisen ylikorostamille rajanylityksille.
Mutta menevät niin reippaasti ja tunnottomasti rajan yli että katsoja ei voi pohtia naiseuden kulttuurisia vaikeuksia, rooli-identiteetin ansoja (kuten Ponyssä) ja ihmisyyden universaalia rooli-itsepetosta tosimaailmassa, mitä brittiläisessä Ponyssa katsoja voi pohtia koko ajan.
Ronskit naiset haastattelussa:
http://yle.fi/uutiset/naiskoomikot_saavat_olla_ronskimpia_kuin_miehet_-_siskonpeti-sarja_ei_tee_poikkeusta/7008556
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti