Toinen päivä EC.
Pettymyksiä.
Christoffer Boe: Allegro Tanska 2005
oli 15 minuutin elokuva 6 kertaa liian pitkänä versiona. Odotin paljon tältä leffalta enkä voinut käsittää miksi keskeneräinen käsis on pitänyt kuvata pitkänä versiona. Tästä saisi editoimalla ja epäsuoralla kerronnalla mystisen ja kiehtovan rainan mutta tämä oli liikaa sormella osoittelua, katsojan ymmärrystä suojelevaa ja toistoa maagisiin tapahtumiin sydämensä kovettaneen taiteilijan elämässä. Miten laatutekijät voivat sortua skeidaan? No, oli yleisössä ihmisiä, jotka pitivät tästä dogma-mausteisesta ja rakeisesta tyylittelystä. Itse pidän tietysti dogma-tyylittelystä ja tästäkin - mutta tämä oli vain niin laimea yritys venyttää hyvä lyhäri pitkäksi elokuvaksi.
Mutta
taas yllätti norjalainen musta hevonen:
Paul Sletaune: Naboer (Naapuri) Norja 2005.
Vau.
Tanskanmalliin tuotettu ja näytelty. Raivokasta ultrafreudilaista kamaa. Mies herää tuntemattomana itselleen Kafkan Muodonmuutoksen tapaan. Makoisa elämän kiperä kierrepallo, joka varmasti tuottaa painajaisia ihmisille, jotka ovat torjuneet omat elämänkokemuksensa varjopuolet. Tätä elokuvaa ei kannata katsoa LSDn vaikutuksessa, se on varmaa. LSD on muuten taas jonkinlaisessa nousussa Hesassa - elkää seotko, myöhäishipit. Ekstaasin ja LSDn mixaus voi tuoda hyvinkin filmaattisen elämyksen tai sitten pahimman tripin, mitä voi kokea.
Tapasin tuottaja Mie Andreasen:in. Soihdunkantaja kaupallisen brandimössön keskellä. Outoa tavata todellakin tuottaja, joka ymmärtää käsikirjoituksia. Tietysti tarjosin hänelle luettavaksi uutta bergmanilaista käsikirjoitustani. Tulevaisuus näyttää.
* Mie Andreasen antoi televisiossa haastattelun. Häneltä kysyttiin, että miksi tanskalaisnen elokvua menestyy. Mien vastaus oli, että Tanskassa huolehditaan ja suojellaa erikoiskykyjä.
Niin se täytyy olla.
---------------------
Kolmas päivä.
Kohtuullisen kivaa sielunmyllerystä oli
Simon Rumley: The Living and the Dead , Iso-Britannia 2006. 83 min. Brittiläinen teatteri elokuvatyylinä.
Ja tietysti mestarillinen TROUBLE. Fantastinen Kain ja Abel tarina kafkamaisilla elämästä vieraantumisen mausteella. Kun turvallisuus paljastuu ansaksi.
Entäs Suomalaiset lyhärit , niin...
ovat huolella tehtyä kivaa kamaa mutta sisällöltään silkkaa huttua. Kivoja ideoita ilman näkemystä. Käsittämätöntä. Tässä maassa halveksitaan todellakin ammattimaisesti käsikirjoittamista. Leijutaan vain mielikuvien varassa ja tuotantomagiaan nojaten.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti