Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arhi kirjoitukset V. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arhi kirjoitukset V. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, helmikuuta 15, 2014

Suomalaisten tyttöjen itsemurha

Uudestaan julkaistu 2013, päivitetty ii-versio (2007 originaali)

Terveyskeskuslääkärit tunnistavat harvoin itsetuhoisuuden

"Pohjoismaissa parhaiten voivat ruotsalaislapset ja huonoiten suomalaislapset. Suomalaisten 15-24-vuotiaiden tyttöjen itsemurhakuolleisuus on toiseksi korkeinta maailmassa." - MTV3


Jane Katch, author & speaker on childhood development and aggression
Home page for Jane Katch


Suomalaisen kuoleman-/itsemurhakulttuurin vastapainona on aina ollut moralistinen kuttuuri. Kasvattava, mustavalkoinen ihannekulttuuri. Kun itse hain apua lapsena, kunnan psykologi sanoi minulle kahden minuutin "kuuntelun" jälkeen: "Ei sinulla ole todellisia ongelmia." Koska minulla ei ollut fyysisia vammoja, koska sain ruokaa joka päivä, koska en impannut luokkakavereitteni tapaan, koska vanhemmat olivat yhteisössä menestyneitä, koska arvosanat olivat keskiarvoa paremmat.

Hoitokulttuurimme on vieläkin käskevä ja nuhteleva normikulttuuri.

1800-luvun saksalaista tabu-kulttuuria. 

 Hyvän kansalaisen, työkykyisen, synti-tabukuttuurille pelokkaksi ja tottelevaiseksi muokattu,  kelpaavan  muotti-kansalaisen valvontaa ja ohjeistusta; Miksi ei itsemurhaaja näe mahdollisuuksiaan kilpailla ja menestyä ja näyttää muille kelpaavuuttaan? Itse-murha on jo sanana rikollisen määre.

Niin kauan kuin hoitokulttuuri näkee itsemurhat moralistisena ongelmana eli kun itsemurhasta puhuminen nähdään turhamaisuutena, väärin toimimisena, vääränä keinona, vääränä elämänhallintana, lähimmäisten halveksintana, kyvyttömyytenä tai muuten vain ärsyttävänä, aikuisia ahdistavana ilmiönä, on maamme oleva itsemurhakulttuurissaan yhä tilastohuippua. Jos itsemurhan hankalin ja merkillepantavin ilmiö on aikuisten ahdistuminen, ei samaistumista ja ymmärrystä tapahdu nuorten suhteen vaan vain normeja ihailevien aikuisten ihanteita kohtaan.
"- Koulusuoritusten painottaminen liian varhain on vaarallista. Lapsuusvuosia on suojeltava, koska talo ei pysy pystyssä, jos perusta on pielessä, Järventie vertaa."
Yleisesti kulttuurissamme tunteiden ilmaiseminen koetaan heikkoutena, aivan samoin kuin japanilaisten häpeäkulttuurissa.
  • Häpeäkulttuuri korostaa vahvaa ihmistä eli tunteiden ailahtelu, tunteiden merkitys ja varsinkin negatiivisten tunteiden ilmaiseminen on heikkouden merkki. Yhteisön sosiaalinen merkkijärjestelmä vaatii yksilöltä vahvuuden osoittamisen merkkejä: "Itsemurha on aivan turha ja itsekäs teko".

Kuolemakulttuurissamme on ugrilaisen kuolemakulttuurin perintönä kuoleman uhmaaminen ja valitseminen tietyllä tavalla kunniakasta. Rohkeaa. Shamaanien kemiallisesti ja henkisesti tuotettu transsitila on ollut hyvinkin ihailtua kuoleman uhmaamista, rajan takana vierailemista. Kuoleman valitseminen on ollut myös kunnian viimeinen mahdollisuus, vanhuuden, heikkouden tai häpeän langettua yksilön harteille.

  • Nyt kun ruotsalaisen kirkkokulttuurin yksilön leimaamisen ja hallinnoinnin häpeämalli ahtaan ihmiskuvan kautta on ajettu maahamme maksimaalisella teholla, niin vanha kunniamalli reagoi tämän "kristillisen" häpeäkulttuurin kanssa voimakkaasti - tämä on tärkeää ymmärtää.


Olemme selviytymiskulttuuria, nyt taloudellisten arvojen uhkakulttuuria, jossa vahvimmat ovat yhteisön kiitoksen ja ihailun kohteena.

Itsensä hyväksyminen yhteisön ohi on kuin rikos kulttuurissamme.

Asenne voi tappaa. 

Kova vahvuuskulttuuri, asenneilmapiiri, jossa henkinen väkivalta nähdään vahvuuden osoituksena ja karaisemisena. Fyysinen väkivalta onkin sitten vain henkisen väkivallan jatke. Lasten fyysisen kurittamisen hyväksymisessäkin olemme läntisen Euroopan ankarin maa. Tukistaa saa - mutta koetapas tukistaa aikuista työtoveriasi ja sano sen olevan pedagoginen toimenpide.

Suomalaiset isät karttavat vanhempainvapaata

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan suomalaiset isät käyttävät vanhempainvapaita tällä hetkellä hämmästyttävän vähän. Vain joka kymmenes suomalainen isä pitää vanhempainvapaata, kertoo puolestaan Kansaneläkelaitos Kela. Haluttomuutta vapaiden jakamiseen selitetään usein asenteilla ja perinteisiin roolimalleihin jämähtäneellä ajattelulla.

Se, että itsemurhien nopea vähentäminen on ylpeä itseisarvo ja diagnostinen haaste hoiva-ammattilaisille, on rakenteellista väkivaltaa. Että saadaan kansa ruotuun ja toteuttamaan kiitollisen kansalaisen roolia. Tilastojen taakse piilotettua kärsimyksen todellisuutta. Ei kohdata todellisia ongelmia, ei uskalleta tehdä todellisia diagnooseja eikä todella hoideta todellisia ongelmia vaan luodaan virtuaalisia parametrejä kansallisen terveyden "parantumiselle". Pikapillerit tilastot kirkastaa ja tunteet dumppaa.

STAKES:in menneet "tilastolliset" propagandauutiset iloisella verbalisoinnilla ja suhteettomalla tilastokikkailulla eivät nyt kovin vakuuta tämän uuden kansainvälisen vertailun rinnalla. Olemme yhä synkeiden tilastojen kärkijoukossa.

Suicides are more common among Finnish men than other European men. Mental health is also more often the reason for suicide than elsewhere on the continent




Diagnostisointi, pilleripörssi ja luokittelu ei auta
eksistentiaalisten elämänkysymysten suhteen. Jos aikuisten ihanteena ja tärkeimpänä tavoitteena ovat tottelevat ja toivoa antavat uljaat nuoret, sitä kauheampi on itsemurhakulttuurin panos vastakulttuurina.

Hoitokulttuuri on kylläkin vähitellen ymmärtänyt että yksi kulttuurimme osa-alue on itsemurhakulttuuri. Itsemurhaa ei voi diagnostisoida, sillä se ei ole sairaus, vaikka STAKES:in johtajat ovat sitä uhonneet 30 vuotta.
STAKES:in uljailla lausunnoilla ei ole mitään vaikutusta nykyiseen tilanteeseen aikuisten itsemurhatilastojen väliaikaisessa laskussa. Itsemurhien lasku on vain uusien lääkkeiden ja halvan viinan sivuvaikutus. Tilastoihinhan ei alkoholikuolemaa lasketa itsemurhaksi, kiitos pääministeri Matti Vanhanen. Elämänlaatua ja suomalaisten perustraumojen selvittämistä ja hoitotakuuta ei ole sinänsä/lainkaan parannettu. Psykodynaamista itseymmärryksen kehitystä ei ole haluttu lisätä sillä terapian osittainen korvaus hyvin tiukasti karsitulle pienelle joukolle on KELA:n medikalisaatioprojekti: ensisijaisesti lääkkeitä, vain vaikeimmin oirehtiville ja itsemurhalla uhkaileville suodaan mahdollisimman minimoitua keskustelutukea. Ei todellista kansalaisen hoitamista kuntoon.

Kärsimyksen dominopelissä drastisimmin kaatuvat lapset, joita psykoottiseen elämänhallintaan pakotetut tehoaikuiset hylkäävät ja murjovat korjaamattomaan kuntoon.

Hukkasin lehtileikkeen Lönnqvistin lausunnosta joskus -94, jossa hän julisti about että itsemurha on diagnostisoitava oireyhtymänä perusteelliseti, sillä itsemurha ei saa olla osa kulttuuriamme eli kulttuuri ei saa olla syyllinen. Lönnqvist antaa oikeistolaisesti synninpäästön kulttuurille.

 Aivan kuin itsemurha olisi "tauti", joka uhkaa yhteiskuntaa - eikä yksilön uhkana olisi epäinhimillinen yhteiskunta, joka hylkää apua tarvitsevat eikä pyri selvittämään vuosisatojen traumaattista väkivallan ja henkisen kovuuden siirtymistä uusille sukupolville.

Ongelmien ja sokeiden kestävyyden "ihanteiden" vaatimusten siirtäminen on todella ongelmien siirtämistä myös sukupolvelta toiselle.





Suomalaislapset voivat Pohjolan huonoimmin

”-Suomalaiset lakkaavat leikkimästä ikätovereitaan aiemmin, mikä lisää riskiä pahoinvointiin”. Aula kertoo itsekin hätkähtäneensä tutkimustuloksia, jotka kertovat karua kieltään. WHO:n tilastoaineiston perusteella suomalaisten 15–24-vuotiaiden tyttöjen itsemurhakuolleisuus on toiseksi korkein maailmassa. Pojat ovat samassa vertailussa viidentenä. - HS




Laine ja Kangas ovat haastatelleet korkeasti koulutettuja, työelämässä menestyviä ja yhteiskunnallisesti aktiivisia nuoria teemanaan nuorten pahoinvointi. Suomalaisen työelämän hektinen rytmi, pätkätyöt ja (yli)tehokkuutta korostava arvomaailma näyttää julmat kasvonsa myös työelämässä hyvin pärjäävien nuorten elämässä. Joidenkin nuorten mukaan työstä on tullut yksi "extreme-laji" muiden joukossa.


Nuorten pahoinvointi kasaantuu pojille
- Nuorten elinolot -vuosikirja



Lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ei tiedetä riittävästi




Itsemurha-ajatukset yleisiä suomalaisilla





Eiköhän tehdä yhdessä itsemurha?

Japanilainen on ryhmäihminen loppuun asti: kuollakin halutaan ryhmissä.
Nuoriso etsii ja löytää itsariseuraa netistä. - Ylioppilaslehti





Suomussalmi -keskustelu SUOMI24



kullervokalervonpoika.wordpress:

Miksi Suomussalmella voidaan pahoin?



Kanta itsemurhaan - X-Stage





Bullying, depression,
and suicidal ideation

in Finnish adolescents:
school survey About 1 in 10 schoolchildren
report being bullied weekly at school.

Bullies are often as depressed as those who are bullied,
and suicidal ideation is even more common among bullies.
Adolescents who are bullied or who are bullies
have anincreased risk of depression and suicidal ideation

http://www.bmj.com/cgi/content/full/319/7206/348






Sweden and Iceland has roughly 1/2 the suicide rate of Finland.

Suicide mortality in the European Union.
Results: Finland had the highest suicide rate, while Greece
had the lowest for the latest available year (1997).
http://eurpub.oxfordjournals.org/cgi/content/abstract/13/2/108






Itsemurhakulttuurimme pohjavireitä:



Nuorten mielikuvia itsemurhasta

- suomalainen itsemurha mielikuvana ja kulttuurin osana

- Arhi Kuittinen



ja toinen samankaltainen:


2008 Haastattelukysely
Helsingin yliopisto, Pyry Hannila, fil. yo, pro gradu -tutkielma
kuolemantietoisuuden vaikutuksista nuorten aikuisten
(18-39 vuotta) elämänkatsomukseen. Aiheesta kiinnostuneet nuoret
aikuiset osallistuivat kirjoittamalla ajatuksistaan.





The 'silent taboo' of suicide
among young men in the UK


What makes a seemingly vital young man take his own life? Suicide is the biggest cause of death in men under 35 yet it is seldom discussed, with parents left feeling ashamed and that they have failed their child. Catherine O’Brien talks to families who want to bring ‘the greatest taboo’ into the open.

.




Lapsen hylkäämisen ja kaltoinkohtelun seurauksista - PDF

keywords:: nuorten itsemurhat suomalainen itsemurha suic
ide.net .com .eu mielenterveyspalvelut kuoleman ajatukset kuolema-ajatukset palveleva puhelin adolescence depressio depersonisaatio suomessa suomen mielenterveysongelmat puhumattomuus häpeäkulttuuri häpeä voimattomuus ohjeita itsemurhasta puhuvan nuoren vanhemmille auttavalle ennakkoluulot kulttuurinen käsitys











kulttuuritutkimus nuorisotutkimus finland suicide finnish lasten palveleva puhelin psykoanalysi psykodynaaminen aggressio aggressiot piiloaggressio passiviaggressivinen passiivisaggressiivinen terapia keskusteluterapia pillerit itsemurhayritys uhkailu julkisuus media mediassa psykologia psykoterapia psykodynaaminen terapia ihmiskuva nuorisokulttuuri stakes.fi kela puhuminen konflikti puhumattomuus kadonneet katosi Nora Bhatia löytyi kuolleena http://www.nuortenkriisipiste.com tai http://www.nyyti.fi torjunta vihainen nuori hämentynyt uskonnollinen henkinen väkivalta helvetin pelko tyhjyden kokemus eksistentiaalinen ongelma

sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2007

Kekkonen kaataa ja Kekkonen hymyilee

Tässä taas uusi reality check siitä normista, joka ohjasi suomalaisen todellisuudentajun aivan kieroon - ja mikä on taustana yhä vieläkin suomalaisten poliittiselle sokeudelle, arkuudelle, keskustelemattomuudelle ja avuttomuudelle. Normi Kekkonen, se ainoa suuri normi, kun muita normeja ei ollut:
"Pohjoismaiden välille 1960-luvun lopulla suunniteltu talousyhteisö Nordek ei uuden väitöstutkimuksen mukaan kaatunutkaan Neuvostoliiton vastustukseen, kirjoittaa Turun Sanomat. Helsingissä perjantaina väitelleen tanskalaistutkijan Lasse Sonnen mukaan hankkeen pysäytti presidentti Urho Kekkonen pitkälti sisäpoliittisista syistä." - Verkkouutiset
Sisäpolitiikka 1960 = Kekkosen ehdoton valta
= alaisten nöyrä sokeus ja kiitollisuus

Kekkonen on vieläkin joillekin pyhä punaisen lohikäärmeen kaitsija, ei persoonallisuushäiriöinen silmänkääntäjä ja muita uhkakuvilla ruoskiva lohikäärmeellä ratsastaja.

Menneisyys on ovela juttu.
Jos ihminen kokee, että on rakentanut identiteettinsä tai "vain' turvallisuudentunteensa jonkin mielikuvan varaan, hyvin harva ihminen pystyy purkamaan menneisyyttä totuudenmukaisesti.


Mannerheim-elokuva tulee valheineen olemaan tuorein synkkä hetki suomalaisten historiantajun hämärtämisessä ja propagandan jatkumossa. Kaikki Mannerheimin fasistinen ultra-germaaninen aatepolitiikka, sokea Mannerheim-fuhrer-kultti ja salattu homoseksuaalisuus tullaan häivyttämään suuren uljaan ideaaliheterojohtajan, Suuren Isän kuvaelman takia. Ei mitään eroa Pohjois-Korean Johtaja-kulttiin.





.

sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007

Vatikaanin historia


Tosipaikka: Mystiikan jäljillä
SUBTV
sunnuntai 22.00

" Vatikaanin historia.
Ranskalais-saksalaisen dokumenttisarjan viimeisessä osassa syvennytään katolisen kirkkovaltion Vatikaanin veriseen historiaan, mahtiin ja vaikutusvaltaan. "



Minkälaista oli vatikaanin harjoittama terrorismin vastainen sota?

Tämä dokumentti avaa osaltaan myös Euroopan salaliittojen pitkää historiaa. Jos tarkastelemme historian näkökulmasta niin salaliitot, mediaharhautukset, syntipukit, valemoraalit, moraalittomat moralistit ja salaiset tavoitteet ovat olleet sääntö, eivätkä poikkeus "poliittisessa" ja "uskonnollisessa" valtapelissä. Minkälaisesta moraalista voimme puhua, kun esim kiduttaja syyttää kidutettavaa julmuudesta ja pahuudesta?

Kuitenkin länsimainen journalismi on esimerkiksi 911-kaksoistornien romahduttamisessa ohittanut "liian mielikuvituksellisena" kaikki todisteet terrori-iskun olleen vain lavaste, USA:n hallituksen "new Perl harbor" - hämäysliike, salaliitto sotaisan ja militaristisen poliittisen aikakauden oikeuttamiseksi.

911 salaliittoteorian julkiset taustatodisteet - video:

Demolition 911



Daniele Ganser:
NATO'S SECRET ARMIES

Operation Gladio and Terrorism in Western Europe

"Laajaan tutkimukseen nojautuen Ganser osoittaa miten Naton salaiset joukot sekaantuivat laittomuuksiin, jotka useissa tapauksissa johtivat väkivaltaisiin terroritekoihin, joiden tarkoituksena oli mustamaalata vasemmistoa. 'Terrorismin vastaisen sodan' aikakaudella tri Ganserin tutkimustulokset nostattavat perustavanlaatuisia kysymyksiä tiedustelupalveluiden roolista demokraattisissa yhteiskunnissa." - Professori Jussi Hanhimäki, Graduate Institute of International Studies, Geneve
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/kirjamyynti.htm




911 suomalaiset sivut






.

tiistaina, toukokuuta 22, 2007

Elokuvasäätiön luovutusmieliala

Maanantain hesarissa oli lyhyt artikkeli Cannes:ista.

Suomalainen tuotantoyhtiö on siellä toiveikkaasti kauppaamassa tulevaa Hurriganes-elokuvaansa, jossa ei edes kuulla käsittääkseni autenttista Hurriganesia eikä siis ihme-Alberttia kepittämässä. Onnen yritykselle vaan, hyvä jos joku taho uskoo suomalaisen junttirockin ja siistityn sähläilyn kiinnostavan eurooppalaisia. Matti-elokuvallahan oli huikeat 300 katsojaa Ruotsissa, vaikka elokuvakopioita oli 5.

Mutta järkyttävin lausunto kuului Elokuvasäätiön toimitusjohtajan suusta. Hän kommentoi suomalaisen elokuvan menestymättömyyttä Euroopassa. Artikkelin mukaan Irina Krohn on sanonut, että "eurooppalaisille ei nähtävästi kelpaa suomalainen elokuva. Suomalaista elokuvaa on sitten tehtävä vain suomalaisille ja tyydyttävä siihen".

Mitä?

Tämä on todella masentava lausunto. Ilman mitään visiota.

Krohnin mielestä siis suomalaisen elokuvan laadussa ei ole ongelmia, taso on hyvä eikä sitä voi parantaa. Että suomalaisen elokuvan kelpaamattomuus ei johdu käsikirjoitusten tympeästä laatuongelmasta ja tuottajien sivistymättömyydestä vaan joistakin kulttuurieroavuuksista. Krohnille siis kelpaa suomalainen elokuva karvoineen päivineen eikä mitään muutoksia tarvita elokuvakulttuurissamme. Samat tekijät tehköön samanlaisia virityksiä jatkossakin ilman huolen häivää. Saa luvan kelvata suomalaisille. Olkoon kansa kiitollinen.

Krohn valittiin tehtäväänsä nimenomaan muuttamaan elokuvakulttuuria ja mikä onkaan hänen visionsa suomalaisesta elokuvasta? Kuhan vaan jotakin saadaan tuotettua ja rahat taas käytettyä.

Woody Allen Guardian interview



Woody Allen Guardian interview


http://film.guardian.co.uk/interview/interviewpages/0,,562682,00.html#life







.

maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Human condition iii

Tätä ei oikeastaan tarvitsisi mitenkään kommentoida eikä alustaa... ihmisen luonne. Kaikki kelpaa tylsyyttä vastaan ja uteliaisuutta tyydyttäväksi.

"Belgialainen Didier Stevens hankki itselleen nettiosoitteen ja laittoi siihen mainoksen: Onko tietokoneesi vapaa viruksista? Lataa sellainen tästä.
409 ihmistä klikkasi linkkiä." -IL

sunnuntaina, toukokuuta 20, 2007

Valkoisia valheita

"Lahdessa teloitettiin keväällä 1918 punaisia naisia merkittävästi aiemmin luultua enemmän. Tuoreen selvityksen mukaan heitä oli vähintään 170, mutta luku saattaa olla jopa parisataa. Nuorimmat ammutut olivat vain 14-vuotiaita tyttöjä. Esimerkiksi loimaalaisen Lydia Tuomisen kerrottiin kaatuneen huhtikuussa 1918. Todellisuudessa tämä 23-vuotias sairaanhoitajana toiminut nainen vangittiin 1. toukokuuta Hollolan Vesalassa ja ammuttiin samassa kuussa Lahdessa. "




sunnuntaina, toukokuuta 13, 2007

Lars von Trier sairastui masennukseen




"Tanskalaisohjaaja on epävarma Antikristus -elokuvansa kohtalosta. Von Trier aikoi aloittaa maailman luomisesta kertovan elokuvan kuvaukset lähikuukausien aikana. Elokuvassa esitettäisiin paholaisen luoneen maailman.


Politiken-lehdelle antamassaan haastattelussa von Trier epäilee, voiko hän enää palata elokuvaohjauksen pariin."

Jo tämä Trierin aiheenvalinta kertoo enemmän hänen taiteilijaidentiteetistään ja sen ongelmista prosessina kuin itse aijotusta taideteoksesta... niin se liian monesti on liian taiteellisten taideteosten kohdalla. Se, että tematiikka on liian suora, julistava, ei kerro tällä kertaa hyvää Trierin mielenterveyden suhteesta hänen taiteilijaidentiteettiinsä. Metaforat ja myytit eivät ole kovinkaan kiinnostavia, jos ne esitetään soveltamatta, ikäänkuin suorana todellisuutena.

Mutta nyt voi sanoa sentään sen positiivisena prosessina, että von Trier alkaa ainakin löytää omia rajojaan, kun tähän mennessä hän on julistanut olevansa rajattoman vapaa taiteilijana ( vaikka fobioistaan arkielämän rajoitteina hän on kuvaillut jopa ylpeänä).

Jung:ilaisittain Trierin individuaatioprosessi on käynnissä suurella vaihteella. Taiteilijana hän haluaa tutkia "vaistonvaraisesti" mielensä ja persoonansa pimeitä ja keskeneräisiä ominaisuuksia - mutta kreikkalaiseen hybris-näkemykseenkin liittyen hänen taiteilijan egonsa pyrkii osoittamaan "vahvuutta" omaa vajavaisuuttaan vastaan luottaen epärealistisesti omaan kykynsä käsitellä itselleen vaikeita "identiteettikysymyksiä" ja hahmoja kärjistäen niitä.

Täytyy sanoa että tämä Trierin elämäntilannekriisi/luovuuskriisi on taas tyypillinen esimerkki tilanteesta, jossa kognitiivinen terapia ei auttaisi paskaakaan. Vain psykodynaaminen, Freudin perusoivalluksiin perustuva identiteetin, traumojen, emotionaalisten blokkien, neuroottisten vääristymien ja tunneulottuvuuksien luotaus voi olla ainoa jälleenrakentava apu.
Ellei sitten ole kysymys pahemmasta persoonallisuushäiriöstä.

Toivottavasti Trier pystyy katsomaan peiliin joskus uteliaana taiteilijana.

tanskalainen

torstaina, toukokuuta 10, 2007

Paarman motivaatio


Arkkipiispakin on alkanut ymmärtää tasa-arvon merkitystä
- ainakin PR-merkityksessä.

Puheena. Lausuntoina.
Periaatteina. "Ehkä"-etiikkana.

Yhä armottomia armahtaen ja keskiaikaa kaivaten.
"Paarma sanoi kirkolliskokouksen avajaisissa Turussa, että kristillinen kirkko ei hyväksy minkäänlaista syrjintää eikä virkatehtävistä kieltäytymistä. "
On mielenkiintoista, että byrokraatin kielenkäytöllä nyt vaaditaan pappien noudattavan Virkamiehen velvollisuuksia "lainmukaisuuden takia". Silti yhä huoletta sallitaan ihmisoikeusrikkomukset homojen erottelun ja syrjimisen suhteen aivan samalla "ulkoistetun pahan"-logiikalla, toisten ihmisten demonisoinnilla kuten fundamentalistit, fasistit, noitavainokulttuurit ja koulukiusaajat tuppaavat tekemään.

Ihan kivaa piispojen PR-etiikkaa mutta aika moraalitonta vastuun väistelyä, kerta kerran jälkeen. Vasta kun kirkko joutuu yhä kovenevan painostuksen kohteeksi tasa-arvon ja ihmisarvon rikkojana, niin arkkipiispalle kelpaa parhaimmaksi "eettiseksi" perusteeksi Ruotsin kuninkaalle alunperin vannottu virkamiehen vala.

Aivan sama kuvio tapahtui naispappeus-kysymyksessä. Julkkisten ja intelligentsin painostus ja vittuilu kirkkoa kohtaan alkoi vyöryä sen verran kovasanaisena, että kirkko myöntyi Ruotsin kirkon naispappeus-ratkaisuun. Vasta pakon edessä.

Mutta. Ei nyt ihan vielä.
"... Uhkauksia tai pakotteita kieltäytyjiä kohtaan Paarma ei kuitenkaan halunnut ruveta listaamaan."
No mitä turhia, armoa riittää kirkossa sinne ja tänne. Kirkkohan ei mitään muutosta tarvitse vaan kirkkoa häiriköivät ihmiset. Kirkollinen pyhä ylemmyys on aina loukkaantunut kirkollista erillisoikeutta ja valtion virkakoneiston hengellistä osaa uhkaavasta horjumisesta:
"Paarma arvosteli tiedotusvälineitä siitä, että kieltäytymistapaukset on uutisoitu niin näyttävästi."
Näin se on. Kirkkoa ei saisi häiritä pienistä ihmisoikeusrikkomuksista kun kirkko kerran välittää koko maailman syntien vapahduksesta. Todellakin, arkkipiispan todellisuudentaju on vakavasti häiriintynyt tai norsunluutornin ahtauttama, jos hän luulee naispappien kokemusten rajautuvan "pariin tapaukseen" Suomen Siionissa.

Paarman prioriteetit ovat samat kuin paavilla: muutosta vain pakon edessä. Sillä Pyhän Henki suo ihmeellistä muuttumattomuuden autuutta ja erehtymättömyyden vuorovaikutuksettomuutta jumalalliselle organisaatiolle; Tärkeintä on Sana ja Julistus, ei käytäntö. Vuorisaarnan periaate ja ihailu, ei sen toteuttaminen.


-- KW Naispappeus naispappien oikeudet kirkon etiikka tasa-arvokysymys kirkossa

Nokia on spontaani inhokki




Talouselämä: Nokia on spontaani inhokki

Tutkimusyhtiö 15/30 Research kyseli alkuvuonna opiskelijoiden mielipiteitä eri työnantajista. T-Media Oy:n tilaamaan tutkimukseen vastasi yli 10 000 korkeakouluopiskelijaa. 15/30 Researchin toimitusjohtajan Markus Keräsen mukaan tulevaisuuden työntekijät valitsevat työnantajan sen mukaan, miten yritysten arvomaailma sopii yhteen heidän omansa kanssa.

Perinteisesti kovina pidettyjen kaupan ja tekniikan alojen opiskelijat arvostavat pehmeitä asioita. Keränen uskoo, että vastauksissa näkyy voimakasta kritiikkiä ajan henkeä kohtaan.

Kun opiskelijoilta kysyttiin yhtiöitä, joihin he eivät haluaisi mennä töihin, eniten spontaaneja mainintoja saivat - tässä järjestyksessä - nämä yhtiöt:Nokia, Lidl, UPM, Perlos, Fortum ...


Johtajat arvioivat Deloitten kansainvälisessä selvityksessä, että yritysten olisi syytä saavuttaa nykyistä parempi tasapaino taloudellisten mittareiden ja muiden mittareiden kesken.
Yritysjohtajat ymmärtävät, että taloudelliset mittarit eivätkerro riittävän hyvin yrityksen menestykseen vaikuttavista vahvuuksista eivätkä heikkouksista. Vastaajista 96 prosenttia sanoo, että hallituksen tulisi valvoa sekä taloudellisia että toiminnallisia mittareita.
Vaikka tietoisuus toiminnallisten mittareiden tärkeydestä on parantunut, ei yrityksillä ole niitä riittävästi tai ne eivät ainakaan jaa tietoa riittävästi hallituksille. -Taloussanomat

sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2007

Esteettistä eettisyyttä


Kierkegaardin pohdintojenkin mukaan nykyihminen on yhä enemmän esteettinen ihminen.

Esteettistä eettisyyttä.

Tarpeeksi harmitonta toiveajattelua. Empaattisuusjumppaa lasten hikihalleissa työstämissä kengissä kavellen.

Puhe kestävästä kehityksestä riittää toviksi.
Vaatimukset, ehdot ja tavoitteet ovat sitten kiihkoilua.


Mutta.
Saksa on sitoutunut vähentämään päästöjä 40% 2020 mennessä.

Suomalaiset poliitikot ovat olleet nyt aivan ällikällä eurooppalaisten poliitikkojen nopeaan ilmastonmuutospolitiikkaan ja -tavoitteisiin - ja hallituksemme tuore julkilausuma poliittisista tavoitteista on taas yhtä tyhjä kuin puolueettomuusvakuuttelu YYA -kaudelta. Tietysti EU-tason neuvonpidoissa suomalaisten poliitikkojen sirkutus käy vihreänä. Tietysti. Muodikkaasti.


Ydinvoimalauraanin hankinta on ollut äärimmäisen epäeettistä. Suomalainen uraanin ostopolitiikka ei ole noudattanut mitään vastuullisuutta. Ympäristöä tuhoavia louhoksia rahoitetaan suomalaisten sähkölaaitosten siunauksella.

Ydinpolttoaineen hankintapäällikkö Ossi Koskivirta, Fortum: ”No Loviisan voimalaitoksen polttoaineessa käytettävä uraani hankitaan kaikki Venäjältä."

Kansainvälisten ympäristöjärjestöjen laskelmien mukaan Krasnokamenskissa tuotetaan jokaista uraanikiloa kohti lähes 1 000 kiloa radioaktiivista jätettä. Sitä on vuosien saatossa syntynyt satoja miljoonia tonneja.

Koskivirta: "Ei ne nyt mitään kovin kaunista katsottavaa ole, mutta kyllä ihmiset siellä elävät eivätkä näytä mitenkään sairailta." - A-Piste

Suomalainen konsensuskulttuuri vihaa ja leimaa lähes kaiken muutosta vaativan fanatismiksi. Tyytyväisten kunnon kansalaisten uhkaksi. Kekkosen Status quo -perintöä Tsaarin hengessä.

Voivottelu on muotia ja omantunnon vinkuminen sallittua - kunhan ei vain liitä naistenlehtien haastatteluissa aatteellisia päämääriä harmittelun tueksi. Eettisen hyvinvonnin jakamisen ja kuluttamisen vastuun takaamisen aktiivinen puolustaminen on Suomessa leimattua kiihkoilua.

SUPOmmekin keskittää voimansa jenkkien ulkopolitiikan jatkeeksi, USA:n aiheuttaman tahallisen terrorismisotkun tarkkailuun - kun taas naisten huumaajat, kaappaajat ja myyjät saavat harjoittaa ihmiskauppaa suorastaan suojatusti. Sekin on varmaan vain bisnestä SUPOn mielestä. Raha liikkuu rajattomassa EUroopassa.


Teknologia voi kuitenkin tuoda todella uuden voiman kehiin kuluttajan roolille. Jos vastuullisen kuluttamisen apuohjelmat toimivat kohta virtuaaliomanatuntona ja eettisen kuluttamisen tuotetietopankkina joka kännykässä niin kuluttamisesta tulee reaaliaikaista äänestämistä. Jopa sähkömarkkinoilla.

Se voisi olla muodikasta ja tarpeeksi harmitonta, ettei tarvitse pelätä joutua leimatuksi kiihkoilijaksi. Mutta vain jos "Eettisen kuluttamisen projekti" tehdään todella käyttäjäystävälliseksi , tarpeeksi esteettiseksi kokemukseksi eikä vain luettelomaiseksi nettisivutietokannaksi. Siihen projektiin ja tietokantaan vain täytyisi saada lobbaajia ja rutkasti taloudellista tahtoa muiltakin kuin vihertäviltä järjestöiltä.

sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007

Tuomiojan jälkiviisas testamentti



Viisautta on monenlaista.

Suomessa salattu tieto ja salattava valta ovat viisautta siellä huipulla. Vallan valuuttaa ja voimannäytön diplomi.

Tuomioja lataa jälkiviisaat riiminsä tiskiin kun raskas pesti luksusyksityissuihkukoneiden ja salaisten neuvonpitojen jälkeen loppuu:
"Lauantain alkuperäinen uutisointi Ruotsin ja Suomen osallistumisesta Naton nopean toiminnan NRF-joukkoihin oli siinä suhteessa harhaanjohtavaa, ettei Suomen ja Ruotsin yhdessä valmisteltu vastaus Natolle ole vielä kummankaan maan osalta päätös tällaisiiin operaatioihin osallistumisesta. " - Erkki Tuomioja blogi

Tämä on jo Monty Pythonia. "Emme ole olleet sängyssä tämän neidon kanssa vaikka olemmekin olleet alasti ilman vaatteita saman peiton alla. Sänky on turhan leimaava sana yhteistä tunnusteluhetkeä kuvaamaan."

Tämä sama mies on itse salannut etukäteen joka vaiheen Suomen NATO-riiustelussa. Tiedot päätöksistä ovat useinmiten tulleet Suomeen ensin muiden eurooppalaisten lähteiden kautta, kiitos EU:n avoimemman tiedotuspolitiikan takia.
"Pidin myös itse perusteltuna, että emme politisoi vain tähänastista yhteistyölinjaa jatkavaa asiaa lykkäämällä sitä uudelle hallitukselle. " - Erkki Tuomioja blogi
Eli Tuomiojan mukaan päätös oli hyvä tehdä salassa - "ettei sitä politisoitaisi" - ja päätös oli hyvä tehdä varoittamatta ja vikkelään ennen uuden hallituksen käsien tahraamista - "ettei sitä politisoitaisi". Mahtavaa logiikkaa. Todellinen Valtahan on kuin jumalallinen luonnonvoima - se vain tapahtuu. Niin kuin tapahtui Kekkosen päivinä. Kitkatekijät on eliminoitava eliitin huolettoman elon voitelemiseksi. Rahvas saa vain kiittää ja vaijeta.

Kaikki Tuomiojan "nopen tominnan" salaisen ulkopolitiikan vaiheet on ilmoitettu vasta jälkikäteen ja viisaan miehen kommentit ovat olleet siis tähän tyyliin: "Tämä on vain looginen seuraamus Suomen ulkopoliittisessa kehityksessä. Aiheesta ei tarvita laajempaa keskustelua, tämä on vain tunnustelua. Mitään johtopäätöksiä ei saa tehdä. Ei tarvitse yllättyä Suomen osallistumisesta NATOn harjoitteluun sillä on aivan turha vetää mitään johtopäätöksiä yhteistyöstä NATOn kanssa".

Ei tunnusteta NATO-kiihkoa, mutta kaikki kosimisen elkeet ja vaiheet suoritetaan täsmällisesti. Suomen kamari-NATO-politiikka ei ole avointa demokratiaa. Ensin YYA-kulisseissa kirkumalla kiellettiin kaikki NATO-keskustelu pyhän puolueettomuuden takia, nyt "puolueettomuuden" muistoraatoa kunnioitataan häveliäästi samalla julkealla salailulla, aivan vanhaan Kekkos-tyyliin. Suomettumisen häivetekniikka ja päämäärien kieltäminen on yhä strategista arkipolitiikkaamme. Käsittämätöntä.


Taas mahtava testamentti ryhmypolitiikasta. Kyllä Kekkonen olisi ylpeä taktiikkansa jatkajista. Lähentymistä on suoritettu laajasti niin armeijan plug in-yhteensopivuushankinnoissa kuin nopean toiminnan joukkojen NATO-soluttautumisessa.

Mitä siis pelätään, jos NATO on luonnollinen yhteistyökumppani Suomelle? Eikö haluta päästää irti YYA-hallusinaatiosta ja klisheistä? Eikö haluta myöntää, että operaatioiden valinnat, kehittelyt ja johtamisen suorittavat NATO- upseerit? Vaikka toimeenpano-"päätökset" olisivatkin poliittisesti muualla, jossakin?


.

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2007

Management by perkele

Miksi Viinasen johdolla, Mauno Koivisto:n siunauksella ja Harri Holkeri:n & Suomen Pankki-nimisen sisäpiirin siittämänä, tekemällä tehty lamauttava lamahysteria -89 lähtien ei toiminut?

Suomen hallituksen kova linja oli niin väärä, kuin voi olla ja taas siitä on tehty selkeä selvitys - naapurimaissamme.

"Suomi selvisi lamasta työntämällä väkeä ulos työmarkkinoilta

Suomi selviytyi 1990-luvun lamasta laittamalla työvoimaa runsain mitoin lopullisesti syrjään ja putken kautta eläkkeelle. Ruotsi hallinnoi kriisiä pitämällä väkeä talvehtimassa sairasvakuutusjärjestelmänsä avulla. Samanaikaisesti Tanska ja Norja repivät kaulaa ja ovat nykyään hyvinvointivaltioina omaa luokkaansa. Tällaisia yhteenvetoja tehdään Ruotsin tilastotoimiston SCB:n raportissa, joka käsittelee viime vuosikymmenen suurta lamaa." - Talentum.com

Täällähän ei virheitä tunnusteta ikinä, ei - vaan kaikki huippupoliitikkomme puhuvat vieläkin "laman aiheuttamista välttämättömistä toimenpiteistä". Ei ole tunnustettu karmaisevia syitä, mm. Koiviston ja metsäpatruuniden harhaisen Neuvostoliittofantasian romahdettua eikä varsinkaan vääriä keinoja laman aiheuttamien vahinkojen maksimoimisesta.

Viinasen julma kapitalismin julistus otettiin kulissiksi, yht´äkkiä Suomen johto halusi esittää kovaa länsimaista kapitalismia vaikka ideologia oli täysin sosialistiseen realismiin unohtunut lemmikki-Suomi-bilateraali-fantasia. Julma täkinkääntö ihan vain show-eleenä menneisyyden aatteellista harhaa peittääkseen. Ja Neuvostoliiton keinoin, johtajien epäpätevyyttä peiteltiin kansalaisia syyllistämällä.

Henkinen lama jatkuu yhä, Neuvostoliiton lumoukseen langenneiden poliitikkojen valheiden takia. Samoja kotiryssä-järjestelmän poliitikkoja pääsi taas ministereiksi. Karmaiseva lumous jatkuu.

Jälkien peittely valmistaa seuraavaa poliittista hysteriaa. Taidepoliittinen lama jatkuu oopperan massiivisesta rahoittamisesta (55 milj e), -80 luvun todellisuuspakoisen luksustaidemuodon tuhlailevasta unelmasta, elitistisestä fantasiasta oopperan korkeimmasta statuksesta - kaikkien muiden taidemuotojen tuhoksi.

Seuraavaan lamaan täytyisi valmistautua strategisesti, muuttamalla asenteita ja ihmiskuvaa - mutta poliitikoilla on keinoina yhä vain pako ja pelotteita kansalaisia kohtaan - kuten tuloerojen lisäämisen ylistys.


tiistaina, huhtikuuta 17, 2007

Epäpoliittisuuden ylistys ja harha 2007

* päivitetty versio 2.0




Mitä voimme ymmärtää


vaalien tuloksesta?

Epäpoliittisuuden ja kepeyden

pönkittämisprojektista?





1)

Sosiaalidemokraatit ovat vihdoinkin kohdanneet syöpymän, joka heidän uskottavuudessaan on. He ovat oikeistolainen puolue, mitä pitää kasassa enää iäkkäät tapaäänestäjät.
Sosiaalidemokraattien käytännön politiikka oli ja on ollut aivan samaa kuin kokoomuslaisten, joten mitään eroa ei olisi ollut sosiaalidemokraattein vallan alla.

Lipposta ihaili ja äänesti aikoinaan moni oikeistolaista patriarkaalista voimaa ja kekkosmaista kunniaa (alitajuisesti) toivova ihminen, joka nyt siirtyi sitten luontevasti oikeistolaisten ehdokkaiden äänestämiseksi. Kansalaiset ovat valtiota varten.
Lipponen matki Kekkosta äärettömän taitavasti. Hän tiesi mille suomalaisten patriarkaalinen kilttein lapsien pelko- ja kunniakäsitys perustui. Kekkosen kaikki taidokas psyykkaaminen keskitti suomalaisia vain yhden vahvan johtajan turvautumiseen - ja Lipponen vain veti samaa linjaa kuin Kekkonen.
Kekkonen loi kilttien lasten joukkopsykoosin, jossa "tosiasiat" olivat harhaisesti poliittisen todellisuuden "yläpuolella"- ja äänestäjien ulottumattomissa. Demokratia kulissina. Vain vahva, epädemokraattisen ylimielinen johtaja voisi johtaa ja pelastaa. On luotu harha nimeltä Suomi, jossa poliittiset valtamotiivit ovat muka poissa ja tähän harhaan jokainen valtapoliitikko taas vetosi vedotessaan "järkeen". Nyt "järki-isinä" on muita kevyesti dissaava ja keskustelua halveksiva herr Niinistö.

Suomalainen lapsenomainen ja ei-kapinallinen "kunnon kansalaisuus" on nähtävä alistetun historiamme kautta. Herrakansat ovat palkinneet suomalaisen byrokraatin, joka tanssii ilman mitään tunneongelmia vieraan vallan pillin mukaan. Sopeutuvat ja valtaa ihailevat saivat oman valtansa täydellisen alistumisen ja identiteettikadon kautta. Kolmas tällainen antautumisen valtakunta oli tämä Kekkosen hyperrealismi, jossa idän ruhtinaiden nuoleskelusta tuli kilpailulaji ja sen mestariksi Väyrynen.

"Valtio vastustaa Stasi-listojen julkistamista" -Verkkouutiset
Suomalaiset sosiaalidemokraatit ovat 18 vuotta vetäneet oikeistolaisinta politiikkaa verrattuna muihin Eurooppalaisiin sosiaalidemokraatteihin. Nyt sosiaalidemokraatteihin pettyneet ovat luopuneet häpeissään 1-0 sosiaalidemokraattien idealismista ja originaalista puolueideasta, joka on nyt täysin perversoitunut vallanhimoisten juippien pyörittämäksi puoluekerhoksi, jossa entisten ja tulevien johtajahahmojen despoottiset piirteet on mystifioitu.
Idealismista ja vaihtoehdoista on tehty häpeän aihe niin kekkosmaisella demokratian halveksunnalla kuin myös "yksilöllisyyttä" ja kilpailua korostavilla oikeistoilaismielikuvilla. Siinä ovat onnistuneet niin Lipponen kuin Niinistökin. Vasemmistoliiton sisäisestä valtataistelusta ja ummehtuneista Neuvostoliitto-ihailijoista puhumattakaan.


"Arhinmäki: Vasemmistoliiton tappio omaa syytä. Porvarihallituksen syntyyn uskovan Arhinmäen mukaan vasemmiston tehtävänä on tarjota konkreettinen vaihtoehto-ohjelma. Sen kulmakiviksi pitää hänen mielestään nostaa perusturvan parantaminen, perusteettomiin pätkätöihin ja vuokratyöhön puuttuminen ja kestävän ilmastopolitiikan edistäminen." - YLE


2 )

Kokoomus karnevalisoi vaalit ja ovelasti samalla neutralisoi halveksivasti demokratiaa puffaamalla vain yhtä Totuutta, kietlämällä "turhan politisoimisen". Kokoomus karnevalisoi ja väheksyi poliittista vastakkainasettelua "positiivisilla" mielikuvilla - mutta todellisuudessa äärimmäisen aggressiivisesti, dissaavasti ja sotaisasti. Poliittisesti epäpoliittinen mielikuvamylly tehosi kansaan. Kansa äänesti oikeistolaisia poliitikkoja, jotka kertoivat inhoavansa politiikkaa. Mikä silmänkääntötemppu.

He olivat muka epätosissaan ja rennosti muka ilman ideologiaa luvaten kaikkea kaikille. Mukapositiivisia. He vastustivat mielikuvana ryppyotsaisuutta. Halusivat poliittista valtaa halveksien poliittista valtaa? Subjektiivisuuden esittäminen objektiivisuutena, on törkeintä manipulaatiota.

Useimmat uusista kokoomuksen äänestäjistä luulevat äänestäneensä liberaalia puoluetta, joka ei olisi ideologinen. Jonka jäsenet ovat mielikuvana vapaata valtapelistä. Pääoman vapaata vyöryä ja mahdollisuuksien vapauttamista. Aivan.

On todella törkeää ylimielisyyttä ja aiheetonta vastakkainasettelua syyttää poliittisissa vaaleissa toista puoluetta politisoinnista eikä tunnustaa, että vaalit ovat kaikkien ehdokkaiden avointa politisointia ja sanasotaa. Politiikka on politiikkaa. Kokoomuksen "Apoliittinen", "epäpoliittinen" mielikuvamainonta vaikutti hyvin esimerkiksi niihin sosiaalidemokraatteihin pettyneisiin ja Lippos-Kekkosen isänä menettäneisiin, varsinkin niihin patriarkaaliseen maailmankuvaan uskoviin äänestäjiin.
Kaiken huippu oli kyllä kokoomuksen mainos, jossa Jaguaarin omistaja pilkkasi toista loistoautolla ajavaa poliitikkoa. Se vasta oli poliittista vastakkainasettelua jos mikä. Kokoomuksen sivulta löytyi vielä ennen vaalia hurja lista, jossa he kuvasivat jyrkkiä ja ideologisia mielikuviaan toisista puoluista muka aivan vastakkaisina heidän oikeistolaisille motiiveilleen.
SAK:n ja SDP:n mainonnan leimaaminen ideologiseksi "törkymainonnaksi" ja yhteiskunrauhan tarpeettomaksi järkyttämiseksi oli samalla mainio tilaisuus julistaa sanattomasti statementti, että oma mainonta ei ole ideologista.

On uskomatonta, että meillä on vieläkin Kekkosen ajan keskustelemattomuuskulttuuri. Euroopassa olisi järkytys suuri, jos joku puolue yrittäisi kieltää toisen puolueen vaalimainonnan. Vain Suomessa sensuurin esittäjä on kuningas.

Politiikka on demokraattista vasta siten, kun se on avointa ja ilman sensuuria.

Epäpoliittisuus sekä karnevalisointi on meillä eräänläinen kouristuksenomainen menneisyyden torjuntatapa. Koska Suomessa ei ole täysin avoimesti, rationaalisesti, psykologisesti ja poliittisesti pesty menneisyyden likapyykkkiä ja Kekkosen törkeän vallanhimoista valtapeliä, niin "politiikka" on suomalaisille hieman likaista ja varsinkin ihmisille, jotka arvostavat nyt ennen kaikkea yksilön statusta, yksilön mahdollisuuksia ja menestyksen puhdistavaa voimaa.

Politiikka on aina politiikkaa ja ihmiskuvaan sidottu juttu.
Aattellista ja uskonvaraista hommaa. Enemmän SAK:n ja SDP:n poliitikkojen pelko ja vetäytyminen järkytti ihmisiä kuin karnevalistinen mainonta. Ikään kuin olisivat tunnustaneet aatteensa valheeksi ja hävenneet.

Kokoomus salli Väyrysen nousun ministeriksi, tietysti hyvällä palkkiolla, melkein tärkeimmillä ministerin paikoilla. Paavo on pelottava mies. Hän oli "yhteistyökykyisimpiä" poliitikkoja Neuvostoliiton suhteen. Kaikki vallan tähden. Mitä Väyrynen onkaan valmis tekemään vallan ja näkyvyyden tähden. Juokseeko hän taas Tehtaankadulle kumartamaan itäisen tsaarin ikonia?


3)

Vihreät
eivät olleet vakuuttavia. Vihreiden imago oli"varovaisia".
Pelkureita. Pohtijoita. He eivät puolustautuneet ylpeästi eivätkä ärhäkästi edes valheita ja mollausta vastaan. Vihreiden maltillisuus ja sokeus piikeille antoi äänestäjille taas tahdottoman vaikutelman. Vihreät, politiikka on politiikka ja ilman puhetaitoa ja reviirin puolustamishaluja sitä ei ole. Edes mielikuvana. Hankkikaa edes puhetaidon opettajia seuraavaan koettelemukseen.

Retoriikka on päämäärätietoisuuden logiikkaa. Ideologia on aina retoriikan varassa.

Vihreiden pieni nousu on vaarallinen ideologinen rotanloukku vihreille yksityistä uraa tekeville ego-poliitikoille. Vihreät eivät usko varmasti vieläkään, että jos he aggressiivisesti ajaisivat mainostamiaan arvojaan, niin saisivat enemmän ääniä ja valtaa seuraavissa vaaleissa. Mutta onnea Vihreille. Nyrkkiä pöytään niin siitä imago hahmottuu. Jos... rohkeutta riittää.


4)


Nyt ja sitten.
Nämä vaalit olivat tosiaan niin pitkälle
Mielikuvavaalit,
että enää ei ole mitään rajaa sille, millä voi kutsua itseään "poliitikoksi".
Edustajat saavat esittää kivoja ajatuksia vaalihurmoksessa ja naistenlehdissä kunhan puolueen oikeistolaiset ratkaisut ovat keskustelulta ja arvostelulta suojassa. Lavastus kunnossa. Ristiriidat minimissä.
“Minä tuon eroottisuuden eduskuntaan…”
-Tommy Tabermann
Lama-ajan halveksunnan poikkeuslaista on tullut yhteiskunnan purkutuomio ja pyhä syyllistämisen laki. ( - Ja laman rajuuden todellinen syy, poliitikkojen harhainen suuri ainoa aate, eli poliittisen eliitin lähes uskonnollinen idän valtakunnan palvonta, on tietysti unohdettu täysin).

Kaikki arvojen mukaan harkittava muutoksen mahdollisuus tai vaihtoehtoinen ideologia, kovan kapitalismin vastainen toiminta pelottaa nyt “Kunnon kansalaista”, koska porvarillisen kelpaavuuden ja kunnon kansalaisuuden fantasia on sopeutuminen ja annettu status.
Kunnon kansalainen haluaa kelvata “yleisten” arvojen mukaan eikä halua missään nimessä olla osa vastarintaa, sillä vastarintahan on jotakin halveksuttavaa ja säälittävää. Vastarinta on vain luusereille, jotka eivät palvo talouden kiihottumista… siis kiihtymistä.
Ideologioista keskustelu on halveksittua ja turhaa, jotta olisi vain yksi kiistämätön ideologia. Näkymätön ideologia on suurenmoista. Itsestäänselvää. Ideologiset ratkaisut julistetaan realiteeteiksi. Ylikansallisten yhtiöiden etujen ymmärtäminen korotetaan positiiviseksi ajatteluksi. Kaikki yhteiskunnan puolesta esitetty vaihtoehtoinen ideologia "ymmärretään" negatiivisuudeksi.
Hyvinvoinnin jakaminen on ajatuksena leimattu törkeäksi hyvinvoivien hyväksikäytöksi. Vahingolliseksi ideologiaksi suuryritysten edistykselle. Kuinka niin tämä vallitseva kapitalismin ylistäminen olisi idästä opittu poliittisen keskustelun kapeuttamisen taito? Kapitalistista sosialismia käytännössä. Perinteitä YYA-politiikkaa, maailmankuvan kapeuttamista yhden totuuden tähden.
Minimipalkan alhaista tasoa hyväksikäytöksi kutsuvat leimataan levottomiksi kansan jakajiksi, tyytymättömyyden lietsojiksi ja yhteiskuntarauhan repijäksi. Minimipalkkaa puurtavia tarvitaan menestyjien turvan ja tyytyväisen lompakon vieressä olevan kuilun syventämiseksi.
Hyvinvoinnin mielikuvaksi, näkymättömäksi ihanteeksi, on pönkitetty Riittävän kelpaava kansalainen, riittävän Ahne kansalainen, jota muut voivat ihailla kilpailuarvojen mukaan. Hyvä Kansalainen, joka on voimallisen ahne ja ihailtavasti omia etujaan ajava. Kansalainen, joka haluaa pärjätä selvien arvojen mukaan eikä uskoa johonkin ideologiaan, “joka vie taaksepäin”.

Kansalainen, joka voi ylpeästi sanoa olevansa sitä parempaa ja pärjäävämpää kansanosaa. Avoimesti vertaileva Statuskansalainen.
Yhteistä etua kuopataan nyt urakalla.
“Yhteiskunta” on ulosmitattujen joukkohaudan reunalla silmät sidottuna, juhlallista laukausta odottamassa. Sosiaalidemokratia on nyt vain Hyvän mielen puolueen mielikuvasinetti, jäänne, jota voidaan käyttää oikeistolaisten päämäärien hurmoksessa tehoyhteiskunnan hyväksi. Ei ole parempaa lavastetta oikeistolaiselle puolueelle kuin sosiaalidemokraattiset manifestit hyvästä tahdosta. Periaatteista, jotka tuovat hyvän mielen pienelle jäsenelle.

Tuloerojen kasvattaminen on nyt arvoista suurin.

Of course. Eihän ole muita arvoja. Se Suurin ihana pelote, jolla työhullu kansa ajetaan selviämistaistelun avoimille sotakentille ilman eettisen tarkastelun tai ihmisarvon taakkaa. Ajattelu julistetaan suurimmaksi tuskaksi ja ongelmien kerjäämiseksi.

Syö tai tule syödyksi.
Pärjää, päde, parjaa ja polje.


Perustulo ja työn vapautus



HAKUSANAT :: PUHEENJOHTAJAVAALIT 2008 2009 ehdolle Johannes Koskinen Tarja Filatov Miapetra Kumpula-Natri Jutta Urpilainen SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Urpilaisen ja Kumpula-Natrin lisäksi puheenjohtajakisaan on ilmoittautunut toistaiseksi Erkki Tuomioja. nainen ehdokkaaksi ehdokkaat puheenjohtajaksi valinta poliittinen peli kähmintä suuntautuneisuus vaalitulos vaalitulokset eduskuntavaalit eduskuntavaalitulos eduskuntavaalitulokset, eduskuntavaalit vaalitulokset valitut, ehdokkaat puolueet äänestystulos, puolue
.

maanantaina, maaliskuuta 26, 2007

Lyhyen aikavälin stressikapitalismia




Stressful job link to depression
Having a high-pressure job doubles the risk of depression and anxiety in young adults, warn UK researchers. - BBC


"Tuoreen tutkimuksen mukaan yrityksissä kova lyhyen tähtäimen paine hidastaa pitkän aikavälin kehitystä. Tutkijoiden mukaan on helppo päätyä johtopäätökseen, että mikään ei tunnu riittävän osakemarkkinoille ja yritysten kasvottomille omistajille. Eva Liljeblom on toinen tutkimuksen tekijöistä." - Taloussanomat


torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Arkojen piispojen kuurupiilo


"Neljä viidestä suomalaisesta ei hyväksy miespappeja, jotka kieltäytyvät yhteistyöstä naispapin kanssa. Tämä käy ilmi Aamulehden Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä. Miehet suhtautuvat naisia hieman suopeammin yhteistyöstä kieltäytyviin pappeihin. Naisista 88 prosenttia ja miehistä 72 prosenttia ei hyväksy kieltäytymistä." - HS



Suomalaiset piispat ovat hassuja.

Toimittajille he haluavat antaa kuvaa avarakatseisista ja sivistyneistä kirkon johtajista, fundamentalisteille tarjoavat turvaa ja jatkuvuutta ja sitten vielä tavallisille kunnon kansalaisille he tarjoavat varmaa pelastusta ja halpaa armoa. Mutta vastuuta eivät suostu ottamaan mistään. Edes omista päätöksistään. Harmittomuutensa takia "jäävit" piispat kaikkia kosiskelevan jäävin kirkkopolitiikan takia. Eivät itse halua tehdä mitään "liian jyrkkää".

Valtaa kaipaavia mutta vastuuta pakenevia. Mikään ei estäisi piispoja toimimasta sanojensa mukaan ja lopettamasta kirkon työntekijöiden henkisen väkivallan eri muodoissa. Heillä on kaikki valta taivasasioissa maan päällä.

"Piispa Heikka toivoo oikeudelta ratkaisua naispappikysymykseen.

Hyvinkäällä naispapin syrjintäepäily on siirtynyt naapuripoliisille jääviyskysymyksen takia. Vielä ei tiedetä, eteneekö ennakkotapauksena pidetty juttu oikeuteen asti".


Kirkon hylätty tulevaisuus ii




kw naispappeuskysymys alkukirkko naispappeus kysymys naispappeuskiista naispapit kiista naispapeista seurakunnassa tasa-arvo miespappi miespapit kieltäytyi pappi ei saapunut työpaikalle kirkon kanta syrjintä syrjiminen rikosilmoitus syrjimisestä naispappien syrjiminen ruotsin kirkko fundamentalistit fundamentalistien kirkkopolitiikka jukka paarma mikko heikka

Perustulo ja työn vapautus





Vihreiden tuore
perustulolaskelma


Thomas Wallgren:in
konservatiivinen
kritiikki riskeistä




On se kumma, kun vihreitten perustuloesitys ei kelpaa kokoomuslaisille.

Työvoiman vapauttaminen Euroopan ankarimmasta byrokratiasta ei kelpaa oikestolaisille populisteille? Koska? Heidän mielestään perustuslaissa mainittu perustoimeentulo ei kuulu kansalaisille.

Perustulo olisi verottomana tärkein työllisyyttä vapauttava kikka. Tasa-arvoa. Kaikki samalle lähtöviivalle perustulomallissa, ei karenssisirkusta pätkätyöyhteiskunnassa, ei passivoivaa ja rankaisevaa työvoimatoimiston laskentaoppia yllättävistä työkeikoista, ei häpeävän yksilön synnintunnustuksia KELA:lle työttömyyden hetkistä tunnin tarkkuudella, ei sosiaalitoimen mielivaltaista, säädöksistä vapaata tulkintasähellystä, ei takautuvia takaisinmaksupommeja työelämään tilanteen mukaan ja oma-aloitteisesti yrittäville.
www.vihreat.fi/perustulo

"... Verotus muuttuisi kaksiportaiseksi, jossa alle 60 000 euron vuosituloansioista (5000 € / kk) maksettaisiin 39 % veroa ja sen ylittävistä ansioista 49 % (summa sisältää valtion- ja kunnallisverotuksen)".

Uljaat poliitikkomme ovat ajaneet työmarkkinoita pätkätyökulttuuriin, koska viranomaiset eivät edes ole valvoneet kuntien lainvastaista pätkittäistä työllistämispolitiikkaa. Jopa kansakunnan kynttilät ovat kusettaneet opettajansijaisiaan niin että muuli saa tehdä työt mutta viran omaava saa työn tehneen kesälomarahat. Pätkätyökulttuuri on jo olemassa mutta verotussysteemi on kuin irtolaislainsäädännön ajalta ei-porvareita rankaiseva.

Jokainen haluaa rahaa.

Jos työtä voi tehdä lisärahan toivossa menettämättä etuja, ihmiset tekevät kivoja pikku keikkoja pätkätyökulttuurin hengessä. Kokoomukselle ihmisten rahantarve ei ole tarpeeksi hyvä syy hyväksyä turvallista mini-yrittäjyyttä.

Oikeistolainen motivaatioteoria
näyttää tukeutuvan pelko-yhteiskuntaan. Kun työntekijöille luodaan mahdollisimman pelottava ja turvaton työkulttuuri ulkopuolelle jäämisen uhkakuvilla, on se nähtävästi oikeistolaisessa ihannekulttuurissa työnantajan mahdollisuuksien ihannetilanne. Mutta entä jos todistusvelvoite olisikin etupäässä työnantajalla, niin että yhteiskunnan puolesta heillä olisi velvollisuus houkutella hyviä työntekijöitä tilanteessa, jossa työntekijöillä on mahdollisuus nopeasti ja vaivattomasti vaihtaa työnantajaa, turvatusti?


Tajuavatko työnantajat vieläkään Suomessa miten arvokas on hyvä työntekijä?
Keppiä, lisää keppiä ettei työntekijä olisi tyytyväinen ja tietoinen. Vaarallinen.

Vaalipuheet hyvän työpaikkahengen tuottavuudesta tulisi todelliseen käytäntöön yksilöä suojaavassa perustulomaassa, jos työnantajien olisi kilpailtava nopealiikkeisten, arvonsa tuntevista ja motivoituneista työntekijöistä. Se olisi tervettä kilpailua.


Ja se pääomatulojen kevyt verotus.

Suomalainen hysteerinen harha harvojen varakkaiden hyvinvoinnin turvaamisesta.
Euroopan oikeistolaisin eli kevein verotus on Suomessa - Lipposen helmoissa sosiaalidemokraattien ajamana. Käsittämätöntä. Firmojen ihmemaassa Saksassa on kaksi kertaa kovempi verotus pääomalle eli ne maksavat, joilla on varaa. Tasavero on vain köyhimmän segmentin köyhistyttämistä, ideologinen pakkomielle varallisuuden kasvattamisen mahdollisuudesta halvan työvoiman kustannuksella, ei mitään muuta - no, on se tasaveroideologia myös kulutuksen vähentämistä vaikka kulutusta toivottaisiin lisää.
Suomea hivutetaan kohti tasaveroa -YLE
"
Toimitusjohtaja Pasi Holm Pellervon taloudellisesta tutkimuskeskuksesta sanookin, että Suomessa on jo siirrytty kohti tasaveroa. - Kyllä Suomessa ja länsimaissa yleensä on käynyt niin, että pienituloisten suhteellinen asema huononee, hän arvioi."

Kapitalismin suuria periaatteitahan on kuitenkin kapitalistisen yhteisön mahdollisimman hyvä kulutusteho. Eikö totta?

Jos tuloja kasataan hyvätuloisille, se merkitsee kulutuksen vähentymistä ja pörssikeinottelun lisääntymistä. Hyvinvoinnin tasaaminen aktiivisesti verotuksen kautta lisää ehdottomasti kulutusta.

Kulutuskapitalismia
.
Jaa, niin saat enemmän jakajia.
Perustulon luoma turva on mikrotason yrittäjähengen tae.

Kokoomuskin "toivoo" jalosti lisää maksuvoimaa kansalaisille ja lisää omaehtoista työllisyyttä - mutta kannattaa paradoksaalisesti tuloerojen lisäämistä ja inhoaa kaiken hinnalla "vapaamatkustaja" -ihmiskuvan uhkaa ideologisena kauhuskenaariona "kunnon kansalaisille".


Minusto toimiva kapitalismi pitäisi perustua työn arvostukselle, ei pörssihypoteesien ja kasvuindeksien olettamuksille. Eli: hyvästä työntekijästä on kilpailtava niin, että hyvä työntekijä tietää arvonsa palkkionsa kautta. Suomessa on omaksuttu laman kautta kyykytyskapitalismi, jonka kautta halutaan nyt kiihkeästi omaksua amerikkalainen arvottomuusteoria. Kyykytyskapitalismi luo sosialistisen realismin harhaa, jossa yhtiö luo mahdollisimman selkeän mielikuvan, "ettei firma kaipaa yhtä työntekijää" - vaikka todellisuudessa monet työntekijät ovat korvaamattomia firman tehokkuuden ja toiminnan kannalta. Suomalaisten palkkataso on läntisen Euroopan pienimpiä juuri tämän propagandan ansiosta. Mahdollisimman nöyrä ja arvoton työntekijä antaa firman hallitukselle mahdollisimman suuren tyydytyksen tunteen.

Olen kuullut tarinoita siitä, että firman johto mielummin antaa yhtiön kannattavuuden laskea kuin nostaa erityistä ammattitaitoa omaavien palkkaa - antamalla heidän mennä muille firmoille. Valtapeli tuntuu olevan suurin kicksi kapitalistisessa lautapelissä.

Suuryhtiöille pedattu epäyhteiskunta ja sen arvottomuusteoria nojautuu ensisijaisesti siihen, että mahdollisimman moni ihminen eli resurssiyksikkö on saatava tuntemaan itsensä arvottomaksi ja hyväksymään mahdollisimman huono palkkaa - tuhoutumisen ja nälän uhkakuvien ajamana. Eli pahoinvoinnin sosiaalinen maksimointi tuottaa mahdollisimman paljon halpaa resurssia. Mutta myös mahdollisimman vähän kuluttajia.

Tämä onkin USA:n nykyisen inlflaation yksi suurimpia syitä. Rahavirrat ja -massat sijaitsevat spekulaatioissa, eikä hyvinvoinnin jakamisessa. Arvottomuusteorian mukaiset kulttuurit väistämättä hakeutuvat aina pörssiromahduksesta toiseen.


Suuret puolueet Suomessa julistavat, että työnteko on tehty vaikeaksi - no miksi ei sitten pureta byrokratiaa ja toteuteta perustuslaissa velvoitettua toimeentulorvaa suoraan ja vapauttavasti Kafkamaista rankaisuverotusysteemiä purkamalla?

Kokomuuslaisetkin ovat ideologisessa ansassa tukiessaan "vapaasti putoavaa" kilpailukapitalismia - mutta hyväksyessään kieroutuneen ihmiskuvan äärimmäisen kilpailevasta ihmisestä, jonka on ansaittava kunnioitus ja todistettava moralistinen kyky-kelpaavuus valtionkin silmissä kuin sosialistisen realismin ihannekansalaisten ikonostaasissa. Yhteiskunta ei saisi olla sen kansalaisten arvovalintojen mukainen turvapaikka - vain konkurssin ja häpeän uhka jalostaa ihmistä yritteliääksi?
*Jos jokin on passivoivaa oikeistolaista ideologiaa niin perintöveron poistaminen. Se jos jokin lisää ommaa lommaa ottavia kansalaisia, kun verottajan toimesta annetaan yhä suurempi jack-pot.

Kokoomuslaiset ovat häpeäksi suomalaisten yritteliäälle kansan luonteelle. Puhe vapaamatkustajista ja vapaamatkustajista on sokeutta sille tosiasialle, että Suomessa on suhteessa eniten yhdistyksiä ja järjestöjä maailmassa. Suomalaiset ovat äärimmäisen itseaktivoituvia. Suorastaan hysteerisen aktiivisia. Hyvinvoinnin ja aktiivisuuden osuus yhteiskunnasta on tuottavuutta, sitä Henkistä Tuottavuutta, tärkeintä hyvinvointia, mitä yhteiskunnan merkitykseksi voi määritellä.

Tuottavuuden määritteleminen
vain rahan kautta on sivistymättömyyden huippu. Arvojen alistamista keinoille.



On äärimmäistä kaksinaismoralismia ylistää pätkätyötä - mutta tehdä kaikki säädökset ja yhteiskuntasopimukset vain virkasuhteen ja pysyvien työehtosopimuslakien alla työskentelevien ehdoilla.

Pätkätyökulttuuri
on helvetin rassaavaa, kun lait ja karenssit on siis säädetty + 30000 e ansaitsevien moralistisen ansaintalogiikan ja virkasuhteen ihmiskuvan mukaan. Pätkätyö nähdään alemman yhteiskuntaluokan halveksittavana toimintana, suorastaan rankaisuna siitä, että ei ole onnistunut pääsemään hyviin piireihin porvarillisten ihanteiden ehdoilla. Osa kansasta on valittu tasavertaisemmaksi osaksi "sopimusten" valtakuntaa - muut saavat käpristellä ihanteiden ulkopuolella. Valtio on toteuttanut ihmeellistä arvonihilismiä myös kansalaisten arvostamien arvoammattien kohdalla: sairaanhoitajat ovat arvostetuimpia arvogallupeissa ja siis valtion johtopäätös; hyvä, arvopohjalta ammattissaan olevat voivat siis toimia alimmassa palkkaluokassa, nöyrästi, arvojen varassa.
"Lindblomin ajattelun lähtökohtana on ollut, että nykyjärjestelmä näyttää kohtelevan "pieniä ihmisiä" ankarasti ja kovakouraisesti. Aiemmin saattoi päästä tietöihin tai metsätöihin, mutta toisin on nyt. Hänen mielestään järjestelmä pudottaa ihmisen aika helposti, ja silloin putoaa syvälle." - Kainuun Sanomat

"Suomessa köyhissä oloissa elävien lasten määrä on liki kolminkertaistunut reilussa kymmenessä vuodessa" - YLE

Suuret puolueet eivät edes tunnista köyhyyttä" - hirvasnoro.blogspot.com

Vihreät ovat siinä rauhoittelevassa vaalipropagandassaan ehkä väärässä, etteikö byrokratiaa pitäisi ajaa alas. Siinä täytyisi tehdä ehdottomasti leikkauksia - vaikka se onkin mahdotonta tässä juntta-sosiaalidemokraattien ikuisten virkasuhteiden ihmemaassa.

Kansa ei kuitenkaan ole systeemiä varten vaan systeemi on kansaa varten.

Kaikki ikuiset virkasuhteet olisi kertalaakista perustuslailla purettava ja vain esim enintään nelivuotiset virat tultava käytäntöön. Se olisi todellista demokraattista kapitalismia, niin että pätkätyökulttuurin purgatorium ei jää vain nuorien ja kyvykkäimpien helvetiksi. Eläkkeenodottelijat, ne todelliset pullamössösukupolven edustajat, "minusta-ette-pääse-eroon -mitenkään-ja-minä -en-yritä-mitään"-pullasorsat, ovat vakavin työkulttuurin rasite ja innovaation este Suomessa.

Sisällöntuotannosta on puhuttu 15 vuotta mutta Suomi on pahasti kuralla sisällöntuotannon suhteen. Minultakin on pyydetty ilmaiseksi tekemiäni mediateoksia erilaisiin mediakanaviin - ja minun pitäisi olla ylpeä siitä että teknologiaan laitettu raha mahdollistaa tuotantojeni ilmaisen esittämisen. Mitä kyynisyyttä sisällöntuotantoa kohtaan.



Byrokratialla ja yhteiskuntasäädyillä on aina tendenssi tehdä itse itsestään tarpeellinen, itse itselleen perusteltu ja valtiolle "korvaamaton", "perinteikäs", "tarkkaan strukturoitu". Kafka ennusti esimerkiksi EU:n itsestäänselvänä tulevaisuuskuvana salatusta metavaltiorakenteesta, koska tutustui sisältäpäin Preussinajan byrokraattien itseoivallukseen kontrollin ja hallinnon näkymättömässä valtataistelussa.

Demokraattinen kapitalismi ei saisi hyväksyä itsetarkoituksellista byrokratiaa. Ulkoministeriömmekin on Euroopan kafkamaisimpia virastoja - suljettu, salattu ja siunattu valtio valtiossa. Kekkosen käsikassara elää ja lihoo hyvin. Valtiosysteemissämme on uskomattomia jäänteitä tsaarinajalta lähtien. Sitä haalitaan aina ja kaikkialla paitsi vaalipuheissa kansan laiskan silmän lalla.


Vaalit 2007
perustulomalli eduskuntavaalit sosiaalidemokraattien eduskuntavaalien ehdokkaat vaaliehdokkaat vihreiden julistus ehdokkaita vaalikone vaalikoneet


.

keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007

Suomen fasistinen sivuluisu talvisodan aikana

* päivitys ii - jatkosodankin osalta:


Erillistotuuden voi jo unohtaa

- HS


Yksi Ylikangas vastaa kymmentä perässähiihtäjää

Räväkän historioitsijan mukaan suomalaiset kuvittelevat
olevansa muita jalompia pahoissa paikoissa - HS.fi



"Melkein ensimmäinen vastaan tullut asiakirja oli pikkuinen, viaton kuitti. Siinä kerrottiin, että suomalaistulkki on luovuttanut puolustusvoimille sen omaisuutta lopetettuaan palveluksensa yksikössä nimeltään Einsatzkommando der Sicherheitspolizei", Silvennoinen sanoo.
Einsatzkommandojen käsissä kuolemanvaarassa olivat kommunistit, partisaanit ja juutalaiset.
"Siihen asti olin löytänyt vain omituisia merkintöjä, joissa ei selitetty, mitä yhteistyötä oli tehty." Kun Silvennoinen jatkoi penkomista, kokonaiskuva alkoi hahmottua. Hän löysi tiedot kokonaisesta 12-henkisestä suomalaisesta komennuskunnasta, jonka Valtiollinen poliisi lähetti Pohjois-Suomeen saksalaisten Einsatzkommandon käyttöön. Se tarvitsi tulkkeja ja kuulustelijoita, ja natsien tavan mukaan kuulustelijalla oli myös valta langettaa tuomioita." HS

Suomi oli nistitilastojen ykkönen vuosikausia – heroiini kansanlääkkeenä ja sotapillerinä



Historiankirjoissa
on selitetty välttämättömyytenä suomalaisten sotakumppanuus fasistisen Saksan ja Italian kanssa. Puolustusministeri Kääriäinen käytti vanhaa valkoista propagandaa vielä 2005 puhuessaan Suomen talvisodasta, että "liittolaisia ei saatu yrityksistä huolimatta". "Suomi oli yksin". Siten Jatkosota oli pyhä ja välttämätön.

Pirkko Kanervon väitöskirja ( " Italia ja Suomen talvisota. Il Duce Mussolini 'maailman urheimman kansan' apuna) kertoo ja perustelee vakuuttavasti jotain muuta. Suomi jättäytyi länsivaltojen avun ulkopuolelle ja valitsi toisen tien. Voittajan tien. Vahvimman tien. Suur-Suomen unelman.

Suomi sai Talvisotaan n 800 milj markkaa fasistiselta Italialta sotatukea, kun Ruotsilta esimerkiksi 1500 milj. Ne olivat valtavia ase-eriä, jotka pitivät Suomen pystyssä. Italian tuki on vaijettu yleisissä historiankirjoissa. Suomi ei todellakaan jäänyt yksin. Muilta länsimailta ehti tulla tukea lisäksi n 3000 milj. Aseita virtasi solkenaan Suomeen.

Suomi kuitenkin torjui jatkossa liittolaisuuden länsivaltojen kanssa ja aloitti Jatkosodan maasotatoimet rajanylityksineen. Tätä ei kouluissa opeteta. Kohtalomme valinnut kolminaisuus Tanner, Ryti ja Mannerheim uskoivat saksalaiseen ideologiaan ja fasistiseen tehokkuuteen. He olivat vakuuttuneita niin Italian kuin Saksan inhosta Neuvostoliittoa kohtaan. Suomalaiset ministerit eivät aluksi lopettaneet Talvisotaa osittaiseen antautumiseen Saksan salaisen sopimuksen mukaisesti vaan ottivat siis tukea Italiasta. Mussolini ei halunnut uskoa tai tukea Molotovin-Ribbentropin sopimusta - kuten eivät suomalaiset ministeritkään. Mussolini koki liittolaisensa Hitlerin jo uhkaksi sekä Molotovin-Ribbentropin sopimuksen loukkaukseksi fasistisia periaatteita kohtaa - ja hänen motiivinsa tukea Suomea Talvisodassa Saksan "liittolaista" vastaan liittyi tähän henkiseen kädenvääntöön Mussolinin ja Hitlerin välille.

Göringin pyynnöstä ja lahjonnasta Suomi suostui sitten "välirauhaan" ennen jatkosotaa. Ryti puhui jo talvisodan lopulla "väli"-rauhasta eli hän luotti Natsi-Saksan tukeen seuraavan sotatoimen aloittamisesta ja Saksan lupaamista aluevalloituksista. Tannerin muistiinpanoista on nyt vihdoinkin pystytty todistamaan, että hän tiesi saavansa länsimaitten apua Ruotsin kautta, jos niin olisi haluttu. Länsivallat puhuivat julkisessa diplomatiassaan tietysti Neuvostoliiton puolesta, mutta kylläpä vain tukea virtasi Suomeen. Suomi katkaisi sen tuen.


Saksalle oli tärkeää, että se sai ensin Neuvostoliiton uskomaan kumppanuussopimukseen, Molotovin-Ribbentropin sopimukseen ja tuudittamaan Stalin valheelliseen rauhaan. Suomalaisille kelpasi salaiset lupaukset runsaasta asetuesta Saksasta ja Talvisota loppui "Saksan diplomatian ansiosta". Siten Saksa sai kiitollisen Neuvostoliiton ja täydellisen yllätysmomentin hyökätessään Neuvostoliittoon - jopa Stalin joutui neljän päivän psykoosiin eikä kyennyt antamaan käskyäkään armeijan toimintaan.


Suomi oli Honkaliiton ja jääkäriliikkeen jäljiltä valkoisen ideologian lumoissa ja uskoi fasististen valtioiden päämäärätietoiseen aggressioon. Valkoiset valheet olisi vähitellen riisuttava lukion historian kirjoistakin.

Suomi aloitti Turussa salaisen saksalaisten insinöörien ja sukellusvenekehittäjien koulutuksen jo vuonna 1930 - vastoin Versailles:in rauhansopimusta. Jääkärisotilaiden hengessä ja hyvää korvausta vastaan. Suomalainen tietotaito ja teknologia mahdollisti Hitlerin sodan Englantia vastaan sukellusvenesotana. Suomella oli ratkaiseva rooli maailmansodan syttymisen aikaistamisessa.

Jo talvisodan alkukin olisi ollut vältettävissä diplomaattisin alueluovutuksin - mutta Suomalaiset ministerit ja diplomaatit olivat jo valinneet puolensa perinteikkään Saksan ihannoinnin takia ja käyttäytyivät typerän ylimielisesti Moskovassa.

Sotapropaganda on elänyt siis hyvin 69 vuotta. Paavo Lipposen salainen kumppanuuskeskustelu Bushin kanssa ja Irakin sodan "100%" tukeminen on nykyistä sotapropagandaamme, jonka Jäätteenmäki rohkeasti paljasti - ja raskaasti sitten maksoi poliittisen teloituksen kautta Lipposen hamarasta.

Olisiko aika rehellisyyteen?


YLE Teema: "Suomea ei jätetty yksin talvisodassa"
sekä Heikki Ylikankaan luento







17.10.2013 :





Tekstissä ihmetellään, kuinka natsien ystävä ei saa sympatiaa länsiliittoutuneilta.

Täysin seonnut historiankäsitys, karmeaa itsesääliä valheiden katteeksi.

Suomi kieltäytyi irrottautamasta Saksasta ministeri Erkon kautta.

 Saksa oli prioriteetti ja Suomen itsenäinen geopoliittinen viisaus hylättiin.





Tämä otsikko on mielipuolista typeryyttä.

Usko Saksan vei Suomen lähelle tuhoa.







.