Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arhi kirjoitukset IV. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arhi kirjoitukset IV. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, maaliskuuta 13, 2007

Virtuaalinen omatunto

Kohta vaaliäänestykset jäävät kakkoseksi jokapäiväisen tuoteäänestyksen suhteen. Kulutusyhteiskuntamme todellakin kulkee kohti talouspoliittista todellisuutta, jolloin kuluttaja on kuningas ilman rajoja.
Globaali virtuaalietiikka.

"Eettisen ja ympäristöystävällisen kuluttamisen projekti

Suomen Kuluttajaliiton koordinoimana on vuoden 2007 alussa aloitettu eettisen kuluttamisen projekti. Päämääränä on luoda nettisivuille tietokanta, johon kerätään kattavasti pääsääntöisesti Suomessa julkaistua tietoa eettisestä ja ympäristöystävällisestä kuluttamisesta."

- Suomen kuluttajaliitto http://www.eettinenvalinta.fi/


Hyvin todennäköisesti voit lähitulevaisuudessa kuluttajana myös kamerakännykällä tsekata suoraan tuotteen koodin, niin että se ilmoittaa sopivan ohjelman kautta, tietoliikenneyhteyden tai lataamasi tietokannan avulla, onko tuote sinun aikaisemmin hyväksymässäsi eettisessä kategoriassa. Mobiilieettisyyttä.

Vain kuluttajien vaatimuksissa on voimaa tässä villinlännen globalisaatioprojektissa. Tuleeko hyvänmielen kuluttamisesta todellinen vallankumous?

Eettisen ekologinen listaus tulee melkovarmasti kohta sisältämään myös laajempia eettisiä listauksia ja kategorioita.

Voit nähdä tuotteen äärellä välittömästi, kuinka monta prosenttia työntekijöistä on alaikäisiä, mikä on tuotteen raaka-aineiden tuottaneiden työläisten palkka ja kuinka monta työläistä ja ihmisoikeusaktivistia on tapettu banaaniesi, kahvipapujesi ja kohta autojen halvan etyylipolttoaineen edestä viimeisen viiden vuoden aikana. Kun tunnistat tuotteen tietokannasta, voisit ehkä mahdollisesti nähdä suoraan haastattelun maaorjuudessa/velkavankeudessa elävältä kolumbialaiselta, kuinka elämä hymyilee ilman terveydenhoitoa, ilman eläkettä ja ilman ihmisoikeuksia.

Saa nähdä, ymmärtääkö Kuluttajaliitto tehdä projektin tietokannasta heti mobiilia ja tuotekoodeihin/tuotenimiin yhdistettyä java-ohjelmaa. Idea voi olla nyt hyvä mutta käytännön ratkaisut ovat ne todelliset askeleet kohti kuluttajan voimannäyttöä.

Ihmiset ovat laiskoja ja kiireisiä, vaikka haluaisivatkin olla eettisiä. Täytyisi olla valittavissa valmiita eettisiä profiileja, joita ihmiset voisivat valita helposti etukäteen tai muokata oman ja valitun profiilin mukaan sitten kuluttaja saisi ainakin yksinkertaisen ilmoituksen, onko tuote eettisesti in vai out. Suurin osa kuluttajien tuote-eettisestä valikoivuudesta tulee olemaan sellaista, jossa jokin valmistaja räikeästi poikkeaa alan muiden valmistajien moraalittomuudesta. Esim odottaville äideille Nestlen äidinmaidonvastikemarkkinointi Arfrikassa minimediapakettina voisi olla shokeeraavaa kuolleiden lasten kuvin ja hautajaiskuvin tuotteita vertailtaessa.

Uskon, että ihmisen uteliaisuus voittaa jopa nykyisen sokean mukavuuskuluttamisen, kunhan eettinen tiedottaminen tapahtuu reaaliaikaisesti, mukavasti ja vaivattomasti multimediakännykn kautta. Arkipäivän draamaa kännyyn. Kuten olemme amerikkalaisista elokuvista todenneet, ihmisten viihdemoraali, eettinen arviointi viihteen draaman osana on erittäin tärkeä osa viihdekulttuurin moralismia hyvän ja pahan taistelusta. Se on vain valjastettava käyttöön kulutussodassakin.

Aristoteleen mukaan ihminen on poliittinen eläin. Ihminen tarkastelee elämänhallintaa valtakuvioiden kautta, luoden sosiaalisia merkityksiä ja kategorioita. Kun mediaviihteessä on valjastettu tehokkaasti ihmisten seksuaalinen sublimaatiohalu, niin kulutusetiikassa täytyy valjastaa ihmisen poliittiset/draamalliset vaistot ja tuoda nähtäville kulutus kamppailuna, rikkaiden ja köyhien valtioiden valtataisteluna. Kulutus eettisenä tekona omaatuntoa ja omaakuvaa hivellen.

Yksi kysymys nousee kerta toisensa jälkeen kuluttajia tavoittelevissa ja nuoleskelivissa osakeyhtiöissä. Onko yritysten imagonrakennuksessa vieläkään ymmärretty eettistä painoarvoa itse organisaation toimintamuotona?
Eettisyys on hyvä tilke, vaalean vihreää jäkälää luksushuvilan hirsien väliin. Omantunnon laastari, nopeasti vaihdettavissa, nopeasti luvattavissa. Mainosten täysin hallitun maailman illuusio. Toive. Jos Nokia kusettaa omia työntekijöitään mahdottomilla bonusporkkanoilla, kuinka se ei voisi olla kusettamatta asiakkaitaan?
Hyvä yritys kertoo tarinaansa, joka on luotettava ja tosi.

Oikeudenkäyntejä tullaan tietysti myös näkemään ylikansallisten yhtiöiden ja maahantujien aseena eettisiä listauksia vastaan. Yhtiöt vetoavat tuotesalaisuuteen ja samaan henkeen väittävät että kukaan ei voi siten antaa lausuntoakaan tuotteen tuotantotavasta. Catch 22.

Maahantuojien nopein vastaisku mobiilieettisyyttä vastaan olisi tietysti sitten piilottaa tuotteiden näkyvät koodit ja siirtyä kokonaan salakoodattuihin RFID-siruihin tuotepaketeissa, jolloin kuluttaja joutuisi naputtelemaan tuotteen nimen hitaammin kännykkäänsä. Mutta kameramediakännyköille tuotteesta otettu kuva ja sen analysointi ja tunnistaminen tietokannan tuotteeksi voisi olla seuraava tunnisteaskel, jos viivakoodit poistuvat tuotteista. Eettiset kaupat olisivat sitten toinen uusi mahdollinen eettisen markkinoinnin väylä mutta epätodennäköisempi ratkaisu ison rahan päivittäistavarajyräyksessä.

Muistaakseni on jo olemassa suomalainen java-ohjelma, joka tunnistaa mediakännykän kameran kautta viivakoodit?

Olisiko tästä kuluttajaliiton operaatiosta konseptina sitten ainesta "vientituotteeksi"?



Suomi on täynnä uskomattomia innovaatioita mutta toteutus on melkein aina mössitty koska "pelkkä idea on jo niin hyvä". Suomalaiset elokuvat ovat yksi esimerkki tästä kulttuuritunnevammaisuudestamme: "kunhan tehdään jotakin", "pelkkä visio riittää"... eikä riitä. Suomalaisessa design-maailmassakin monta lahjakasta muotoilijaa on jätetty kannolle ihmettelemään, kun tuotteita ei ole jaksettu markkinoida ja "pakata", koska hyvän tuotteen täytyisi markkinoida "itse itseään".


kw:: Eettisen kuluttamisen virtuaalinen omatunto eettinen kuluttaminen

torstaina, maaliskuuta 08, 2007

Lapsiperheiden pahoinvointi ja häpeä


Mitä häpeä ja alemmuudentunto tekee lapsen omakuvalle?

Miltä tuntuu juppiperheen lapsen nauru halvan kännykän tai kännykänpuutteen takia? Kulahtaneiden vaatteiden takia? Ihmisten onnellisuus on nyt pitkälle sosiaalisen vertailun varassa. Sosiaalinen leimaaminen on jyrkentynyt ja pärjäämistä mitataan entistä enemmän tavaroissa. Jos oma lapsi nauraa toisten vaatteille, sehän on vain itsetietoisen lapsen huvittunutta ilakointia.

Tasa-arvo ei ole enää ihanne vaan ylpeydestä ja näyttämistahdosta on tullut onnen ehto. Rohkea ylpeys ja todisteleva itsetunto. Tämä asenneilmapiirin kovuus estää myös hyvinvoinnin jakamista poliittisena valintana. Luusereita ei saa auttaa, se olisi tyhmää. Onnistuja ja epäonnistujat.

"Viime vuosien nopea talouskasvu ja työllisyyden parantuminen ei ole vähentänyt, vaan päinvastoin, lisännyt köyhien lapsiperheiden määrää ja osuutta. Väestöliitto esittää ohjelmassaan perhepolitiikan palauttamista lamaa edeltävälle tasolle." - Väestöliitto


" Asuntopolitiikka unohdettiin Vanhasen hallituskaudella, tästä seurauksena tonttimaan hinnan nousu.

Reilussa viidessä vuodessa on yleishyödyllinen aravavuokra-asuntotuotanto romahtanut vuosittain tavoitteeksi asetetusta kymmenestätuhannesta asunnosta kolmeen ja puoleen tuhanteen asuntoon. Näistä vain kolmannes rakennettiin pääkaupunkiseudulle ja sen lähialueille. Vuokra-asuntoa jonottavat erityisesti nuoret pienipalkkaiset aikuiset, jotka joutuvat asumaan vanhempiensa luona. Pätkätyöläiselle ei omistusasunto ole mahdollinen vaihtoehto. Esimerkiksi Helsingin tilannetta kuvastaa se, että ainoastaan 13 prosenttia hakijoista saa vuokra-asunnon Helsingin kaupungilta". - Vihreät

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007

Sublimaatiopelit ja subliminaalinen havaitseminen - Freud is coming back

Sosiologi: 'Tappajapelit' eivät tee lapsista tappajia

"Etelä-Kalifornian yliopiston sosiologin Karen Sternheimerin mukaan syytettäessä videopelejä nuorten väkivaltaisuudesta unohdetaan se tosiasia, että vaikka pelaaminen on kasvanut räjähdysmäisesti, on nuorisoväkivallan määrä romahtanut."

Tämä tukee freudilaista näkemystä kulttuurin sublimaatiotavoista ja ihmisen psyyken kanavoinnin pyrkimyksestä ja mahdollisuuksista. Ihmisen aggressivisuutta, varsinkaan poikien testosteroiniaggressiota esim kilpailuilmiönä ei voi poistaa sinänsä mutta sitä voi ohjata/kanavoida eri keinoin.

Äidin, isän, siskosten tai koulumaailman epäempaattinen henkinen väkivalta on paljon julmemmin psyykea muokkaavampaa kuin viihtellinen väkivaltapeli.  
Koululiikunta suosii lapsia, joilla on rikkaat vanhemmat ja paljon ystäviä luokallaan, osoittaa tällä viikolla tarkastettava sosiaalipsykologian väitöstutkimus. Iltalehti 2010
Väkivaltapelin pelaaminen voi olla aggression ja turhautumisen helpottavaa "purkamista" mutta ei toki ole itsetietoisuutta ja persoonaa sinänsä kehittävää sublimaatiota kuten esim musiikkiin ja kirjoittamiseen ohjattu toiminta. Ja tietysti ideologioihin suoraan kytketyt "pelit" kuten esim uusnatsien tietokonepelit ovat sitten aivan eri asia kuten muut ideologiset/uskonnolliset aivopesuun liittyvät sublimaatiomallit.

Sublimaatio on yleisesti ottaen jäsentyneen psyyken kulttuuri-ilmentymä, sosiaalista aggression jäsentämistä "kulttuuriksi". Kulttuuri on kanavointia ja kulisseja. Symbolinen todellisuus vaatii ihmisiä hillitsemään/torjumaan/siirtämään aggression tunteitaan monessa tilanteessa. Kulttuuri luo voimakkaita tiedostamattomia tulkinta- ja toimintamalleja, jotka todella toimivat suoraan ohi tietoisen minuuden.

Tuoreiden tutkimusten mukaan osa kaupallisten brändisymboleiden havaitsemisestakin menee reaktionopeudessa jopa impulssireagoinnin puolelle ohi tulkinnallisen prosessoinnin. 
 
"Kognitiivisen psykologian" mielenmallin mukaan aggressiopelit eivät ole terveellisiä mutta kognitiivinen psykologia on joutunut ottamaan viime aikoina monta muutakin taka-askelta takaisin alkuperäiseen "freudilaiseen" psykodynaamiseen näkemykseen ihmismielen toiminnasta.

Alitajunta, traumojen pakkotoistoperiaate, sublimaatiokäytännöt kulttuurin ilmentyminä, sublimaatioehdollistumat mm sadismina ja väkivaltaviihteenä ja yleensäkin aktiivinen torjunta/ohitulkinta psyykkisinä prosesseina ovat tulleet "takaisin" peruspsykologiaan - aivan kuten Freud ja muut teoriaa kehittäneet psykoanalyytikot mielen prosessit alunperin oivalsivat.




Subliminaalinen havaitseminen on taasen eri prosessi, sitä alitajuista havaitsemista - ohi tiedostavan ja reaaliaikaisesti kommentoimaan kykenevän minuutemme.


Subliminal images impact on brain

The brain does register subliminal images even if a person is unaware they have seen them, UK researchers report. - BBC
Eli perinteisen kognitiivisen psykologian mukaan ihminen prosessoi kaiken tietoisesti mutta taas freudilainen mielenmalli on saavuttamassa takaisin perusteltua psykologian perusteiden kokonaisselitystä. Subliminaaliseen prosessointiin tietysti vaikuttaa kokemishetkellä sitten se, kuinka ihmisen arvomallit, arvovalinnat ja sosiaaliset tottumukset ovat tietoisessa egossa jäsentyneet ennen subliminaalista aistiprosessointia. Kuitenkin suuri osa maailmankuvastamme on omaksuttua, suoraan sosiaalisen mallioppimisen ja samaistumisten kautta eikä ole niinkään "tietoisesti valittua" arvomaailmaa.

Ihmisen traumoista muodostuneet dissosiaatiot vaikuttavat paljon siihen, mikä infomraatio ohjautuu "vain" subliminaaliseen havaitsemiseen. Dissosiaatio tarkoittaa aktiivista torjuntaa ja muistojen eristämistä tiedostavasta egosta. Dissosiaatio aiheuttaa myös epätervettä aggression sublimointitarvetta, sadistiset yllykkeet edellyttävät aina jonkin asteen dissosiaatiota omien traumojen suhteen.

Kaikki moderni psykologia perustuu Sigmund Freud in perusideoille.

Kaikki Freudin sivuajatukset ja kulttuurinäkemykset eivät toki ole kestäviä mutta hänen tärkeimmät ajatuksensa saavat yhä enemmän "kovan kokeellisen" neurologisen tieteenalan tukea. Niin alitajuiset prosessit, sublimaation tarve kuin subliminaalisen havaitsemisen prosessit.

Freud is back.


Freudin elämä ja teoriat lyhyesti



Violence and Childhood: How Persisting Fear Can Alter the Developing Child’s Brain




Kirkkopolitiikka, lestadiolaiset ja insesti - kuinka se toimii:









perjantaina, maaliskuuta 02, 2007

Sota entisiä narkkareita vastaan

Viha ja inho on varmaa elämäntapaa kokevien porvarien turvallinen tapa eristää kelpaamattomuus ja epäonnistuminen menestyviksi määriteltyjen ulkopuolelle.

- Ihmiset haluaisivat olla rehellisiä, mutta jos meinaa saada töitä, ei voi kertoa omaa taustaansa. Niille, jotka ovat kertoneet työnhaussa taustansa, on työnantaja sanonut, että unohdetaan koko juttu, pohtii väitöstutkimuksen tehnyt valtiotieteen maisteri Ulla Knuuti Helsingin yliopistosta. - YLE

Asennesota on pyhän paheksunnan mielentila. Se on kuin uskonnollinen kokemus kelpaavuudesta, oikeassa olemisesta. Fundametalismia on kaikki, missä epävarmuus suljetaan varmuuden hegemonialla pois. Kun toiseus on merkitty yhteisesti hyväksytyllä ja ilmaistulla inholla, on oman kelpaavuuden kokemus ryhmässä sitä puhtaampi, varmempi - ja paranoidisempi. Ryhmän kiitosta hakeva on ryhmälle kelpaava.

Mitä selvemmin uhkaava erilaisuus määritellään, sitä varmempi on hyväksytyksi määritelty identiteetti, kunnon kansalaisuus.


Pomo, joka ryyppää vimmatusti viikonlopun, kelpaa Helsingin sosiaalitoimenkin johtotason työntekjäksi mutta huumeista eroon päässyt on kuin jokin demoni, joka vaanii jokaisen kunnon kansalaisen sielua. Kulttuurisesti alkoholi on siunattu, hyväksytty karnevalistinen tila. Sallittu huume. Alkoholikokemuksista saa taantuneesti vitsailla ja kokea yhteistä iloa, muista huumeista ei sitä saa tehdä kunnon ihmisten ilmoilla.

Kovien huumeiden käyttö tuo pintaan ehkä enemmän pahimpia ihmisyyden puolia mutta ei käytännössä eroa alkoholin käytön motiiveista mitenkään - pakona emotionaalisista traumoista ja valheellisista identiteeteistä. Ryhmän yhtenäisyyden rituaalinen illuusio sallii kaikki kulissit ja valheet tuntemuksista, kunhan jäsen noudattaa ryhmän itseilmaisun sallittuja muotoja, tavoitteita ja välineitä.

Tukistaminen ja lapsille kiljuminen on vieläkin sangen yleisesti kunnon kansalaisen vastuullisuuden määreeseen liitettyjä ominaisuuksia, vaikka lapsipsykologiassa niiden tuhovoima on todennettu sadoissa seuranta- ja tapaustutkimuksissa.

Miten huumeriippuvainen löytää päihteettömän arjen?

"Valtavirtaan kuuluvilla on usein huono erilaisuuden sietokyky. Entiset narkomaanit joutuvat kohtaamaan halveksuntaa ja epäluuloja. Tasavertaiseksi kansalaiseksi on asenteellisesti pitkä matka."

VTM Ulla Knuuti väittelee 3.3.2007 kello 10 Helsingin yliopistossa
aiheesta "Matkalla marginaalista valtavirtaan - Huumeiden käytön
lopettaneiden elämäntapa ja toipuminen" Väitöstilaisuus järjestetään
yliopiston päärakennuksessa (Unioninkatu 34, auditorio XII).

torstaina, maaliskuuta 01, 2007

Mitä kansa tahtoo



Mitä kansa tahtoo,
sitä kansalle tarjotaan - mielikuvina.
Vain mielikuvina.
SDP:n mainokset wmv-video - YLE

Sosiaalidemokraattien ja SAK:n vaalimainonta on hyvin tietoista suomalaisten perimmäisistä arvoista mutta kuvottavaa on se, että sosiaalidemokraatit ovat ajaneet 18 vuotta hyvin oikeistolaista politiikkaa. Äärimmäisen oikeistolaista verrattuna siihen, kuinka ruotsissa toimittiin solidaarisesti laman lamauttamia kansalaisia kohtaan.

Sosiaalidemokraatit eivät ole toteuttaneet suomalaisten arvoja.


SAK:n mainonta on (oli) minusta "periaatteessa" kärjistävänä ja ideologisia rajoja tunnustelevana OK.

SAK on periaatteessa vaatinut poliittisia linjauksia hyvinvoinnin tasaamiseksi. Niin kuin sos.dem mainonta - vain ideoiltaan, lupauksiltaan. Poliittinen käytännön tahto on puuttunut ja maamme on raiskattu oikeistolaisella "yhdellä yhdenmukaisella" yhteiskuntanäkemyksellä, jossa yhteiskunta on suuryritysten asialla ilman mitään suhteellisuudentajua. Saksassa työläisten oikeudet ja ylityörajat ovat huikean paljon selkeämmät.
SAK video online - oli joo...
SAK on keskittynyt ikävästi suuren ikäluokan "ikuisten" virka-/työsuhteiden pönkittämiseen ja sallinut nuorten pätkätyöläisten rääkkäämisen aivan vapaasti. Sen tähden itse toivon vihdoinkin todellista kapitalismia tähän maahan, niin että olisi vain työehtosopimuksissa 3 vuoden velvoittavia työsopimuksia. Eli kaikki samalle viivalle. Ei ole oikein, että eniten työtä tekevät nuoret saavat vähiten palkkaa ja eniten uhkavaatimuksia lyhyen työsuhteen aiheuttaman paineen takia. Systeemi on nyt ikärasismia. Nuoret ikäluokat toimivat vanhempien käsikassarana. Väinämöinen laulaa iloissaan muut nuoremmat suohon - ja väittää että olemme samassa veneessä.


Globalisaatio on jokin suuri ehdoton aatteellinen idea, jopa totuus - mutta minkä takia - suuryritysten halvan tuotannon mahdollistamiseksi ja tuotannon vähentämiseksi Euroopassa. Mielipuolista meininkiä.

Sosiaalidemokraattien puoluejulistus ja puolueen fasaadimielikuva "sosiaalisena" on törkeä lavaste. Hyvinvointia ei ole jaettu vaan kaikilla tilastotiedoilla on nähtävissä, että kansakunnan tuloeroja on surutta lisätty - köyhemmän kolmanneksen kansanosan tulotaso on pudonnut rajusti. Lasten päivähoito, mielenterveyden hoidon puute, kaikki on karsittu sosiaalidemokraattien vallan alla ja vaatimuksesta. Perustoimeentuloturva on 50% pienempi kuin -89 vuokratasoon yms suhteutettuna. Vuokra-asuntotuotantoa ei ole tuettu - keinottelun ja kiinteistösijoitusten "arvon" lisäämiseksi. Poliittista tahtoa ei ole puuttunut kapitalistisesta visiosta - "markkinat määräävät". Jotain aivan muuta kuin sosiaalidemokratiaa.

Kirsikka poliittisen kermakakkumme huipulla on ISAF-iskujoukon suomalaiset sotilaat, jotka ovat Lipposen allekirjoittamien sopimusten mukaan parin viikon päästä valmiita tappamaan vääräuskoisia Afganistanissa NATO-kenraalien ohjaamissa joukoissa - USA:n sotastrategian mukaisesti.


Niin, ne mainokset. Rikkaat ja köyhät.
Näissä uusissa mainoksissa on pelkokuvien hyväksikäyttöä mutta kohtuullisen perustellusti - jos nyt tietoteoreettisesti ajatellaan vain tätä mainontaa. Tosiasiassa -89 lamahysterian jäljiltä käytetyt pelkokuvat ovat olleet sitä todellista ajatusten ja ihmiskuvan ohjaamisen voimaa, reaalipolitiikkaa "vaihtoehdottomina ratkaisuina", jolla kansalaisten turvaa, tasa-arvoa ja elintasoa on ajettu alas pörssiyhtiöiden rahavirran kiihdyttämiseksi ja osinkojen maksimoimiseksi. Valtakuntamme politiikka on pörssipolitiikkaa, ei enää hyvinvointiyhteiskunnan arvojen mukaisesti ohjattua politiikkaa.

Vieläkin on lapsiperheiden verovähennys poistettuna lamahysterian jäljiltä. Ja ihmetellään mistä uusia veronmaksajia?
"Suomessa köyhissä oloissa elävien lasten määrä on liki kolminkertaistunut reilussa kymmenessä vuodessa" - YLE

Suomi on ajettu tasaveromaaksi eli pienituloisilla on raskas verotaakka ja yrittäjillä on kätevästi pääomatuloista vanhan (läntisen) Euroopan pienin verotus.

Päin helvettiä oikeistolaisten "sosiaalidemokraattien" eli Lipposen ohjastamassa maassa.

Täysillä pörssiutopiaan oikeistolaista ihmiskuvaa palvoen. Kasvun nopeuden tähden, ei vakauden mukaan. Valtion firmat anti-kansallistettu halvalla ja "kapitalistisen käytännönjärjen" mukaan. Suuryrityksille "salaisia" suurtukia TEKES:inkin kautta - joita ei keksityn salausperiaatteen takia tarvitse perustella - mikä on perustuslain avoimuutta ja poliitikkojen sekä virkamiesten lain edellyttämää vastuuta vastaan. TEKES:in perustehtävä pitäisi olla uusien innovaatioiden nopea tukeminen uusille firmoille - ei muhkeasti kasvavan firman voittomarginaalin lisääminen osakkeenomistajille. Nokia voi pörssiyhtiönä hyvin työntekijät tekevät Eurooppalaisista high tech-firmoista eniten palkatonta ylityötä juuri NOKIA:lle ja matalemmalla palkkatasolla! Ilman bonuksia viimekin vuonna vaikka voitto-osuus oli ennnätyssuuri - osakkeenomistajille.

Aivan perseestä tämä reaalisosiaalidemokraattinen vallan lopputulos.
Mutta ihmiset uskovat mielikuvia "kunhan on periaatteita" - ja kaikki täysin kulissiarvojen vastainen poliittinen jamboree sallitaan jatkossakin. Kunhan on hyviä ajatuksia ja lupauksia.

Minä äänestän vihreitä. Joo. Niin.
Vaikka ovatkin moraalittomia myötäilijöitä vallan vähyytensä tähden... niin jaksan uskoa että ehkä sieltä jotain särmää löytyy, jos saavat enemmän kansan tukea ja ääniä - mitä eivät saa, koska eivät ole pitäneet periaatteita poliittisessa kaupankäynnissään tähtipoliitikkojensa uran tähden.


Ja reipasta poliittista huhmarointia, virkamiespolitiikkaa Suomessa:
"Hallitus on nimittänyt kansanedustaja Jari Vilénin (kok.) ulkoasiainneuvoksen virkaan 1.4.2007 alkaen. Ennen nimitystä valtioneuvosto myönsi Vilénille erivapauden virkaan vaadittavasta päteväksi toteamisesta. Ulkoasiainhallinnon virkamiehet vastustavat jyrkästi poliittisin perustein tehtyä virkanimitystä". - YLE


.

keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007

Piilopedofiilinen vaikutus

Sari Näre loistaa taas kultuuriselittäjänä.

Hänen mukaansa mainonta tekee nuorista naisista alistujia.

Se on houkutteleva selitys, että mainonnan kuvat muokkavat ihmistä. Että mainonta on miesten hallussa. Miesten halujen mukaan. Kuitenkin useassa sosiologisessa tutkimuksessa naiset ajattelevat ja toisia naisia ja heidän mielipiteitään pukeutuessaan ja meikatessaan.

Moderni kulttuuri antaa ihmiselle mahdollisuuksia toteuttaa epätasapainoaan ihmisenä. Jos lapsuutesi on turvaton , voit siis tänä itsenäisen yksilön aikakautena valita erilaisia vahvuuden rooleja. Mutta vain paluu ankaran rankaisevaan moralistiseen kulttuuriin voi estää nuoria naisia muuttumasta Lolitoiksi. Niinkö?

Eivät mainokset naisesta Lolitaa tee vaan huono äiti- ja isäsuhde. Kaikki psykologiset ja sosiologiset tutkimukset viittavat tähän.

Ankara, halveksuva, omistushaluinen ja omistavaa käyttäytymistä esittävä äiti on ehkä se pahin kirous, joka eniten tuhoaa nuoren naisen omakuvaa. Ei mikään muovinen mainoskuva. Näreen pitäisi olla huolissaan äitien sairaalloisesta korvikehalusta elää tyttärensä kautta manipulatiivisesti hyväksi käyttää tytärtään, silloin Närekin olisi todella avaamassa suurinta tabua kulttuurissamme.


Entä tämä feministien ajatus että pedofiliakin olisi vain sairas ja väkivaltainen kulttuurinen valinta?
Kuitenkin kaikki sosiologiset tutkimukset viittavat siihen että miehen biologinen vaistokompanssi suuntaa nuoriin ja hedelmällisiin naisiin aivan automaattisesti.

Nyt sitten sivistyksestä. Sivistykseen kuuluu mielestäni tietysti tietoisuus aikuisen ja lapsen erosta. Eli kypsä ja turvallisen lapsuuden saanut mies ymmärtää, kuinka suuri ero on aikuisella naisella ja keskenkasvuisella teinillä.

Kukaan psykiatrituttavani ei ole tavannut terveen lapsuuden omaavaa pedofiilia eli isän nyrkki tai äidin kielen ruoska on raiskannut miehen lapsena, jonka takia hänen seksuaalisuutensa on perversoitunut ja kohdistuu lapsiin. Ei mainonta tai kulttuuri sinänsä.

Raiskatuista tulee raiskaajia ilman nopeaa apua. Eli poliitikkomme ovat pedofiilien kasvattajia, koska psykiatrian ja psykologien rahoitus ja budjetointi esim nuorille on kahdeskymmenesosa todellisesta tarpeesta.

perjantaina, helmikuuta 16, 2007

Romanttinen psykoosi

Sisällissodasta on tekeillä filmi. Ei toki liian shokeeraava.
Ei liian historiallinen. Jotenkin toivoa antava.

Tarpeeksi viihteellinen. Eihän nyt elokuvissa tarvitse historiaa ottaa niin tosissaan. Selvä, laitetaan sisällissotaan vähän romantiikkaa, valkoisia tietysti edustamaan suurien tunteiden ja jopa omantunnon mies ja häviäjiä edustamaan antautuvainen nainen, niin, kuin sääliä ja armoa kaipaamaan. Niinhän ihmiset voisivat edes jotenkin samaistua sisällissotaan modifioidun katharttisesti puhdistetun historiakuvan kautta... Ettei sisällissodasta jäisi niin paha maku suuhun. Laastaria märkäpaiseen päälle.

Ei sisällissodan tarvitse olla pelkkää vihaa ja meuhkaamista, se luokkasota-ajatus olisi taas niin tylsää, kyllä romanttinen plotti tekee menneisyyden ajanjaksosta maukkaan ja helpottavan kokemuksen. Onhan toki uskottava ihmisen hyvään puoleen. Hyvä valkoinen sotilas pelastaa katsojan omantunnon.

Historian vääristely on kieroa ja vaarallista kulttuuripolitiikkaa. Vääristelyn nimi on propaganda. Propagandalla on aina jokin päämäärä. On ihmisten harhaanjohtamista kaunistella historiamme kipeimpiä kohtia.

Elokuvan skeema tulee hämärtämään sitä tosiasiaa, että "tavalliset" valkoiset eivät vastustaneet murhanhimoisia valkoisia, koska tappohurmalla oli Mannerheimin siunaus. Kukaan valkoinen ei halunnut leimautua punikkien ystäväksi ettei olisi joutunut koko suvun hylkäämäksi.

Miksi sosiologisesti ja psykologisesti täysin epärealistinen skenaario kulttuurimme julmasta verikekkeristä kun kerran "uskalletaan" sisällissotaaan puuttua?

Valkoisten viha punaisia kohtaan oli psykoottista joukkuehenkeä, pappien siunaamaa "oikeutetun koston" heimohurmosta. Se oikeutti 10 000 teloitusta ja punaisten naissoturien raiskauksia. Ei historiaa tehdä ymmärrettäväksi pyöristämällä reilusti harmillisia särmiä. Sen kultaavan kulttuurioptimismin nimi oli Kekkosen aikakausi eikä sellaiseen ideologiseen huttuun ole enää varaa. Haavat eivät parane valehtelemalla.

Vai että ei ole enää YYA-aikakauden jälkeen propagandistista elokuvapolitiikkaa. Että tässä kuorrutetussa hallusinaatiossa on sitten Elokuvasäätiön mielestä panoksen paikka historian mustaan aukkoon?


"Suomen sisällissodassa 1918 valkoisten toteuttamissa teloituksissa surmattiin
kymmenisentuhatta punaista.
- Vaikka kaikki teloitetuista eivät kuuluneetkaan punakaartiin, voidaan todeta, että lähes kymmenesosa punakaartin miesvoimasta teloitettiin. Luku on karmaiseva ja hakee vertaistaan uuden ajan sotahistoriasta, toteaa tutkija Roselius kirjassaan. "
-IL

.

.

"Milloin Urho Kekkonen sai silmälasit"?

.

torstaina, helmikuuta 15, 2007

Messiaat elävät tieteiselokuvissa

"Messiaat elävät tieteiselokuvissa

Maallistuneet ihmiset eivät ole täysin hylänneet messiaitaan.

- Populaarikulttuurissa, varsinkin tieteiselokuvissa, käsitellään paljon mytologisia ja uskonnollisia teemoja, uskontotieteilijä Sofia Sjö sanoo." -Turun Sanomat



keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007

Mielenterveyden hinnalla

*päivitettty

Rakas tehokulttuurimme.
"Mielenterveysongelmista iso lasku.
Vuonna 2005 ennenaikaisista eläkkeistä naisilla 46 prosenttia ja miehillä 41 prosenttia myönnettiin mielenterveysongelman vuoksi, ilmenee Kansanterveyslaitoksen tutkimuksesta." -Mediauutiset

Olisiko vihdoinkin tilaa oivallukselle ja tilannetajulle, että KELA:n pihi ja tyly suhtautuminen keskusteluterapian rahoitukseen tuottaa karmeaa hedelmää? Että poliitikkojen tiukat "säästö"-päätökset KELA:n budjetointiin tuottaa jo hedelmää?

"Masennus vie eläkkeelle vuosittain noin 3500 työntekijää. Määrä on 3,5-kertaistunut reilussa vuosikymmenessä. Ongelmaan puututaankin aivan liian myöhään.
- Ehdottomasti puututaan liian myöhään. Tarvittaisiin varhaisempaa puuttumista, koska silloin näille asioille olisi tehtävissä aika paljon, toiminnanjohtaja Marita Ruohonen mielenterveysseurasta kertoo." -MTV3


"Nuorten tyttöjen mielenterveys järkkyy
Psykiatrisessa sairaalahoidossa oli vuonna 2004 (2 787) kaksinkertainen määrä alaikäisiä vuoteen 1995 (1 313) verrattuna. Stakesin raportista käy ilmi, että erityisesti nuorten tyttöjen sairaalahoito ja pakkotoimet lisääntyivät."

"Stressiä tuntevat jo teini-ikäisetkin.
Jopa puolet suomalaisista nuorista kokee elämänsä stressaavaksi. Uuden tutkimuksen mukaan yleisimmät stressin syyt liittyvät kiireeseen, liian suureksi koettuihin työmääriin, menestymis- ja suorituspaineisiin, epävarmuuteen sekä taloudelliseen tilanteeseen. Nuoret arvostelevat varsin laajasti kiirettä, joka johtuu koetusta ajankuvasta ja yhteiskunnan arvoista. Kritiikkiä saavat myös pinnallisuus, yksilöön kohdistuvat vaatimukset ja yleinen välinpitämättömyys."
-YLE
Mahdollisuuksia nuorilla on.

Unicef on rankannut suomalaisten nuorten hyvinvoinnin (edellytykset) varsin korkealle.
On "ilmaista" koulutusta, ruokaa, tasa-arvoa, pankit antavat ilomielin velkaa - ja työikäisten tarve lisääntyy työmarkkinoilla. Fyysisesti ja kulttuurisesti on mahdollisuuksia mutta edessä on mustia pilviä, jotka nousevat menneisyydestämme.

Henkinen hyvinvointi on jotain aivan muuta.

Ovatko suomalaiset nuoret kiittämättömiä, sillä eurooppalaisessa vertailussa nuoremme suhtautuvat negatiivisimmin koulutusjärjestelmään ja koulutukseen. Ehkä nuoremme eivät ole sokeita. Ehkä he todella näkevät ahdistavan kulttuurimme kovat kasvot jo nuorena ja se kauhistuttaa heitä. Palkaton ylityö itsestäänselvyytenä on kuin jokin näkymätön sotavelkamentaliteetin jatkosota. Työkulttuurin sokea arvostus ilman onnen arvopohdintaa. Vanhemman ikäluokan virkamuuri ja nuorten pätkätyöläisyys - tuntuu kuin eniten työtätekevät saavat vähiten palkkaa ja etuja. Kapitalismia parhaimmillaan?

Mielenterveysongelmien ja sosiaalisen kyvyttömyyden taakka menneiltä sukupolvilta. Kilpailukulttuuri - Työnantaja ja osakkeenomistajat saavat rikastua ilman omantunnon häivää kun vaatimukset työntekijälle ovat aivan katossa ja kaikki riski ja velvollisuus on työntekijällä ilman kompensaatiota.



.

keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

Itsemurhakulttuurimme



  Haastattelututkimus ja diskurssianalyysi by Arhi

 "Nuorten mielikuvia itsemurhasta"


 Sen voi ladata ja lukea täältä:




Viimeaikoina lehdistö on taas kompannut voimakkaasti STAKES:in propaganda-apuna.

On julistettu, että itsemurhat ovat vähentyneet. Huraa voittoisa Suomen tehokas ja terve tasavalta! Suunnitelmatalouden tavoitteet ovat saavutettu! Kansalaisten odotettu toimintakyky on maksimoitu!
"Psykiatristen sairaalahoitojaksojen merkittävä lyheneminen 1980-luvulta alkaen on pikemminkin alentanut kuin lisännyt hoidonjälkeisten itsemurhien määrää, todetaan Stakesin tekemässä tutkimuksessa."
Mutta... niin kuin tiedämme, tilasto voi olla suurin valhe minkä voi esittää.


Ensinnäkin uutisoinnissa ei ole kerrottu, että suomalaiset yhä ovat maailman itsemurhaeliittiä.

Toiseksi itsetuhoisuus ei ole vähentynyt vaan siirtynyt alkoholiavusteiseen "itselääkitykseen" ja itsetuhoisaan emootioiden turruttamiseen. Alkoholi toimii monilla ihmisillä aivokemiallisesti aivan samoin kuin depressiolääkitys. Alkoholin käyttö on kasvanut viimeisen 15 vuoden aikana massiivisesti yli 30%.
Alkoholikuolemista en heti löytänyt STAKES:in tilastoa, ehkä ei ole sellaista edes tehtykään.


-Avohoito on uutena ideologiana ikäänkuin kouluttanut asiakaskuntansa olemaan päästämättä sairautta pintaan. Palkitaan ja kehutaan reippaita "kuntoutujia", jotka sitten vähättelevät ongelmiaan ja "suostuvat" minimaalisiin hoitotoimenpiteisiin ja minimoituun ultralyhyeen laitoshoitoon. Avohoito on monesti sitä kuuluisaa rakenteellista väkivaltaa.

-Uudet depressiolääkkeet ovat todella tehokkaita - estämään traumojen käsittelyn, lakaisemaan pahan olon maton alle, turruttamaan työkykyiseksi ja keskeyttämään ihmisen psyykkisen kehitysprosessin.

Kolmanneksi, nuorten naisten itsemurhat ovat kasvaneet joten uutisointi on ollut siinä suhteessa räikeän vääristynyttä propagandaa.


Neljänneksi, Suomessa on vielä kovin joustava tulkintaraja poliisin ja STAKES:in keksimien referenssien kautta, kuka tekee itsemurhan. Itsetuhoisen käyttäytymisen aiheuttamaa kuolemaa ei siis helposti lasketa itsemurhaksi. Aivan kuin tarivttaisiin todiste tietoisesta valinnasta, että kuolema on todella uhrin valitsema ja aikoma toimenpide. Itsemurha ei useinkaan ole tietoista, vaikka olisi itsemurhaviesti jätettynä pöydällä - itsemurha on melkein aina ajautumista johonkin psyykkiseen pakkomielteeseen ja kulttuurin mukaiseen kuolemauhmaan esim käsittelemättömän trauman takia.

Itsetuhoinen käyttäytyminen (mm. selittämättömät onnettomuudet, järjenvastainen uhkarohkeus, alkoholin & huumeiden eksessiivinen käyttö) on tilastollisesti STAKES:in sijoittamana kuolettavaa vain "epäintentionaalisena vahinkokuolemana" ja sen tähden on asiallista julistaa henkilö vain onnettomuuden uhriksi, ja suoda ihmiselle vastuuvapautta itseaiheutetusta kuolemasta, esim "huumeiden uhrina", alkoholin "väärinkäyttö".


Todellisuudessa "tavallisen" itsemurhan määreeksi ei tarvita täysin tietoista ratkaisua - paitsi jos halutaan siistiä tilastoja "tulosvastuullisesti a la STAKES. Itsemurhan psykodynamiikka on monesti kuin loppuun palavan kyttnilan metafora.


Pahoinvointia
poliittisesti siistityt tilastot eivät poista minnekkään.
Psykiatrista hoitoa tarvitsee yhä useampi pikkulapsi

Pienten lasten vakavat psyykkiset sairaudet ovat lisääntyneet pääkaupunkiseudulla. -"Uutena ilmiönä 2000-luvulla ovat psykoottiset pikkulapset, joista nuorimmat ovat melkein vauvoja", kertoo Helsingin perheneuvolan johtaja Liisa Anttonen. -HS

Tuula Uusitalo on ehkä ainoa reaaliteetit omaava itsemurhatutkija Suomessa. Hän on ymmärtänyt sen, että itsemurha on osa kulttuuria. Samaa yritin tuoda julki -96 uskontotieteellisessa ja kvalitatiivisessa gradussani, mutta asiantuntijoiden ja toimittajien reaktiot olivat silloin lähinnä hämmentyneitä ja ärsyyntyneitä, miksi itsemurhaa halutaan esitellä muuten kuin kulttuuriamme uhkaavana diagnoosina.

Suomalainen kulttuuri on aina ollut kuolemankulttuuri. Esi-isien palvonta ja kuolleiden läsnäolon vaikutus ja muistaminen on ollut oleellista rituaalikulttuuriamme. Kuolleita on muistettu mutta kuolleiden muistomerkkiä on aina kohteliaasti siirretty vuosi vuodelta kauemmaksi asuintaloista metsään. Vanhusten itsemurha on ollut hyvin kunnioitettu tapahtuma, yksi "siirtymäriitti" ugrilaisissa kulttuureissa, voimakkaan tahdon ja yhteisölle aiheuttamien rasitteiden ja elämänlaadun reaaliteettien mukaan elämän kolmannen sielun vapauttamista. Abortoitujen sikiöiden, riekkiöiden tms, tematiikka olivat yleisin kummitussaduin aihe kerrontakulttuurissamme. Kehtolauluissamme on häiritsevän paljoon kuolmenasymboliikkaa lapsen nukkumiseen assosioituna.

Itsemurhaan liittyy voimakkaita mutta tiedostamattomia mielikuvia ja latauksia. Ns Tilastollinen hyvinvointi ei voi pyyhkiä Suomen itsetuhoista käyttäytymistä pois. Köyhien määrä kasvaaa prosentuaalisesti koko ajan poliittisen uusjaon takia, hyvätuloisille pedatun tasaverovaltakunnan takaamiseksi.


Itsemurha mielletään suomalaisessa kulttuurissa pitkälti rohkeaksi ja viimeiseksi keinoksi. Se pelottaa mutta myös herättää kunnioitusta::
"Hänellä olikin todellisia ongelmia, niin suuria että uskalsi tehdä jopa itsemurhan"

"Nyt minä vasta ymmärrän mitä hän yritti kertoa "

"Mä kun luulin sitä ihan luuseriks, ettei se edes uskaltais yrittää itsaria"

"Ei kannata uhkailla itsemurhalla. Monella muulla menee elämässä paljon huonommin. Ei sinun ongelmasi ole niin suuria. Ei kannata liioitella ongelmiaan vaan täytyy tarttua elämään rohkeasti."

"Voitsä kuvitella kuinka se sitten uskals todella tehä itserin! Mä luulin että se vaan kerää huomiota"

"Kuulitsä todella miten se teki sen itsemurhan..."

" Tää pistää hiljaseks."

"Tää ei vielä mitään verrattuna siihen miten Keijo teki itsarin... se oli tosi näyttävä..."




Tuula Uusitalo:

Tietoa itsemurhista

-itsemurhayrityksiä arvellaan olevan 10–15-kertainen määrä suhteessa itsemurhiin.
-vakavia itsemurha-ajatuksia arvellaan olevan vuosittain noin 10 %:lla väestöstä








Pro Gradu Arhi Kuittinen:

Nuorten mielikuvia itsemurhasta

- suomalainen nuori ja itsemurha








Viranomaisten suojelema raiskauskulttuuri

Lestadiolainen liike salasi lasten hyväksikäytön



















TAGS:: KUOLEMAKULTTUURI thanatosvietti thanatos vietti itsetuho sosiaalinen kuolema kulttuurintutkimus sosiologia filosofia zeitgeist.

tiistaina, helmikuuta 06, 2007

Normaalin papin hommaa



KIRKKO JA SEKSUAALIETIIKKA

- keskustelu podcast mp3
Matti Myllykoski ja Eero Jokela - http://pod.fi/



Normaalin papin hommaa on toimia piispojen ohjeista piittaamatta.

Ja näin suosittelevat itse luterilaiset piispamme. Etteivät piispat joutuisi oppi-isänsä Lutherin tapaan uskonpuhdistajiksi vaan tavalliset papit auraavat tietä heidän sijastaan.

Pastori Leena Huovinen ei totellut piispojen homofobisia ohjeita homoseksuaalien liittojen "neutraalista" torjunnasta vaan rakkaudellisesti siunasi sitoutuneen homoparin yhteisen elämän alkuun. Piispat vapauttivat pastori Leena Huovisen kirkon tuomiosta mutta eivät muuttaneet kielteistä kantaansa homoseksuaalien kirkollisesta asemasta ja epätasa-arvosta. - HS

Eli piispat kehottavat toista ja hyväksyvät sitten toista lehtimiesten edessä.
Sitä voisi kutsua jopa kaksinaismoraaliksi.
"Olen tyytynyt hänen selitykseensä, että se oli yksityinen tilaisuus. Leena Huovinen on sanonut ettei hän ole toimittanut varsinaista kirkollista toimitusta, koska kirkossamme ei ole samaa sukupuolta olevien parisuhteen kaavaa." - piispa Eero Huovinen HS
Piispat haluaisivat kumartaa joka suuntaan pyllistämättä kenellekään.
Piispat haluaisivat olla mediaseksikkäitä fundamentalisteja.
Kuva ei jotenkin tarkennu eikä ihmekään.
"Arkkipiispa Jukka Paarma kertoi Sanansaattaja-lehden haastattelussa viime viikolla: - Jos tällainen seremonia on järjestetty, niin ilmiselvä virkavirhe on tapahtunut. " -Kotimaa

"Jokaisella ihmisellä on ihmisarvo... mutta minkälaisia liittoja kirkko suostuu siunaamaan, se nyt on kiistanalainen aihe" - piispa Eero Huovinen HS
Moralismi on aina kaksinaismoraalista: lasten kasvatuksessa se on epäinhimillisten vaatimusten taakan kasaamista lapsille vieraiden moraalisten puhtaus- tai viattomuusmielikuvien mukaan. Moralistisessa kasvatusideologiassa lapset ovat aikuisia varten eivätkä aikuiset ole lapsia varten. Lapset tuottavat mielihyvää aikuisille vain ahtaiden moraalisten muottien läpi. Mitä ovat seurakuntalaiset piispoille?

Leena Huovinen haluaa yleisellä tasolla kommentoida ajatusta virkavirheen tapahtumisesta.
– Tästä asiasta ei ole kirkossa säädöstä, jota vastaan olisin rikkonut. Parisuhteen siunaamisen kaavaa ei ole, sellaista toimitusta ei voida tehdä. Mitä asian juridiseen puoleen tulee, maan laki sallii samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamisen. -Kotimaa


Miksi siis niin sympaattisesti hörähtelevä piispa kuin piispa Eero Huovinen ei "periaatteessa" hyväksy homoliittoja mutta mediajulkisuuden kirkkaissa valoissa hyväksyy homojen siunauksen? "Periaatteessa" hyväksyy humanistisen tasa-arvokäsitteen käytön mutta ei nyt sentään humanistista ihmiskuvaa.

Fundamentalistien ja Piispa Eero Huovisenkin mukaan homoseksuaalit eivät kuulu Jumalan luomisjärjestykseen. Että homoseksuaalisuus ei ole Jumalan luoma tila vaan jonkinlainen miehimysten kapina Jumalaa kohtaan. Tuhmat lapset kapinoivat, uhmaavat ja leikkivät kielletyillä asioilla. Kiltit lapset on heteroja äidin mieliksi ja toimivat kuten Jumala on ohjelmoinut. Hauskaa on se ristiriita, kuinka aika moni fundamentalisti perustelee "biologisella mielekkyydellä" heteroseksuaalisuuden "luonnollisuutta" mutta kieltävät tieteellisen biologiset tutkimukset ja selitysmallit eläintenkin homoseksuaalisuudesta.

Monissa kulttureissa homoseksuaalisuus on ollut sallittua hupia, kunhan vain jäsen suorittaa siinä ohessa heterolisääntymis- ja kasvatusvelvollisuutensa. Pelkkä homoseksuaalisuus on yhteisön pyhän lisääntymistehtävän laistamista. Ja tietysti on kaikenlaisia kulttuureja, joissa homoseksuaalit ovat erilaisuutensa takia pyhiä miesnaisia, vapautettuja heterojäsenyyden velvoitteista.


Fundamentalisteilla on aina suuri olemuksellinen, eksistentiaalinen kelpaavuusongelma. Koko eksistenssiä, olemista riivaa kelpamattomuuden kauhu ja siksi aina jokin kaikenselittävä ismi luo turvallisuuden illuusion jäykillä ja tarkoilla hyvän ja pahan määrittelyjärjestelmillä. Uskonto on siis kelpaavuusrituaali: oikein suoritettu ja oikeinajateltu oikeiden vastauksien fundamentaalinen toteuttaminen antaa sinulle todistetun kelpaavuuden.

Dogmaattinen uskonto, kulutusneuroosi, teknofanatismi, Nokia-herätys, Feng Shui, NATO-obsessio, julkisuushysteria, libertaristinen yhteiskunnan purkamisideologia tai mikä tahansa jäykän kapea selitysmalli elämän päämäärille on kuin lääke identiteettityhjiöön, lapsuuden ristiriitaisiin riittämättömyyden tunteisiin. Jos lapsi ei emotionaalisesti koe olevansa kelpaava tai lapsena turvassa aikuisten tunteiden kaaokselta, hän yrittää hinnalla millä hyvänsä (vaikka koko elämänsä) ansaita kiitosta suorituksilla tai etsiä itsestään syytä omien luonnollisten tarpeittensa raa'alla raajaamisella.

Fundamentalistinen maailmanselitysmalli on eheä, täydellinen kokonaisuutena - omien selitysmalliensa mukaan. Se on kuin korttitalo. Jos otat yhden selityksen pois, koko korttitalo alkaa huojumaan. Kun kirkon helvettikortti menetti voimansa ja valistuksen myötä tehonsa, kirkko laittoi painonsa armo-kortille. Brändi painotettiin uudelleen ja yksi opinkappale ikään kuin häivytettiin toista opinkappaletta kursailemattomasti paisuttelemalla. Luotiin täydellinen armo täysin tuomitsevan ja peljättävän jumalakuvan sijaan. Armo oli tietysti arvokasta vain kirkon tarjoilemana. Oppikokonaisuus, "tunnustuskirjat" säilyi rankan meikkausoperaation jäljiltä nippanappa (mm Jeesuksen äidin iankaikkinen neitsyys on jokaisen luterilaisen uskonkappale) - mutta tämänpuoleinen tuomiovalta siirtyi moraalisen puhtauden puolustamiseen moralistisella paheksunnalla ja kunnon kansalais-kristityn obsessiiviseen estetisointiin, mm tarkaan määritettyjen "perhearvojen" fantasmoilla. Luotettava ihminen olisi samaa kuin kunnon kristitty. Muuten olit kusessa.

Helsingin Piispa Eero Huovinenkin on niitä piispoja, jotka ovat lähes katolilaisen uskonsa tueksi unohtaneet että luterilaisen opin mukaan avioliitto ei ole (katolilainen) pyhä liitto vaan vain ihmisten välinen sopimus. Nyt tänään piispat sitten ovat lupailleet että "uusien ajatusten valossa" voidaan joskus vielä harkita uudestaan kirkon suhtautumista homoliittoihin. Mutta vielä ei kirkko virallisesti uskalla vastustaa kirkon sisäisiä fundamentalistisia lahkojaan, jotka toimivat pyhän vihan voimalla syntisiä vastaan.

Keneltä on tämä tuomiovalta, jolla pidetään yllä kirkon valtaa tuomita tai hyväksyä ihminen? Sillä kirkko ei edusta enemmistönsä uskoa, mikä tulee selkeästi ilmi kohta julkistettavassa Kirkon tutkimuskeskuksen laajassa haastattelututkimuksessa.

Mikä ihme on, että piispat yhä haluavat maailman moderneimmassa tasavallassa kirkon nojautuvan ylevästi johonkin pyhäkoulun maailmankuvaan, jossa Raamattu määrää kaiken a priori muun ymmärryksen ohi? Kirkollista valtapolitiikkaa, ylemmyydentuntoa Jumalalle kelpaamisesta tiukkojen ja tärkeäksi tekevien sääntövaatimusten kautta, mielikuva äitikirkon arkaaisten heimouskomusten rituaalipuhtauskäsitteiden suojaamista, uskonnollisen kuvaston kauhun tasapainoa kiihkeiden vähemmistöjäsenten ja julkisuuden välissä suoritetusta mediapelistä, valtapelistä kiiltokuvakulissien takana - jolla ei ole mitään tekemistä eksistentiaalisen uskon ja kyselevän rohkeuden kanssa.



* By the way :

"Uskonnot Suomessa on Kirkon tutkimuskeskuksen yhdessä Uusien uskonnollisten liikkeiden tutkijaverkosto USVA ry:n kanssa toteuttama hanke, jonka tarkoituksena on kerätä ja ylläpitää tietokantaa Suomessa toimivista ja toimineista uskonnollisista yhteisöistä. Lisätietoja hankkeen taustasta ja periaatteista antaa tarvittaessa hankekoordinaattori. Tietokannan perusosa on valmis. Tiedon keruu kuitenkin jatkuu edelleen ja uutta aineistoa lisätään tietokantaan miltei päivittän. Käyttöoikeuden koko tietovarantoon voivat saada tutkimustyötä varten akateemiset uskontojen tutkijat."




.

maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Voiko tiede kumota uskon


Uskovaiset eivät ole ainoita, jotka käsittävät uskonnon käsitteen ja ilmiön ahtaasti. Monet järki-ihmiset uskovat, etteivät ole uskovaisia. Ettei heidän elämänsä tai päätöksensä perustu uskoon.

Kuitenkin taskusta löytyy todiste monen ihmisen uskonelämästä. Kännykkä on monesti uskon asia. Minkälaista kännykkää kehtaa käyttää, ettei tule pilkatuksia. Sekin on uskonnollinen ilmiö. Muoti on mainio rinnakkainen, analoginen ilmiö rituaaliuskonnolle, antropologisesti katsottuna heimouskonnoille lähes identtinen maagisille kelpaavuus- ja heimoidentiteettimäärittelyprosesseille kymmenien tuhansien vuosian takaa.

Edge.org:issa on erittäin mielenkiintoinen asiantuntioiden välinen uskontokeskustelu aiheesta. Suomalaisten fanaattisten ateistien kannattaisi lukea tämä keskustelu ja sen jälkeen miettä omaa fundamentalismiaan uusiksi. (Ensimmäiset viestit on luettavissa alhaalta ylöspäin).
"Of course, if it can be proven that religious beliefs are particularly dangerous to life and limb — at least any more dangerous than a belief in the cleansing power of "democracy" — attempts at (say) de-Islamicization might be as important as de-Nazification. Yet there is no such proof, and in the absence of any proof, or even compelling data of any sort. In fact, those of us doing actual empirical research in this area have uncovered evidence to the contrary of what was claimed. Jeremy Ginges, a psychologist at the New School, finds that belief in God does not promote violence, combative martyrdom or almost anything else the "God delusion" was blamed for at the conference. University of British Columbia psychologists Ara Norenzayan and Ian Hansen have recently shown, for some 10,000 subjects surveyed in several countries and continents, that although believing "my God is the only God" increases the odds of scapegoating by 32%, simply believing "there is a God" decreases the tendency to blame others for one's troubles by 45%. These researchers also show that atheists with exclusivist beliefs are just as likely to scapegoat others as Christians, Jews or Muslims. "

- Scott Atran [11.29.06] Anthropologist, University of Michigan;
Author, In Gods We Trust: The Evolutionary Landscape of Religion

Kirkon tutkimuskeskus on vihdoinkin tekemässä kohtuullisen rohkeaa ja selkeää kyselyä suomalaisten uskomuksista. Että minkälainen kirjo pakanoita ev.lut. kirkkoa rahoittaa.

Ihminen on "homo religiosus", uskonnollinen olento identiteetti jatkuvasti uskomusten varassa, aina uskomassa johonkin "ratkaisuun", kokonaisnäkemykseen, yhteiseen hahmotustapaan ja jäsenyyteen jossakin ryhmässä. Ihmisen neurofysiologinenkin perusmekanismi on luoda hyvin vahvoja "tunnistettavia" tyypittelyitä ja määrittelyitä ohkaisin perustein - stressittömän olon takeeksi.

Miksi suomalaiset tekevät eniten palkatonta ylityötä Länsi-Euroopassa?
Uskottavuuskin on aina uskon asia. Hyvän kansalaisen määreeseen kuuluu erottamattomasti työ ja jopa työn määrä. Työmotivaatiokin on aina uskomusten ja arvojen varassa.

perjantaina, helmikuuta 02, 2007

Kymmenentuhatta punaista uhria


"Suomen sisällissodassa 1918 valkoisten toteuttamissa teloituksissa surmattiin kymmenisentuhatta punaista.

- Vaikka kaikki teloitetuista eivät kuuluneetkaan punakaartiin, voidaan todeta, että lähes kymmenesosa punakaartin miesvoimasta teloitettiin. Luku on karmaiseva ja hakee vertaistaan uuden ajan sotahistoriasta, toteaa tutkija kirjassaan. " -IL

Roselius arvioi, että teloituksiin osallistui vähintään 8 000 valkoisen puolen sotilasta. Valkoinen terrori oli kuitenkin aihe, josta vaiettiin lähes tyystin valkoisen Suomen julkisuudessa.

tiistaina, tammikuuta 30, 2007

Synnin voima on häpeä


"Moskovan pormestari kutsui homojen paraatia saatanalliseksi"

Ja Tampereen piispan mukaan ev.lut kirkko ei saisi hyväksyä homoseksuaalisuutta, koska muuten se haittaisi kirkkopoliittista "ekumeenisten" "neuvotteluiden" "prosessia" muiden kirkkojen kanssa. Suuri uhka kirkonmiesten puhtaalle uskolle ja täydelliselle ihmiskuvalle.

Ah synti, joka maailmaa pyörittää.
Pelot, toiveet ja jännitteet.
Rakkaus, viha ja inho.
Uskontotieteellisesti synti on likaisuutta, epäkelpoisuutta - ihannekuvien vastaista erilaisuutta.

Tabu, leirin ulkopuolella, outo, kielletty, likainen, esi-isien henkien vallassa olevaa, erilainen, uhkaava, tasapainoa uhkaava. Eli et kelpaa ryhmälle, jos et sovi muottiin, et toimi samalla tavalla kuin muut etkä noudata samoja säädöksiä. Et halua samaa kuin muut.

Institutionaalinen uskomusjärjestelmä (poliittinen , ideologinen tai uskonnollinen) kääntää yksilön pelot voimaksi. Kun tiedetään uhka, tiedetään turva. Kun tiedät, mitä pelkäät, tiedät, mikä on oikein. Fundamentalistinen maailmanselitys tarvitsee fantasmana pysyvyyttä ja muuttumattomuutta. Että on kiistämättömiä perusajatuksia ja selityksiä, jotka luovat mielikuvina turvaa - kaikkea vaikeaa, erilaista, vaikeasti määriteltävää, muuttuvaa prosessia ja ristiriitaista kohtaan.

Synnin voima on häpeä.
Riittämättömyys. Alistumisen tarve.
Häpeäkulttuuri.

Ennakkoehto uskonnollisen "totaalisen ihmiskuvan" hyväksymiselle. Auktoriteettien alle ahtautuvalle ihmiskuvalle. Syntisyyden korostaminen uskonnollisessa kelpaavuuslogiikassa on monimutkainen semanttinen, "looginen" ja psykologinen selitysmalli moralistisessa ihmiskuvassa. "Alistuminen merkitsee vapautta". Mitä syntisemmäksi ja voimattomammaksi koet itsesi, sitä kelpaavampi olet isäjumalalle, joka on luonteeltaan dominoiva, kaikenmääräävä, alistumista edellyttävä Kristus Pantokrator.

Se on kuin pienen lapsen logiikkaa: mitä avuttomammalta ja hellyyttävämmältä näytät, sitä varmemmin saat aikuisen suojeluvaiston ja empatian osaksesi.

Häpeä on pyhää masokismia fundamentalistisessa uskomusjärjestelmässä. Mitä avuttomampi olet Jumalan edessä, sitä suurempi, omnipotentimpi, kyvykkäämpi ja suopeampi on Jumala mielikuvana. Ilman häpeää ja sen masokistisia lapsen rooli-analogioita ei olisi rigidiä ideologiaa, uskonnollista instituutiota, kirkkoa tai lahkoa.


"Missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi"


Kirkko tms tarjoaa annosteltua sublimaatiota: ahdistuksesta ja alistumisesta tuleekin vapauttava hyve. Ilman instituution yhteistä illuusiota yksilön voimattomasta syntisyydestä ahdistus on tuhoava voima. "Kirkon ulkopuolella kadotus". Mutta ritualisoitu ahdistus muuttuukin ihmeellisesti kiihkeäksi pelastuksen tai tuomiopäivän odotukseksi. Voima ja valta luovutetaan kaikkein suurimmalle, joka sitten pitää kasassa maailmankaikkeutta ja kaiken selitystä lastensa puolesta. Ihminen luopuu kriittisyydestä ja kysymyksistä ja saa valmiista uskonnollisesta konseptista valmiit ratkaisut. Kaikki on hyvin kun ei tarvitse kyseenalaistaa mitään. Mitä jäykempi ihmiskuva, sitä selkeämmät vastukset ihanneihmisen mallista epämääräisyyden sijaan.

Ahdistuksesta uskonnollisessa ratkaisumallissa on siis hyvä tehdä transsendenttinen. Ahdistus muunnetaan ikäänkuin transsendenttiseksi sublimaatioksi. Kun Ratkaisu on mahdollisimman kaukana ja mahdollisimman epärationaalinen, siihen voi vain uskoa ja luottaa lapsenuskolla. Kaikki on jo valmiina, on jotakin muuttumatonta, varmaa ja minusta riippumatonta. Ahdistus ei johdukaan traumoista, vanhempien rakkaudettomuudesta, yhteiskunnan rakenteellisesta väkivallasta tai persoonallisuuden jäsentymättömyydestä vaan vaikkapa suuresta Saatanasta tai siitä synnistä, kapinasta Hyvää järjestystä vastaan. Kirkon tai lahkon piirissä yhteiseen uskoon sulautuva ihminen luopuu kapinasta ja saa suuren kiitoksen suostumalla kiltin lapsen asemaan. Ja kiltin lapsenhan on hyvä pelätä, maastoutua ja vaijentaa omat tarpeensa mielipiteensä ollakseen kelpaava ja aiheuttamatta turhia häiriötä.

Rigidi (jäykkä) malli patriarkaattisen "ehjälle", "ristiriidattomalle", "selvälle" maailmanjärjestykselle ja länsimaisen heteroseksuaalispainotteiselle tulkintamallille Jumalalle kelpaavasta ihmisestä on freudilaisittain juuri lapsuuden konfliktipelkojen projisoimista koko elämänselitykseksi.

Ihanteiksi muodostuu oidipaalikonfliktin torjumisoperaatio. Mikään ei saa uhata isähahmoa ja mm isähahmon tiukan heteroseksuaalisia odotusmalleja. Isäkuvan uhkana on mielikuvana itsenäinen ja tottelematon lapsi, joka saattaa isähahmon mielenrauhan pois raiteiltaan tottelemattomuudella, kapinalla ja erilaisuudella - isän suvereenin vallan asettamisen riittämättömäksi. Lapsi oppii suojelemaan aikuisten kaikkivaltaisuuden fantasmaa masokistisilla mielikuvillaan: alistuessaan lapsi pelastaa aikuisten itsetunnon, voiman ja vallan. Nyt, aina ja iankaikkisesti.

Jokainen lapsi haluaa periaatteessa olla riittävä ja kelpaava. Toivelapsen roolista pakeneva ihminen olisi uhka koko maailmankaikkeuden järjestykselle oidipaalisen isäkapinan uhkakuvassa. Tämä rigidi kauhufantasma, oidipaalikapinan pelko, isähahmon vallan ja kaikkivaloipaisuuden suvereniteetin murhaaminen ja "mitätöiminen" uhmalla, on pelottavana mielikuvana kaiken moralismin ja aseksuaalisen fundamentalismin takana. Jos ihminen on joutunut lapsuudessaan aikuisen häpäisemäksi tai raiskaamaksi, tästä rigidistä fantasmasta voi tulla entistä pimeämpi ja kontrastisempi - kuten Hitlerillä ja Stalinilla.

Sublimaatio
on psykologinen prosessi, jossa ihminen ei pysty toteuttamaan tarpeitaan tai itseilmaisuaan suoraan, vaan vain epäsuoraan ja muuntaen esim. kulttuurin/uskonnon suomien kanavien kautta.
Suklaa on naisten ehkä yleisin sublimaatiokorvike välittömälle mielihyvälle ja vertauskuvana mainio esimerkki: naisten suurin yksittäinen ylimääräisen rasvan lähde elintarvikkeista on suklaasta. Moderni angsti, synti ja tuomio samassa suklaapaketissa: välitöntä mielihyvää makunautintona mutta rangaistuksena se suurin ongelma suomalaisille naisille painon lisääntymisenä.

Synnintunto on rituaalina myös sublimaatiota: voit kanavoida hahmottoman ahdistuksen alistumisen kautta vapautumiseen, muottiidentiteettiin. Häpeä on synnintunnon psykologinen prosessi: kun "tunnistat" itsesi täysin kyvyttömäksi, voit hyväksyä valmiit opit ja moraliteetit ilman vastuuta ja itsetuntemusta.

Moraalinen viha homoseksuaalisuutta kohtaan on yksi sadistisen sublimaatioprosessin esimerkki. Toiseuden viha vahvistaa moralistisia malleja ja varmoja tulkintamalleja "maailmasta". Uskonnollinen todellisuus instituutioiden yhteydessä vaatii aina likaisen ja vihattavan kohteen.

Koska lapsena vanhemmat ovat muokanneet lapsensa seksuaalisuutta ja käytttäytymistä hyvin tiukkojen mallien mukaisesti kokeakseen lapsensa kelpaaviksi, on lapsen kasvaessa aikuiseksi vihattava tai inhottava erilaisuutta, joka on siis lapsena kummitellut kelpaamattomuutena ja (ihanteita täyttävän) rakkauden ulkopuolelle jäämisenä.



Ryhmän sisäiset jännitteet on myös kätevää suunnata ulospäin.
Koulukiusaaminen tai syntisten halveksiminen, aivan samaa ilmiötä. Pahan leimaaminen. Pahan palkitseva vihaaminen. Uhkaajan nimeäminen.

EU onkin nyt haastanut suomalaiset oikeuteen suomalaisten pyhän vihan takia. Susihan on perkeleestä ja tekee niin hyvää vihata demonisutta, joka uhkaa suomalaisten perusturvallisuutta ( - vaikka Suomessa on todistetusti vain yksi suden tappama ihminen parinsadan vuoden sisällä).
Fundamentalistit nojautuvat kymmeniätuhansia vuosiin vanhoihin heimotabuihin, joissa ihmiset jaetaan jyrkästi me- ja he-olentoihin. Fundamentalistit tuntevat psyykkisesti suurta tyydytystä tietäessään tarkkaan mikä on hyvää ja mikä pahaa.
Nuorisolle suunnattu messu peruttiin musiikkivalintojen vuoksi.

Freudin mukaan kasvattajan rakkauden ehdollistaminen aggressiivisilla reaktioilla on erittäin tuhoavaa lapsen minäkuvan kehittymiselle. Aikuisten hysteeriset tai ahdistuneet reaktiot lapsen seksuaalisiin reaktioihin ja uteliaisuuteen voi yksinkertaisesti ajaa lapsen myöhemmin uskomattomiin syntijaotteluihin tai jopa itsemurhaan shkokkikokemusten “koteloiduttua” nimettömäksi ahdistukseksi ja itseinhoksi.

Psykoanalyyttisesti tämä ihmisen neuroottinen syntihinku hyvän/pahan-dikotomiaobsessiona on lapsuuden jännitteinen fiksoituma, lapsuuden ratkaisematon häpeäkokemus, joka siirtyy fundamentalistiseen ihmiskuvaan koska ihminen ei ole saanut kasvaessaan elää turvallista hyväksyvää minäkuvan prosessia (esim seksuaalisuuden suhteen) lapsuudessaan. Syntyy helposti pakkomielteitä määritellä jyrkästi, mikä kelpaa ja mikä ei, mm moraalisilla perusteilla perustella kiltti lapsi, aikuisten tarpeita täyttävä lapsi.


Tabut (kielletyt aiheet, mielikuvat, asiat, tavat, toiminnot, esineet)

ovat freudilaisittain usein projektiivisia ja traumat sublimaatioihin johdettuja jännitteitä ja psyykkisiä korvikkeita. Kun heimon määräileviä vanhuksia, anoppia tai pomoa tms ei saa suoraan osoittaa vihantutnemuksia niin likaisia ja halveksittavia vihollisia ja luusereita sitten saa vihata. Koulukiusaajat oppivat pelin hengen: kun kotona saa turpaan niin pitää löytää joku heikompi koulukavereista.

Seksuaalisuus on kiihkouskonnollisille yleisimpiä synnin määreitä. Että uskonnollisuus on sitten jotenkin antiseksuaalista, turvallista muumitietoisuutta, aseksuaalisuutta, seksuaalisilta traumoilta pelastavaa.

Ehkä juuri omien ahdistavien lapsuuskokemusten neutralisoimista, kun itse seksuaalisuus leimataan synniksi niin fundamentalistin omat ahdistavat kokemukset liitetään yhteiseen uhkaan henkilökohtaisen minäkuvan ristiriidoista.

Mitä suurempi vihollinen, sitä autuaampi vapahdus.

Tabu tarkoittaa siis yhteistä uhkaa, yhteisiä rajoja joita kunnioittamalla saadaan me-henkeä. Eli suomalaisena esim Kimin kannattaminen on OK ja tietysti nyt myös Kovalaisen - suomalaisten urheiluhullujen psyyke kokee kai räjähdyksen kun on nyt valinnan varaa - mutta silti olet suomalainen nyt on mahdollisuus olla kannattamatta Kimiä.
Tabu on turvallisuuden tae.  Raja. Määrittelyn määreet antavat varmuuden - mihin tahansa.
Kun tiedetään tuttu ja varma pahan ja huonon kautta, olo on turvallinen "järjestäytyneessä", symbolisessa universumissa. Pahan määrittäminen ja sijoittaminen esim. uhreihin tuo turvallisuuden ja järjestyksen tunnetta.  Fasismissa yhteisö kieltäytyy käsittelemästä omia ongelmiaan ja kulttuurinsa väkivaltaisuutta ja siten tabujen määrittely ilmenee äärimmäisen korostuneena ja jyrkkänä.
Uhrikulttuurilla on aina uudet ilmenemismuodot, aina samat mekansimit moralistisessa politiikassa.
Terroristit antavat turvallisuudentunnetta USA:n kansalaisille, joilla ei ole muuta yhteinäistä identiteettiä kuin uhkakuvat.
Eräät Feministit julistavat joskus äärimmäisyyteen saakka, että ihmisyyden perikuva on nainen ja miesten pitäisi hävetä itseään ja ihailla naiseutta. Miehuus on siis syntiä ( … vaikka feministi haluaisikin itseään pidemmän miehen).

Ja vain mies raiskaa lapsia, että mainoskuvat yllyttävät kaikkia miehiä pedofiliaan miesten luonteen takia - vaikka psykiatrian piirissä tiedetään yleisesti, että naisten seksuaalisesti häpäisemiä lapsia on ehkä jopa enemmän, niin verbaalisesti kuin fyysisesti raiskattuja.
Ohjaaja Bergman on yksi lapsena raiskatuista, joku hänen tätinsä runkkasi ihan intona Bergmania pakolla lapsena.

Synti on dikotomiana myös muodikas markkinavaltti
, esim uudelle Tampereen Nokia-liikkeelle. Vahva dikotomia ihmiskuvassa ikään kuin kertoo vahvoista "ratkaisuista".

Hurmoksellisessa Nokia-liikkeessäkin julistetaan ilman estoja pimeyden puolen määreitä, syntiä, saatanaa, demoneja ja maailmanloppua ja saavat “varman” uhkatuotteen varmoine ratkaisuine markkinoitua epävarmoille etsiville. Kauppa käy hyvin, synti ja tuomion kauhu kelpaa ahdistuksen ja epämääräisyyden selitykseksi ja emotionaaliset anteeksiantorituaalit ovat lapsenuskon ekstaattisia huippuhetkiä Tampereella ym.
Lahkot usein vetoavat häpeäahdistuksen korostamiseen ja äärimmäistämiseen ja syntilikaisuuteen tarjotaan sitten ykskaks ratkaisusaippuaa ja varmuutta kelpaavuudesta (kunhan tanssii lahkon pillien mukaan eikä epäile yhtään mitään lahkojohtajan osalta).


Tampereen piispa Pihkalahan siis vasta ilmaisi Kotimaan haastattelussa oman syntikäsityksensä: homoseksuaalisuutta ei saa kirkossa hyväksyä ettei ekumeeniset herrojen neuvottelut muiden vanhojen kirkkokuntien kanssa häiriintyisi. Siis vuonna 2007 kirkko pysyy kasassa kun vain vastustetaan muutosta ja outoja ajatuksia?

On syntiä häiritä kirkon herrakerhoa. Vallan muuttumattomuutta.
Hauskana yksityiskohtana ortodoksisen kirkonkin kaksinaismoraalista on se, että sen heteroseksuaalisista suhteista pidättäytyvien pappien ja munkkien homoseksuaalisuus on monen uskontotieteilijän mukaan yleinen käytäntö myös Suomessa, mutta se moraalijoustavuus ei sitten kuulu tavallisten kirkon jäsenten vapauteen.
Moralistien moraali on joskus niin joustavaa, kunhan kulissit pysyvät pystyssä.

Suomen ev.lut kirkko on opillisesti aivan kestämättömässä ja pelkurimaisessa tasapainoilutilassa syntiteemassaan. Piispat ylpeänä julistavat pitäytyvänsä Lutherin perinteisiin kapinallisiin oppeihin (mikä jo sinänsä on mielipuolisen paradoksinen ajatuspari). Mutta kirkon sinänsä järkevä käytäntö modernin ihmiskuvan mukaan on aina toista kuin dogma, oppi. Papit saavat nyt kirkossamme julistaa, että kaikki pääsevät taivaaseen, syntiä ja helvettiä ei tarvitse saarnata eikä sitä yleensä opeteta suoraan - vaikka opillisesti nämä seikat ovat opin vartiojoille “tärkeitä, muuttumatomia” dogmeja, perusteluja uskon määrittelylle ja uskolle sinänsä.


"Moraali" on Suomen virkamieskirkossakin liukuvaa ja välineellistä. Pappi potkitaan viinankäytöstä erityisen helposti pellolle, mutta seurakuntalaisen manipuloiminen ja painostaminen seksiin tai tyttöjen kähmintään ei johda helposti piispoja erottamaan alaisiaan. Moralismin huippuna oli tapaus, että piispan avioero laillisena yksityisasiana on hysteerisen moralisen vihan ja halveksunnan kohde muille piispoille (kun kaverit erottivat piispa Kantolan) - mutta piispojen jalokivin koristellut sauvat tai luksuskämpät kirkon kassasta eivät ole syntiä, vaikka nöyryyttä julistetaan hyvin mieluusti saarnoissa.
.

sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Himanen herää


Ma TV 2 - 22.10 FST Dokumentti
Enron - Porukan fiksuimmat kaverit
Elokuva taustoista ja tarina USA:n suurimmasta talousskandaalista. TTV 779.


Ah aina niin yltiöpositiivinen, eläymyksellinen ja bisnesmaailman omnipotenttia egoa syleillyt ja silittänyt filosofi Himanen on herännyt todellisuuteen.
"Helsingin tietotekniikan tutkimuslaitoksessa opettava professori opettaa filosofina myös logiikkaa, mutta sellaista Himanen ei sano löytävänsä Maailman kauppajärjestön kauppaneuvotteluissa, jotka saatiin Davosissa jälleen liikkeelle."

Pekka Himanen on tähän mennessä mielestäni keskittynyt ehkä vain romanttiseen "yksilön luovaan sopeutumiseen" yritysmaailman himojen, visioiden ja kaupallisten mahdollisuuksien uusissa tyydyttämismuodoissa (kts eduskunnan tilaama Himaspaketti) - mutta nyt jo miehen ikään kasvanut viisauden rakastaja alkaa ymmärtää ahneuden käsitteestä jotakin konkreettistakin ja eikä julista vain "mahdollisuuksia" tai kaikenlaisten voimavarojen ihmeellistä uusiutumista hyvien ajatuksen voimalla. Kuin vallitseva maailmankuva ja päämäärät olisivat itsestäänselviä lähtökohtia, johon filosofi voi sitten vain pusertaa makoisaa kuorrutusta ja pappien manttelinperintönä fantastista toivoa.
Mutta nyt.
"–Ne keskustelut ovat absurdit. Teollisuusmaat vaativat kehitysmaita avaamaan rajansa teollisuusmaiden tuotteille. Se on sama kuin mies ehdottaisi liittoa naiselle, jossa edellyttää naiselta uskollisuutta, mutta itse voisi kulkea kenen kanssa hyvänsä."
Okei. Onpa Himasen äänensävy muuttunut - ehkä muutama firmakonsultointi sumutustilaisuuksiin jää väliin.
– Tuskinpa Martin Luther Kingin sanomakaan (I have a dream) olisi jäänyt eloon, jos hän olisi julistanut unelmansa olevan vaikkapa talouskasvun nostamisen kolmeen prosenttiin. ---------------Taloussanomat

Filosofi Esa Saarisen manttelin perintönä Himasen puheissa on ollut semanttinen peili, jossa on aika suoraan esitetty luovuus sopeutumisena. Se on kovin harhainen todellisuustajun venytystemppu.

Soveltaminen ei ole yhtä kuin luovuus, vaikka Himasen kapitalistinen solidaarisuusfilosofia kunnon kansalaisuudesta niin onkin tähän saakka sympaattisesti edellyttänyt. Minusta on järjetöntä positivismia ahtaa luovuus sopeutumisen skaaloihin ja kvantitatiivisen tehoideologian päämääriin. Kun puhutaan todella kvalitatiivisesta luovuudesta, se on nimen omaan sopeutumattomuutta: uutta luova tukeutuu uusiin tulkintoihin ja ennen mittaamattomiin laatupäämääriin.


Bisnensmaailma rakastaa mahdollisuuksiin keskittyviä ajattelijoita, jotka ovat unohtaneet filosofian tärkeimmän tehtävän: kyseenalastamisen. Todellisuuden lähtökohtien, ihmiskuvan perusteiden ja toisia johtavien ihmisten päämäärien luotaamisen.

Kilpailukulttuurin itsestäänselvä olemus vaativan äidin arkkityyppinä, ainoana tulevaisuusskenaariona ja uljaana sokeutena on ideologiaa, joka syö lapsensa. Siinä missä kommunismikin. Vaatimuksia muka ilman arvovalintoja, kilpailun tähden, aikakautemme "henki" ikäänkuin kenenkään valitsematta, kuin harhaisen Hegelin synteesiopin historian jalostumana. Hegelille nykyinen kilpailukulttuurin ja -mentaliteetin palvominen olisi ollut itsestäänselvä ajanhengen ilmentymä, universaalin historian yksi kehitysvaihe.

Mutta Kierkegaardin mukaan tällainen hype on rohkeudenpuutetta, suloista valhetta. Arvotyhjiön ja aatteisiin pettyneen ihmisen uusi epävoivon ilmaus. ja harhainen historiaperspektiivi: ikäänkuin olisimme korkeimmalla tasolla, kuin mikään aikaisempi historianvaihe.

Kilpailukulttuurin ahne varjo on siis hiipinyt näkyviin Himasen silmien alle ja tajuntaan. Kaikki maailman bisnestehointokonsultit, herätkää. Se on mahdollista.


Kierkegaardin mukaan
(No, aika pitkälle jo Sokrateen ajatus) lauman tavoittelema yhteinen sovittu onnentila on suloisin itsetuhon muoto. Onnellisuuden, muodin ja ajatusten yhteneväisyys kaikkea kritiikkiä pakenevasti. Yksilö, jolle sallitaan "yksilöllisyys" vain muodissa olevien määreiden mukaisesti. Yhteisön turvallisuudentunteita tukevien muottien mukaisesti. Itseään tuijottavan ja rakastavan ryhmän omahyväinen peilauskuva, "sopimus" omasta itse-ideaalistaan. Kuinka olemme "me". Millaisilla määreillä voimme ihailla meitä. Kuinka me on ihailtavaa ja ihailemisen arvoista. Kuinka se kasvaa.

Jatkuva kasvu on yleisin harha länsimaisen kulutusmotivaation taustalla. Ikuinen potenssi ja kuolemattomuuden seisokki.

Sokrateen
mukaan tämän maailman logiikkaa ja motiivia ei saanut perustella kuolemattomilla, "kritiikin yläpuolella olevilla", ns jumaluus-keskeisillä argumenteilla. Kukaan ei voinut vetää jumalaa takataskusta ja perustella orjuutta tai ahneutta kirkkailla spirituaalisilla ikonostaaseilla. Tehokkuus on perustelematon peruste, jota käytetään ahkerasti. Se on jumalakortti, joka oikeutta minkä tahansa teon ja eettisen ajattelun ohittamisen.

Ehkä tsemppifilosofien aika on Suomessakin kohta ohi ja realistinen todellisuuden havaitseminen ihmiskeskeisesti todella alkaa olla in. Uskaltaako Himanen olla in silloin kun filosofia on out Nokian tuotekehitysosastolla?


How Philosophy

Pays Off ?


.

torstaina, tammikuuta 18, 2007

Liian protestanttinen seksiopas

Kirkkohallitus veti tukensa nuorten seksioppaalta


"Aids-tukikeskus ja Nuorten Keskus julkaisevat tänään seurakuntien isosnuorille tarkoitetun seksuaalivalistusoppaan. Kirkkohallitus on kuitenkin vetänyt tukensa kirjalta viime metreillä. " -HS

Tämä tapaus ei ole vain pieni takapakki kirkon politiikassa vaan fundamentalistinen ote tulee kasvamaan, koska fundamentalistit ovat tehokkaasti haalineet enemmistövallan kirkon hallituksissa ja neuvostoissa suhteessa jäseniensä liberaaliin maailmankuvaan.


Kirkkohallituksen tiukkapipot vetävät johdonmukaista linjaa.

Irti todellisuudesta, kaukana arjesta, ylemmällä moraalitasolla, jossa ei ole seksuaalielämän ongelmia eikä seksuaalisuutta ollenkaan - jos vain on tarpeeksi moraalinen. Kirkko on valinnut saman linjan kuin jenkkien äärikristityt: "pidättäytyminen on ainoa tapa välttyä ongelmilta"..."jos seksuaalisuudesta puhutaan tai se hyväksytään, nuoret menettävät kontrollin"...

Piispojen hiippa on niin korkealla, että ihanteet ohittavat käytännön järjen, biologian, psykologian ja tilastotutkimukset. Avoin ja kursailematon seksuaalivalistus ilman moralisointia olisi tilastojenkin mukaan ainoa tapa estää raskauksia ja tautien leviämistä mutta ei. Kirkko haluaa pysyä sata vuotta ajassa takana, varmuuden vuoksi. Pitäydytään nyt siinä seksuaalisuuden mustaamisessa ja syyllistämisen pelossa, kuin on 1950-vuotta perinteikkäästi toimittu.

Puhtausfantasiat ovat olleet aina osa uskonnollisia fantasioita ja rituaalisäädöksiä, joilla vanhukset ovat tehneet vanhojen ihmisten ihanteista ja rajoitteista koko heimon normeja. Kun seksuaalisuudesta tehdään pelättävä tabu, on yhteisön helppo kontrolloida, väheksyä ja häpäistä nuorempia jäseniään. Ympärileikkaus on yksilön seksuaalisuuden häpäiseminen ja yhteisön rituaali, jolla osoitetaan yksilön kehon kuuluvan yhteisön määräysvallan piiriin.
"Kotimaa-lehden mukaan kiistellyssä oppaassa puhutaan esimerkiksi seksistä ennen avioliittoa ja itsetyydytyksestä niin, että siinä otetaan ainakin epäsuorasti erilainen kanta kuin kirkolla virallisesti on."
Kirjanen on ladattavissa
Aids-tukikeskus sivuilta - "Olen IHME"

Nuorten seksuaalisuus on uhka uskonnollisille moralisteille, jotka menettivät oman nuoruutensa ahtaalle ja sävyttömälle puhtaudelle ja kiltteyden pakkomielteille vanhempien mieliksi. Kirkko on yksi kontrollisysteemi, joka ihailee ahdistuvia ja pelokkaita yksilöitä, jotta kirkko voisi jakaa yksinoikeudella sääliä ja armonmurusia.

Katolilaisen kirkon perinteet ovat yhä tiukassa tässä protestanttisessa (kapinallisessa) kirkkokunnassa, vaikka Luther nimenomaan opetti, että avioliitto ei ole sakramentti (Jumalan säätelemä rituaali) vaan vain ihmisten keskinäinen sopimus.
Luther oli ultramoderni, sillä hän ei halunnut Jumalaa ihmisten seksuaalisten suhteiden väliin. Uskonto ei saanut olla kontrollin vaan yhteyden väline tämän protestanttisen oivalluksen mukaan. Luther käsitti oman masokistisen luostarijaksonsa jälkeen, että ihminen on kokonaisuus ja että ihminen tuhoutuu ja perversoituu subjektina, jos hän leikkaa inhimilliset tarpeensa "hengellisten" pakkomielteiden vuoksi. Tiedostamista ei ole ilman olemista.

Freudin mukaan, jos lapsi syyllistetään lapsena omasta seksuaalisuudestaan, lapsi joutuu valtavaan oidipaaliseen ristiriitaan. Lapsi kokee häpäisyjen vuoksi seksuaalisuutensa olevan uhka vanhemmille. Lapsi kokee silloin mielessään olevansa kilpailija isälle tai äidille. Moralistinen tai häpäisevä kasvatus repii ihmisen hajalle - ja tuottaa uusia moralisteja ja raiskaajia.

Jo pieni lapsikin on seksuaalinen olento, psykoseksuaalinen kokonaisuus, ja siksi lapsen asiaton eroottinen koskettelu on kriminalisoitu, oli koskettelija kuka tahansa.


Erään sosiologisen kyselytutkimuksen mukaan oikeastaan ainoa tilastollinen piirre, mikä erottaa arvomaailmaltaan uskonnollisesti sitoutuneet ihmiset muista suomalaisista, on pelokas ja torjuva suhtautuminen seksuaalisuuteen.

Moralistit ovat tehneet karmean ratkaisun lapsuudenkokemustensa kanssa: hylänneet lapsen suoran ja vilpittömän suhteen kehoonsa ja hyväksyneet kokemansa välineellisen kasvatuksen sekä ahdistavan dualistisen ihmiskuvan. Dualistinen ihmiskuva tarkoittaa sitä, että henki on ”puhdas” verrattuna fyysisiin tarpeisiin ja tuntemuksiin. Seksuaalisuus merkitsee moralisteille jotakin kontrolloimatonta.

Moralistisessa jumalafantasiassa aseksuaalinen Jumala rakastaa aseksuaalisia ihmisiä.

Saksalainen rankaisukeskeinen väkivaltakasvatus” (millä natsi-Saksa kasvatettiin ja mitä Suomessakin opetettin vielä 1950-luvulla) perustuu tähän mielikuvaan, että lapsi oppii vain kivulla, sokealla tottelemisella ja alistumalla. Tämän pedagogiikan ihmiskuvassa kipu ikäänkuin irrottaa lapsen fyysisistä ja ”turhista” yllykkeistä ”henkiseen elämään” ja aikuisten sanelemaan arvomaailmaan. Eli "ajattelematta alistuva lapsi on hyvä lapsi".

Kehokuvaan liittyvä häpeämuisto lapsuuden häpäisyistä ja muistot aikuisten hysteerisistä reaktioista ovat aikuisella moralistilla psyykkisesti projisoitu seksuaalisuuden inhoon ja pelkoon. Jos ihminen ei tiedosta lapsena kokemaansa häpeäkasvatusta vakivaltana, hän voi demonisoida koko seksuaalisuuden sinänsä ja mm uskoa, että vain epäseksuaalinen olento on Jumalalla otollinen. Tämä perverssi asetelma ja fundamentalistinen ”arvo”-logiikka on siis suoraan lapsuuden rooliasetelmasta: aikuiselle on kelvannut vain mm epäseksuaalinen lapsi. "Kiltti" enkelilapsi, joka alistuu aikuisten kiiltokuvafantasioiden ja aikuisten tarpeiden mukaan.

Seksuaalisuudesta tulee se paha, jota on vastustettava, jotta pyhään neutraalisuuteen uskova ihminen voisi tuntea olevansa hyvän puolella. Ja se kiltti lapsi, joknka seksuaalisuus oli uhka vanhemmille. Keho ja sen yllykkeet ovat uhka, joista moralisti on saanut "rangaistuksen" ja häpeän lapsena.


Seksuaalisuus on usein fundamentalisteille jotakin niin pimeää ja kauheaa, että vain mollissa mylviminen sunnuntaisin voi pitää mielen puhtaana ja kaukana maailmallisesta saastasta. Että on jotakin puhtaampaa, Jumalan täysin kontrolloima universumi kirkon helmoissa. Kirkkoisä Augustinus tavallaan aloitti kovan linjan ristiretken seksuaalisuutta vastaan. Hän vihasi omia yllykkeitään ja kehoaan. Hän piti nimenomaan seksuaalisuutta (eikä itsekkyyttä tms) perisyntinä. On oletettavaa että sekä Paavali että Augustinus olivat ehkä homoseksuaaleja mutta pitivät sitä kauheana kirouksena ja saastaisuutena sen ajan jetset-ihanteita vasten. (Roomalaiset hyväksyivät biseksuaalisuuden mutta homoseksuaalisuus oli halveksittua.)
"Tutkija Peltonen kuvasi, miten Vanhan testamentin syntyaikaan vallitsi kokemus, että homoseksuaalisuus kumoaa yhteisön maskuliinisuuden eikä johda lisääntymiseen. – Meidän ongelmamme ei ole kasvupotentiaalin puute vaan pikemminkin liiallinen kasvupotentiaali, hän totesi." -Kotimaa

Moralismi on ilmiö, jossa ihaillaan ihmisiä, jotka "pystyvät" vaatimaan muilta "korkeampaa" ja "puhtaampaa" moraalia. Moralismi on aina yli-inhimillisyyttä korostavaa. Moralistien keskuudessa ei kysytä miksi seksuaalisuus ahdistaa vaan kaikki mikä ahdistaa, leimataan pahaksi, uhkaavaksi ja epäpuhtaaksi, aivan kuin kymmeniätuhansia vuosia vanhat heimojen rituaalitabut ja ja kontrollifobiat tiukoista rajoista ovat olleet sitä, millä määritellään heimon "me"-status (vanhusten johdolla) ja leimataan "ne", erilaiset muukalaiset jamuut kapinalliset ulkopuolisiksi ja epäpuhtaiksi.

Sitten tajuttoman tammikuun järjettömin lausunto heimojohtajalta Tampereelta:
"Tampereen hiippakunnan piispa Juha Pihkalan mukaan yksikään ekumeeniseen työskentelyyn sitoutunut kirkko ei saisi tehdä homokysymyksessä ratkaisuja, jotka vaikeuttavat kirkkojen näkyvän ykseyden toteutumista." -Kotimaa
Kertakaikkiaan hurjaa kamaa. Se protestanttisesta luterilaisesta.

Vanhojen herrojen kirkkopolitiikka on Suomessa outoa. Piispat ovat järjestäneet virkamiesverikoiriksi kirkkoneuvoksia, joista osa on lakimiehiä. Tässäkin seksiopasasiassa Kirkon virallisen kannan määrittivät kirkkoneuvokset.