Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahkot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lahkot. Näytä kaikki tekstit
sunnuntaina, marraskuuta 12, 2017
Lahkot vyöryvät laman mukana - CIA:n suojelemat lahkot
Nyt kun lama vyöryy, samalla vyöryvät lahkot. 1985 Jyväskylässä oli kaupungeista eniten Euroopassa erilaisia lahkoja. Valtamedia on sensuroinut tämän uutterasti kuten esim valtionkirkko tuki Navigaattori-lahkon "isähahmo"-raiskaajan lahkoa: kaikki 80 huippuopiskelijaa raiskattiin amerikkalaisen läskin toimesta "rukoushetkissä". Valtionkirkko suostui sitten maksamaan puolet terapiakuluista mutta CIA:n suojelemaa lahkojohtajaa vastaan ei nostettu syytteitä! Älkää olko tietämättömiä ja typeriä viranomaisten suojelemista lahkoista. -- Erota tarkkaan henkinen kasvu, politisoituminen ja hegemonian purkamisen viisaus erikseen lahkojohtajista
On käsittämätöntä että Jehovan USA:han rahoja lähettävät todistajat, vapaamuurarit oikeusjärjestelmässämme ja skientologit saavat jatkaa Suomessa. Syyt tiedätte jos ajattelette.
Eliitin uskonnollinen valta oli ja on kolonisaation tehokkain keino.
keskiviikkona, marraskuuta 30, 2016
Sipilän ja guggekokkarien hybris kiehuu
Sipilän huonosti laskelmoidun itsetuhon syy on yksinkertainen.
Hän on vallanhimoinen lestadiolainen eikä lestadiolaisten roomalaiskatolisen kirkkokulttuurin eli pappiskultin keskellä kyseenalaisteta valtamiehen valtaa ja stondista -- mutta nyt toimittajat ja nuoret kyseenalaistavat yhä jyrkemmin, joten Sipilä kiehuu vallanhimossaan loukattuna suoraan Shakespearen sivuilta.Sipilä on joka päivä yhä vaarallisempi
- varsinkin kun armeijaa uitetaan amerikkalaisten kenraalien venäjävihan alle.
Valheet Talvivaarasta on syytä lopettaa, se on huijaus ja korruptio alusta asti
Missä nyt ovat kovaääniset feministit kun tarjolla olisi aito taannusttava hegemonia-sovinisti tikunnenässä?
Missä?
Kaapatut feministit ovat vain välineitä dollarikapitalistien coktail-kulttuurille.
Päättäjillä omistuksia, salattiinko uraanihanke? – rajuja väitteitä Talvivaarasta
KOTIMAA mtv3
"BBC raportoi,
että pääministeri Sipilä puuttuu lehdistövapauteen.
Se muistuttaa samalla, että Suomi on ykkösenä lehdistönvapauden indeksissä"
- Finnish PM Sipila caught up in press freedom row - BBC News Finland's prime minister denies trying to suppress coverage of allegations against him and his family.
BBC.COM
Hybris on valheilla sidottu - miten valehtelijat saavat jatkaa julkisissa viroissa?
Guggenheim – valehtelu jatkuu päätöksen jälkeen
2.12.2016 08:35 Tuomas Tiainen
Guggenheim-esityksistä Helsingin kaupungin puolella vastannut apulaiskaupungin- johtaja Ritva Viljanen oli tänään haastateltavana YLE Radio 1:n Ykkösaamussa. Viljanen väitti, että museo olisi maksanut Helsingille 80 miljoonaa ja vertaili hanketta vastaavan hintaisiin liikennehankkeisiin. Oikeasti Guggenheimin kustannukset Helsingin kaupungille eivät olisi olleet 80 miljoonaa, vaan huomattavasti enemmän. Oikean yksityisen rahan osuus rahoituksesta olisi ollut minimaalinen. Juuri tähän julkisen sektorin osuuden vähättelyyn, piilotteluun ja todellista pienemmäksi maalailuun kiteytyi minun ja monen muunkin Guggenheim-vastustus.
Joko apulaiskaupunginjohtaja ei ymmärtänyt, tai vielä pahempaa, ymmärsi kyllä hyvin mutta jätti tahallaan sanomatta, että julkiseen Guggenheim-panokseen tulee laskea mukaan:
Kaupungin takaama laina (HS: "Apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen pitää lainasummaa kaupungille riskittömänä")
Ilmainen tontti Helsingin arvokkaimmalta paikalta (arvo vähintään kymmeniä miljoonia)
Hankkeen edellytyksenä ollut arvonlisäverovapaus
Kaupungin Guggenheimiin liittyvät kulut, selvitysten teettäminen ja virkamiesten työaika
Guggenheim-säätiön ja kaupungin tiedotuksessa oli epäselvyyksiä koko hankkeen ajan. Ensin julkisuudessa kerrottiin, että 130 miljoonaa maksavasta rakennuksesta Helsingin kaupungin suoran rahoituksen osuus olisi 80 miljoonaa ja loput 50 miljoonaa rahoitettaisiin yksityisillä sijoituksilla ja lahjoituksilla. Sitten paljastui, että "yksityisistä" sijoituksista 35 miljoonaa olisikin kaupungin takaamaa lainaa. Jäljelle jää 25 miljoonaa.
Muutama päivä ennen valtuuston päätöstä uutisoitiin, että 15 miljoonaa taidesäätiöiden tukea olikin lainaa eikä lahjoituksia. Varsinaisia "yksityisiä" lahjoituksia jää 10 miljoonaa euroa. Kun listaa yksityisistä sijoituksista tarkastelee (Guggenheim-säätiö ei suostu julkaisemaan summia), löytyy sieltä valtion kokonaan omistama Finavia, enemmistö- omisteinen Finnair sekä mittavia valtiontukia nauttivia laiva- ja varustamoyhtiöitä. Valtionyhtiöiden rahat eivät ole yksityistä rahaa. Ne ovat julkista rahaa.
Kaupunginvaltuusto äänesti maanantai-iltana ja Guggenheim-ehdotus ei onneksi mennyt läpi. Naurettavuuden huippu oli Helsingin Sanomien julkaisema asenteellinen spekulointi siitä, että Guggenheim-vastustuksen takana olisi ollut juutalais- tai amerikkalaisvastaisuutta. (HS: "Oliko antiamerikkalaisuus tai jopa antisemitismi osasyynä vastustukseen?").


Susanne Päivärinta tenttasi Ylen vastaavaa päätoimittajaa keskiviikkoiltana A-studiossa.
ILTALEHTI.FI
Guggenheim – valehtelu jatkuu päätöksen jälkeen
2.12.2016 08:35 Tuomas Tiainen

Susanne Päivärinta tenttasi Ylen vastaavaa päätoimittajaa keskiviikkoiltana A-studiossa.
ILTALEHTI.FI
Yleisradion vastaava päätoimittaja kommentoi vuosien takaista keskustataustaansa Iltalehdelle.
ILTALEHTI.FI
Yle julkisti Sipilän ja toimittajan välistä katkeraa viestinvaihtoa: Näin meni maltti
Yleisradion vastaava päätoimittaja kommentoi vuosien takaista keskustataustaansa Iltalehdelle.
ILTALEHTI.FI
Eliitin verohelpotusten politiikkaa - elitismiä ja feodaalipolitiikkaa
- Näin härskisti lapsilisäleikkaajat huijasivat - Lapsilisäleikkaus sinetöitiin. Aiemmat sanat ja nykyiset teot asettuivat rivoon ristiriitaan. SEURA.FI|TEKIJÄ: JUSSI KORHONEN
Pääministeri Juha Sipilä on kääntänyt jääviysuutiset median syyksi, kirjoittaa politiikan toimittaja Mika Lehto.
ILTASANOMAT.FI
"Sanotaan se kärkeen että pääministeri Juha Sipilä on pelkkä voro joka on syntynyt käsi jonkun toisen taskussa. Hämäräliikemies joka vain on keksinyt että politiikassa liikkuu paremmat rahat kuin pörssikeinottelussa ja firmojensa asiakashuijauksissa. Itse asiassa en ollut koskaan aiemmin tutustunutkaan Sipilään ja siihen miten nepotismi tuntuu hänellä olevan toinen luonto. Vaikka onhan se niin että pitkän linjan oharinteossa oppii, että vain verisukulaisiin on luottamista."
"Sipilä on toki tullut miljoonikoksi jo paljon aiemmin mutta ensikosketus nepotismin saloihin tapahtui jo kauan sitten. Tiettävästi silloin kun Juha Sipilän Fortel Communications Oy nurkkavaltasi pääsijoitusyhtiö Arctos Capitalin ja Sipilä nousi sen johtokuntaan. Suurien omistajien joukkoon nousi myös Sipilän serkun, Heikki Niskakankaan Kapitum Oy ja rinnan sukulaismiehen kanssa pistivät vähän tienaten. Vuonna 1998 Arctosin kurssi alkoi salaperäisesti nousta ja jotkut ostivat reippaasti yhtiötä. 26. elokuuta Arctos ja Conventum ilmoittivat fuusioituvansa täyden palvelun investointipankiksi. Rahoitustarkastus kiinnostui, miksi jotkut tiesivät ostaa reippaasti Arctosin osakkeita juuri ennen fuusiota. Tarinaan kuuluu jatke että Niskakangas ”unohti” ilmoittaa verottajalle osakevoittonsa. Rahoitustarkastukselle hän sanoi lähes viattoman karitsan lailla että sisäpiiritietoa ei liikkunut hänen ja hallituksen jäsenen Sipilän välillä, eikä hän saanut Sipilältä mitään etukäteistietoa fuusiosta. Sipilä sanoi tietenkin samaa. Korkeintaan koki kysymyksen loukkaavana."
"Juha Sipilää on tietenkin epäilty muulloinkin sisäpiirikaupoista. JOT automation reteili kaupoillaan, mutta sen hallituksessa istunut Sipilä myi kiireesti osakkeitaan pois ennen tulosvaroitusta, jonka sisältö ei luonnollisestikaan niin reteältä näyttänyt. Tässä kohtaa Sipilä sanoikin jo klassiseksi muodostuvan lauseen että pitää kysymystä sisäpiirikaupoista loukkaavina. Huonoon tolaan joutuneen yrityksen osti Sipilä uudelleen yrityksen Elektrobit kautta, ja historia toisti jälleen itseään. Aamupäivällä Sipilä myi jälleen osakkeensa ja jo iltapäivällä ilmoitettiin rajuista YT-saneerauksista. Kysymystä näiden kahden tapahtuman välillä Sipilä piti luonnollisesti loukkaavina."
"Green Rock oli se bisnes josta Sipilä tuli kuuluisaksi. Tämä firmahan liittyi olennaisesti taannoiseen jätevesikaivojupakkaan, joka sai kansalta kiukkuista palautetta, ja jota politiikot kuitenkin ajoivat läpi, koska Green Rock lobbasi sitä niin vahvasti – sehän näitä kaivoja valmistikin. Sipilä luonnollisesti tienasi näilla kaivoilla mittavat summat, ja tuskin ihan ilmaiseksi osakkeittaan myi, kun luopui firmasta tultuaan Keskustan puheenjohtajaksi. Sipilä on ollut haluton puhumaan roolistaan yhtiössä koska asiaan liittyy myös poliittinen puoli. Ehdottomasti hän on kieltänyt että hänen sukulaisillaan olisi mitään kytköksiä yhtiöön. Kuitenkin Green Rock Oy:n hallituksessa oli (3.10.2014 Kaupparekisteri) jäsen nimeltä Markku Juhani Sipilä. Kysyttäessä tältä Sipilältä onko hän sukua kaimalleen Keskustan puheenjohtaja Sipilälle, tämä läiskäsi toimittajalle ns. luurin korvaan. Nykyiseltä pääministeriltä tuskin kannattaa asiaa kysyä – hän kokisi sen loukkaavaksi. Sittemminhän paljastui että koko jätekaivojupakka oli poliittinen vedätys jossa yhtiö tienasi maltaita eikä senkään niin ollut väliä, vaikka kaivotekniikka oli teknisesti ala-arvoinen."
"Tämä on ollut hyvä tietää taustoista kun puhutaan Talvivaarasta. Kun Sipilä nimitti Olli Rehnin ministeriksi jonka tehtävä oli lähinnä Talvivaaran alasajo, asia kuitenkin mutkistui. Lähtökohtahan on että Talvivaara ei ole muuta kuin mittava mutakuoppa ja ympäristötuholainen mutta kun pääministeri Sipilän sukulaiset pääsivät kaivosfirman alihankkijoiksi, tahti muuttui. Sata milliä löytyi heti. Luonnollisesti episodi on junailtu niin monen välikäden kautta, että jääviys voi olla vaikea toteennäyttää, ja lausunnoissaan Sipilä itse vastaa jo kliseisesti että kokee kysymykset loukkaaviksi. Talvivaaran mutaprunnin tehtävä tätä nykyä onkin, että sinne pumpataan veronmaksajien rahoja jotka toisesta päästä päätyvät Sipilän sukulaisten taskuihin. Kuten aina."
"Myös politiikka on ollut Sipilälle hyvä bisnes. Myönnetään että hän hallitsee julkisuuskuvansa, on karismaattisen oloinen ja varmasti vakuuttanut väkeä Keskustan tupailloissa.Todennäköisin syy rakettimaiselle nousulle lienee kuitenkin mittavat lahjoitukset Keskustapuolueen tilille, joilla hän on ostanut tietään ylöspäin. Pääministerinä hän lienee eräs huonoimpia, johon verraten Jyrki Katainenkin vaikuttaa aikaansaavalta energiapakkaukselta. Eikä häntä sanottavasti maan asiat kiinnostakaan, vaan rahavirtojen ohjaaminen hyväveli –verkolleen ja tottakai sukulaistensa firmoille. Siellä ne häntä sitten odottavat pääministeripestin päätyttyä, kaikki ne eläkeläisiltä revityt ropposet, joita hän surutta kauhoo täyttääkseen sukulaistensa taskut, ja lopulta omansa. Sen hän on peittänyt ovelalla retoriikalla. Julkisuuteen hän heittää aina jotakin älytöntä ”poistetaanpa kaikki työttömyyskorvaukset ja minimipalkat jotta kaikki kuolee nälkään” –heitot aiheuttavat sen verran kovaa kuohuntaa että samaan aikaan voi rahavirtoja rauhassa ohjailla."
"Totean tähän loppukaneetiksi että on olemassa syynsä miksi liikemiehiä ei pitäisi valita politiikan korkeille palleille. Yleensä kun liikemiehen ja roiston välinen ero on veteen piirretty viiva."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)










