Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arhi kirjoitukset XXI. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arhi kirjoitukset XXI. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, syyskuuta 09, 2009

Koivuniemen herra ja yliopistokultit




Pääosa suomalaisista, amerikkalaisperäisistä, kalvinistisista yliopistolahkoista on toiminut Jyväskylässä.

Kuuluisin pseudokristillinen lahko Jyväskylässä oli "Jeesuksen sisaret", "Mariasiskot", jonka naisjäsenet levittivät evankeliumiaan ja jalkojaan sängyssä miesjohtajansa tilipussin kunniaksi.

Hyvämaineisin oli Navigaattorit, joka sai tukea luterilaiselta kirkolta lestadiolaisten saamaan tyyliin ilmaisena tilojen käyttönä. Älykkäiden ja menestyvien nuorten kirkas ilosanoma, luja moraali ja kirkkoherroja miellyttävä siveä mies-/nais-ryhmäjako ja ryhmäkuri paljastuikin pimeäksi vanhemman amerikkalaisen miehen seksifantasiaksi, jossa hän rukouksen ja syntien hysteerisen tunnustamisen voimalla pakotti lähes kaikki nuoret aktiivijäsenet sänkyynsä.

Aivopesu on tehokasta, kun yksilön olemassaolo alistetaan elämää suuremmalle tarkoitukselle, systeemille. Emootioiden kapeuttaminen ja sitominen uskonnollisiin fantasioihin on tärkeä väline ohjailussa. Kaikki hengellistetään. Kaikkea täytyy valvoa, kaikkeen täytyy alistua, jotta todistaa nöyryytensä, Jumalalle kelpavuutensa. Kuten kaikessa ryhmäpaineessa ja alistumisessa ryhmäajattelulle, "nöyryys" ryhmälle antaa oikeuden tuntea paremmuutta ja ylemmyyttä muita kohtaan.

Suurten kristillisten kirkkojen oppikäsitykset, dogmit, ovat aikoinaan muodostuneet hyvin samantyppisessä yhteisössä kuin Koivuniemen kulttiorganisaatioa, äärimmäisen "yhteisöllistä" auktoriteettia korostavien kirkkoisien käsissä. Seksuaalisuuden manipulointi, yksityisyyden kieltäminen ja yksilön seksuaalisuuden ottaminen yhteisön julkiseen ja tiukkaan kontrolliin sekä auktoriteetin ehdottomuuden korostaminen yksilön itsehyväksynnän pohjana on myös "perinteisten" kirkkojen uskonkäsityksen ja kirkkojärjestyksen taustalla - se on tapahtunut hyvin samalla tyylillä kuin nykyisten lahkojen kontrolliprosessi toimii.

Luodaan ensin täydellisen rakkauden ja hyväksynnän ekstaattinen kokemus, Espoossa ns "rakkauspommitus", ja lupaukset tuoreelle jäsenelle - ja sen jälkeen yksilön toimintaa muokataan, mukautetaan toistuvalla erottamisen uhkaamisella.

Ranskassa on käynnistymässä korkean profiilin oikeudenkäyntiprosessi skientologeja vastaan. Kaikki rahansa järjestölle menettänyt mies on vaa'ankieliasemassa viranomaisten tuleville linjauksille skientologeja kohtaan.

Nyt espoolaisen Maitobaarin nykyinen ydintoiminta alkaa paljastua suuremmalle yleisölle:

MOT-ohjelman mukaan Koivuniemelle työskenteleviltä diplomi-insinööreiltä edellytetään jopa 300 tuntia työtä kuukaudessa.
Espoolainen lahko ja surullinen veli - Uusi Suomi



Oshana


"Ensimmäinen asia, jonka koin kuunnellessani Oshanaa oli että ajatukseni olivat kadonneet! Koin ympäröivän todellisuuden hiljaisen tietoisena. Kuinka kummallista! Oshana kysyy minulta "No mitä nyt on tapahtumassa?" Minun on vaikea vastata, itse asiassa olen sanaton! Ei ajatuskaan värähdytä hiljaisuuden tilaa joksi olen tullut. Tarkemmin sanottuna, en enää koe "minää" tässä. Tämä olemisen muoto, joka on tietoinen itsestään, kokee maailman ympärillään. Sen kutsumisessa minäksi ei ole järkeä..."


.




.

sunnuntaina, syyskuuta 06, 2009

Audi-evoluutio




Essi Pöysti (kuten moni muu kokooomus-neitokainen) ei ole oikein ymmärtänyt Audi-evoluution roolipeliä omasta prinsessa-ulottuvuudestaan katsottuna.

Sillä ihmiset, jotka yksityiselämässään arvostelevat ja arvioivat vastakkaista sukupuolta mahdollisimman karkeasti ja tylyin sanoin kavereilleen, ovat juuri niitä ihmisiä, jotka vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa julkisesti mielistelevät läpinäkyvän siirappisesti tätä vastakkaista sukupuolta ja varsinkin vaikkapa missien tai hunksien ulkonäköä kuin saippuasarjan macho-Manolot; ylistämällä alistavat.

Macho-sosiaalisuudessa ja Audi-statusevoluutiossa se henkilö, joka esineellistää vastakkaista sukupuolta taidokkaimmin ja hauskimmin (vaikkapa Audi-mainoksessa), korostaa omaa miehuullista/naisellista valtaansa, kuluttajarooliaan, omistussuhdettaan ja siten riippumattomuuttaan nautinnon lähteestään. Audi-evoluutio on suoraan paviaanien ja kaukaisten simpanssi esi-isiemme statusevoluutiota. Isomunainen häpäiskööt laumansa heikommat jäsenet ja saakoot avuttomien ihailua näiden kerjätessä hyväksyntää kukkulan kuninkaalta.

Teloitetun Audi-miehen harhainen julkisuushallintastrategia oli varmaankin krapulapäivän unelma, joilloin hän toivoi olevansa amerikkalaisen elokuvan sankari, jota haastatellaan suomalaiseen naistenlehteen. Hän julisti "vain" sitä samaa, mitä elokuvien ja herrakerhojen miesfantasiat julistavat. Audi-mies Esko Kiesi sattui jäämään kaveripiirimoodiin väärässä tilanteessa eikä ymmärtänyt olevansa julkisessa haastatelussa, vieläpä naisten lehdessä.

Hän oli mielentilassa, jollaisessa normaalisti mies kerjää kavereiltaan miehuuspisteitä puolustuskyvyttömänä, alastomana saunan lauteilla.



Erittäin toimivaa journalismia:

Epäkorrektia, Tuomas Enbuske


Miehet ja naiset eivät sovi samoihin töihin


YLE AREENA VIDEO

TV1 Maanantaina 07.09.2009 (klo 22.00)
&
Lauantai 12.09.2009 (TV1, klo 12.30)


ABC's 20/20 Profiles
FOX's Glenn Beck





Audi-revoluutio




.

lauantaina, syyskuuta 05, 2009

Vietnamin sodan mediaevoluutio Afganistanin sodassa

Uutistoimisto ja kuvatoimisto AP on julkaissut valokuvan ja spiikatun kuvaraportin kuolevasta amerikkalaisesta sotilaasta. (flash-kuvasarja)

Kaava median journalistisesta asenneprosessista on aivan sama kuin Vietnamin sodassa.

Kansainvälinen media uskoi ensin Amerikan propagandaa, että sota on pelkkää amerikkalaista hyväntahtoisuutta ja "YK:n rauhanturvatoiminnan jatkamista", epämääräisen ystävävaltion lahjottua nukkehallitusta ja amerikkalaisen vapauden puolustamista toisella puolella maapalloa. Näytettiin puhtaita, upeita aseita ja teknologiaa, kiihkeitä puheita blitzkrieg-tyylisestä torjuntasodasta.

Sitten tarinat siviilien massakuolemista, sotilaiden raakuuksista ja YK:n säädösten kieltämistä salaisista sotatoimista, huipputeknisistä massapommituksista ja kemikaaleista alkoivat liikkua.

Sitten media uskalsi näyttää todellista kuvaa sodasta. Verta. Järjen rajamailla liikkuvia ihmisiä.

Silloinkin amerikkalaiset poliitikot tuomitsivat kuvat moraalittomana. Eivät terrorisotaa vieraalla maaperällä. Sota oli jaloa demokratian eteenpäin viemistä. Sodan jatkamisesta tuli itsestäänselvyyttä "amerikkalainen kunnia"-käsitteen kautta.

Mediaa haluttiin kieltää kuvaamasta, jotta sotilaiden kunniaa ei häpäistäisi. Irakin sodissa media suostui kastroitavaksi.

Logiikka on outo. Demokratian puolesta taisteleva sotilas ja tuntemattomia ihmisiä tappava olisi oikeutettu kuoleman hetkellä suojattuun intimiteettiin demokratiassa valtaa käyttävien silmien edestä.

Sotaa täytyi jatkaa, koska se oli jo aloitettu ja koko sota ja jalot uhrit turhia - tappio olisi ollut kunnianloukkaus isänmaallisia ajatuksia kohtaan. Hitlerinkin kuten ensimmäisen maailmansodan aatelisten tärkein sosiologinen, kulttuurinen ja psykologinen ase oli ikivanha "sotilaan kunnia". Sota tekee miehen. Isänmaan ja vapauden puolesta hyökkäyssotaa, puheen keskipisteessä rohkean ja tottelevan sotilaan esimerkillinen kunnia, ei poliittinen aate ja geopoliittiset, taloudelliset tavoitteet, jonka vuoksi sotaa käydään. Sotilaallisen voiman ja kyvykkyyden osoittamista kunnian voimalla, oli syy sotaan mikä tahansa.

Kaikista, jotka vastustavat sotaa, tulee vihollisia sodasta eläville.

Jos maan sisäpolitiikka perustuu sodalle, poliittiselle "kyvykkyydelle ja pelottomuudelle" ja armeijan taloudelliselle vaikutusvallalle, tärkeää on sota, eivät syyt sotaan.

Mitä kauempana aktuaalinen sota tapahtuu, sitä mahtavampaa sitä on idealisoida. Sotaa voidaan silloin verrata vaikkapa Narnian tai Sormusten herran sotiin, hyvän ja pahan myyttiseen taisteluun. Satuihin.

Aate, joka tuottaa jaloja uhreja ja uhrautumalla isänmaalle rakkauttaan osoittavia sotilaita kansalaisten ihailtavaksi. Esikuvia arkussa takaisin hautajaisfestivaalien todistuskappaleiksi. Vihaa ja kenraleillekin uutta motiivia sotaan "meidän poikien tappajia" kohtaan.

Mediaa on esteettisesti kuitenkin rajoitettava sotilaiden kunnian ja intimiteetin suojaksi, jotta sodan perimmäinen tuhoava ja psykoottinen luonne ei paljastuisi.


> Uutistoimisto AP:n tuore kuva tavallisena jpg-kuvana



















.

keskiviikkona, syyskuuta 02, 2009

Vain mies voi olla feministi

Viisaus on aina suhteellisuudentajua.

Kovan linjan nais-feministeillä ei ole suhteellisuudentajua. Vain idealismia ja fantasioita naisen rajoittamattomasta määräysvallasta todellisen naiseuden takeena.

Suomalainen mies on aarre, jonka moni nainen Helsingissä löytää vain seurusteltuaan kiihkeästi ensin ihanan eteläisen machomiehen kanssa. Feminismi on mahdollisuuksien ymmärtämistä ja mikään mies maailmassa ei ymmärrä naisen mahdollisuuksia paremmin kuin suomalainen mies.

One Giant Leap
- Mitä todellinen rakkaus on?

YLE Areena video, poistuu torstai-iltana

"Romanttiset uskomukset ovat tuottaneet paljon harmia.
Toiselta ihmiseltä odotetaan, että hän tekisi minusta onnellisen.
No way. Kukaan ei pysty siihen." - psykiatri Olga Silverstein, One Giant Leap



On mielenkiintoista, että eri ryhmien ja järjestöjen jalot ja humaanit periaatejulistekset feminismistä eivät sinänsä sisällä tai tuota ollenkaan edellytyksiä kovan linjan feministien lausahduksille. On periaatteet ja sitten on poliittiset sotahuudot feminismin ainutkertaisuudesta.

Mihin hyvinvoivat, etuoikeutetut naiset tarvitsevat Suomessa sotahuutoja?

Patriarkaalinen historia on traumaattista mutta nuorilla, valtaa, ennennäkemätöntä vapautta ja yltäkylläisyyttä nauttineilla feministeillä ei ole yksinkertaisesti oikeutta samaistua riistettyihin naisiin ja tuntea suoraa emotionaalista transferenssia riistettyihin naisiin. Se on vain teatraalista ylimielisyyttä, fantasioitua itsesääliä ja viattomiin suomalaisiin miehiin kohdistettua perusteetonta vihaa omien suhteettomien etuoikeuksien puolesta.

Samaistumista uhreihin ei voi käyttää aseena omien etuoikeuksien loputtomaan ajamiseen.

Nuorilla feministeillä on outo taipumus syyllistää nimenomaan itsensä ikäisiä miehiä sosiaalisella painostuksella - mutta jättää suora palaute tekemättä iäkkäämmille ja valtaa omaaville alfauroksille, "isähahmoille".

Myös nuoret miehet ovat perinteisten patriarkaalisten psykopaatti-alfaurosten uhreja siinä missä koko kulttuurimme on ollut.

Miehet joutuvat kokemaan paljon enemmän väkivaltaa tässä Suomen maassa, jo äidin ja isän nyrkistä suomalaisessa kasvatuksessa kuin tytöt.





.

maanantaina, elokuuta 31, 2009

Katoaako luterilainen kirkko Suomesta? Aamu-TV Maanantai

"Katoaako luterilainen kirkko Suomesta?"

Aamu-TV:n teema, jota ei Areenavideolle sitten tullutkaan.


Nuorten haastatteluja
- asenteita ja mielikuvia kirkosta

Youtube - 19.8.09 Kamppi


Kirkkopäivät 2009 antoivat ainakin yhden painavan lausunnon: piispa Heikka sanoi seminaarissa hyvin selkeästi, että kirkon jokainen muutosstrategia on epäonnistunut. Jokainen.

Aiheuttaako tämä muutoksia tai johtopäätöksiä kirkossa? Ei. Kirkkohallituksen jokainen Kirkon tärkeä strategia lähtee ajatuksesta, jonka mukaan suomalaisten on palattava kirkkoon eikä kirkon tarvitse muuttua "ajan mukana". Kirkon "arvovalta" on valtiokirkon ainoa strategia, taaksepäin haikailu.

Seminaarin aineisto ladattavissa. Taas on toki myös perustettu uusi kirkon rahoittama erillinen, siis hyvin eristetty nettisivusto "keskustelua" varten: www.myytinmurtajat.net


"Minusta pyhän ajatukseen sisältyy aina väkivalta.
Kaikki ehdoton on kapseloitua väkivaltaa."


"Kirkosta kiinni-kirja"

Kirkon tulevaisuus
ja kadotus



Kirkon tutkimuskeskus Pdf-julkaisut:

KIRKKO MEDIAN KUVASTIMESSA

Kristinuskon ja kirkollisten asioiden käsittely sanomalehdissä


Seminaariyhteenveto:

"Kirkon tulevaisuuden haasteet herättivät vilkasta keskustelua Kirkkopäivillä Tuurilla vai taidolla -tilaisuudessa. Yhtä mieltä oltiin siitä, että luterilainen kirkko on suuren muutoksen edessä, johon on nopeasti vastattava. Kirkon nähtiin ajautuvan yhä kauemmas kansalaisista ja palvelevan vähenevillä resursseilla vain yhtä kansanosaa jättäen suurimman osan kirkon ulkopuolelle.
Syksyllä julkaistavan kansankirkon tulevaisuus-manifestin kirjoittajat tulevaisuudentutkija Ilkka Halava, diakoniajohtaja Matti Helin ja yhteisen seurakuntatyön päällikkö Pontus Salmi nostivat avaimeksi jäsenlähtöisyyden ja strategisen suunnittelun.
Manifestin kirjoittajien mielestä kirkon tekemä työ ei nouse kirkon jäsenten tai seurakunnan alueella asuvien tarpeista, mikä estää kirkon toteuttamasta tehtäväänsä. Seurakunnat eivät selvitä, mitä alueen asukkaat kirkolta toivovat. Kirkolta puuttuu myös aktiivinen ja vahva strategia.
Piispa Mikko Heikan mielestä ongelmana on se, että seurakuntamalli rakentuu ikäkausiajattelulle, joka ei ole tätä aikaa. Nyt pitäisi suuntautua ihmisten intressien mukaan. Heikka korosti myös jäsenten entistä aktiivisempaa roolia kirkossa ja heidän kuuntelemistaan. "Oppiva kirkko ottaa vakavasti sen, miten ihmiset elävät, mitä etsivät ja vastaa siihen."
Poikien ja tyttöjen keskuksen toiminnanjohtaja Eero Jokela huomautti, että keskushallinto on eriytynyt seurakunnan arjesta. "Keskushallinnolle ovat tärkeitä muodot ja sanat, mutta jäsenille tärkeitä ovat kokemus ja sisällöt. Keskushallinto vaikeuttaa päätöksillään seurakunnan toimintaa, esimerkiksi monimutkaiset hallinto ja -talousratkaisut pakottavat isoihin seurakuntiin, joka heikentää yhteisöllisyyttä."



.

maanantaina, elokuuta 17, 2009

Ristiretki Nyt

Katsoitteko A-zoomia - esim. Areenalta?

Afganistanissa Suomalainen ISAF-valan vannonut pappi on aseistettu ladatulla aseella ja kulkee joukkojen mukana kriisiauleille.

Huvittavaa. Sotilaspappi nimensä mukaisesti. Ristiretkellä.
Sotilaiden uskoa vahvistamassa. Ja taistelutahtoa.

Voiko olla enää täsmällisempää määrettä ristiretkelle kuin länsimainen pappi aseissa vieraalla maalla. Valmiina puolustautumaan paikallisia kohtaan, joita kutsutaan kapinallisiksi. Hyökkääjät puolustautumassa.

Keinot pyhittävät päämäärän.


perjantaina, elokuuta 14, 2009

Olemme kristallilapsia - Paranormaalit lapset, New Age koulutusta SubTV

Tämä on sitä pelottavaa osaa New age-ilmiöstä. New age fundamentalismia. Piilofundamentalismia sinisen usvan ja ultrapositiivisuuden takana.

Lapset vedetään lapsenomaisessa uskomusmaailmassaan aikuisten uskomusmaailmaan ja kaikki reaaliteetit häviävät lapselta lapsen suorittaessa aiuisten käsikirjoittamaa roolia. Lasten uskomuksista ja näyistä tulee aikuisten uskomusten todisteita.

Lapsista tulee aikuisten fantasiatoiveiden lunastajia, kalliilla hinnalla. Horror. Emotional incest - lapsi aikuisten fantasioiden ja emootioiden toteuttajana. Kiintoisaa silti ohjelmana.

Uskontotieteen laitokselle on valittu salavihkaa uusi professori - uusvanha sellainen. Valitettavasti sangen vanhoillisesti vain ilmiöiden luokittelija ja prosessien ymmärtämistä välttävä - eikä odottavissa ole siis kovinkaan ajankohtaista tutkimusta uususkonnoista ja uskomuksien kehittymisestä Suomessa, vaikka kirkollistenkin suomalaisten uskomukset ovat hyvin sekalaisia new age-miksauksia.


Niin paljon liikaa typeryyttä täällä,
niin paljon liikaa turhaa,
Niin paljon hän pelkää omaa veljeään,
liikaa hän pelkää itseään.

Mies kosketa kasvoja miehen
miehen

Kuka saa pikkumaan kun elämä kuolee,
Kuka saa pikkumaan kuolleen?
Kuka vaan haluaa sen saa.

Mies kosketa kasvoja miehen
miehen

Niin paljon liikaa pikkumaan päällä,
niin paljon liikaa turhaa,
Kuka saa pikkumaan kun elämä kuolee,
kuka vaan haluaa sen saa.

Kosketa kasvoja, kosketa,
olemme kristallilapsia,
Tuulissa maan tomuhiukkasia,
kosketa kasvoja, kosketa!

Mies kosketa kasvoja miehen
miehen

Me olemme kristallilapsia,
tuulissa maan tomuhiukkasia


Sielun Veljet




.

torstaina, elokuuta 13, 2009

Espoo Cine 2009




Kts. 2011 Espoo Cine poimintoja: 

Espoo Cine 2011
tärppejä by Arhi



2009

Elämänläheisen elokuvan juhlaa. Espoo Cine 2009. Elokuvia, joita et muuten älyäisi nähdä.

Miksi katsoa elokuvia, joiden tarkoitusta välttämättä ei tiedä ennen eikä jälkikäteen? Hyvä elokuva on kuin elämä. Ehkä piinallisen epäviihteellinen elokuva pakottaa katsojaa katsomaan itseään.

Ranskalaisten elokuvien hurmaava röyhkeys on niiden julkeudessa: asiat vain tapahtuvat - kuten elämässä. Amerikkalaisen elokuvakulttuurin keinoelämä elokuvissa on usein surkeasti käännekohtia alustavaa ja alleviivaavaa. Jonkun ankean ja palvotun aristoteelisen dramaturgiamyytin takia. Aristoteles ei käsittänyt oman aikansa teatterin muutosta, kuinka hän olisi voinut käsittää 2300 vuotta myöhemmin ilmenevää elokuvakulttuuria ja sen subjektiivisia mahdollisuuksia.

Tässä jotain tärppejä makuuni.


Teta asustada - Milk of Sorrow 


Mikään ei tuhoa elämää niin kuin äidin maidosta imetty katkeruus


Joaquín Oristrell: Dieta mediterránea


Kun rakkaus pitää kasassa rutiineja ja unelmat taakkoja



Javier Fesser: Camino pe su


Lapsuuden musta polttomerkki sytyttää halun värikkäisiin tatuointeihin


festivaalin kilpailusarjan voittaja: Duncan Jones: Moon su

Älä katso peiliin kahdesti tai se katsoo sinuun

(Becketin Godot kuussa)


Marc Fitoussi: Vie d'artiste
su

Itsekorostus itsetuntemuksen sijaan ja show päälle



Rune Denstad Langlo: Nord pe

Pakoretki voi olla löytöretki


Philippe Claudel:
Il y a longtemps que je t'aime


Omaa elämää ei voi ottaa toiselta


Richard Eyre:
Other Man





Sophie Fillières: Chat un chat, Un


Maren Ade: Alle Anderen


Guillermo Arriaga:
Burning Plain, The


Michael Haneke:
Pianonopettaja


Hans-Christian Schmid:
Wundersame Welt der Waschkraft, Die


Karin Babinská:
Dolls


Juraj Lehotský:
Blind Loves






Suosikit, vinkit, parhaat elokuvat, suositukset.


keskiviikkona, elokuuta 12, 2009

Ollila ja piispa ne yhteen soppii - kuinka tieteen pyhätöstä tehtiin ilotalo

Yliopiston ensimmäinen tiedekunta listauksissa ja marsseissa on aina ollut teologinen tiedekunta. Jumalisuuden ja järjestä vapaan pyhän ilmoituksen tiedekunta, jossa tehdään jopa tiedettäkin (eksegetiikka) yliopistostatuksen säilyttämiseksi - mutta sallitaan hyvin uskonnollisen tunnustuksellinen ja muutosta perinteisen tehokkaasti ehkäisevä ja maskeeraava uskonnollisuus evankelis-luterilaisen kirkon omana ammattioppikouluna.

Nyt kaupallisen Aalto-yliopiston aatteellista peruutusmarssia ja korporatiivista pakkonaittamista johtamaan on siis valittu loogisesti entinen professori, järkähtämätön fundamentalisti piispa Eero Huovinen, joka on runtannut arvovallallaan oman tuomiokapitulinsa alaista Helsingin hiippakuntaa yhä hierarkisempaan ja vanhoillisempaan suuntaan. Ja mustan öljyrahan ylikansallinen lobbaaja, jäykän insinöörikulttuurin kaunosielu Ollila.

Sekä outo remmi erilaisia mahdollisimman yliopistoperiaatetta ja tiedettä tuntemattomia, tärkeilyyn ja titteleihin erikoistuneita poliittisia instituutiobroilereita.

Tämä on mitä tehokkainta politiikaa.
Hajota ja hallitse.

Firmojen apupajaksi yliopistoa ajavat virkamiehet ovat ministeriön perustelemattoman ja hurjan muutosvauhdin sanelemien shokkipäätösten jälkeen haalineet mahdollisimman matalaotsaisia ja epäsubjektiivisia organisaatiorunttaajia näyttämään yliopistoväelle taivaan merkit alistumisen synergiasta. Heille maailma on valmis systeemi, jota ei tarvitse tutkia mutta josta voi hyötyä ja jota voi tehostaa hyödyn ja pörssikurssien kunniaksi.

Tehotaloutta ei enää yliopistomaailma uhkaa riippumattomuudellaan. Akateemiset tutkimukset tulevat olemaan yhä enemmän firmojen ehdoilla salaista tilaustyötä ja asialle antautuvaa lobbaustoimintaa, aivan kuten Otaniemi on nyt edellä osoittanut. Kansa maksaa kun firmat sanelevat tutkimuksia liikesalaisuuksina, mihin he tutkimusta ohjaavat, siis tilaavat. Otaniemessä moni lopputyötään ja muuta tutkimusta tehnyt ei voi toimia tieteen ehngen mukaisesti eli julkaista tutkimustuloksiaan. Eikä siis julkisesti vertailla ja koetella aivoituksiaan ja saavutuksiaan.

Ilmiöt maailmassa eivät sitten ole enää kvartaalitaloudesta vapaita eikä tiede ajan hengestä vapaata uteliaisuutta vertailtavan kriittisellä otteella.

Miksi arvovaltaisin yliopistoporukka pysyi lähes täysin hiljaa ja varsinkin toimettomina, kun virkamiehet julistivat tekevänsä siitä amiksen ilman kartoitusta ja perusteltua suunnittelua?

Miksi? Pelosta? Jokainenko yliopistoviran kiitollisesti saavuttanut pelkäsi joutuvansa puhumaan yksin poliitista hyökyaaltoa vastaan, kun yliopisten omaa yhteishenkeä ei löytynyt samassa shokkivauhdissa valtion raateluhankkeen edessä? Ei edes sanottu stop rehtorien suulla. Rehtoreille virkamiehen lojaalius ylempiä virkamiehiä oli korkein aate.

Yksilösuoritusten maailmassa olisi nyt pitänyt vain lisätä opiskelijoiden ja tutkijoiden erillistä vapautta monitieteellisyyteen ja rajojen ylittämiseen. Nyt rajoja piirtävät nimettömät virkamiehet ja "yhteistyöfirmat", joille sivistys ja laaja-alaisuus on uhkaava ylellisyystuote. Humanismi roskiin turhana.

Psykologian laitos on ollut loistava ennakkoesimerki tästä Neuvostoliiton aatteen mukaisesta optimoidusta tieteestä, oikeasta palveluyliopistosta: kaikki tiedekunnan voimavarat on valjastettu tekemään psykologeista työvoimasoveltuvuuden ja todennäköisyysmatematiikan testaajia firmojen lyhytnäköiseen lajittelutarpeeseen työvoimaresurssien luokittelussa, työhönottohaastattelun testaukseen, profilointiin, tyypitteleviksi työhönottopsykologeiksi. Kuinka karsia hankalan yksilölliset ja omaehtoisen luovat yksilöt alistuvien työnhakijoiden joukosta pois. Kaupallisen tieteen arvoilla ja keinoilla.

maanantaina, elokuuta 10, 2009

Biologinen äitiys ja onnellisen perheen illuusio - Televisio Tiistai

Miksi biologinen äitys ja lasten todelliset kokemukset äidistään ovat vieläkin lähes täydellinen tabu? Miksi median ja julkisuuden henkilöiden velvollisuus on ylistää äitiyttä kritiikittömästi itseisarvona ja ontologisesti pyhänä itsestäänselvyytenä? Eikö äitiyteen tarvita taitoa ja viisautta?

Tapaaminen

FST5 - Tiistai klo 23

Osa 7/8. Kahdeksan ruotsalaista kulttuuripersoonaa tapaa henkilön, joka on vaikuttanut heidän elämäänsä. Illan jaksossa Astrid Trotzig etsii käsiinsä kirjailija ja sarjakuvapiirtäjä Åsa Grenvallin. SVT.

Miksi feminismi ei puutu naiseuden pyhimpään, jäykimpään, sitovaan, miestä syrjäyttävään ja kaiken kaikkiaan pahimpaan roolifiktioon - kovien perhearvojen kulissisysteemistä, lapsia ongelmista syyllistävään, kritiikittömyydellä yksipuolista nöyryyttä hyvittelevän perhevastuu-äitikuvan rakentamisesta? Onko äitiys Suomessakin aikoinaan vahvan neitsytäiti Madonna-kultin yhä voimassaoleva muoto?

.

Psykoosibisnes - Pillerikauppa lääkäreille Englannissa BBC - ja Suomessa



Matthew Hill investigates the links between psychiatrists and the pharmaceutical industry. Should there be increased transparency over top psychiatrists' links to the industry?

Somessa lääkkeiden käyttö kasvaa kontrolloimattomasti eli ilman perusteluta seurantaa. Suomesta tehdään lääkeriippuvaa kansaa valtiun poliittisen kansanterveyspolitiikan mukaisesti. Valittajat pumpataan täyteen mömmöjä, jotta olisivat hiljaa.

Tärkeintä ei ole hoito vaan vaijentaminen: missään muualla maailmassa ei pumpata vanhuksiin näin paljon vahvoja, tajuntaa radikaalisti muuttavia psykoosilääkkeitä.

Itsemurhatilastoja sievistellään, kun kaikkia lääkeyliannostuksia ja lääkkeenalaisia "onnettomuksia" ei listata itsemurhiksi.

EU-maista 65% käyttää suhteesa enemmän rahaa terveydenhuoltoon kuin Suomi. Poliittinen alasaja on pudottanut Suomen Puolan kaltaisten heitteillejättäjien joukkoon. Kansa kuutamolle kuolaamaan.


"Yhdeksän Euroopan maan vertailussa kotihoidon potilaiden psykoosilääkkeiden käyttö vaihteli Tanskan 3 %:sta Suomen 12 %:iin."


Kun kuntien rahat menevät leikkausjonoihin,
mielenterveyspotilaat jäävät kakkoseksi


Tietoa riittää, muttei tekoja. Siltä tuntuu, kun lukee Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukatsausta. Kuivakasti nimetyssä pumaskassa Stakesin tutkimusprofessori Kristian Wahlbeck kertoo mielenterveyspalvelujen surkeasta tolasta. - Taloussanomat.fi


Helsinki toivoo avohoidosta säästöjä sosiaali- ja terveystoimiin







"
Yhdeksän Euroopan maan vertailussa suomalaiset kotihoidon potilaat käyttivät psykoosilääkkeitä noin kaksi kertaa keskimääräistä yleisemmin. Psykoosilääkkeiden käyttö oli Suomen laitoshoidossa yli kolme kertaa yleisempää kuin kotihoidossa. "


Cochrane-yhteistyö

(Cochrane Collaboration)

www.cochrane.org on kansainvälinen verkosto, joka tuottaa tiivistelmiä lääketieteellisestä tutkimustiedosta, Cochrane-katsauksia. Cochrane-katsaukseen kootaan kattavasti kaikki korkealaatuinen tutkimustieto tarkasti rajatusta aiheesta, joka liittyy terveydenhuollossa käytettävän ennaltaehkäisyn, hoidon tai kuntoutuksen vaikuttavuuteen ja diagnostisten testien tarkkuuteen. STAKESin sivuilla suomeksi.







.

lauantaina, elokuuta 08, 2009

Lipposella Paavo värähtää - ja sitten se ärähtää


"SDP:n kansanedustaja Antti Kalliomäki ei halua SDP:n lähtevän enää hallitusvastuuseen kummankaan ison porvaripuolueen kanssa." Uusi Suomi fi

Kalliomäkikin elää suloisessa harhassa, että sosiaalidemokraatit olisivat vielä vasemmistolaisia. Hän on unohtanut 20 vuoden de-vasemmistolaisen strippauksen kaikista periaatteista, lippossofian johdattamana pahoinvointiyhteiskuntaan.

Lipposen kipupisteeseen on kuitenkin isketty taas. Lipponen värähtää häkellyttävän ja typerän tarkasti kuin seismografi, aina kun hänen sosiaalidemokratian alasajon projektiaan häiritään. Lippossofiaa on se, että oikeastaan Suomessa ei tarvittaisi ollenkaan puolueita vaan vain ammattipoliitikkoja, virkamiespoliitikkoja, joita kansalaisten tulisi häiritä mahdollisimman vähän - ja elinkeinoelämän palkita runsain suojatyöpaikoin.

Suomalaisen perinteen mukaan vanhan miehen ainoa ilo on katkera vahingonilo. Vanhan patriarkan ottein ja lausahduksin Lipponen kokeilee vähän väliä kuinka hajaantuneena hän voi hoviaan pitää. Kekkonenkin valikoi tarkalla silmällä konttaavia liehittelijöitä, jotta voisi manata munatonta ja avutonta hoviaan.

Sosdem- porukan tulisi aika vihaisesti osoittaa tuntemuksensa Lipposta kohtaan eikä hissukseen pitää häntä puujumalana takan yllä. Isänmurhan pelko leimaa kaiken toiminnan ja varsinkin toimimattomuuden isänmurhan pelolla.

Lipponen sai liberalistisen alasajoprojektinsa tehtyä rauhassa Helsingin Sanomien Erkon sumuverhon takana, varakkaat vapautettua Euroopan etuoikeutetuimpien joukkoon ja jätti ideologiaköyhän puolueen identiteettikadon erämäähän hapuilemaan.

Uuden laman aikana on uuden tilinteon aika. Hätätila on nopeiden ratkaisujen aikaa. Nyt jarruna on uusi muotipolitiikka elvyttämisestä. Aikaiseman laman "siivousoperaatio" olikin kuolettamista, pankkien saalistuksen aikaa, hätäratkaisut perusteltiin käytännän järjellä. Puhuttiin talkoista ja politiikkaa luotiin epäpoliittisuuden vetoomuksilla - tämä jatkuu yhä suoraan kokooomuksen mainosbrändissä ja virkamiesten totalitaarisessa vallassa.

Kokoomuksen poliittinen tilipussi yhä vain paisuu kun Lipponen teki kokoomuksen puolesta likaisen imagotyön yhteiskunnan jakamisesta täsmälleen kokoomuksen periaatepäätösten mukaisesti. Kokoomukselle myönteiset virkamiehet järjestivät ja alustivat maata oikeistolaisemmaksi kuin aikoihin. Vihreätkin suostuivat nyt kokoomuksen eduksi ottamaan paskaministerin vakanssin työttömyyden loanheiton kohteeksi.

Kalliomäki uskaltaa nyt vihdoinkin kurkkia Lipposen varjosta ja voi hyvinkin saada palovammoja "röyhkeydestään" Lipposen mahtiaikoja haikailevilta, nimenomaan Kokoomuslaisilta. Lipponen oli oikeiston paras piilojäsen - Paven isoisä toimikin kuulemma nuoren Kansallisen kokoomuksen puoluesihteerinä vuonna 1919.

Lipponen sai lama-Suomen säikäyttämiltä suomalaisilta luottamuslauseen inhimillisen yhteiskunnan puolesta vaalilupausten perusteella ja käytti sitä väärin. Salaili ja harhautti lukemattomia kertoja. Kansa luuli tukeneensa omien arvojensa mukaista poliitikkoa mutta kulissien takana Koiviston ja Ahon kova linja jatkui. Kaikki veronkevennysten ja ison rahan moraalittoman liikkumisen puolesta. Koskaan ei ole talousrikos ollut niin helppoa kuin nyt. Valtio näkymättömäksi, valtio firmojen etujen valvojaksi. Rikkaat rikastuivat, köyhä kansa jakaantui. Kansan edustajat syyttivät kansaa ahneeksi ja korottivat omia palkkojaan kolminkertaiseksi 20 vuoden aikana.

Rikkaiden armahdus ja köyhien kuritus. 1910-luku on täällä.

Eläketaakkaa iirrettiin myös huolettomasti seuravan sukupolven maksettavaksi - eli nyt työkykyisin sukupolvi joutuu maksamaan niin oman eläkkeensä kun myös tyytyväisen vastuuttomana eläkkeelle vaipuvien eläkkeitä.


Ensin tarvitaan kuitenkin ideologia ja rohkeus kaikessa laajuudessaan tunnustaa Lipposen lobbaama oikeistolainen politiikka.

Yhteistyö Vihreiden kanssa ei yhteytä automaattisesti sosiaalidemokraateille uutta vehreää identiteettiä. Ideologinen uudelleensyntyminen ei tapahdu ilman syntien tunnustamista.

Puoluekuri on korruption kehto.
Politikot menettävät subjektiivisen kantnsa ja subjektiivisen vastuunsa.

Poliitikkojen yksilöllistä vastuuta ei synny, koska sanelupolitiikka on puolueiden korvike moraalille ja ideologiselle aatepolitiikalle - "Et ole vastuussa tästä, koska vain tottelet tietämättömänä - suuremman asian puolesta, puolueen puolesta". Kekkosen suojeluksessa hienosäädetty vaalirahoituskorrupito puolueille ja kunnan poliittisille virkamiehille on pieni suupala suuriin poliittisiin valheisiin verrattuna, kuten terveydenhuollon alasajoa.

Edes sosiaalidemokraattien tulisi ymmärtää 20 vuoden tauon jälkeen demokratian aakkoset: eivät ministerit eivätkä virkamiehet tee päätöksiä vaan kansan eduskunta. Ministerit kyykkyyn. Ehkä kasvava lamakatastrofi energisoi vihdoinkin eduskuntaa - tai lamaannuttaa sen kuin 1989 jälkeen.

Sosiaalidemokraatit puolueena ovat nyt niin nöyrää, jopa Vihreiden suhteen.

Mitä vihreiltä halutaan?
Kaapata heidän imagonsa?

Vihreät ovat jo kuitenkin tehneet itsestään panttivangin - kokoomukselle.

Haloo. Kaikki ministerien ja puoluesihteerien sanelema kuntapolitiikan oikeistolainen sonta on kelvannut vihreille muutamasta säälipisteestä ja kehusta. Panttivankina muutosepäoivoisille sosiaalidemokraateille olisi nyt parasta mitä vihreille voisi tapahtua.

Uh. SDP tekee katumusharjoituksia. Yrittääkö puolue vain mieltää nykyistä tilannettaan mukamas ideologisesti tietentahtoen valituksi?

Vaalirahoitus, joka on pitänyt salata äänestäjiltä. Salaisuus, joka on taannut luottamuksen - kenelle?

Tekoja? Missä?


Haastattelu maanantain Demari.fi:ssä

Lakiesitys uhkaa tehdä 

Suomesta veroparatiisin


Transparency International -järjestön vertailussa
Suomi todella huonossa joukossa





Poliitikot ovat pyhimyksiä ja puolueet kirkon jälkeläisiä



Politiikasta mediaa tyylillä



Kapitalistinen sosialismi



Keinotekoinen lama



Tutkimus IS:

Suomen hyvinvointi
1970-luvun tasolla

Tilastokeskuksessa on ensimmäistä kertaa laskettu BKT:n ohella GPI-aikasarja, eikä se mairittele
Suomea. Uusikin mittari mittaa rahassa, mutta ottaa huomioon kansalaisten kokeman hyvinvoinnin. IS





Tutkimus: Suomalaiset luottavat vähiten poliitikkoihin

Kansa luottaa kaikkein eniten lentäjiin ja palomiehiin,
käy ilmi Valittujen Palojen tutkimuksesta



Paavo Arhinmäki:
Nukkuvat pistetään hereille



"Ongelma ei ole pelkästään opetushallinnon", Johnson painottaa.
"
Yksikin kouluterveydenhuollon ulkopuolelle pudonnut on vaara yhteiskunnassa."

-
HS
(Rehtorit: Meidät on jätetty yksin)




.

torstaina, elokuuta 06, 2009

Sinkkunaisten vaistoelämä

- päivitetty -
Se on kemiaa.

Onhan?

Nyt se on tutkittu:
Ukkomiehet kiinnostavat sinkkunaisia

"Tutkimustulosten mukaan sinkkumiehet olivat kiinnostuneempia naisesta, jos tiesivät tämän olevan vapaa. Sinkkunaisten kohdalla tulos oli päinvastainen."


Tässä on seitsämän näkemystä yleisestä syystä, miksi naiset vilkuilevat varattujen miehien perään:




Varsin monen naiseutta impulsiivisen vastustamattomana olentona ylistävän hyväksymiä syitä. Varsin monen feministin hyväksymiä syitä - naisenhan ei tule olla rajoituksia tuijottava nainen, etsimättä parempaa elämää tai antaa yhteiskunnan olosuhteiden tai sovinnaisuuksien rajoittaa naisen ainutlaatuista vaistotoimintaa. Tosi naiseushan toteutuu vain vaistojen kautta.

Onhan se nyt toki viriilin vaistojen mukaista vilkuilla toisille naisille kelpaavia miehiä, jotta ei tarvitse luottaa omaan arvostelukykyyn.

Nainen kaipaa kyvykkyytensä ja sosiaalisen statuksensa todistanutta huolehtijaa. Check.

Tässä se logiikka sopivan miehen hankkimisessa sitten monesti loppuukin. Moni sinkkunainen, vaistonainen, ei kykene ajattelemaan tästä pidemmälle.

Sillä jos tämä kohdemies, joka elää naisen kanssa, antaen naiselleen kuvan huolehtimisesta ja uskollisuudesta, lankeaa toiseen naiseen, osoittaa silloin olevansa kykenemätön sitoutumaan ja varsin halukas etsimään pettämisen jännitystä.

Tälläistä miestä siis nainen haluaa omaksi ihannemiehekseen? Toisen naisen varattua miestä, joka ei ikinä pettäisi muuta kuin juuri ja ainoastaan tässä universumin kannalta ainutlatuisessa tapauksessa? Miksi naiset haluavat pettävästä miehestä oman unelmansa pettämätöntä miestä? Miksi mahdoton on kiihottavaa? Miksi logiikka ei kuuluisi rakkauteen - ja kiimaan?


Oman mausteensa soppaan heittävät sitten parisuhteessa elävät naiset, jotka hyvin naamioidulla ilkulla, "moraalisella rohkaisulla", "sisarellisella kannustuksella" ja epäluuloisella luokittelulla haluvat luoda parisuhteessa elävien statuksesta jotakin aatelisen jaloa ja ihailtavaa, olemuksellisesti erityislaatuista määrittelyä, onnellisuuden ennakkoehtoa. Vastakkainasettelulla ja statuskorostuksella parisuhdemammat antavat lisäpotkua ja -motivaatiota saalistusvaistoaan teroitteleville naisille.

Erikoisin tilanne tapahtuu silloin, kun parisuhteessa olevien ystävättärien tiukasta vaimoklaanista yksi joutuukin äkkisinkuksi. Paniikin tunne on käsinkosketeltavaa, kun sinkkustatukseen pudonnut muistaa vielä, kuinka on voivotellut ja kikatellut vaimoklaanin varustusten suojasta sinkkunaisille.

Klaani aloittaa raivokkaan kampanjan vyöryttääkseen äkkisinkulle miesehdokkaita. Siksi sosiaalisen kontrollin piirissä pääsevät usein nopeasti takaisin parisuhteeseen, koska se on myös sidosyhmälle kunnia-asia oman imagonsa vuoksi. Klaanin paniikin syynä on jäsenen takaisinkaappamisen lisäksi on myös sinkun demonisoitu status ja uhkafunktio. Klaani pelkää sinkkua hajottavana voimana, koska se on luonut sinkkuudesta hajottavan ja epätoivoisen mielikuvan, vastavoiman parisuhteesa olevan onnenkuvalle. Monet sinkut kesytetäänkin yhtenä keinona ystävällisyydellä ja paapomisella aseksuaalisen neutrilemmikin tasolle parisuhteellisten ystäväpiirissä.


Klaanin ymmärrystä ja limbosympatiaa kestää max 5 kk, jonka aikana äkkisinkun tulisi olla sitoutunut taas parisuhteeseen osoittaakseen lojaaliutta sosiaaliselle statukselleen, sidosryhmänsä roolivaatimuksille, muuten alkaa mentaalinen ystävättären siirto ulkopuolisen sinkkustatukseen pois entisestä sisäpiirin rouvaklaanista.

Sinkkuna hän on pettänyt parisuhteella kyvykkyyttään osoittavien imagohallintaprojektin - eikä ole enää samankaltainen lähimmäinen. Hänen erilaisuuttaan on korostettava jotta jokainen ei olisi saman uhan alla.

Kun avioliittoa korostetaan epäluterilaisesti, katolilaisen kulttuurin mukaan, pyhäksi mm. hääseremonioissa, samalla painotetaan sinkkuihmisten vaistonvaraisuutta ja sisäpiirin ulkopuolella olemista, tavallaan pakanoiden rooliin siirtämistä. Oikean asiaan Uskovaiset ovat siis sisäpiirin sitoutuneita, vihittyjä, ja ulkopuolella olevat ovat harhautuneita - kirkon vanhan vainokulttuurin perinteiden mukaisesti.

Rippikoulua sanottiin ennen naimaluvaksi, koska valtio ei muuten antanut lupaa mennä naimisiin. Kirkkohäistä on tullut toinen rippikoulu. Toinen askel tulla "täydellisesti" hyväksytyksi aikuiseksi ja suvun täysvaltaiseksi jäseneksi.

Sosiaalinen paine sosiaalisen krediitin keräämiseen on valtava.

Kirkossa on tapahtunut hyvin jännä opillinen shifti, jossa avioliiton merkitystä on korostettu jopa uskoa tärkeämmäksi seikaksi kirkon jäsenelle. Näin perhekulttuurin kaappaaminen kristilliseksi on kirkon uusi uskomusten koti ja kivijalka ihmisten helvettipelon hälvennettyä.

Jää vain ulkopuolellejäämisen pelko.

Meille syötetään lapsesta asti parisuhdepropagandaa, minkä takia monet ahdistuvat ja tekevät vääriä valintoja - Minttu Hapuli sai tarpeekseen parisuhdepeleistä ja alkoi pitää aiheesta blogia, Selibaattipäiväkirjaa

Rakkaus on jotakin muuta kuin kiima ja vaistot, hyvät naiset. Kiima on asennekysymys, ei tahdon ulkopuolelle kuuluva seikka. Kiima voi olla rakentavaa eikä hajottavaa. Tämä on suuri salaisuus, jota niin miehet kuin naiset pakenevat. Järjetön kiima tuntuu olevan herttasarjojen ja unien mukaan ainoa vapauden tae. Vaistomainen toiminta eli naistenlehtien ja feministienkin lanseeraama "naisen intuitio" ei tuo vapautta naiselle. Naisen intuitio on tiettynä ilmiönä kuin näkymätön osa new age-liikettä.

Jotenkin olen kokenut, että miehille tarpeiden tunnustaminen on rehdimpää ja suorempaa - ilman johtopäätöksiä ja ideologiaa miehuuden jalosta olemuksesta - kuin sitten naisille, jotka helposti rupeavat puhumaan intuitiosta ja vaistosta suureellisesti naiseutensa todisteena. Kuin valinta olisi tehtävä tunteiden mukaan, aina.

Miehille vapauden ja vapaana olon ilmaiseminen on luontaisasti mieluisampaa, naiset eivät halua olla vapaata, kenellekään vielä kelpaamatona "riistaa". Miehille on biologisesti luontevaa osoittaa olevansa vapaa toimija, metsästäjä, naisille taas sosiaalisesti sidottu ja yhteisössä turvatusti asemoitu. Muinaisesta lauma- ja heimokulttuurista naisille on myös ollut hyvin luontaista tukeutua siskonsa/ystävättärensä mieheen ja saada tämän suojelusta.

Kykenevä ihminen on valitseva ihminen. Ei kukaan vahingossa kaadu sänkyyn.

Feministit ovat myös luomassa laumasieluista naista omilla naisen "vapaus"-teoreemoillaan, joka vilkuilee naisen vaistonvaraisessa vapaudessaan muille varmasti kelpaavia miehiä eli varattuja miehiä. Kovaääninen yliopistofeminismi Suomessa ei ole luomassa vapaata naista naisen vapuden saarnassaan vaan feministiseen ryhmäkuriin alistuvia ja matelevia otuksia, joiden on osoitettava feminististä kyvykkyyttään uuden aikakauden "itsenäisenä naisena", "kyvykkäänä" naisena. Joille kelpaa vain muiden elämä, vapaana patriarkalistisesta yhteiskuntajärjestyksestä.

Isänmurha (tai oikeastaan itseasiassa äidinmurha) voi olla kiihottavaa mutta ainoana elämän kiihokkeena hyvin degeneroivaa.




Amerikkalaisprofessoreiden mukaan naiset harrastavat
seksiä enemmän käytännön syistä kuin romanttisen intohimon vieminä


Näin isket miehen
20 sekunnissa





Naiset haluavat osaavan miehen


"Seurustelemme"


Guy de Maupassantin (1850-1893) novellissa "Hän?"
kuvataan yksinäisyyden tuottamaa kauhun kokemusta.



Keskustelu - Kontulan uusi pamfletti Tästä äiti varoitti
kertoo
naisista, jotka etsivät pääsyä ulos heteronormin pakkopaidasta


Tajusin viipeellä, mikä minua eniten häiritsi Tony Dunderfeltin
taannoisessa jutussa siitä, että naisten "pitäisi" parisuhteissa
olla alistuvampia: Sehän on seksifantasia" - Myytinmurtaja




Jos jotkut piilorakenteet sortavatkin naisia, niin sorretuksi tulee
kyllä toinenkin sukupuoli, eri tavoilla vain.




Antichrist:

a work of genius or the sickest film in the history of cinema?

With its explicit sex and scene of female genital mutilation, Lars von Trier's Antichrist scandalised Cannes this year. Samantha Morton, Gillian Wearing and other women artists and academics give their opinion of the Danish director's provocative new film






Virpi Kuitunen: Suhdekohu huvittaa



Nämä julkkismiehet himoitsevat nuorempia naisia


NFL-tapaus :: McNair oli sanonut tyttöystävälleen hakevansa
eroa
vaimostaan - mutta virallisesti asia ei ollut vireillä.


Anna Kontula

Huoran ja feministin dialogi



Kenian kaljurottakuningatar :: Maanalaisessa tunneliverkostossa viipottavien kaljurottien yhteisössä vallitsee tiukka arvojärjestys. Kuningatar on kaiken keskipiste ja sen saavat muut kyllä tuta. Avara luonto YLE

Poliisi huolissaan vaarallisen seksihuumeen yleistymisestä


Britney Spears: Kimi Räikkönen on söpö








Kuvat Arhi Kuittinen F30

Hacker 2.0 - biohakkeri naapurissa


Jos näitä uteliaita biohakkereita on Suomessa, pysyvät he hipihiljaa, sillä lainsäädäntö on Suomessa tiukahko, varsinkin varsinaisten instituutioiden ulkopuolella.

videohaastattelu:
Bio-Hackers


Totuus on kuitenkin se, että biotekniikka, jota nyt kehitellään isolla rahalla, sallii parin vuoden viiveellä uskomattoman halpaa ja ällistyttävän sovellettavaa bioluutiota jokapojan keittiökomerossa. Biohakkeri voi tehdä omasta ruumiistaankin koetehtaan. Joukkotuhoaseiden valmistaminen ei ole koskaan ollut näin helppoa.

Pandoran lipas on aika kontrolloimattomasti avattu eikä biomahdollisuuksia kumpaankin suuntaan voi enää sulkea pois.

Silmien värin voisi jokainen halukas vaihtaa vaivattomasti pikageenimuuntelun mahdollistavilla täsmälääkkeillä mutta natsien kuuluisimman tohtorin sadististen sirkustemppujen takia tätä biokikkailua ei tulla sallimaan, jotta bioteknologia-ala ei saisi jo symbolisen tahriintunutta perintöä alkumetreillä harteilleen. Eivätkä ihmiset huomaisi, että siirtogeeni-muuntelu tarkoittaa todellakin muuntelua.

Kansanterveyslaitoshan on hiljaisella äänellä (aikaisemmin) julistanut, että suomalaiset "kansantaudit" eli puhtaan sisäsiittisuuden perinnölliset sairausalttiudet aijotaan vielä hoitaa pois kartalta eli kansan geneettiset ongelmat puhdistetaan pois 20 vuoden aikana. Kansan geneettinen rotukirjopesu, uudella bioetiikaalla hyväksytetty rodunjalostus ja geenirasitteiden karsinta on siis tiedossa. Terveydenhuolto suunnitellaan siis geeniterapian ja mutanttikansan varaan. Se ole enää lääkitystä vaan muokkaamista.

Saatko enää mitään vakuutusta tai työtä ilman geneettisten täsmälääkkeiden käyttämistä 20 vuoden päästä? Kun evoluutio hylätään, tilalle asetetaan biolutio, biologisesti määritetty kehittäminen.

n. vuonna 2002 Leena Palotie pyysi YLE:n haastattelussa, että tutkijoiden päämääriä ja moraalia ei mediassa spekuloitaisi ja "turha" bioeettinen pohdinta jätettäisiin vain alan rahoitetuille asiantuntijoille - "sillä eihän suomalainen tiedemies halua pahaa".

Etelä-Afrikassa oli 20 vuotta sitten valtion rahottama projekti viruksista, jotka iskisivät vain tummaihoisiin ihmisiin. Sotaoikeustuomioistuinta Haagiin ei siitä perustettu eikä ketään ei ole tuomittu.


Biotechnology and ethics - BBC


Futurologia and Ethics of genetics - Guardian

Gene discoveries highlight dangers facing society


Scientists have prevented epilepsy caused by a faulty gene
from being passed down the generations in mice.



Designer babies to wipe out diseases approved



"Genetically modified humans are
already here (and doing fine)"



bioturva.org


Europe's secret plan to
boost GM crop production


Gm-soija lisää poikaskuolleisuutta

Iso-Britannian hallituksen alaisen Food Standards Agencyn neuvoa-antava komitea on perehtynyt tohtori Irina Ermikovan tutkimuksiin, joissa hän havaitsi gm-soijalla ruokituissa rotissa lisääntyneen poikaskuolleisuuden. Komitean lausunto on luettavissa osoitteessa

http://food.gov.uk/multimedia/pdfs/acnfpgmsoya.pdf




Genetics and Society


2000. Glowing transgenic bunny made for "art"
Artist Eduardo Kac publicizes the creation of Alba,
a rabbit genetically engineered to be fluorescent as a work of art


Bonding with robots


Gene Therapy: Is Death
an Acceptable Risk?




YoUTUBE:
The Faster Than Light (FTL)
Newsfeeds

were spoof news broadcasts from 150 years in the future,

broadcast on the Sci Fi Channel in the 1990s



Taiwan breeds green-glowing pigs

Cloned cat sparks genetics debate

GloFish - a mutant joy

A fluorescent mouse family

Your kids may glow


2040

A flashteaser by Arhi Kuittinen









How To Cook an Egg
with Mobile Phones




.