TIME
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suomi. Näytä kaikki tekstit
keskiviikkona, lokakuuta 03, 2018
Suomalaiset yritykset myytiin ruotsalaisille
"Suomesta on myyty viime vuosina valtava määrä tärkeitä yrityksiä ulkomaille. Suuri osa yrityksistä on päätynyt ruotsalaisille."
MOT YLE
Teppo Kuusisto:
"Finnwatchin raportissa (2016) Suomea on aiheellisesti verrattu kehitysmaihin. Aggressiivista verosuunnittelua harjoittavat kaivosyhtiöt aiheuttivat 2011-2014 Suomelle 49 miljoonan veromenetykset, mutta louhivat malmia neljän miljardin arvosta."
#politiikka #talous #talouspolitiikka #eduskunta #suomi #hallitus #sote
perjantaina, elokuuta 31, 2018
Suomi takaisin hyvinvointivaltioksi - Pohjoismainen malli
Miksi meidän täytyy suostua eliitin vetonkiertoterroriin?
Pohjoismainen teollisuus onnistuu laajasti vain kun verorahat käytetään valtion 100% yhtiöihin tullisuojan ja Tutkimuksen kanssa.
Liittovaltio on estettävä, Suomi on ainoa pohjoismaa joka vielä roikkuu eurovaluuttaan hirttäytyneenä. Ainoa.
- Työläisen kumuloituva verotusaste voi olla 70% kun rahaeliitin kollilla 0%.
Pohjoismainen teollisuus onnistuu laajasti vain kun verorahat käytetään valtion 100% yhtiöihin tullisuojan ja Tutkimuksen kanssa.
Meillä on vain 70-l keinot käytössä, mikään ei ole julman kapitalismin keskellä muuttunut.
Nyt verorahaa mätetään dollaripörssiyhtiöille ja valtio ei edes vaadi osakkeita tuesta ja verohelpotuksista.
- Suomi on mukana tuhoamassa Venezuelaa, Kuubaa ja Haitia kauppasodalla. Suomi on mukana synkässä pörssikapitalismin imperialismissa, myös useissa hyökkäyssodissa
Tarvitsemme sosialistisen kapitalismin eli tiukasti kontrolloidun ja jaetun kapitalismin takaisin, sen aidon kansankapitalsimin jossa verotaakka on eliitillä ja niillä jotka himoitsevat rahaa jotta en, jotka haluavat sivistyä voivat kouluttautua ja kehittää taa henkistä toivoa ihmisten yhteiskunnasta. Veroprogressio, tulli, markka, itsenäisyys vain itsekontrollilla ja puolustautumisella tuhokapitalismia vastaan. Katsokaa ihmisten ihmettelyä kapitalismin sähkönjakeluhinnoista. Herääkö?
Kolonisaatio on lopetettava.
Liittovaltio on estettävä, Suomi on ainoa pohjoismaa joka vielä roikkuu eurovaluuttaan hirttäytyneenä. Ainoa.
perjantaina, kesäkuuta 29, 2018
CIA-Niinistö aikoo nuhdella Trumppia, US presidenttiä - TrumpPutinSummit Helsinki
Suomalaiset valetoimittajat ulvovat "Ukrainasta" militarisoinnin ja "Naton" laajentamisen perusteena mutta eivät kerro kuinka CIA rahoitti uusnatseja vallankaappaukseen ja presidentin laittomaan vaihtamiseen Kiovassa ja aloitti vallankaappauksen nukkehallituksen laittoman sodan ja pommituksen itäisiä kaupunkeja vastaan.
I
Trump näyttää närhen munat imperialisteille eli CIA-geopolitiikalle, Washingtonin sotaklaaneille.
Yhdysvaltain presidentti vertasi Natoa vihaamaansa Nafta-kauppasopimukseen G7-kokouksessa, kokouslähteet kertovat.
II
Ho ho - suomalaiset natonartut yrittävät nuhdella US presidenttiä CIA:n ohjaamana
Suomi100. Säälittävää CIA-geopolitiikkaa eli imperialismia Euroopan tuhoamiseksi suomalaisten vapaamuurarien toimesta.
YLE:n valetoimitus oksentaa taas haisevaa CIA:n geopolitiikkaa, sotataloutta, kylmää sotaa, imperialismin himoa, Liittovaltiodiktatuurin rakentamista, demokratian ja rauhan tuhoamista
Toimittajalta: Miksi Suomen ei kannattaisi toivoa Trumpin ja Putinin huippukokousta YLE
- " Länsimaiden kannalta Trumpin ja Putinin tapaaminen on riski, varsinkin Naton huippukokouksen lähellä"


BUSINESSINSIDER.NL
President Donald Trump's national security adviser John Bolton once said Russia's election meddling was an "act of war" against the US and that the US could not trust Russia. He changed his tune completely after meeting with Russian President Vladimir Putin
Nyt on hätäkakka uuden kylmän sodan CIA-cheerleadereillä housussa - NATOn hyökkäyssodat uhkaavat loppua
CIA-NATO imperialistit pelkäävät että kolonisaatio-hyökkäyssodat ja laittomat kauppasodat aka kylmä sota loppuvat ja rauha alkaa
Washington Postin kolumnisti: Donald Trump haluaa suomettaa Yhdysvallat
AAMULEHTI.FI
Kolumnisti Max Boot väittää Washington Post -lehdessä , että presidentti Donald Trump haluaa suomettaa Yhdysvallat. Bootin artikkeli on...
M.KAUPPALEHTI.FI
Asiantuntija-arvioiden mukaan Trump ilmoittaisi Helsingin-tapaamisessa Krimin niemimaan kuuluvan Venäjälle.
No niin, IS HS poimii heti katkeria CIA-NATO tutkijoita joiden mielestä rauhansolmiminen on erittäin paha asia - alistumista. Militaristien "venäjäuhka" on vaarassa!
- apulaisprofessori Andrea Orzoff tuskaili tapaamispaikan ironiaa
– Oikeasti, Trump ja Putin tapaavat Helsingissä? Ilmeisesti se ei ole tarpeeksi, että toisen maailmansodan jälkeisen kansainvälisen järjestyksen saavutukset puretaan, sen lisäksi meidän on pakko hukkua historialliseen ironiaan? IS
Saksan Linken liittopäiväryhmän pj. Wagenknecht suomii terävästi puolueita, jotka samaistuvat globalisaation sanelemiin ehtoihin ja saarnaavat, että kansallisvaltio ei enää pysty huolehtimaan väestönsä tarpeista. Wagenknecht arvostelee niinikään vallalla olevaa innostusta vähemmistöjen oikeuksista. Väestön enemmistön edut ja asema tuntuvat olevan vieraita vasemmistoliberaaleille. Suuryritykset hallitsevat maata, puolueet ovat omaksuneet uusliberaalin talouspolitiikan, vaihtoehdottomuus ja vaikutusvallan puute vieraannuttavat ihmisiä politiikasta.



RAYHABLOGI.BLOGSPOT.COM
- Olen yrittänyt useammassakin blogitekstissä nostaa esiin maamme kannalta aivan keskeisintä ja suurinta ongelmaa: virkamiesten ja poliitikkojen...

What's behind Trump's trade war? Imperialism, for one.
JACOBINMAG.COM
Trump’s burgeoning trade war is more about asserting US dominance in the world than helping American workers
Spekulaatioita
CIA-NATO terror in Europe
- Why they are bringing muslim-terrorists in Europe

#TrumpPutinSummit #Finland #TrumPutin #TrumpPutin#suomi #suomi100 @demarit #vasemmisto #peace #krim #syria #helsinki #eduskunta #nato #merkel #germany #europe #HelsinkiSummit Fox News #saulininistö
.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)































