Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fun. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fun. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, maaliskuuta 07, 2010

Strengsatuja

  

Pekka Strengin

hallusinatorisia kuunnelmia 

 YLE Areena

 



Alice in Wonderland

by Jan Svankmajer


Elokuvan torrent-lataus onnistuu iisisti mm. Opera-selaimella




Todellisuuden psykedeliaa - Top 100 EU-huijausta
http://www.openeurope.org.uk/r…0waste.pdf


Psykedeelistä kielenkäyttöä oppikirjoissamme
2010 painoksesta lukion historian oppikirjoista Muutoksen maailma I-II:

"Nahistelua ja käsirysyä"



Aukollinen todellisuutemme, todellisuuden eri tasot poliittisesti
- kansalaiset valtiovakoilun tai valtiosalailun kohteena


Rootki puhelimissa


Rosenholtz-aineiston julkisuus päätyy KHO:n käsittelyyn


Yhdysvallat palkitsee Iranin pakotteiden rikkojia




 

lauantaina, maaliskuuta 06, 2010

Kuunnelma Areenalla - Hänen Valtakuntansa Juha Seppälä


Radioateljee Juha Seppälä
Hänen Valtakuntansa


" Suomen historian yksi tärkeimpiä ajanjaksoja sijoittuu vuosien 1956 ja 1981 väliin. Silloin syntyi Hänen Valtakuntansa. Tätä aikaa kuvaa kirjailija Juha Seppälä Radioateljeelle kirjoittamassaan teoksessa Hänen Valtakuntansa. Moniäänisyydessä kertautuvat monen sukupolven tunnustukset, muistot ja analyysit. Subjektiivisuuden kääntöpuolella välkkyy historiallinen todellisuus, joka saa tällä kertaa Juha Seppälän tulkinnan. Ohjelman Hänen Valtakuntansa on ohjannut Harri Huhtamäki ja tekninen toteutus on Pekka Lapin. Kertojina ovat Helka-Maria Kinnunen, Eero Saarinen ja Tom Wentzel. Ohjelman tuottaja on Harri Huhtamäki. YLE

IMAGE OF THE DAY
~~ PRINCE OBAMA ~~
MACHIAVELLIAN LEADER


“A prince never lacks legitimate
reasons to break his promise”.
Nicolò Machiavelli






maanantaina, maaliskuuta 01, 2010

Liisa ihmemaassa vuodelta 1907 - Moderni Punahilkka psyykkisenä trippinä

Liisa ihmemaassa vuodelta 1907



ja

Alice by Jan Svankmajer teaser



Full film


Liisa ihmemaassa -kirjan Liisa on moniulotteinen kertomus. Se on trippi Liisan elämäntilanteeseen ja psyyken kehitystehtäviin aikuisten moralistisen maailman mielettömässä paineessa.

Valitettavasti uusin Tim Burtonin elokuva korostaa muodikkaasti Liisan feminististä kyvykkyyttä ja goottiseikkailusuoritusta, mikä kumoaa alkuperäisen kertomuksen unenomaisen elastisen symboliikan oivalluksen, paljastavan psyykkisen voiman ja monitulkintaisuuden kuvaavan syvyyden. Unissa ihminen on lähes aina avuton erilaisille voimille ja älyttömille sattumuksille/seuraamuksille, jotka "unen logiikalla" kertovat unennäkijän elämähallinnan ja tiedostamisen puutteesta.

Päähenkilö hoitaa amerikkalaiseen sankarikatharsistyyliin koko psyykkisen prosessin (ylituotetun petollisesti) nyt katsojan puolesta; tästä halvasta dramaturgiasta jo Aristoteles varoitti.

Kuin uusi, kapitalistinen versio Liisa ihmemaassa-tarinasta; Liisa voittaakin koko potin pokerissa kirkuvaa kuningatarta vastaan - Lykky-Liisa panssariasussa, jonka painajainen paljastuukin helpottavasti unelmaksi. Tarantinomainen versio Punahilkasta, joka itse panee jänissuden lihoiksi ja kostaa vielä vastuuttomalle äidilleen. Something like that. Folklorically entertaining. Commercial katharsis, powerfulness.

Liisa ihmemaassa kertomuksen lähtökohta on yhdessä maailman vanhimmassa lapsikeskeisessä sadussa, Punahilkassa.

Alice And The Wonderland

Psykoanalyyttinen shamaanitajunta
- alitajunta tajunnan ohjaajana

 

Kuningattaren logiikkaa - naarasaivoisuus

 

Lasten luova kirjoittaminen psyykkisen tulpan avaajana  PDF



Sanelma; "Punahilkka olettaa, että hänen
puheensa on saanut aikaiseksi äidin pahan olon." 



Punahilkka suomeksi – Grimmin versio ja taustaa


Film 2010


Alice in Wonderland Links




perjantaina, helmikuuta 26, 2010

Not the Messiah Monty Python - vain yksi näytös

Not the Messiah

(He’s a Very Naughty Boy)-oratorio

HD-videoprojektori näytökset mm. Helsingin Kinopalatsissa vain 25.3. klo18. Liput sulavat kuin voi hullun hanhen selässä, hanki heti.
 


Not the Messiah
Esitys nähdään seuraavissa Finnkinon teattereissa:

* Helsinki: Tennispalatsi
* Vantaa: Flamingo
* Jyväskylä: Fantasia
* Lahti: Kuvapalatsi
* Oulu: Plaza
* Pori: Promenadi
* Tampere: Plevna
* Turku: Kinopalatsi

Interaktiivista flash-leikittelyä

 

ja Flash-piirtotaulu - Riemurasia


EtherPad
is the  web-based word processor that allows people to work together in really real-time



Suunnittele omat pelit ja jaa ne Nintendolla
Warioware



Jimi Hendrixin viimeinen
nauhoitussessio netissä
free music mpe stream


Tämän vuosituhannen tähän asti tärkein elokuva
nyt DVD:llä ennen Finnkinon julkaisua


WHITE RIBBON 

Valkoinen nauha
Das Weisse Band

Winner of the Palme d'Or at Cannes in 2009, this brilliant dissection of a community's ills is Haneke's most ambitious film yet. It succeeds brilliantly, says Milo Wakelin.
"Films that are entertainments give simple answers but I think that's ultimately more cynical, as it denies the viewer room to think," explains Michael Haneke. "If there are more questions at the end, then surely it is a richer experience." 
The story is set in 1913 in Eichwald, a small protestant German town which has been beset by a series of unfortunate accidents, some minor, some tragic, and some sinister. First the Doctor (Rainer Bock) falls from his horse after stumbles over a tripwire. Soon, cabbage patches are vandalised, fires started, toy flutes stolen - and then the violence takes on a darker, more ritualistic character.


Kannattaa myös tilata samalla:

A Serious Man




lauantaina, helmikuuta 20, 2010

Päivitä Macin Flash ja lataa ällistyttävä piirustusohjelma ilmaiseksi

Apple Macceihin on taas aivan manuaalisesti itse ladattava uusi turvallisin ja nopeampi Flash päivitys. Tee se. Ei mitään muttia. Myös wintoosiin, jos automaattinen päivitys ei starttaa.

Wintoosissa update-asennus täytyy joskus/usein tehdä erikseen Fireoxiin ja Exploreriin.

Tarkista patch-päivityksen onnistuminen erikseen kummassakin selaimessa täältä, versio checkeristä.


Flashissä nyt 3D-ominaisuudet: tsekkaa   testidemo.


Wintoosissa kannattaisi kuitenkin heti poistaa turvallisuuden takia  ohjelmista  Download Manager  päivitysasennusten jälkeen.  Outoa mutta totta. Sama juttu AIR:in kanssa sekä Shockwaven.

  


Ja todella realistinen huippuohjelma ilmaiseksi lasten iloksi ja aktiivipiirtäjien luovuuden räjäyttämiseksi:


Piirrä ja maalaa aitoa paperijälkeä imitoiden.

Öljyväri -plugin maksa erikseen mutta on aivan tajunnan räjäyttävää. Tee öljyväripiirroksista isoja tiedostoja yli 4000 px, jos tarkoitus on myös printata taulu.  Uudempi ArtRage versio maksaa kohtuullisesti. SDRAM-muistia kannattaa olla yli 4+ Gt, tietty 1 Gt riittää.



Piirtolevyksi hiiren sijaan suosittelen Wacomin mallia (100 e), jolla voi nyt piirtää rennosti sormillakin ilman kynää ja muutat käsitystä tietokoneen kanssa kommunikoinnista. Lapsellisen helppoa ja luonnollista.

Wacom Bamboo Verkkokauppa.com

Mukana ehkä laajempi Artrage-ohjelma sekä Photoshop Elements. Bamboo toimii myös suomalaisen Sumopaint- kuvankäsittelysivuohjelman kanssa.




Avast
Kilpailu ilmaisissa wintoosa -virustorjuntaohjelmissa kiristyy. Avastin ilmainen vaihtoehto on uudistunut huomattavasti. Uudelleen nimetyssä ohjelmassa on tehokkaampi moottori ja uudistettu käyttöliittymä.

Jos pöytänäyttösi on yli 2-3-v. vanha, osta uusi.
Näyttötekniikka on mennyt huimasti eteenpäin värintoistosssa, kontrastissa ja on sikahalpaa. DVI-liitin on näyttömallissa parasta olla - AMD DVi- näytönohjaimet halvimmillaan tietokoneen päivitykseksi 35 e. Pelikelpoiset AMD -näytönohjaimet n. 80 e.

HDMI ei tee pahaa. Adobe-RGB-väriyhteensopivuus ei olisi pahitteeksi. Philips on tuonut uudet mallit, joissa on korjaava sävyautomatiikkaa varsinkin elokuvien katselua parantamaan. Samsung on vakaa laatumerkki. Pikselitakuu olisi kiva lisä. Älä osta aivan halvinta. Tsekkaa vaikka Verkkokauppa.com 23-tuumaiset.


Photoshop 20 vuotta

 

Aikoinaan Photoshop 2.0 toimi vakaasti jopa Mac Plus tietokoneessa, jossa oli mustavalkonäyttö 128 mv sävyä, 16 Mhz (nykyään peruskoneissa 2400), ei kovalevyä, kaksi korppuasemaa ja 4 Mt Rammia. Se oli urheilua se.

perjantaina, helmikuuta 12, 2010

INDEPENDENT FILM FINLAND - Kontula ja Dramaturgian opas - Arhi Kuittinen - Kotisivuni uudessa osoitteessa -


Kotisivuni siirtyivät  uudelle palvelimelle



Linkki väliaikaiselle nettisivuilleni 2011
Dramaturgian opas


http://finnsanity.blogspot.com/2011/08/dramaturgian-opas.html

 


Arhi Kuittinen CV
 









vanha linkki

http://www.saunalahti.fi/arhiku/independent_film_finland_arhi_kuittinen_cv.html

Independent  Film Finland

Kontula Feature Film
Elokuva Elokuvatuotanto Ohjaaja Käsikirjoittaja Kuvaaja

Onneton Punahilkka tuotannossa

Short Films Lyhytelokuvat




vanha sivusto offline:

http://www.elisanet.fi/independent.film.finland/index.html

 myös
http://www.elisanet.fi/independent.film.finland/draaman_teoriaa_dramaturgia.htm 
sekä CV

tiistaina, helmikuuta 09, 2010

The Exploratorium

 


interaktiivista kulttuuria
modern museum of knowledge



interaktiivinen, ilmainen
ja kokeellinen wintoosa-peli


Devil's Tuning Fork

+ muista, yksi Euroopan suurimmista
valokuvamuseon avajaisista lähestyy 


 

Tukholmassa avautuu uusi valokuvauksen museo kolmessa kerroksessa ja galleria maaliskuussa; kelluen ruotsinlaivalla  keväiselle taidereissulle Stokikseen
 
 








perjantaina, tammikuuta 15, 2010

Musiikkimaku tulee kello kaulassa - peruslaitteet musiikin vapauttamiseen

* päivitetty iii
Kellota kotistereosi, jos korvasi soivat, korvakarvasi tinnittävät tai olet kärsinyt tarpeeksi kauan puuduttavista musiikintoistolaitteista. Mitä innokkain musiikkientusiasmi ja sävelkorva voidaan pilata surkeilla laitteilla. Musiikki ei löydä tietä sieluusi surkeiden linnunpönttöjen kautta.  Tässä pari Ale-ajan ehdotusta.

Aito äänentoisto valitulla yhdistelmällä:


Onkyo
viritinvahvistin 200 e
- 2, 3, 4 tai 5 kaijutinta

- joku vanha cd-soitin vaan kiinni Onkyoon 
+ yllätyshyvät
tai
Mustan pörssin surround-kaijutinpaketti 5 kpl
(keskikaijutin ei ole Onkyolla tarpeellinen)



tai  peruskaijuttimet
Jamo S604

kirjahyllykaijuttimet Veikon Kone

tai halvemmat huonommat

Jamo C-400 kirjahylly-kaijuttimet

Huom. Onkyon viritinvahvistimissa on akustinen automaattisäätö aidolle Dolby Digital surround-tilalle huoneen akustisten ominaisuuksien mukaan. Käytettynä hifistien kaijutimia voi saada aika halvalla - kunhan testaat ennen ostoa onko makuusi sopivat, kalliit kaijuttimet ovat usein spesifejä yhteen ainoaan musiikkigenreen. Kuuntelutestiin kannattaa tuoda oma vahvistin mukaan.


Halvat Stereosarjat hyvä hinta-laatusuhde  alk 200 e:
  1. Samsung sarja DVD:llä MM-DG35R !
    - mainiot myös tietokoneen ääneksi
  2. tai  sama Samsung stereosarja iPod-telakalla MM-DG35iR
  3. Samsung 2.1 + basso-subwoofer
  4. Samsung HT-X720GT bluetooth DVD - periaatteessa langaton bluetooth-musiikin lähetys stereoille tietokoneelta tai kännykästä; tarkista myyjältä yhteensopivuus! "Speakers in this system are produced from Bio Kelp which encapsulates the very essence of Eco-aware technology. Using natural materials extracted from seaweed, the Bio kelp speaker is able to create higher resolution sound, extra depth of detail and cleaner, clearer vocals than conventional speaker materials."
  5. Philips MCM772 - vain CD


Surround-tilaa simuloiva systeemi ilman takakaijuttimia, tilaa säästävä (mahtuu yhdelle kirjahyllylle tms):
  1. Philips Hts6600 2.1 dvd-kotiteatteri +sub
  2. Sony Bravia DAV-F200 2.1 +sub Surround-toistotilaa huoneen oman akustiikan kautta
  3. Philips Hts8100 Surround-toistotilaa huoneen oman akustiikan kautta älykkäästi simuloiva yhtenäinen kaijutinpaneeli esim television alle tai kirjahyllyyn (sivuille on jätettävä tilaa väh 30 cm)
  4. Yamaha YSP-900 Digitaalinen "ääniprojektori", TruBass 300 e !

Kuulokkeiksi
riittää hyvin nykyään uuden sukupolven kirkkaat Sonyn plugi-nappikuulokkeet yli 40 e hintaluokassa tai Applen uuden suunnittelun  80€ in-ear plugi-nappikuulokkeet
Philipsin perinteiset sankakuulokkeet, muhkea ja järkevän tasainen basso, hyvä myös klassiseen musiikkiin

Philips SHL9560 -kuulokkeet 50 e >>
- sankakuulokkeet  painavat  aina hieman päätä ja puuduttavat korvalehtiä
tai
Sony MDR-XD400 -stereokuulokkeet
- ei paina suoraan arkaa päälakea erikoisella hihnalla

Sankakuulokkeista kevyin, kompaktein ja äänenlaadullisesti  hyvä on yllättävän halpa
Koss Porta Pro
.
(Älä osta Kossin nappikuulokkeita)


Anttilan Nikon ale

Nikon D5000

järjestelmäkamera, 18-55 mm VR tärinänvaimennuksella, HD Video-kuvauksella ja kääntyvällä live-LCD-näytöllä (kuva näkyy takana jatkuvasti kuten taskukameroissa) Kit +
Ulkoinen salama kaupan päälle  700 € 
- Huom Käytä vain Class 6 SD muistikortteja.

Nikon D700 35mm täyskennojärkkäri
2200 e + pk Pixmaniasta (hinta muuttuu koko ajan - varsinkin kun D700s tulee)


Ehkä edullisin hankkimisen arvoinen HD-videokamera:

Panasonic
HD-videokamera
HDC TM20
-tuhdissa alennuksessa 400 €
-sisäinen muisti + SD Class 6 muistikorteille

- 5.1 Dolby Digital mikrofoni ja äänitys normaalin stereoäänityksen lisäksi
- videot voi toistaa kameralta suoraan taulutelevisioon Hdmi
- vaatii videon työstämiseen erillisen AVCHD-toiminnallisen editointiohjelman, esim Mac Panther 10.5 iMovie, Win Pinnacle tai Windows 7 Movie Maker

Digi-TV vinkki: Samsungin uusimmat LCD-televisiot.
* Käytä taulutelevision kohinanpoistoa/desharpenig/blur tms efektiä aina kun katsot tavallisia digiboxilähetyksiä - DVD:llä ja BluRayllä ota se taas pois päältä.

Hinta taulutelkareissa lisää aina kuvan laatua. Jos on MPEG4-vastaanotin taulutelevisiossa, voit katsoa Nelonen-kanavan lähetyksiä HD:nä. Maksulliset HD-kanavat vaativat ens vuonna CI+ korttipaikan ja ominaisuuden.


* PS Kun yhdistät tietokoneen stereoihisi miniplugi-RCA-piuhalla, kummatkin laitteet tulee olla silloin virta pois päältä, tietokone ainakin nukkumassa. Käynnistä ensin stereot, sitten tietokone ja sulkiessa sulje/nukuta ensin tietokone. Ettei äänikortti prakaa.
langaton linkki tietokoneelta  on myös saatavissa.

keskiviikkona, tammikuuta 13, 2010

Turvapäivitykset nyt eikä huomenna

* Teksti Päivitetty ii
 
Huom.
Firefox 3.6 web-selain on ilmestynyt.
Asenna ja käytä sitä. Turvallinen. Nopea. laajennettava. Standardi.

Huom.
Shockwave sai uuden päivityksen 22.1.2010. Päivitä itse manuaalisesti!

* Shockwave on vanha multimediaformaatti ja sitä tarvitaan esim. tuote-esittelyiden 3D havaintokuvissa,  lasten nettisivulla ja vanhemmilla lasten peli-CD:llä (avaa Firefoxin kautta vanha lasten peli-cd tai multimediataide-CD, jos se ei muuten käynnisty!). 
Shockwavea ei normaalisti tarvita, mutta esim Explorerista sitä on vaikea poistaa ja siksi se olisi ehdottomasti päivitettävä, ellet ole varma, että ole poistanut sen tietokoneeltasi ja käytät Exploreria. Explorerissa on ikävä ominaisuus siinä, että jos poistat jotakin, joka on ollut Explorerin oletusasennuksena esim Shockwave tai Flash, Windows voi milloin tahansa asentaa oletustiedostot itse automaattisesti ja nämä oletustiedostot ovat vanhoja turvattomia plu-inejä kuten mm vanha Shockwave. Firefox ei pakota  Shockwavea koneelle.
AIR on Adoben uusi multimediaformaatti mm. amerikkalaisilla urheilu-, peli- ja radiosivuilla. Sen käyttö laajenee koko ajan.
Macit saivat viimein virallisen Windows 7 -tuen. Apple on tuonut virallisen tuen Windows 7 -käyttöjärjestelmälle Boot Camp -ohjelmiston päivityksellä. Boot Camp 3.1 -päivityksestä on omat versionsa Windows 7:n 32- ja 64-bittisille versioille.

Nyt ainakin Mac- ja ehkäpä Linux-käyttäjienkin täytyy manuaalisti varmistaa
Adoben tietoturvapäivitysten lataus ja asennus. Lataa kaikki  mitä käytät - Flash, Acrobat Reader PDF, Shockwave (vanha multimedia-Flash), Air (Adoben uusi multimedia Flash). (Jos wintoosan Adobe- automaattipäivitys ei ehdota, niin lataa manuaalisesti)

Joskus Applen tai Firefoxin oma päivitys poistaa uusimman Flash-päivityksen, joten tarkasta tilanteesi aina päivitysten jälkeen Adoben Version check-sivulta Flash

Lataus ja asennus

- katso minne lataat tiedostot, sammuta selaimet
ja asenna yksinkertaisesti kaksoisklikkaamalla jokaista.
Käynnistä kone uudestaan. 


Flash on käytössä jokaisessa selaimessa, ellei sitä kytke pois.

NoScript
on tietoturvaa - turvalaajennus eli hyöty-plugin Firefoxiin,
jolla voit ohittaa turhan raskaat flash-mainokset pois sivuilta (tietokoneesi viilenee, jos flash-mainokset eivät pyöri sivuilla). Voit flash-videoita yms  katsellessa antaa Noscriptille luvan aina näyttää flash-sisältöä haluamaltasi nettisivulta - usein nopeasti napauttamalla sivun flash-aluetta, muuten pysyvien lupien anto NoScriptille selaimen oikeasta alanurkasta.

Varsinkin wintoosissa on vanha vaarallinen Shockwave, joka täytyy päivittää manuaalisesti (sen poistaminen ei oikein onnistu helpolla tavallisilta käyttäjiltä). Wintoosien Exploder kannattaa ehdottomasti myös päivittää heti. Ja onhan tietokoneesi Firewall-ohjelma aina käynnissä?

Tietoisku ::
Muistathan pitää tietokoneesi ja kännykkäsi Bluetoothin kiinni, varsinkin kun liikut kaupungilla. Tarkista asetuksista varsinkin ohjelmiston päivityksen jälkeen.



Thunderbird-sähköpostiohjelma
on myös päivittynyt huimasti ja turvallisesti!  Monia uusia ominaisuuksia - Unohda jo Outlook.

Oman Gmailin yms voi tilata Thunderbirdiin kun annat ensin Gmailin asetuksissa luvan POP-emaililuvulle. Kun tilaat Gmailin tai minkä tahansa työpaikkasi POP-emailin Thunderbirdiin niin kovalevyllesi tallentuu sähköpostisi backuppina. Tiedostojen tallentumista voi säädellä Thunderbirdin asetuksissa.

Open Office kannattaa myös päivittää, jos se on unohtunut.
OpenOfficella teet word-ja html-dokumenteista myös PDF-dokumentteja, jotka näkyvät varmasti joka koneella samannäköisinä ja joita ei voi muokata. Printtaus on myös lähes idioottivarmaa PDF:ltä.

Muistithan, että Open Officen Mac versiolle on suomalainen tavutus ja oikoluku-tarkistus laajennus VOIKKO, joten Wordia ei silleen tarvita.

VOIKKO wintoosaan tarvitsee lisäksi myös lisäasennuksen - lue ohjeet.

Jos intel-Maccisi kiukuttelee ja hidastelee jostain syystä, käynnistä Mac uudestaan ja asenna Combo update (linkki 2010 tammikuu). Sen jälkeen katso päivitystyökalun jälkeen, täytyykö jotakin vielä asentaa uudestaan. Firefox 3.6 on varmin tapa saada sujuva selain.

Macciä ei kannata tavallisesti sammuttaa vaan laitaa vain nukkumaan. Näin säästät kovalevyä ja aikaa.




Tärkeät WIN ohjelmat

Voidtools

Wintoosalle on nyt saatavilla erittäin hyvä, kevyt ja nopea hakuindeksointi Voidtools eli voit unohtaa windowsin oman kömpelön ja virheitä tekevän search-haun.
Voit poistaa nyt turhan windows-toiminnon kun käytät Voidtoolsia: tee tämä:

Disable Indexing Service

The Indexing Service in Windows XP indexes your files presumably to shorten the time needed to search your hard drive if you are looking for a specific file or part of a phrase inside a file. However, the constant indexing of files actually slows down system performance by using a lot of pagefile space and CPU time. - Source

Instructions
- To disable the Indexing Service go into "My Computer", right-click on all your hard drive partitions one at a time, left-click "Properties". Uncheck "Allow Indexing Service to index this disk for fast file searching". Select "Apply changes to sub folders and files". If any files cannot be updated select "Ignore All".

Auslogics Disk Defrag
Wintoosan ylläpitoon tarvitset älykkään defragmentointi-ohjelman. Free. Käytä kerran kuussa. Audio ja video-työskentelyssä useammin joka kovalevylle.


Windowsin tärkein ohjelma:

Sygate Firewall free
Kevyt ja varma palomuuri XP-systeemille (voi olla yhtä aikaa XP:n oman palomuurin kanssa -  ei kannata luottaa wintoosan omaan palomuuriin, se voi mennä päältä milloin vain mutta toki kannattaa aina tarkkailla muitakin palomuureja, että ovat päällä)
- XP:n kanssa suositelen SP2:n asennusta Service Pack 2
- SP3 en suosittele, jos emolevysi on yli 2 vuotta vanhempi
Muita palomuureja free

F-Securen ilmainen
virustarkistus vain selaimen kautta helposti


Virusohjelmat ovat raskaita, jos ne pyörivät koko ajan kännissä. Et tarvitse kalliita kaupallisia ohjelmia, lataa kaksi tai kolme ilmaista käytetyintä ohjelmistoa, aseta ne pois aktiivisesta taustatoiminnasta ja aja ne kerran kuukaudessa.


Wintoosan kevennykseen ja puhdistukseen:

Advanced SystemCare Free 


Sekä Auslogics BoostSpeed, ilmainen 15 päivää, sen jälkeen maksullinen, kannattaa kokeilla ilmaisen ajan.


XP-koneen nopeutustoimenpiteet:



Wintoosille hauska ja kätevä "näytönsäästäjä"
Flicker-tilisi (tai kaverisi joka jakaa salasanan) valokuvista reaaliaikaisesti kuvavirtaa
Flickr.Net Screensaver

Avs Media Playerin
erikoisuus on surround-tehoste, jolla tavallinen stereoään simuloidaan kuulumaan 3.1-, 5.1- tai 7.1-kaiutinjärjestelmän kautta monikanavaisena äänenä.

The Photo Animator - FotoMorph

A must:
GIMP kuvankäsittely



Etäkäyttö win-koneellesi



Vinkki wintoosan uhreille.
Säälittävässä Vistassa täytyy joskus erikseen poistaa toiminnasta vanhat ajurit, jotta uudet laiteajurit saa toimimaan. Joskus vaikeaa.


Wintoosan Systeemiä hidastavat taustaohjelmat

Pyydä apua kokeneelta: Go to Start, choose Run, then type "services.msc" and push enter.
Voit poistaa taustaohjelmia pois käytöstä. Vaarallista, jos et tiedä mitä teet. Remote-taustaohjelmat ja  on syytä poistaa käytöstä, jos et etäohjaa konettasi - niiden kautta koneen kaappaus on mahdollista.

Poista eli disable ainakin nämä käytöstä:
Disable:
Alerter
Distributed Link Tracking Client
Help and Support - (If you use Windows Help and Support leave this enabled)
Indexing Service
IPSEC Services
Messenger - (Shoot the Messenger and installing SP2 or higher will disable this)
Portable Media Serial Number - (Leave enabled for use with security dongles like special audioprograms or company ID-usb-sticks)
Remote Registry Service
Secondary Logon - (Required to use the "Run As" feature)
SSDP Discovery Service - (Unplug n' Pray will disable this)
Telnet
Upload Manager


Win 7 olisi kyllä hyvä päivitys Vistalle - tai...

Mukana tulee pätevä HD-videoiden editointiohjelma ja parempaa turvaa troijalaisilta. Tai paremminkin siirry takaisin XP:hen, vakaa ja vielä useimpien nykyisten graafisten, audio- ja video-ohjelmien kanssa yhteensopivampi kuin Vistu tai 7.

XP:n kuten Vistan kanssa täytyy poistaa toiminnasta kaikki turhat tausta- eli aliohjelmat niin systeemistä tulee vakaampi. Lue ohjeet: Go to Start, choose Run, then type "services.msc"


Ohjelmoijat voivat ohittaa kohta Flash-pluginin käytön:







.

keskiviikkona, joulukuuta 02, 2009

Kiva kamera ois lahjaks kiva

Kameroita ostetaan jouluksi ja uudeksivuodeksi läjäpäin.
Suosittelen kahta ylivoimaista taskukameraa.

Laajakuva "28" zoomobjektiivilla ja paremmalla piirtokyvyllä
Fujifilm S200EXR
 -  250 e

-Helppo Automatiikka, laaja herkkyysvalinta sekä pari rajattua valotuksen manuaaliasetusta.
 Isommalla zoomilla uusi FinePix F70EXR 
-Ei manuaaliasetuksia valotuksessa mutta muuten tässäkin kyllä samalla tavalla runsaasti valotuksenkorjailuasetuksia, jos niihin on tarvetta

Ensimmäistä kertaa taskukameroita voi kutsua valokuvakameroiksi ihan kuvalaadun kuin käytettävyyden perusteella.


Molemmat uudella kennolla, joka tuottaa filmimäisiä sävyjä. Nopeita käyttää, luotettava tarkennus. Erittäin helppoja laatukuvia ja älykäs automatiikka salamallakin. Ehdottomasti suositeltavia. Ohjeita ei tarvitse lukea mutta kannattaa kyllä.

Osta vain Class 6 SD-muistikortteja! 

Halvemmat kamerat ovat eivät ole todellista valokuvausta. Huonoilla kameroilla huomio menee  kameran kanssa riitelyn eikä itse valokuvaukseen. Kyllästyminen on nopeaa surkealla

Iskusääntö jokaiselle kuvajalle: Ota useita kuvia niin onnistut paremmin.

Nikonin D5000 tai D700 vakavaan ja kehittyvään valokuvaukseen VR objektiiveilla.


Viimeisin palkittu kuvani Kameralehden kilpailusta (kamera Nikon):
http://www.kamera-lehti.fi/galleriat/taiteidenyo/2009/

Xmas Rush

"Hei kiva tavata, joo, oon lahjaostoksilla mutt tiiäks, Visa piippaa jo nyt, ois kyllä taskussa toi firman kortti, hei, oisko se rumaa käyttää sitä mutt ku nää ostokset ois ihan pakko suorittaa ny loppuun..."

Helsinki Xmas Rush.

tiistaina, joulukuuta 01, 2009

Osta lammasta, älä sikamaisesti kohdeltua sikaa

Nyt on joulumielenosoituksen aika.
Osta vapaasti pomppinutta lammasta, älä sikamaisesti kohdeltua sikaa. Vaikka Hakaniemen hallista.

lauantaina, marraskuuta 07, 2009

Tunnepisteitä - Walking Truth Simulator

Surullista liikkumista.
Iloista liikkumista.
Katso itse pisteitä. Mitä ihmiset näkivät tähdissä?



Mitä ihminen näkee, kun hän katsoo?

Nisäkkäät luokittelevat. Ei ole näkemistä ilman luokittelua. Ihminen ahdistuu, jos hän ei voi luokitella. Ihminen luolkittelee jopa liikkuvia pisteitä. Nisäkkäät näkevät liikkeen kanssa kaiken eri tavalla. Liike on melkein tärkein nähtävän määre.  Liike on luonnetta. Liike on tulkintaa. Toisen olemusta ei ole ilman sen luokittelua.

 

Moraalipisteitä - Moraalitesti


.

tiistaina, tammikuuta 13, 2009

Religulous-elokuva ilmaiseksi netissä - Youtube, nettivideot

Bill Maherin mahtavan hauska ja ironinen

nyt nähtävissä netissä alkuperäisen kokopitkänä versiona. Elokuvan voi katsoa kokonäyttötilassa, ruudun alalaidassa ruudun ja nuolen symboli.

Kuinka koomista uskonnollinen viihde ja maailmankuvan ymmärrystä rajaava fundamentalismi voikaan olla. Ristiriitaista ja keinotekoista kuin Disneyland. Watch full length Religulous-film online.

Tarjoana Atheist Nation. Flash-katselusivu joka selaimelle. En tiedä, kuinka kauan elokuva on tarjolla katsottavaksi. Vaihtoehtoinen perjantai-illan viihdeläiskäys.

Kuten hypnoosi ja suggestio, niin monet mm. uskonnollisten instituutioiden rituaalit ja ekstaattiset showt (kaatamiset, kielilläpuhumiset, mind reading, puhdistaminen) käyttävät mielen ohjailuun arkijärjen ja talonpoikaisjärjen ohittavaa vieraannuttamiskokemusta.

Luodaan stressaava ja kiihottava ristiriitatilanne esim suurilla ja mahdottomilla odotuksilla.

Esimerkiksi vaikuttamistilanteessa puhutaan niin oudosta ilmiöstä ja niin tosissaan järjen ylittävästä käsitteestä, että ihmisen arkijärki menee yksinkertaisesti oikosulkuun ja ihmisen yksi ratkaisu on suggestiivisesti suostuvainen ryhmäemootio.

Ihmisen sosiaalisuus on aina jonkin verran suggestiivista, mukautuvaa, matkivaa, samankaltaisuuteen harmonisoivaa. Suggestion tavallisin seuraamus on usein kiihottuva ekstaasi tai stressitöntä, kritiikitöntä ja huoletonta olotilaa korostava enstaasi.

Ihmisen sosiaalisuus on usein myös suomettumista, rajautunutta suggestiivisuutta alistumisena, esim. ryhmän äänekkäimmän ja päällekäyvimmän ilmaisuun sopeutumista ja sen matkimista. Koulukiusaaja tekee omasta ahdistuneisuudestaan hauskan shown, joka piristää ja hauskuuttaa - niitä, jotka ovat kiusaajan puolella.

Jos olette huomanneet television hypnoositaiturien ohjelmista niin hypnologit lähes aina koskettelevat ja siirtelevät jatkuvasti ilman lupaa suggestoitavaa ihmistä. Näin he osoittavat yksilölle hallitsevansa ehdottomana auktoriteettina tämän yksilön rajoja ja sijaintia itsestäänselvytenä - tai jopa hallitsevansa yksilön alitajuntaa, käsitteiden tulkintaa, yksilön tilannekohtaista sosiaalista tehtävää.

Hypnologin nopea puhe on myös tilanteen kaappaamista ja omituiset lauseenjärjestykset ovat myös tätä samaa suggestiivista tietoisuuden kaappaamista. Subjektista pyritään tekemään objekti ja jos subjekti lähtee hypnoottiseen leikkiin mukaan, hän luopuu stressaavasta tilanteen tulkinnasta ja saa varmuuden ja rauhan totellessaan suggestiokäskyjä antavaa auktoriteettia.

Siksi lasta on opetettava epäilemään, arvioimaan ja sanomaan kovaan ääneen aina oma mielipiteensä, jotta hän ei uskoisi esim. kiusaajan, pedofiilin tai uskonnollisen häirikön olevan päällekäyvänä auktoriteettina aina automaattisesti oikeassa niin kuin tavanomaisen varmat, jumalallisen ylimieliset aikuiset aikuisen roolissaan.

KEYWORDS:: Uskontotiede uskonnolliset liikkeet lahkot lahko lahkojohtaja johtaja transsi enstaasi fundamentalismi nokiamissio nokialiike nauruherätys sana karisma helluntai helluntailaiset helluntailiike karassana kansan raamattuseura kansanlähetys kräsä krs kl manaaminen kirous siunaus rukous profetia profetiat uskonnonopetus et opetus opetussuunnitelma uskonnonopettaja opettaja saarnaaja pappi ennustus itseään toteuttava tarot kortit tarotkortit tähtikartta horroskooppi horroskooppimerkit astrologia ennustajat helsingissä puhelinpalvelu puhelinennustajat henkilökohtainen tulevaisuus aura astraali nousevan auringon talo karma auran uhdistaminen.
.