Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2006. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2006. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, lokakuuta 14, 2016

Kafka elää kun K nukahtaa


- Nosto 2006


Josef K nukahtaa.

K on joutunut työkavereiden pilanteon kohteeksi.
Hän muuttuu paranoidiksi.
Hän ei nauti pilanteosta.

Hän ei nauti.
Jotakin on pielessä.
Hänet haastetaan.
Hän on Keskusviraston epäilyn alainen.

Onneksi se on pahaa unta.
Häntä odottaakin työpaikalla kakku.

Josef K on unessa. Onhan?
Pientä jännitystä virkamiehelle.
Tämä ei ollutkaan tavallinen päivä.
K on helpottunut.

Hän on tyytyväinen itseensä.
Hän on tyytyväinen tyytymättömyyteensä.
Hän on jo tuominnut itsensä.

Häntä ei tarvitse tuomita.
Hän hoitaa tehtävänsä tunnollisesti.
Hän ei tarvitse sääntöjä, sillä hän on ihanteellinen.
Hänen vaatimattonmuutensa on julkeaa.
Hänen esimerkillisytensä on haastavaa.

Hänet haastetaan.
Hän on vaarallinen.
Josef K ei usko paranoidisuuteen.

K ei suostu viihtymään.
Hänen kannattaisi.

Hän on tuominnut itsensä.
Siunattu K.
Hän saa haasteen.
Muut huokaavat helpotuksesta.
Autuaita ovat viihtymättömät.
Sillä heidät tuomitaan.

K tukeutuu sääntöihin.
Joita kukaan ei tarvitse.
Joita kukaan ei noudata.
Mutta joihin jokainen vetoaa.
Joiden noudattaminen on kapinaa.

Josef K on ymmärtänyt kaiken oikein.
Hän vaatii totuutta.
Josef K on ymmärtänyt kaiken väärin.
Hänet haastetaan.

Hän ei tarvitse sääntöjä
ja sääntöjen valvojat huomaavat tämän.
Hänet ymmärretään väärin. Juuri siksi.
Kuinka Josef K voisi olla yhteiskunnan vihollinen?
K ei halua uskoa oikeudenkäynnin alkamiseen.
Siihen ei ole mitään syytä.
Sen täytyy olla pilaa.
Mutta...

Hän ei ole ilahduttanut ketään ihmistä viikkoon.
Hän ei ole ilmiantanut ketään viikkoon.
Hän ei ole viihdyttänyt ketään viikkoon.
Hän ei ole poistanut epäilyksiä osaltaan.
Hän on epäilyttävän päämäärätietoinen.
Hän on epäilyttävän tunnollinen.
Hän ei usko korruptioon.
Hänet on astettava syytteeseen.


Olemattomiin jauhettu



huikea kafkaesitys Tampereen vierailulla;

Katona József Színház -ryhmä (Unkari),

Käsikirjoitus András Vinnai ja Viktor Bodó


*Kuvia


 


Pitkästä aikaa voi sanoa, että on nähnyt Bertol Brecht:in teorian mukaista vieraannuttamisen teatteria. Vieraannuttamisefektin voi selittää monin eri tavoin. Yksi tapa on se, että kun katsoja samaistuu hahmoon tai juuri päähenkilöön ollakseen "päähenkilön tukena", niin katsoja huomaa tukevansa päähenkilön amoraalista mielettömyyttä. Katsoja ei "tietoisesti" haluaisi samaistua amoraaliseen tai moraalittomaan mutta huomaa niin tehneensä. Päähenkilö on ikäänkuin Troijan hevonen.


Kierkegaard tavallaan kylläkin ensin keksi tämän vieraannuttamisefektin roolifilosofiaproosansa kautta mutta Brechtin nimiin se on laitettu.

Josef K on jollain tavoin odysseijassaan kuin Äiti Peloton, joka sopeutuu sotatilaan ja yrittää etsiä siitä mielekkyyttä. Hinnalla millä hyvänsä. Tämä näytelmä on tosiaan odysseija. Tärkeintä ei ole rakenne, plotit mittajonoturvahelvettissä, vaan imaginaarisen libidon pursuava sisältö, josta jää jotakin katsojan käteen, ehkä vain yksi visio ja sillä selvä. Josef K:n vastustus ympäristön mielettömyyteen että hän sopeutuu itsetuhoisasti, jotta löytäisi paikan ja saisi kiitoksen.

F Kafka olisi ihastunut kauhuissaan brittien originaaliin Big Brother-ohjelmaan.


Fyysinen teatteri. Karne-vaali. Lihan juhla.
Fellin:iä ja Dario Fo
:ta kiertelevän mustalaissirkuksen iloisella raivolla. Turkka oli verryttelyä tähän verrattuna.
Absurdia teatteria, joka viihdyttää yleisöä, mutta tekee teatteria viihdyttämisen rappiosta. Teatteria, joka laittaa meidät katuman viihtymistämme. Juuri sellaista, jota suomalaiset teatterinjohtajat ylistävät.
Kiittävät. Ihailevat vierailijana. Ja pelkäävät.

Saammeko mitään kiinni?
Kulttuuristamme, jossa uutisten katsojan on viihdyttävä.

Uutisten lukijan on viihdyttävä.
Oppilaan on viihdyttävä.
Presidentin on viihdyttävä.
Ostajan on viihdyttävä.
Myyjän on viihdyttävä.
Kasvattajan on viihdyttävä.
Kansan edustajan on viihdyttävä.
Kauhuelokuvan on viihdytettävä.



Katsoja ei saa yllättyä.

Viihde on oltava tilauksen mukaista.
Katsojan on oltava oikella aallonpituudella.
Elokuva on oikea, jos ymmärrämme brändin tärkeyden.
Jos ymmärrämme brändien olevan meitä varten.
Jos ymmärrämme olevamme brändiä varten.
Muuten olisimme outoja. Sopeutumattomia.
Kohdeyleisöistä hukkuneita. Kadotettuja.

Mutta muuten - olemme saaneet elämän tarkoituksen.
Yhteisen ymmärryksen.
Pelottomuuden.
Tuttuuden.
Brändi-ikonin.

Tavoitteiden on oltava viihdyttävä.
Tavoitteiden on oltava yhteisiä.

Paitsi absurdissa teatterissa.

Juuri sellaista, jota suomalaiset teatterinjohtajat pelkäävät - ja ylistävät.
Estävät - ja ihailevat.
Eihän kukaan tee tällaista teatteria Suomessa - kuinka ihanaa. Ihana vierailu. Mutta ei meillä tällaista nyt muuten, herra vieköön. Tahattoman absurdin teatteriviihteen tuottajat eivät halua harkitusti absurdia teatteria.

Esitys, jonkalaista ei tuoteta suomalaisiin teattereihin. Kohtuuden nimissä. Järkevyyden nimissä. Ihmisiltä ei saa viedä kohtuu den suloista harhaa. Taide on Suomessa happovaivoisia, 60-vuotiaita neitejä varten.


Josef K herää.

Oliko juoru tulevasta oikeudenkäynnistä unta?

K ei uskoisi yhteiskuntaamme.
K ei uskoisi sosiaalidemokraattiseen taiteeseen, joka olisi todellisuuden esikuvana. Moralistinen realismi, joka pakenee villiä taiteiden harhaa. Olemattomiin jauhettu on outo toinen ääripää suomalaiselle kylmälle kulttuuriversiolle Kafkan painajaisista.
Todellisuudenssa F Kafka todellakin näki painajaisia keskusvirastosta, joka määrittää Euroopan kaikki säännöt ja pykälät. Kafka näki kaiken olevan tulevassa.
Josef K herää.
Vai nukahtaa?
K:lle mikään ei saa olla todellisuuden esikuva.
K on todellisuuden lapsi ja herättää aiheetonta huomiota.
Se olisi liikaa, sillä Josef K on kohtuuden mies todellisuuden armosta.

Ilman libidoa.
Ilman harhoja.
Harhaisten kauhu.
Uni, jossa heräät.

Hän on Keskusviraston hampaissa.
Ilman harhoja.
Yhteiskunnan vihollinen.
Autuaita ovat viihtymättömät.

Me olemme Keskusviraston hampaissa, jos emme viihdy oletetusti.
Säädetysti. Sallitusti. Mitatusti.

Viihtymättömät ovat häirikköjä.

Jos emme viihdy lautakuntien teattereissa.
Jos emme usko taiteilijoiden hyvää tarkoitusta.
Jos emme tue virallisesti koulutettuja taiteilijoita.
Ja heidän hyviä tarkoitusperiään. Meidän viihtymiseksemme.
Jos emme suostu viihdytettäviksi, kerjäämme harmia.

K kerjäsi harmia.
Voi kun emme olisi tavannut Josef Kta, ikinä.
K ei ymmärrä, miksi oikeustalolta löytyy lakikirjojen teksteistä irstaita tarinoita. Franz Kafka ei voinut nauramatta lukea Oikeusjuttua ystävilleen.


"Oikeusjuttu":kin on Oidipustarina.

K välttää isäntappoa viimeiseen saakka.
K uskoo suojelevansa yhteiskuntaa etsimällä todellista syytä.
Itsestään.
K ei tiedä olevansa syy yhteiskunnan vihaan ja vaatimuksiin.
K ei ymmärrä systeemin olevan systeemiä varten.
K ei ymmärrä kaaoksen olevan systeemin ehto.
Syyttäminen on jo tuomio Suuren Uhan kafkalandiassa.
Mitä se kertoo kulttuurilautakuntien viihdetaidekulttuuristamme, joka välttää uudistumista, isäntappoa ja katsojan haastamista viimeiseen saakka?

Älä pelästy, K, et ole ihanteiden arvoinen.
Selviät ilman ihanteita.
Selviät Martini-lasin kanssa teatterin ensi-illasta.
Helposti. Kevyesti. Nyökytellen.
Olet vain hiljaa. Katsoja, Vastaanottaja.
Kaikki on sinun edestäsi sulatettu ja ymmärrettu.

Josef K oli tyytyväinen itseensä.
Hänellä oli paikka, työ, asunto. Tehtävä.
Häne ei tehnyt mitään väärää.
Hän oli tyytyväinen
ja se pantiin merkille.
Hän ei tiedä, mitä teki eikä olettanut turhia.

Josef K nukahti.

Autuaita ovat kiittämättömät.
Sillä heidät tuomitaan.
Autuaita ovat viihtymättömät.
Sillä heidät tuomitaan.
Mutta tyytymättömät perivät maan.

Josef K ei ymmärtänyt sadistista viihdeorgasmia.
Vapautuksena.
Josef K etsi kuitenkin vapautusta.
Joka antaisi kaikelle merkityksen.
Joka päästäisi pahasta.
Onneksi erikoitarjouksessa oli masokistinen emansipaatio. Biopassi, älykortti, Sanoma-yhtiön mediastrem taskutietokoneeseen ja terveysvaikutteinen geenimuunneltu lifestylemaustejugurtti.

Joskus tuomio on vapautus, sanoi Jeesus N Josef K:lle.


.

keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2016

Hyvinvoinnin minimointia - elitismi pohjoismaisen mallin tuhona

2006 nosto


Mikä on arvoitus,
jossa hyvinvoinnin edellytykset lisääntyvät
mutta hyvinvointia minimoidaan?

Suomi.

"Tulojen eriarvoisuus on Suomessa kasvanut OECD-maista vikkelintä vauhtia yhdessä Ruotsin kanssa kymmenen viime vuoden aikana", tulosaluejohtaja Mikko Kautto Stakesista kertoo.

Suomessa eletään kiihkeää eriarvoisuuden juhla-aikaa. Jyvät erotellaan ylpeästi akanoista, jotta hyvinvointi voidaan sitoa rahaan ja röyhkeyteen. Pääomatuloilla on täällä Euroopan pienin verotus, hyvinvoivassa Saksassakin on noin 90% suurempi pääomaverotus- eli siis melkein kaksinkertainen pääomaverotus toimii Euroopan veturissa.
"Myös verotuksen keventäminen on nostanut tuloeroja. Ne, jotka eivät saa ansio- eivätkä pääomatuloja, eivät hyödy verojen laskemisesta. Tuloerojen kasvun yksi syy on, ettei sosiaaliturvaa ole nostettu palkkojen tahdissa. " -HS


  Tuottavuus mittarina, hyvinvointi
  selviytymistaistelun porkkanana.

Arvon määrittämsitä tuottavuuden mittareilla.
Ihminen välineenä.
Pelkokertoimena luuseristatus.
Kulutushysteriaa puutteen pelossa.
Peloteyhteiskunta stressikertoimien kautta.


  • Stressi kuluttaa yhä useamman suomalaisen hampaita. Hampaiden yöllinen narskuttelu on lisääntynyt viime vuosien aikana erityisesti opiskelijoilla. -YLE
  • "Vuonna 2005 työikäisten miesten yleisimmäksi kuolinsyyksi nousivat alkoholista johtuvat syyt eli alkoholisairaudet ja myrkytykset. Alkoholisyyt ovat ohittaneet sepelvaltimotaudin tämän väestöryhmän merkittävämpänä kuolinsyynä." -IS

Hyvinvoinnin rajaamista - hyvinvoinnin jakamisen sijaan.
Uhkakuviin panostamista.

Syrjäytymisen uhkakuva heijastettuna joka seinälle.
Ruoskana
Pilkkana
Eliitin raivo hyvinvoivaa yhteiskuntaa vstaan,
hyvinvointivaltio terrorin kohteena

Häviämisen uhka motivaationa - "kilpailuyhteiskuntana".

Eriarvoisuuden evankeliumi Lipposen ja Vanhasen mukaan. Verottakaa köyhiä jotta rikkain osuus erottuisi julkeammin, röyhkeämmin ja ihanammin. Ja sitten ihmetellään mistä lapsien pahoinvointi johtuu.
Televisiosta? Väkivaltapeleistä? Mainoskuvista?
Ehei.

Pahoinvointivaltio

Vaikka suomalaiset lapsukaiset menestyvät pikkumaisessa PISA- oppipistevertailussa niin toisissa kyselyissä juuri eurooppalaisista maista suomalaiset lapsoset inhoavat eniten koululaitosta, laitossysteemiämme - eivät viihdy tehosysteemissä, ylisuurissa luokissa, jatkuvassa pelottelussa menestymättömyydellä, epäluovassa ulkoapänttäämistä, muottiin tunkevassa broilerikoulutuksessa.

    Tytöillä itsemurhia eniten maailmassa.

Sosiologisessa tutkielmassa -97 kysyttiin lapsilta mikä on pahin haukkumasana.
Ei, ei läski vaan... luuseri. Sitä lapset pelkäävät ja sitä lapset käyttävät halpojen kännykköiden käyttäjiin. 
" In the most recent edition of AnalysNorden, which is published today, Heikkilä paints a shocking picture of what a major cut in the price of alcohol can lead to, especially for social groups already marginalised in Finland. "

Lasten pahoinvointi pahenee joka päivä lähes kaikilla mittareilla.

Itsemurha-ajatukset, syömisongelmat, ADHD, psykoosit lapsilla, huostaanotot, haastattelututkimuksien pahoinvointikertomukset, identiteettiongelmat, masennuslääkitykset lapsille, huostaanotot, lasten itsemurhaluvut - kaikki nousussa paitsi oppimisongelmat mitattuna koulusuorituksina. Olemmehan suoritusyhteiskunnassa, jossa suoritus on A ja O.


Arviolta kolmasosalla suomalaisista lapsiperheistä on joko päihde-, väkivalta- tai toimeentulo-ongelmia.

Lasten rankka alkoholinkäyttö on ehkä hieman "alentunut" ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen - mutta vain yhden rajoitetun otannan mukaan ja samalla kun ei huumeiden käytöstä ole kunnon tilastointia eikä kyselytutkimuksia. "Perhearvojen" Vanhanen hyväksyi alkoholin verotuksen alentamispolitiikan valtion verotulojen maksimoimiseksi - vastoin kymmeniä asiantuntioita vastaan seuraamuksista välittämättä.

Tehokkuuspolitiikkaa.
Statustietoisuutta.
Statusyhteiskuntaluokkatietoisuutta.
Sallittua stressihysteriaa kanavoituna suuriin saavutuksiin ja tavoitteisiin.

Pelotepolitiikkaa - kurjuuden pelotevaikutuksen todellistamiseksi ja nöyrien ylityömyyrien jalostamiseksi.
Menestys tai hävitys. Vanhan helvettipelotteen uudelleen käyttöönottoa.
Osoita menestys rahassa tai onnellisuutesi on epäilyttävää.
Ohjelmoidun onnen valtakunta.
Menesty niin kuin sinulta odotetaan.
Yötyöhön ja univajeeseen on havaittu liittyvän myös vakavia terveyshaittoja.

Ällistyttävin poliittinen paradoksi lienee siinä että vaikka kansalaisten arvoissa opettajat ja sairaanhoitajat ovat hyvin korkealla, niin samalla poliittinen arvopolitiikka pitää heidät eurooppalaisittainkin jatkuvasti palkkakuopassa. Viiden vuoden aikana kansanedustajien suhteellinenkin palkkakorotus on prosentuaalisesti ollut 20 kertaa suurempi kuin hoitoalojen prosentuaalinen palkkakorotus. Ja euroissa tuhansia euroja kuukaudessa.

Tämä on menestysteologiaa.
Kilpailun ontologiaa.
Ihminen systeemiä varten.
Suomalainen solidarisuusmoraali murretaan isolla kädellä ja hartaasti. Globalisaation avulla ja tekosyyllä.


Kännykkätehtailla surkeat olot Aasiassa
Matkapuhelinteollisuuden arki on kaukana johtavien kännykkäyhtiöiden yhteiskuntavastuun julistuksista, osoittaa tänään julkistettu tutkimus. Kansainvälisiä standardeja ja paikallisia lakeja rikotaan ylipitkillä työpäivillä ja riistopalkoilla, myös Nokian alihankkijoiden tehtailla.

Arvojärjestys annetaan ylhäältä päin suurten motivaatioihanteiden mukaisesti, kilpailutuottavuuden ehdoilla.
Vain rahallisesti menestyville suodaan hyöty, nimenomaan hyöty halvasta työvoimasta ja elintason laskusta.

Yhteiskunta kielletään käsitteenä ja poliittisena tilana.
Yhteiskunta alistamisen ja "tehostamisen" kohteena.
Yhteiskunta avoimen hyväksikäyttämisen, halpatyövoiman esteenä.

Hyvinvoinnin minimointia.
Kapitalistista realismia.

Tämä on poliittisesti valittu verotuspolitiikka.
Poliittisesti valittu ihmiskuva. Systeemi ei ole enää ihmistä varten.
Tämä tilanne - hyvinvoinnin tasaamisesta luopuminen - ei ole seuraamus mistään "kehityksestä" vaan poliittisista valinnoista.

Tämä ei ole edellytys millekään väistämättömälle globaalille kaupankäynnin viisaudelle tai välttämättömälle yhteiskuntamallille vaan tietyn ihanteen mukainen poliittinen tilanne. Hyvinvoinnin minimointia ahdistavan tienaamispaineen lisäämiseksi. Kilpailun jalo fantasma näytön paikkana. Viinasen vihapolitiikkaa, jonka Holkeri ja Koivisto siunasivat eliitin kannustamana peittääkseen surkean kekkoslandian romahtaneet harhat.

Suomi on erittäin menestyvä talousyhteisö hyvninvointiyhteiskunnan ansiosta mutta tulojen jako on vedetty uusiksi hyvinvointiyhteiskunnan hajottamiseksi. Ideologinen suunnanmuutos. Se tuttu hyvinvointiyhteiskunnan alasajo, periaatteiden takia. Ei minkään väistämättömän ilmiön tai jumalan totuuden tähden takia.

Toisista tehdään halpaa työvoimaa poliittisella jaolla, poliittisella päättäväisyydellä.
Menestyneiden menestymisen vuoksi.
Menestyneiden olon helpottamiseksi.
Kilpailun pyhittämä mielikuva menestyjien kastista.

Muistatteko Viinasen vihaiset puheet 1989, jolloin hän syytti kansalaisia ahneiksi kuluttajiksi, jotka eivät tee tarpeeksi töitä ja ovat syypäitä Koiviston ja Holkerin "ikuisen venäjänkaupan illuusion" romahtamiseen?
Nyt halutaan ahneita kuluttajia, jotka teettävät muilla ylitöitä ilman palkkaa. Olemme vieläkin lamashokissa. Suomessa tehdään Euroopan mittakaavassa eniten palkatonta ylityötä.
Köyhät kyykkyyn ja ahneus ihanteeksi.
Hyvinvoinnin minimointia vain rahallisesti menestyvien statusmittareilla. Ihmisarvon feidaamista pois - muiden arvojen alta.


"Ihmisen täytyy painaa projektia kasaan vaikka psykoosissa..."
- Jari Sarasvuo kilpailuohjelmassaan.

Raamattua on aina luettu pirun otteella ja löytyyhän sieltä myös menestysteologiaa tyhmille, jotka eivät allegorioita ymmärrä laajassa kontekstissa ja jotka saatanallisesti muuntavat hengellisen ironian maalliseksi viisaudeksi:


"Jolla on, sille annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on..."

Hyvinvoinnin minimointia.
Kaikin keinoin.
Armotta.


"Vanhemmat ottavat pikavippejä lastensa nimissä."



> aikaisempi kirjoitus :: Pahoinvoinnin maksimointi


.

maanantaina, huhtikuuta 14, 2014

Vapauden hajottava voima :: yksilön ongelma "Suurissa tarinoissa"

Kelloa yritettiin jälleen kääntää taaksepäin poliittisessa todellisuudessamme.

Uskonnollisesti motivoitu hedelmöityshoito-keskustelu ei ole vain politiikkaa vaan mittari neuroottisesta elämänhallinnasta poliittisessa tajunnassamme, tulevaisuudenhallinnassamme. Jumala ja ihmiskuvan rajat ovat politiikan rajuimmat tekijät, yhä. Aina.

"Seksuaalisuuden väärinkäyttö" herättää yhä ahdistusta niille, jotka luulevat olevansa oikean ihmisyyden neuroottisia puolustajia ikuisten kosmisten voimien ja totuuksien puolesta. Seksi pitää pyhittää heterorituaaleilla ja heterotodellisuuden tuottamiseksi. Oikean luonnon puolustamiseksi, oikean järjestyksen takaamiseksi. Yksilö ei saa löytää seksuaalisuuttaan vaan se on annettava kuin Jumalan sana. Säännösteltynä ja valmiina säännöille. Neuroottisen seksuaalisuuden uljas puhtaus.


Todellakin nyt tämä hedelmöityshoitoangstikiihko ja moralistien vihainen ahdistus ei-heterokulttuuria ja kasvatuksen joustavia sosiologisia malleja kohtaan on minusta merkki uudesti syntyneestä kalvinismista, USA:n puritanismin/fundamentalismin kautta kierrätettynä: vihaa ja pelkoa saa kokea "puhtaita ihanteita" uhkaavia, "oikeaa todellisuutta" murentavia vihollisia eli "epämoraalisia" ihmisiä kohtaan.

Täydellisen ihmisen kaipaus.

Ei-samankaltaisuus on kalvinisteille kapinaa hyviä moralisteja vastaan ja siis kapinaa yksioikoisen logiikan Jumalaa vastaan. Jopa Jumalan täytyi käsitteenä olla taas tukena ja aseena ahdistuneiden roolineurootikkojen taistelussa erilaisuutta ja toiseutta vastaan. Puhuttaessa jenkkien uskonnollisista liikkeistä, menestysteologiasta, reformisteista yms, täytyy muistaa, että käytännössä suurin osa on kalvinismia uudessa paketissa.

Ihmisellä ei saisi olla vapaata tulkintaa ihmisestä kalvinististen uusmoralistien mielestä. Porvarillinen parisuhdefantasma elää pyhittävänä tekijänä ja muu ihmiskuva on uhka turvallista mielikuvaa vastaan. Ikäänkuin heterovanhempien luoma väkivallan todellisuus maassamme ei olisi suurempi ongelma kuin erilaiset perhemallit.

Vain selkeä yhdenmukaisuus ja pelko on monille se ainoa jumala, jota kuvittelevat eläväksi luojaksi ja elämänhalun salliaksi. Pelkäämällä sinun on leipäsi syömän. Ja erilaisten viholliseksi, tuomitsijaksi, hyvien kansalaisten puolustajaksi. Roolien antajaksi.

Mikä on totuus ihmisestä?

Tosi ihminen?
Mikä erilaisessa uhkaa niitä, jotka hakevat turvaa säännöistä ja todellisuuden fundamentaaleissa ideoissa, uskonnollissävytteisissä fantasmoissa? Mitä turvaa ihminen saa neurooseista, joilla voi torjua ajattelun ja muuttumisen jatkuvan paineen?


Sokrates/Platon, Kierkekaard ja Nietzsche ovat mahdollistaneet yksilön.

Todellisuutemme. Modernin vapauden idean.
Havainnon. Omakohtaisen omantunnon.
Perustekijän, jonka takia uskallamme ajatella.
Ja vaatia onnellisuutta jokaiselle oman mittansa mukaan - ilman kilpailun tai moraliteetin ankaran rajaavaa kehystä.

Nietzsche on väärinymmärretyin filosofi. Hän oli poleemisin ajattelija mitä on ajattelijoiden mielikuvamarkkinoilla. Nietzsche on käsitteenä monelle hupia aforismeina ja Nietzschen lauseita mainitaan usein vitseinä ja huvittavina kärjistyksinä. Jumala on kuollut - muta Jumalan voi kullata eri tavoin.

Nietzsche - tai Kierkegaard - voisi olla mykkänä kauhusta nykyisen ajatusten tuotteistamisen, uskonnon siirtymisestä brändiulottuvuudeksi ja välineellistämisteollisuuden volyymin äärellä. Nietzsche ei uskonut yhtenäiskulttuuriin mutta oli täysin yhtenäiskulttuurin lapsi. Hän voisi kuitenkin kokea jonkinlaisen valaistuksen nähdessään kaltaisemme postmodernin, välineellisen kulttuurin kääntymisilmiöistä takaisin fundamentalismiin, kokonaisselityksiin amerikkalaisen kalvinismin tuotteistamissa neuroosien muodoissa.

Fundamentalismi on fantasma suuresta tarinasta, jossa Jumala loi Adamin ja antoi Adamille selkeitä tehtäviä ja jopa naisen Adamin turhautumista vastaan. Siinäpä suuren tarinan sanoma - Jumala antaa Adamille eläimet nimettäviksi ja - mikään ei riitä Adamin huvittamiseksi niin että Adamin on purtava ruokkijaansa käteen ja saatava kiihoketta lopulta vain kielletystä hedelmästä. Suuri tulkinta tarinana - kaikuna riittämättömän lapsen peloista?

Onko uskonnollisuus, fundamentaalisiin pakkomielteisiin fiksoitunut ja porvarillinen ihmiskuva vain kapinan pelkoa, taantumisen toivetta holhokki-Aatamin kapaloihin, arkkityyppi riittämättömän lapsen lapsuudesta, rakkaudettoman alkutodellisuuden oivaltamisen pelosta? Tiedostamisen pelkoa?

"Minä kelpaan, siis olen"
Monille ainoa apu ristiriitoja ja ahdistusta kohtaan on Neuroosi, esim uskonto tai kunnon kansalaisen heteromääreet, mikä tahansa fundamentalismi Oikeasta Todellisuuden Tietämisestä ja rajaamisesta. Järjestyksen ehdot, olemassaolon luvat, ehdollinen rakkaus.

Moni tulkitsee Nietzschen ahdistunutta pulputusta neuroottiseksi mutta Nietzsche oli kyllä minusta nimenomaan neurooseja hajottava ajattelija, vaikka tietysti itsestäänselvyyksien hajottajana luonnollisesti ahdistunut taistelija, ulkopuolinen kaiken sisällä. Nietzschestä on kirjoitettu niin huonoja analyysejä että ei ehkä kenestäkään muusta ole niin surkeita hahmotelmia kirjoitettukaan.

Nietzschellä ei ollut päämäärää tai jäsennystä vaan purkava tehtävä, julkilausuma hyvin fiilisipoleemisina purskahduksina - inhimillisenä vuorovaikutuksena rajaavia tekijöitä kohtaan. Porvarillinen luokittelu ja siistin maailmanjärjestyksen luominen hyväksynnän kategoriassa on purettava Nietzschen löytöretkellä. Henkisyys on ikuista kapinaa ihannepelkojen pseudotodellisuudessa, porvarillisen selkeää ajatus- ja sopeutumistyötä vastaan. "Kuinka tulen arvostetuksi" -toimintamalli ohjaa kaikkea sosiaalista hysteriaa eli olemisen tavan neurooseja määritellä "tavoiteltava ja arvonmäärittely".

Esim. "Hyvä työntekijä" olisi Nietzschelle kauhein tapa määrittää ihmistä, kadotus. Tosi ihmisyyden neutralisoiminen. Ali-ihmisen ylistämistä. Muodin orjien "yksilöllisyyden ylistämistä - ylistämällä alistamista. Kelpaamattomuuden korostamista, ihanteiden ruuvin jatkuvaa kiristämistä ohi subjektin. Aina enemmän, korkeammalle, paremmin . ulkopuolisten ja mielipuolisesti muuttuvien kriteerien mukaan.
"Ole muita parempi, nauti muiden nöyryyttämisestä ja halventamisesta kun olet muiden yläpuolella".


Kulttuuri määrittelee hyvän/kelpaavan määrityksiä ja "hyväksynnän ehtoja" mallien kautta. Ihmiset tuntevat turvallisuutta mallien ja helppojen moraliteettien kautta. Heteromalli saa ylistystä pyhän selkeän tarkoituksenmukaisuuden kautta. Ei hupia ilman biologista tuotantovelvollisuutta, vai mitä.

Standardi-ihmisen tuskanhallintaa helppojen ja halpojen ja kaikkien tykkäämien IKEA-moduulien avulla.

Sokrateen aloittama filosofinen vapaus ja vapaasti oivaltavan ihmisyyden etsintä ei ikinä turvaudu mallien ja hyväksynnän selkeyteen. Selkeys ja sokeus ristiriidoille ja monitahoisuudelle on eksistenssifilosofeille kauhein valhe. Jos ihminen haluaa varman onnen, hän turvautuu selkeyteen ja kulttuurin antamiin malleihin, jotta voit saada hyväksyvää palautetta. Kadottaa itseytesi identiteetin leikkurissa, rajata itsesi julmasti ilman ymmärrystä, väkivaltaisesti, ideologisesti; "Heteroseksuaalisuus on onnen ehto ja tasapainon tae. Muut, onnettomat eivät saa määräillä oikean ihmisyyden toteuttajia".


"Äitiys" on esimerkiksi hysteerisen korostettu itsearvo, "varmasti" positiivinen roolimääre ja sukupuolipolariteettia ylläpitävä fantasma kultturissamme, sillä tuetaan naiselle elämän tarkoitusta, äitiyden "hyvää" tuottavaa myyttiä.

Mutta Sokraattisesti (ja Nietzschellisesti) ajatellen Synnyttäjä ei voi mitenkään olla automaattisesti "uuden elämän hyvä luoja", (vaikka tottelisikin kulttuurillisia ihanteita täydellisesti) - vaan synnyttäjä voi olla vääristyneen ihmisyyden esimerkki, jos synnyttäjä etsii tarkoitusta vain hyväksynnän ja hype-roolin kautta. Saadakseen hyvksynnän toteuttaa tehtävän - antaakseen muille tehtävät oman pyhän roolinsa kautta. Lapset voivat olla silloin vain lavasteita ja saavat osakseen epäinhimillisen ja väkivaltaisesti rajatun roolin aikuisen elämänhallinnan fundamentaalisessa näytelmässä.


"Epäilen, siis olen"


Eli valheellinen toivo voi olla kauhein vankila.

"Yli-ihminen" inhimillesen perusvoiman ideana, vapaana ajattelijana, ideaalimallina, vapauden arkkityyppinä oli Nietzschelle vapauden metafora ja väline toivolle ihmisyyden persoonallisesta toteutumisesta, yksilön kulttuurista. Pelon suuntaviivoille sokeutumista. Eli ihaillut ideologiset ihanneihmiset eivät voi olla yli-ihmisiä vaan neuroottisia oman itsensä vankiloita, mielikuvina elämänhallinnassa. Yli-ihminen ei saa tulla kulttuurin muovaamaksi vaan ihmisen täytyy luoda kulttuuri. Luova ihminen, joka ei ohjelmoidu neuroottisesti neuroottisten mallien mukaan.

Ihminen ei ole kulttuuria varten vaan kulttuuri on ihmistä varten.

Neuroosi on aina manipulaation kokemista todellisuudeksi.
Selkeyden hysteriaa.
Eheyden fantasmaa.
Suorituskeskeistä olemista tiedostavan olemisen sijaan.
Standardi-ihmisen tuskanhallintaa rajoitetun tajunnan autuudella.


Freud jatkoi suoraan Nietzschen projektia.

Freud on ehkä pohjimmiltaan aivan samalla linjalla kuin Nietzsche.
Neuroottisuus identiteettifunktiona freudilaisittain sallii ihmiselle onnea, turvaputken, kun ihminen neuroottisesti haluaa itsestään selvästi määritellyn mielikuvan valmiin muotin mukaan ja mm rajaa seksuaalisuutta, hyväksyy "hyväksytyt aggressiotavat" kultturistamme. Varjopuolena sitten vihaa erilaisuutta ja tapojen vastaista ilmiötä. Määrittelemätön ahdistaa, määrittelemättömät, ymmärrystä pakevenvat yllykkeet suojataan neurooseilla jotka ovat aina kulttuurisesti latautuneita ja määritettyjä.

Neuroottisuus on Freudinkin mukaan kulttuurimme lokerikko, joka takaa valmiiksi määritellyn onnen
a) kriteereiden - ja b) hyväksynnän kautta.

Kulttuurimme vihaa/torjuu neuroottisuudesta vapaita ihmisiä. Neuroosi on korvamerkintä tehokkuudelle ilman valintaa.

Työhulluus eli työmoraali eli "työetiikka" oli Freudille vain mielettömän leimaamisen ja kelpaamishysterian yksi muoto. Itsensätoteuttaminen ulkoapäin on siis neuroosin selkein malli ansana. Työetiikka on aina myös ihanteisiin sovittautumisen estetiikkaa, metaestetiikka.


Yksilön itsensä kehittäminen on sekä Freudille että Nietzschelle Se suurin tehtävä, mikä yhteisölle ei ole ensisijaista.
Kulttuurinen väkivalta eli pakkokategoriat, selkeät asetelmat valmiista yhteiskunnasta ja ihannetehtävistä (valmiista identiteeteistä) ovat siis yksilön vapaata suuntautumista vastaan.

Rahan tms dogmaattisesti ankkuroidun ilmentymän arvostaminen on väkivallan yksi sokea muoto. Sisältö ja mielekkyyden päämäärä ei ole tärkeintä kun arvostetaan rikastuvaa ihmistä vaan menestyminen nähdään yleiskelpona turvana ja muille esimerkillisenä mallina - ihailu on aina kulttuurimallien ja muottien tottelemista. Kumpaa arvostetaan enemmän, visioiden mahdollistamista vai kunnon saldon todistettavaa saavuttamista?

Yli-ihminen on ideaalina ja arvona siis ikäänkuin Matrix-elokuvan päähenkilön tehtävä vapautua harhasta. Luoda omat ihanteet systeemiin nojautumatta.
Eikä siis Buddhan opetukset ja valinnat ole kaukana Nietzschen ja Kierkegaardin vapautuvan ihmisen ihmiskuvasta.


Freud ehkä hyväksyi pakon edessä, porvareille sopivan terapeuttisen ratkaisun aikansaamiseksi, rajoitetun yksilöllisyyden käsitteen onnellisen ihmisen määreeksi, "terveesti toimintakykyisen rajoitetun neuroottisuuden harhan", perusonnellisen yksilön minimistandardit ja että lopulta vain hyvin harva ihminen pystyy irrottamaan persoonallisuutensa sosiaalisesta roolipolttomerkistä, pakkopaidasta ja siteistä - mutta Nietzsche ei halunnut onnea yksilön korkeimmaksi määreeksi, jotakin kitkatonta systeemin osasena olemista ilman sisäistä tavoitetta; Nietzsche uskoi uuteen ihmisyyden aamunkoittoon ja yksilön tiedostamisen ja luomisen voimaan, uuden tiedostamisen voimiin ja tulevaisuuskulttuuriin luovasta yksilöstä, jolle ei riitä hyväksyntä ja yhteiset valheet riittävästä ryhmän jäsenyydestä.

Yksilöksi ei synnytä vaan yksilöksi tullaan.

Kelpaavan yhteiskunnan jäsenen määrittäminen heterovelvollisuuden toteuttamisen kautta olisi siis nietzscheläisittäin juuri mielettömyyden huippu: Olemassaolon tarkoitus tehtävien suorittamisen kautta -
Tietoisuus rajoittamisen kautta.
Persoonallisuuden hallinta hyväksytyn identiteetin rajojen kautta. Horror, horror.

Nietzsche vastusti "realiteetteja" filosofisesti vapaan mielen vuoksi - ja kyllä tavallaan Freudin teorioissa teoreettisena lähtökohtana kaikelle on myös vapaan yksilön ideaali, johon Freud vertasi kaikkea sairasta, neuroottista, psykoottista ja hallusinatorista. Siis negaatioiden kautta Freud mallinsi näkemystä Tiedostavasta ihmisestä. kaikki mielensairaudet olivat tiedostamisen vääristymiä Freudinkin ihmiskuvassa. Freudia ja länsimaalaista psykologiaa ei voi ymmärtää ilman filosofista tausta-ajatusta yksilön individuaatiosta "ryhmän kautta yksilöksi".

Ryhmä on siis yksilö varten eikä yksilö ryhmää varten länsimaisen mielenterveyden metapsykologiassa.

Fundamentalismi on olemisen ahdistuksen neutralisoimista varten ja yksilön kehittymisen tarpeen torjumista. Tulkinnanvaraisuuden kieltämistä ryhmäidentiteetin tarkoitusta pyhittämässä.
Das Gruppen uber alles.

Freudia on kummallisesti leimattu mahdollisimman raadollisen ihmisyyden kuvaajaksi vaikka minusta hänelle pohjimmiltaan homo sapiens oli harha, taantuneisuuteen tukeutumista ahdistavassa pakkomiellekulttuurissamme ja terveys oli vapautta, vapauden tiedostamista, yllykkeiden tiedostamista, sairaiden viritysten tiedostamisen kautta vapautumista henkiseksi olennoksi. Eli siis seksuaalisuuden tiedostaminen JA hyväksyminen Freudilla ei ole seksuaalisuudelle ylivallan antamista. Seksuaalisuuden torjuminen taas oli Freudille selkeästi seksuaalisuudelle ylivallan antamista.

Niin Freudilaisuus kuin kaikki hyvä filosofia perustuu paradokseille. Viisaudelle, joka näkee ihmisessä mahdollisuuksia eikä vain lain alle pakotettavaa rajoittuneisuutta ja hillittävyyttä. "Laki", sopimussysteemi ryhmän mahdollistamiseksi, ei saa olla yksilöllisyyttä dumppaamassa vaan mahdollistamassa.
Freud on niin väärinkäsitetty Suomessa että hävettää. Täällä Freud-kirjallisuus on laiskuuden ja ideologisen Freudvärittämisen takia käännetty englanninkielisestä kirjallisuudesta eikä aidosta saksankielisestä.
Freud oli ennen kaikkea sosiologi ja hän ymmärsi, kuinka persoona muodostuu ensin vain sosiaalisen tiedostamisen ja vuorovaikutuksen kautta MUTTA hän ymmärsi prosessina individuaation eli persoonallisen olemisen tiedostamisen korkeimmaksi voimaksi ja terveyden suuntaviitaksi.


Mitään filosofia ei pitäisi ymmärtää totisesti.

Elämää ei voi ymmärtää ilman filosofiaa, mahdollisuuksien viisautta.
Mitään suurta ahdistunutta filosofia ei saa nähdä vain ahdistuksen maalarina vaan rakkauden ja kutsumuksen kautta suurista jännitteistä ja kulttuurikonflikteista huolimatta: vapauden uskonhyppyyn kykenevinä. Suurten ajattelijoiden ajatukset eivät tosiaankaan synny ahdistuksesta vaan ahdistus on syntynyt ajatuksien takia. Ahdistava eksistentiaalisen vapauden uskon hyppy ilman kategoriaa , ulkopuolista tarvetta ja kiitosta.

Mr Nietzsche oli ahdistunut veikko kuten edeltäjänsä Kierkegaard ja ne jännitteet näissä tyypeissä on todellakin ensin hahmotettava, jos aikoo ymmärtää kirjoittajien tekstejä. Aito ahdistus on aina arvoituksen paineesta syntynyttä.

Nietzschen vihamieliset osuudet joissakin teksteissä esim. Sokrateesta ja tämän kaiken atomeihin purkavaa rationalismia kohtaan ovat minulle suurta huumoria ja parodiaa koska Nietzschen kirjoittamistyyli perustuu täysin Sokrateen tyylille ja filosofiselle "tietämättömyydelle kulttuurin oikeista linjoista".

Sokrates vaati filosofilta/"tosi ihmiseltä" täydellistä tiedon, tapojen ja jopa sanojen merkitysten kyseenalaistamista, jotta filosofi voi olla purkaja ja uuden tietoisuuden luoja. Pyhä tietämättömyys tietoisuuden ehtona, oikeiden kysymysten ehtona.
Esim
Onko ihmisyys todellakin määriteltävissä uskonnollisten motiivien käyttämässä biologisessa funktionalismissa ? Voiko fundamentalistista ihmiskuvaa ja aitouden vaatimusta pitää mitenkään järkevänä, kun ihmisyys määritellään pelkojen ja uhkakuvien kautta? Voiko yksilön seksuaalinen itsetoteuttaminen tai perheen määrittely olla uhka yhteiskunnnan onnistumiselle?

Esim
Useimmille raha merkitsee vapautta mutta sokraattisesti nähden ihmiset suostuvat rahan takia orjuuttamaan ja hiljentämään itseään - ja siten vääristämän itseään työelämässä. Näin siis vapauden (kapitalistinen) mielikuva voidaan sokraattisesti nähdä paradoksina eli kuinka "vapaustavoite" onkin orjuuttamisen mekanismi.

Nietzsche kyseenalaisti kaiken ja on aforistisena shokkiefektinä ollut seurapiirihupia ja tunnettu "ääriesimerkki" , karikatyyri filosofiasta vaikkapa ihan vain sana-/ajatusleikkinä. Mutta Nietzsche, Kierkegaard ja Sokrates olivat vakavissaan leikittelemässä kaiken kulttuurin harhaisella ehehydellä. Hajottamisen vapaata leikkiä määritellyn Totuuden murskaamiseksi, yksilön oivaltavan totuuden tähden. Heille todellisuus ei ollut todellisuutta sellaisenaan, tyytyväisyyden ja helppouden maksimoimiseksi. Oivaltava ihminen, leikkivä ihminen. Elävä ihminen.



Vapauden hajottava voima
kulttuurimme luoman
todellisuuden eheää
harhaa vastaan.










Pois polulta


- Punahilkka-satu, unien ja satujen yleinen tulkinta
sekä myytit aggression kästieelemisestä

Myyttien ja myyttisten aggressioiden merkitys
ja toiminta psykoseksuaalisten satujen
ja rituaalien tragediaelementtien tulkinnassa









Persona Bergman









Suomalaisen filosofian suurin ongelmakohta on Nietzschen väärinkäyttö.


Ymmärrän että on suuri houkutus käyttää natsien väärentämiä Nietzschen kirjoja ja lauseita ideologiseen länsimaisen rappion kontrastiseen kuvaamiseen kaunokirjallisesti kristillisen romanttisesti "moraalin vastustajana", suuri saatana, yhtenäiskulttuurin hajottaja

 mutta on erotettava selkeästi natsien luoma retorinen tuomiohahmo, josta on tehty idyllisen moraalin vastustaja-hahmo, preparoitu fiktiivinen natsien nihilisminäkemyksen nihilisti-Nietzsche ja siitä todellista vapaudesta ja todellisesta rohkeasta vapautuvasta yksilöstä puhuva todellinen Nietzsche, joka ei salli ihmisen vedota kirkon tai ideologiseen huntuun ja valmiiseen identiteettipakettiin ratkaisujen perusteluna.
 
Todellinen Nietzsche

oli äärimmäisen intuitiivinen ja optimisti yksilökeskeisyydestä ja historiasta vapautumisen puhuja. Yksilövastuu on äärimmilleen viritettyn

Venäjällä Nietzschen vastakohdaksi nostettu Tolstoi puhui taas uskomattoman jäykän dogmaattinen yhteisön moralistisesti ja romanttisten standardien uskonnollisesti määrittämästä ja häpeällä ohjaamasta yksilöstä.

Nietzschen keskipisteessä oli luova, itseään uudestaan luova, dogmahistoriasta vapautuva ja tiedostava ihminen,

Tolstoilla  alistuva, kirkon rituaalimystiikkaan mukautuva nationalistinen ja kirkkoisien moraalimystiikan avioliittokeskeinen tavallinen ihminen ideologisen harmonisoinnin kohteena konservatiivisessa nostalgiassa,

jossa Vatikaanin Mithra-kultin uhri-opista luotu itäinen kirkkoversio nostetaan ihmisen dogmaattiseksi määrittäjäksi hyvin jäykillä esikuvilla ja rajamääreillä,

( mm uhri-estetiikassa jopa avioliitto-suhde on vain romanttinen uhri ja moralistisen unelman toteuttaminen eikä suhde).
 
Väärän natsien luoman varjo-"Nietzschen" runollinen ja retorinen käyttö äärimmäisen dikotomioiden luomiseksi on ymmärrettävää kontrastien luontia ihmisen aivojen kontrasteja vativien mekanismien vuoksi

 -  mutta on vain natsien ja siskon luomaa filosofista perversiota ja raiskattua filosofia, josta on tehty ideologinen preparaatti kontrastiksi ja vihan filosofiksi väärinkäyttäen/faktisesti sanoja väärentäen oikean filosofin kielellisiä mielikuvia.



KW: Franz Kafka työetikkaa eettinen ajattelu kuluttaminen kulutusyhteiskunta muoti muodikas zeitgeist tehotuotanto stressi sairastuttava stressiperäiset sairaudet teho

















maatalous eläinvideot sikala kanala tuotanto elinkeinoelämä politiikka pörssi pörssikurssit addiktio addiktiot anoreksia bulimia fantasia dystopia

lauantaina, joulukuuta 30, 2006

Juudaksen motiivi - Juudas uudessa valossa

* päivitetty versio iii


TV1 30.12.2006 National Geography:
documentary (.de DVD):


"Juudaksen evankeliumi"


-" Juudas Jeesuksen "kavaltaja" on yksi vihatuimmista "henkilöhahmoista". Nyt uudet löydöt uhkaavat vanhoja uskomuksia: ne saattavat muuttaa käsityksemme Jeesus Nasaretilaisen ja Juudas Iskariotin elämästä." -YLE


-Video clip - preview online

-USA DVD-reviews



HS " Historiallisesti Juudaksen motiivi pysyy Räisäsen mukaan arvoituksena. -Yleisin tulkinta lienee se, johon suomentajatkin kallistuvat: Juudas halusi painostaa Jeesuksen vihdoinkin ryhtymään sellaiseen toimintaan, joka johtaisi odotetun Jumalan valtakunnan saapumiseen. Silti tämäkin on pelkkä arvaus, hän muistuttaa."

- HS sunnuntai 24.12.06


Tämä Räisäsen lähtöasetelma ajatukseen, että "Juudaksen evankeliumi":ssa ei olisi mitään todella erilaista historiallista näkökulmaa ja uskottavaa gnostilaista jeesuskuvaa/jeesusperinnettä kuin "tutuissa" Kirkon evankeliumeissa, on jotenkin outo. Korkeakirkollisen outo oletus yhdestä Jeesuskuvasta.

Kunnioitan Räisästä suuresti tutkijaprofeettana mutta nyt en tajua hänen prefiksatiivista ennakkoymmärrystään verrattuna itse lukemaani Jeesus-kuvaan tästä tuoreesti käännetystä tekstistä. Ensinnäkään, tekstin originaalia ikää ei tiedetä. Kielen muoto ei kerro onko se kirjoitettu vuonna 50 vai vuonna 170 (varhaisin maininta kirkkoisä Irenaeus).

Tekstissä on toki luettavissa ideologista kamppailua, poleemisuutta, "kriittistä dialogia" toisten rituaalikristittyjen tapojen suhteen ja varsinkin sitä ehtoolliskritiikkiä. Ehtoollinen on kuitenkin ollut jo varhain osan alkukristittyjen ensimmäinen opinkappale ja rituaali (pelastusrenkaana Jeesuksen shokeeraavaa kuolemaa ja maailmanlopun tulemattomuutta vastaan) jo ennen ylösnousemususkoa. Opetuslapset kehittivät, niin ehtoolliskeskeiset kuin gnostilaisetkin, selitysmallejaja uskonnollisesti helpottavia uskomusmalleja Jeesuksen kuolemalle ja hyvin todennäköiselle joukkohautakohtalolle.
Se, ettei tekstillä olisi yhteyttä historialliseen Jeesukseen erilaisena jeesusmuistona, on vain ideologinen oletus (toive) tekstin luonteesta. Perinteiseen kristinuskon jeesuskuvaan ei kuulu gnostilainen Jeesus, joka puhuisi mystisiä asioita, juutalaisesta rituaaliuskonnosta poikkeavia näkemyksiä. Jeesus organisoitumista vastaan, mystinen, mietiskelevä , lähes kyynikko-koulukunnan filosofi-Jeesus.


"Mystinen opettaja" on yliopistoeksegetiikassa nyt luokiteltu fantasian piiriin apokryfikirjoissa eli ei-historiallisena antiteesinä Vanhaan Testamenttiin sitoutununeita alkukristittyjä vastaan. Kun Jeesuksen luonnetta "viimeisenä juutalaisena profeettana" ei mitenkään pystytä määrittämään muistakaan lähteistä kovin historiallisesti pätevänä, niin miksi gnostilainen tulkinta olisi niin paljon epäluotettavampi. Vaikka Juudaksen evankeliumissa onkin propagandapiirteitä muita lahkoja vastaan, ei se tyyliratkaisu keinoineen alenna tekstin perusnäkemyksiä enemmän välineelliseksi fantasmaksi kuin muita selvemmin ideologisesti viritettyjä evankeliumeita.


Juudaksen evankeliumin kuvaa määrittelemättömästä, arvaamattomasta ja kapinallisesta Jeesuksesta ei minusta voi pitää suoraan vain propagandistisena jeesuskuvana eli välineenä kuten on Luukkaan, Matteuksen ja varsinkin Johanneksen evankeliumeissa käytetty propagandaskenaario.
Tietysti on muitakin kriittisiä kantoja Juudas-hypeä kohtaan kuin vain Räisäsen pikatuomio. Uudelleen tulkinta tuntuu monesta ihmisestä mahdottomalta kun kysymys on "iankaikkisista totuuksista" ja länsimaisen historian kehityksen premisseistä.


Tuntuu siltä, että Suomen "Siionissa" korkeakirkolliset eksegeetikotkin haluavat nähtävästi jossain määrin uskoa mielikuvana Jumalan historialliseen, johdonmukaiseen historiaan ja  johdatukseen ja successioon (päämäärään itsestään pyrkivään historiaan ja  auto-ohjauksella toimivaan perintöön) todellisen uskon, jeesusmielikuvan ja rituaalien kehittymiseen juuri luterilaiseksi mentaalipaketiksi. Niin ettei historia ole "ohittanut" historiallisesti valideja kertomuksia.

Kesällä 2006 Helsingin Sanomissa oli esimerkillisen vihaisen sävyinen kirjoitus ja totalitäärinen käsitys oikeasta historiasta Vieraskynässä tuomiokapitulin dogmikonsultti/oppimestari Terho Pursiaisen toimesta, jossa hän ehdottomasti julisti ettei mikään vanha papyruskäärö voi missään nimessä saada hänen uskoaan muuttumaan. Ei missään nimessä, luki siinä mitä tahansa, saa historiaa tulkita uudella tavalla ja nähdä nykyisen kristillisen etiikan aukkoja tahallisessa väärintulkinnassa. On vain oikea kristinusko ja riittävän sopiva historia - koska muuten ei olisi kristinuskoa. Itseään tuottava historiallinen tarina, länsimainen ihmisyyden ja uskonnon hupennus. Hegeliläinen pyhä henki?

Siis ei mitään mahdollisuutta kulttuurimme uudelleenarviointiin missään tilanteessa koska mm. Pursiaisella ja monella muulla historiaan tyytyväisellä on jo historiallisen prosessin totuus ja oikea puhdistettu usko dogmeista ilman epävarmuutta? Että esim luterilainen uskonoppi on saavuttanut jumalallisen totuuden ja historiallisen muuttumattomuuden? Historiallisesta kehityksestä, arvomaailmankuvasta ja kulttuuriprosesseista vapaa viimeinen Uskonto? Jumalan ohjaaman näytelmän suora loppusuora?

Hieman ällistyttävä käsitys historiasta. 






"Juudaksen evankeliumi":n tekstin rippeistä voi nähdä erilaisen Jeesuksen, joka haluaa ihmisten etsivän valaistusta, ymmärrystä, muutosta ja Jumalaa omasta itsestään ilman mitään rituaaleja, perinteitä ja maanista lähetyskäskyä. Keskeneräisen maailman vajaa vapahtaja, joka ei halunnut ihmisten etsivän ihmeitä vaan oivallusta. Jeesus, joka hylkäsi heti alkuasetelmissa juutalaiset puhtausrituaalit yhteysrituaaleina materiaalisen maailman Jumalaan. Jeesus, joka ei menisi länsimaiseen kirkkoon ehtoolliselle. Kuinka heimohistoriaan kuuluvalla rituaalilla voisi saavuttaa mitään henkistä?


Lisäksi ennenkaikkea "Juudaksen evankeliumi":n Jeesus on tehnyt (Markuksen evankeliumin tyylisesti) strategisen ratkaisunsa uransa kohokohdasta ja haluaa itse uhrautua (Juudaksen avulla), jotta:
a) uskonnollispoliittisesti kiihottuneen kansan ja roomalaisten maallinen
kapinakonflikti ja verilöyly vältettäisiin

ja jotta

b) Jeesus voisi riisua lihan eli maallisen olemuksensa vapauttaakseen
todellisen henkisen olentonsa, joka käyttää kehoa tehtävän/kutsumuksen
suorittamiseen ja sielun elämän maallisen alun starttina ikuisuudelle.

Kuolema oli seuraavan tason saavuttaminen, ei hengellisen pelastuksen uusi yleinen rituaalinen jackpot.

"Juudaksen evankeliumi":n Jeesus ei usko taivaaseen (jumalayhteyteen), johon päästäisiin helpolla, jeesustelemalla ja jäsenkirjalla. Vain uskollisimmat seuraajat ja elämän arvojen pohtijat voivat kokea gnosiksen, totuuteen valaistumisen oivaltamalla asioiden ja merkitysten todelliset mittasuhteet Jumalan luomassa korkeammassa henkisessä todellisuudessa ja pääsevät siten maallisten ja biologisten houkutusten ansasta ymmärrettyään jumalallisen rakkauden kaiken kattavuuden joka hetkessä.
Ikuinen nyt-hetki ilman huomisen murhetta.
Tuomaan evankeliumissa on myös mystinen
Jeesus, joka näkee Jumalan muurahaisen silmissä.

Aika eri Jeesus, Gnosis-Jeesus.
Nöyrän tiedon salainen armo.
Jumalaa ei voi kohdata silloin, jos häntä ei voi kohdata nyt.
Jumalan valtakunta ei tule, se tulee..


Gnostilaisuudessa dogmien ja rituaalien luoma onnentila on yhtä kuin henkinen kuolema. Kun etsiminen loppuu, jumalallinen liekki sammuu eikä ihminen voi löytää jumalayhteyttä. Gnostilainen oivallus jumaluudesta on hyvin lähellä buddhalaisia oivalluksia kärsimyksestä, kaiken ykseydestä, laupeudesta, erämään hiljaisesta Jumalasta ja halujen eksyttävästä sumusta. Markuksenkin Jeesus on profeetta, joka inhoaa ihmisten henkilökuttia ja kieltää kutsumasta itseään messiaaksi.

Juutalaisessa traditiossa rituaalivihamieliset, eettistä vastuuta kaiken yli korostavat profeetat olivat aina perinteitä tuhoavia pyhiä miehiä, jotka tietysti vasta jälkikäteen määriteltiin pyhiksi miehiksi heidän muutettuaan uskonnon tulkinnan ja uskomusten perusteita.

* Juudaksen evankeliumin papyruksen vaiheissa tapahtui karmea kulttuuripoliittinen moka tiedeyhteisön kyynisyyden takia. Koska kukaan ei uskonut, että markkinoilla oleva hinnakas käärö todella olisi Irenaeuksen mainitsema Juudaksen evankeliumi, sai se tuhoutua pakkaslokerossa ja pankkiholvissa nihilistimiljönäärin toimesta. Antti Marjanen pohti pyytävänsä 16 vuotta sitten Nokian johtajilta rahoitusta käärön ostamiseksi mutta ei sitten valitettavasti kehdannut asettaa tutkijamainettaan alttiiksi mystisen käärön takia, mikä on ihan ymmärrettävää. Toki.  Nyt kääröstä on tuhoutunut neljäsosa ja aika maukkaita kohtia on jauhautunut historian tomuun. Voi olla pieni mahdollisuus, että vatikaanin inkvisition suljetussa kirjastossa on toinenkin kappale mutta se on todellakin vielä suljettu kirjasto.

Vanhimmassa ja suorasanaisimmassa kirkon hyväksymässä Markuksen evankeliumissa on monta kohtaa, jotka ovat lähellä gnostilaista Jeesuskuvaa. Jeesus pilkkaa äitiään tietämättömäksi harhauttajaksi, vaatii seuraajiaan jättämään perheiden ja ryhmien perinteiset odotukset ja sitoumukset, vittuuntuneena toteaa kilpailuhaluiset opetuslapset sanomansa tuhoajiksi, sanoo ihmisten olevan jumalia joille rituaalit, instituutiot ja rituaalisäännöt (mm sapatti) ovat vain viitteitä todelliseen vapauteen, keskinäiseen tasa-arvoon ja jumalalliseen onneen. Ja koska maailman loppu, materian katoavuus on Markuksen Jeesuksen mielestä aivan lähellä, maallisesta ahneesti huolehtivat, pelokkaasti laskelmoivat, tittelinkipeät ja köyhiä halveksivat eivät tule Jumalaa näkemään.
Kuten monissa Nag Hammadin teksteissä, ei Markuksen evankeliumissakaan alunperin ollut ylösnousemus-loppuosaa eli suurinta kristinuskon propagandaoivallusta poisselittämään Jeesuksen lupaaman maailmanlopun viivästyminen. Vanhin kanonisoitu evankeliumi loppuu siis alunperin siihen, kun opetusläpset pinkovat pakoon täynnä pelkoa ja tuskaa. Myöhempi Marian uskoa pelastava toiminta "Jeesuksen voitelemiseksi" kuvaa ehkä nimenomaan sitä, että kirkon synnyttäjä oli Magdalan Maria, joka piti kipinää elossa.

Markuksen evankeliumissa Jeesus korosti jokaisen ihmisen jumaluutta ("Te olette jumalia") joka on gnostilaisen proggressiivisen ihmiskuvan tärkein määre.






Mitä gnostilaisuus oli?


Gnostilaisuuden määritelmä

- Eksegetiikan laitos
.

Jäljen ääni-blogi:
"Gnostilaisuus oli kristillinen suuntaus, joka otti vaikutteita sekä antiikin filosofiasta että luultavasti myös idän uskonnoista. Nimensä mukaisesti gnostilaisuus korostaa tietoa, jonkinlaista sisäisen tutkiskelun synnyttämää oivallusta, joka vie ihmisen lähemmäksi jumaluutta. "

Gnostilaiset evankeliumit
Elaine Pagels - ART HOUSE

-Gnostilaiset evankeliumit sisältävät varhaiskristillisiä
kirjoituksia ja kuvauksia Jeesuksesta, maailmankaikkeuden synnystä,
mystiikan harjoittamisesta jne. Tekstien kuvaukset eroavat kuitenkin
silmiinpistävästi nykyisin vallitsevasta kristillisestä opista. Pikkuhiljaa
instituutioksi järjestyvä kristillinen kirkko julistikin nämä kirjoitukset
aikoinaan harhaoppisiksi, sillä ne tarjosivat voimakkaan vaihtoehdon sille
”oikeaoppiselle” perinteelle, johon kirkon johtajat olivat pohdinnoissaan ja valinnoissaan päätyneet.
Miksi kirkko hyväksyi tietyt varhaiskristilliset tekstit osaksi oppiaan ja miksi toiset taas pyrittiin tuhoamaan? Tässä yhtä aikaa jännittävässä ja asiantuntevassa kirjassa Princetonin yliopiston uskonnonhistorian professori Elaine Pagels tutkii gnostilaisia tekstejä ja niiden herättämiä kysymyksiä. Samalla hän kertoo, miksi kirkko lopulta tukahdutti gnostilaisuuden. Tätä palkittua (mm. National Book Award Winner ja National Book Critics Circle Award Winner) teosta pidetään kansainvälisesti yhtenä parhaista johdatuksista gnostilaiseen ajatteluun ja teksteihin. Se on myös valittu sadan parhaan 1900-luvulla kirjoitetun kirjan joukkoon (Modern Library).
* In the spring of 2007, Viking will release Pagels’s Reading Judas.
** Konservatiivinen kirjallisuusyhdistys valitsi tietysti tämän kirjan sitten 50 pahimman kirjan joukkoon. Mahtavaa.



:

 Pagels: Look Inward First






Nag Hammadin kätketty viisaus
Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä
Ismo Dunderberg ja Antti Marjanen (toim.) WSOY
.
.

















.

maanantaina, joulukuuta 25, 2006

Pyhän hengen kolmeen pisteen vihje


*uusittu teksti


Yksi Jumala vai kolme jumaluutta?


"Lapuan tuomiokapituli jatkaa tutkintaansa siitä, ovatko Suokonaution poikkeavilla kastesanoilla toimittamat kasteet olleet päteviä. Kotimaa-lehden mukaan Suokonautio on kastanut lapsia ”Elävän Jumalan, Luojan, Lunastajan ja Pyhittäjän” nimeen. Oikea toimitusten kirjan sanamuoto kuuluu ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” - MTV3


Paavalihan itse uskoi että Jeesus oli kovana jätkänä adoptoitu eli ylennetty puolijumalaksi, ei suinkaan syntynyt Jumalaksi Pyhän Hengen siittämänä. Se ajatus olisi ollut Paavalista ehkä jopa Jumalan pilkkaa, että Jumalan henki redusoitaisiin erilliseksi entiteetiksi ja johonkin biologiseen siittämisaktiin, normaalin luomisjärjestyksen kumoamiseen. Ja että Jeesuksella olisi ollut jumalallisia voimia suorittaa kepeästi lihallinen uhriakti ristillä ja elämä ihmisenä.

Eli yhtään mitään "opillista perustaa" ei kolminaisuusopilla loppujen lopuksi ole. Yksinkertaisesti.

Instituutiot painottavat yhden totuuden maailmankuvaa - ja ihmiskuvaa. Jonka ainoa tulkki on instituutio itse. Totuuden noudattajat julistetaan autuaiksi ja muut epäpuhtaiksi, vaarallisiksi tai pakanoiksi. Institutionaalinen ihmiskuva on aina sidottu tiukasti valvottuun tulkintajärjestelmään, jossa järjellä ei ole tilaa.

Kolminaisuusoppi on ollut kirkkojen suurin probleema - koska se on teologinen keksintö kolmesta persoonallisuudesta, oppi skitsoidisesta, ultrapatriarkaalisesta fantasmasta ja insestisestä jumalaperheestä, pakolla runnottu dogma kirkolliskokouksissa, joissa kirjaimellisesti hakattiin kolminaisuusopin vastustajia ja muita keisarillisen valtajuntan vastustajia.

Se, että kolme miestä olisi Jumala, vanhojen miesten neuvosto, on ollut vain kirkkoisien omahyväinen fantasma-representaatio omasta itsestään uskon, miehekkään, jopa homoeroottisen moraalin ja elämän vartijoina.

Teologian yksi päämääristä on ollut luoda itse itsestään tarpeellinen ja teologien omistama ihmeellinen logiikkasysteemi. Dogma on teologista logistiikkaa, halua määritellä määrittelemätön. Mysteerioiden saareke, jonka suojelijat omistavat kaikki oudot tulkintatavat ja elämän merkityksen. Mahdollisimman monimutkainen teologia, oppirakennelma, jotta tarvittaisiin teologeja selittäjiksi ja kirkkoa "itsestäänselvän", "puhdistetun" opin vartijoiksi.
Dogmatiikka eli oppihistoria on kuin suoraan Monty Pythonin sketseistä kaikkine kirkolliskokoustappeluineen ja toisten kristittyjen leimaamisesta saatanan oppipojiksi - kuinka vainotuista kristityistä tuli veren- & vallanhimoisten kirkkoisien fasististisia kristillisten lahkojen (toisinajattelijoiden) vainoajia.

Suuri osa "kirkkoisistä", mm Paavali, on ollut nähtävästi homoseksuaaleja, mikä olisi nyt aika tiukka pala viidesläisten käsittää mutta siis selittää paljon kirkkoisien obsessiivisista pakkomielteistä, naisvihasta ja "heteroselibaatti-ihanteesta" ( - ilmestyskirjan raivo Suurta Porttoa vastaan on selkeinpiä esimerkkejä "pyhästä" naisvihasta).
Ehkä kristinuskon traagisen seksuaalikielteisyyden taustalla on alunperin traaginen homeseksuaalisen nuoren kehitysdraamakuvio, jolloin homot kirkkoisät ovat nuoruudessaan koettaneet pärjätä, näytellä ja kelvata suvulleen ja kulissivaimoilleen heteroseksuaaleina ja se on tietysti ollut heille yhtä traumaattista helvettiä ja sitten kun tarjoutuu uusi uskonto maailmanloppuvisioineen, marttyrikultteineen ja selibaattiratkaisuineen, niin heteroseksikielteinen kristinusko on heille ollut kuin lahja taivaasta ja tietyllä tavalla mahdollisuus saada yhteisön hyväksymä ja jopa ihailema heteroselibaattirooli.

Seksuaalisuuden hallintahan nyt on kuitenkin aina ollut uskontojen ensimmäinen tehtävä eli kuinka saada nuoret alistettua ja seksuaalisuus sublimoitua kaikin tavoin vanhusten epäseksuaalisten ihanteiden ja hallinnan alaisuuteen yhteisössä.

Perkeleharhoista, kadotusparanoijasta ja itsensä ruoskimisesta selvinnyt Lutherhan koki, että moralismi on uskon pahin vihollinen. Jumalaa määrittelemällä ei voitaisi kohdata äärettömän viisauden Jumalaa ja jumaluutta ihmisessä.

Lutherin mukaan tärkeintä olisi yleinen pappeus, ei erityinen pappeus.
Usko, ei oppijärjestelmän kattavuus. Lain alta vapauteen.

Nyt Uuraisilla seurakunnan jäsenien rakastama kirkkoherra Markku Suokonautio käristettiin ulos seurakunnasta viidesläisten hysteerikkojen, helvettiuskovaisten toimesta. Suokonautio ei nimittäin aivan allekirjoita kirkkojen fantasiaa kolminaisuusopista, jota eivät tunteneet Paavali, Pietari eikä Jeesuskaan.


"Työyhteisön ongelmista kärsivä Uuraisten seurakunta saa ulkopuolista apua. Lapuan tuomiokapituli on antanut jyväskyläläiselle työterveyskysymyksiin erikoistuneelle yritykselle tehtäväksi eheyttää tulehtunut tilanne seurakunnassa.

Ongelmat kärjistyivät, kun vt. kirkkoherrana kesällä Uuraisilla aloittanut Markku Suokonautio irtisanoutui tehtävästään marraskuussa. Suokonautio koki tulleensa savustetuksi ulos tehtävästään. Työyhteisön ongelmista ovat kertoneet muutkin seurakunnan työntekijät."

Taas piispa väistää vastuun ja luovuttaa vallan moraaliterroristeille.
Uuraisten ongelmat eivät katoa minnekään nyt palkattujen "asiantuntijoiden" avulla niin kauan kuin pahan hengen herätyslahkon jäsenet saavat mellastaa piispan luvalla, moralismin nimeen. Kirkko sallii mitä ihmeellisimmän henkisen väkivallan suhtautumalla suopeasti helvetin julistajiin.
Armoa armottomille.


* Ja kuinka TuomioKapitulin siunauskin kuulostaa tuomiolta Monty Python-hengessä.
"Tuomiokapituli kiittää Suokonautiota:
Suokonaution vahvuutena on taitava ihmisten kohtaaminen, mikä tuli esille myös tuomiokapitulille toimitetussa kansalaisadressissa. Tällaiselle taidolle on kirkossa tarvetta."
Vittumaisimpia kiitoksia erotettavalle ja tuomitulle mitä on kuultu. Kiitti vitusti empatiasta päteville papeille, viidesläisten ja lestadiolaisten ehdoilla elävät tuomiokapitulit.

Dogmeja uskon ja kyselyn sijaan.
Kuoletettuja rakenteita ja tapoja uudistuvan elämän sijaan.

"Suokonaution jatkamisen puolesta kerättyyn ja Lapuan tuomiokapitulille luovutettuun adressiin kirjoitti nimensä noin 1500 henkilöä."

Uuraisten seurakunnasta on eronnut vt. kirkkoherra Markku Suokonaution viransijaisuudesta eron jälkeen noin 60 henkilöä. Hänelle järjestetään Uuraisilla läksiäiset 29.12.

Jos "kaikki pääsevät taivaaseen"-pastori Antti Kylliäinen saa toimia pappina niin jo on perkele että yhteen Jumalaan uskova Suokonautio ei saisi toimia ihmisten toivon jakajana. Kirkon ongelmat eivät ratkea puhdasoppisuuden väkivallalla, sokealla moralismilla - päinvastoin. Moralismi tuhoaa terveen kyselyn elämän tarkoituksesta ja hyvästä elämästä. Pysähtynyt, taaksepäin katsova uskonnollinen liike on kuollut kuin haukan ahmima pulu.


+
Dokumentti YLE:n arkistossa - 30 minuuttia - Suokonautio 1983
++
* päivitys:
Kuulemma Kouvolassa kirkon tiloissa on järjestetty paikallisen papin ekstaattisia kokouksia, joissa tuomion sanaa Suomen kansalle on julistettu korkeassa sävellajissa ja demonoitakin karkoitettu. Piispojen syliin tulee kaatumaan yhä enemmän kivaa kamaa - jota he yrittävät ensin hyssytellä kunnes ensimmäiset tekevät itsemurhia paetessaan saarnaajan luomien demonien possessioita. Tampereellakin on rikostutkintaa käynnissä.


Lutherin perusongelma

ihmisenä oli ensin masokistinen ahdistus ja tuhoava moralismi, lain alla oleminen, joita hän murensi ja mitätöi jotta voisi avartaa ihmisten vapaudenkokemusta, todentaa yksilön vapaan tahdon ja vapauttaa ns Jumalan armotoiminta jumalattomien oppirakennelmien ja vaatimusten alta. Luther oli aikansa lapsi eikä uskaltanut teologiystäviensä painostuksenkaan takia viedä uskonpuhdistusta läheskään loppuun saakka. Luther halusi ilmestyskirjan harhaoppisena pois raamatusta mutta kaverinsa eivät.
No, lopuksi Lutherista tuli psykoottinen alkoholistivanhus ja paranoidi antisemitisti mutta se on onneton epäonnistuminen
tälle armon kerjäläiselle, jolle ruhtinaat tarjosivat aivan liikaa sitä korruptoivaa valtaa.


+++

Teos: Jumalasta


++++

Sumeri, Egypti, Babylonia,Persia, Raamattu ja henkisen perinnön jatkumo






Mestari Eckhart
(joka on vieläkin paavin kirkonkirouksessa) opetti ennen Lutheria, että ihmisen hulluuden huipentuma on kuvitelma voida määritellä, rajata ja vangita Jumala säännöillä ja dogmaattisilla opeilla. Ja että jumaluutta voisi jotenkin kokea nimenomaan erityisesti kirkoissa tai joukkosuggestiossa tai puhdasoppisuudessa.



Seclusion by

(Johannes Maister) Master Eckhart

" I have read many writings of both Pagan masters and the Prophets of the old and new Covenant, and have investigated seriously and with great zeal which would be the best and highest virtue by which Man could best become similar to God, and how he could resemble again the archetype such as he was in God when there was no difference between him and God until God made the creatures. If I go down to the bottom of all that is written as far as my reason with its testimony and its judgment can reach, I find nothing but mere seclusion of all that is created. In this sense our Lord says to Martha: "One thing is needed," this means: He who wants to be pure and untroubled has to have one thing, Seclusion.


Many teachers praise Love as the highest virtue, like Saint Paul when he says: "Whatever exercises I undergo, if I have no Love I have nothing." I however place seclusion higher than love. First: the best about love is that it forces me to love God. But it is much more important that I force God down to me than I force myself up to God. For my eternal bliss rests upon my being united with God. For God is more able to penetrate into me and to become united with me, than I with Him. That seclusion forces God down to me, I can prove in the following way: Every creature likes to be in its natural abode, the abode that is appropriate for it is the most natural, the most appropriate abode of God, unity and purity. Both rest upon seclusion. That is why God cannot help abandoning himself to a secluded heart.


The second reason why I place seclusion above love is: If love induces me to suffer anything for God, seclusion induces me to be receptive only to God. This however is superior. For while suffering, Man is still aiming at the creature through which he is suffering, though seclusion is free from all other creatures so that seclusion is receptive only for God I can prove by the following: What shall be received has to be received somewhere. Seclusion is so near to sheer nothing that there is nothing that would be fine enough that it could find space in it, but God. He is so simple and so fine that he finds room in the secluded heart. "



∞



sunnuntaina, joulukuuta 24, 2006

Padottu voima

"Kristinuskoa on pidetty antiikin aistivoimaisen Eroksen myrkyttäjänä. Näkemys saa tukea suomalaisten tutkijoiden teoksesta Taivaallista seksiä.
"Mutta kristillinen perinne on tehnyt eurooppalaisille seksuaalisuuden myös kiinnostavaksi padotessaan tunteita", professori Tarmo Kunnas kirjoittaa sunnuntain HS-lehdessä ilmestyvässä kritiikissä."
Wiki-tietoa:

Entäs thanatos-vietti?

Vaikka kulttuurissamme ja varsinkin viihdekulttuurissamme korostetaan uteliaan painokkaasti sadomasokismin esteettisen suuria jännitteitä ja "mahdollisuuksia", niin freudilaisittain seksuaalinen ylipäteminen, traumakokemusten ja pelon aiheuttajien erotisoituminen liittyy hyvin kuluttavaan ilmiöön nimeltä thanatosvietti.

Jos ihminen ei pysty sitomaan ja jäsentämään sietämättömiä kokemuksiaan, hän voi joutua toistamispakon tai obsessiivisen erotisoimisen silmukkaan. Tällöin ihminen ikäänkuin sitoutuu väkivaltaiseen kokemukseen ja yrittää tehdä siitä ikäänkuin omaa. Masokismi ja sadismi voi olla hyvinkin suuria latauksia sisältävää ja tyydytyksen kokemuksia tuottavaa mutta ne psyyken mekanismit voivat olla suojaamassa sietämättömiä tuskatiloja, joita ihminen siis voi peittää tai uudelleentulkita kiihottumisen representaatioilla.

Sekä moralistinen "anaali"-hybris sekä seksuaalinen "vapaa" anomalia ovat molemmat libidon korjausyrityksiä, sitomattomien ja väärin ladattujen viettienergioiden "taltuttamis- ja tyydyttämisyrityksiä". Yllykkeet voivat repiä ihmisen hajalle, jos niitä ei ole sosiaalisesti sidottu ehjään intimiteetti- ja turvakokemukseen vanhempien kanssa.

Jos äidin tai isän väkivaltaisuus tai manipulatiivisuus on ihmisen elämässä ratkaisematon tekijä, voi yksilö pakkomielteisesti hakeutua juuri tämän ristiriitaisen hahmon seuraan samankaltaisiin hahmoihin kokemansa eroottisten ihastusten kautta. Ja toistaa halukkaasti traumojaan kunnes taas joutuu kokemaan traumaattisen avuttomuuden ja aggressioiden hallitsemattomuuden.

Suuri eroottinen jännite voi olla kulttuurissamme ihannoitua nuoruuden voiman arkkityyppinä ja elämän jännityksen kaipausta mutta sisältää valitettavan usein käsittelemättömän väkivallan, trauman toistoa. Orgasmikeskesiyys tai orgasmikyvyttömyys ovat kumpikin thanatosvietin ylikorostuneen hallinnan ilmentymiä - hieman paradoksaalista mutta ainakin monen ongelman taustalla vaikuttava "pimeä voima".

Riittämättömyyden tunnetta tai häpeän vääristynyttä maailmankuvaa ei korjata kiihottumalla tai torjunnalla.









.

torstaina, joulukuuta 21, 2006

Ultimate compositions I - Komposition äärirajoilla II - kuva-albumi

Ultimate compositions I

Komposition äärirajoilla
- kuva-albumi Arhi Kuittinen




http://www.flickr.com/photos/82243303@N00/331191096/in/set-72157594435076489/




.

"Itsenäisyyspäivän juhla"-lyhytelokuva netissä

Itsenäisyyspäivän juhla;

Jos en nauraisi


Short film "JOS" aka "IF" 3 min.
-will have english subtitles coming in near future

Ohjaus ja käsikirjoitus
Arhi Kuittinen


Lyhytelokuva on nyt
katsottavana netissä:


1) YOUTUBE-video version

2) Wmv-video (Better quality, download:able)


Mobile video Kännykkävideo-versio

Real Video
rm kännykkäelokuva
kirjoita linkki kännykän selaimeen:

3) Kännykkävideo REAL 8 MOBILE VIDEO -mobiilivideo:na 320 pixel
http://www.elisanet.fi/independent.film.finland/arhi2.rm

tai uudemmat kännykät:

4) Kännykkävideo REAL 9 MOBILE VIDEO:na 320 pixel
http://www.elisanet.fi/independent.film.finland/arhi1.rm


Vastaanotto

::CAST::

Kai Sadinmaa
Noora Nyyssönen
Charlie Nevander
Pirre
Laura Arala


MUUT INDIELEFFATUOTANNOT:

INDEPENDENT FILM FINLAND

KONTULA ELOKUVA

ARHI HOMEPAGE




:: all copyrights reserved

- do not publish or copy ::


TAGS 2002 2003 2004 2006 2007 2008 2009 omakustanne linnan juhlat lyhäri lyhärit clip movie avi mov mpg mpeg4 itsenäisyyspäivän puvut omakustanne elokuva, puku mielenosoitus mielenosoitukset kuokkavierasjuhla kuokkavierasjuhlat kuokkavieraat fi suomen suomi 2005 2006 2007 2002 juhlinta juhlinnat filkka lyhis lyhikset lyhytelokuvat parhaat suomalaiset lordi juhliin pääseekö lordin itsenäisyyspäivien juhlat linnassa reportaasi itsenäisyysjuhla elokuvat itsenäisyysjuhlat itsenäisyys tuntematon. sotilas veteraanit poliisi poliisit poliisien mielenosoittajien kuvat kuvista kiistaa raportti dokumentti dokumentit kuvasta kiista presidentti tarja halonen. mielenosoituskuvat mielenosoituskuva mellakka mellakassa mellakasta kuvia images image finland helsinki finnish eduskunta eduskunnan edustajat frakki frakit muoti muotikuvat presidentin linna