Zizek.
Zizekin assosiaatioita vyöryvässä vulgaarifilosofiassa ja spekulatiivisessa esseismissä
ei pyritä muuttamaan ihmistä (ihmisen olemusta) uuden ideologian ideaali-ihmiseksi vaan hillitsemään olosuhteita. Antamaan ihmisille näkökyky olosuhteisiin ja syy-seuraussuhteisiin. Antamaan sokeudelle puheenvuoro - kuten Oidipus lopulta joutui uhonsa jälkeen antamaan sokealle runoilijalle puheenvuoron, jotta todellisuus paljastuisi.
Tässä mielessä Zizek ei ole idealisti.
Sokrateen lailla Zizek vastustaa idealismia ja ideologiaa fantasiasta, ihanneyhteiskunnasta.
Kapitalismista ja hyväksikäytöstä ei päästä, se täytyy vain tiedostaa ja hillitä lain ja filosofian rajoilla poliittisesti. Hyväksikäytön ideologiaa on käytettävä hyväksi, pelon ilmapiiriä on suitsittava yhteisten pelkojen esilletuomiseksi.
Poliittinen ihminen ei ole ideologinen ihminen.
Oikealla tavalla poliittinen. Todellisuuden havaitseva ja fantasioista luopuva.
Epämääräisys on määriteltävä, epämääräisyyden valta on tuotava esille.
Suomalainen eliitin ohjaama konsensus on julkea esimerkki epämääräisyyden vallasta.
Kun valta kieltää ettei ketään ole vallassa ja vastuusta phuminen on turhaa. Puhdasta ideologista valtaa ideologiasta puhumisen kieltämisellä.
Zizek kertoo jatkuvasti tarinoita.
Tarina on asioita ja ilmiöitä suhteellistava. Ihmisen elämä on tarina.
Ihminen haluaa tarinan, ihmiselle myydään tuotteita tarinoina mainoksissa. Ihminen tarvitsee järjissä pysyäkseen suhteellistavaa toimintaa, tarinankerrontaa, ytimekästä leimaamista, analogioita.
Koska ihminen on suhteellinen, kulttuuri on suhteellinen ja filosofia on suhteellista.
Ei ole absoluuttista filosofiaa. Suomalaisten akateemisten filosofien päämäärä on lähtökohdiltaan absoluuttinen sekä päämääriltään rajattu viitekehä, auktorisoituihin ajattelijoihin ja teorioihin sidottu ajatusmalli, ideaalisen puhtaan looginen ja konstruktiivinen filosofia. Elämää suurempaa ja elämän ulkopuolella sikiävää metafysiikkaa, käsitteiden määrittelyn pakkomielteestä syntyvä ideamaailman äpärälapsi.
Logiikka (kuten akateeminen filosofia ja työpaikka testaukseen viritetty psykologia) ei kerro ihmisen olemuksesta ja ihmisen tarpeista olla sosiaalinen olento, luoda statuksia ja tavoitella statusta.
"Tunne itsesi" tarkoittaa ennen kaikkea Tunne rajasi.
Mikä oli Sokrateen mielilause?
Tiedän vain sen, mitä en tiedä - että en tiedä paljoakaan.
Että filosofi ei voi sanoa universaaleja vastauksia ajan ja paikan ulkopuolella. Ei ole ajatonta fiosofiaa, ei le hygieenistä filosofiaa. Ei ole soveltamatonta filosofiaa erillisessä filosofian ulottuvuudessa. Soveltaminen on aina politiikkaa.
Tiedostaminen ei ole fantasioiden rakentamista. Siinä mielessä Zizek heittää perinteisen kommunismin roskakoriin.
Zizek on avoimesti vasemmistolaisia filosofeja, jotka puhuvat politiikasta hyväksymättä perinteisiä poliittisia perinteitä, käsitekaappauksia ja leimoja. Käsitteiden käyttö on siksi ongelmallista ideologioita pohtiville ja tietysti myös Zizekin kuulijoille, jotka nojautuvat filosofian historiaan ja kategorisiin systeemeihin. Zizek viittaa kuitenkin vain ideoihin, ei historiallisiin käsitteiden käyttöyhteyksiin. Ideoiden sovellettavuuteen.
Zizekin ajattelun avainkäsite on poliittinen ihmiskuva.
Ei ole filosofista logiikkaa, joka voisi ylittää ihmisen sosiologisia, biologisia ja psykologisia ominaisuuksia.
Identiteetti on joko sulautumista tai erottautumista.
Alistumista tai heräämistä vallan todellisuuteen.
Valta omaan itseensä on suurin ideaali ja ihmisyyden ehto, josta elitti hyssyttelee kanslaisia pois.
Ihmisellä ei ole sosiaalista identiteettiä ilman olemuksensa määrittelyä ja suhteuttamista johonkin, jonkin kautta. Sosialinen ihminen on aina poliittinen ihminen; kokeva ihminen on aina vaikuttava ihminen.
Ihminen voi paeta subjektiivisuuden kokemusta (ja vastuuta) luovuttamalla identiteettinsä ryhmän eetokselle. Vaarallista sulautumista ja taantumista politiikassa, työpaikalla ja uskonnossa - jota Zizek ei hyväksy ihmisyyden olemassaolon muodoksi, kuten ei Sokrateskaan.
Post-pseudo-kantilaisuudessa moraalin lähtökohta on ihmisen muuttamisessa. 70-luvulla muutettiin ihmisten olosuhteita ja ihmisten ihmiskuva - ja kansalaisen omakuva muuttui samantien hämmentävän nopeasti.
Ihmisyys on pitkälti olosuhteissa.
Enää ei tarvittu vihan yhteiskuntaideologiaa, kuin vain hyvin maastoutettuna vasemmistolaisuuden uhkana. Mutta vinoon mentiin hyvinvointi-Suomessa poliittisesti, tarrauduttiin vahvan isäjohtajan kultiin, epädemokratiaan.
Tarjottiin leipää, unohdusta ja rajoitettiin sirkushuveja - Suomi oli 70-luvullakin vielä ankarien rajoitusten maa, outo sekoitus länsimaita ja autokratiaa, kaukana jäljessä muuta Eurooppaa. Viihtymistä verotettiin, sensuroitiin ja siitä syyllistettiin, virallinen Suomi oli hyvinvoinnin maksimoimista ja eläkeverotuksen taakan siirtämistä lapsille. Tämän takia Koivisto sai veronmaksajat maksamaan pankkien huikentelut 1990 ja vapauttamaan poliitikot talouspoliittisesta vastuusta.
Hyväksikäytöstä on tehty uudella tavalla viihdettä (BB, Totuuden hetki). Ilmiö ei todellakaan ole uusi. Rooman gladiaattorit ja Mayojen uhrattavat koripallon pelaajat. Sadistinen ihminen unelmoi erillisyydestä mutta projisoi erillisyyden kyvyttömyytensä raivoon ja sadistiseen vihaan. Sadistinen viha on erillisyyden etsimistä ja jäsentymättömän riippuvuuden piinan kumoamista avuttomin ja tuhoisin keinoin. Fasismissa sadismista tehdään aina johonkin suuntaan sallittua.
Viihdekulttuuri on hyvin poliittista vaikka useimmat ihmiset luulevat pakenevansa todellisuutta viihdeohjelmiin. Kun ihmisten piina on viihdettä ja viihdeohjelmia, väkivaltaviihde helpottavaa, ihmiset tulevat sokeaksi/tunnottomaksi omalle/muiden piinalle - ja yhteiskunnan tilanteelle sadistisen trensferenssin kautta. Viihde merkityksellistää olemassaolon, viihteen kautta samaistutaan julkkis-"idoleihin" (jopa vain elokuvan fiktiivisiin karakteereihin) - viihde on politiikkaa. Kaaoksen vastavoima, olemassaolon selitys. "Tämän takia tulen töistä kotiin".
Epäpoliittisuudesta on tullut taas poliittisen eliitin tärkein instrumentti. Viihde korvaa nyt tässä kirkon epäpolitisoimisen strategiassa.
Kaaos on myös Zizekin (kuten useimpien avoimesti poliittisten filosofien) mukaan muutoksen ainoa mahdollisuus kapitalistista fasismia vastaan. Tsaarin ja Maya-kuninkaiden valta perustui eliitin valtavan omaisuusmassan kertymiseen ja papiston luomaan analogiaan kuninkaasta Jumalan edustajana. Kun kuningas puhui Jumalasta, hän puhui itsestään.
Systeemistä muodostuu uskonto. Instituutioiden uskonnot ovat aina tuomion uskontoja.
Zizek toivoo tietysti hallittua kaaosta mutta tuntien ihmiskunnan historiaa, vallankäyttäjät lisäävät aina väkivaltaa kun systeemin valheellisuus paljastuu ihmisille ja muutospaine kasvaa.
Pörssikapitalismin itsestäänselvyyden junttaamisen myötä on ihmisille pyritty syöttämään ajatusta, jonka mukaan talouselämä ei ole politiikkaa. On vain talouden lakeja, joita täytyy noudattaa. Systemistä muodostuu laki.
Kaikki valta on aina kiinnostunut resursseista, veroista ja rahasta kuin pieni imeäväinen muhkeista tissistä, joten on turhaa ja vainoharhaista puhua talouselämästä epäideologisena ilmiönä.
20 vuotta Suomessa on kansalaisia velvoitettu kunnioittamaan talouselämää ja hyväksymään yhteiskunnan purkaminen. Kekkonen aloitti menestyksellisesti suomalaisten epäpolitisoimisen, kansalaisia kehoitettiin luottamaan virkamiehiin. Poliitikkojen ja virkamiesten sisäpiirit teollisuuden kainalossa ovat muuttanut suomalaista lainsäädäntöä mahdollisimman hiljaa epädemokraattiseksi piilopolitiikaksi. Päätöksistä ilmoitetaan ja eduskuntaa, kansan edustajia, velvoitetaan olemaan haittaamatta hallituksen työtä.
Zizekin mukaan pahimpia painajaisia on biopoliittinen yhteiskunta, joka alkaa kontrolloida ja säätää ihmisiä geeniteknologian yms kautta. Ihmisiä aletaan muokkaamaan siis biologisesti poliittisen vallan valitsemaan järjestykseen sopivaksi yksiköksi.
Totalitäärinen kapitalismi ja uusi halpatuotantoimperialismi ovat kuitenkin paljastamassa itsensä joka rintamalla (keinottelukuplat talouden pohjana). Zizekin mukaan tämä väistämättä johtaa ihmisten radikalisoitumiseen. Kukaan fiosofi ei voi olla epäpoliittinen (vaikka itse luulisikin olevansa) - mutta juuri siksi epäpoliittinen akateeminen kerma Euroopassa ei hyväksy Zizekin kaltaisia demagogeja.
Onko Sokrateen ja Zizekin välillä vuosituhansien kuilu?
Ei. Luojan tähden, ei ole. Mutta tätä harva Zizekin kuuntelija älyää.
Nimenomaan Zizek on palannut filosofian juurille kysymyksen ihmisen olemuksesta, kaikkien kulttuuristen mallien kyseenalaistamisesta. Sokrates vaati ihmisiä kysymään toimintojensa perusteita ja jätti jlkeensä hämmentymisen valaistumisen, sokraattisen filosofian.
Zizekin filosofinen puhe on täynnä subjektiivisia aforismeja ihmisyydestä ja ihmisen luonteesta. Teoria ei voi ohittaa ihmisen kaoottista ja vaikutteille altista subjektiivista olemusta. Ahneus on filosofinen ja poliittinen käsite. Ihmisen kohtaloa ei voi spekuloida ilman ihmisen olemusta ja kulttuurin muodostumisprosesseja.
Humanismi ei saa yrittää uskontosysteemin lailla tuotteistaa ja lypsää "rakkauden valtakunta"-fantasmalla.
Neitsyt-tyttären ja isän suhde on kapitalistisen yhteiskunnan ydinkuva, kirkkokristillisyyden ydinmetafora, nöyrän kristityn roolin alkukuva ja käytetty vertauskuva, puhtaana Jumalalle kelpaavana.
Miksi?
Koska se on kirkkokulttuurin luoman alamaisen käsitteen lähtökohta. Nainen puhtaan, vaihtokelpoisen omaisuuden metaforana on ideologiaa rahan seksuaalisuudesta, lisääntymiskelpoisuudesta.
Nationalimi ja normaalin ihmisen ehdollistava julistus on tehokkaimpia rappion malleja puolueiden propagandassa.
Freudilaisesti ihmisen "normaalius" on "Unelma vallasta".
Se ei ole vain psykopaattien tai byrokraattien unelma kontrollin rakenteellisesta tai pelotteen baabelin tornista vaan jokaisen yksilön uni eheydestä.
Kuinka normaalius määritellään?
* Zizek Teemalla 2013 marraskuu
Tulevaisuuden yhteiskuntamallit Zizekin ajattelun pohjalta,
alustajina Zizekin tutkijat, juontajana Hannu Kalajoki
Tekstit
