Näytetään tekstit, joissa on tunniste Räsänen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Räsänen. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, toukokuuta 26, 2015

Toimi Kankaanniemi ja retorinen masturbaatio vastuuvapaudesta

Röyhkeällä kaiken käänteistävällä Retoriikalla itsesäälin tekopyhä itsearmahdus, moralisti vapauttaa itsensä julistamastaan kristillisestä ihmiskuvasta. Poliitikot luovat itsesäälillä ja viihteellisellä röyhkeydellä harhautuksen kuin olisivat muuttuneet armollisiksi ihmiskunnan rakastajiksi kun antavat itselleen vapautuksen moraalista jota ovat hampaat kirskuen ulvoneet uskonsa ja näytelmänsä mustavalkoisena linnakkeena. Perhearvoilla ei olekaan väliä kun moralisti vapauttaa itsensä vastuusta syyttäessään eliitin harrastusten paljastajia. Suomalaiset lamautuvat röyhkeyden edessä kirkkoherrojen ja aateliston satojen vuosien terrorin ehdollistamana.

"Nujerrus ja armo. Paluu."


http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/195782-nujerrus-ja-armo-paluu


Yksinkertaisella diskurssianalyysillä

  voit kysyä mihin tarkoitukseen Kankaanniemi käyttää nujerrus -sanaa?

Tietysti osoittaakseen olevansa hyökkäyksen kohde ja siis uhri, vapaa vastuusta luodessaan retorisesti hyökkäysnäkymää uhridiskurssille.

Kankaanniemi esittää ainoaksi ongelmaksi hyökkäyksen eikä omaa toimintaansa oman uskonnollisen auktoriteettipuheensa ja auktoriteettivaatimustensa vastaiseksi.

Toinen taso diskurssissa eli taktisesti ohjaavassa puhetavassa on armo palkintona hyökkäyksen kestävälle Kankaanniemelle. Hän onkin nyt sankari, tämä tapahtuma onkin koettelemus - jonka Toimi voittaa toisin kuin Job - ja hänen roolinsa hulivilina onkin nyt hänen sankaritekonsa -- eikä 20 vuoden valeperformanssi oikeistolaisen moralismin julistajana ja uskonnon käyttämisestä poliittisena panssarina.
 




 



perjantaina, toukokuuta 01, 2015

Kirkon homoviha nousee kun keskusta nousee

Kirkon wappu, saat huiskasta sakastissa.


Tuomiokapituli odotti kärsivällisesti ja harkitun viivytellysti keskustan vaalivoiton jälkeen, ei häiritty keskustan vaalityötä ja sitten riitti rohkeutta iskeä muutosvaatimuksia & keskustelua vastaan keskustan monomaanista kirkkovaltio-maailmankuvaa ja "kristillistä" elitismiä vahvistaen:
    
  •  Tuomiokapituli näpäytti arkkipiispaa homoliittokommentista

    Tuomiokapituli katsoo, että arkkipiispan olisi pitänyt tuoda Facebook-kommenteissaan enemmän esille kirkon virallista kantaa. 


 Kuka järkevä ihminen luulee, että pappiskultin lahko aikoo muuttua?


Piispat unelmoivat ja sunnittelevat ev-lut kirkon liittämisestä Vatikaaniin, ihan tosissaan. Ehtoollisoppikin muutettiin 2011 Vatikaania miellyttäväksi vereksi muutos- magiaopiksi. For real. Arkkipiiskakin vain feissaa eikä lopeta johtamiensa toimikuntien rahoitusta lahkoille, feikkaa, suunnaton konservatismin sätkynukke ilman omaa vakaumusta. 
 
Kaikki on näytelmää tästä eliitin luomasta temppelikultista. Suuri vedätys hyväuskoisille kuten aina. Elämästä vieraantuminen on kirkon tuote ja bisnes, eliitin vallan varmistaminen. 

Valtionkirkko on tärkein arvovallan tuottaja  asekauppias Juha Sipilän keskustan salaisille johtajille ja voimakeskuksille, lestadiolaisille klaaneille kuntapolitiikassa ja keskustan uskonto-"konservatismissa"  - humanismin ja demokratian lymyileville vihollisille valtamedian suojaamina. Keskustan kupla kimaltaa!
   
 
 
Tiesithän että Vatikaanin suurin tulolähde olivat bordellit Lutheriin saakka?

 True religious gestalt. Lutherkin vajosi yhden regimentin (eliittiä tukevan valtionkirkon) valtaoppiin, kontrollioppiin, elitismiin, ja julisti juutalaisvihaa ja eliitin valtaa Jumalan asettamana demokratiaa vastaan.

- Myös Luther tuomitsi Giordano Brunon esitykset auringosta keskuksena aurinkokunnalle ja hylkäsi omat puheensa "kahden regimentin realismista/opista",  kirkon puuttumattomuudesta tieteeseen ja politiikkaan vallan ja rahan kahmimisessa. 
 
Olet aika säälittävä, jos luulet maksavasi muutosta kirkkoverolla kun sen sotilaspapit siunaavat Afganistanin hyökkäyssodan, Libyan hyökkäyssodan, Syyrian hyökkäyssodan ja Malin uraanisodan juuri nyt, kenraalien vallankaappauksen Amerikan kolonisaatiossa myös täällä Suomessa. Ota asioista selvää äläkä usko median masinoimaa valtionkirkon ja keskustan brutaalien seksuaalikontrollilahkojen kasvojenpesua. 

Suomessa ateistitkin pakotetaan maksamaan sotilaspappien palkat, autot, matkat ja asuntoedut.



Karmeinta valtionkirkon uskontomanipulaatiossa on se, että "journalistit" sensuroivat mm. lestadiolaisten korruptiota ja vallankäyttöä pohjoisessa Suomessa. Uskonnollista vallankäyttöä on suojeltu Suomessa mittaamattomilla valheilla ja päätoimittajien linjauksilla. Se luo eliitille koskemattomuuden auraa ja saatanallista mielikuvaa Jumalan yhteistyökumppaneina, koskemattomina mitä törkeimmällä uskonnollisella tekopyhyydellä.



Ultraporvarillinen valtasysteemi, piilotettu kirkkovaltio valtionkirkkojen valtasysteemissä - ja keskustan nousu.  
 
KD Päivi Räsänen on valmistellut uutta kirkollista pakkoveroa kaikille hallituksen mandaatilla, kirkkohallituksen pyynnöstä kokoomuksen siunaamana. 120 - 150 miljoonaa euroa lisäveroa myös ateisteille ja muiden uskontokuntien kannattajille kirkon & lestadiolaisten rikastuttamiseksi ja piilotetun perinteisen hegemonian, "taparakenteen" maan tavan valtarakenteen jatkamiseksi - siinä sinulle paluuta porvarien romanttiseen pakkouskontoideaaliin armottomuuden vuonna 2015. Kirkko saa salata rahojensa käytön ja ydinase-osakkeensa  vaikka puhuu itsestään "julkisen vallan osana" ja "kansankirkkona". 


Kirkon lahkot ja valtionkirkko eivät ole protestanttisia

- ne eivät kannata eivätkä toteuta seurakunnan itsenäisyyttä ja yleistä pappeutta. Ne saarnaavat Vatikaanin ja Calvinin kalvinistisia oppeja, jotka on valheellisesti kätketty "luterilaisuuteen" - joka on luopunut protestantisimin vapauden ja henkilökohtaisen uskon humanistisista ehdoista vatikaanin perinteen pappiskultissa ja lahkojohtajakultissa.


Suomen valtio ei ole ollut minuuttiakaan moderni valtio

sillä se on tukeutunut uskonnolliseen vallankäyttöön ja kirkkolakiin - varsinkin kirkon nostanutta Kekkosta myöten; varsinkin sisällissodan joukkomurhissa pappien siunauksella kunnostautunut U Kekkonen loi pelottavan tehokkaan harhan "yhtenäiskulttuurista" modernin vapauden sijaisena jossa eliitti määrittelee kirkon kanssa suomalaisuuden ja uhrautumishalukkuuden talvisodan hengessä  työläisille. Kouluissa ei ole uskonnonvapautta lapsille ja uskonnonopetus muutettiin koululaissa takaisin 2012 tunnustukselliseksi uskontojohtajien määrittelemäksi käännytysopiksi ilman historiallisia faktoja.




Alex Gibney isn’t just one of America’s most prolific documentary makers, he’s also one of the best. He’s taken on whistleblowers (We Steal Secrets: The Story of Wikileaks), corporate corruption (Enron: The Smartest Guys in the Room) and the war on terror (Taxi to the Dark Side), for which he won an Oscar for best documentary. Esquire has described him as “becoming the most important documentarian of our time”.

http://www.theguardian.com/film/2015/jun/28/alex-gibney-going-clear-scientology-and-the-prison-of-belief-interview-documentary-film
 






























tiistaina, maaliskuuta 17, 2015

Romantiikan kieltäminen historiasta elitismin kontrollivälineenä

- päivitetty -



Oikeistolaiset kulttuuriagentit ovat väittäneet tuhansin kirjoin ja teorioin että subjektiivinen romantiikka on vain 1800-luvun "englantilainen"/länsimainen keksintö, "todiste länsimaisen modernin synnylle"; selitys tälle massiiviselle ideologiselle vouhotukselle ja historian väärentämiselle on selvä:

Kulttuurin portinvartijat yrittävät väärentää "suojelevasti" kirkon perusolemusta, historiaa ja kirkon julmaa aatelisten seksuaalifasismia alamaisten seksuaalisessa nöyryyttämisessä ja valtapelissa, fasistisen häpeä-(synti)kontrollin luomisessa.

  • Kirkko on kieltänyt subjektin olemassaolon ja vaikka Luther moraalisesti romahtikin ahneudessaan ruhtinaiden syliin vanhempana, hän oli mukana subjektin ja seksuaalisuuden palauttamisessa eksistenssiin ja arkiuskontoon pois häpeämanipulaation ja aatelisten Vatikaani-pappiskultin rahastuksen alta. 

Kristinuskon olemusta väärennetään jotta sen fasistinen kontrolliolemus ja manipulaatiokeinot eliitin apuna eivät nousisi historiasta esille. Seksuaalisuuden tukahduttaminen tai sen kontrolloiminen  kun on voimakkain valtakeino.

Kirkko kaappasi romantiikan: vain jumalia ja pyhimyksiä kohtaan sai osoittaa eroottisia emootioita. Metafyysinen erotiikka oli epäpoliittista ja epätiedostavaa todellisuuspakoa, jota aateliseliitti rakasti varastaessaan maita, tappaessaan pakanoita ja raiskatessaan ihmisiä. Tuomiokirkossa on nyt vuosittain rituaali lukittujen ovien takana eroottisen uskovaisuuden palvomiseksi: Santa Lucia -rituaalissa juhlitaan naista, joka valitsee itsensä silpomisen ja itsetuhon neitsyyden menettämisen ja seksin sijaan.

Luostarit olivatkin hyvin ylieroottisia paikkoja, joissa homoseksuaalisuus sallittiin munkeille, jotka kieltäytyivät saastaisesta kontaktista naisten kanssa.

Suomen valtionkirkko toimii Vatikaanin mandaatilla sillä se väittää yhä epäprotestanttisesti että avioliitto on pyhä eli käytännössä "sakramentti", pyhittävä (pyhä pyhittää, elevoi metafyysisesti toiselle tasolle). Kirkkokristityn on pyydettävä lupa ja määritelmä kirkolta, mikä on hyväksyttävä parisuhteen muoto. Kirkko antaa mahtailevan siunauksen, kunhan olet hetero ja siksi kirkon silmissä puhdas, jonka johdosta aikuiset ihmiset ihan oikeesti luulevat heterosiunatun avioliiton muuttavan ihmisiä, statusasemaa ja elämänhallintakykyjä kuin satujen haltiaan loitsusta.

  • Älykkäät ihmiset hyväksyvät kirkon paradoksivaatimuksen "perinteen" metafyysisestä etuoikeudesta ja OIKEUTUKSESTA olla moraaliton ja "muuttumaton", perinteen pyhittämä ja "tavoittamaton", instituutio, jumala:

     kirkko saa tukeutua perinteisiin mutta olla vapaa kirkon laajan perinnefasismin ja perinnefundamentalismin seuraamuksista sitä yhä hellien (ev-lut kirkko tukee useita epähumanistisia valtalahkoja ja poliittisia vaikuttajia mm lestadiolaisia arvovallallaan), vapaa tuhotuista ihmisistä perinteiden uhreina, traumavaikutteista kulttuurissa, vapaa selittämään etuoikeuksia ja vallankäytön moraalittomuudesta mm "valtionkirkko".


Eliitti väittää yhä olevansa "kristityn kulttuurin" edustaja, "puolustaja", ja iskee pöytään metafyysisen hysterian moraalista eliitin määrittelemänä tottelevaisuusmekanismina pienille ihmisille. Kirkkokristinusko opettaa totaalista antautumista ja alistumista alamaisen olemuksen täyttymyksenä eliitin kiduttaman ja tappaman jumalan sadistisena veren nautintona.

Siksi massamediakin on niin kiihkeästi väittänyt ettei Suomessa ole valtionkirkkoa - jottei valtionkirkon, tottelevan porvarikristityn, joukkomurhaaja-Mooseksen ja sotilaspappien olemus ja tehtävä paljastuisi symbolijärjestelmän kontrollimatrixissa, oikeistolaisessa  porvarikulttuurissa. Kristillisen "Toivon" ja ihmiskuvan kontrollissa eliitin vallan takeena. Kansallisen identiteetin tuhoaminen maahanmuutolla liittyy selkeästi uuteen vaiheeseen globaalin tuhokapitalismin keinoina estää kansallinen puolustautuminen pörssiarvoja vastaan demokratialla ja omavaraisuudella.

  •  Elitismin suuruudenhulluus, ylimielisyys ja kulttuurikontrolli on niin valtavaa ja järjestelmällistä hybristä, että se kattaa myös historian hallitsemista ja väärentämistä eliitin mieleiseksi. Kouluopetus on 100% väärennettyä ja "painotettua" historian suhteen. Oikeistolaiseen maailmankuvaan liitettyä. 



II

Mika Waltarin "Sinuhen" eroottisia kirjeitä paheksuttiin suureen ääneen epähistoriallisena vääristelynä ja ylimodernina fantasiana.

Venäläisistä museoista on sittemmin löytynyt Sinuhen aikoihin sijoittuvia aitoja romanttisia kirjeitä Egyptistä, jotka ovat pelottavan samankaltaisia kuin mitä Waltari sai kirjoitushuoneen nurkassa istuvalta Sinuhelta mieleensä.   ( löytääkö joku linkkiä näihin löydettyihin papyryskirjeisiin )






III

    Koettakaa ymmärtää: teille on valehdeltu massamedian tiiviillä avulla.

    Taloudesta ja eliitin kulttuurista.
    Teidät on houkuteltu fasismin ja alistamisen ideologiaan. "Tehostaminen"


    Nyt meni tämäkin ylpeyden aihe


    Suomen koulutustaso painuu alle OECD-keskiarvon KL



 IV



Kuinka syvällä eliitin magiauskomukset?

Poliisin pappeus?..

Aivan loogista, poliisi kutsui selvännäkijän Auerin
  
murhapaikalle eikä ketään poliisikultista viety mielisairaalaan. Eikä massamedian journalistit ole nostaneet metakkaa poliisin magiarituaaleista eikä poliiseja ole erotettu "uskonnollisesta tutkinnasta": syyttäjä palkkasi myös fundamentalistiuskovaisen syyttämään Aueria saatananpalvonnasta.

Ja kansa nielee tämän valtion virkamiesten virallisen taikauskon noin vain?

  • Kuten nielee valtionkirkon magiavallankin ja sotilaspappien palkan, asunnon, auton ja edustusmatkojen rahoittamisen pakkoverotuksella ateisteiltakin.  


Kuten kansa nielee sen, että syyttäjinä ja tuomareina saa toimia salaseurojen jäseniä, mm. vapaamuurareita. Poliitikkojakaan ei velvoiteta kertomaan salaseurajäsenyyksista, mm. päätoimittajien ohjelmointiin keskittyvästä keskiviikkokerho- tms salaliittotoiminnasta demokratian murentamisessa.




















Kirkko erotisoi kärsimyksen perverssillä tavalla, jotta köyhät eivät valittaisi eliitin luomasta hegemoniasta ja fasismista. 









Kirkko pyhittää ahneuden ja materialismin kun sinä pyhität kirkon pyhittäjäksi










Uskon metafysiikka



Turva-ajatukset
Turvamoralismi
Turvausko
Turvakirkko - ei väliä, mihin uskot kunhan uskot ja olet osa meitä






Todellinen Jumala,
10 miljoonan ihmisen teurastaja

Kuten kirkko, ei diktaattori kysy mihin haluaisit uskoa ja mikä valistaisi sinua.

Sinulle annetaan vain kärsimyksen ihailu ja nostalgia uhreja kohtaan.
Vatikaanin marttyyrikultti on niin päinvastainen ideaali kuin voi keksiä Jeesuksen opetuksille. Kirkko uhrautujien hallinnoijana ja toisten verellä rikastujana, uhrikulttuuri, elämän halveksuntaa julistaen.


Adam Hochschild – King Leopold’s Ghost (1998)Screen Shot 2015-03-08 at 5.53.41 PM



















keskiviikkona, maaliskuuta 11, 2015

Miksi kirkko haluaa nostaa seinälle verisen Jeesuksen


- päivitetty -

Miksi valtionkirkko haluaa nostaa seinälle kuolleen raadon kädet levällään eikä saarnaajaa ajamassa pakkoverottajia ruoskalla temppelistä ulos? 

Uskonnon alkuperä on yhteisön rauhoittamisessa,

eläinten ja ihmisuhrien uhriolemuksen ylistämisessä heimon hyväksi, heimon kuolleiden jäsenten rituaalisessa kannibalismissa. Suomessa kuten ympäri Eurooppaa vanhimmat haudatut ihmisen luut on kaavittu lihasta ja vanhin ehtoollinen on siis ollut konkreettinen sukulaisten assimilaatio hautajaiskannibalismissa. "Kuolemaa ei ole" kun syöt kuolleen heimonjäsenen alkuperäisenä ehtoollisena. Heimon tai sukulaisen henki "jatkaa" ehtoollisen jälkeen vaikutustaan.

Eurooppalaisessa kulttuurissa kuningas uhrattiin rituaalisesti kun hän menetti kunnioitettavan miehen voimansa. Vallansiirto tapahtui siis rituaalisesti hallitussa isänmurhassa. Mooseskin luopuu vallastaan kymmenen joukkomurhan jälkeen kirjallisesti muokatussa kuvaelmassa - useimpien historiantutkijoiden ja psykohistorioitsijoiden mukaan seemiläiset kyllästyivät selvästi verenhimoiseen egyptiläiseen kenraali Moosekseen ja uhrasivat hänet luultavasti vasikkajumalalle tai Molokille.


Jeesuksen tappaminenkin ja syöminen esitetään elämän tärkeimpänä magiana, vallansiirtona. "Jeesus kuoli jotta..."

Mutta magiana ja voimana kenelle ja millä assosiaatiolla, millä ehdollistamisella?

Tämä on kirkolle ja poliittisille puolueille, hegemonian sanelijoille tärkeää koska Jeesuksen jokaviikkoinen tappaminen kulttuurikonventiona on vallan delegoimista kontrolliuskonnolle, kirkolle ja eliitille myönteiselle pappiskultille - jota Jeesus vastusti.

Vatikaani ja eurooppalaisen valtiokirkon dogmamalli sotilaspappeineen magiaritualismina onkin 100% peräisin Osiris-kultista ja Mithra-kultista keisarillisena käskynä pappismagian jatkumisena - vain nimen vaihto-operaation jälkeen sumerilaisen valtauskonnon jatkumona. 

Jeesus-hahmo testamenttien eksegeettisessä ydintekstissä ei koskaan esittänyt uutta uhrikulttuuria vastaukseksi  vaan vastusti uhrikulttuuria henkisen kehittymisen perversiona ja elitisminä.

Vain eettinen tiedostaminen ja moraalinen puhtaus inhimillisyytenä, tarkoituksen ymmärryksenä, vie ihmistä mystisesti elämän ydintä lähelle, ei sopeutuminen hegemonian rituaaleihin ja alistuminen vallan statusrakenteisiin, eliitin ohjaamiin ja vääristämiin perinteisiin. Markuksen alkuperäisin opettaja Jeesus kieltää perinteiden merkityksen selkeästi korostamalla totuutta, ihmisyyttä ja merkitystä. Temppeli ei ole Jumalaa varten vaan ihmisiä varten. Jeesus ei käske valtaamaan tempeliä vaan hylkäämään sen eettisten mysteeriuskontojen ja dionyysisen, shamanistisen perinteen alkuperäisessä, ihmiskeskeisessä jatkumossa.

Dionysos juhli yhteisön ulkopuolella, Jeesus-ehdokkaat, Jeesus-liikkeen aloittajat juhlivat yhteiskunnan ulkopuolella rappioprofeettoina ja uhkana eliitin vahvalle staasikselle ja tulkintavallalle. 
Ateenan kaupunki konkreettisesti lahjoi dionyysisen kultin tulemaan osaksi kaupunkijuhlia pois metsästä ja kaappasi hyvin vanhan usontotradition: komedia on jäänne tästä assimilaatiosta, jossa valtionuskonto sulautti itseensä shamanistisen alku-uskonnon, epäuskonnon osaksi karnevaalia, paineenpäästörituaaliksi ja uudeksi komiikan kulttuuriksi.  Dionyysinen kultti muutti hieman Ateenan jäykkää kulttuuria ja ihmiskuvaa mutta eliitille oli tärkeintä tuhota sen originaali muoto ja erillisyys valtakeskuksen ulkopuolella. 


Kirkkoisien Jeesus-teksteissä on nyt lisättynä kerros, jossa Jeesus esiintyy uhrina uuden uhrikulttuurin muodostamiseksi mutta selvästikään Jeesuksen opetusten kärki ei ole uskonnon vahvistamisessa vaan purkamisessa. Vanhimman Markuksen mukaan Jeesuksen opetukset tähtäävät magiasta ja pappishegemoniasta luopumiseen. Jeesuksen seuraajan tärkein piirre on vastustaa hegemoniaa ja magiaa ja statuspeliä, jota valtionkirkko ja valtiontemppeli edustaa eliitin vallan tukijana.  

Jeesuksen rituaalinen tappaminen kirkoissa on Jeesuksen puheiden tappamista: Jeesus ei olekaan opettaja kirkon silmissä vaan uhri kirkon rituaalivallan takaamiseksi. Jeesuksen kuolema on symbolinen julistus, mitä rauhanhäiritsijöille tapahtuu ja kirkon ainoa myönnytys on suurimman rauahnhäiritsijän muistelu. Jeesuksen kuolemalla ilakoiminen on pappisvallan julkeuden julistusta ja jäsenten kieltämistä Jeesuksen matkimisessa. Jos Jeesus epäonnisui eliitin vastustamisessa, nii sinulla ei ole muta mahdollisuutta kuin syödä eliitin jakama ehtoolinen ja kokea Jeesusksesta sentimantaalisuutta. Muu ei ole sallittua kirkkojärjestyksessä kuin alistuminen ja Jeesuksen puheiden epäpolitisoiminen , vertauskuvallisuuden alle hautaaminen, jalojen ajatusten ajattelu ilman toimintaa.

Jeesuksen opetukset ovat 100% kapinaa pappien ja eliitin kontrollisysteemiä vastaan.

Jeesus kielsi selvästi uhrit, yhteisrukoukset, juhlapäivät, pappisluokan ja rituaalit. Kaiken eliitin uskonnollisen eli ohjaavan suggestiokulttuurin. Vain yksilön mystinen totuudenetsintä on korkeamman elämän etsimistä.

Suggestion ja hegemonian kieltäjästä on tehty suggestio ja hegemonia.



Where Does Religion Come From?




    II


Kirkkokin muokattiin sumerilaisten, roomalaisten ja egyptilaisten aatelisten  valtionkirkon jatkoksi, jonka ainoa päämäärä on tukea eliitin valtaa. I kirkolliskokous oli täysin keisarin käsikirjoitama. Keisarin dogmat kieltävät kristityt tapettiin tai karkoitettiin. Kirkon päätehtävä on siunata armeijan johtajan/johtajien eli keisarin/eliitin diktatuuri.

Kirkko on tiivistymä fasistisesta suggestiosta, jolla kaapattiin Jeesuksen seuraajien vallankumouksellinen itsenäisyys ja eksistentialismi eliitin aseeksi.

Dogma osoittaa alistumisen ainoaksi tieksi kun Jeesus osoitti täydellisen riippumattomuuden perintistä ja papeista henkisyyden ainoaksi tieksi.

Jeesus-traditio on käännetty  180 astetta magiarituaaleiksi ja pappiskultiksi. Paavalihan ei kertaakaan opeta Jeesuksen puheita vaan esittää jeesuksen vain pumpattavana voodoo-nukkena, joka antaa papistolle hegemoniavaltaa määritellä seurakunta, ryhmäkuri ja sen tottelevaisuus kaiken huomion kohteeksi. 

Jeesuksesta tehtiin ase kidutusvälineeksi, temppelikulttuurin ja uhrikulttuurin uudeksi muodoksi, juuri siksi, mistä Jeesus varoitti ja käski hyviä ihmisiä irtautumaan. Vanhimmat kuvat Jeesuksesta kuvaavat huilua soittavaa paimenpoikaa, joka on päinvastainen vapauden symboli kirkon suggestiiviselle ja alistumista vaativalle kauhun ja sadismin krusifiksille. Krusifiksi on valtakulttuurin symboli, Jeesuksen kaappamisen ja kiduttamisen metafora. Jos Jeesus ei saanut muuta kohtaloa niin tämä sinuakin odottaa jos uhmaat hegemoniaa.

Kirkko esittäytyy kuoleman haltijaksi ja gallupeissa todellakin suomalaiset esittävät papin hoitamat hautajaiset tärkeimmäksi syyksi kuulua kirkkoon. Kirkkorakennukset matkivat kreikkalais-roomalaisia ruumishuoneita ja hautamausoleumeija, mikä kertoo kaiken kirkon pääfunktiosta ja valtakonstruktiosta.

Suomen kirkon historia on pelkästään hirvittävää alistamista ja ihmisten psyyken tuhoamista aatelisten valtaa korostavalle pakkouskonnolle ja syntikeskeiselle traumavallalle, kontrollikoloniaatiolle. Esi-isäsi ole selvinnyt hengissä, jos on vastustanut Suomessa kirkkoa Vatikaanin Paavin tai Ruotsin kuninkaan kirkon vallan edetessä n 1078 suuren ristiretken jälkeen ja siitä vähitellen itään päin.  Omaisuus ja koskemattomuus varastettiin pois kirkon vastustajilta. Ruotsin vallan historia on maavarkauksien historiaa. 


Kirkkokulttuuriin kuuluu sama mekanismi joka esitetään 1984 -kirjassa. Emotionaalinen ilmaisu on muuten kielletty kuin hegemonian sallimissa rituaalisissa vihanilmaisutilaisuuksissa. Virsikirjassa on yhä Saatanan kiroamista ja vihaa Saatanaa kohtaan voimakkaimpana tunteenilmaisuna yhdistettynä liikutukseen kapinallisen Jeesuksen teloittamisesta.

1984 -kirjassa nuoret raivoavat ikuista vihollista vastaan kun vanhat kokeneet yhteisön jäsenet eivät ilmaise tunteita vihanilmaisutilaisuudessa. Heille systeemin mukaan toimiminen on vain elossapysymisen mekanismi.

Kirkon "kunnioittaminen" on myös niinikään suomalaisten perusreaktio kirkon hegemonian suhteen vaikka suomalaiset eivät lainkaan tiedä tai välitä kirkon dogmeista ja opetuksista. Tämä on pitkän totalitaarisen kolonisaatioterrorin ja aivopesun tulosta eliitin muokatessa orjakansaa synninpelkoon ja kirkon nuhteeseen.



   III


Jos ette ole katsoneet muutamaan vuoteen 1984 tehtyä 1984 brittielokuvaa niin katsokaa, se on psykologisesti oivaltava ja valaiseva.

 Kuinka ihmisten reaktioita ohjataan ja vihollinen määrittää kok identiteetin ja yhteisön merkityksen.
.

Valtionkirkko eli pappiskultti on suuri poliitikkojen ihanne: mekanismina ja suggestiokeinoina; kuinka jeesuksen kiduttamisen hysterialla ja kuvastolla voimakkaasti tehdään shokkikuvastoa "normaaliksi" ja eliitin tappotoimia esitetään siunaukseksi krsitikunnalle.  Jatkuva amerikkalaisten sotien esittäminen "paikallisina konflikteina" tai "kapinallisten itsenäisyyskamppailuna" tekee eliitin ohjaavan toiminnan ja sensuurin itsestäänselväksi.

Jeesus tehdään tavoittamattomaksi hahmoksi ja kirkko viestittää selvästi, että kukaan ei saa opettaa kuten Jeesus, koska Jeesus eli vain kuollakseen. Häntä ei saa ottaa tosissaan vaan kirkolla on vain magiahyöty ja valta Jeesukseen. Jeesuksen välineellistäminen tehdään jäätävästi selväksi seurakunnan jäsenille, hän on vain verta ja lihaa ehtollisella, jonka vain pappi saa jakaa alistumista polvistumisella osoittaville jäsenille. Protestantit yrittivät rikkoa pappiskultin kieltämällä pappien eritysivallan mutta ev-lut valtionkirkko seuraa uskollisesti Vatikaanin statusvaltarituaaleja Mars-jumalan ja sotilaspappien kirkkona.

Jeesus-konsepti on traumatisoivaa ohjaamista: ihmisten on tapettava ja syötävä rakkauden kohde, narratiivinen perversio kristinuskossa pakottaa vihaamaan Jeesusta jotta kirkko ja piispa saisi kristuksensa seinälle ja kirkon arvovallalle.
Rituaalivallan ytimessä on aina kognitiivinen dissonanssi. Virkamiespappi ja audikirkkoherra ikuisella viralla seurakuntalaisten erottamattomissa jotka  vaativat ihmisiä uskomaan kulkurijeesuksen tappamisen välttämättömyyteen on jo niin rankka dissonanssi että sillä mitätöidään ja sotketaan tehokkasti ihmisten ymmärrys henkisen valaistumisen ja humanismin prosesista. 
Sniper-elokuvassa meillä on myös kristus-kognitiivinen dissonanssi; imperialistinen jeesuskristus-hahmo, joka tuntee olevansa uhri ja sijaiskärsijä, kun on tappamassa hyökkäyssodassa ihmisiä vieraalla maalla toisen maan eli epäiltyjen arabien WTC-syytteiden perusteella. 


Kieslovskin elokuvat UHRI ja STALKER avaavat joukkosuggestion kulttuuria.

Myös Lucasin ensimmäinen iso filmi THX on korvaamaton kuvaelma totalitaarisesta suggestiosta, jossa avuttomuutta ylistetään yhteisön jäsenen ihailluksi tunteeksi ja elämänkokemukseksi.

Kieslovskin elokuva UHRI tuo esille psykoanalyyttisesti porvarin hysterian, jonka porvari kätkee identiteettinsä statuskilpailussa. Elokuvan päähenkilö luopuu ikänsä ja visionsa takia statuskilpailusta ja paljastaa kaiken ytimessä pyörivän hysterian ja vieraantumisen. Päähenkilö on toiminut kiitoksen ohjaamana ja hän on pitänyt hegemoniaa uskontona kunnes alkaa sisäisen introspektion paine paljastamaan hänen tyhjyyttään statuskuluttajana ja hegemoniajulkkiksena.

   Status on korvike identiteetille.

Kouluissamme ei opeteta alkeellisintakaan kulttuurianalyysiä tai itseanalyysiä eli filosofiaa. Eliitti haluaa sabotoida sivistyksen kaikin mahdollisin tavoin. YLE:n propagandavyöry on loistava todiste kuinka epätoivoinen eliitti nostaa huolettomasti sodan kiihottamisen ja valheet leiitin korkeimmaksi välineeksi ja kuinka tehokasta on sensuuri kansalle, joka luulee että julksiuus on yhtä kuin todellisuus.



IV

Uskontohistorian uskomaton historia näyttää nyt siltä että Osiris- ja Kristus-kultit voivat olla peräisin Suomesta, vanhemmasta Odin-kultista. Ramses I on geeniperimältään punatukkainen ja sinisilmäinen pohjoiseurooppalainen, ehkä jopa suomalainen ja hänen vaimonsa on heetti.

Odin uhrautuu elämän puuhun ristiinnaulittavaksi, selvittääkseen kuoleman salaisuuden. Vanhimmat kirjalliset maininnat puhuvat Jeesukseta muodonmuutajana, shapeshifterinä mikä oli Odinin myös Odinin määritelmä. 

"Skandinaavinen" kulttuuri tarkoittaa suomalaista Euroopan vanhinta kulttuuria, jonka phjalta "skandinaavinen kulttuuri" kehittyi. 

Kreikkalaisten mukaan Apollon käy joka kesä Suomessa metsäniityllä rituaaleissa, hyperboreassa, pohjoisen tietäjäkansan keskuudessa. Platon puhui hyperborealaisesta tietäjästä Euroopassa kiertämässä ja piti sitä siis vaikuttavana kulttuurina eikä legendana.























Odin, Osiris, Apollo, Jeesus 











.
V

How Christianity Was Used to Enslave Europe
By Joseph Atwill
When I speak with Christians, many describe the spiritual growth their relationship with Jesus has given them. I know they are sincere but I always wonder how they would feel about Jesus if they were forced to take an Oath of Fealty to his earthly representative.
…A 7th century Anglo Saxon “Oath of Fealty” between a serf and his Lord still exists. It states: “By the Lord before whom this sanctuary is holy, I will be true and faithful, and love all which he loves and shun all which he shuns, according to the laws of God and the order of the world. Nor will I ever with will or action, through word or deed, do anything which is unpleasing to him, on condition that he will hold to me as I shall deserve it, and that he will perform everything as it was in our agreement when I submitted myself to him and chose his will.”Christianity may be considered a religion, but it was actually developed and used as a system of mind control to produce slaves that believe God decreed their slavery. From their position as the “Pontiff Maximus” – the official title for Caesar’s position as head of the pagan college of Roman priests – the Pontiffs of the Roman Catholic church oversaw the feudal system wherein Christianized serfs gave their work product to the authorities without complaint. Their docility was caused by the fact that they were Christians and therefore believed the Apostle Paul when he wrote: “slaves should be obedient to their masters in everything”. (Titus, 2) Though serfs were indeed slaves – the word “serf” can be traced back to the Latin word servus, meaning “slave” – the group that became serfs did not start out as slaves and were originally called coloni (sing. colonus), a Latin word meaning a farmer who farmed his own land. (One interesting etymological point is that the word “colonized” was first used to depict a colonus changing wild land into farm land.) When Rome was a Republic the coloni had numerous rights including the ability to sell their land, but these freedoms steadily eroded during the imperial era. Around 300 CE the Caesar Diocletian implemented a tax that unified a plot of land with its inhabitants. It thereby became more difficult for coloni to sell their plots. In 306 CE, upon the death of his father Constantius, Constantine became co-Emperor with his brother-in-law Maxentius. The two were bitter rivals however, and war soon broke out. Before the battle of the Milvian Bridge in 312 CE, Constantine had his famous but absurd vision in which Christ purportedly instructed him to place a particular sign on the battle standards of his army. This symbol was called the chi-rho (The Chi Rho superimposed the first two letters of the Greek word “ΧΡΙΣΤΟΣ” or Christ in such a way to produce a monogram that invoked the crucifixion of Jesus) and was described by Eusebius as “a long spear, overlaid with gold, which included a bar crossing the spear to form the shape of the Christian cross. On the top of the whole was fixed a wreath of gold and precious stones, and within this the symbol of the Savior’s name, two letters indicating the name of Christ by means of the initial letters, the letter X intersection P at the center.” Included with the banner were the words: “In hoc signo vinces” (in this sign thou shalt conquer). Armed with the “power of Jesus”, Constantine defeated his rival and became dictator. His reign is best remembered for the Edict of Milan in 313, which fully legalized Christianity, and the Council of Nicea, which he chaired in 325, that began the era where the religion enjoyed the power of the Roman state. Because of his assistance in making Christianity the state religion, Constantine enjoys a positive historical legacy. In fact he was among the most wicked men in history. What has been overlooked by historians is that his efforts on behalf of Christianity were just one half of his legal “reforms” and when when one half is juxtaposed to the other an entirely different picture emerges. Constantine used Christianity to make the enslavement of most of the European population acceptable to the victims because it was an act of God. Constantine’s other edicts were the true beginning of medieval serfdom. They officially ended the coloni’s ability to sell their land but bound them to it forever. Another set of edicts forbade the lower classes from changing profession. Constantine thereby froze an unfair society into place. And to prevent any intellectual resistance from the newly created slaves, Constantine also began the process that made Christianity the state religion. When viewed in their true historical context, it is self-evident that the sole purpose for the specific combination of Constantine’s edicts was to enslave serfs and make rebellion a sin.
 
Below is the order of rank that Constantine’s edicts created 
– the Feudal System :
The Pope The King Bishops Nobles Knights / Vassals Priests Freemen Yeomen Servants Serfs
Eventually the degradation of the coloni’s legal status to serf was formalized with the creation of a ceremony known as “bondage”. During the ceremony a serf placed his head in the lord’s hands – akin to the ceremony where a vassal placed his hands between those of his overlord. The serf would then swear oaths that bound him to his lord in a feudal contract which defined the terms of his slavery. Thus, the Oath of Fealty, which still exists to this day, producing an attitude of servitude in those who willingly submit to the authority structure.







VI





VII

Kirkon paniikki; 
    spektaakkelikirkko ja spektaakkelikapitalismi korostuu, jokainen voi nyt olla aatelinen, korotettu, kaikkien tarkkailema, eliitin ohjaama kohtalosi,   enkelien kameralla kuvaama "Hae mukaan Ensitreffit alttarilla". Kari Kanalalla on oma showpappeus, turbonaittaja pyhäkoululeikeissä, kirkko pyrkii näin olemaan yhä vain spektaakkelikirkko uusin keinoin, porvari-identiteetin rooliharhoja ja statusharhoja vain vahvistetaan oikeistolaisessa kirkossa.

"Hae mukaan Ensitreffit alttarilla"


Kari Kanala:lla on oma showkirkko, kirkko pyrkii olemaan vain spektaakkelikirkko, porvari-identiteetin rooliharhoja ja statusharhoja vain vahvistetaan oikeistolaisessa kirkossa, joka pakenee omaa fasistista menneisyyttään 20-20-luvun fasismin nostajana Suomessa.






VIII 



Jotakin kirkko myöntää ja vapisee

mutta johtopäätöksiä ei tehdä, keskustan lahkon lestadiolaisten suojelu on nyt kirkon päätehtävä


  • Kirkon tutkimuskeskus julkaisi  selvityksen kirkon ja valtion suhteiden muutospaineista. Kirkossa on pitkään vähintäänkin puolivirallisesti uskottu, että Suomessa ei ole valtiokirkkoa, sillä sen merkistöä on purettu pala kerrallaan. Viimeisimpänä piispojen nimitysoikeus ja tuomiokapitulien ylläpito siirtyi kirkolle ja kirkon yhteisövero-osuus muutettiin budjettiharkintaiseksi.





Kokoomuksen ja RKP:n nostama Päivi Räsänen haluaa nyt uuden pakkoveron suomalaisilta kirkolle - 120-150 milj euro.

Kaksi ministeriötä
on hyväksynyt kirkkohallituksen esittelemän suunnitelman.








.
.

perjantaina, lokakuuta 31, 2014

Jukka Relander valehtelee valtionkirkon puolesta - seurakuntavaalit 2014



Herätkää nyt tästä julkkisten nostalgisesta taivastelusta, vaalipuheista ja eliitin puhaltamasta idyllistä. 
  
Relander valehtelee taas. Arkkipiispan satuhetkethän eivät ole kirkon virallinen linja vaikka vihreä konservatiiviehdokas teille niin vakuuttelee ääni nostalgisesti väristen tässä kuumottavassa eliitin kirkon mediateatterissa: 

     "Räsänen ja kirkon linja"  - ehdokas Jukka Relander US

  

Valtionkirkko ei pidä homoja tasavertaisina ihmisinä vaan kannattaa jyrkkää ritualistista apartheidia ja poliittista homojen oikeuksien aktiivista estämistä eduskunnassa (Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo eduskunnan lakiasiankunnalle antoi vastustavan lausunnon. Juridisesti tämä tapahtuu valtionkirkkona eduskunnan suojeluksessa valtion kirkkolain avulla osana salaista sekä julkista valtapolitiikkaa. 

Lausunnon pyytäminen seksuaalisen suuntautumisen arviointiin uskonnolliselta yhteisöltä eli kirkkohallitukselta on vahvan valtapolitiikan antamista valtionkirkolle samalla kun ei kehityspsykologian, biologian, evoluution, psykologian, psykiatrian, sosiologian, uskontotieteen ja antropologian ammattilaisia kuunnella lainkaan asian vaatimalla lajuudella. Piispatkin kuuntelivat vain epäakateemisia fundamentalistiasiantuntijoita omaan seksuaalipoliittseen lausuntoonsa - oliko se 2008.  Huikeaa sivistymättömyyttä junttaoperaationa.
 

  
Arkkipiispa ei itse edes ole tuonut esittelijänä kertaakaan täysin tasavertaista avioliittoehdotusta kirkolliskokoukseen mutta jeesustelee sitten julkisesti  toimittajille että "kirkon pitäisi pyytää anteeksi".  

Mitä huijausta. Mikä pokerinaama. Räsäsen puheet ovat 100% kirkon virallinen linja. Kirkko ja puolueet hyväksyivät Räsäsen kirkkoministeriksi. Halukkaasti ja innoissaan. Arkkipiispa voi sitten näytelmässä päivitellä bad cop Päiviä ja kerätä good cop pisteitä puhumalla muuta kuin mitä kirkon linja on. 

Homoavioliitot kielletään nyt valtonkirkon ja kirkkolain takia. 

Eduskunta haluaa tämän tapahtuvan ja valtionkirkkoa hallinnoidaan sekä rahoitetaan lain kautta ja kirkko vaikuttaa sen tuoman arvovallan kautta. Meillä on valtionuskonto ja pakkoverot, mitkä ovat perustuslain uskonnonvapauslain vastaisia.
   
Uskonnot asetetaan tässä eriarvoiseen asemaan kuin kiihkomuslimimaissa: valtionuskonnoilla on verohelpotuksia, verotusoikeuksia (vapaaehtoisia ja pakottavia) - ja valtionuskonnot kutsutaan valtion tilaisuuksiin vihkimään rakennuksia ja armeijan tykkejä. Hallitus istuu kirkonpenkkiin valtiopäivän avajaisissa, jopa Arhinmäki.  Ihmisoikeusjärejstöt pyytävät toistuvasti hallitusta poistamaan jumalanpilkkalain mutta siellä se vain pilkistelee kirkkohallituksen pyynnöstä. Ihmisiä valtionuskonnon takia teloittavat maat vetoavat Suomen ja Norjan sivistyneeseen valtionkirkon lakiin että täälläkin on pilkkalaki.

Ei tämä uskontohegemonia ole perinne
vaan aatelisten luoman pakkouskonnon, kontrolliuskonnon ja hierarkiayhteiskunnan jatkamista. Jumalanpalvelushan on papille osoitettua palvontaa hierarkiaa korostavana dramaturgiana eikä mikään yhteisön oma yhteyshetki. Kirkkoherra on esittelijä sekä puheenjohtaja eli 100% valtaa käyttävä käytännön valtapelissä.
  • Kirkkohallituksen lähes salainen poliittinen tavoite on miellyttää Vatikaania ja homoliitot on Vatikaanille punainen liina joka keskeyttäisi valtionkirkkomme eliitin pitkään kestäneet unelmat ja neuvottelut Vatikaanin ja ev-lut kirkon rituaalien yhdistämisen: "ehtoollisyhteyden" tavoittelua - Vatikaanin ehdoilla protestantismi roskakorissa.
  
   
Arkkipiispahan jakaa vallankäyttäjänä vuodesta toiseen Päivinkin lahkolle rahaa ja arvovaltaa. Suurin osa lasten aivopesusta kirkossa tapahtuu mm. Räsäsen kansanlähetys-lahkon viidesläisten tätien ja setien toimesta päiväkerhoissa ja nuoriso-ohjaajien opetuksessa - jotka kieltävät evoluution ja ylistävät Vanhan testamentin joukkomurhaaja-patriarkkoja suuriksi uskovaisten esikuviksi. Ei rasismin rahoittaminen ja sen edustajille valtionuskonnon arvovallan suominen ole "suvaitsevaisuutta". 
  
Isot ihmiset, miten te jaksatte kuunnella tyynesti valheita "kansankirkosta" kun lahkoja suojeleva arkkipiispa on jopa pyytänyt että seurakunnat karsisivat palveluista ja työntekijöistä, jotta homeiset, kalliit, epämukavat, energiasyöpöt epäekologiset, ei-monikäyttöiset huonoakustiset kirkot pidettäisiin isolla rahalla pystyssä vaikka käyttöaste olisi vain 5%? 
 
Valtionkirkko hyvän tekemisen laitoksena, joka rahoittaa joka vuosi homovihamielisiä ja nuoria seksuaalisuudesta tuomitsevia lahkoja sekä naisia ehkäisykiellon alaiseen pakkoseksiin pakottavia lestadiolaisia?
   
Konservatiivit virkamieskunnassa ja kirkkohallituksessa vaativat maireasti hyväksyntää "kansankirkolle" ja lisää pakkoveroja  - uusi ehdotus pakkoveroksi 120-140 miljoonaa e jokaisen suomalaisen kustannettavaksi 80 milj e veronkierron lisäksi poistamalla nyt aktiivinen yritysten yhteisö-pakkovero meille yksityisille) - vetoamalla liberaaleihin mainostamalla kirkkoa hyväntekijänä (diakoniabudjetti seurakunnissa keskiarvo vain 5%.

Kirkon jäsen ei saa edes valita omaa seurakunta vaan eduskunnan takaama kirkkolaki määrää kuninkaan läänityslain mukaisesti kirkon jäsene keskiaiaksiesti "paikallis" seurakuntiin ja kieltää seurakunnan valinnan!

      Uskonnonvapauslaki natisee joka nurkasta.

Miten ihmeessä mainoskampanjan natsistinen "hyväntekeminen" ja pakkouskonto liittyvät toisiinsa tässä mielikuvasodassa? Nyt ihan oikeesti aikuiset ihmiset.
  
Seurakuntalaiset eivät saa edes erottaa pappeja valtion määräämän lain estämänä - ja kirkkoherroja - joten he eivät ole "seurakunnan kutsumia". Lopettakaa valheet demokratiasta. Demokratia tarkoittaa aina myös erottamismahdollisuuttam yhteisön regeneratiiviuutta, omaehtoisuutta.  Ei ole.
 

 Ev-lut valtionkirkko ei ole protestanttinen kirkko vaan kirkkohäistäkin papit puhuvat usein "pyhänä", mikä ei opillisesti ole missään tekemisissä protestantismin kanssa yksilön uskon, ihmiskuvan ja paikallisen yhteisön protestanttisen rehellisestä luonteesta: room.kat. oppi jyrää ja lujaa.

Teologisesta tiedekunnasta on myös nyt valmistumassa pelottavan konseratiivisia nuoria pappeja, enimmäkseen naiskonservatiiveja - mikä on hillitön paradoksi perinteisesti naisvihamielisen perinteen kannattamiselle naisten toimesta! Mikä vitsi. 

Mutta ihmiset on aivopestävissä aivan mihin tahansa kulttuurihegemoniaan kun eliitti esittää sen "yhteiseksi identitetiksi" ja perinteisen uhkailevasti hyvän kansalaisen ehdoksi - epäsuorasti mielikuvilla ja suorasti kieltämällä homoilta tasavertainen parisuhde valtion statusjärjestelmässä.    

  • Kirkkohallituskaan ei ole mikään demokraattinen laitos ja sooloilee vain konservatiivien mieliksi ja haaveilee "opillisesta yhteneväisyydestä" Vatikaanin kanssa. Vasta kun julkisuus paljasti ja tuomitsi mitä demonioppia kirkoissa opetetaan, kirkkohallitus lopetti Jalovaaran puolustamisen. MOT-ohjelman haastattelussa kirkkohallituksen kanta vielä oli että Jalovaarassa ja hänen köyhiltä rahaa demonipelottelulla keräävässä kiertueessaan ei ole mitään vikaa eikä kirkko pysty puuttumaan kirkkoherrojen antamaan lupaan "eihän meillä mitään inkvisitiota ole". Ohjelman jälkeen piispat alkoivat kummasti antaa esiintymiskieltoja Jalovaaralle. Aina kirkossa on ylhäältä alaspäin opillisia kieltoja joten on sanoinkuvaamattoman lapsellista väittää ettei kirkossa ole opillista inkvisitiotoa ja ohjausta kirkkolain antamin valtuuksin "opin puhtaudesta". Oulussakin kiellettiin nuorten pappien keskustelutilaisuudet kirkon tiloissa synkeästi.  

Lisäksi arkkipiispa on aloittanut eliitin salaiset seminaarit kuten "arvojen akatemian". Naurettavaa Vatikaanin matkimista yhä enenevässä määrin. Shokeeraavaa häsläystä.
 
Mikä teitä hyväuskoisia suomalaisia oikein vaivaa?

Eikö tieto kelpaa kirkon tosiluonteesta?


Valtionkirkko on ensisijaisesti poliittinen uskonto ja eliitin rakastama valtahierarkiaoppi eikä "perinne" tai hyvän tekemistä; äärimmäisen poliittinen ja valtionhallinto kutsuu jatkuvasti kirkkohallitukselta lausuntoja mm. kirkkohallituksen homovastaisen ja opillisen lausunnon "ihanteellisen" heteroavioliiton puolesta. 

Ettekö te lue kirkkohistoriaa kuinka kuninkaan kirkko on tarkasti luotu eliitin valtateatteriksi ja kansan manipulointia varten eikä henkilökohtaista uskoa tai hyväntekemistä varten?  Sisällissodassa ja jatkosodassa kirkko oli siunaamassa laittomia joukkomurhia ja hyökkäyssotaa rajan yli rotuoppiin vedoten.What's up! Heil white Christ? 
  

Eivät poliitikot lakkaa kannattamasta keskiaikaista valtionuskontoa ja sen rasististen lahkojen rahoittamista ellei kansa eroamalla osoita ettei hyväksy arkaaista kuninkaan valtionkirkkoa eli yhä ylläpidettyä aatelisuskontokulttuuria ja uskonnon politisointia.
  
Nytkin kirkko taas kannattaa poliittisesti valtion uusliberalistista alasajoa ja pyytää kuitenkin samalla valtion uutta lajempaa rahoitusta "korvatakseen" kolmantena sektorina valtion toimintoja! 

Vain ankara eroamisbisbuumi voi saada kirkon eliitin polvilleen ja kansanedustajat ottamaan etäisyyttä vallanhimoisesta kirkkoeliitistä ja perinnekorruptiost kirksota automaattisena vallan siunaajana, ei mikään muu. 

  • Kaikki muu on valtapelinä suunniteltu äärimmäisen tarkkaan 900 vuoden aikana Suomen ensimääisenä aatelisten instituutiona. Naispappeuskin hyväksyttiin vasta kun poliitikot kulissien takana sanoivat erottavansa valtion kirkosta - ei siihen seurakuntavaalit ikinä olisi auttanut. Siisti julkisuuskuva kirkosta johtuu vain keskiviikkokerhon päätoimittajien sensuurista valtamediassa. "Pyhä Sota"-tutkimuskin taas teroitti kuvaa fasistisesta kirkosta jatkosodassa ja yhä sotilaspapit toimivat 100% pakkoveron kautta armeijan työntekijöinä ateistienkin verotaakkana.

Tämäkö on uskonnonvapautta? Valtionuskonto? "Perinteen turvaaminen"  - siis pakkouskonnon perinteiden turvaaminen. 
   
Vaikka eliitti taas hehkuttaa "demokraattisesta kansankirkosta" niin et voi vaikuttaa kirkon politiikkaan ja pakkoverotukseen äänestämällä seurakuntavaleissa vaikka miten haluaisit vaikuttaa. 
  • Eikä valtionkirkko valtioon sidottuna valtionuskontona voi olla edes käsitteenä kansankirkko: koulujen pakkouskontona (oppilaat eivät voi itse valita ET-opetusta tunnustuksellisen uskonnonopetuksen sijaan), valtakeskuksena, valtion toimistojen ja armeijan siunaajana ja keskusta-puolueen tukijana. 
  
Äänestäjille ei kerrota edes ehdokkaiden poliittisia ja kirkkopoliittisia sidoksia mm lahkoihin sekä sukulaisuussuhteita - kaikki tiedot tulisi olla äänestyspaikalla paperilla mutta oikeistolainen kirkko "matkii" eduskuntavaaleja oikeuttaakseen tiedon pimittämisen - ed.k.vaaleissa poliittinen media on paljon laajempaa ehdokkaiden tavoitteista, tilanne on aivan eri. Vaalit on huolellisesti tehty uneliaaksi ja passiviseksi. Tarkoituksella konservatiivien suureksi iloksi ja lohduksi.

Kirkon hierarkia on rakennettu torjumaan muutos ja hierarkian purkaminen. Kirkon jäsenille ei edes kerrota kuinka vääristynyt kirkolliskokous on: kirkon pieni fundamentalisti-vähemmistö on huikeana enemmistönä kirkolliskokouksessa koska vaaleissa eikä median uutisoinneissa ei virallisesti kerrota kuinka fundamentalisteja ehdokkaat ovat. Vaalikoneetkin ovat vain epävirallisia satuhetkiä joita vanhukset eivät osaa käyttää.
   

Tampereellakin juntattiin seurakunnilta ja "seurakuntalaisilta" hallinnointioikeus omaisuuteen pois eli seurakuntalaisten pitkälle rahoittama omaisuus siirrettiin seurakuntayhtymälle kirkkohallituksen raivokkaalla ja nopealla painostuksella. Aikaisemmin oli juridisesti mahdollista että seurakunta eroaisi kirkosta itsenäiseksi, nyt ei, jos seurakuntaneuvosto on hyväksynyt seurakuntayhtymän vallan. Vallan keskittämistä, demokratian järjestelmällistä sabotointia kirkolliseen tyyliin.

Protestantit korostivat 100% paikallista demokratiaa ja hallintaoikeutta seurakunnan valintoihin. 

Suomen Kirkko on yhä Vatikaanin kirkko identtisellä pappiskultillaan, sopimuksilla ruhtinaiden kanssa puolueruhtinaiden poliittisena tukena ja kerjää Vatikaanin kiitosta mm muuttamalla ehtoollisopin takaisin roomalais-katoliseksi. Tämänkin salaisen muutoksen päätoimittajat suojasivat julisuudelta. Miksi on epäeettistä nojautua Vatikaaniin? Vatikaanin alaisuudessa on töissä yli 30000 pedofiiliä ja ev-lut kirkkomme kirkkohallitus ihailee polvillaan Vatikaanin uskonnollista valtaa ja varallisuutta maailmassa.
 
Helsingin piispat ja kirkkohallitus ovat kieltäytyneet selvittämästä lähetysseuran 30 vuoden pedofiliatoiminnan syyllisiä. Uhrit haastettiin ensin oikeuteen ennen Suomen Kuvalehden nostattamaa painostusta.  Eikö edes se ihmetytä mitä kirkossa tapahtuu pedofiilien ikivanhana suojelijana?  





Hupsis - unohtaako kirkkohallitus kuitenkin taas antaa tälle toiminnalle lausuntonsa? Vai taas hiljaisen siunauksensa?

 Vain puolet ehdokkaista on "vaalikoneessa" eikä sieltäkään saa selville :

a) sidoksia poliittisiin ryhmiin ja lobbaajiin 
b) sidoksia lestadiolaisiin ja lahkoihin
c) sukulaissuhteita ja bisnessuhteita piispoihin, kirkkohallitukseen ja lahkojohtajiin

  Vaalit pimein lyhdyin kirkkohallituksen vallan keskittämisen jatkamiseksi, jotta teologinen ja poliittinen tie Vatikaaniin pidettäisiin suorana.



Uhkaus
 

Ihmeesti mediaihmiset unohtavat että Räsänen
on kirkkohallituksen, kokoomuksen, RKP:n ja piispojen hyväksymä ministeri. Voi sanoa että ylentämä.  Oikeisto (kokoomus, RKP, vihreät, keskusta, PS) tarvisevat KD:tä poliittisena tukena ja siksi KD voi sählätä ja kiristää aika paljon.   Kirkon konseratiivinen politiikka se on mikä tule kalliiksi - eihän Räsänen poikkea virallisesta kansalaisten uskonnollisen hallinnoinnin linjasta. Turhaan Räsästä henkilöidään kirkon ongelmaksi.   
 
 


  • "Hallinto-oikeus katsoo olevan painavia perusteita epäillä, että vapaa-ajattelija.fi verkkotunnuksen hankkimisen ilmeisenä tarkoituksena on kirkolle ollut hyötyä Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n suojatun nimen maineesta ja tunnettavuudesta."




 
Kuinka eliitti luo yhtenäiskultturin illuusiota eleillään - ollakseen illuusion kiinnepiste ja tulkitsija;  "Perinne"-dramaturgia identiteettien muokkaajana ja kontrolloijana: 






  • Iron law of oligarchy

From Wikipedia, the free encyclopedia

The iron law of oligarchy is a political theory, first developed by the German sociologist Robert Michels in his 1911 book, Political Parties. It claims that rule by an elite, or oligarchy, is inevitable as an "iron law" within any democratic organization as part of the "tactical and technical necessities" of organization.















  Relanderin vaalityön hurmos: 

http://jukkarelander.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178925-rasanen-ja-kirkon-linja







  •   "Ehdokkaat luulivat evankelisuuden tarkoittavan kirkkoa, missä vika?
Moni seurakuntavaalien vaalikoneeseen vastannut ehdokas oli luullut evankelisuuden tarkoittavan Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa... "

Voi pyhä tietämättömyys ja hyväuskoisuus. Ei oteta asioista selvää kun "kirkossahan kaikki on selvää".

Hyväuskoisuus ei ole hyvyyttä vaan pahan edessä polvistumista, omasta tietoisuudesta ja omastatunnosta luopumista.


http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/ehdokkaat-luulivat-evankelisuuden-tarkoittavan-kirkkoa-missa-vika/comment-page-1/#comments