Näytetään tekstit, joissa on tunniste eurovaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eurovaalit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, heinäkuuta 01, 2015

Kertaus: Eurovaalit 2014 takana - mitä varten politiikka on; miksi johtopäätösten pelko valtaa ihmiset

Kertaus rerelease




Mitään heräämistä ei näy vaalien tuloksessa.

EU:n poliittiset muutokset tulevat olemaan katastrofalisia.



Europolitiikka toimii tällä hetkellä vain perustuslakia rikkomalla mutta silti eduskunta ja oikeuskansleri suostuvat siihen.

Talvivaara on esimakua TTIP-EU:sta. Moraaliton veronkiertoeliitin bisnes, jonka tuhovaikutuksien maksajina verojen maksajat. Talvivaara on eliitin evankeliumi, me voime raiskata teidät ja luonnon ja te vain suostutte siihen.

Onko tämä sitä mitä suomalaiset tahtovat?

Politiikka ei ole nyt kansalaisten tahdon toteuttamista varten van eliitin piiloutumista ja tuloerojen luomista varten prössi-ideologiassa nimeltä EU.

Eliitin hegemonia on illuusiona nyt täydellinen. Suurin osa suomalaisista ei halua uskoa muutokseen silä muutoksen toivo on liian suuri ja repivä emotionaalinen ponnistus hyvien veljien runnomassa maassa.  





                  Katso Arhi Kuittisen videohaastattelu





Eurovaaliehdokas - irti eurojuntasta, EU altapuolueiden katteettomien lupausten hautausmaa -

EU on elitismiä edistänyt projekti.

Kuinka kukaan voi uskoa siitä mitään muuta?



Eikö sen ideologia ole jo selvillä?







Maanittelu ei auttanut:
 - Jos haluat ystäviesi kanssa täydellisen selvästi EU:ta purkavan ja valheita paljastavan mepin, olen nyt muiden IPU:laisten kanssa tarjolla vaaleissa ainoana vastavoimana euroeliitin salailua, ryöstöretkeä ja propagandaa vastaan. Vasemmistoliitto lupailee järkevämpää EU:ta mutta uskotko, että romuttuva eurohirviö ja Nato-vyöry voidaan muuttaa pienen Suomen piipityksellä? Että Suomen omaehtoisuuden, omavaraisuuden ja oman kielen tuhoaminen muuttaisi jotakin EU:ssa, jota johtavat vanhojen aatelissuksujen jälkeläiset? Että kovan ytimen puolesta uhrautumien ja hyvinvointivaltion identiteetin ja luottamuksen tuhoaminen Saksan ja Amerikan Naton puolesta johtaisi johonkin hyvään?


YLEn vaalikone Arhin linjaukset


Naulat arkkuuni.







Hetkinen, pieni analyysihetki YLE:n toiminnasta.

Mediamanipulaatiota ja suurpuolueiden mielenrauhaa;
Pienpuolueet halutaan leimata stressihaulikkohaastatteluissa hätäileviksi ja hikoileviksi kun isot puolueet saavat leppoisat TV-keskustelut. Miettikää. Asetelmat ovat parasta manipulaatiota.


YLE:n hallintoneuvosto on kieltänyt toimittajia ottamasta pienpuolueiden ehdokaita livelähetyksiin muiden ehdokkaiden kanssa!

Toimittajat kertoivat tämän itse meille.





      I

Olen pahoillani vasemmistolaisten poliittisesta harhautumisesta kokoomuksen retoriikan suuntaan eurotoiveikkaina, olen vihainen vasemmistoliiton arhinmäkeläisten tilasta oikeiston palvelijana talouspolitiikassa ja RKP-kokoomuksen luomasta konsensussuggestiosta pörssikapitalismin ja CIA-Naton provokatiivisen militarisomisen terrorin auttajana - mutta onneksi teillä on nyt vihdoinkin IPU:n ehdokkaissa selkeät ehdokkaat maan tapa -puoluekorruption ulkopuolelta.

SDP on jo 1949 alistettu CIA:n rahoituksen ja kiristyksen alle joten faktat poliittisesta historiasta on todella ymmärrettävä konkreettisesti oudon hallituksemme ja salaisen Nato- ja TTIP-junttauksen ymmärtämiseksi.






II


Kaikki väitteet ja lupaukset EU:sta ovat olleet valheita. 

Ei ole ollut analyysejä, on ollut vain retorisia hämäyksiä eliitin ikiaikaisen vallantavoittelun uudessa vaiheessa: totaalikontrollin luomiseksi Eurooppaan eurototalitarismilla, uusfeodalismilla.


 
Ei ole ollut mitään väärinkäsityksiä: natsipankkiirien keksimä neljäs valtakunta, EU ja nato-euro, euro naton lebensraum-muurinmurtajana on tarkoitettukin tuhoamaan valtiot ja demokratia plutokratiaa kohti. Pankeille on luovutettu nyt verotusoikeus ja EVM-helvetinkone on käynnistymässä eurojäsenien jauhamiseksi.

Globalisaatio on julmaa talousfasismia suuren pääoman ja keinottelijoiden ahneuden, globlisaation, puolesta. Elämme vallankaappauksen keskellä valtioiden tuhoamisprosessissa. 




III

Vihaiset mutta analyyttiset IPU:n ehdokkaat toimivat EU:ssa tapahtuvan asiakirjasalailun ja eliitin neuvostoliiton eli EU-neuvostojen valtapelin avaamisen puolesta sekä sopimusrikkomusten tutkinnan avaamista. Pankkien ja tuhokapitalismin keinottelijoiden pelastaminen on rikos EU:n äänestäjiä vastaan jopa EU-lakien räikeänä sopimusrikkomuksena. 

Saksalaisten virkamiesten asiakirjaväärennökset mm. Italian taseista ovat järisyttävä rikos, joka on saatava tuomiolle. Kreikan asiakirjaväärennösten ja pankkitaseväärennösten tietäminen ennen EU-jäsenyyttä, salaaminen ja tutkimatta jättäminen on virkamiesten rikos EU:n luovuttamiseksi pankkien ja pörssieliitin haltuun.

Nyt näitä eurovalheita käytetään yhä aatteellisina vaatimuksina "euroidentiteetin" ja "EU:n rauhantyön" (SDP-propaganda) puolesta. Täysin mielipuolista touhua. Jopa IMF on myöntänyt Saksan eurokuriterrorin mielettömäksi projektiksi.



IV

Uusliberalistien ylistämät Kiina ja Intia eivät pysyisi kuukauttakaan kasassa suojeltujen pörssiyhtiöiden rahoittamana  ilman jykevää tullimuuria, suojatulleja. Suomi ei olisi noussut 70-luvulla teollisuusvaltioiden kermaan ilman suojatulleja.

  • Kiinan ja Intian ihailtu kasvu on mahtavan tullimuurin ja itsesäätelyn varassa. Kuten Suomi 1970-luvulla.

    Suomikaan ei voi nousta ilman omaa tullipolitiikkaa, omavaraisuuden korostamista sekä omaa tai pohjoismaista valuuttaa.

    Nyt EU varastaa 75% Suomen tulleista ja määrää kaiken hajottavan tullipolitiikan Suomen talouden tuhoamiseksi - euron eli Saksan markan vahvistamiseksi.

    Globalisaatio on valhe Euroopan tuhoamista varten. Pörssi-ideologia ja aatelisten kontrolloima veronkiertoparatiisi London City haluaa tuhota euromaiden itsenäisyyden ja palkkatason tuhokapitalismin keinoilla, joista Kreikka on selkein ja Espanja paljastuu nyt asuntokeinottelun kauhumaaksi EU:n rahoittamana - on luotu keinotekoista arvonnousua ja sijoituskupla pankkien vaatimuksesta EU:n laajenemisen kulissiksi. 

EU:ssa pankkien oligarkia ja kansalaisten verottaminen pankkitukiin on paljon synkempää kuin Venäjän oligarkiakulttuuri, joka on nyt Putinin velattoman Venäjänpolitiikan suojissa dollariaggressiota vstaan.




V

IPU on ainoa selkeästi EU-kriittinen puolue, joka ei ole lahjottavissa, painostettavissa tai puoluehistorian taakkaan vedettävissä kuten epämääräinen Arhinmäen klaani ja eliitin sisäpiirin talousrikollisen joukkoihinsa värvännyt MUUTOS-puolue. Jopa jotkut nykyiset kommunistiehdokkaat ovat puhuneet "keskitetyn" liittovaltion eduista ja kuvittelevat, että englantilaisen pankkieliitin ja aateliston yhdessä saksalaisten natsipankkiirien  suunnittelema eurohuijaus voisi itsestään muuttua teorian mukaisesti kommunistiseksi liittovaltioksi eri ideologialla kriisin edistyessä. Miksi kommunistit eivät ole linjanneet liittovaltiopuheitaan? Ihmettelen.
 

YLE osaa pottuilla ja osoittaa pienpuolueille nurkkapaikan, 
 katso niiden uusi Areenan Meppigalleria, videot ehdokkaista. Pienpuolueille viimevaiheen myönnytyksenä tehdyt haastattelut oli aluksi nimetty kategoriaan "LAPSET". Uskomatonta. Suggestiokikkoja.


YLE osaa unettavan ja passivoivan propagandan eliitin hyväksi todellisuutta häivyttämään. Älkää erehtykö, Kekkosen valta oli YLE:n sensuurissa ja populismissa eliittipoliitikkojen puolesta, jota ei Kekkosen jälkeen ole vielä nähty kuin osateholla Kataisen kömpelyyttä ja hahmottomuutta peittämään.

Mediamanipulaatiota, oppitunti Asetelmat ja YLEn yleisradiolain vastainen sensuuri pienpuolueille: Pienpuolueet halutaan leimata nopeissastressihaulikkohaastatteluissa hätäileviksi ja hikoileviksi  kun isot puolueet saavat leppoisat TV-keskustelut Prime Time aikaan.

Toimittajia on kielletty europolitikkan junttauksessa ottamasta pienpuolueita live-lähetyksiin isojen puolueiden ehdokkaiden kanssa. 



    Miettikää mielikuvia.

Rento valta. Hermostunut vastarinta.

Asetelmat ovat parasta manipulaatiota porvarien selkeyden hysterialle.
Politiikka on mielikuvissa ja varsinkin Suomessa.

Analysointi tapetaan kouluissa, usko, usko lottovoittajien Suomeen, epäilijä on epäilyttävä valittaja, konsensusta vastustava on puskista huuteleva, mene valtavirran mukana niin olet suomalainen.  

Mielikuvat oikeiston määrittelmänä keinotodellisuutena ja rajauksina mahtavan mediakoneiston voimalla ja paineella



VI

Olemme kulkemassa kohti eliitin röyhkeää teollisuusfasismia ja sotatalouden plutokratiaa epäinhimillisenä pörssikapitalismina, minkä alkukaikuja Irakin, Afganistanin, Libyan ja Syyrian sota ovat olleet Ukrainan fasisteja vahvistavan CIA-USAAID korruption lisäksi.


Hyväksyn pohjoismaiden yhteisen keskuspankin, jos pohjoismaat eroavat sotia sytyttävästä Natosta.

Suosittelen Ukrainan kriisin ja siellä juuri vierailleen CIA:n johtajan motiivien ymmärtämisen luettavaksi englanninkielisestä wikipediasta Operation Gladio -artikkelia.



Elämme surullisia ja uskomattomia aikoja oikeistolaisen median sensuurin ja sotapropagandan alla.

    Historia toistaa taas itseään.

Kai tiesitte, että Suomen armeijaa koskevasta laista on poistettu armeijan velvoite puolustaa itsenäistä Suomea. Sisällissotakin alkoi kun suomalainen suomenruotsalainen rahaeliitti halusi luovuttaa Suomen Saksalle maakunnaksi ja lypsylehmäksi. EU-politiikka eli pörssielitismi ei näe, että olisi olemassa enää Suomea.

Koska kenraalit ovat CIA:lle alistettujen vakoiluosastojensa kanssa mukana Naton ja EU:n eurosalaliitossa tehdä EU:sta dollarin sisarvaluutta orjuuttavan "vapaakauppasopimuksen" kautta Amerikan sotatalouteen.




                       Allekirjoittanut  A 










YLE:n historian ehkä tärkein artikkeli  ja ohjelma 5.5.  Areena :





Suomi 2014

Ihmiset turvautuvat taas alistumiseen. Vallanäyttäjiltä ei vaadita vastuuta. Poliitikoiden asettaminen vastuuseen tuntuu sietämättömältä koska suomalaiset elävät kiltin lapsen syndroomaa koulu- ja kirkkokulttuurin runelemana: kerjätään poliitikoilta kiitosta kiltteydellä ja alistumisella.




http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2013/11/25/






Suomalaiset unelmoivat Kekkosen vahvasta valtiosta mutta alistuvat Kataisen, Sipilän, Soinin, Urpilaisen ja Stubbin valtion tuhoamiseen.

Miten tämä on mahdollista?


Mikä määrä valheita alamaisuudesta on uskottu ilman ideologista tiedostamista puolueiden maanpetoksellisesta toiminnasta amerikkalaisten, englantilaisten ja saksalaisten pankkien hyväksi?

Islanti hylkäsi keinottelijat, EU:n ja englantilaisten pankkien vaatimukset keinottelijoiden tuhon maksattamisesta veronmaksajilla.



EU fasismin nostajana:

  • Lähettiläs sanoi myös EU:n alkaneen ymmärtämään "merkittävän vaaran" äärioikeiston noususta Ukrainassa. -Mutta nämä huolet jaetaan vain henkilökohtaisissa kontakteissa, mutta "kukaan ei puhu avoimesti siitä", hän lisäsi.

    http://rt.com/news/154112-churkin-ukraine-eu-us/


 
Eurovirkamiehet toteuttavat HAJOTA JA HALLITSE -taktiikkaa oman valtansa laajentamiseksi hinnalla millä hyvänsä ja Naton kenraalien avustuksella




Kuinka Suomi makaa kokoomuksen eurolinjalla? 






Euroopan ja Yhdysvaltain välillä neuvoteltavaa maailman suurinta vapaakauppasopimusta TAFTA:a (TTIP) kuvataan suuryritysten vallankaappausyritykseksi EU:n avulla.






 
Ihmiset on viekoteltu alistumaan plutokratialle


Krugman: “We’re seeing inequalities that will be transferred across generations."







Ukrainan kriisikin on pohjimmiltaan vain harhautus.

Venäjän ärsyttämisellä ja vuosisatojen euroeliitin venäjävihalla yritetään viedä huomio EU:n jokavuotisesta yli 200 miljardin eudon korruptiosta ja tuho-talouspolitiikasta.












Lisäyksiä



Suomen mediapimennys jatkuu saksalaisten upseerien laittomasta läsnäolosta Ukrainassa.  ETYJ rikkoo räikeästi sopimuksiaan lähettämällä saksalaisia upseereita Itä-Ukrainaan, joita kutsuttiin nyt "kaapatuiksi".

Joten he eivät olleet virallisia tarkkailijoita. 





Saksassa tämä on skandaali, Suomessa YLE:kin vaikenee.

- IL uutiseen on kuitenkin eksynyt muoto "Etyji...n sotilastarkkailijat"! http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014042718245574_uk.shtml

  



  Tätä on nostanut esiin Juha H Hämäläinen :

- ETYJ-tarkkailijoiden lähettämisestä Ukrainaan on sovittu tällä sopimuksella. http://www.osce.org/de/pc/117407?download=true






Tässä YLE myöntää ETYJ-ryhmän johtavan upseerin
- mutta ei kerro ETYJ:in rikkovan  sopimuksia ja toimimalla armeijan vakoilijana

http://yle.fi/uutiset/etyjin_tarkkailija_onnellinen_syvasti_helpottunut/7219894



 

- Sopimuksessa kerrotaan tarkkailijoiden olevan siviilejä ja määrän kerrotaan olevan alkuun 100 varauksella kasvattaa jopa 400 pään joukoksi.
"6. die Sonderbeobachtermission wird anfänglich aus 100 zivilen Beobachtern bestehen"


Nyt Saksassa on noussut meteli "kaapattujen" ETYJ tarkkailijoiden sotilastaustasta ja joistain kommenteista haastatteluissa.
Suomi-media käyttää "kaapatusta" joukosta nimityksiä:
IS " Etyj-tarkkailijat vapautettu" jne
"Separatistit ovat syyttäneet tarkkailijoita Naton vakoojiksi.
- He ovat sotilaita meidän alueellamme ilman meidän lupaamme, joten totta kai he ovat vankeinamme, Ponomarev sanoi."
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014042618244493_uk.shtml

Tämä väite on osoittautunut oikeaksi ja tästä uudesta käänteestä on raportoitu Saksassa, josta sotilaat olivat.

On jopa tehty valitus valtiollisen TV-aseman tiedotuksesta paikallisen yleisradiolain puitteissa, jossa väitetään, ettei kyseinen ryhmä ollut OSCE-mandaatilla matkallaan
http://german.ruvr.ru/2014_05_01/Ukraine-Desinformation-Beschwerde-beim-Rundfunkrat-1042/

Koska OSCE tulee Suomeen varmistamaan meidän riippumattoman median toiminnan, joka kuuluu myös yhteisön ottamiin tehtäviin ja vastuisiin allekirjoittajamaiden alueelle. 





  

Tämä kaaos vain kasvaa ja kasvaa eurojuntan vallan ahneudesta.







Älä ihmettele, älä torju vaan lue, mistä tuulee ja ketkä sanelevat oikeiston populistista ideologiaa - kuten on sanellut SDP:n "irti entisestä"-politiikkaa ja retoriikkaa.

Tietysi kysymys on salaliitoista, Suomessa valta on aina ollut salaliittoja. Perussuomalaisetkin 

  • Ketkä toimivat Soinin taustalla?


http://jarikarjalainen11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/167496-ketka-toimivat-soinin-taustalla





Miksi poliittinen muutos?


EU:han on aivan faktisesti luotu salaliittona eli salaisissa neuvotteluissa. Jo 1974 brysselissä pankkiirit ja valtiovarainministerit sopivat salaisesti eurosta ja varsinkin sotilasliiton laajentamisesta kohti liittovaltiota.

BIS pankki on yksi salaisten suunnitelmien lähde - täynnä natseja tukeneita pankkiireja ja aatelissukuja

 




Poliittinen mediaskene on vääristynyt viihteelliseksi, ihmisten harhauttamiseksi pois vakavista poliittisista kysymyksistä ja Suomen eliitin suorittamasta vallankaappauksesta Saksan, Lontoon Cityn ja Amerikan hyväksi.

Nuorten ehdokkaat flirttailevat äänestäjille.
Keimailevat.

Aivan kuin olisivat tarjoamassa ystävyyttä - äänestäjälle, henkilökohtaisesti. Vaarallinen ja harhainen trendi. Mielikuvapolitikkaa. Kansalaiset eivät siinä ajattele politiikkaa, faktoja, keinoja, yhteiskuntamallia tai ideologiaa vaan mukavai ajatuksia, ystävyyden fantasiaa poliitikon kanssa.
Ei hyvä








Ajattele, älä ajelehdi.




Demokratia on  luotu:

 purkamaan väkivaltaista aggressioita avoimeen epäväkivaltaiseen muotoon, poliittiseen aggressioon, vaalikamppailuun. Valtamedian tukema vastakkainasettelujen kieltäminen ja konsensuksen vaatiminen on demokratian tuhoamista.
















Muita hyviä ehdokkaita oli:

Jan Finskas
Alexander Holthoer
Timo Isosaari








eurovaalit eurovaalit2014 vaalikeskustelut eurovaaliehdokkaat vaalikeskustelu eurokriittiset


keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2014

Vasemmistoliiton uudet juttaurpilaiset

* Päivitetty III      




Kai huomasitte synkän kohtalomme sinetin:


euroviisuissa äänestetttin paljon ahkerammin  kuin parhaillaan porisevassa eurovaali- katastrofissa.




Nuorten ehdokkaat flirttailevat äänestäjille.


      Keimailevat. 

Aivan kuin olisivat tarjoamassa ystävyyttä - äänestäjälle, henkilökohtaisesti. Vaarallinen ja harhainen trendi. Mielikuvapolitikkaa.  Kansalaiset eivät siinä ajattele politiikkaa, faktoja, keinoja, yhteiskuntamallia tai ideologiaa vaan mukavai ajatuksia, ystävyyden fantasiaa poliitikon kanssa.

Ei hyvä.        kts - instagram narsismia narsismia kaipaaville "kuin olisi osa poliitikon kaveripiiriä" 




  • Kreikan vasuri johtaja latelee "tiukan talouskurin" eurojuntalle jauhot suuhun: pankkien tukemiseen on menny tähän mennessä 1,5 BILJOONAA eli 15000 miljardia euroa.

    Työttömyyden torjuntaan mitättömät 5 miljardia. Yksityisille pankeille pörssin keinottelukuplan eli futuurikaupan keinottelun voittosuhteen illuusion kasvattamiseksi on siis annettu veronmaksajien rahaa 1500 000 000 000 euroa.  




Miksi VASEMMISTO silti uskoo eliitin projektiin ja hämäykseen,EU:hun ja liittovaltioon ja Natoon?



Asetelmallisuus on kovinta politiikkaa

- eliitin kirkko julistaa köyhille kuinka autuasta on olla köyhä



Onko vasemmistoliittokin nyt demarien kaltaisesti eliitin uusi kirkko?


Muisti ei riitä. Muisti ei ole viisautta. 

Johtopäätökset ovat viisautta. Siihen tarvitaan muistia ja tietoa mutta tieto ei riitä viisauteen. 

Eliitti tarvitsee nyt vasemmistoliittoa ja vihreitä ihmisten harhauttamiseen. Esim Ukrainan natsien tukemiseksi.

      

Hämmentyneenä olen seurannut arhinmäkeläisten eurojunttausta.

Siis vasemmistopuolueen murskaamista oikeistolaisen uusliberalismin ja euro-tuhokapitalismin palvelijaksi ilman ihmisarvoa ja demokratiaa. CIA:n kouluttaman SDP:n jalanjäljissä vasemmiston alkuperäisen hyvinvointivaltio-ideologian väärentäjäksi.
  
Arhinmäki on luonut omaa johtajakulttiaan vetoamalla "puolueen yhtenäisyyteen".
Eli "puolueen yhtenäisyys" johtajakultin perusteluna on oiva retorinen keino ja vetoomus järkyttävän alistuville ja ajattelemattomille jäsenille tuhota puolueen johdonmukaisuus humanistisena ja vasemistolaisena puolueena.  
 
Euroopan parlamentin vuonna 2012 uusnatsijärjestöiksi julistamat Oikea sektori ja Svoboda eivät nyt yht'äkkiä olekaan enää natseja  koska EU:n lebensraum-ideologia Ukrainassa on muuttanut vasemmistoliitonkin linjan NATO:n laajentumislinjaksi. Natsi-Saksan motiiveilla ja retoriikalla.  


Li Andersson ja Saramo, mitä te oikein teette? 
Toimitte fasistien Odessan joukkomurhan suojelijoina?   
  • Saramon mukaan vasemmistoliitto ei ole valinnut puolta Ukrainan konfliktissa, vaan kannustaa osapuolia pyrkimään rauhaan. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoutui irti EU-vasemmistomeppien kattopuolueen lausunnosta twitterissä.   YLE
Suomessa asiat ovat todella sekaisin.

Sekoitettuna, kaaos ja väärä retoriikka vallankäytön välineenä eliitin perinteisenä keinona. Media tahallaan sekoittamassa ihmisten tajuntaa, todellisuustajua.
 
Aikaisemmin porvarieliitin puolesta puhui kirkko, nyt vaalivaltaa  käyttävä vasemmistoeliitti. 


Johtajakulttia solidaarisuuden yhteisen ideologian sijaan ja porvariston tarjoilema ja vaatima narsismi tuhoavat nyt vasemmistoa. Miksi pitää kelvata kokoomuslaisille, miten vasemmiston tärkein aate on nyt kelvata kokoomuslaisella ja vihreille oikeiston ehdoilla - ettei porvari nauraisi?

Suomessa on nyt vain yksi valtapuolue ja sen nimi on eliitti.

Joka junttaa Suomea Saksan pieneksi, epäitsenäiseksi maakunnaksi ja uudeksi siirtomaaksi kaivosyhtiöiden raiskattavaksi. 

Katsokaa Talvivaaraa ja eliitin moraalittomuutta pörssiyhtiöiden talutusnuorassa.
   Katsokaa.  

       Teollisuusfasismi on taas nousussa



  • UKRAINAA ERKILLE JA SUOMALAISELLE MEDIALLE

Kun maamme ulkoministeri Erkki Tuomioja ja hallitus ovat olleet koko Ukrainan kriisin ajan yhtä yössä kuin suomalainen mediakin, ajattelin selventää tilannetta heille. Näin Erkki ehkä välttää munaamasta itseään uudelleen ja uudelleen julkituloissaan.


  Mistä Ukrainassa on kyse?  


     Suurvaltapolitiikasta.

      http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/05/ukrainaa-erkille-ja-suomalaiselle.html?m=1






" Länsimaiden ja menneiden kulttuurien romahdusta on tutkittu paljon Immanuel Wallersteinin lanseeraamassa ns. maailmansysteemiteoriassa

jossa todetaan romahduksen syyn olleen aina se, että keskus on ryövännyt reuna-alueita erittäin tehokkaasti.
Sitten kun tuohon äärimmilleen viritettyyn tehokkuuskoneeseen on tullut jokin ulkoinen häiriö (esim. ilmastonmuutoksen aiheuttama useamman vuosikymme...nen kuivuus) tuo systeemi on romahtanut. Näin on käynyt alkaen Urukista ja Akkadista sekä Egyptin ns. välikaudesta alkaen. Rooma luhistui siihen, että siltä loppui käteinen kun hopea meni (silloinkin) Kiinasta ostettujen ylellisyystavaroiden (silkki, mausteet) maksamiseen eikä palkka-armeijan maksamiseen riittänyt enää varoja.

(kts. esim: http://www2.binghamton.edu/fbc/publications/index.html )




    II



Demarit, mistä tuulee?

Onko humanistista päämäärän ja ehdottoman ihmisarvon ideologiaa retoriiakan takana enää lainkaan? 
 
 
On lupaavaa, että kokoomuksen puoluemainostoimiston retoriikkaa viljelevä Jutta siirrettiin syrjään ja työläisiä ainakin muistoissaan muistava Antti Rinne nostettiin uudeksi oikeistodemarien kulissiksi.
 
Rinne on kuitenkin yhä polvillaan ja taas vaatii suomalaisia alistumaan EU:lle ja Natolle.
Jos Nato-Tuomioja ei lähde ministerinvirasta.
  
Erkki Tuomioja on jatkuvasti rikkonut puolueen linjauksia NATO:a torjuvasta politiikasta ja on lobannut kiihkeästi Suomen alistamista sotia käyvän sotaliiton alle kokoomuksen ja RKP:n käsikirjoituksen mukaisesti.

Rinne ei ole vastustanut selvästi Tuomiojaa eli kannattaa Tuomiojan alistuvaa Nato-politiikkaa.
Jos Tuomioja jää ministeriksi, se on selvä merkki vuodesta 1949 CIA:n kouluttaman ja lahjoman SDP:n pimeän linjan jatkumsiesta eurojuntan alaisuudessa. CIA:n lahjonnan alkamispäivämäärä tiedetään, loppumisesta ei ole tietoa.

NATO:n marssilupa Suomeen merkitsisi totaalista demokratian häviämistä sillä hetkellä sillä armeija on aina korkein valta. Marssilupa eli "isäntämaasopimus" merkitsisi Suomen menettävän määräysoikeuden sotilaallisesti tähän maahan ja geopolitiikkaan  eikä voisi estää Amerikan provokaatioita Venäjää vastaan.
Vapaakauppasopimus merkitsisi myös totalista demokratian romuttamista ja vallan luovuttamista EU:ssa dollarin sotatalouteen pankkiirien globalisaation kriisipelissä.



   Kommentti ja huomio toiveena kokouksesta:

"Jutta puhui ennen valintaa minä, minä
- Antti ei tainnut käyttää yhtään minä-sanaa"

Paljastuu Antti miksi hyvänsä niin selvästi näkyy, mitä vasemmistolainen kenttäväki odottaa.



III

Kuinka luodaan puoluesuggestio "kuinka asioiden tulisi olla" ja "ketkä ovat positiivisia oikealla tavalla eliitin kannalta":




Miksi sano ei EU:lle?

Miksi linjaton SDP on nyt erityisen vaarallinen?
 
Valta. Manipulaatio. CIA.  SDP:tä rahoittanut CIA laajimpana terrorijärjestönä.

Ukraina ja CIA:n korruptio. Kuinka YLE valehtelee kriisien edistämisestä.


Valtamedia harhauttaa meitä vakavalla tavalla ja ei kerro valtavasta Ukrainan korruptiosta, jota CIA ja sen frontti USAID ovat harrastaneet luodakseen natsien kontrolloiman hallinnon. Tämä on mediasotaa Suomessa, sinun tajunnastasi. Media toimii kuten jatkosodan aikana Hitlerin puolesta todellisuutta rankasti rajaten. Suuri EU-taistelu EU:n puolesta hinnalla millä hyvänsä.

Lue kuinka CIA on toiminut ja toimii valtioiden kaappaamisessa. Kreikankin verinen sotilasjuntta oli 100% CIA:n luoma.


    -- CIA Front, USAID, “Spreading Democracy”,
        Gearing Up in Ukraine – Suharto II ?
 

http://www.globalresearch.ca/cia-front-usaid-spreading-democracy-gearing-up-in-ukraine-suharto-ii/5381174

eli



Kun maamme ulkoministeri Erkki Tuomioja ja hallitus ovat olleet koko Ukrainan kriisin ajan yhtä yössä kuin suomalainen mediakin, ajattelin selventää tilannetta heille. Näin Erkki ehkä välttää munaamasta itseään uudelleen ja uudelleen julkituloissaan.

1. Mistä Ukrainassa on kyse?  Suurvaltapolitiikasta.

http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/05/ukrainaa-erkille-ja-suomalaiselle.html?m=1



  Niin. Vasemmistoliittohan haluaa pysyä EU:ssa ja uskoo Euron, Pyhään Yhtenäiseen Olli Rehniin noin niinku arkipolitiikassa. Nyt sitten vaalikarnevaalissa puhutaan mitä ei tehdä. 






IV



Satutädit ja sedät puhuivat pillerihumalasta
onnellisille keskiluokan dropouteille sateenkaarenvärejä
Haluavat? Mutta eivät aja sitä ahllituspolitiikassa. Julmaa huumoria jolla luodaan toivoa harhauttamaan hyväuskoisia.



Mainoksista tuttu.

Natsien rahoittajat rikastuivat II sodasta ja voivat hyvin.
Teollisuusfasismi on taas nousussa. Kaikki on laustettu huolella. Fasismin nostajat olivat jopa suunnittelemassa EU:n. Herkkua kansalle. 


V



Kuinka SDP luotiin sodan aikana oikeiston ja agenttien palvelijaksi?

Laittomalla veronkierto-lahjonnalla, jäseniltä salassa, vasemmiston retoriikkaa hyväksikäyttämällä.  Myös Kekkonen toimi salassa CIA:n kanssa ja loi salaisen ulkopolitiikan, joka on suurin kiila, jolla suomalainen demokratia ja politiikan luotettavuus on murskattu eliitin, EVA:n ja kokoomuksen kulissipolitiikaksi. 

  • SDP hakeutui CIA:n rahahanalle jo 1949

JUKKA PARKKARI
Mikko Majander: Demokratiaa dollareilla
– SDP ja puoluerahoitus pulataloudessa 1945 - 1954. Otava 2007, sivuja 348.

  • Valtiotieteen tohtori Mikko Majander aloittaa uuden tutkimuksensa lainaamalla Väinö Tannerin Messuhallissa 30.11. 1952 pitämää puhetta eräänlaisena mottona:
”Puolueemme puhtaassa vaatteessa pieninkin tahra näkyy räikeän suurena ja sen vuoksi luottamushenkilöiden moraalin on oltava kaiken epäilyksen yläpuolella.”

Majanderin kirjaa ei tarvitse lukea kovinkaan pitkään kun ymmärtää millaisen vitsin Tanner tuli murjaisseeksi...
http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/kirjat/1827469/sdp-hakeutui-cian-rahahanalle-jo-1949




  • UKRAINAA ERKILLE JA SUOMALAISELLE MEDIALLE


Kun maamme ulkoministeri Erkki Tuomioja ja hallitus ovat olleet koko Ukrainan kriisin ajan yhtä yössä kuin suomalainen mediakin, ajattelin selventää tilannetta heille. Näin Erkki ehkä välttää munaamasta itseään uudelleen ja uudelleen julkituloissaan.

1. Mistä Ukrainassa on kyse?  Suurvaltapolitiikasta.

http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/05/ukrainaa-erkille-ja-suomalaiselle.html?m=1






  Li Andersson keskustelee Olli Rehnin kanssa Hesaritalossa.

      Video IS  
-- Eurovaaliväittely: Li Andersson (vasemmistoliitto) vastaan Olli Rehn (keskusta)

Väittelyä kommentoi Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla palkittu Taloussanomien toimittaja
Jan Hurri. Hurri on Suomen parhaita euroalueen talouden tuntijoita, joten väittelijät saavat nyt laittaa parastaan. videostrem tai paikanpäällä... " 


Onko ummetusta? Kyllä tällä lähtee  liikkeelle:
video

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288685778073.html






      VII


Mitä vasemmisto on?

  Oikeisto väittää ettei vasemmistoa voida enää määrittää. Eli oikeisto määrittää vasemmiston Jutan kannattajien, oikeistodemarien ideologiassa? SDP on uskonut tämän. Ja vasemmistoliitto on muodostumassa uudeksi SDP:ksi. Kokoomuksen kynkkäpuolueeksi.

Mutta Jutan kokoomus-retoriikkajunttaus ja "entisen vasemmistolaisen" ideologian väheksyminen ivallisella tätimäisyydellä  vakuutteluilla Kataisen kainalossa  tuotti tämän tuloksen Jutan putoamisessa. 
Voimmeko sano näin?; Tampere ratkaisi: Jutta kannatti tunnelia ja SDP petti äänestäjänsä ja kannattajansa mättämällä 120 miljoonaa gryndereille ja ylikansllisille maansiirtofirmoille - vain yksi pieni firma sai työtilauksen tunneliprojektista.





 


VIIIArhinmäen juhannustaika eli uhonnusaika ei oikein tehoa;

J.Keroselta, kesäkuu 2014, Stubb pyrkii pääministeriksi valtamedian julistaessa hänet jo valtaan ilman eduskunnan valtakirjaa :

"Luuleekohan Paavo Arhinmäki ihmisiä typeryksiksi, vai mistä tässä oikein on kyse?

Arhinmäki esittää, että virheet olisi muka tehty kehysriihessä, vaikka oikeasti virheet... tapahtuivat koko hallituskauden aikana ja Arhis sekä Vasurit ovat niistä itsekin vastuullisia.

-- Arhinmäki ja Vasemmistoliitto olivat mukana hyväksymässä muun muassa ALV:in korotusta, sähköveron korotusta, yritystukien nostoa, opintotukikuukausien leikkaamista, tukipaketteja ...eurostopankkiireille, EU-jäsenyyden lisäämistä perustuslakiin ja kaikkea muuta kivaa.
--Kehysriihi ja lapsilisä olivat pelkkä tekosyy, jolla puolue pääsi helposti ja näyttävästi hallituksesta.

Todellisuudessa kaikki merkittävät, pienituloisia kyykyttävät päätökset oli siihen mennessä jo tehty ja vieläpä vasurien siunauksella ja tuella.

Vasurit ovat olleet suurimman osan nykykaudesta hallituksessa, eivätkä he muutu vähemmän vastuullisiksi sillä, että tehtyään jo kaiken he lähtevät sieltä livohkaan ja alkavat räksyttää oppositiossa."







tiistaina, toukokuuta 13, 2014

Ylen poliittinen hallintoneuvosto on kieltänyt Ylen toimittajia eurovaaleissa

- Päivitetty 6.5. IV useita lisäyksiä -


        Yllätys MOT    

+ EU:n ja Goldman Sachsin liitto

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/05/05/eun-ja-goldman-sachsin-liitto

----


Ylen poliittinen hallintoneuvosto on kieltänyt Ylen toimittajia kutsumasta pieniä puolueita mihinkään keskusteluihin YLE:n ohjelmissa valtapuolueiden edustajien kanssa - tai edes keskenään. 
Näin luodaan "arvovaltaa" valtaan tarrautuneille puolueille.

Näin nöyryytettyjä lampaita suomalaiset haluavat olla. Ihmiset eivät reagoi vaikka elämme Orwellin kirjassa, eliitin kontrollikulttuurissa perustuslakia rikkomassa ja virkamiehet vapautetaan kaikista virkarikoksista, toistuvasti. Suomalaiset eivät reagoi, vaikka kuinka demokratiaa halvennetaan. Kunhan vain valtapoliitikot valehtelevat suloisesti ja lupailevat suuria. 



ETYJ ja muutama muu taho ovat antaneet Suomelle vakavia huomautuksia vaalien  vaalirikoksista. Kaikki vaalit ovat olleet fiksattuja.  Kts Mot linkit alla

Kai olette samalla tiedostamisen tasolla kanssani tämän maan korruptiosta.

Kulissit ovat korkeat mutta ohuet.


II

  Sensuurin toinen mykistävä kukkanen:
vaalikorruption paljastuminen on todella pelottavaa eliitin kulissien pystyttäjille - YLE sensuroi dokumentin vaaliajan ulkopuolelle ja puuttui taas ohjelman sisältöön poliittisesti:
 kts lopusta MOT:in vanha dokumenttikäsikirjoitus vaalien laittomuudesta.




III  Lisäys

Asetelmilla luodaan näkymätöntä vallankäyttöä.
YLE osaa pottuilla ja osoittaa pienpuolueille nurkkapaikan,
katso  uusi Areenan Meppigalleria, videot ehdokkaista: se stressaava tyyli, jolla luodaan tahallista hämmennystä.
Kysymykset, joita ei kysytä isoilta ehdokkailta vaan jotka valmistellaan pienille ehdokkaille.
Pienpuolueille viimevaiheen myönnytyksenä tehdyt haastattelut on nimetty videoissa Areenassa kategoriaan "LAPSET". Uskomatonta. 


    Miettikää mielikuvia tässä uudessa MEPPIGALLERIASSA.

Rento valta.
 vs Hermostunut vastarinta.

Joka tahallaan tehdään hermostuneeksi tässä formaatissa:
 - 4 minuutin aikarajoituksella ja käskyyn kameraan kokemattomille  vastata nopeasti ja sekavasti toimittajan riepotellessa aiheita haastateltavan ollessa ilman mahdollisuutta perustella mitään 
 - dramaattinen kello pyörimään taustalle visuaalisesti ruutuun korostamaan kiirettä ja tuomiota  "kello käy pienehdokkaille"
 - suurpuolueilla taas televisiossa on rentoja perhemäisiä puoluekokouksia ja nöyriä toimittajia polvillaan kyselemässä pyöreitä fiiliksiä ja toiveita - ilman tiukkoja poliittisten vastausten vaatimuksia ja entisten petettyjen lupausten ja muutettujen linjausten  selitystä.


Asetelmat ovat parasta manipulaatiota porvarien selkeyden hysterialle. Mielikuvat ovat selkeyttä koska ne sensuroivat valheet  ja epäonnistumiset pois. On vain mukamas tämä hetki ja tämä  fiilis. 

Politiikka on mielikuvissa ja varsinkin Suomessa.

Analysointi tapetaan kouluissa, on vain usko, usko lottovoittajien Suomeen ja rukoukset kirkoissa vallankäyttäjän puolesta ilman mitään kysymyksiä vallankäyttäjän aiheuttamista seuraamuksisa, ja epäilijä on epäilyttävä valittaja, konsensusta vastustava on puskista huuteleva. Mene, huuhtoudu valtavirran mukana niin olet suomalainen. Poliitikot ovat omaksuneet papillisen tyylin, joka vain torjuu ja väistää ksymykset ja ihmiset eivät suutu siitä?

Koskematon menestynyt poliitikko.

Loukkaantuva poliitikko. Kun kansalaisen pitäisi olla se, joka loukkaantuu ja suuttuu mutta aatelispoliitikot käyttäytyvät röyhkeämmin ja "loukkaantuvammin".
Mielikuvat oikeiston määrittelemänä keinotodellisuutena ja rajauksina mahtavan mediakoneiston voimalla ja paineella


YLE osaa, ihmiset,

YLE osaa unettavan ja passivoivan propagandan eliitin hyväksi todellisuutta häivyttämään.
Älkää erehtykö, Kekkosen valta oli YLE:n sensuurissa ja populismissa eliittipoliitikkojen puolesta, jota ei Kekkosen jälkeen ole vielä nähty kuin osateholla Kataisen kömpelyyttä ja hahmottomuutta peittämään.

Mediamanipulaatiota, oppitunti Asetelmat ja YLEn yleisradiolain vastainen sensuuri pienpuolueille: Pienpuolueet halutaan leimata nopeissastressihaulikkohaastatteluissa hätäileviksi ja hikoileviksi  kun isot puolueet saavat leppoisat TV-keskustelut Prime Time aikaan.


IV   Lisäys

Valtapuolueiden suurin pelko on pienpuolueet,
jotka uskaltavat haastaa ja kyseenalaistaa,
nostaa todellisia ongelmia.
Toimittajat eivät uskalla. Toimittajilla on pomot, jotka ovat aggressiivisia valtakysymyksissä.


V  Lisäys

Vaalikoneissa ei nosteta todellisia Euroopan Unionin järkyttäviä ongelmia ja poliittista sekoilua esille.  
Kuulette valtapuolueiden jatkuvana liturgiana, että EU:lla on yhteinen ulkopolitiikka.
   Sillä ei ole sitä!
Ei ole mitään EU:n ulkopolitiikkaa.
Se on valhe. 
Isot valtiot tekevät mitä lystäävät ja sikalevat ilman mitään EU-linjauksia. Libyaan ja Syyriaan hyökkäämisestä ei EU-tasolla keskusteltu vaan Englanti vain ilmoitti hyäkkäävänsä Libyaan (10 vuotta jo valmistelua terrorisotaa varten) ja Ranska vaiin ilmoitti hyökkäävänsä Syyriaan (ei onnistunut onneksi).
Afganistanin  jatkuvasta teurastamisesta, Amerikan palkkasotilaiden iskuista tuhottaviin kohteisiin ja sodasta toimittajat eivät kerro mitään sensuurikäskyjen takaa. Afgnistan on jauhettu hajalle ja kaivosyhtiöt piirtelevät karttoja.
VI  Lisäys


Miksi
valtapuolueet jankkaavat, että EU:lla on yhteinen ulkopolitiikka?
Koska he eivät  voi myöntää että EU on isojen poikien brutaali hiekkalaatikko, jossa pumpataan pienet maat pölyksi ilman mitään yhteistä identiteettiä. Tyhjä ja raateleva taloussota on EU pankkien ja kenraalien mielivallan lisäämisessä. 
    Keisarilla ei ole vaatteita.
    Keisarilla ei ole vaatteita.
On vain meidn ja YLE:n dramaturgia toistamassa vallan valheita ja katteettomaksi osoittautuneita lupauksia, jotta supereliitin, pankkiirien, valtaprojekti pysyisi käynnissä.



 VII  Lisäys

YLE:n hallitus yritti ehdottaa hallintoneuvostolle, että pienpuolueet pääsisivät isojen puolueiden ehdokkaiden kansa mutta yleisradiolaki sallii yleisradiolain rikkomisen ja h-neuvostolla on eniten valtaa. En tiedä, oliko täm ehdotus teatteria mutta jonkinlainen vastustus kuitenkin?

Toimittajia on faktuaalisesti kielletty europolitikkan puolesta ja suojaksi ottamasta pienpuolueita live-lähetyksiin isojen puolueiden ehdokkaiden kanssa. Räikeää demokratian halveksuntaa.  Räikeää. MIssä on ihmisten viha siitä että joutuvat ohjailluksi? Missä?

Ihmiset rakastavat vaihtoehdottomuutta.

Selkeyttä. Valtion ongelmien ja demokratiapuutteen unohtamista. Kyllä joku hoitaa, ei kuulu mulle, ei mikään kuitenkaan muuttuisi.

Kun ei tarvitse epäillä, ei tarvitse ajatella. Voi jurnuttaa ja vetää perjantaina pään täyteen.



Arhi Kuittinen






 

 "Ei hoitaisi paikkaansa päivääkään"



  • MOT:

     ”Eduskuntavaalien 2007 ääntenlaskenta

    Helsingin eri äänestysalueilla oli varsin suurpiirteistä. Vaalilautakuntien enemmistö kirjasi alustavan vaalilaskennan päätteeksi tuloksen, jossa äänet ja äänestäjät eivät menneetkään tasan. Yleensä ääniä oli enemmän: Ala-Malmilla 7, Vallilassa 8, Ruskeasuolla 10, Kannelmäessä 57… Näitä lukemia eivät vaalilautakuntien pöytäkirjat mitenkään kommentoi.”
Näin sanoo MOT-ohjelma 31.1. 2011

Vaalit Suomessa ovat 100% fiksattuja ja lain vastaisia toimenpiteissään ja äänestyslipukkeiden käsittelyssä.
        MOT: Haamuäänet
  • Käy tutustumassa MOT-ohjelman tietoihin:

MOT-2011-01-31 haastattelut,

MOT-2011-01-31 käsikirjoitus,

- MOT-2011-01-31 ohjelmakuvaus.

Vaalivilppi lienee sittenkin totista totta Suomessakin

- http://sakumatto.fi/vaalivilppi-lienee-sittenkin-totista-totta-suomessakin/







Kohta totta



   Van Rompuy:

* If The Public Doesn't Want EU Expansion, 'We Do It Anyway'




Saksan lähetti siviilipuvussa Saksan ja Naton sotilashenkilöitä Itä-Ukrainaan.


Miksi YLE on valehdellut meille tästä ja sensuroinut uutisiiaan, puunut vain "ETYJ-edustajista". Tiedon poistaminen on harkittua valehtelua, propagandaa.

Baijerin valtapuolueen CSU:n varapuheenjohtaja Peter Gauweiler arvostelee voimakkaasti saksalaisten sotilastarkkailijoiden lähettämistä Ukrainaan. Ei ole Saksan intressi lähettää siviilipuvussa sotilashenkilöitä Itä-Ukrainaan. ETYJ on vakoiluorganisaatio ja vallankaappauksen tukija.
Heimgekehrte Geiseln: Gauweiler kritisiert freigelassene Bundeswehrsoldaten -- SPIEGEL ONLINE http://www.spiegel.de/politik/deutschland/osze-geiseln-gauweiler-kritisiert-bundeswehrsoldaten-aus-ukraine-a-967385.html


II 
YLE:n väärentämän Ukraina-ulottuvuuden mureneminen, osa 17: Bild kertoo CIA:n ja FBI kymmenien agenttien avustavan Kievin hallitusta erityisesti taistelussa Itä-Ukrainasta. Varsinaisiin aktioihin agentit eivät osallistuisi vaan auttavat rakentamaan Ukrainan kaappaushallituksen hyökkäystä, vakoilua ja terroria venäläismielisten enemmistöalueille. Ei yllätä varmaan ketään ajattelevaa ihmistä, kun CIA:n pomo Brennan kävi viime kuussa Kievissä. 

 Bild http://www.bild.de/politik/ausland/nachrichtendienste-usa/dutzende-agenten-von-cia-und-fbi-beraten-kiew-35807724.bild.html


  • Kokoomus perustettiin fasistiseksi puolueeksi. Ei se ole siitä muuttunut, Kekkonen pisti vain oman valtansa takia suojeluskunta-kokoomuksen kuriin esiintyessään YYA-kummisetänä omassa teatteriesityksessään. Eliitin salaliittojen kiivas suojelija ja elistismin aktivisti eliitin ihailun lobbaamiseksi mediataloissa. Perussuomalaiset ovat nyt identtinen 1950-luvun kokoomuksen kanssa. Ellei perussuomalaisissa tapahdu vallankumousta jos kenttäväki kyllästyy äärioikeistolaisiin vedättäjiin. Mutta Soinin toimesta perussuomalaiset ovat RKP:n natopolitiikan ja armeijan heikentämisen suuri tuki ja turva kokoomus-rintamassa.
  




YLE kyllä haastattelee nyt yksittäin ehdokkaat ainakin Areenaan katseltavaksi mutta ei siis aseta valtapuolueita keskustelemaan kameran eteen pienpuolueiden kanssa.

Vaalisensuuri siis.  "Status quo"

Kuka tahansa voi soittaa YLE:en ja kysyä, pääsevätkä pienpuolueet vaalikeskusteluihin suurpuolueiden kanssa.



YLE:n hallitus on oikeistolainen, elitistinen.  Puolueen jäsenkirjahan ei kerro ihmisen poliittisesta elitismistä mitään vaan ihmisen toiminta. YLE:n tärkeät linjaukset ovat jopa äärioikeistolaisia kun ylistetään mm. Kiovan äärinatseja "eurooppalaisen demokraitan" edistämisestä vallankaappauksella. Naton ja suomalaisten palkkasotilaitten verisistä sotatoimista ei kerrota (Afganistan ja Afrikan pimeät operatiivisodat ym) kuten jatkosodan fasistisella aikakaudella. 

Suomessa on yksi ainoa puolue urapoliitikoille: eliitti.  Väyrynen on nyt tällä hetkellä harvoja tunnettuja poliitikkoja aitona oppositiona mutta Väyrysen henkilöhistoria on pelottavaa perssähiihtoa ja takinkääntöä ilman ideologiaa, vain urapragmatismia. Mutta ehkä Väyrynen on todella saanut niin pahasti historian käänteistä turpaansa että on nyt järjen miehiä Kekkosen "YYA"-suomettumisvaltapelin  harhoista irtaantuneena  ja pitää esim vahvan valtion ideologian taloussodan keskellä.
Viisaastihan Väyrynen puhuu europuheesta täysin identtisenä suomettumisen jatkeena.

 




    Aitoja kansannousuja YLE ei uutisoi: Turkki 







             Kiovan bileet EU:n piikkiin Saksan lebensraum-haaveiden täyttämiseksi






















Perjantaina 2.5. median ohittamana
uusi mielenosoitus  Helsingissä hallituksen ja kansanedustajien Nato-salailua ja salaista Naton marssilupaa vastaan sekä tietysti kriisejä sytyttelevää Natoa vastaan. Tämä on kansalaisvelvollisuus. Pakoilevien kansanedustajien edessä.  https://www.facebook.com/events/276962889144874/?ref=22

Nato oli mukana myös Vietnamin miljoonien ihmisten teurastuksessa kuten on ollut 2 miljoonan ihmisen teurastuskampanjassa mm. Irak ja Afganistan. Lue Operation Gladio wikipediasta ja katso todellista Euroopan historiaa.