Mikä on tilanne nyt?
" Opetusministeri Henna Virkkunen (kokoomus) asetti 2009 työryhmän pohtimaan, miten opetuksen ja koulutuksen avulla voitaisiin vähentää sukupuolten välistä erottelua kouluissa ja työelämässä."
- Verkkouutiset
Tämä on jälleen uusi sokea kauhukertomus naisten hallinnoimasta opetuskulttuurista. Virkkusen sodanjulistus poikia vastaan.
Opetusministeri Virkkusen esitys "sukupuolten välistä erottelua vastaan" on valitettavaa jatkumoa feministiselle koulukulttuurin hallinnoimiselle.
Virkkusen visiona on feministeille tyypillinen huoli vain tyttöjen sijoittumisesta työelämään. Poikien ja miesten hurjasta syrjäytymisongelmista ei ole merkkiäkään tässä julkilausumassa. Todellisuudessa naisten ihmiskuva on kaapanneet koulutussysteemin määrittelemisen, joka on muokattu vain tyttöjen kognitiivisen kehitysprosessin mukaiseksi. Pojat on hylätty jo heti alkuun pohdinnoissa ja muutosehdotuksissa.
Nuoret hakevat miehen
mallia Poikien puhelimesta
Ministeri kaipaa "sukupuolineutraalia koulua".
Mahdotonta. Feministiseen ihmiskuvaan perustuva haave on olla välittämättä kymmenistä sosiologisista käyttäytymistieteen tutkimuksista, joiden mukaan pojat ja tytöt tavitsisivat ehdottomasti erilaista opetusta.
Pojat kaipaavat toimintakeskeistä, ongelmakeskeistä, rehtiä konfliktikerrontaa - tarinakeskeistä, roolikeskeistä ja monitahoisesti kisailevaa opetusta.
Miesten ohjaamana.
Elämyksellinen pedagogiikka pojille ei tarkoita suomalaisten koulukiusaaja-urheiluopettajien idoottimaista kilpailuterroria ja vahvuuskeskeistä ihmiskuvaa vaan että pojilla olisi leikinomaisia, dramaattisia, sosiodraamanomaisia, osallistuvia ja seikkailullisia ongelmia ja tehtäviä ratkaistavina, joissa myös yhteistyön merkitys korostuisi. Ja yksilöiden erilaiset kyvyt eri tehtävissä.
Aivan kuin oppilaiden ei haluttaisi ymmärtävän motivaation merkitystä.
" Odotankin ehdotuksia segregaation vähentämistoimista, Virkkunen totesi keskiviikkona pidetyssä sosiaali- ja terveysministeriön samapalkkaisuusohjelman seminaarissa"
Pojat ovat varsinkin ala-asteella biologisesti ja psykodynaamisesti hyvin erilaisia ja eri vaiheessa kuin tytöt. Tytöt tuntevat tyydytystä alistuessaan hiljaa äitimäisen naisopettajan ohjaksiin, pojat taas haluavat kehityksessään itse toimia, koetella ja kokea. Poikien tasa-arvo hyvään oppimisympäristöön on tässä unohdettu ja kasvatustieteellisessä opettajankoulutussysteemissä valitaankin juuri näitä mielipiteettömiä tyttöhikkareista naisopettajiksi - vastoin poikien perustarpeita.
Toisen sukupuolen kunnioittaminen on aivan eri asia kuin lasten samankaltaistaminen naisten feminiinisen sivistyskäsityksen ehdoilla.
Pojista saisi niin paljon sivistyneempiä kansalaisia, jos he oppisivat dramaturgisesti eettisiä ratkaisuja ja soveltavien valintojen seuraamuksia. Sosiaalinen tiedostaminen ja avartuminen on jopa halveksuttua kouluelämässä. Kouluissa korostetaan yksilön ainoaksi arvoksi mitattavaa koulumenestystä; selkeän statussysteemin taustalla on vankka kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen näkemys. Pysy lestissäsi, rikkaat rikkaitten ja köyhät köyhien jengissä.
Moni poika on elämässään käytännössä ilman isä-esikuvaa ja koulu on ainoa mahdollisuus sellainen saada. Ala-asteen aikana mahdollisuus kokea merkittävää miehistä turvaa olisi vain lyhyen aikaa mahdollista.
Kouluopetuksen painopiste on vääristynyt. Elämänhallinta on jätetty täysin sivuun.
Mitäänsanomaton ja nopeasti unohdettava "tieto", opettajille helppo ja pakkomielteisen jatkuva testisysteemi, systeemi itse on tärkeintä "kouluna". Pedagogisesti täysin testaamaton ja salainen PISA-testi on vain kaupallisen järjestön kallis pseudotesti hyväuskoisille virkamiehille, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa nuorison tarpeille.
Voi poikia. Voi voitettuja. Itsemurhaan ja itseinhoon valmistettavaa karjaa kilttien tyttöjen rinnalla.
Kaikki meni hyvin 8-luokalle asti, olin hikipinko nörtti. Sitten huomasin että pojat, jotka saivat huonoja numeroita ja olivat hyviä urheilemaan, saivat tyttöjä. - Kjell Westö IS Plus 2.10.
Pedagogiikka on Suomessa aivan hukassa, nyt varsinkin korostetusti poliittisen säästömanian takia. Jos ideologinen segregaatiopelko on suurempi uhka kuin suuret luokat, oppilaat ovat suuressa vaarassa.
Poikien ja tyttöjen ei tarvitse kehittyä samassa tahdissa.
Lahjakkaiden ja lahjattomien ei tarvitse oppia samassa tahdissa.
Silti samaa ikäryhmää tai tarkemmin ajateltuna kehitysvaihetta elävät lapset voivat kasvaa sosiaalisesti yhdessä ja yhteen.
Tämä olisi tärkeä ymmärtää. Mutta ei.
Pääsykokeet ovat todellisuuspakoisia.
Opiskelijakuntaa vääristäviä.
Lahjakkuuksia hylkiviä.
Akateeminen elämä on osaksi teorioita ja raakaa tietoa mutta tiedostaminen, todellisuuden haltuunotto ja jopa sen muokkaaminen eli aito ajattelu vaatii soveltamiskykyä. Dynaamista viisautta.
"Brutaali" aito prosessiivinen älykkyys (tilannetietoisuus, kontekstitietoisuus) ja muisti eivät ole yhtä kuin viisaus, sovaltava toiminta.
Paljon puhuttua innovaatiota ei tapahdu elleivät yliopistojen rehtorit ja yritysten johtajat ymmärrä, että a) tehokkuus ja b) innovatiivinen luovuus ovat kaksi aivan eri asiaa, jotka on havaittava ja mahdollistettava aivan eri tavoin.
Soveltamiskykyyn on kvalitatiivisia keinojan ja kognitiivisia mittareita, kuinka tunnistaa soveltava lahjakkuus.
Jokin työ vaatii tehokkuutta, jokin työ taas laajan perspektiivin kokeilevaa laatua ja uuden soveltavaa luomista.
Lahjakkuuksien tunnistaminen ei tapahdu standardien kautta. Lahjakkuudet tuhotaan standardivaatimuksilla. Lahjakkuuksia ei luoda virkamiesten ihenteilla eli standardeilla.
Kouluissa korostetaan hysteerisesti opettajan kopioimista ja "ahkeraa" muistiin ahtamista. Tämä on sairas tendenssi.
Ahkeruutta (eli pelkoa) ihannoidaan sokeasti. Aivan kuin oppimisen tulisi tapahtua ilman motivaatiota.
Koulut ovat lisäksi täysin tyttöjen kehistyskaaren ja ikäkausikehityksen mukaan toimivia. Koulutus täytyisi olla täysin oppijan tarpeiden mukaan pykällytetty, ei ikäkausien mukaan.
Suomen talous tulee olemaan luovuuden varassa mutta luova joutuu masentumaan systeemin edessä.
Luovuus on omaehtoinen prosessi, ei virkamiesten täsmällisyyden fantasia tottelevasta ihmisestä.
Kysymys oppimisen todellisista esteistä on resursseja omaavissa kouluissa vain opettajien heikosta itsetunnosta ja perinteisestä saksalaisen kulttuurin roolifiksaatiosta olla kiinteän lauman ja massan ehdoton ohjailija.
Oppilaiden "tasa-arvoisuudesta" ja pakotetusta samankaltaisuudesta on tullut vain opettajien auktoriteettihalujen panttivanki. Oppimiskyvyttömien opettajien muutoshauluttomat olot on tehty hepoksi, kun opettaja voi ärtyneen ylimielisesti kohdella oppilaita massana ja kutsua sitä tasa-arvoisuudeksi. Vaatia kaikilta oppilailta samaa tasoa ja samoja tylsimpiä oppimisen havaintokeinoja matkimisen kautta. Taattua tylsistyttämistä.
Määrä ei opetuksessa korvaa ikinä laatua. Paitsi rehtorien opetussuunnitelmissa.
Minkälaisia kansalaisia haluttaisiin nuorista? Kysytäänkö sitä ollenkaan?
Nykyinen runnova volyymiopetus tuhoaa, stressaa, kaventaa ja korruptoi ihmisten omakuvaa itsestään subjektiivisina toimijoina. Tuottaa alistuvia ja väisteleviä kansalaisia.
Ministerin muodikkaan feministisen ideologinen puhe on nyt kuitenkin lopulta vain poliittinen harhautus.
Puhutaan muodikkaan korkealentoisia ja suuria suunnitelmia, jotta koulujen taloudellinen alasajo ei herättäisi poliittista puhetta. Ryhmäkoot vain kasvavat sietämättömiksi Virkkusen siunauksella.
Virkkunen keskittää huomiota hyvin epäolennaisiin kysymyksiin samalla kun opettajien opetuksen laatua ei tarkkailla lainkaan. Oppilaiden oikeusturva on olematon oppimisen laadun suhteen.
Poliitikot kiusaavat opettajia alibudjetoinnilla - ja opettajat kiusaavat oppilaitaan luomalla vaikeista oppilaista uhkakuvia. Ei ole mikään ihme, että opettajat yrittävät nyt stressipaineessa luoda itselleen mahdollisiman hyvät oltavat ja jakavat mielessään (poliitikoiden tavoin) luokan lapset kiltteihin kannattajiin ja hankaliin vastustajiin.
Finnish model ja pisa-terrori ahtailla päämäärillä ilman oppilaan kykyjen vapauttamista:
Minkälaisia kansalaisia opetushallituksen ideologian mukainen karmea koulujen stressiopetuksen taso oikein tuottaa?
Mitä kouluissa halutaan opettaa?
Missä on oppilaiden havaintokyky ja oma päättelykyky?
Missä toimintakykyiset kansalaiset, jotka eivät enää odota ikuisia valtion virkaputkia ja urahissiä kuten Virkkuset ja muut poliittiseen satumaailmaan eksyneet? Virkkunen voisi yllättyä ja järkyttyä, jos saisi nähdä, kuinka tämän päivän uusilla opetuskeinoilla voisi luoda jotakin käsittämätöntä, oppilaille mielenkiintoisen koulun.
Opetus on nykyisin järjettömän tietokeskeistä. Hukkakauraa. Aivan turhaa ja ylikuormittavaa yksitoiskohtien kuonakasaa yritetään kaataa lapsien taakaksi, kuin nämä olisivat pikku aikuisia pikkuyliopistossa. Tietoähkyä tunnottomasti.
Oppilaiden ehdoilla, ei opettajien statusvaltatoiveiden ja ihanneoppilaskuvien mukaan. Nykyinen opettajien fantasia omasta roolistaan on yhä "armollinen" ja erehtymätön tiedon jakaja, jonka ympärillä oppilaat ovat passiivisesti hiljaa, paitsi toistaessaan opettajan suusta pudonneita kultakimpaleita, kiitollisia oikeasta ja järkkymättömästä tiedosta.
Opetusviraston ja opetusministeriön virkamiehillä on paha asenneongelma: he eivät usko uusiin pedagogisiin tapoihin ja taktiikoihin, vaan siihen vanhaan runnovaan perusolettamukseen: mitä enemmän lasten päähän pakotetaan ei-kokemuksellista"Tietoa", sitä parempi.
Ei. Se on toisinpäin. Mitä vähemmän ja mitä laadullisemmin, sitä parempi. Lapset oppivat nykyisessä runnovassa opetuksessa aktiivisen unohtamisen ja torjunnan taidon.
Tietysti "kisailuun", elämykselliseen oppimiseen motivoituneet tytöt (osa tytöistä n.15%) saisivat myös samankaltaista opetusta, jos haluaisivat. Teatteri ja sosiodraama on jostain syystä myös itseensä tyytyväisen ja tapoihinsa uppoutuneen virkaopettajan kauhukuva: oppilaat voisivat luoda ja hahmottaa erilaisia tietoteoreettisia asetelmia itse oikeaksi kokemukseksi. Oppilaat voisivat valita ja muokata itse. Havaita ja tuottaa.
Naisopettajien fantasia kiltistä ja hiljaisesta, epäimpulsiivisesta neutrioppilaasta on poikien sielunelämää raiskaavaa toimintaa, henkistä väkivaltaa. Opettajat kuvailevat huokailen aloitekyvyttömiä tyttöjä "kypsiksi"ja poikia riesaksi.
Kuitenkin mm. Virkkunen ja muut piilofeministit koettavat tyttöjen sopeutuvalla biologialla ja naisten silmin katsotulla tasa-arvolla runtata ja kastroida taas poikaoppilaita yhä syvemmälle masennuksen ja mieskuvan itsehalveksunnan suohon tyttökeskeisellä opetuksella, joka vallitseekin jo maassamme varsin ekstensiivisesti.
Silti samaa ikäryhmää tai tarkemmin ajateltuna kehitysvaihetta elävät lapset voivat kasvaa sosiaalisesti yhdessä ja yhteen.
Tämä olisi tärkeä ymmärtää. Mutta ei.
mediakouluttaja Arhi Kuittinen
OECD:n tuoreen ennusteen mukaan naisten ja miesten koulutustaso uhkaa eriytyä edelleen: suomalaisnaisten joukossa korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuuden ennakoidaan nousevan 61 prosenttiin, mutta miesten joukossa vain 36 prosenttiin.
Naisten ja miesten ero on Suomessa OECD-maiden suurimpia
20-30-vuotiaat naiset opiskelivat yleisemmin kuin samanikäiset miehet. Suurimmillaan opiskelevien naisten osuus on 21. ja 22. ikävuoden vaiheilla: lähes kaksi kolmesta oli opiskelemassa, ja noin 45 prosenttia oli korkeakouluissa. Miesten "opintopiikki" tulee muun muassa varusmiespalveluksen aiheuttamasta viivästyksestä johtuen hieman myöhemmin, 22-23 vuoden vaiheilla. 23-vuotiaista miehistä noin kolmannes on korkeakouluissa.
OSA II
Pääsykokeet ovat todellisuuspakoisia.
Opiskelijakuntaa vääristäviä.
Lahjakkuuksia hylkiviä.
Akateeminen elämä on osaksi teorioita ja raakaa tietoa mutta tiedostaminen, todellisuuden haltuunotto ja jopa sen muokkaaminen eli aito ajattelu vaatii soveltamiskykyä. Dynaamista viisautta.
"Brutaali" aito prosessiivinen älykkyys (tilannetietoisuus, kontekstitietoisuus) ja muisti eivät ole yhtä kuin viisaus, sovaltava toiminta.
Paljon puhuttua innovaatiota ei tapahdu elleivät yliopistojen rehtorit ja yritysten johtajat ymmärrä, että a) tehokkuus ja b) innovatiivinen luovuus ovat kaksi aivan eri asiaa, jotka on havaittava ja mahdollistettava aivan eri tavoin.
Soveltamiskykyyn on kvalitatiivisia keinojan ja kognitiivisia mittareita, kuinka tunnistaa soveltava lahjakkuus.
Jokin työ vaatii tehokkuutta, jokin työ taas laajan perspektiivin kokeilevaa laatua ja uuden soveltavaa luomista.
Lahjakkuuksien tunnistaminen ei tapahdu standardien kautta. Lahjakkuudet tuhotaan standardivaatimuksilla. Lahjakkuuksia ei luoda virkamiesten ihenteilla eli standardeilla.
Kouluissa korostetaan hysteerisesti opettajan kopioimista ja "ahkeraa" muistiin ahtamista. Tämä on sairas tendenssi.
Ahkeruutta (eli pelkoa) ihannoidaan sokeasti. Aivan kuin oppimisen tulisi tapahtua ilman motivaatiota.
Koulut ovat lisäksi täysin tyttöjen kehistyskaaren ja ikäkausikehityksen mukaan toimivia. Koulutus täytyisi olla täysin oppijan tarpeiden mukaan pykällytetty, ei ikäkausien mukaan.
Suomen talous tulee olemaan luovuuden varassa mutta luova joutuu masentumaan systeemin edessä.
Luovuus on omaehtoinen prosessi, ei virkamiesten täsmällisyyden fantasia tottelevasta ihmisestä.
Kysymys oppimisen todellisista esteistä on resursseja omaavissa kouluissa vain opettajien heikosta itsetunnosta ja perinteisestä saksalaisen kulttuurin roolifiksaatiosta olla kiinteän lauman ja massan ehdoton ohjailija.
Oppilaiden "tasa-arvoisuudesta" ja pakotetusta samankaltaisuudesta on tullut vain opettajien auktoriteettihalujen panttivanki. Oppimiskyvyttömien opettajien muutoshauluttomat olot on tehty hepoksi, kun opettaja voi ärtyneen ylimielisesti kohdella oppilaita massana ja kutsua sitä tasa-arvoisuudeksi. Vaatia kaikilta oppilailta samaa tasoa ja samoja tylsimpiä oppimisen havaintokeinoja matkimisen kautta. Taattua tylsistyttämistä.
Määrä ei opetuksessa korvaa ikinä laatua. Paitsi rehtorien opetussuunnitelmissa.
Minkälaisia kansalaisia haluttaisiin nuorista? Kysytäänkö sitä ollenkaan?
Nykyinen runnova volyymiopetus tuhoaa, stressaa, kaventaa ja korruptoi ihmisten omakuvaa itsestään subjektiivisina toimijoina. Tuottaa alistuvia ja väisteleviä kansalaisia.
Ministerin muodikkaan feministisen ideologinen puhe on nyt kuitenkin lopulta vain poliittinen harhautus.
Puhutaan muodikkaan korkealentoisia ja suuria suunnitelmia, jotta koulujen taloudellinen alasajo ei herättäisi poliittista puhetta. Ryhmäkoot vain kasvavat sietämättömiksi Virkkusen siunauksella.
Virkkunen keskittää huomiota hyvin epäolennaisiin kysymyksiin samalla kun opettajien opetuksen laatua ei tarkkailla lainkaan. Oppilaiden oikeusturva on olematon oppimisen laadun suhteen.
Poliitikot kiusaavat opettajia alibudjetoinnilla - ja opettajat kiusaavat oppilaitaan luomalla vaikeista oppilaista uhkakuvia. Ei ole mikään ihme, että opettajat yrittävät nyt stressipaineessa luoda itselleen mahdollisiman hyvät oltavat ja jakavat mielessään (poliitikoiden tavoin) luokan lapset kiltteihin kannattajiin ja hankaliin vastustajiin.
Finnish model ja pisa-terrori ahtailla päämäärillä ilman oppilaan kykyjen vapauttamista:
Nurkkaan ajettu opettaja on se opettaja, joka työkalujen loppuessa ottaa käyttöönsä vaihtoehtoiset keinot. Nopein tapa saada ongelmallinen lapsi ruotuun liian isossa luokassa on nöyryyttäminen luokan edessä. Pedagogiikkaa sekin, olkoonkin huonoa.
Minkälaisia kansalaisia opetushallituksen ideologian mukainen karmea koulujen stressiopetuksen taso oikein tuottaa?
Mitä kouluissa halutaan opettaa?
Missä on oppilaiden havaintokyky ja oma päättelykyky?
Missä toimintakykyiset kansalaiset, jotka eivät enää odota ikuisia valtion virkaputkia ja urahissiä kuten Virkkuset ja muut poliittiseen satumaailmaan eksyneet? Virkkunen voisi yllättyä ja järkyttyä, jos saisi nähdä, kuinka tämän päivän uusilla opetuskeinoilla voisi luoda jotakin käsittämätöntä, oppilaille mielenkiintoisen koulun.
Opetus on nykyisin järjettömän tietokeskeistä. Hukkakauraa. Aivan turhaa ja ylikuormittavaa yksitoiskohtien kuonakasaa yritetään kaataa lapsien taakaksi, kuin nämä olisivat pikku aikuisia pikkuyliopistossa. Tietoähkyä tunnottomasti.
Oppilaiden ehdoilla, ei opettajien statusvaltatoiveiden ja ihanneoppilaskuvien mukaan. Nykyinen opettajien fantasia omasta roolistaan on yhä "armollinen" ja erehtymätön tiedon jakaja, jonka ympärillä oppilaat ovat passiivisesti hiljaa, paitsi toistaessaan opettajan suusta pudonneita kultakimpaleita, kiitollisia oikeasta ja järkkymättömästä tiedosta.
Opetusviraston ja opetusministeriön virkamiehillä on paha asenneongelma: he eivät usko uusiin pedagogisiin tapoihin ja taktiikoihin, vaan siihen vanhaan runnovaan perusolettamukseen: mitä enemmän lasten päähän pakotetaan ei-kokemuksellista"Tietoa", sitä parempi.
Ei. Se on toisinpäin. Mitä vähemmän ja mitä laadullisemmin, sitä parempi. Lapset oppivat nykyisessä runnovassa opetuksessa aktiivisen unohtamisen ja torjunnan taidon.
Tietysti "kisailuun", elämykselliseen oppimiseen motivoituneet tytöt (osa tytöistä n.15%) saisivat myös samankaltaista opetusta, jos haluaisivat. Teatteri ja sosiodraama on jostain syystä myös itseensä tyytyväisen ja tapoihinsa uppoutuneen virkaopettajan kauhukuva: oppilaat voisivat luoda ja hahmottaa erilaisia tietoteoreettisia asetelmia itse oikeaksi kokemukseksi. Oppilaat voisivat valita ja muokata itse. Havaita ja tuottaa.
Naisopettajien fantasia kiltistä ja hiljaisesta, epäimpulsiivisesta neutrioppilaasta on poikien sielunelämää raiskaavaa toimintaa, henkistä väkivaltaa. Opettajat kuvailevat huokailen aloitekyvyttömiä tyttöjä "kypsiksi"ja poikia riesaksi.
Kuitenkin mm. Virkkunen ja muut piilofeministit koettavat tyttöjen sopeutuvalla biologialla ja naisten silmin katsotulla tasa-arvolla runtata ja kastroida taas poikaoppilaita yhä syvemmälle masennuksen ja mieskuvan itsehalveksunnan suohon tyttökeskeisellä opetuksella, joka vallitseekin jo maassamme varsin ekstensiivisesti.
Jos opettajien käytännön koulutus on ideologista eli "tytöt ovat ihanneoppilaita", ei tälläisessä systeemissä voi olla itsekorjaavuutta. Vain opettajakeskeinen opetusfantasia. Ei oppilaan kehitys, sisäiset ja sosiaaliset rakenteet kehittymiselle.
Jos Virkkunen on huolestunut siitä, että tytöt haluavat opettajiksi ja sairaanhoitajiksi, se on aivan eri ongelma kuin oppilaiden tasapäistäminen tyttöjen ehdoilla - se ongelma on nimenomaan naisopettajien asenneongelma: naisten fantasiat "viattomien" ja "epäseksuaalisten" naistyttöjen feminiinisistä roolitehtävistä ja perinteisistä uhrautuvista naisihanteista; feministien "naisen olemusta ihanteellisesti ylistäviä" ihannemielikuvia, joiden ideologisiksi kantajiksi halutaan muokata tyttöjä itsekeskeisiksi toimijoiksi, siihen samaan kiltin tytön traumaan, jossa nainen asettautuu maailman merkityksen keskipisteeksi unohtamalla yksilöllisen valinnan merkityksen.
Useimmat tytöt (evät kaikki) ovat peruspsykologiansa ja - biologiansa (ja myös pirullisen feminiinin kasvatuksen) puolesta piuhoitettu olemaan hiljaa ja absoluuttisen kiltti miellyttääkseen ihailemaansa äitihahmoa. Tämä ei ole poikien kehityskaari, poikien biologiaa tai psykologiaa. Useimmat tytöt samaistuvat mielellään ja kopioivat lapsuuden kehityksessään 100 % äitiään, poikien terveessä kehitysprosessissa taas torjuminen, itsenäistyminen, uhma, koetteleminen ja irtaantuminen kasvaa koko ajan, jotta poika ei jäisi tahdottomaksi naisaddiktiksi ja imetettäväksi mammanpojaksi lopuksi ikäänsä naisen remmissä. Vai onko tämä joidenkin naisten unelma miehestä?
Jos Virkkunen on huolestunut siitä, että tytöt haluavat opettajiksi ja sairaanhoitajiksi, se on aivan eri ongelma kuin oppilaiden tasapäistäminen tyttöjen ehdoilla - se ongelma on nimenomaan naisopettajien asenneongelma: naisten fantasiat "viattomien" ja "epäseksuaalisten" naistyttöjen feminiinisistä roolitehtävistä ja perinteisistä uhrautuvista naisihanteista; feministien "naisen olemusta ihanteellisesti ylistäviä" ihannemielikuvia, joiden ideologisiksi kantajiksi halutaan muokata tyttöjä itsekeskeisiksi toimijoiksi, siihen samaan kiltin tytön traumaan, jossa nainen asettautuu maailman merkityksen keskipisteeksi unohtamalla yksilöllisen valinnan merkityksen.
Useimmat tytöt (evät kaikki) ovat peruspsykologiansa ja - biologiansa (ja myös pirullisen feminiinin kasvatuksen) puolesta piuhoitettu olemaan hiljaa ja absoluuttisen kiltti miellyttääkseen ihailemaansa äitihahmoa. Tämä ei ole poikien kehityskaari, poikien biologiaa tai psykologiaa. Useimmat tytöt samaistuvat mielellään ja kopioivat lapsuuden kehityksessään 100 % äitiään, poikien terveessä kehitysprosessissa taas torjuminen, itsenäistyminen, uhma, koetteleminen ja irtaantuminen kasvaa koko ajan, jotta poika ei jäisi tahdottomaksi naisaddiktiksi ja imetettäväksi mammanpojaksi lopuksi ikäänsä naisen remmissä. Vai onko tämä joidenkin naisten unelma miehestä?
Kimi Räikkönen on hyvä esimerkki koulusysteemin seuraamuksista ja aukoista.
Kimillä ei ole lainkaan sosiaalisia taitoja, koska koulussa ja amiksessa sosiaaliset taidot oppimisen kohteena ovat olleet vain ylimääräinen rasite kouluvelvollisuuden kahlaajalle, suorittajalle, joka ei niitä taitoja kotoa ole koskaan saanut. Hiljaisia puurtajia kunnioitetaan, jotka eivät vaadi opettajalta mitään "ylimääräistä" - varsinkaan amiksessa. Kimin kaltaiset emotionaalisesti vihamieliset ja vain kilpailuhenkisesti itseään tarkkailevat pojat ovat olleet eräänlainen suomalaisen miehen ihannemalli kovasta, lujatahtoisesta ja epäherkästä. Voittaja voi tuntea tyytyväisyyttä ollessaan massan yläpuolella ja todistaessaan erilaisuutensa vain kapealla erinomaisuudella.
" Iso osa suomalaisista nuorista voi hyvin. He kokevat elämänsä arvokkaana ja näkevät tulevaisuuden valoisana. Samaan aikaan kuitenkin yli kymmenes yhdeksäsluokkalaisista kärsii vuosittain keskivaikeasta tai vaikeasta masentuneisuudesta ja lähes saman verran on ajautunut hyvinkin aktiiviseen rikekäyttäytymiseen. Nämä ongelmat jäävät kuitenkin usein hoitamatta: Nuorten mielenterveyspalvelut ovat riittämättömiä ja vain harva nuorten tekemistä rikoksista päätyy poliisin tietoon. " - Noora Ellonen
Ellosen väitöskirja- Kasvuyhteisö nuorten turvana. Sosiaalisen pääoman yhteys nuorten masentuneisuuteen ja rikekäyttäytymiseen (Community as a safety net. Adolescent’s social capital and its relations to depressiveness and delinquency)
Kysymys kompromisseista koulujärjestelmässä:
a)
Tasapäistäminen välttämättömyytenä - oikeistolainen ihmiskuva oikeistolaista status.maailmankuvaa tukemassa
b)
Opettajien mieltymysten mukaan oppilaiden kokemus psykologisesta lahjonnasta, opettajien mielikkisysteemistä. Kilttysfaktori oppilaille opettajien tärkeimpänä motivaattorina. "Kuka onnistuu tekemään opettajan iloiseksi tänään". Sekä Hiljaisuusfaktori, "antakaa opettajan vaan puhua niin se saa olla tyytyväinen itseensä".
Nämä näkemykset ainoina ratkaisuina halpana koulusysteeminä on pelkkää opettajien ja opetushallituksen propagandaa.
Koulujärjestelmä on tehty opettajien ehdoilla. Keskipisteessä on opettajien valta, opettajan opetustapahtuma ja auktoriteetti. Ei oppimistapahtuma ja oppilaan tarpeet.
Opettajan hallinnantunne, opettajan onni opettajan ja sanelijan statuksesta.
Keinotekoinen hallinnan illuusio koulunumeroiden muodossa, kaikki oppilaat samalle viivalle ruoskittuna. Opettajat rakastavat numeroita enemmän kuin oppilaan kehitysmahdollisuuksia. Opettajilla on numeroihin valtaa ja opettaja voi "vertailla" niiden kautta oppilaita aneemisella tavalla. Numerot tulevat oppimisen esteeksi.
Pelätään myös, että jos lahjakkaimmille annetaan etuoikeuksia vapaaseen itsopiskeluun ja varsinkin lahjakkaiden itsenäiseen ja soveltavaan ryhmäopiskeluun, syntyy oppilaiden vanhempien vihaa.
Tämä blogikirjoitukseni ei siis keskity lahjakkaimpien etuoikeuksiin vaan poikien psykodynaamiikan luonnolliseen hyväksymiseen ja sen käyttämiseen luonnollisen oppimisen toteuttamiseksi. Sekä lapselle tärkeiden asioiden fokusoimiseen. Lapsen kehitysvaiheet ovat terveen ja toimintakykyisen ihmisen ehtoja.
Ja vielä poliittista kritiikkiä.
Opetusministeriö ja opetushallitus suosii tätä massaideologiaa suoltamalla joka toinen vuosi järjettömiä näennäismuutoksia ja opetuksen näennäiskehityssuunnitelmia ja -tavoitteita. Niiden ainoa päämäärä on pitää virassa ja leivässä satoja hyödyttömiä virkamiehiä opetusministeriössä ja varsinkin opetushallituksessa. Euroopassa on tuskin mitään niin merkityksettömämpää jättivirastoa kuin opetushallitus. YYA-ajan kommunistisen virkamiesaateliston ihailua yhä voimissaan.
Pakkoruotsi kertoo kaiken poliittisesta pedagogiasta. Myöskin pakkomatematiikka on tätä samaa järjettömyyttä. Useimpen oppilaiden resursseja tuhlataan heille täysin merkityksettömään vellomiseen.
Opetushallituksesta on tullut virallinen voivottelija ja propagandistisen empatian sirottelija suojelemaan poliitikkojen brutaalia koulujen alasajotoimintaa. Eli se, mitä opetushallituksessä höpötetään toiviokuvana ja suunnitelmina on käänteinen, propagandistinen ideaalikuva siitä koulutodellisuudesta, minkä poliittista toteutusta opetushallitus massallaan peittää. Jos opetushallitus lakkautettaisiin ja sen budjettirahat annettaisiin suoraan kouluille, jotakin onnellista ja hyvää voisi tapahtua. Kukaan ei huomaisi, että joku opetushallitus joskus oli olemassa.
Uutta oppilahuoltolakia ollaan tekemässä ja sitä ovat kokoomuksen poliitikot onnistunesti viivyttäneet. Kasvavaa pahoinvointia tekeillä oleva torso ei auta lainkaan.
- kuva Arhi Kuittinen all copyrights -
Joka seitsemännellä nuorella on mielenterveysongelmia.
Itsemurha-ajatuksia on 10-20 prosentilla nuorista. Nuorten ongelmien yleisyyttä selvitettiin Mielenterveysseuran seminaarissa. - IS
2009 "Sukupuolineutraali opetus kouluissa mahdotonta" Mielipidepalsta Mielipide
Tekstit
