Humanistista kulttuurikritiikkiä ja freudilaista mediaestetiikkaa. Kohtalokas blogi aivotyötä vältteleville. Arhi Kuittinen blogi. Lue ja kommentoi. This is one of the Finnish culture blogs. Capitalistic christianity in Finland and Finnish cultural beliefs.
Julkaistut Sivut
▼
torstaina, syyskuuta 27, 2012
Suomalaisen elokuvan tila ja Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaali
Suomalaiset elokuvat ovat viihdettä ja propagandaelokuvaa pahimmillaan.
Taide edellyttäisi vapautta mutta Suomessa on yhä itä-Saksasta kopioitu elokuva-säätiösysteemi, jossa opetusministeriö valvoo säätiön toimintaa ideologisesti.
Esimerkiksi Varasto-elokuvasta poistettiin kirosanat.
Yleisradion vastaisku yhteiskuntakriittistä dokumenttia vastaan
Aitoa ja ajatuksia muuttavaa tragediaa ei sallita suomalaiseksi elokuvaksi.
Vain viihteellistä angstia, suomalaisuuden tyypittämistä ja suomalaisille nauramista.
Suomalaiset elokuvat eivät ole yhteiskuntakriittisiä: ahdistus, jota kuvataan, ei jäsenny suomalaisissa elokuvissa yhteiskuntakritiikiksi sillä oikeistolainen opetusministeriö pitää siitä huolen. keskinkertaisuus on ainoa tapa saada käsikirjoitusta eteenpäin. Tilanne on toivoton.
Vuosaari "elokuva" on esimerkki pahimmasta pseudo-yhteiskuntaelokuvasta, köyhyydestä tehdään vain kaoottista ja maagisesti porvarielämää kadehtivaa (esim. Vuosaaren lopun nopea ja perustelematon moodi-muutos).
Rakkauta ja anarkiaa -festivaalilla saa rehellisen kuvan siitä, kuinka suomalainen elokuva on 30 vuotta jäljessä eurooppalaisesta elokuvasta.
Elokuvasäätiö on katastrofi. Poliittinen virasto ja tuottajien oma ammattiliitto.
RA-ohjaajavieraat rentoutuvat Tornissa.
He menestyvät, koska eivät tee suomalaista elokuvaa vaan tekevät elokuvaa omilla ehdoillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti