tiistaina, maaliskuuta 31, 2015

Velkakellon kirous - Järisyttävä toimintaelokuva veronkiertäjien velkapelosta




Kuvasin tänään toimintaelokuvan - Velkakellon kirous -

Vaje väärällä veropolitiikalla, veronkierrolla ja verohelpotuksilla

Keskuskauppakamari on asettanut ikkunaansa velkakellon, joka osoittaa Suomen valtion velan ajankohtaista bruttomäärää. Tämän kellon avulla rahamiehet laittavat meidät polvilleen ja orjuuttavat meitä. He lietsovat pelkoa jotta suostuisimme ajamaan alas hyvinvoinnin rakenteet, julkiset palvelut, sosiaaliset turvaverkot, vain jotta suuret pankit ja rikkaat omistajat pelastuisivat, rikastuisivat. Tämän kellon avulla Suomea ollaan viemässä kohti tuhoa. Käsikirjoitus Kai Sadinmaa Arhi Kuittinen kuvaus Arhi Kuittinen





SUOMEA VALLATAAN JUURI NYT!








Hauska dokumentti ruotsalaisen feministin epäilyksistä


    Tämä on hauska. 

    Voi feministejä. Ette näe rikkaiden rasismia köyhiä ja lapsia kohtaan

  Ruotsalaisen feminismin historiaa

Sarja alkaa. 1/3. Onko feminismi kadottanut suuntansa? Vuonna 1999 julkaistu feministiantologia Pilluparvi kohahdutti kansankotia. Belinda Olsson tutkii, millaista on nykyfeminismi. Kuuluuko rinnanvilauttelu asiaan?

Akateeminen feminismi on nykynaisten prinsessatarina.

Feministit unohtavat, että kun tuloerot kasvavat niin tietysti naisten ongelmat kasvavat. Köyhät eivät voi hyvin, eivät edes köyhä naiset vaikka myisivät ruumistaan rikkaille alfauroksille asunnosta, koruista tai vaatteista. Feminismi on nyt eliittinaisten valtapeliä ilman yhteiskuntatietoisuutta kapitalistien luokkasodasta köyhiä vastaan.

Ei ole oikein ajaa vain naisten hyvinvoinnin parantamista. Se on elitismiä. Ja tilastojen väärentäminen suomalaisilla feministeillä naisen palkasta on törkeää - totta kai ylityötä tekevät miehet saavat tienata enemmä. Jos naiset eivät halua tms insinööreiksi niin pitääkö sihteerin palkka nostaa insinöörin palkan tasolle?

Humanismi voi toimia vain tasa-arvonpuolesta.

Nyt feministit ovat tulleet rikkaiden tukijoiden ja oikeistolaisten viekottelemiksi ja tukevat valtion purkamista vain rikkaiden ja mellakkapoliisien väkivaltakoneistoksi.












http://sv.what-character-are-you.com/m/sv/1733/index/10519.html?utm_source=Facebook&utm_medium=mobile&utm_campaign=trafficcheck





  II


Mistä tässä on kysymys:

" Tytöt uupuvat kaksi kertaa poikia enemmän lukiossa "

Tytöt opetetaan pätemään kouluissa.

Tytöt eivät opi tiedon takia vaan kelvatakseen opettajalle ja äidille. Lukiossa heidän itsetuntonsa on kyseessä , ei se, että he haluaisivat ymmärtää tai oppia tai kyetä olemaan itsenäisiä tulkitsijoita raakatiedolle.

Koulu ei opeta suhteellisuudentajua koska koulu opettaa eliitin näkökulmasta sensuroitua "tiedon konsensusta", harkitusti rajattua ja leimattua tietoa mikä näkyy varsinkin talvisodan ideologisessa paatoksessa oikeiston ihanteiden ja rajausten iskostamiseksi.

Pojat mielestäni osaavat kapinoida ja suhteellistaa tietoa tyttöjä paremmin koska he joutuvat tekemään äidintapon eli irtautumaan äidistä paljon aikaisemmin kuin tytöt - ihan psykoseksuaalis-biologisena kehitysvaiheena.

Koulu systeeminä ja ideologian toteuttajana käyttää törkeästi hyväkseen tyttöjen vahvempaa imitaatiovaistoa ja opettajat saavat siitä vallantunnetta.

Koulujärjestelmä on enemmän opettajia kuin oppilaita varten.

Karmaiseva yhteiskunnallinen seuraamus on se, että koulu luo alamaisia, politiikkaa ymmärtämättömiä ihmisiä, jotka kerjäävät eliitiltä kiitosta,

 jotka eivät ymmärrä kun valtaa käytetään eliitin etuihin eikä hyvinvointiyhteiskunnan resurssien puolesta.

Eliitti on ikäänkuin ikuinen opettajaäiti, jota lapsen rooliin jääneet alamaiset lopun ikäänsä pelookkaana ja sokeana ihailevat ymmärtämättä roolipeliä, ideologiaa massamedian ohjaajana, valheiden päämäärätietoisuutta ja vallan olemusta.  

 
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/uupumus-vaivaa-lukiossa/2012820?pwbi=1a6228bbb6557c140c1a30a59ad47603







sunnuntaina, maaliskuuta 29, 2015

YLE vihapuheen johtajana: Venäjä ei ole suurvalta

    YLE kyselee ohjelmassaan "säilyykö Vladimir Putinin kansansuosio?"

    valtavan kansansuosion johtajasta, joka on nostanut Venäjän Wall street Jeltsinin tuhon ja ulosmittaamisen jälkeen.    

    Taktisesti ja propagandalinjan takia samaa ei kysellä Obamasta, vaikka Amerikka käy imperialistista sotaa 20 maassa, eniten jopa Afrikassa täydellisen uutispimennyksen suojassa sekä on huikean lainavuoren huojuttama sekä matalan kansansuosion alla - päinvastoin kuin Putin valtiota suojelevana ja rakentavana ilman dollarilainoja ja dollariorjuutta suurimmalle maailman huijaukselle, yksityiselle FEDille. 

    Suomalainen journalismi väittää, että Venäjä ei ole suurvalta.

    Se on resurssien, lainoista vapauden, koulutuksen (maailman korkeimmin koulutettu kansa) sekä sotateknologian suurvalta, ilmiselvästi. Vähättely on vaarallista suomalaisten todellisuuden vääristelyä sodanlietsontana, jatkosodan oikeistoideologian toistuvana vähättelynä, suhteettomana vihapuheena, väheksynnän politisointina ja Amerikan aggressioiden ihailuna.  

  • YLE väittää myös että Venäjä on Yhden miehen suurvalta. Ei tasan ole. Putin edustaa laajaa eliittiä ja kansansuosiota, joka haluaa uudistaa itsenäisne, ei-dollari Venäjän pois Wall Streetin nuken, Jeltsinin tuhotoimien jäljiltä. Niin Jeltsin kuin Lenin saivat valtavia rahasummia länsi-pankkiireilta vallankaappaukseen. Länsieliitti on toden totta yrittänyt heikentää Venäjää kaikin tavoin, taloussodalla ja salaliitoilla oligarkkien kanssa. Ukrainassa EU syytää suomalaistenkin rahaa natsiystävällisille oligarkeille ja natsipataljoonille mutta syyttää Venäjää "putinin" omien oligarkkien mielistelystä. Putin on kuitenkin laittanut oligarkit maksamaan kovaa veroa mikä on nostanut kansansuosiota.

  • Kun YLE ja HS maanisesti väittävät ettei Venäjä ole suurvalta niin onko arvopohja todella suurvalta-sananmääritykselle se, että Venäjä ei käy Amerikan lailla imperialistista hyökkäyssotaa ympäri maailman ja uhkaile kymmeniä valtioita vaan Venäjä antaa vain geopoliittisesti selkeästi omalle kulttuurialueelleen materiaaliapua Ukrainan venäjänkielisille Kiovan nukkehallituksen pommituksen alla? 



Obama continues to be humiliated by the rising anti-dollar alliance





Venäjävihan täydellinen mielettömyys ja suhteettomuus Amerikan joukkomurhapolitiikan rinnalla. 3+ miljoonaa ihmistä tapettu 2001 alkeneen Amerikan wallstreet-dollarin valloituskampanjan eli neokolonialismin eli neoimperialismin jälkeen. Kiinan neokolonialismi toimii nyt rahalla ja lahjonnalla. Ja työllistämällä mm afrikkalaisia.


16 Articles That Expose How They Lied Us Into War in Iraq





US-Saudi Blitz in Yemen: Naked Aggression, Absolute Desperation






Anti-Russian Propaganda Is ‘Unconvincing’,

Because Western Narrative Is False 









Demokratia? Sanelua, massamediaa, laajaa sensuuria, emotionaalisen höpötyksen vyörytystä - sanelua

IL arvioi: Tällainen on uusi eduskunta

 Vaalit on peruttu, massamedia hoitaa eliittipuolueiden suojelun 
sensuurilla ja vaihtoehdottomuudella
hajaantukaa, ilmaista viinaa koko kansalle.












torstaina, maaliskuuta 26, 2015

Saudit laajentavat kolonisaatiosotaansa

Tilanne on seuraava maailmanpolitiikan uudessa eskalaatiossa:

koska saudit ovat öljydollarin ja dollaripörssin tärkein liittolainen, Washingtonin sotaneuvosto on antanut saudeille vapaan luvan saudi-imperialismiin ilman estoja.

Ja jopa Israel saattaa olla nyt vapaata riistaa saudi-isis ristiretkelle tyydyttämään saudien hybristä ja uskonnollista vihaa joka suuntaan, jotta saudit pysyvät dillarissa dollarissa Wall streetin ainoana tukipylväänä. Saudien wahhabismi-uskontohan on tuore eliitin itse käsikirjoittama kirkkovaltiouskonto ja pyhä sota -uskonto.


Saudisotilaat vyöryvät Jemeniin
- AFP: Siviilejä kuollut ilmaiskuissa    IL


Hyötyjä öljydollarille: 
Oil Up on Yemen Fighting, Weak Dollar

Oil settled up about three percent on Wednesday as a weak dollar, fighting in Yemen and speculative buying boosted crude prices despite record-high US inventories.








– Just Ordered This Command: Destroy All Christian Churches




 1932 uudelleenkäsikirjoitettu uskonto eliitin feodaalivallan tarpeisiin







Sweden’s feminist foreign minister has dared to tell the truth about Saudi Arabia. What happens now concerns us all


http://www.spectator.co.uk/features/

















*




They Lied Us Into War in Iraq






Peace Is Not Profitable Enough

  for the United States






America Loses No Matter Who Wins the Next Great Middle East War













Ruotsin pääministeri ei kannata sotilasliittoa Suomen kanssa


Ruotsin pääministeri Stefan Löfven ei kannata avointa sotilasliittoa Suomen kanssa, kertoo 12 maakuntalehden Lännen Media.


Tämä on ihan itsestäänselvää,

Ruotsi tietää etta Amerikan konfliktienluonnin doktriinissa Suomi on vain provokaatioaasi, uhrattava muuli Amerikan kolonisaatio-imperialismille ja aggressiiviselle 230 sotatukikohdan globaalille geopolitiikalle Venäjän provosoimiseksi, jättömaa Naton aggressioissa.

- Tietysti Ruotsi yllyttää Suomea syvempään kauppasotaan ja Suomen talouden tuhoamiseen - Ruotsin kilpailueduksi.


Suomalainen massamedia esitti etukäteen myös valheellisesti
, että Ruotsi olisi mukana nyt käynnissä olevassa lentosotaharjoituksessa. Toimittajat (päätoimittajat) taas hyväksyivät armeijan propagandan ilman mitään tarkistuksia. Ruotsi ei ole mukana koneiden kanssa sillä Ruotsin ainoa päämäärä on suojella Ruotsia  ja omaa talousaluettaan eikä leimaantua Suomalaisen oikeiston sotauhoon, uuteen jatkosotaan.

Samoin Ruotsi on nyt erillään itsenäisellä valuutalla taloussodassa viakka onkin hetkellisesti ja vapaaehtoisesti  kiinnittynyt euron kurssiin mutta voi lähiviikkoina tehdä saman kuin mitä Sveitsi: irrottautua euron kurssista luodakseen luottamusta euron romahdusta seuraaville.




   II

Amerikka on onnistunut ottamaan euron orjakseen ja taloussodan kärsijäksi Amerikan käynnistämässä ulkoisessa taloussodassa  Venäjää vastaan. Taloussota on tarkoitettu vain Euroopan heikentämiseen ja Ukrinan kriisin tuottamiseen sillä Amerikka on 12 kk aikana lisännyt kauppaansa Venäjän kanssa 5-7% !

Myös korkean teknologian kauppaa josta suomalaisnen lehdistö on valhedellut paisuttaakseen suoamalisten uhrautumishalua sokeassa eurohysteriassa pörssieliitin hyväksi tässä keinotteluoperaatiossa,

jossa euro on perustettu vain tukemaan öljydollaria ja pörssieliitin keinottelua EKP:n ja eurooppalaisten veronmaksajien hurjalal velkaannuttamisella dollari-keskeisten liikepankkien tukemisessa.

Siksi London City on ehdottomasti euron ja verotuksen ulkona.

Huijauskuvio on täydellinen.

Voisivatko vihreät ja vasemmistoliitto, ehkä jopa muutama demari herätä brutaaliin Suomen alasajaoon ja "ulkoistamiseen dollarin imperialismissa, globalisaation vaatimusdiskurssissa?

EU on operaatio hajottaa valtiot ja luoda Liittovaltiodiktatuuri liittovaltion armeijalla. Amerikan alaisuudessa.




    III


Journalismin vanhimpia syntysijoja, Spactator-lehti

It’s Nato that’s empire-building, not Putin







Fear and Loathing in Washington, Death and Destruction in Ukraine

21stcenturywire




Siunaa dollaria, sinun Jumalaasi
uhraamalla itsenäisyytesi


                             
             



             





















tiistaina, maaliskuuta 24, 2015

Alkoholi on länsimaiden ainoa sakramentti




Alkoholi on länsimaiden ainoa sakramentti.

Se vapauttaa vieraantumisen tunteen johtopäätöksiltä, se vapauttaa muutoksen tarpeelta, se vapauttaa itsetutkistelulta, se vapauttaa syyllisyydestä.

Se on unohdus, kuilu, naamion vaihtaminen, eliitin mahtavin ase: karnevaali, illuusio ja harha muutoksesta.

Muutoksen kokemus humalana, humalauhona, hybriksen paisumisena ja tai humalaväkivaltana, ilman muutosta ja tietoisuutta, ilman solidaarista yhteistä tiedostamista päämääristä ja niiden vaatimista keinoista.

::


Egyptissä oli kahden tason uskontoa: eliitin magiamysteerit marihuanan magialla, Osiris-ehtoollisella ja Osiris-ruumiinsyömisellä (Osirisleipä ja ylösnousemus lihan syömisenä sen tullessa lihaksi syödessä)

 ja työläisten alkoholintäyteiset karnevaalit, väärän kuninkaan päivä,  joissa eliitti liikkui työläisten vaatteissa ja kuninkaaksi nostettu humalainen teurastettiin juhlien lopuksi: eliittiä uhkaava muutos tapettiin symbolisesti ja reaalisesti, näytösluontoisesti joka vuosi.

Suomen valtionkirkon ja sen uskontorituaalien asema on hyvin samankaltainen. Jääkiekko ja vappu ovat kansan omaksumia uhon ja juopuvan muutoksen toiveen juhlia, jotka krapula sitten teurastaa.  Joulukin on aikamoinen ryyppyjuhla, salainen sellainen, pääsiäisen ruokajuoma-kohmeloa myös salaillaan.

Kirkko oli Suomen ensimäinen Alko.

Saksi-kirkkoruhtinaat julistivat viinan kirkon monopoliksi 1200-1400 (1300 myöhemmät kirkkoherrat) ja viinaa myytiin jumalanpalvelusten jälkeen kansalle kirkon tai pyhimysalttarin vierestä. Massojen hallinta oli päämäärätietoista alusta saakka.

Marihuana
on leimattu uskonnollisen kulttuurikolonisaation vuoksi. Shamanistinen itsetuietoisuus ja mystinen yhteys luontoon on kielletty Vatikaanin kolonisaatiouskonnossa vieraantumisen ja ns ohjailtavan "synnintunnon" takaamiseksi.

Vatikaani on pelkästään ja totaalisesti Osiris-Mithra -pappiskultti eikä sillä ole mitään tekemistä Jeesuksen kapinan ilosanoman kanssa.

::


Alkoholi on massojenhallinnalle paras huume. Se synnyttää ja vapauttaa lähes tiedostamattomassa tilassa aggression, jotta aggressio ei suuntautuisi poliittiseen muutokseen ja keskusteluun, analyysiin, tietoisuuteen, toimintaan, synergiaan, solidaarisuuteen.



::


PS Osiris-kultin takana voi olla suomalainen "skandinaavinen" Odin-uhrikultti ja Odin-ylösnousemus





























:




sunnuntaina, maaliskuuta 22, 2015

Syriza on pettänyt lupauksensa kreikkalaisille




      Syriza on antautunut eurojuntan papukaijaksi

Syriza Promises New Austerity List as European Institutions Intensify Pressure on Greece


Mitään muutosta, kapinaa ja itsenäisyyttä Syriza ei ole valinnut. Vain lupausten pettämisen äänestäjille.


Total Submission. Vaalilupaukset yhtä paperia kuin vasemmistoliitolla ja sinisillä vihreillä.

Syy on tietysti sotilasvallankaappauksen uhka ja pinnan alla säilynyt sotilasjuntta, joka on hoitanut CIA:n antaman tehtävän 35 vuotta etupäässä lahjomalla - mutta niksipussi on täynnä julmuutta Kreikan muutoksenjulistajat ovat vaipuneet polvilleen.

     Berggan keskustelutilaisuudessa veteraanivasemmistolainen Kreikasta ei suostunut edes vastaamaan kysymykseeni armeijan painostuksesta. Jotenkin paljastavaa. 

Islannin ex-rahaministeri kehottaa leikkauspolitiikan välttämiseen




II


Syriza on pettänyt kaikki lupauksensa

The SYRIZA Moment:

A Skeptical Argument


III

Totaalinen petos

Syriza’s leaders surrender: 
now it's up to the rank and file to resist



IV

Shokeeraavaa eurojuntan ylistystä - papukaijan rooli



" ‘Grexit’ advocates are anti-European" 
   says Greece’s Varoufakis



Shokeeraava käsijarrukäännös







Elokuva - tärkeimpiä viimeajan eurooppalaisia elokuvia





V

















    1. “One of the most elementary cultural skills is to know when (and how) to pretend not to know (or notice), how to go on and act as if something which has happened not in fact happen.” (Zizek, S)











link #Italia #Espanja #pankkikriisi #euro #Rinne #uusliberalismi #vasemmisto                  



lauantaina, maaliskuuta 21, 2015

Puoluejohtajat mylvivät ja media julistaa vaalit jo käydyksi

- päivitetty -       
Strategia on selvä.   

Nyt puoluejohtajat mylvivät ja  järjestävät poikkeuksellista sirkushupia kiljuvina apinoina kansalaisille ja kaikki tärkeät asiat eurojuntan ryöstöretkestä unohtuvat.

Apinat kakkivat päällemme ja me nauramme ehdokkaille.

Haluamme, että ongelmat häviäsivät ja meitä viihdytettäisiin. Kaikki onkin vain suurta pilaa ja showta.


Pienpuolueet saavat noin 200 kertaa vähemmän media-aikaa kuin massamedian nostamat "suurpuolueet". Vaaleja ei ole käyty mutta käytännössä vaalit on käyty sillä media esittää valitsemansa puolueet voittajina. YLE rikkoo yleisradiolakia kun kieltää toimittajia päästämästä pienpuolueen edustajia keskustelemaan studiossa livenä suurpuolueen edustajien kanssa.

Tämä on massasugestiota massasensuurilla. Fasistisen kulttuurin selvä valta-asema: "Ei ole vaihtoehtoja"
* Eliitillä onkin syytä sensuroida IPU:a sillä se on kommunistien kanssa ainoat vaihtoehdot euroterrorin ja Amerikan naton maihinnousun pysäyttämiseksi. 

Suomalaiset maksavat miljardin kuussa euron ylläpäitokuluja ja Saksa, dollaripörssi ja veroparatiisi London City rikastuvat ennästyksellisesti. Suomen pankki eli suomalaiset ovat taanneet myös yli 90 miljardilla EKP:n europrojektia eli Saksan markan lebensraumia saksalaisten pankkien lihottamiseksi. Suomalaiset ovat turhaan maksaneet velkakorkoja 70-80 miljardia euroa koska Suomi luopui omasta keskuspankista ja omasta valuutasta.



Suomalaisille ei kerrota mitä "EU-asioissa" tällä hetkellä tapahtuu - perustuslain purkaminen 
Perustuslain ”uudistamisen” eli HE 60/2010 mahdollistamista uskomattomista toimivaltasiirroista Suomea itseään koskien vaietaan valtamediassa edelleen.


Vihreiden ja vasemmistoliiton taktiikka
on brutaali: pysyä "lupausten ulottuvuudessa" eli valehdella kauniita sanoja ja lupauksia, joita eivät aijo täyttää. Sanovat kaiken, mitä äänestäjä tahtoo mutta eivät taistella ideologisesti uusliberalismin feodaalista pörssiideologiaa vastaan.

Ei vasemmistoliitto ole uusliberalismin, suomenruotsalasiten ssätiöiden ja kokoomuksen vastavoima  vaan Arhinmäki allekirjoitti kaiken kokoomuksen ja RKP:n hallituksessa: eurohysterian ja pankkitukien jatkamiseen veronmaksajien rahoilla (200 miljardia on tuhlattu eurofantasiaan),  amerikkalaisten maihinousun valmisteluun, yliopistojen romuttamiseen, koulujen sulkemiseen, pätkätyön lisäämiseen, alipalkkauksen lisäämiseen, vanhusten hylkäämiseen yms yms 
    Suurin taustavoima väärille johtopäätöksille ja kansan väärille reaktioille (köyhien vihaaminen, rasismi) on oikeistolaisen elliitin eriarvoistamispolitiikka ja tuloerojen maksimointi, uusliberalismi ja eurohysteria.

     Tämä nettiraivo on vain itsestäänselvyys, ei syy avuttomuuteen, katkeruuteen, rasismiin tai vihaan. Eliitti ja puolueet ovat valinneet konfliktien tiet, kaikki 8 voimapuoluetta ovat innoissaan mukana euroeliitin multiskaala-sodankäynnissä. Vasemmistoliitto hurraa eurodiktatuurille ja euro-uusliberalismille ja on satanen lasissa mukana valtioiden hajottamisessa toistaen kokoomusliskojen iskulauseita "yhteisestä eurooppalaisesta kohtalosta" eli antautumiselle pörssiterrorille ja natofasismille, Amerikan sotakoneiston ja pörssiryöstön maihinnousulle. 


Kysymys eliitin todellisuusharhasta massamediassa korotettuna
on eliitin luokkasodasta, jonka eliitti on aloittanut 1989 pankkimies Mauno Koivisto salaisilla ja laittomilla käskyillä pankkien ja rahaeliitin keinottelua suojelemaan.

70-luvun veroprogressiota ja yhteistä projektia eliitti kieltäytyy jatkamasta, se on purettu vaheilla ja eliitti luo nyt kaikin tavoin kaaosta, hämmennystä, reagoimattomuutta, syyllisten vapauttamista -  ja samalla media käyttää kaaosta eliitin hyväksi jotta julkisuudessa näkyy vain eiitin tulkinta "jokaisen oikeudesta rikastua". Eliitti pummaa valtion varat itselleen ja hylkaa valtion yhteiskuntasopimuspohjan.


Hurja väite salaisesta vallasta Suomessa

– ”Vaaleilla ei ole merkitystä” 




    A-talk 16.315 Areena; Tervo ja kaikki ihmettelevät miksi hallitus ei saavuttanut tavoitteita?  Siksi koska hallitus ei voi tunnustaa Päämäärää. Mitä? Eli valtion ja ihmisarvon tuhoamista pankkiirien pörssiarvojen takia. 
    Kun verotus on purettu eliitiltä pois, olemme tienristeyksessä, jossa eliitin valinnat paljastuvat. Nyt media on aloittanut taas kansalaisten syyllistämisen oikeiston valinnoista ja veronkierrosta. Terrorin kohteet joutuvat syynalaiseksi uusliberalistisessa propagandassa. 



    valtiosihteeri Esa Suominen

  • "Ihmispolo Stubb ryntäilemässä ympäri mediaa pistämässä leikkauslistoilla "paremmaksi" ja puhumassa läpiä päähänsä. On varmasti kaikille paras, hänelle itselleen ja hänen puolueelleenkin, ettei hän hoida enää nykyisiä tehtäviään kuukauden kuluttua. Romahtamista ei ole koskaan kiva katsoa, ihmisiä me olemme kaikki" 

Facebookkaili suorat sanat - ja poisti päivityksensä. 

" - Lopuksi Suomisen kirjoituksessa ja Rinteen kommentoinnissa tulee erinomaisesti esille politiikan tutkimuksessa viime vuosina paljon puhuttu politiikan affektiivisuus sekä tutkimukseni polttopisteessä oleva miehinen vallankäyttö. Suominen kyseenalaistaa Stubbin maskuliinisuuden, kyvyn rationaaliseen ajatteluun kirjoittaessaan tämän olevan paniikissa ja "ryntäilemässä ympäri mediaa". Hän käyttää Stubbista ilmaisuja ”ihmispolo” ja väittää tämän olevan romahtamispisteessä. "








    II

      Wannabe-porvareille on itsestäänselvää että SDP:ssä on äärioikeistolaisia eliitin etuja ajavia henkilöitä kuten mm. ex-dem Vartiainen & Päivi LIPPONEN "emmeolevasemmistoa" (Keskustassa ultraesimerkkinä kokkarikelpoinen Rehn). Täytyyhän vasemmisto pitää soluttamalla ja vedättämällä "kurissa" oikeiston hallinnoimassa ja kaappaamassa virkamieskoneistossa.

      Epädemokratia on lavastettu demokratiaksi: media rajaa tietoisuuden niin tehokkaaksi vallienohjaajaksi. Vastavoimaa ja vaightoehtoa ei ole oikeiston massamediassa.

      SDP myös hyväksyi amerikkalaiset uusliberalismin konsultit 1983 lähtien ja amerikkalaisen McKinsey&co tekemään hallitusohjelman!

      Eli veronmaksajien sadoilla miljoonilla on rahoitettu oikeiston ideologian iskemistä virkamiehille ainoaksi ideologiaksi - ohi demokratian ja eduskunnan.




     III

      Pakolainen Wahlroos kerjäämässä pääsyä Ruotsin aateliston jetset-piiriin rahan voimalla. Eliitin amoralismin paatos ja profiili.
      Itse ajattelen, että Wahlroos tietää kenraalien ja suomalaisen poliittisen eliitin suostuneen sotarumpuihin ja sodan sytyttämiseen Venäjää vastaan Amerikan taloussodan jatkeena imperiumin kiitosta kerjäten - ja suomalaiset uhraten. Sota tai siirtomaa kunhan madellaan Amerikan imperiumin edessä dollaripörssi-ideolgian tähden

        Roope Ankka vai Hannu Hanhi? Kun aamulla MTV3:n Huomenta Suomessa olin puhumassa Björn Wahlroosin uuden kirjan ulostulon merkeissä ja kun sanoin hänen maastamuutostaan, ettei hänen verojen tai rahan takia tarvinnut Ruotsiin lähteä, minua on pyydetty selventämään sanomaani. Tässä perustelut.
        Ensiksi perintövero, jota Ruotsissa yhtenä harvoista EU-maista ei ole. Perintöveron maksavat perilliset sen maan verotuksen mukaan, jossa he asuvat. Kumpikaan Wahlroosin lapsista ei asu Ruotsissa, joten he eivät voi saada ruotsalaista nollaverotusta mahdolliseen isänperintöönsä.
        Sitten kiinteistö- ja maataloustulovero. Kun Wahlroos on siirtänyt nämä joka tilanteessa Suomeen jäävät verot Joensuun kartanon uudelle omistajalle, joka on hänen poikansa, Ruotsiin muutto ei vaikuta niihin veroihin mitään.
        Sitten osinkovero, joka on Wahlroosin tapauksessa huomattavasti tärkeämpi asia kuin hänen ansiotuloveronsa Sammon johtamisesta. Sammon hallituksen puheenjohtajuudesta Wahlroosille maksetaan 160 000 euroa, vastaavasta tehtävästä UPM Kymmenessä 175 000 euroa ja Nordeassa 279 000 euroa. Nordeassa pannaan tänä vuonna toimeen hallituksen jäsenten palkkioiden kuoppakorotus 7,5%.
        Perustilanne maastamuuton yhteydessä on se, että Wahlroos joutuu kolmen vuoden ajan joka tapauksessa maksamaan veronsa Suomeen. Kun Ruotsi perii osingoista veroa 30 % ja Suomi suurista osingoista 33 %, Wahlroos hyötyisi tämän vuoden 19,5 miljoonan euron Sammon osingoistaan puolisen miljoonaa euroa, jos hän heti pääsisi Ruotsin veroille. Mutta ei päässe. Sitä paitsi sen edun kompensoi täysin Suomi antamalla osingosta 15 prosentin verovapauden. Jos mies on saanut osinkoja puhtaana käteen jo noin 140 miljoonaa euroa ja on nyt saamassa 14 miljoonaa lisää, osinkoverotus ei ajane häntä Ruotsiin.
        Mitä sitten tulee hallintarekisteriin, jonka kautta ulkomaalainen voi saada osinkonsa Suomesta aliverotettuna kahdenvälisten maakohtaisten verosopimusten mukaan, se etu koskee vain toisten maiden kansalaisia. Kun Wahlroos on ainakin vielä toistaiseksi Suomen kansalainen, hän ei hyödy asuinpaikkansa siirrosta Ruotsiin tässä merkityksessä mitään.
        Wahlroos ei siis päältä päin katsottuna ja näillä olettamuksilla ole veropakolainen niin kuin tuntuisi olevan Portugalin veroparatiisiin muuttanut Onninen Oy:n perijätär Maarit Toivanen-Koivisto. Ehkä Wahlroosilla on (Suomeen verrattuna) turvapaikan hakijoiden paratiisiin eli Ruotsiin tapahtuneelle asuinpaikan vaihdolleen muita syitä. Ruotsin perintöjen nollaveroista ei tässä yhteydessä kannata puhua, eikä ilmeisesti muistakaan veroista. Ei Wahlroos niin tyhmä ole, että jos hän päättää lähteä veropakolaiseksi, hän menee maailman kaikista maista juuri Ruotsiin.



    IV

    Eliitin luokkasota laajalla rintamalla - hyvinvointivaltio alas ja kahleet nilkkaan


         Professorit ja Tieteentekijät:

    Miksi EVA julkistaa vanhaa ja harhaanjohtavaa tietoa?






    V



        Dollari onnistui
        kauppasodan illuusiolla ja sotauhan vaatimuksilla upottamaan eurolta markkinoiden luottamuksen euron Venäjän kauppasaarrolla johon dollari ei osallistu vaan lisää kauppaa Venäjän kanssa. Te aivottomat natofanaatikot.  



        Euron valuuttakurssi on laskenut alkuvuonna jo lähes kuusi prosenttia suhteessa dollariin. Goldman Sachs uskoo laskun jatkuvan.  www.salkunrakentaja.com



      EU nytkähtelee

        Tämän takia on olemassa tullipolitiikka:
        Eurooppa tuhoutuu jos tullipolitiikka sallitaan vain Kiinalle ja Intialle

        EU asettaa tullin Kiinan teräkselle – Outokumpu ampaisi


        EU muutti näin - koska globalisaatio ei ole ratkaisu vaan pörssieliitin propagandasana valtioiden murskaamiseksi ja "ulkoistmsieksi"

        Oma tullipolitiikka, oma keskuspankki, oma valuutta, omat valtionyhtiöt ovat ehdoton edellytys hyvinvointivaltiolle ja korkean teknologian immateriaaliselle taloudelle. 





      VI

            YLE representerar:

        "Pyövelit toimivat tärkeinä yhteiskuntajärjestyksen ylläpitäjinä"


         eli aateliset ja kirkko saivat helposti varastaa kirkon vastustajien omaisuuden.
        YLE esittää feodaalisen aateliterrorin "yhteiskuntatyönä". Aikamoista valkopesua.




      VII

        Irlantilaiset kuolivat nälkään koska aateliset myivät viljelytuotteet ulkomaille - kuten Suomessa




        “Wear green on St. Patrick’s Day or get pinched.” That pretty much sums up the Irish-American “curriculum” that I learned when I was in school. Yes, I recall a nod to the so-called Potato Famine, but it was mentioned only in passing.
        commondreams.org



        VIII 

        Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea keskiviikkona antamassaan päätöksessä Suomen Sosiaalioikeudellisen Seuran tekemästä kantelusta. Suomen ratifioima sosiaalinen peruskirja edellyttää, että sosiaaliturvan minimimäärien tulee olla vähintään 50 prosenttia ekvivalentista mediaanitulosta ja missään tapauksessa minimitaso ei saisi alittaa 40 prosentin tasoa. Suomessa useimmat minimituet jäävät selvästi alle tämän tason.
           
          Komitean antama huomautus osoittaa myös sen, että Suomessa on vakava vero-ongelma, mutta ei tulojen ylä-, vaan alapäässä. Minimisairauspäivärahan, työttömän peruspäivärahan ja äitiysrahan kaltaisista etuuksista maksetaan vielä 20 prosentin vero. Se huomioon ottaen Suomi jää kauas jälkeen itse asettamastaan tavoitteesta minimiturvan tasoksi. (KU 13.2.2015





          IX

          Ihmiset elävät totaalisessa itsepetoksen kuplassa, mediakuplassa 
          - eivätkä ymmärrä että Wall Streetin suvut ja Englantilaiset lain avulla kovinta valtaa pitävät aatelissuvut ovat totaalisen sisäsiittoisia klaaneja ja toistavat 100% aateliskulttuuria ja valtaa. Massamedian marionetit eivät kerro kuinka jykevästi Englannin aateliset pitävät lain avulla korkeinta valtaa, pääministerin esityksetkin ovat aatelisten veto-vallan alla ja poliisien tutkintapaperit pedofiileistä vain häviävät. Uskomaton harhakoneisto vetoaa ihmisten "rationaaliseen" ajatteluun "sivistysvaltioista" ja "länsimaisista arvoista"- eikä niitä ole.




          X


          Median ote suomalaisten "todellisuustajun" ohjaajana on murskaava. Valheet Venäjän uhasta ja sensuuri Amerikan vallankaappauksesta Kiovan nukkehallituksen nostajana ovat törkeitä manipulaation keinoja. Amerikka sytyttää jatkuvasti megalomaanisia sotia ja on tuhonnut nyt Afganistanin, Libyan, Irakin, Ukrainen ja Syyrian uudella kolonisaatiolla ja mediasodalla.

          Amerikka on sodan vyöryttäjä, kriisien pyörittäjä ja sen rinnalla Venäjän syyttäminen Ukrainan venäläiskulttuurin suojelussa on naurettavaa. Venäjää ei kuitenkaan vain syytetä vaan toimittajat puskevat kovia valheita Venäjän toiminnasta samalla kun CIA:n operaatiosta Kiovassa ei puhuta mitään. Amerikan Nuland ja EU sopivat etukäteen nukkehallituksen ensimmäisestä valinnasta eli länsiliittouma valitsi hallituksen Ukrainaan kaaoksella ja vallankaappauksella. Nuland ja miljardööri Soros ovat ylpeilleet julkisesti Kiovan vallankaappauksen ja uusnatsien rahoittamisella.

          Amerikka on julistanut Venezuelan sosialismina viholliseksi - ja raha vyöryy vallankaappaukseen kuten aikoinaan Kreikan sotilasjuntalle, Kiovan natseille ja Chilen kaappausteurastukseen ym

          Massamedia palvelee 100% valtaeliittiä.

          Se, että uutisista on aidohkoa 2% journalismia, hukkuu täydellisesti työn uuvuttamien kansalaisten mediavilkuilussa.

































        Fascism is a religion. The twentieth century will be known in history as the century of Fascism.
        Benito Mussolini




        Ylijohtaja Juhana Vartiainen herättää huomiota erikoisella rinnastuksellaan.
        iltalehti.fi



      Kohta videolla 17 . 
      Suomenruotsalaisten säätiöiden valta, rahalla ja laajoilla verohelpotuksilla pienen eliitin suurin valta Suomessa: 
















        “One of the most elementary cultural skills is to know when (and how) to pretend not to know (or notice), how to go on and act as if something which has happened not in fact happen.” (Zizek, S)