keskiviikkona, tammikuuta 28, 2015

Massamedia ja eliitin kontrolloima traumatodellisuus - Katainen, Pasternak ja oikeiston eetos eurodiktatuurissa

Vakavaa lebensraum-politiikkaa ilmassa, kuten oli ennen talvisotaa mm Kekkosen, Rytin ja Erkkojen vetämissä salaisissa äärioikeistolaisissa kabineteissä joissa liikkui myös amerikkalaisten rahoittama ja kouluttama demarijohtaja Tanner. Kekkonen oli taas suoraan natsien palkkalistoilla ideologisena demagogina ja ehdokkaana Saksan rotuoppi-urheiluseuran johtajaksi.
  
Massamedian kierrokset ovat nyt ultrakonservatiivisella ja estottomalla propaganda-vaihteella (aivan identtisesti jatkosodan ajan kanssa) ja ihan avoimesti, osa ihmisistä kiihottuu Venäjävihasta täysin epärationaalisesta, emotionaalisesta "sokka pois" fasistisen vihan vapauttavasta evankeliumista torjuen kaikki suhteellisuudentajua ja seuraamustajua vaativat faktat. 

Kun on ideologinen vihollinen ilman totuusehtoja ja länsimaisen kulttuurin itsekritiikkiä niin se koetaan taas fasistisena vapautena unelmoida vaikka sodasta "kaiken ratkaisuna". Kunhan paha on ulkopuolella ja eurokriisin euroeliitin terrori unohdetaan.
 
Fanaattinen ideologia - faktoja vääristelevä - antaa vapauden tunteen ja eroaa rationaalisesta tavoiteideologiasta. Pohjoismainen malli on esimerkki rationaalisesta tavoiteideologiasta sosialistisena kapitalismina samalla pohjalla kuin muinaiskreikkalaisten demokratia, jolla on yksi ehtolause: eliittiä on hallittava, verotettava, valvottava ja rankastava jos eliitin valta ja kartellisopimukset uhkaavat yhteisön etuja.

Eliitin vapaus on terroria. Valtio on perustettu eliitin mielivaltaa vastaan luomaan vakautta ja yhteistä tehoa mm. kartelleja vastaan. Kreikkalaiset perustivat demokratian täsmällisesti eliitin toimintaa rajoittamaan. Eliitti hyötyy vakaasta valtiosta ja siksi eliittiä on verotettava ja sen kartellikiristysmetodeja on estettävä.


   
   II

Suomalaisilla on asiat todella huonosti. Stressihormonitkin maailman pahinta tasoa mutta eliitin media vauhkoaa kuinka ihanaa on Asua Suomessa. Sensuroitu historia on suurin tulppa suomalaisen ahdistuksen selvittämättömyydessä JA toistokierteessä itseään toistavana TORJUTTUNA psykokohistoriana. Sisällissodan jälkeen suomenruotsalainen porvarieliitti tapatti enemmän ihmisiä kuin Stalin suhteessa väkilukuun, 50-70 tuhatta. Saksan natsien jälkeen suomalaiset fasistit pitävät toista sijaa Euroopan joukkomurhaajien joukossa. Ulkoministeriö salaa kymmeniä tuhansia sivuja oikeiston kulissien ylläpitämisessä.


Nyt Arhinmäki ja hänen euromyönteinen kabinettitaustajoukkonsa on korruptoinut Vasemmistoliiton käskemällä jäsenten palvoa euroeliittiä ja pankkiirien eurojunttaa demokratian tuhoamisessa. Arhinmäki levittää pankkiirien luomaa propagandaa kuinka pörssin keinotteluun luotu euro on mukamas eurooppalaisen identiteetin ehto.

Mitään poliittisia johtopäätöksiä ei vasemmistoliitossa saa tehdä euroterrorin eli uusliberalismin seuraamuksista.  

Arhinmäen mieletön kokoomusta ja RKP:tä mielistelevä urapolitiikka ja räikeän halvaannuttava puoluekuri vallan pönkittämisessä on mahdollista sen takia koska Suomen historia on väärennetty ja oikeiston eli suomalaisen eliitin fasistinen historia ja sen seuraamukset on peitetty. Nuoret vasemmistolaiset eivät ymmärrä missä terrorissa ovat mukana kun hyväksyvät Arhinmäen EU-mielisyyden, Natomielisyyden, Arhinmäen isänisältä perityn venäjävihan, fasistien valitseman talvisodan ihailun Saksan rinnalla ja siitä nousevan Kiovan CIA-nukkehallituksen tukemisen.


  • Kreikassa sentään taitaa vasemmisto nousta CIA:n luoman 70-vuotisen poliittisen lahjonta ja Amerikan geopoliittisen terrorin, kuten mm CIA:n kouluttamien fasistien järjestöjen kaappaustoiminnan,  soluttautumisterrorin alta:



"Markkinoita
pelottaa esimerkiksi se, että Kreikan seuraava hallitus ei suostukaan jatkamaan edeltäjiensä ja troikan teeskentelyä, vaan tunnustaa tosiasiat ääneen: että Kreikka ei kykene milloinkaan maksamaan kaikkia velkojaan."

Olli Rehnin "talousihme" eli illuusion romahtamisen pelko ja lebensraum-pakkomielle Ukrainassa jopa sodan uhalla. 

Oliver Stone ja Kiova
"CIA:n sormenjäljet" (USAID-korruptio uusnatsien vahvistamisessa ym) näkyvät kaikkialla Kiovan verilöylyssä. Totuutta ei kerrota lännessä, - sanoo amerikkalainen elokuvaohjaaja Oliver Stone haastattelussa RT:lle ja Facebookissa.  
 "Likainen tarina läpikotaisin,  traagisesti vallankaappauksesta länsi on kertonut "Venäjän Krimillä" kun taas tosi kuva olisi "USA Ukrainassa." 
  Aseellinen vallankaappaus Kiovassa on tuskallisen samanlainen kuin CIA:n toiminta syrjäyttää ei-toivottuja johtajia Iranissa, Chilestä ja Venezuelasta, sanoi Oliver Stone kun oli haastattellut Ukrainan syrjäytettyä presidenttiä dokumenttia varten.
Stone vietti neljä tuntia Moskovassa haastatellen Viktor Janukovitshia, joka syöstiin vallasta helmikuu 2014 vallankaappauksessa.
"Tiedot seuraavat dokumenttissa, mutta näyttää selvältä, että niin sanotut "ampujat", jotka tappoivat 14 poliisia, haavoittivat noin 85, ja tappoivat 45 mielenosoittajaa, olivat kolmannen osapuolen agitaattoria", hän sanoi. "Monet todistajat, kuten Janukovitsh ja poliisin virkamiehet, toteavat näiden olleen ulkomaisia tekijöitä - CIA sormenjälkiä."
Elokuvantekijä lisäsi, että tapahtumat Kiovassa, jotka johti Ukrainan hallituksen romahdukseen ja uuten vihamieliseen hallitukseen Venäjää kohtaan, olivat samanlaisia kuin muissa maissa, jota hän kutsui "Amerikan pehmeää voima-tekniikkaa" tai "vallanvaihdos 101".
Historiallisesti ne olivat CIA-kaappauksia Iranin pääministeri Mohammed Mossadeqia vastaan vuonna 1953 ja Chilen presidentti Salvador Allendea vastaan vuonna 1973.
Viime aikoina oli 2002 vallankaappaus Venezuelassa, jossa presidentti Hugo Chavez oli lyhyesti syrjäytetty "sen jälkeen kun pro- ja anti-Chavez mielenosoittajia ammuttiin salaperäisin ampujin toimistorakennuksista" ja hallituksen vastaisia protesteja Chávezin seuraaja Nicolas Maduroa vastaan, joka " melkein kaatui väkivaltaan ", kuten Stone kertoo.
"Likainen tarina läpikotaisin, mutta traagisissa jälkimainingeissa tästä vallankaappauksesta niin länsi on kertonut "Venäjän Krimillä " kuntilanne  on "USA Ukrainassa."
Totuutta ei tuuleteta lännessä, "Stone kirjoitti. "Se on surrealistinen perversio historiaa joka on meneillään jälleen, kuten Bushin salaliitto ennen Irakin joukkotuhoaseiden -kampanjaa. Mutta uskon totuus lopulta nousee lännessä, toivon, aika olisi nyt lopettaa  mielisairas vedätys. "

Lisäksi dokumentti Ukrainan vallankaappaus, Stone on parhaillaan elokuvan NSA-ilmiantajan Edward Snowden, joka oli myönnetty turvapaikka Venäjän jälkeen altistaa käytäntöjä massa sähköisen valvonnan Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten.
Snowden tuli pulaan kauttakulkumatkalla Moskovan lentokentällä hänen passinsa oli peruutettu ja hän ei voinut jatkaa matkaansa Latinalaiseen Amerikkaan. USA haluaa kokeilla hänen teoistaan, mutta ihmisoikeusaktivistit ja yksityisyyden puolestapuhujia hän on sankarillinen sankari, joka on vainotaan paljastaen hallituksen likainen salaisuuksia.
http://rt.com/news/218899-stone-kiev-massacre-cia/



Ruotsalainen eliitti on "viisasta"
- oma kruunu varmistaa perheyritysten nopean
elpymisen euron romahtaessa mutta silti lobbaavat militaristista Saksan
lebensraumia, Ruotsiakin hyödyttävän pörssin keinottelun maksimointia

eurolla - ja venäjävihaa peittämään europankkiirien ryöstöretkeä. Ja
iloitsevat kun kokoomus on uhraamassa suomalaisia uuteen
bufferi-talvisotaan taas saksan ekspansion puolesta.

 Myös Ruotsin kolonisaatiovaiheiden huikea väkivalta ja terrori, suora nälkään tappaminen vuosisadasta toiseen, on pyyhitty pois Suomen historiasta ja se on käännetty suomenruotsalaisten vaativalla historiatulkinnalla suomalaisten kiitollisuudeksi Ruotsille nälkään tappavasta verotuksesta ja kirkon toiminnasta syyttäjänä ja yksilöiden vangitsijana pakkouskonnon moraalilakeina.

Kun Venäjä voitti Ruotsin Suomen sodassa. Ruotsin maailmanennätysnopeassa perääntymissodassa 1809 niin Ruotsin kuningas oli jo allekirjoittanut käskyn, jonka mukaan Suomen kieli on kielletty kouluissa, virastoissa, kirkoissa, dokumenteissa ja julkisissa tapahtumissa.  Ruotsin apartheid ja kolonisaatioterrori oli saavuttanut totaaliapexin, josta Venäjän tsaari kirjaimellisesti pelasti jäljellejääneen suomalaisen kulttuurin.




  III

Tuoreita taktisia vetoja

a

Kataisen ivallinen lakeija iltalehti yrittää nyt siirtää tyytymättömyyden tykistökeskitystä pois Stubbista.

  • "Tämän vuoden häikäilemättömin juoni"

"Jyrki Katainen junttasi itsensä rumasti komissaariksi, kirjoittaa Olli Ainola."
Alamaisille luodaan kriittisyyden illuusio mutta kokonaisstrategia tukee eliitin toimia valtion tuhoamiseksi. Jälkiviisaus ilman johtopäätöksiä. Jälkiviisauden tekopyhä vaatimus massamedian mielivallan ja elitismin jatkamiseksi. Taktisia siirtoja, retorista kiljuntaa ja harhautusta ilman tosimaailman johtopäätöksiä ja kaiken kultaa lukijoita mielisteleviä myötäily,  jotta katastrofin aiheuttajat ja taustavoimat voisivat jatkaa vallan kaappausta median ideologisesti ohjatussa virtuaalitodellisuudessa ilman syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä ja esittämistä.


"Kestävyysvajeesta" puhutaan ilman että viitataan veroprogression katastrofaliseen purkamiseen ja suuryritysten keskustaltakin saamiin valtaviin 23 miljardin vuosittaisiin verohelpotuksiin.

Tämä ei ole pieni kauneusvirhe vaan valtava idologine ohjaus sensuroinnilla.

Katainen hoiti operaationsa ja saa nyt nuhteluita aivan kuin hänen ja hallituksen taustalla olevaa ideologiaa ja eliitin salaliittoja amerikkalaisten konsulttien sanelemana ei tulisi kumota ideologisella analyysillä. Nuhtelut mediassa antavat ihmisille mielihyvää mutta eivät johda mihinkään poliittiseen johtopäätökseen mitä oikeistolle tulisi tehdä vaaleissa. Ihmiset eivät ymmärrä että keskusta on yhtä oikeistoa veronkierron ajajina ja vuotuisten 23 miljardin euron valtavien verohelpotusten eli yhteiskunnan elitistisen alasajon ajajina kuin kokoomuskin.

b

Salonius-Pasternak  on 100% kenraalien ja oikeistolaisten kabinettien takaama  poliittinen julistaja eikä yksinäinen, ahdistunut huutelija. 

Hän kertoo sen, mitä kenraalit haluavat omassa vallankaappauksessaan julistaa Suomelle Suomen alistumisesta Amerikan ja London Cityn sotavoimille, Natolle. Armeija on jo alistettu Natolle ja armeija luovuttaa sotilaita Amerikan kolonisaatiosotiin veronmaksajien kustantamalla koulutuksella.

Salonius-Pasternak ei voisi päivääkään huudella ilman eliitin ja kentraalien tyytyväisyyttä. Kaikki Tuomiojan laiskan ivallinen teatteripahksunta ilman toimenpiteitä on vain demokratiaa halveksivaa kulissia, jossa virkamies nostetaan ulkopoliitiikan ja kiihottamisen linjaajaksi. Jatkosota jatkuu, ideologia nousee talouspuheen takaa.

Salaisen ulkopolitiikan paljastajaksi, kenraalien unelmien toteuttajaksi.


New York Times propagandists exposed: Finally, the truth about Ukraine and Putin emerges


NATO was the aggressor and got Ukraine wrong. Many months later, the media has eventually figured out the truth




c


Timo Soini Naton ja uuden talviosodan lobbarina

 - puolueen jäseniä kuulematta ja puolueensa linjasta keskustelematta

Päätoimittajat ovat tahallaan jatkaneet Soinin linjanvedon salailua, lähes jokainen toimittaja puhuu kuin ei tietäisi Soinin linjaa. Tämä on mediaterroria pahimmillaan. Poliittisen tietoisuuden vääristämistä ja estämistä harhauttamalla.


d

Vaikka Paavo Väyrynen onkin natomiehiä ja uskoi Kekkosen kaksinaamisen salaisen ulkopolitiikan CIA:n tukemisessa niin on Paavo realisti  
  • Paavo Väyryseltä ehdotus: Krim tunnustettava osaksi Venäjää

    Keskustaveteraani Paavo Väyrynen etsii tuoreessa... uusisuomi.fi   



Jopa perustuslakia muutettiin niin että armeija ei enää puolusta Suomen itsenäisyyttä. Kuka toimittaja puhuu tästä avoimesti?  Armeijasta tehdään vain nyrkki ilman kansalaisten etua ja itsenäisyyttä. 



Te, jotka ylistätte Kiovan nukkehallitusta amerikkalaisella ministerillä, olette pelottavan tietämättömiä Amerikan kolonisaatiohyökkäysten historiasta


- Two weeks after the Panama invasion, CBS News sponsored a public opinion poll in Panama that found the residents in rapture over what had happened. Even 80 percent of those whose homes had been blo...  fair.org





Massamedia käy terrorisotaa todellisuuden väärentämisessä. Oikeistolaisten salaiittojen suojana.








Nato on ollut mukana kaikissa Amerikan isommissa salaisissa sodissa, alkaen Korean ja Vietnamin sodan teurastamisen tukikohtina. Nato ei ole rauhanliitto tai puolustusliitto vaan hyökkäysliitto.
 
Nato aloitti Eurooppalaisen "modernin" terrorismin yli sadalla terrori-iskulla 1950-luvulta lähtien GLADIO-operaatioina. Euroopan neuvosto on tunnustanut tämän.  Miksi? Jotta vieläkin toimittajat puhuisivat fakotja vääristellen Naton terrori-iskuista "kommunistien" ja "äärivasemmiston" terroriaaltona, joka lavastettiin mediaoperaationa näyttämään kommunistien terrorina ja pelottelemaan äänestäjiä vihaamaan vasemmistoa.  Myös Aldo Moron murha oli Naton suunnittelema ja pommit Italiassa, Englannissa, Espanjassa ja Unkarissa. 
 
Ei kannata olla tietämätön Naton taustoista ja natsien palkkaamisesta Naton upseereiksi. Kreikan sotilasjunttakin elää Kreikan armeijan mielettömässä rahan tuhlauksessa ja suuruudessa.

Kreikassa tapahtuu sotilasjuntan nousu milloin tahansa etkä näe massamedian kautta mitä Kreikassa tapahtuu. Näet vain ilmoituksen ja onnellisen uutisen että EU-myönteinen teknokraatti on taaas nostettu valtaan "kriisin ratkaisemiseksi" ja IMF-velkarahoituksen takaamiseksi. Ja kreikkalainen eliitti jatkaa veronkiertoa Sveitsissä lekotellen. 
   



IV

Pohjoismaat ovat kaikissa valtioiden välisissä vertailuissa huipulla, onnellisuuden, tehokkuuden ja turvallisuuden suhteen.

Nyt se valtion pohja on purettu Suomessa veronkierron paratiisiksi pienelle eliitille ja suuryhtiöille. Hyvinvointivaltio täytyy palauttaa nopeasti, jos puhumme yleisistä arvopohjista ja sivistysvaltiosta. Kokoomuslaiset puhuvat hävyttömästi sivistysvaltiosta kun keskittyvät koulutuksen murentamiseen ja veronkierron helpottamiseen.

Ei voi olla toiveita hyvinvoinnista, jos sitä puretaan eliitin suhteettomiksi eduiksi ja rikkaiden fantasiaksi alipalkattujen hyväksikäytöstä.
 
Hyvinvointivaltion palauttaminen on vain valinta mutta se edelllyttää eliitikin huutovaatimusten vastustamista. Solidaarisesti perustuslaki jälleen voimaan otettuna ilman EU:ta ja sen katteettomia ultrakapitalistisia ja oikeistolaisia vaatimuksia.

  •  "Vastakkain ovat siis globalisaation korporatiivisen ja salamyhkäisesti toimivan ylivallan jatkaminen tai ihmisläheinen, paikallisuutta korostava avoin yhteisörakenne, joka ei nykyvälineillä ole mikään este kansainväliseen toimintaan. Open Source-ajattelu poistaa näännyttävän kilpailutarpeen.

    Talousjärjestelmämme on susi ja se on tapettava ennen kuin se on raadellut kaikki lampaat."

    - Kansantalouden erittäin lyhyt oppimäärä, Timo Isosaari


Suomen tilanne, josta puolueita  ja virkamiehiä ei laiteta vastuuseen teollisuuden iuulkoistamisen jälkeen :

 
Suomen kansantalous velkaantuu samaan aikaan, kun Ruotsi ja Saksa vaurastuvat. Kuva kertoo vaihtotaseesta suhteessa kokonaistuotantoon, millä mittarilla Suomi lähestyy Espanjaa.
http://taloudentulkki.com/2013/01/04/suomi-vajoaa-espanjan-kastiin/


http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=bTbLslkIR2k
  


 
EU on jo romahtanut eliitin ahneuteen ”rahan vapauttamisesta” ja pörssin voittosuhteiden keinotekoisessa maksimoimisessa.

Suomalainen eliitti paasaa nyt säästäväisyydestä vaikka pitää sveitsiläisillä tileillä homehtumassa uutta ja vanhaa rahaa 100 miljardin verran tai sijoittaa pörssin aseteollisuuteen ja Ollilan lobbaamaan öljyteollisuuteen eikä sijoita suomalaisiin uusiin yrityksiin sitä rahaa. Ollilat lobbaavat Suomen omavaraisuutta vastaan niin rakentamisessa ravinnossa kuin energiatuotannossa.

  • Naomi Klein on kuvannut kirjassaan Tuhokapitalismin nousu

    lukuisia tapauksia, joissa erilaisia kriisejä on käytetty hyväksi yhteiskunnallisen omaisuuden yksityistämiseen, ammattiyhdistysliikkeen murtamiseen ja muuhun oikeistolaiseen politiikkaan. Niin äärimmäisiä ehdotuksia, kuin Klein kuvaa, ei Suomessa ole esitetty, mutta logiikka on sama:

    Kriisiin vedoten edistetään oikeistolaisia linjauksia.

    - http://jukkatorikka.blogspot.fi/2013/01/kasvun-avaimet-suomelle.html

Olen monta kertaa kuullut ihmiseltä, jolle suku on ostanut asunnon, auton ja lomamatkat, että valtio ei saa antaa ilmaista lounasta vaan ihmisten on opittava nousemaan ja pärjäämään yksilöinä. Onneksi en ole oksentanut kyseisten kokoomuslaisten päälle. Isona miehenä olen onneksi myös pasifisti.




Suomi on AINOA Euroopan maa, joka maksaa luottolukittajille.  Olemme kammottavan elitismin ja korruption riepoteltavana. 

Salaliittoja? Jos vain avaat silmäsi.

  •  Yhdistysten piirissä on kymmeniä sellaisia, jotka rahoittavat (vaaliavustusten muodossa ja muuten) poliittista päätöksentekoa siinä toivossa, että pystyvät vaikuttamaan lainsäädäntöön. Ovatpa jotkin jopa ostaneet itselleen nimikkopuolueita ja politiikkoja aina hallitusta myöden.   Kai Nyman:n blogi

    Suomen korruptiomiljoonat kanavoituvat aatteellisten yhdistysten kautta




  • Miten paljon tuota "lahjoitus" tyyppistä voitelurahaa kanavoituu poliittiseen koneistoon on suurelta osin hämärän peitossa. PRH ei nimittäin huolehdi, että korkeaa moraalista toimintaa harrastavat yhdistykset toimittaisivat tilinpäätöstietonsa julkiseen tietoisuuteen.  Yritysten ja muiden taloudellisten toimijoiden tuloslaskelmat saa PRH:n Virve palvelusta tai Asiakastiedosta, mutta rekisteröityjen yhdistysten tietojen kohdalla on pääasiassa tyhjää. Tilinpäätöstietoja ei ole saatavilla kuten oheinen taulukko osoittaa.



Uusi vuosi ja vanhan keinot


Massamedian eli valtamedian tärkein asia on saada eliitin korruption eli eliitin terrorin ja salailun, satojen salaliittojen ja valtaliittojen toiminnan näyttämään vaarattomilta.Talouskaaos esitetään erehdyksenä vaikka se on täsmälleen pörssieliitin suunniteltu ryöstöretki sääntelyn ja vastuun tuhoamisessa.  Ja kuinka vain emotionaalinen valhe joltakin poliitikolta mukamas riittää valtavan korruption uudelleenpiilottamiseksi. Jällkiviisautta eliitin toimien paljastuttua esitetään "demokratiaksi" mutta kaikki korruptio jatkaa huoletonta toimintaansa asiantuntijoiden vlaheiden suojissa. 
Pelkkä kevyt puhe asiantuntijalta että yhteiskunnan romuttaminen ja verohelpotukset "vain uhkaavat" joitakin palveluita kun ne tuhotaan täydellisesti ja mielenterveyspotilaatkin ajetaan kadulle ja itsemurhiin tarkoituksellisesti. 

Talvivaarassa viranomaiset suostuivat korruptioon ja valvonnan estämiseen ja nyt mukamas riittää se, että puhutaan "epäonnistumisesta" vaikka virkamiehiä on siirtynyt teollisuuden palvelukseen palkaksi siitä että ei valvonut ympäristörikosten estämistä.

Tämä on elitistinen strategia:  dramatisoimista syy-seuraussuhteuiden sekottamiseksi ja häivyttämiseksi, vastuun poistamiseksi jotta pelkkä keskustelu ja nyökkäly mediassa riittäisi eliitin pimeiden ja laittomien toimien suojaksi




  V

Perustelematonta ja hyvin ristiriitaista ideologiaa pitäisi kutsua aatteeksi, fantasiaideologiaksi.
0
Ideologialla on aina päämääränsä. Eliitin etuja ajavaa ideologiaa toimittaja ei voi rehellisesti esittää yleishyödylliseksi muuta kuin eliitin palvelijana ja aitojen asiantuntijoiden ohittajana.  Nyt korruptioon suostuneet toimittajat puhuvat suureen ääneen kuinka kukaan ei voinut tietää EU:n ja Saksan talouspolitiikan olevan vahingollista toimiessaan suuryritysten ja keinottelijapankkiirien vaatimusten mukaisesti.

Jokainen ihmisryhmä valitsee tulevaisuutensa idoelogian kanssa. 

EU on tahallinen katastrofi, jossa päämääränä on valtioiden heikentäminen ja ihmisarvon tuhoaminen pois valtion toiminnasta.

Rahaa pumpataan vain talouskatastrofin aiheuttajille.

Terrori jatkuu syyllisten ehdoilla ja media esittää tämän ainoaksi vaihtoehdoksi pääuutisvyörytyksessä. Vaihtoehtoja ei muka ole ja humanistista yhteiskuntaideologiaa esitettään taantuuneeksi kun eliitin vallankaappausta esitetään edistykseksi ja vapaaksi taloudeksi - eliitin rikastuttamisessa ja veronkierrossa.

Ei voi olla olematta ideologiaa kun nykyisyyttä säännnöstellään tulevaisuuden tavoitteiden hyväksi arvojen pohjalta.Politiikka on aina arvojen kautta tulevaisuuden mahdollistamista ja ohjaamista. Nyt mahdollistetaan vain eliitin rikastumista ja demokratian tuhoamista plutokratian ja totalitarismin alle.

Taloustuhon aiheuttaneet käyttävät talouskriisiä nyt aseena, oman valtansa entistä röyhkeämpänä pönkittämisenä aivan kuin kukaan ei olisi vastuussa pörssieliitin ryöstöretkestä ja EU:n sekä EKP:n rahamassa ohjaamista keinottelijoille keinottelun lisäämiseksi.

Talouden totaalituhoa valmistellaan venäjävihalla jotta poikkeustilan lait ja eliitin diktatuuri saadaan ajettua vaivattomasti sisään "ulkoisen vihollisen" tähden.

Kansalle luodaan illuusio, että sisäistä vihollista eli eliitin talousterroria ei ole uhkana ja romahduksen syynä.


SAK:laisen Metalliliiton tutkimuspäällikkö Jorma Antila 

-
Suomen ongelmien juuret ovat teollisuuden rakennemuutoksessa, joka yhdistyy suhdannetaantumaan. Niistä kumpikaan ei johdu kilpailukyvyn puutteesta.

Antilan mukaan virallisen totuuden takana eivät suinkaan ole kylmät faktat, vaan kyse on poliittisiin tavoitteisiin sopivasta tarkoituksenmukaisuudesta.
– Kilpailukyvyn menetyksen syiksi tarjotaan, että palkat liian korkeat, lomat liian pitkät ja työajat ovat liian joustamattomat. Mitä ikinä nyt keksitäänkin.



Ideologista vastavoimaa ja puhetta näkyy nyt yhä enemmän kun valtiontaloutta ja valtionyhtiöitä on tuhottu suurpääoman pörssi-ideologian vaatimuksesta. Kun oikeiston talouspuhe onkin ollut vain valtiontalouden tuhoamista markkinavoimien ryöstöretkeä siloittamaan.

   Valtio voisi milloin tahansa puolustautua pörssin ja pääoman taloussotaa vastaan.

Pörssipääoman mukaan on vaadittu että Eurooppa luopuu teollisuudesta ja saasteetoman teknologian eduista teollisissa tuotannoissa. Tämä ei ole kehitystä vaan talousterroria ilman ympäristöajattelua teollisuuden uloistamsiessa orjatyöhön ja saastuttavaan teollisuustuotantoon Aasiassa. EU on luotu estämään valtioiden puolustautuminen tullipolitiikalla - vaikka samalla ylistetään "globalisaation ihemitä" Kiinan ja Intian ihmettä jotka pysyvät koossa huikean kovalla tullipolitiikalla!! Globalisaatio ja Euroopan maiden kahlitseminen esitetään uuden talouden ehtona mutta se on vain pörssikeinottelun ja orjatalouden kolonisaatiota.

'
Onko pörssitalouden kolonisaatioprosessi ja sotatalouden nouseva korostaminen öljydollaria puolustamassa identtinen natsi-Saksan kehityksen kanssa?

Venäjävihan argumentaatio on nyt täysin identtinen Saksan ideologisen uhon pohjalla.

Venäjä on "uhka" joka on tuhottava "ennen kuin se tuhoaa meidät".

Kiovan hyökkäyssota ei ole uhka "Euroopalle" mutta itäukrainalaiset ovat uhka, kun puolustautuvat uusnatsipuolueiden  johtamaa ja useiden maiden uusnatsien miehittämää, huonosti koulutetua militanttiarmeijan hyökkäystä vastaan. Argumentaatio on fobiassaan identtinen natsien kiihkovihalle.
 
Saksalainen armeijan kouluttama ja teollisuuseliitin rahoittama natsifasismi varasti sosialismi-sanan ja loi natsien katuterrorin kautta ison rahan ja amerikkalsietenkin pankkiirien takaaman ultrakaptialistisen sotatalouden, kolonisaatiotalouden tuoton logiikkana, samaa, jota Amerikka ja pörssi-ideologia on nyt rakentamassa keinotekoisilla kriiseillä ja hyökkäyssodalla Syyriaa, Afganistania, Irakia, itä-Ukrainaa, Libyaa ja kymmentä Afrikan maata kohtaan. Kolonisaatiosotia ylistetään massamediassa rauhanturvaamiseksi vaikka Amerikka ja Englanti ovat sotien sytyttäjinä megalomaanisia kaaoksen luojia. Orjuudesta kapinalla vapautunut Haiti on ollut katkeran siirtomaa-Ranskan ja muiden transatlanttisen liiton maiden taloussodan kohteena 200 vuotta ja massamediassa se ei aiheuta mitään värinää.







 VI

Torjunta on pyhä porvarillinen aatteen tärkein mekanismi. Luo statustodellisuus ja fanatismi tukemaan eliitin pelkoja ja hysteriaa.

Kirkon pyhä tehtävä on luoda eliitin kontrolloima torjuntatodellisuus ja maksimoida turruttava traumatodellisuus. Kun eliitit ryöstää ja raiskaa kansan resursseja on kirkon tehtävä opettaa tsuhnat pyytämäään häpeässä ja riittämättömyydessä eliitiltä anteeksi syntejä. 

Kansa ei saa vaatia natsimielistä eliittiä vastuuseen talvisodasta ja jaktosodasta vaan valtionkirkossa ja massamediassa  ihmisille julistetaan kunka ihmisten on oltava ylpeitä kärsimyksetään ja tahdottava uhrautua jokaisessa eliitin sodassa ja talousterrorissa eliitin pörssituottja maksimoinmaan suurpääoman Molok-uskonnossa, uhriuskonnossa, jossa ylistetty vapahtaja nauttii verisestä ja itsetuhoistasta uhruautmisesta ja uhriutumisesta.
 
Natsi-Saksakin oli vain oman statuseliittinsä ja vanhojen aatelissukujen keksintö, tuotekehittelyä.

Natsipuolue luotiin teollisuuseliitn rahalla ja käsikirjoituksella eikä kaduilla katukulttuurina.

 Kiovan natsipuolueen jäseniä on koulutettu nato-Puolassa ja rahoitettu CIA:n USAID:n yli 5000 miljoonan dollarin ohjelmalla. Mikään ei ole sattumaan Kiovan vallankaappauksessa, täsmälleen sama prosessi kun Kreikka ajettiin veriseen sotilasjuntan vallankaappaukseen.










"Yhdysvallat" on siis suuren pääoman "pörssi-ideologian" levittäjä vanhan kolonisaatio-imperialismin keinoilla.


EU on orja London Citylle vanhojen eliittisukujen veronkierto-operaatiolle ja velka-ansojen rakentamiselle ja kolonisaatille joka jatkuu "pörssi"-nimikkeen alla. Et ymmärrä mitään euroterrorista jos et pääse jyvälle Lontoon keinottelusta ja kuplasta
http://yournewswire.com/secret-city-a-film-about-the-city-of-london-and-the-corporation-that-runs-it/







Kuinka euroterrori paljastuu ja todentuu tyhmille hyväuskoisille?

Suomi oy on niin persauki EU:n takia, että päättäjien tempoilevat yritykset estää virallinen konkurssi on lähinnä naurettavia.

Finanssivalvonnan antamat määräykset pankeille pistävät suurimmalta osalta ihmisiä oman asunnon hankinnan totaalisesti mahdottomaksi.
Myös yksityisyrittäjiä alkaa menemään konkurssiin kiihtyvällä vauhdissa tuon samaisen finanssivalvonnan takia.
Nyt pudotetaan asuntovelan korkovähennysoikeutta rajusti, joka vie ihmisiä vararikkoon ja asunnot pakkomyyntiin.
Samalla uudet määräykset pankeille asuntovelan tiimoilta estää juuri ketään ostamasta asuntoa.
Näistä seuraa, että vuokrat tulevat kohoamaan pilviin, koska ihmisten on pakko jossain asua (tai sitten he tulevat asumaan ulkomailla).
Pelkästään nuo finanssivalvonnan määräykset kertovat sitä yksinkertaista kieltä, että Suomen talous tullaan pysäyttämään viranomaismääräyksillä, ja saattamaan ihmiset jopa nälkäkuoleman partaalle siinä vaiheessa kun sosiaaliturvaa on pakko heikentää kun se ei kestä kuormitusta joka siellä jo nyt on.
Ei hitto tätä hommaa... täysin järjetöntä, ja jos jätetään huumori pois, silkkaa v*ttuilua ihimisille ja taloudelle.  -- Jaakko Tamminen





Aivan pakko on Hesarinkin taas kulttuuriosastollakin demonisoida vaahtoavasti Venäjää kuten propagandatoimiston täytyy:

Kuin kulttuuripuolella vain Venäjän selvä leimaaminen kiihkollisesti olisi ihanteellista kulttuuripolitiikkaa "läntisten arvojen puolesta". Näin ei puhuta Amerikasta tai Englannista kuten puhutaan Venäjästä massamedian yhteisessä hyökkäysrintamassa leimaamassa Venäjää pahan akseliksi vaikka EU tukee Saudi-Arabian homojen ja humanistien tuhansia teloituksia joka viikko.
 
Kirjoituksessa Venäjän suora leimaaminen sivistyksen ulkopuolelle on selvää kun ihmetellään kun sieltä tulee yhteiskuntakriittistä elokuvaa - jonka laista elokuvaa Suomessa ei tehdä elokuvasäätiön ja OKM:n sensuurin alla ! 

Mieti hetki kuinka median luoma todellisuus vääristyy harkitusti. Suomessa ei ole vapaata elokuvaa kuten Venäjällä. Elokuvasäätiö ei hyväksyisi suoraa elokuvaa puoluekorruptiosta tai Ilka Kanervasta yms.
 
Aivan kuin Suomessa olisi demokrattinen armeija, demokraattinen Supo, demokraattinen natottamisen salailu, demokraattisesti salatut ulkoministeriön arkistot ja demokraattiset CIA:n kidutuslennot Tuomiojan virnuilun takana. Moukkien kulttuurimogulit vuosikymmeniä kätkemässä Erkkojen syyllisyyttä talvisotaan ja jatkosotaan; Erkot "läntisten arvojen puolustajina" natsien kannattajina salaisissa kabineteissa ja Kekkonen natsien palkkalistoilla ideologisena demagogina.

Ihmiset elävät täydellisessä tietämättömyyden usvassa oman maan brutaalista historiasta, oikeiston salaliitoista (sensuuri on aina salalliitto)  ja venäjävihaa tarjotaan ylemmyydentunteen todisteeksi. 














  • SUOMI TUHOTAAN JUURI NYT

" Miksi Suomi-niminen valtio pohjoismaisine periaatteineen, demokratiakäsityksineen, puolueettomuusperusteineen, sosiaaliturvineen ja terveydenhoitojärjestelmineen tuhotaan juuri nyt?
Kuka hyötyy siitä, että lainvalvontaviranomaiset ovat yhä alistetummassa asemassa poliitikoille, että kansalaisten turvallisuudesta vastaavien katupartioiden määrää vähennetään, että poliisista pyritään muokkaamaan kansaa kurittava ja kontrolloiva instanssi?

Kuka hyötyy siitä, että puolustusvoimia ajetaan voimallisesti alas?

Kenen etua ajaa se, että valtion veropohja romahdutetaan samaan aikaan, kun valtio velkaannutetaan?

Kenen etu ovat SOTE- ja kuntauudistus? Eivät sinun, tai kuntien.






Olemme tilanteessa, jossa kansalaiset odottavat oikeistolaiselta muutosta oikeistolaiseen tuhoamaan valtioon: keskustan Sipilä on asekauppias, miljonääri, NSA:n kanssa salaisia sopimuksia tehnyt fundamentalisti-lestadiolainen, jolta suomalaiset odottavat muutosta.


Tilanne on niin irvokas

että sanat eivät riitä kuvaamaan suomalaisten tietämättömyyttä ja poliittista tiedostamattomuutta.

Taantumista esitellään nyt ylpeänä taktiikkana




Konservatiivinen jargon korostaa siis sitä, että demokratiaa ja itsesääntelyä, todellista itsenäisyyttä ei ole vaan eliitti määrää mikä on "perinnettä" ja hegemoniaa. Antakaa eliitin hoitaa isot asiat ja keskittykää epätoivoiseen rahan ansaitsemiseen älkääkä huomatko tuloerojen harkittua lisäämistä eliitin luodessa itselleen taivasta ja muille helvettiä.

Pörssin suurpääomalle, Saksalle ja Natolle alistumiseen ajajat, itsenäisyyden tuhoajat puhuvat isänmaasta ylpeästi.

Kyllä, vain kyllin suuri valhe voi lamaannuttaa suomalaiset koska koulujärjestelmä opettaa vain sokeaan luottamukseen ja alistumiseen. Siksi valheet ovat kannattavia vetoja.   


Kokoomus on 25 vuotta kirkunut liberaalin imagon puolesta mutta todellinen demokratian vastainen ydin ja elitismi ei ole koskaan hävinnyt: konservatiiviset klisheet ja hierarkiat ovat täsmällisesti demokratian vastaisia ja statuskontrollin mukaisia. Kokoomuksen vastuu 1989 lamaan keinottelutalouden rajattomassa sallimisessa ja pankkien vapauttamisessa lama-ajan ryöstelyyn ja talouden tuhoamisen lisäämiseen on pyyhitty mediasta pois ja nyt alkaa taantunut ultrakonservatiivinen vaihe, jossa kokoomuksen ja RKP:n ajama uusliberalismi halutaan peittää konservatiivisella jargonilla kansan rauhoittamiseksi ja epäpolitisoimiseksi. 

"Perinteet"

"Suomen kansan ikuinen ystävyys natsi-Saksan kohtalon kanssa". Perinne.  Olihan sekin perinteisiin vetoamalla luotu puhallus. Jalo rotusota ja oikeiston ideaalien täyttymys.
 
Ei kannata unohtaa oikeiston puheita viime sotien ajalta jos puhutaan perinteistä ja oikeistosta.







Miksi Englanti rikastui?
Mikä elitismi ja epädemokratia on EU:n esikuvana? 







2 kommenttia:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

" Joko sodasta on päätetty Niinistö? "

" - Kaunaisen, katkeroituneen ja sotaisan miehen puheelta kuulosti Niinistön uudenvuodenpuhe. Selvästikin jos sodasta ei ole vielä päätetty niin ainakin siitä on eri tahoilla keskusteltu. Niin syvän trauman oli Krimin kysymys hänen taustavoimiinsa jättänyt. Että Venäjä meni ja otti itselleen ”Krimin”. Niinistöltä jäi kuitenkin sanomatta, että hänen mielestään olisi varmaan ollut parempi, että Nato olisi saanut haltuunsa Krimin. Niinistön olisi syytä muistaa runsaan 70 vuoren takaiset tapahtumat. Silloin Suomi liittoutui Saksan kanssa ja Venäjä haki diplomaattisesti ratkaisua Leningradin kysymykseen. Ei voinut olla niin, että Hitler-Saksa on aseineen hyökkäysvalmiudessa Suomen puolella Leningradin porteilla.

Kulissientakaista Nato-peliä

- Se mikä Niinistön sotapuheesta kävi hyvin ilmi, ”Nato- soppa” kiehuu yhä kovemmalla voimalla. Kyllä se kävi äijän puheesta hyvin ilmi, että nyt Nato-suhteita on kehitetty aivan uudelle tasolle. Ei hän suoraan uskaltanut sanoa tarkoittavansa valmiiksi neuvoteltua ”Isäntämaasopimusta, joka käytännössä on toisinto sotaa edeltävästä kauttakulkusopimuksesta. Samaan koppaan on lisättävä vielä mm. syyskesällä Turun saaristossa pidetty Nato-sotaharjoitus. Niinistö olisi voinut suoraan sanoa, että vanha toistuu. Saksan tilalla vain ovat EU ja Nato.

EU ja ”puolustus”

Ainakin nyt Niinistön puheesta varmistettiin se mitä joskus on häveliäästi peitelty, että keskeisin tekijä EU-jäsenyydessä oli ”turvallisuuskysymys” eli irtaantuminen YYA-sopimuksesta ja siirtyminen kohti länttä ja Natoa.

Päättäjämme vaan eivät tahdo muistaa sitä, että meillä on runsaan 1000 km pituinen maaraja Venäjän kanssa. Jo isäntämaasopimus antaa mahdollisuuden Nato-joukkojen sijoittamiseen alueellemme. Ei voida pitää mahdottomana sitä ajatusta, että tällaisessa tilanteessa Venäjän on pakko hakeutua keskusteluihin Suomen valtiojohdon kanssa rajansa turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

Tämän vaistoaan selkeästi äärioikeistolainen Charley Salonius- Pasternak, joka ennakoi Suomelle ”omaa” sotilaallista konfliktia. Sen ennakoi samaan aikaan Erkki Tuomioja puhuessaan puhuessaan ”Venäjän kiinnostuksesta Ahvenanmaahan”. Kaikki tällaiset kysymykset nousevat oikeasti esiin, jos sotilaallista tilannetta kiristetään tietoisesti. Ja tähän nykyiseen sotilaallisen tilanteen kiristämiseen on yksinomaan syypää Nato, EU, USA ja Suomi. Tulisi muistaa, että kyllä me Venäjän kanssa pärjäämme kehittämällä ja luomalla hyviä naapuruussuhteita.

”Liisan listan” esille nosto ennakoi pahoja aikoja

Niinistö otti esiin myös ns. Liisan listan. Kyllä me sen muistamme. Se merkitsi demarien antautumista uusliberalistiselle kovalle markkinakapitalismille ja se merkitsi sotaa edeltävän tammikuun kihlauksen toisintoa. Ei voinut välttyä ajatukselta, että tässä kohdassa Niinistö sekä kiitti demareita oikeistolaisesta politiikasta sekä samalla vetosi tämän politiikan jatkon puolesta.

Sodasta ei välttämättä ole päätetty, mutta Niinistön (pitkiin aikoihin taantumuksellisin pressan pitämä puhe) esiintyminen osoittaa, että kulissien takana käydään vaarallista peliä.

On muistettava, että Venäjän ”pyyhkäiseminen kivikauteen” saattaisi jopa Naton voimin onnistua. Mutta siinä saisivat siipeensä kaikki muutkin. Jos sen jälkeen jäisi vielä jotain jäljelle vaikkapa uusoikeistolaista politiikkaa harjoittavia kapitalistiblokkeja, ei kriisi siihen päättyisi. Sen jälkeen maailman jaosta taistelisivat omien kapitalismin sisäisten talouslakien seurauksena jäljellä olevat kapitalistiblokit. Eiväthän rikolliset pääse koskaan sopimukseen keskenään. Parempi vaihtoehto olisi Niinistönkin vain suuntautua kehittämään luottamuksellisia suhteita sinne Venäjän suuntaan


Heikki Männikkö
EU:n Vastaisen Kansanrintaman puheenjohtaja

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Machiavellin Kekkonen, Ruhtinas

Stalinin ylistäjä Kekkonen

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015020319137305_uu.shtml