- nosto 2008 -
Blade Runner. Final cut.
Tämän elokuvan esikuvaa harva osaa etsiä Andrei Rublev-elokuvasta.
Paljon visuaalisia ilmaisukeinoja ja karakteerien monitulkintaisia esittelymuotoja Tarkovskin elokuvasta on omaksuttu tähän Ridley Scottin visuaaliseen runoelmaan.
Päähenkilön problematiikka on samankaltainen: identiteetin häviämisen uhka ja suurempien voimien langettama vastuu.
Karakteerin havainnoinnissa katsoja asetetaan todellisuutta imitoivaan ajan prosessiin: katsojan havainnointia ei kiirehditä eikä alusteta johonkin tiettyyn käyttötarkoitukseen. Kerronnassa katsoja voi samaistua syvemmin "pahiksiin" - eikä päähenkilöitä määritellä onnistumisen ja tehtävien suorittamisen kautta vaan seikkailua nimittävä määre on kyseenalaistamisen ja muutoksen prosessi.
Vasta tämä kolmas julkaistu Blade Runner versio on Ridley Scottin aivan oma edit versio. Ensimmäinen julkaisematon ja kursailemattoman meditatiivinen esiversohan oli 4 tuntia pitkä - joten ehkä vielä extended versio on tulossa. Tuskin. Tämä leffa on kuitenkin hyvä testi. Tosi elokuvaentusiasti ei nukahda tämän leffan aikana vaan sitä vastoin pulssi nousee vaikka rytmi on hidas ja meditatiivinen.
Blade Runnerin alkuperäisteos on Philip K. Dickin kirja Do Androids Dream of Electric Sheep? .
Philip K. Dick oli uskomaton visionääri. Hän oli olosuhteiden pakosta taiteilija, sillä hänen shamanistinen tajuntansa ja mielenterveytensä häilyi monen aikakauden ja identiteetin välillä. Välillä hän tunsi olevansa Rooman katakombeissa ja välillä Marsin siirtokunnissa. Philip K. Dick kirjoitti "pakonomaisesti" ilman tahdonalaista mielikuvitusta hurmosvisioistaan kuin juutalaisten profeetta Jeremia.
Philip K. Dick ehti näkemään juuri ennen kuolemaansa kymmenen minuuttia Blade Runner-tuotannon kaupunkivisioita - ja oli taas hämmentynyt tajuntansa ja todellisuuden uskomattomasta sekoittumisesta. Yhden houreista tuli yhteisiä.
Pitääpä kaivaa arkistoistani yksi vanha Andrei Tarkovski
-paperiartikkelini ja pukata sekin tänne blogiulottuvuuteen. 2010
-paperiartikkelini ja pukata sekin tänne blogiulottuvuuteen. 2010
Hei hyvä Arhi,
VastaaPoistaKiitos, olipa hieno analyysi
todella kiinnostavasta ja
tärkeästä filmistä! Tarkovskihan
on vähintäinkin merkittävä
ja (aina) ajankohtainen.
Hänen teoksensa eivät ihan
helposti avaudu - pohtimatta.
Muuten, mitä ajattelet tämän
vuoden Skepsis-yhdistyksen
Huuhaa-palkinnon perusteluista?
Kun olet fiksu mies, niin olisi
mukava kuulla näkemyksesi. Itsekään
en pelkää aivojen käyttöä;)
Ps: Mullekin Pentikäisen kirja, myös
väitöskirja varsin tuttu, joskus
sen tenttasinkin, kuten kai Sinäkin.
Uskontoantrologia on tärkeää, mutta
itse kaipaisin myös hieman nykyistä enemmän uskontososiologiaa
Rodney Stark?, Milton Yinger,
Brian Wilson ja myös yhä varsin
aktiivinen Robert Bellah.
Tietenkin Ernst Troelschin massiivinen teos on yhä tärkeä.
Suomessa muun muasa Titus Hjelm tekee hyvää työtä uskonnonsosiologiankin alueella.
Lauri Honkoa pidän edelleen Suomen
mr. uskontotieteenä, niin tärkeitä
ovat olleet hänen kontribuutionsa muun muassa van Gennepin teorian
Rite de Passage analysointiin ja
myös ylipäätään perinnelajianalyysiin myös folkloristiikan saralla.
Ystävällisesti Matti (Taneli)
Uskontotieteen laitoksen työntekjäkaarti on totta tosiaan jäänyt ajasta 30 vuotta jälkeen Suomessa.
VastaaPoistaSemantiikka ja uskontososiologia saisi luvan nousta Suomessakin omille jaloilleen. Uusia väitöskirjoja on tulossa modernilla otteella - vaikka laitoksen väki on niitä koettanut estää byrokraatisella piruilulla.
Pelkkä uskontoilmiöiden jaottelu ei riitä uskontotieteeksi laisinkaan.
Modernit identiteetin muodostamistavat (mm. larppauspelit ja muoti) ovat jääneet oudolla tavalla uskontotieteen tarkastelun ulkopuolelle.
Uskontoilmiöiden muodostuminen ei nojaa enää perintöihin ja myytteihin vaan jopa ns. jungilaiseen mekanismiin luoda maailmankuva identiteettiprosessin käsittelytavan kautta. Runsaudenpula on kääntänyt yksilön tulkintaprosessin etupäässä rajaamiseen mielikuvatulvan alla.
Luterilainen yksilöprotestantismi voisi elää uutta kulta-aikaansa Mestari Eckhartin oppeja miksaillen ja soveltaen mutta tämän "luterilaisen" uskontomuodon edustajat ovat nyt hysteerisesti takertuneet menneeseen, tapojen, rituaalien, dogmien ja kulttuuriperinnön unettavaan palvontaan. Kierkegaard näki (perinteisen) uskonnon kuolemisen kaikessa karmeudessaan ja itseään ylistävässä tottelevaisuuskulttuurissa protofasismin synnyn.
Jos ihmisen ei tarvitse etsiä mitään vaan identiteettifirma tarjoaa valmiin identiteetin itsetyytyväisyyden takeena niin ei tarvitse ihmetellä kuinka kristillinen "pelastushistoria"-kulttuuri kulkee suorastaan tyytyväisena planeetan ekosysteemin tuhoa kohti. "Sua kohti, Jumala" Titanicin kannella.