maanantaina, huhtikuuta 27, 2015

Käyttääkö Sipilä perustuloa ansana


Voiko perustulo toimia

ilman omaa markkaa tai pohjoismaiden yhteistä valuuttaa?

Ilman Omaa keskuspankkia, omaa tullia, omia valintoja, ilman kanta-asukaiden työllistäminen etusijalla ilman maahanmuuttoa?


Uudenkin, tulevan Hallituksen vihan kohde on hyvinvontivaltio

eli veroprogressio ja oma tulli, oma valuutta, oma sääntely, omat arvot, veronkierron poistaminen, ja kartellien estäminen, keinottelun torjunta.

Eliitti halveksuu kontrollia - ja houkuttelee köyhät perussuomalaiset vihaamaan kontrollia perversoidun virkamieskunnan avulla, ja nyt nousseen sinisen valevasemiston eli Vatikaanin miehen avulla.

Perustulo voi olla väliaikainen hetken silmänkääntötemppu, jolla sdp & vasemmistoliitto saadaan huijattua liittovaltion diktatuuriin ja dollarin sotatalouden totaalisen sodan oppiin. Sini-Vihreät haluavat jo tuhota valtion ja kutsua Amerikan armeijan maihinnousun itsenäisyyden teurastukseen amerikkalaisessa fantasiassa pörssiklaanien iskumiehinä.

Sipilä on laholainen ja asekauppias, joka on tehnyt salaisia sopimuksia NSA:n kanssa toimittaakseen Israeliin lastentappokoneit. Tätä maajussit äänestävät Suomen ja maaseudun pelastajana?


II

Juha Sipilä käyttää törkeällä tavalla yhteiskuntasopimusta käsitteenä väärin.

Sen aito ja ainoa meritys on se, että yhteiskunta on päämäärä, ei suuryhtiöiden ja pörssikeinottelijoiden rahan ja vallan kasvattaminen

"Sipilän yhteiskuntasopimuksessa" kansa suostuu pienen eliitin panttivangeiksi ja media lobbaa sitä sopimuksesi;

Kansa suostuu odottamaan "rikastumista" köyhtymällä;

tämä on verolakien pitkään jatkunutta mitätöimistä ja kansan pitämistä panttivankeina tahallisessa kurjistamisessa ja tietämttömänä massamedian valheilla syy-seuraussuhteista: tuloerojen kasvattamisessa eliitin sopimuksessa, eliitin veronkiertotaivaassa - verot köyhille, rahat eliitille.


III

Kapitalistit puhuvat nyt suureen ääneen työn merkityksestä, kapitalistit, jotka eivät omalla yöllän tuota rahaa vaan keräävät ja verottavat rahaa. Wahlroosille lahjoitettin kansalaisten omaisuutta tahallisesti aiheutatussa keinottelulamassa ja häntä ihaillaan suurena kapitalistina.

Jos et tiedä, että sinulta varastetaan, et osaa suuttua.

Jos et tiedä, että sinulle valehdelaan, et osaa suuttua vaan alistut eliitin terrorille kuin se olisi luonnolaki, sopimus.

Ideologinen yhteiskunnan alasajo ei johdu huonosta valtion tilanteesta vaan valtion tila johtuu yhteiskunnan alasajosta ja veronkierron orgioista pienen eliitin keskinäisessä sopimuskessa ilman moraalia, kultturia ja ihmisarvoa.


Me elämme nyt eliitin sosialismissa, kapitalismissa, jossa valtiot maksavat EU-harhautuksen  kautta veroa pankeille: pankkien ja pörssin kasvaminen on nyt syöpätalouden päämäärä, ei markkinatalous. Pörssi ei ole sijoittajien varassa vaan tulonsiirron varassa, valtiot köyhdytetään keksityn imaginaarisen rahapilven takia - valtiot on pakotettu takaamaan helvetillinen keinottelu ja tuhoamaan ihmiskeskeinen yhteiskuntasopimus.


Selväähän on, että varakkaan oikeistoklaanin orgastinen into maahanmuutostakaan ei ole rakkautta vaan julmuutta.

Eliitti rakastaa ajatusta köyhien keskinäisestä konfliktista ja riitelystä. Siihen maahanmuuttotulva on erinomainen väline. Ja palkkojen alasajoon, eliitille orjia palvelijoiksi, tuloerojen lisäämistä varten hyvinvointivaltion täsmätuhoa varten.

Norjassa on 200 isoa väkivaltaista mafiaklaania maahanmuutottulvan takia. Tilanne on paljon paljon vakavampi kuin mikään suomalainen massamedian prisma uskaltaa väläyttää.

Oikeistolle tämä sopii - sen takia kansa kannatta Natoa turvamielikuvana  perusturvan hajotessa. Tietysti se on täysin mielipuolinen nato-fantasia II maailmansodassa paljastuneiden norjalaisten natsisukujen hehkuttamana ja lobbaamana oikeistomedian massivisen tuoen avulla - kun talouselämä uppoaa mafiakulttuuriin.  





IV


Demokratia, aidosti?


 Avoin avoin keskustelu eikä hysteria puolueen "yhtenäisyydestä" ja "yhtenäisestä linjasta ulospäin"eli puheenjohtajan sanailusta, diktatuurista! Suomalaiset raukat on koulussa lyttätty niin täysin alamaismoodiin ja säikähtävät jokaista omaa ajatusta fasistisen VKTS-ohjatun manipulaation jälkeen. Kopioi, myötäile, alistu - niin olet kelpaava opettajalle ja johtajalle.

Unelma, mielikuva johon ihmiset nojautuvat mutta eivät huomaa vallankaappausta
: http://fillingmymap.com/2015/04/12/finland-a-society-of-trust/






         ::

Pohdintaa perustulosta ::

- http://ebolakani.blogspot.fi/2012/04/perustulosta.html
 






Mediahämmennyksen Suuri Tarina

"Jotain vasemmistoon lukeutuvan puolueen hajottamisesta sisältä päin tietävänä, ideologian ja päämäärän revisioimisesta ja porvarillsen mediahegemonian/muiden puolueiden antamasta tuesta puolueen oikeistolle, olen uteliaana ja peläten seuraillut tapahtumia SDP:n puoluekokouksen valmisteluista lähtien. Jungnereiden, lehtisten ja vartiaisten taholta voi odottaa vain SDP:n vastaisia, individualistisia vetoja...mutta Jaakonsaaren kehäketulta näyttää esim. unohtuneen eliitin elämässään kokonaan mistä työväenliikkeessä on kysymys. Porvarimedia odottaa kieli pitkällä uusia "avautujia" - lyödäkseen viimeisen naulan arkkuun. Jos muistetaan millaisen kohtelun saivat Kok. ja SDP puoluekokousten yhteydessä päämediassa, ei voi olla yllättynyt kehityksestä; SDP:tä repi riidat, kok:ssa oli reipashenkinen, reilu kilpailu, josta jokainen sai myönteistä julkisuutta koko ajan...jos joku on niin yksinkertainen, että luulee kokoomuksen soluttamasta Ylestä tai Suomen suurpääoman johtamasta HeSasta tulevan reilua tukea vasemmistolaiselle politiikalle ja sortuu asemoimaan politiikan heidän ehdoillaan, niin..."    -- J.A. 










Rich and powerful elites have long dreamed of world control. The ambitious Romans, Attila the Hun, great Muslim leaders of Medieval Spain, the Mughals of India all exercised immense influence over ...















1 kommentti:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Sipilän 15 harhautusta:



"Mahdollinen kirjaus on kuitenkin epärehellistä retoriikkaa.

Näin on siksi, että Kataisen hallitus hyväksyi budjettikurisopimuksen, jonka mukaan Suomi sitoutuu jatkuvaan julkistalouden sopeuttamiseen ja antaa talouspoliittiset päätökset Euroopan komission hyväksyttäväksi. Lisäksi Kataisen hallitus hyväksyi fipolain (869/2012), joka teki käytännössä julkisista alijäämistä laittomia.


http://anttironkainen.fi/sipilan-15-kysymysta-koveneeko-europolitiikka/