maanantaina, huhtikuuta 13, 2015

Demaritkin jo pelästyvät oikeiston vihapolitiikkaa

Demaritkin jo pelästyvät vähitellen

mutta reagoivatko lainkaan eduskunnassa valtakirjansa mukaan: 

  •  - Ylen uutisissa (12.4. Klo20.30) puhutaan Venäjän ja Suomen suhteista siten että käytetään sanaa sodanjulistus. Toki niin ettei "semmoista nyt liene vireillä". Miten tässä näin on käynyt? Emme kai me kuvittele olevamme Ukraina? "
    - Ilkka Kantola

    http://blogit.iltalehti.fi/ilkka-kantola/2015/04/12/vastuullisempaa-venajapolitiikkaa-please/
Olisi olemassa sellainenkin tasapinoituksen ja järjen välineeksi kuin yleisradiolaki, jolla YLE:n hallintoneuvosto voitaisiin hajottaa muutamassa päivässä oikeistolaisen propagandan ja vääristelevän "painotetun" uutisoinnin takia, ulkopolitiikan tekemisen takia oikeistopuolueille - ja vieläpä juuri ennen vaaleja. 

 Mutta demarit taitavat olla myyneet sielunsa ja isoäitinsä haudat.


Nyt ei ole enää aikaa lapselliselle tunnekelailulle, aikuisen järjen, vastuun ja poliittisen vallan käyttö olisi aika aloittaa perustuslain ym kautta ja äänestäjien mandaatin velvoittamana. 


II

Nyt tuli rajua tekstiä ulkomailta: ”Suomessa kaikkien aikojen lama”

Tässä mediamyllyssä on ongelmana se perusvalhe että ei verrata 1989 progressiiviseen verotukseen - jos se verotus olisi voimassa ja valtionyhtiöt otettaisiin takaisin 70-luvun tyyliin, mitän lamaa ei olisi kun veronkierto torjuttaisiin samoilla otteilla

Tämä lama on täysin erityyppinen kuin 1989

Tämä on tärkein käsittää, tämä on veronkierron aiheuttama lama, lainsäädännöllisesti tuotettu.



III

Eikö yliopistossa opetettu filosofiaa, sotahistoriaa ja retoriikkaa?
Jos aloitat kauppasodan Venäjää vastaan, saat takaisin kauppasotaa.


Paul Craig Roberts – As Greece Pivots, Putin Unleashing Ultimate Move To Crush The EU






Veli-Matti Hurskainen



Suomessa on tehty jonkin sortin sotilasvallankaappaus. Ulkopolitiikkaa näyttävät johtavan sotaministeri ja sotavoimien komentaja. Stubb ja Haglund ovat Nato-kiimassaan ja Venäjän vihassaan vielä hallituksen viimeisten viikkojen aikana tehneet ja vielä ehtivät tehdä korvaamatonta vahinkoa Suomen Venäjän suhteille. Niinistö mitä ilmeisimmin on samoilla linjoilla, mutta ymmärtää pysyä hiljaa, hänen pestinsä kun jatkuu vielä 19.4. jälkeenkin.

 

SDP, CIA:n taloussodan takuumies sinun tuhoamiseksi














1 kommentti:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Eurohysteria ja venäjähysteria ovat nyt oleellisen poliittisen keskustelun tukahduttamista.

Oleelliset ongelmat talouspolitiikassa, laman aiheuttaneiden vastuu väärästä ideologiasta ja valheellisesta "talouspuheesta" oikeistolaisessa vallankaappaauksessa, oman valuutan puute ja ilman itsenäistä tullipolitiikkaa uusliberalismi tuhoaa valtiota ja tekee tilaa pörssi-ideologian tuhokapitalismille, suuryritysten kuppaukselle veronkierrolla, tuontityövoimalla ja laaduttomuudella.

Harhautusten vaalit;

Heikki
Patomäki:

Mistä vaaleissa 2015 on vaiettu? Osa 1

( patomäki ei vielä ymmärrä oman valuutan ja 70-luvun keinojen välttämättömyyttä jos haluamme pitää Suomen ja hyvinvointivaltion )


http://patomaki.fi/2015/04/mista-vaaleissa-2015-on-vaiettu-osa-1/#more-1709