maanantaina, heinäkuuta 28, 2014

Hauskaa: kokoomuslainen on hädissään perussuomalaisen maailmankuvasta


Tämä on hauskaa: kokoomuslainen on hädissään perussuomalaisen maailmankuvasta.


Rydman : 

"Kansanedustaja Packalén toistelee venäläistä propagandaa"



Aivan kuin Venäjää olisi vihattava samoista syistä kuin Amerikkaa on rakastettava; Kun Obama puhuu imperialistisesta geopolitiikasta, kokoomus hurraa, ja kun Putin puhuu oman lähialueen maltillisesta ja tarpeellisesta geopolitiikasta valtion itsenäisyyden tähden kokoomuksen äärioikeisto, stubbilaiset kiljuvat hysteerisena.  
   
Tässä tulee selvä asetelma esille, kun stubbilainen äärikokoomuslainen nuhtelee perussuomalaisia: hän selvästi odottaa perussuomalaisten olevan äärioikeistolainen puolue "rooliltaan"  eikä voi sietää sitä, että suomalaisilla, toisella puolueella olisi suhteellisuudentajua, kauppapolitiikkaa ja omaa geopoltiiikkaa suurimman naapurinsa suhteen.  
Oikeistolaisethan olettavat että venäjäviha on kaiken viisauden alku. Se on kaiken tyhmyyden ja itsetuhon sokeaa puuhaa 30-luvun natsien imperialismiin sitoutumisen toistumisena. Suomenruotsalaisen eliitin myrkyllinen perintö heidän fasistisesta ja uusfeodalistisesta Saksaan sitoutumisestaan.  
Natsien rotuideologiaan ja lebensraum-kolonisaatiopolitiikkaan sitoutuminen vei Suomen turhaan talvisotaan. Niin kauan kuin tätä ei tunnusteta on vaarana että bilderberg-salaliiton oikeisto ja keskiviikkokerhon päätoimittajat  kiihottavat taas suomalaisia uuteen talvisotaan - ja Amerikan imperialismiin mukaan. Suomella ei ole tällä hetkellä itsenäistä armeijaa vaan kenraalit ovat alistuneet Naton alamaisiksi. Armeijan asejärjestelmät on sidottu täysin Naton kontrolliin.  
Näyttää että Suomessa on käynnissä kenraalien vallankaappaus kokoomuksen, keskustan, perussuomalaisten ja demarien siunauksella. Afganistanin sota ja sotilaiden luovuttaminen palkkasotilaiksi Amerikan sotiin on selvästi perustuslain vastaista.  
Ei pidä unohtaa että kokoomus luotiin fasistiseksi puolueeksi.
     
        

  II


 Kas kas mutta mikäs näytelmä tämä on?  

Näin tutkimuslaitokset vastaavat ulkoministeri Tuomiojan jyrkkään kritiikkiin


Pakittaako Tuomioja nyt hädissään, onko kiovankiima lauennut?

Tuomioja on selvästi hätääntynyt.  
Hän on menettänyt luottamuksensa Amerikan propagandan ja aggression voimaan ja kääntää taas takkia niin että tuuli käy: Tuomioja esittää rankkaa kritiikkiä Ulkopoliittista instituuttia sekä Helsingin yliopiston Venäjä-tutkimukseen erikoistunutta Aleksanteri-instituuttia vastaan,
Tuomioja: 
  • -- Ulko- ja turvallisuuspoliittinen tutkimus ei palvele päätöksentekoa. Me saamme enemmän mielipiteitä kuin analyyseja. Tahallisen tai tahattoman informaation ja disinformaation erottaminen toisistaan on äärimmäisen vaikeaa. Miksi meillä ei ole analyysikeskusta, joka reagoisi nopeasti ja kertoisi, mikä tieto voidaan vahvistaa, Tuomioja jyrähti Helsingin Sanomissa.
Tuomioja siis pakittaa nyt uusilla lieventävillä selityksillä jotta voisi vetää CIA:n käsikirjoittamat geopoliittiset aggressionsa pois kun Ukrainan uusnatsit ovat menettämässä valtansa CIA:n rahoittaman valtavan korruption menettäessä otettaan. 
   
Tuomioja: "Venäjä on joutunut jo maksamaan aika korkeaa hintaa  markkinavoimien reaktioista.  
Nordean pääekonomistin Aki Kangasharjun mukaan Tuomiojan näkemys on yllättävä.
"Tuomiojan näkökulma asiaan on hyvin yllättävä. Jos mietitään valuuttakurssia, niin siinä mielessä Venäjä ei ole joutunut maksamaan, koska valuutta on heikentynyt jo ennen Krimin kriisiä", Kangasharju sanoo.



Suomea uitetaan Naton alamiseksi ja Amerikan pörssieliitin siirtomaaksi, se on perusmotiivi valtamedian Ukrainan kriisin vääristelyssä ja sensuroinnissa. Kiovan uusnatsit ovat tappaneet jo 700 Ukrainan entistä kansalaista.   
Samoin Syyriaan hyökkäävien arabi-sauditerroristien tukeminen valtamediassa on osa Naton  operaatiota olla mukana Amerikan sotataloudessa ja kriisiterrorissa.


  


DOES RUSSIA AND HUMANITY HAVE A FUTURE?

The Russian government and Europe need to look beyond Washington’s propaganda, because the reality is much worst
The US Senate’s Russian Aggression Prevention Act, about which I reported in my previous column, does even more mischief than I reported. If the bill passes, which it likely will, Washington becomes empowered to bypass NATO and to grant the status of “allied nation” to Ukraine independently of NATO membership. By so doing, Washington can send troops to Ukraine and thereby commit NATO to a war with Russia.


Mikä on tilanne for real?

Washington myönsi: Venäjän vastaiset syytteet perustuvat Internet-huhuihin
 




Packalén

  • Tom Packalén on herännyt:

      - USA on esimerkiksi väittänyt, että Venäjä olisi toimittanut separatisteille useita BUK M1-järjestelmiä. Wall Street Journal kysyi aiheellisesti, miksi yhdysvaltalaiset matkustajakoneet saivat tästä tiedosta huolimatta jatkaa Itä-Ukrainan ylilentoja. BUKilla kun pudottaa koneen reilusti yli 20 kilometrin korkeudesta. Seuraavana päivänä USA:n propangandakoneisto jo pakittikin väitteestään...





Pääministeri jolla ei ollut huolia

  • - Pääministeri Stubbin isä kertoi taannoin Helsingin Sanomien kuukausiliitteen haastattelussa, ettei Alexanderilla ole elämässään ollut koskaan huolia. Vanhemman ilmoitus on monella tavoin mielenkiintoinen. Jos Alexander Stubb ei kasvaessaan ole oppinut kohtaamaan ja käsittelemään ongelmatilanteita, elämään pitkäkestoistenkin pulmien kanssa, kuinka hän toimii ja kestää kohdatessaan niitä nyt väistämättä maan keskeisimpänä vallankäyttäjänä? Pääministerin asema Suomessa on nykyään sellainen, että maan huolet ovat aina pääministerin huolia ja pääministerin ongelmat taas koskettavat koko valtakuntaa. 






British Police Used A Secret Unit To Spy On Activists For 40 Years

Samalla kun uusnatsit ovat saaneet vapaasti jolkotella, Brittieliitti käytti satoja miljoonia veronmaksajien rahoja rauhanaktivistien valvontaan ja sabotointiin.

Sama tapahtui myös taas Saksassa.

Kuinka moraalitonta on eurooppalaisen eliitin manipulaatio? Absoluutista luokkasotaa.

http://www.businessinsider.com/operation-herne-sds-2014-7









1 kommentti:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Samalla kun uusnatsit ovat saaneet vapaasti jolkotella, Brittieliitti käytti satoja miljoonia veronmaksajien rahoja rauhanaktivistien valvontaan ja sabotointiin.

--British Police Used A Secret Unit To Spy On Activists For 40 Years

Sama tapahtui myös taas Saksassa.

Kuinka moraalitonta on eurooppalaisen eliitin manipulaatio? Absoluutista luokkasotaa.

http://www.businessinsider.com/operation-herne-sds-2014-7