maanantaina, helmikuuta 10, 2014

Yhteisvastuukeräys harhauttaa lantin lahjoittajaa 2014

Niin voimallisesti kuin yhteisvastuukeräystä on mainostettu
nimenomaan saattohoidossa olevien auttamisena, antamastasi eurosta 20
senttiä menee siihen.

Tämäkö on kristillisen tiedottamisen ja kristityn autaan tietämättömyyden standardi?



Vähän sinnepäin, kunhan luodaa hyvän tahtomisen illuusio nöyrille jäsenille ilman vapaata tahtoa, kirkon tahdolle, kirkkopolitiikalle ja operaatioille alistuen kilttinä lapsena.

60 senttiä meneekin keräyksen osuudesta ulkomaan kohteeseen. Guatemalan maya-inkkareitten ihmisoikeudet. Hyvä asia mutta suuri ongelma joka vuosi on se, että riippumattomat tahot eivät tarkasta ja ilmoita tuenkäytön tehosta. Suuri ongelma uskottavuudelle demokratiassa. Jos uskoo demokratiaan ja eliitin johtamaan "kansankirkkoon" Tampereen väkivaltaisen seurakuntakaappauksen jälkeen.

  • Kirkko tukee mainoksessa vahvaa oikeistolaista mielikuvaa "kolmannesta sektorista" että hyvinvointivaltio voidaan purkaa, valtion ei tule perustuslain mukaisesti huolehtia hvyinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden minimistä vaan ihmisten on heittäydyttävä toisten ihmisten sekä järjestöjen sattumanvaraisen hyvän tahdon armoille.



    II

Tämä mainonta on härskin siekailematonta sentimentalismia ja ahdistuksella ohjattua sympatiaa,
painostavaa vulgarismia.

Kuolevan tähden kirkon lähetystyö, kirkkohallitus ja kehitysaputyöntekijät haluavat sinun rahasi. Katso kuolevaa ja unohda järki, uskontopolitiikka ja estot. 

Riippumatta aiheutetun hyvän määrästä on tämä mainonta shokkimainontaa ja lamauttavaa mainontaa - kuten krusifiksi kirkon seinällä. Näissä kuvissa viitataan voimakkaasti uskonnolliseen konnotaatioon ja kristuksen "vapauttavaan" sijaiskärsimys-imagoon. Emotionaalinen overload vasten kasvoja kumoamaan argumentointia, eettistä pohdintaa, hierarkiakritiikkiä ja ihmiskeskeisyyttä.   Aivan kuin kuiskailu kuuluisi...

"...Katso tätä kuvaa, et voi vastustaa ja sanoa tätä kuvaa vastaan mitään, tämä kärsimys on pyhä, me edustamme tätä kärsimystä ja sinun on kunnioitettava meitä tämän kärsimyksen tähden."


Uskonnollistetun (estetisoidun) kärsimyksen ja kärsivillä ihmisillä/kuvilla bisnesimagon tuottaminen on aika perverssiä manipulaatiota.


Hyvin roomalaiskatolista, kovin vatikaania, sitä harhaoppia, minkä Luther murskasi.


"Kirkon tärkein aarre ovat köyhät" -- kirkkoisä 300-luvulta


Kirkko on aina pyrkinyt tekemään itsestään hyvän hegemonian ja pahan määrittelijän ilman keskustelua, arvovallan kasvattajan ilman järkeä ja eettistä perustetta. Eliitin siunaajan ja köyhien piinaajan aivottomalla ja massoja alistavalla seksuaalimoralismilla.  Valtionkirkkona kirkko saa valiolta 120 miljoonaa euroa vuosittain - yhteisöveron ja ylimääräisten verohelpotusten kautta.




Suomen ja Japanin häpeäkulttuurilla ("kunniakulttuurilla") on paljon yhteistä.
 
Kirkon sanoma on ollut ettet ole riittävä vaan tarvitset joka kääntessä kirkon hyväksynnän ja maagisen siunauksen - kirkon pappiskultille alistumalla.
  • Hautaustoimenpide ei teologisesti ole protestanteille sakramentti mutta kirkko käyttäytyy yhä kuin roomalainen vallan uskonto, Vatikaani, ja käyttää sitä ainakin nonverbaalisesti yhä "pelastuksen ehtona", ainakin ihmiset kokevat sen kirkon tärkeimmäksi toimenpiteeksi sielun pelon avuksi.

    Valtionkirkot pyrkivät yhä eptoivoisesti pitämään itsellään yksinoikeuden hautaustoimintaan ja avioliittoon vihkimiseen (arkkipiispa vaatii, että kirkoille jätetään kokonaan yksinoikeus avioliitto-termiin).

    Kirkko kuoleman virastona, Ruotsin vallan ajalla sinut pakotettiin kirkon hallinnoitavaksi ja asenne säilyy yhä kirkon rituaaleissa. Kirkko vaatii papin läsnäoloa vaikka sitä ei ole edes teologisesti perusteltu.

  • Hannu Taanila ottaa kantaa ministeri Räsäsen lausuntoihin:
miksi kirkon ja valtion edustajat esittävät kirkkoministerin "yksityishenkilönä"?
  • Taanila: ”Ministeri Räsäsen fatwa kansalaisille onkin kaiken Amerikan-vastaisuuden keskellä ensiarvoisen tärkeä viesti Yhdysvalloille siitä, että Suomi ei jätä Yhdysvaltoja yksin sen taistelussa raamattulegalismin vihollisia vastaan.”








 












Uskonnollistetun (estetisoidun) kärsimyksen ja kärsivillä ihmisillä/kuvilla bisnesimagon tuottaminen on aika perverssiä manipulaatiota.  Hyvin roomalaiskatolista, kovin vatikaania, sitä harhaoppia, minkä Luther murskasi.


Niin valtionkirkon kuin valtion virkamiehille tulisi tehdä psykopaattitestit sillä Suomella ei olisi enää varaa pitää psykopaatteja kansalaisten asioita ajamassa ( - niin kauan kuin kaksi kirkko on valtionkirkkoa eduskunnan kirkkolailla).









::


Uusin käänne:

Kirkkohallitus: "120 miljoonaa euroa yhteisöveroa vuodessa ei riitä"

Kirkkoverouudistusta miettineen työryhmän esityksen mukaan kirkon yhteisövero-osuus maksettaisiin valtion kassasta vuodesta 2015 lähtien, Helsingin Sanomat kertoo...







Huovisen inkvisitio

"Rankka väite tunnetusta piispasta "

 Mitä kirkko on, jos sen ihmisvainoja ja konservatiivien kulissientakasita sotaa ei selvitetä?
Vain Piispojen kirkkoherrojen  urahissi.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/201402130051656_uu.shtml











1 kommentti:

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Huovisen inkvisitio

"Rankka väite tunnetusta piispasta "

Mitä kirkko on, jos sen ihmisvainoja ja konservatiivien kulissientakasita sotaa ei selvitetä?

Vain Piispojen kirkkoherrojen urahissi.


http://www.iltalehti.fi/uutiset/201402130051656_uu.shtml