keskiviikkona, lokakuuta 01, 2014

Alkoholi politiikan korvikkeena ja kansan hillitsijänä


Alkoholi politiikan korvikkeena ja kansan hillitsijänä
Alkoholi politiikan korvikkeena ja kansan hillitsijänä



Tiivistettynä:

Alkoholi on eliitin suojelema ja ihailema huume "paineiden päästelijänä".

Sen tuottama uho- ja häpeäkonflikti tekee ihmisistä epäpoliittisia. Alkoholi nostattaa hybristä ja ihmiset purkavat siihen paineensa joka ei kanavoidu poliittisen vaikuttamiseen ja tiedostamiseen. Ihmiset itse puhuvat paineiden päästelystä!








Tämä on aidosti poliitikoille välttämätöntä poliittista toimintaa - juottaa Suomi turruksiin ja epäpoliittiseksi itsesäälimassaksi, jotta kansa ei heräisi  toimimaan arvojensa mukaisesti. Uho ja viha ei saa tulla julkisesti esille. 

Alkoholi on eliitin vallan jatke ja suoja.

Vanhasen huima ja tappava viina-alekin oli oikeistolaisen poliittisen strategian sanelema taktinen valinta kansan painamiseksi tiiviimmin syrjäytymisen ja mököttämisen suohon.

100 alkoholikulttuurin tutkijaa kielsi Vanhasta tekemästä alea mutta Vanhanen ei suostunut edes keskustelemaan asiantuntijoiden kanssa.  Useimmat kaupungit ja THL ovat julistaneet salaisiksi Vanhasen viina-alen aiheuttamat kuolintilastot. Niitä ei saa kysymälläkään esille.

Kaikkihan me tiedämme, kuinka humalassa ihmiset uhoavat vimmatusti asioiden korjaamisesta - ja sinne se tyytymättömyys sitten liukenee aivosolujen kanssa krapulahäpeään.

Humalauho tekee myös selvästä vihasta naurettavaa koska uhoava alkoholikulttuurimme on osa oikeistolaista yhteiskuntajärjestystä.Humalassa saa päästellä paineita mutta...
 Kaukana ovat vasemmistolaiset raittiusjärjestöt luentoineen ja keskustelupiireineen.

Humalaahan ihaillaan miehekkäänä pseudorohkeutena.

Kirjaimellisesti paineiden päästämisenä. Sinne ne paineet ja yhteiskunnan ongelmat eliitin säätelemänä häviävät eivätkä ohjaudu toimintaan, politiikkaan, vastavoimaan, solidaarisuuteen, avoimuuteen ja rohkeuteen.

  • Valtamedian ja varsinkin Helsingin sanomien  laajasti lanseeraama Kekkosen kuuluisa populistinen uho alfauroksen taidoista ja ennenkaikkea juomataidosta  on iso osa tätä valtakulttuurin kamppailun mielikuvista ja turhautumien ohjaamisesta juomiseen.
Se on tosi politiikkaa, kun juo toisen pöydän alle?

Harhaisia ihmiskuvia vallan erottamiseksi kansasta. Muinaiset kenraalit sadoissa hävinneissä kulttuureissa tiesivät tämän 
 - ja alkoholi oli tärkein sotilaiden hallinta-aine.

 Suomi on täynnä tyytymättömyyttä mutta se on opittu tunkemaan vain jupinaan, häpeään ja sekoiluun. Alkoholilla.

    Anna ryyppy.

Paineet ohjataan tässä yhteiskuntamallissa tehokkaasti poliitikoille turvallisella tavalla saunan kammereihin ja pubeihin. 

Karhu-alkoholin räikeä macho-uho-markkinointi äreillä Karhu-logomainoksilla ja järeillä olutämpärimainoksilla liittyy suoraan tähän kontrollikulttuurin kiukunhukuttamis-mentaliteettiin suorina visuaalisina ja metaforisina kehoituksina.

Tee mitä tahansa mutta älä ole julkisesti eri mieltä johtajien ja puoluetovereittesi kanssa.

   Mies, hukuta murheesi.

Kirkkohan oli ensimmäinen alkoholia omalla lailla ja yksinoikeudella myyvä Alko Suomessa ja kirkko myi jumalanpalvelusten jälkeen kirkon vieressä ihmisille viinaa kovalla hinnalla ensimmäisenä sakramenttina.

Vahva viina oli kirkon ja kuninkaan tärkein sakramentti kansan nöyryyttämiseksi. Ehtoollisellahan ei silloin katolisesti annettu viiniä kuin papeille mutta sunnuntain jatkoksi kirkko tarjosi sitten rahaa ja tervaa vastaan kirkasta sakramenttia.

 Suomalainen 20 käyttötavan ja itsenäisen monitoimitalouden hamppukasvi tuhottiin sukupuuttoon viranomaisten ja kirkon toimesta, koska sen tuoma mietiskelevä onnentila ja shamanistinen pohdiskelu oman ja yhteisön elämän linjasta oli poliittisesti mitä vaarallisin aine aatelisille kolonisaatiovaltiaille.

Toinen tärkeä syy on ollut sen tuoma omavaraisuus ja  "verojenvälttely" kuninkaan verovehnän viljelyn välttämisessä.

Omavaraisuus kiellettiin Suomessa aatelisten luoman verotuksen tähden.


 
 
  • Käsittämätön tilanne Suomessa: 

    ”Päättäjät valvovat itse itseään

     ja päättävät, mitä kerrotaan poliisille"




Vastuuton valta, harhauttava valta, salainen valta, salainen ideologia 

     Olli Rehn valehteli toukokuussa, ettei Espanja tarvitse  tukipakettia.




    Nauti laman mitalla - nauti lamasta ämpärikaupalla

Alkoholin juominen


 on saanut oudon symbolisen

 suomalaisen kapinallisuuden sädekehän.


Eli kapinallisuus on parempi osoittaa hillittömällä mököttävällä kännillä kuin suoralla poliittisuudella, suorapuheisuudella ja ammattiliittoaktiivisuudella. Suorapuheinen saa Suomessä sähinää kun taas tukevassa humalassa ymmärrystä "Se oli vain humalassa".


Hyvästi alkoholivalistus.
Eläköön seuraamuksilla vitsaileva vastuuton liuttominen mainonta.

Eikö tämän perusteella voisi jo haastaa alkoholiyhtiötä oikeuteen mainoskampanjan hengen mukaan nautitun liian rankan kännin seuraamuksista? Laissa on vielä firmoille asiakkaan harhaanjohtamisesta tuomiopykälää seuraamuksista. Joku vähän varakkaampi voisi kokeilla, jos alkoholi ei tuotakaan mainonnan esittämiä seuraamuksia ja hymyileviä naisia vaan ruhjeita, muistinmenetyksiä ja ihmissuhteiden hajoamisia. 


  • Miten voi olla mahdollista, että metamfetamiinin jälkeen eniten aggressiivisuutta lisäävä "miehekäs" huume on laillinen ja vielä mainontaan oikeuttava tuote - mutta rauhoittavat ja miedot huumeet, marihuana, kannabis-kukinto,  eivät? 

Suomi johtaa suhteellisissa tilastoissa Euroopan tehokäyttäjien alkoholikulutusta kasvavassa määrin.
Eläkeläisnaisetkin ja nuoret naiset vetävät nyt kaksin käsin.
Verottaja kiittää kansaa rappiosta ja mainonnan eettinen neuvosto ei aloitteetonta korvaansa taaskaan lotkauta. Vedä ämpärillinen, jos lotto ei onnea tuottanut, luuseri.
 











  •   Poliisi-setä sanoo otsa kurtussa,
    samalla kun liuotteita myydään juotavaksi Alkossa:

"Kannabis on yksi vaarallisimmista huumausaineista" - Aamulehti



    Valheet ovat propagandan ja ohjailtavan hysterian elintärkeä osa











Viinan viemää


  • "Viina vie järjen yhä useammalta: alkoholidementikkojen ja juoppohullujen määrä kasvaa. Nuorimmat alkoholidementikot ovat kolmikymppisiä. Toimittaja Nina Kujansivu.









  

Pankkien laittomuus pankkien ainoa pelastus? Mitä se kertoo pörssin ideologiasta?

YK:   Talousjärjestelmän romahtaminen






  •   "Tällä vaalikaudella valmistelusta kuitenkin vastaa SDP:n ministeri Maria Guzenina-Richardson, joka ei ole päässyt asiassa juurikaan edellistä ministeriä pidemmälle.

    Onko kansainvälisellä alkoholiteollisuudella todella näin suuri vaikutusvalta Suomessa, ihmettelee järjestön toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi."


    Milloin ihmiset heräävät euroeliitin päämääriin?

    Mitä vielä tarvitaan?


   II

Näissä kannabis-vertailuissa on sekavia fundamentaalisia ongelmia ja tahallista harhautusta.
Ei erotella marikukkaa ja kannabisöljyä selkeästi.

Marikukan vaikutus on aivan eri kuin kannabisöljyllä
LISÄKSI ei erotella luonnollista eli jalostamatonta maria ja kannabisöljyä väärin jalostetuista, joissa antipsykoottista komponenttia on vähennetty epäterveellisen boostin lisäämiseksi.

Ihmisen ruumiissa on noin 1000 luonnollista kannabisreseptoria.
Nisäkkäiden evoluutiolinjan ja kannabiskasvin yhteiselo on kestänyt 300 miljoonaa vuotta. Esi-isäkalan hermosto oli alunperin vain kannabisreseptoreita ja kamppailu kasvin kanssa synnytti nykyisen hermostomme mutta kannabishermosto vain mielihyvähermoston lisähermostona jäi jostain syystä jäljelle.

Alkoholin ja marikukan vaikutukset ovat aivan erilaiset vaikka poliisi lietsoo hysteriaa VAIN halpaa kannabista (varren öljyä) vastaan.
Kaikkea voi käyttää väärin mutta alkoholia käytetään melkein aina väärin: yksi annos pari kertaa viikossa olisi harmiton annos mutta tiedämme, että alkoholin haitoista ei valitetä - kuten ei tupakankaan 120 myrkky-yhdisteen järkyttävistä haitoista.
Jalostamaton marikukka on näistä neljästä ehdottomasti terveellisin psykofyysisenä rentouttajana ja harmittomin - maltillisesti käytettynä.
Alkoholi on liuotin ja tuottaa aina myrkky-yhdisteitä ruumiin rasitteeksi.
Marukukka ei.


Marihuanan demoninen luonne

on vain kirkon luoma uskonnollisen kirkkokulttuurin perusteluina sekä ideologisesti amerikkalaisen rasistisen pseudokristillisen kontrollipolitiikan "mustien" ja köyhien lievää huumetta ja hetkellistä onnentunnetta vastaan,
ei lainkaan lääketieteen luoma asetelma.
Marin vaarallisuus on täysin ideologinen konstruktio kun verrataan alkoholin kaupalliseen sekä poliittiseen hyväksyntään ja kannustukseen.
Alkoholin vaikutukset ovat ideologisesti myös analysoitavissa: se todellakin kanavoi ihmisten turhautumat epäpoliittiseen aggressioon ja "kapinallisuuden" mielikuviin pois poliittisest elämästä.


   III

Alkoholi aiheuttaa n. 80% murhista Suomessa.
Ilman alkoholia murhaluvut laskisivat 80%.
Tämä on fakta.



    IV



      Suomalaisten alistuvaisuudessa  ja ”virkamiesluottamuksessa”  sekä nykyisessä luottamuksesta euro-katastrofia edistävään hallitukseen ei ole  kysymys Suomen ”vakaista oloista”  tai tyytyväisyydestä  vaan 1000 vuotta jatkuneesta kuninkaan ja valtion harjoittamasta mielenmuokkauksesta ja alamaisidentiteetistä. Pelosta. Herrapelosta.

Suomalaiset on opetettu järjestelmällisesti synnintuntoon, alistuvaan häpeään ja depressioon, jotta tottelevainen yksilö saisi taivaspaikan ja kunnon kansalaisen statuksen; vain alistumalla.


Alkoholismi on tyypillinen passiivinen voimattomuuden sisäänpäinromahdus kulttuurin paineessa.
Et saa olla heikko etkä valittaa kokemuksistasi saati saada oikeutta alistajia kohtaan hierarkiassa ylöspäin. Et ole mitään virkamiesten ja poliitikoiden virheiden rinnalla. Vain kansalainen joutuu vastuuseen, ei poliittisen systeemin kultaiset sisäpiirimuurahaiset.

    – Suomessa ollaan katastrofin partaalla. Tilanne on huonontumassa, ja emme edes itse tiedä, missä olemme, toteaa lääketieteen ja kirurgian tohtori Mikko Vienonen.

STAKESin heti laman alkamisen jälkeen luoma systemaattinen harha paremminvointivaltiosta alkaa haihtumaan tutkijoiden vähitellen uskaltaessa puhua suomalaisesta todellisuudesta.

Väärin hoidettu lama ja nujertava "talouspuhe" uhkailuna ja sen ideologisen taustan kieltäminen on ollut oikeiston vahva ase nujertaa vasemmiston ja työläisten idea tasa-arvoisten kansalaisten hyvinvointivaltiosta. STAKES oli tiukasti tukemassa hyvinvointivaltion purkutalkoita kokoomuksen tahdittamana, jopa tilastoja vääristellen. STAKES viimeviikkoinaankin julkaisi "tietoja", joiden mukaan alkoholin käyttö on laskenut ja tyttöjen itsemurhat ovat laskeneet. Lottovoittosuomi, paremminvointisuomi! Kummatkin olivat tosiasiassa nousussa.


Suomalaiset luottavat ja pelkäävät ”kunnioittaen” viranomaisia ja poliitikkoja eniten Euroopassa galluppien mukaan  vaikka perinteisessä erityissuojeluksessa olevat virkamiehet saavat väärinkäytöksistä, ”unohduksista" ja törkeästä ammattitaidottomuudesta lähes aina vapautuksen oikeusjärjestelmässä siinä missä tavallinen yksilö ei voi unelmoidakaan vapauttavasta tuomiosta. Vastuu tarkoittaa suomettuneessa virkamieskulttuurissa korkeampaa vastuuttomuutta.  Se antaa elitististä ylemmyydentuntoa jos mikä.

Viranomaisten arvaamattomuus ja vastuuttomuus päätösten perustelemattomaan vaihtamiseen ja seuraamuksiin juontaa juurensa Suomessa Vatikaanin kirkkovaltaan, kirkkoruhtinaiden ja Vatikaanin virkamiespappien verotustoimintaan Suomessa jo ennen Ruotsin aatelisten ja kirkon valloitus- ja verotusoikeutta.



Hajota ja hallitse


Ei suomalaisten alistuvuus ja poliittinen reagoimattomuus kerro kansalaisten rehellisyydestä, rauhallisuudesta tai tyytyväisyydestä. Ei lainkaan.

Mielipiteiden ilmaisua ja kansalaisten poliittista tiedostamista poliitikkojen todellisista arvoista kansalaisten arvoja vastaan ei tapahdu koska ihmiset pelkäävät leimautuvansa erilaisiksi virallisen totuuden vastustajaksi, pois kunnollisten ja tottelevaisten kansalaisten kunnia-alueelta. Häiriköiksi.

Standardisuomalaiset rakentavat identiteettinsä hyvin harvoista kunnon kansalaisen pelokkaista moduuleista ja tavoista. Kelpaavuuden moduleista.

 Omaa epäonnistuneisuutta, tyytymättömyttä, poliittista johdonmukaisuutta ja karmeita kokemuksia ei ilmaista edes poliittisesti aktiivisten puolueen sisällä  vaan mieluummin ilmaistaan ihailua "menestyijä" ja eliitin sisäpiirisuojaa kohtaan, jotta voisi rakentaa itselleen myös menestyjän kulissit ja unelmoida myös sisäpiirisuojasta.

Kokoomus on alkanut käyttämään loistavasti hyväkseen ihmisten katkeruutta virkamiesvaltaa vastaan kun 1989 lama alkoi. Lisätäkseen kokoomuksen omaa virkamiesvaltaa epädemokraattisesti.

Valtion supistaminen ja hyvinvointivaltion mitätöiminen on nyt kokoomuslaisten iskulause mutta se johtaa harhaan jo alku vaiheessa: 1989 laman takana olivat kokoomuslaisen pörssi-ideologian ja -politiikan ajajat mutta he eivät joutuneet vastuuseen teoistaan. He saivat lisää valtaa syyllistämällä taas kansalaisia.

Hyvinvointivaltiota syyllistettiin ja leimattiin vaikka kyse oli kokoomuksen oikeistolaisesta juppipolitiikasta ja pankkikeinottelusta 1983 lähtien aina 1989 lamaromahduksessa (kaikki 43 miljardin riskin ottaneet pankkiirit vapautettiin ja pankit rikastuivat lama-ajan yksityishenkilöiden omaisuuden alennusmyynnistä pankeille) -  sekä myös pankkimies Mauno Koiviston Neuvostoliiton käyttämisestä sisäpolitiikassa Kekkosen tyyliin.
Pörssikeinoteluun vastuulliset (mm. Harri Holkeri)  pakenivat 90-luvullakin vastuusta aloittamalla vuosisatoja vanhan suomalaisten syyttämisen sivistymättöminä tai tuhlaavaisina. Ulkomaalaisia sijoittajia houkuteltiin Holkerin hypellä eli takaisinmaksutakuulla, jotta luotaisiin valheellinen supernousu Suomen pankkitoiminnalle.

Pankit vapautettiin jopa kaikista veropetoksista kun taas kaikki yksittäiset kansalaiset raahattiin pankkien voitontekokoneiston osaksi pakkolunastuksineen laman keinotekoisessa sekasorrossa. Huutokaupatkin kiellettiin velallisen osalta koska pankkien pienellä präntillä luki usein pankin etuostooikeus.

Pankkien vapauttaminen tapahtui Koiviston käskystä ja laittomasti, tuomareita käskyttäen.

 Se on vain historiaa - käsittelemätön historia tosin toistaa taas itseään.
Sama hajota ja hallitse -eetos jatkuu nyt EU:n kokoisena.
Ruotsalaiset katsovat nyt todella ihmeissään silmät soikeana miksi suomalaisilla poliitikoilla on pakkomielle vapauttaa etelä-Euroopan pimeät pankkiirit suomalaisten veronmaksajien rahoilla ja luoda Kafkan pahin painajainen yhden viraston kuningaskunnasta.


      Kaikki Europankkien ja yksilöt keinottelijoiden puolesta - SDP:



 Kokoomuksen mylvintä ja kansalaisten syyllistäminen 1991 peitti  oikeat syy-seuraussuhteet - kuten nykyisessä EU-katastrofissa. Katastrofin aiheuttajat (Katainen, EK & co) ovat julistautuneet katastrofin hoitajiksi ja se sopii palästyneille kansalaisille, jotka katuvat sitä etteivät olleet tarpeeksi eurouskollisia vaan jotenkin epäuskolllaan aiheuttivat virkamiesten rakentaman uskomusbaabelin romahtamisen.


Kaivoshankkeet ja virkamiesten siirtyminen päätösvaltansa alaisuudessa olevien firmojen palkkalistoille ovat tuorein ja räikein esimerkki virkamiesten "maan tavasta", korruptiosta ja mielivaltaisesta koskemattomuudesta. Myöskin kokoomuksen suojelevat siivet Ilkka Kanervan poliittisten luottamustoimien suhteen selkeän lahjustuomion jälkeen on mitä kirkkan johtotähti poliittisen korruptiokulttuurin kartalla.


Kun kansalaisten virkamiespelko romahtaa, romahtaa luottamus valtioon, jonka kokoomus on nyt hiljaa valloittanut oikeistovirkamiehien sankalla joukolla.
Kansalaiset eivät osaa kuitenkaan poliittisesti ymmärtää kokoomuksen roolia Suomen alasajossa kaiken harhauttavan talouspuheen takia.

Kansalaiset eivät ole ymmärtäneet oikeistolaisten uusliberalistien vallankaappauksen laajuutta virkamieskoneiston kautta.  Demaritkin ovat täynnä piilo-oikeistolaisia ihan vain mahdollisimman näkymättömän ja käytännöllisen vallankaappauksen takia.

Kokoomuslaiset ja nyt myös sokean pelon teille harhautunut ja ihmiskeskeisen ideologiansa hylännyt, Lipposen muokkaama SDP sekä vallanhimoinen vasemmistoliiton eliitti puhuu "eurooppalaisesta identiteetistä" vaikka sillä ei ole mitään tekemistä keinottelijoiden ja europankkien vastuuttomassa vapauttamisessa kohti EU:n totaalista  virkamiesdiktatuuria.

Eurooppalainen oikeisto ja uusliberalismin saarnaajat hylkäsivät yhteiskuntasopimuksen EU-virkamieskoneiston kautta, jotta eliitti ja keinottelijat vapautettaisiin pelaamaan rahalla ja kansaskuntien kohtaloilla. 



  Ikivanha virkamieskulttuuri moukuttaa


suomalaisia, jotta suomalaiset uskoisivat ettei yksilö voi mitään virkamiesten koskemattoman vallan suhteen.

Virkamiehet ovat tehneet nyt paholaisen sopimuksen pankkien kanssa ja taanneet kaiken keinottelun systeemikatastrofin uhalla ja pelotteella.









2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Äitini sairastui syöpään, olen etsinyt parannuskeinoa ja kun niin monta Chemo hän ei ollut vielä parantunut, kuulin bout Rick Simpson ja olen tarkistanut Internetissä, löysin blogisi kuinka hän on auttanut paljon elävä, otin yhteyttä häneen ja sai kannabisöljyä äitini, hän on nyt parantunut ja olen täällä jakaa todistukseni, perheeni tietää iloa igjen.dere kaikkien pitäisi tarkistaa blogin ja häneen yhteyttä syövän hoito

http://cancercurewithcannabisoil.blogspot.com/2013/09/true-life-story-of-cancer-cure-with.html

Unknown kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.