Jumala vastaan Darwin FST

Jumala vastaan Darwin

FST5 tiistaina

Uskonnolliset piirit ympäri maailmaa ovat tehneet paljon työtä taistellakseen yhtä miestä ja hänen elämäntyötään vastaan. Kyseessä on Charles Darwin ja hänen teoksensa Lajien synty. Ja:

Darwinin puutarha 1-3
YLE Areena

Lasten oikeuksien kuvavirtaa

Globaalia tietoisuutta

Uutiskuvat lasten oikeuksien päivästä
SK:n kuvaseinällä

" Tänään vietetään kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää. YK:n yleiskokous hyväksyi Unicefin Lapsen oikeuksien sopimuksen tasan kaksikymmentä vuotta sitten. Jokainen jäsenmaa on ratifioinut sopimuksen Yhdysvaltoja ja Somaliaa lukuunottamatta."

- Suomen Kuvalehti

Suomalaistytöistä lähes puolet turvautuu väkivaltaan

 Melkein puolet suomalaisista tytöistä käyttää väkivaltaa, kertoo erityisnuorisokasvatustyötä tekevän Non Fighting Generation -järjestön nuorille tekemä kysely. Vastaajista 48 prosenttia kertoi käyttäneensä väkivaltaa kuluneen vuoden aikana.Yleisin tyttöjen käyttämä väkivallan muoto on haukkuminen, jota kaksi viidestä kyselyyn vastanneesta käyttää kuukausittain. Vastaajista noin joka kolmas myös pilkkaa toisia vähintään kerran kuukaudessa. - Helsingin Sanomat

Stakesin kouluterveyskyselyn mukaan lukiolaisista tytöistä joka kahdeskymmenes ja ammattiin opiskelevista joka kymmenes on ollut vastentahtoisesti yhdynnässä. - IS

Jumalaton usko

Muutama viikko sitten kirkon suljetussa seminaarissa Helsingin messuhallissa  kolme uranosteessa olevaa teologia kieltäytyi kirkon työntekijöistä muodostuvan yleisön edessä määrittelemästä omaa Jumala-kuvaansa. Jumalan merkityksen määrittelyä välttelevä kolminaisuus, kuin metafyysinen metafora kirkon kriisistä ja hahmottomuudesta.Varsinkaan uraputkessa olevan teologin on vaarallista kirkossa puhua omasta Jumala-kuvastaan kirkon oppien ohi.

Institutionaalinen usko, oppiusko, yksilön uskon sijasta.

On turhaa määritelläkään mitään omaa jumalakuvaa, jos on dogmien määrittelyn kautta käsitetty usko.

Jumaluusoppi, dogmatiikka, on kirkkoinstituutioissa uskomusten korvike, määrittelevä komponentti, kaava uskomiseen. Yksilön havaintojen ohittaja, havaintotapojen "ohjaaja". Metauskoa, epäinhimillistä ja jumalallista. Apologia antaa kirkolle tarkoituksen. Apologia eli tarkkaan määritelty uskon puolustaminen on hyvä motiivi tuottaa teologiaa. Kun oppi on ykkösenä, uskolla ei ole niin väliä. Kunhan ei vastusta kirkon puhdistamaa oppia.

Dogmatiikasta puhutaan puhdasoppisuutena ja se perustuu yksilön käsitysten ohittamiseen. Uskoa oppilauselmiin, uskoa hyväätekevään uskoon; uskoa, joka tekee itse itsensä mahdolliseksi, itsetoteutuva ennustus uskon muodossa.  Jumalatonta uskoa. Kirkko uskoo puolestasi.

Niin kuin vast'ikään vainajan statuksen saanut uskontotieteilijä/etnologi Levi-Strauss on todennut, että oikeastaan rituaaleissa yhteisö palvoo itse itseään.

Uskoa, joka tekee uskomisesta ylevää, ylevyyden aktin ja itseisarvoa sinänsä. Tärkeintä on toiminta, ei päämäärä. Jumalaa ei uskontoon tarvita, kun kaikki on määritettyä, luokiteltua ja perinteisiin nojautuvaa. Kirkkorakenus on pyhän kassakaappi, kansalaisjäsenet voivat sitten uskoa mitä lystäävät.

Dogmatiikka (tiivistelmänä ns. tunnustuskirjat) on kirkon korvaamattomin aarre, historiallinen oppi: sen takia on tapettu ja karkoitettu asuinsijoiltaan miljoonia ihmisiä niin itäisessä kuin läntisessä kirkkoperinteessä. Aarre on ollut etupäässä ase; Dogmatiikka on ollut korvaamaton ase kirkkopolitiikalle. Oikeaoppisuus arvona, kirkon "puolustautumisen" syynä, intiaanien alistamisen motivaattorina, imperialismin ytimenä, Prima causana.

Pakenemista vapaasti universumissa hilluvasta Jumala-agentista ja yksilöiden Jumala-kokemuksesta, joka on nyt sidottu, säilötty ja määritelty dogmioppikirjan sisälle.  Näin voidaan yhtä aikaa usko Vanhan testamentin raivoavan sodanjumalaan, profeettojen katkeraan, rankaisevaan ja pettyneeseen isähahmoon sekä Uuden testamentin katuvaan, sivistyneeseen sivustatarkkailijaan ja uusitun pelastussuunnitelman älykköarkkitehtiin.

Pyhä kolminaisuus on oikeastaan näiden kolmen jumalakuvan kolminaisuuskombinaatio, jos tarkemmin tarkastelleen kirkkojen uskonopin kerrostuneisuutta - ja halutaan edes jonkinlainen semanttinen selitys kolminaisuusopin metaforiselle tarpeellisuudelle.


Paavali keksi systeemiteologian.

"Teille on uskossa annettu kaikki".

Kaikki on jo määritelty Paavalin systeemiä luovassa vastaanottavassa uskossa. "Uskokaa tähän viimeiseen muutokseen (jonka minä teille julistan) ja unohtakaa muutos." Voit vain omaksua valmiin uskon tai hylätä sen. Tässä on sitten kirkon kaikki laki ja tuomio.

Luodaan systeemi eli oppirakennelma, joka on itsekantava, itsegeneroituva, itse itseensä viittaava, omalakinen ja itse itsensä tärkeäksi tekevä. Korostetaan uuden uskonnon erilaisuutta - mutta silti kaikkien uskontojen huipentumana, uskontojen evoluution itsestäänselvänä huipentumana. Käänteentekevä, muut uskonnot peittoava systemaattisessa määrittelyn tarpeessaan. Muita uskontoja huoletta lainaileva ja samalla niiden keinoilla syrjäyttävä. Paavalin uskonto ei voi enää muuttua viimeisten oppimuutosten jälkeen: muutosten seurauksena muuttumattomuus.

Paavalin paradoksi. Paavali kieltämällä kielsi, etei halua tuntea historiallista Jeesusta - kuten Pietari. Paavalille Jeesuksen opetukset olivat kärpäsen surinaa sen rinnalla mitä fantasioita ristiinnaulittu pääsiäislammas hänelle toi juutalaisten vanhoja tekstejä uudelleen tulkittuna.

Tärkeintä ei ole enää ensimmäisten kristittyjen tapaan henkilökohtainen ja kokemukseen perustuva usko ja jonkinlainen "Hengen" kosketus, totuuden leikkaus todellisuudessa vaan yhteisen uskon totaalisuus ja määriteltävyys kirkon omalla logialla. Yhteisen yhteyden määriteltävä ja rajattava totaliteetti. Tärkeintä on näin yhteisesti määriteltävä usko, systeemin määrittelemä, organisoiva usko. Uskonto uskontona, rituaalilaitos palvonnan kohteena, armolahjojen toimittajana. Sinetöity usko.

Tunnustat systeemin ja systeemi lahjoittaa sinulle uskon ilman määrittelyn ongelmia. Avaimet käteen -periaatteella, franchasing-tuotepaketti. Kapitalistisen brändikulttuurin alkukoti. 

Luterilaisen kirkon mukaan usko lahjoitetaan kasteessa. Simsalabim. Perintönä. Mitään kilvoittelua, etsintää ja kokemusta ei siis enää tarvita. Jäsenkirja avaa ovet tuonpuoleiseen ja vapauttaa huolesta.Paroni von Münchausenin uskoa usko, sillä usko on ainoa, joka pitää sinut pinnalla.

Opetuslapsen eettistä pohdintaa ei enää tarvita. Kaikki on valmiina. Kunhan vain uskot ilman ymmärrystä. Kirkkolaiva on symboli mukaan astumisesta. Astut systeemin kannelle etkä voi enää kyseenalaistaa systeemiä, joka kannattelee sinua. Antaudut ja vapaudut vastuusta.




Jaakobin ja Juudaksen kirjeissä on alkuperäinen Jeesuksen seuraajien oppi. Puu hedelmistään tunnetaan - eikä opistaan.

Maailmaa on muutettava Jeesuksen opetuksia seuraamalla, ei uskomalla Paavalin keksimään sovitusoppiin. Opetuksena on Jeesuksen opetus eikä Jeesus amulettina tai krusifiksitoteemina.  Tärkeintä oli Jeesuksen seuraajan teko eikä sana. Jeesuksen palvonta on epäjumalanpalvelusta Jeesuksen biologisten veljien, Jaakobin ja Juudaksen kirjeissä, alkuperäisen opetuksen unohtamista.


Kirkon luomassa uskontokulttuurissa Jumala on instrumentti hyvin rakennetussa uskon arkkitehtuurissa. Ei enää toimiva ja luova aktantti profeettojen toiminnassa vaan arkeologisen määrittelyn ja puhdistamisen kohde.

Luodaan uskonnollisten käsitteiden universumi, joka on kaksitasoinen.

On määrittelyn kohteena olevat tekstit, joita ei saa suoraan uskoa eli epämääräinen ja monitulkintainen Raamattu. Sitten on kirkon ilmatiivis dogmatiikka eli uskomusjärjestelmä, johon voi helpotuksesta huokaisten tukeutua ilman omaa tulkintaa.

Kirkon oppi ei vaadi eikä lainkaan kehoita kierkegaardilaiseen yksilön uskon ja löytämisen hyppyyn vaan uskomaan virkamiesten luomaan ilmatiiviiseen unelmauskontoon, jossa kirkko tulee ennen arvaamatonta Jumalaa.

Ilmoituksen aika on ohi, enää ei tarvita etsintää vaan kirkkolaki riittää.Kirkon maailmankuva on kirkko itse, kaikki muu elämä on häiriötä, syntiä.


Jumalan määrittely tulee oikeastaan turhaksi, koska uskon määrittely on uskontoinstituution määrittelyä. Vastaanottaminen onkin miellyttävämpi, armollisempi ja pehmeämpi sana pappien suussa.

Vastaanottamisen armoa yksilöllisen etsinnän sijaan.

Usko tiivistyy jäsenkirjaksi, kirkon jäsenyydeksi. Kun perinteistä jalostetut uudet uskonkappaleet on muodostettu, usko on helpompi määritellä organisaation luonteen kautta kuin yksilön kokemusten ja kaipausten kautta.

Samanmielisyydestä ja harmonisuudesta tulee tarkoin säänöstltyä Pyhän kokemista. Poikkeavasta kokemisesta yhteisen Pyhän pilkkaa. Kirkon usko ei voi olla mystistä vaan luokiteltavaa, peritiden kunnioittamista. Mystinen ja selittämätön on myrkkyä kirkolliselle teologialle, joten julkinen oma Jumala-määrittely olisi teologin kirkollinen itsemurha.

Kirkon ja teologian tärkein tehtävä on määritellä Jumalaa yksilön puolesta, muutenhan... kirkkoa ei tarvittaisi.

Uskosta tulee tunnussana, samankaltaisuuden määreiden toistettavuutta. Pelastuksesta palkinto oganisaation tunnustamisesta. "Te olette Kristuksen ruumiinjäseniä". Me olemme Kristus oikean uskon liimalla. Voimme heittäytyä  monikäyttöisen armon varaan, sillä armon ideasta tulee uskon aarre. Uskon ja mystisen kokemuksia ei tarvita, koska on oppi hyvästä, joka lisää hyvää ja varmuutta ilman epävarmuutta lisääviä uskonnollisia kokemuksia. Varmuudesta tulee kokemuksen korvike.

Australialaisilla alkuasukkailla on viittausten kohtena myyttinen uniaika, jonka aikana heidän esi-isilleen paljastettiin luomisen salat, pyhät voimalähteet ja eläinten salaisuudet. Nyt uniaikaa voi vain mietiskellä. Uniaikaan uskominen ja siihen rituaalisesti palaamalla voidaan luoda perinteinen käsitys maailmankaikkeudesta ja maailmanjärjestyksestä.

Kirkkomme opettaa samoin mm apostolisesta ajasta, jolloin tapahtui uskon kokemuksia ja uskon tulkintaa, johon ei saa enää koskea. Tämä uniaika on uskonnollisen fantasioinnin kohde yksilöiden oman kokemisen sijaan. "Apostoliseen aikaan" luotiin mytologia ja samalla huoletta muokattiin sekä kierrätettiin vanha mytologia, vanha uskonto käyttöaineistona.

Jumala tai ihminen ei ole enää aktantti, vaan toimija on "toimiva" usko, velvoittava usko. Mahdollisimman selkeästi määritelty, epäuskosta ja varsinkin epävarmuudesta eristetty usko. Virastoaikausko. Otetaan annos Jumalaa rituaalisesti rituaalin tarjoajalta ekonomisen tarkkaan kellonaikaan ja kiitetään sivistyneesti.

Kirkossa kirkon tehtävä on kirkon perinnössä. Kirkko, joka tuottaa kirkollista tietoisuutta. Perintö, ajattelutavat ja tottumukset oikeuttavat kertomaan uniajan, siis apostolisen ajan, ihmisten kokemuksista - ja torjumaan ihmisten uudet kokemukset ja käsittämistavat. Kirkon postmoderni olemus näkyy oikeastaan vain poissulkemisen illuusiossa: helvetistä ei puhuta, puhutaan vain pelastuksesta.

Helvetistä tulee antimateriaa, näkymätön vastapaino, kirkon aarteen väistelty perusmassa vaikka se yhä opillisesti säilytetään sakastin kaapissa ja piispainkokouksen linjanvedoissa.


Uskon vastaanottaminen on Paavalin uskontokonstruktion funktio.

Nasaretilaisen eettinen kilvoittelu ja sitoutuvien seuraajien pieni yhteisö raivattiin uskon  megalomaanisen yhteisen kokemisen ja tuotteistetun uskontunnustuksen tieltä. Mahdollisimman moni oli mahdollisimman helposti saatava kirkon laajentumisen todisteeksi.

Olemme kirkkouskossa ikään kuin muinaisten pyhien (opettajien, kirkkoisien) uskon varassa, kun uskomme uskontunnustuksiin ja tunnustuskirjoihin. He ovat kokeneet meidän puolestamme Jumalan suoran kosketuksen ja voimme vain uskossa ottaa vastaan silloin tämän kokemuksen uskonopiksi muuntuneiden ihmisten perinnössä.

Opin tulkitsija on opin vartija. Systeemin olemassaolosta tulee uskon käytäntöjen eli rituaalien tärkein funktio. Rituaalista tulee ainoa sallittu, kontrolloitu uskonnollisen kokemisen ja havaitsemisen tapa.  Epäsuora, salainen mutta tärkein dogma onkin: "Usko säilyy, jos kirkko säilyy".

Papit ovat Jumalan sijaisia ja kirkkojärjestyksen perusta "armotaloudessa". He jakavat Jumalan armolahjoja jopa valtion säädösten alaisen kirkkolain virkamiehina. Valtion määrittelemiä armolahjoja? Mitä? Kyllä.

Luther hylkäsi jo tämän pappiskastijärjestelmän (Jeesuksen instituutioista vapaan opetusten yleisellä pappeudella) mutta luterilaiset piispat hilasivat protestanttista uudistusta nopeasti takaisin katolilaisen kastijärjestelmän.

Näkyvin katolisen kirkon symbolinen palauttaminen luterilaisen kirkon käytännöissä on piispojen koristeelliset hiipat.

Suomalaiset piispat halusivat 90-luvulla takaisin katolisen piispan tunnusmerkit korkeaa myssyhiippaa myöten. Tämä on erittäin selkeä ja vahva symbolisignaali korkeakirkollisille siitä, mihin päin ns. "luterilaisen" kirkon tuulet puhaltavat. Puhe "pyhästä avioliitosta" on myös vakavasti epäluterilaista pyhittymispuhetta, paavillisen kirkon helman alle purjeiden alasreivaamista.


Usko on nyt kirkon jäsenyyttä sunnuntaiaamun uneliaissa ja rauhoittavissa saarnoissa.

Mutta mikään merkki ei enää kuitenkaan viittaa meditatiivista ja polarisoituvaa henkisyyden kokemusta kaipaavan nykyihmisen odottavan kokemustensa tulkiksi jotakin kirkkoa, joka määrittelee ja annostelee ihmisen uskon.

Kirkko ei ymmärrä etsivän ja pohtivan vesimiehen aikaa. Kirkko on avara vain sille, joka suostuu istumaan ja jämähtämään kirkon penkkiin. Omaksumaan ymmärtämättä. 

Kirkko on toki luopunut jäsentensä kinkerikuulusteluista, kinkeriruoskinnasta ja rippikoulunjälkeisistä "uskontunnustuksista" mutta silti kirkko ei myönnä  jäsentensä tarvitsevan avoimesti liberaalin elämäntarkoitussysteemin tukea. Kirkko säilyttää holveissaan katolisia dogmeja, joita vain harva luterilainen kaipaa tai mitenkään käsittää. Ihmisten etsintää ja arvojen peruskysymyksiä ei tueta.

Kirkolla on vastauksia ilman kysymyksiä.

Olisi aika avoimen uskonpuhdistuksen, jossa ei kuvitella kirkon enää omistavan Jumalan määritelmää. Kirkko on hyvinvoivien instituutio, jossa  pahoinvoivat joutuvat alipalkattujen ja stressattujen diakonien käsittelyyn eivätkä häiritse hyvinvivien hartautta. 

Kirkon diskurssissa "hyvä kristitty" kaipaa kirkon rituaalipalveluksia ja saa siten mielenrauhan parhaiten/helpoiten kirkon suoman hyväksynnän kautta. Tämä on institutionaalista "armon" tuotteistamista eikä mitään seurakuntayhteyttä. Kun jäsenyys on pohjimmiltaan määritelty veron maksuksi ei kristittyjen yhteyteen tarvita kirkon jäsenten kohtaamista. Ei hätää, kirkko laitoksena hoitaa kaiken kehdosta hautaan.

Valtiokirkko on instituutioiden tukija ja valtiojärjestyksen lainsäädännöllinen osa. Kirkon näkemys omasta tärkeydestä ei perustu yksilöiden tarpeisiin vaan instituutioiden vaatimuksiin hyvästä kansalaisesta, joka keskittyy taloudelliseen menestymiseen ja kontrollin suomaan armoon.

Kirkko nojautuu näennäisesti eksistentiaaliseen uskon muodostumisen mytologiaan mutta kieltää ihmisten omehtoisen ja eksistentialistisen uskonkokemuksen määrittelyn. Tästä nousee tärkeä kysymys, jota iski Lutheria munkkinakin takaraivoon:

Onko kirkko ihmisiä varten vai ihmiset kirkkoa varten?


Bonhoeffer kirjoitti ”uskonnottomasta kristinuskosta” instituution tarjoamaa turtumusta vastaan. Usko olisi vain yksilön valinnoissa, eksistentiaalisessa yksinäisyydessä yksilön oman elämän eettisten valintojen linjassa. Kehenkään ei voisi tukeutua eikä kenenkään siunaukseen vedota yksilön etsiessä itseyttään ja olemisen tapaansa. Pelastus ei olisikaan poistamassa jokaisen päivän vastuuta jumallallisen inhimillisyyden toteutumisessa.

Bonhoeffer jatkoi mestari Eckhartin perintöä, jossa Jumalaa ei voinut palvoa ihmisen ulkopuolisena entiteettinä tai ihmistä pyhempänä olentona. Mikään instituutio ja neuroottinen varmuuden palo ei voisi koskaan määritellä tai omistaa määritelmää Jumalasta tai jumaluudesta. Jumalan voi nähdä vain ihmisen teoista, inhimillisyydestä, ei lapsellisista uskontofantasian tuonpuoleisista toiveista.

Ihmiskunnan täysi-ikäisyys näyttäytyy Bonhoefferille toivomusautomaatin, joulupukkijumalan ja ikuisten, fundamentaalien vastausten hylkäämisenä, jolloin nähtäisiin että ihmiskunnan tulevaisuus on täysin poliittisesti ihmisten omissa käsissä eikä ilmestyskirjan toivottoman uskonnollisuuden kliimaksin varaan hylättynä.

Jumalan seksuaalisen miehisyyden ja kaikkivaltiuden, isä-Jumalan korostaminen on hyvin kyseenalaista toteemiuskonnollisuuden jatkamista. Mestari Eckhartin mystisen jumaluusopin mukaan Jumala ei ole kaikkivaltias, koska jumaluus syntyy tai on syntymättä ihmisten ajatuksissa ja teoissa.

Hän sanoi heille: "Teille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta nuo ulkopuoliset kuulevat kaiken vain vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä huomaisi, jotta he kuullessaankaan eivät kuulisi eivätkä ymmärtäisi, eivät kääntyisi eivätkä saisi anteeksi. Niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan."

Kirkon torjuvan passiivisessa ja itse itseään onnittelevassa sisäpiiri-uskossa ei uskota eksistentiaaliseen, yksilökeskeisen vastuuseen ja jatkuvaan valaistumiseen. Valmiiksi määritelty usko on loistava tuote, jonka turrutava voima on taivaslupaus, fantasia-armo ilman koettelemuksia.

Kirkon identeetti menneisyyteen on skitsofreeninen: Apostolinen aika saa olla adoraation ja uskonnollisen fantasioinnin kohde mutta ei toiminnallinen esimerkki. Elämme kirkon opetusten mukaan siis aktiivisen Jumalan jälkeistä aikaa, joilloin voimme iloita aikaisemmin aktiivisen Jumalan ajatuksesta mutta emme saa odottaa jumalallista uudelleenmäärittelyä Mooseksen, Johannes Kastajan tai Jeesuksen tavoin.

Korkeakirkolliset piirit halveksivat alkuseurakuntaa jäljitteleviä lahkoja mutta todellakin, kaikki kirkon opit ovat syntyneet apostolisen ajan hurmoksellisessa sekoilussa.

Jumalanpalvelussaarnoissa palvonnan painopiste on aika selkeä: semanttisesti tarkasteltuna seurakunnan idean ihailu on useimman saarnan merkitysten avain. Kuinka kaikki metafyysisten ongelmien ratkaisun keinot ihmisille ovatkin kirkon tarjoamissa rituaaleissa, seurakuntaideassa - ja hyvin helposti pappien kautta. Kontrolloidusti, tarkkaillusti.


Bonhoefferille ei ollut uskoa hyvään ilman valtavaa epävarmuutta. Oikea ihmisyys oli mihinkään valmiisiin ratkaisuihin nojautumattomuutta. Armotonta armoa.Yksilön jumalallista kasvamista eettiseen vastuuseen.

Bonhoefferille Jeesuksen hylätyksitulemisen tunteet ristillä olivat merkki Jeesuksen aitoudesta ihmisenä. Jumalallista ihmisyyttä ilman huureisia jumalallisuusfantasioita. Jeesus valitsi ristin estääkseen sen poliittisen tilanteen uskonnollisesti kihahtaneen kansannousun ja verilöylyn. Jeesuksen uhri oli juuri siinä historiallisessa tilanteessa eläviin ihmisiin, ei missään ylihistoriallisessa pelastussuunnitelmassa.

"Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."

Jumalperheen palvonnassa joulun aikaan palataan hyvin primitiiviseen hedelmällisyysrituaalien idolipalvontaan, joka karsittuna kaikesta "epäkristillisestä" seksuaalisuudesta. Paradoksaalisin hedelmällisyyskultti, mitä on tuotettu.Epäinhimillinen idolisaatio, jonka tarkoitus on vieraannuttaa ihminen oman onnen määrittelystä ja ehdollistaa uskonnolliseen riittämättömyyden tunteeseen. Jos ihmisyys ja seksuaalisuus tehdään inhimillisimmän uskonnon opettajan lapsuuden kohdalla kyseenalaiseksi ja saastaiseksi kirkkoisien toimesta, on kysymys kavalasta uskontopropagandasta.

Hääkulttuurissammekin näkyy ritualinen avioparin palvonta ja korottaminen muiden kuolevaisten joukosta ylempään, Jumalan erityisen siunauksen karsinaan. Ydinperheoppi palvoo Pyhän Perheen kuvaelmassa itseään.

Samalla kun Jeesuksen opetuksiin liittymättömässä joulukuvaelmassa korostetaan naisen/äitihahmon luonnotonta epäseksuaalisuutta, hyväillään myös naisten fantasioita ihmeellisen miehen rakkaudesta, joka ei ole seksuaalista mutta joka keskittyy juuri naisen, lapsen ja perheidyllin huolehdintaan.

Epäseksuaalinen puolijumal-perheidylli onkin kirkon ja seksuaalivihamielisten kirkkoisien voimallisin menestystuote. Jokaisen perheen toiviokuva. Hallitun sekä tuottavuuteen keskittyvän parisuhteen hillitty ylistys - ja seksuaalisen vaistoimpulssin tuomio.

Pyhäkoulumoralismi on myös yksi vestenmielisimpiä ilmiöitä kirkossa. Aikuiset opettavat lapsille satuja totena, joihin he itse eivt usko. Miksi? "Lapsenuskon takia". Ei, vaan etä lapset uskoisivat mahdollisiman kritiikittömästi, mitä Raamatussa kerrotaan. Jotta lapsille muodostuisi vahva usko Raamatun auktoriteettiin. Ja sitten sillä ei ole mitään väliä, että opetuksesta päättävät aikuiset eivät okein kaikkea ihan usko?


Jäykkä ja järkähtämätön dogmiopetus eli oppijärjestys on ollut kirkon ylpeys ja komea kurkihirsi, massiivinen perustus mutta nyt siitä on muodostumassa kirkollisten ikioma hirsipuu raskaan, institutionaalisen systeemin omahyväiseen ylipainoon johtavassa romahduksessa. Itsetyytyväisyys ja muuttumattomuuteen uskominen on loistava elämän korvike. Jumalaa panttivankinä pitävät luottavat aina kaihoten perinteeseen.

Opettiko Jeesus oppien ja tulkinnan muuttumattomuutta? 

Kirkon syvin eksistentiaalinen ongelma on siinä että perustajaksi ylennetty Jeesus oli instituutioiden vastustaja ja kohtaamattomuuden purkaja, uskonnon suvereeni uudelleentulkitsija ja harmonisen, lakipykäliä matkivan uskonmäärittelyn pilkkaaja.

Seurakunta on virsissä ja toistuvissa saarna-aihelmissa taivaan metafora. Laimea versio siitä, mitä yhdessä toivotaan ja odotetaan. Katse on siis luvatussa ja paratiisillisessa olemassaolossa - ja siksi toisia siedetään seurakunnassa yhteisen odotuksen tähden. Ja puhutaan "rakkaudesta" kun luodaan vain sietokykyä ja hienotunteisuutta yhteisen uskon kuvaelmassa. Ennakkoluuloihin ei suinkaan kosketa (vrt homoseksuaalisuus ongelmana kirkossa). 

Vihreiden tuore poliittinen kuohunta on nyt kuin kirkon ja jonkinlaisen uuden alkuseurakunnan metafora. Vanhan liiton vihreät ovat loukkaantuneen ja säikähtäneen ironisia uudesta Vihreästä puolueesta mutta unohtavat samalla autuaasti, minkälainen originaali Vihreä liitto aikoinaan oli.

"Tervetuloa, vihreä hörhöpuolue"
http://vesahack.blogit.uusisuomi.fi

Kirkkoa voisi verrata myös nykyiseen mediassa säihkyvään terveydenhuoltosysteemiimme, jonka poliittiset johtajat vakuuttelevat systeemin perimmäisestä maineesta ja toimintakyvystä, vaikka rokotusshow, jonotuskulttuurin ja sairaiden kyykyttämisen kaivaminen 50-luvulta on naurattanut ja suututtanut kansalaisia monta viikkoa.

Luterilaisen kirkon laitosmaisuus, joustamattomuus ja uskonnollisuuden tunnusmerkkien maaginen itseisarvo on johtanut siihen, että liberaalisti käyttäytyvät "kansankirkon" kirkkoherrat tukevat nyt hyvin radikaaleja ja fundamentalistisia ryhmiä kirkon sisällä - jotta kirkon sisällä olisi edes jotakin "toimintaa" ja intoa.

Rituaalikirkko luottaa massaansa ja perinteiseen arvovaltaansa. Jos kirkon johdon ainoa reaktio dialogiin jäsentensä muuttuvaan hengellisyten on paheksunta ja loukkaantuminen, on kirkko samalla tiellä kuin dinosaurukset. Protestanttisen kirkon täytyisi olla aina protestanttinen ja uudistumiskykyinen, jos se haluaa olla paavin vallan ja amerikkalaisen fundamentalismin edellää ihmisten elävä organisaatio.

Tällä hetkellä piispojen ainoa reaktio on taantuminen ja valtion lakisäädöksiin vetoaminen, koska kirkollisen maailmankuvan tärkein fantasia on muuttumattomuus ja varmuus "ikuisten arvojen" edustajana.


Suurta yleisöä tuuditetaan yleispätevillä uskontorituaaleilla mutta samalla valtiokirkon kehdossa uinuu hehkuvasilmäinen viidesläisyys ja kalvinismi, joka huulet vapisten odottaa tuomion sanoja ylhäältä ilmestyskirja kainalossa.

Mihin enää tarvitaan pelastuksen dualismia, jos kirkonmiehet eivät uskalla puhua enää julkisesti helvetistä? Mihin helvettiä tarvitaan sakastin kassakaappiin piilotettuna, jos sitä ei edes tarvitse enää julistaa kylläisile porvareille? Kirkon on rehellisesti hylättävä seksuaalikielteinen maailmanloppufundamentelismi ja homehtuneet tunnustuskirjat keskiajan maailmankuvasta sekä katolisen kirkon harhaopit. Puhtaasti ja selkeästi. 

Luterilaisen kirkon ainoa pelastus merkityksellisenä organisaationa olisi rehellisessä humanismissa, jossa jokainen kirkon jäsen saa määritellä uskonsa eikä kirkon painopiste olisi historiaan upotetuissa ja sangen hämärtyneiden ja sekavan historiallisen prosessin tuottamien uskontunnustusten mukana raahaamisessa.

Kirkon tulisi lähteä avautuvasta ja kehittyvästä ihmiskuvasta kuten protestanttisen uudistuksen: ihmisten tarpeista, ei organisaation ehdoista.

Agendana tulisi olla Jeesuksen opetukset, ei Jeesus. Jeesuksen palvonta on juuri sitä epäjumalanpalvelusta, jota historiallinen Jeesus halveksi. 

Avoimesti aukollinen jumaluusoppi, inhimillisesti vajaa, nöyrä ja etsivä. Yhtä valmis kumoamaan rasittavia perinteitä ja valtarakenteita kuin opettajansa Jeesus.

Militaristinen miesihanne ei tuo miehiä kirkkoon

BBC:n keskustelu katolisen kirkon merkityksestä

Intelligence Squared Debate:
The Catholic Church is a force for good in the world?
Stephen Fry, Christopher Hitchens
BBC Video

Lévi-Straussin huoli
maailman tilasta heijastuu myös tässä kirjassa. Hän kirjoittaa: ”Maailma alkoi ilman ihmistä, ja se loppuu ilman häntä.”
Yksi Lévi-Straussin viimeisistä kirjoista käsittelee suomalaisille rakasta aihetta eli joulupukkimyyttiä.  Hauskassa, pienessä kirjassa - jota ei tosin ole suomennettu - Lévi-Strauss kerii auki joulupukkimyytin alkuperää Rooman ajoilta ja keskiajan hullujen juhlasta. YLE.fi

Eero Tarasti: Strukturalismin isä
toi villin ajattelun tieteeseen

Jo väitöskirjassaan Lévi-Strauss  puhui arkaaisuuden illuusiosta, eli siitä harhasta, että vertaamme alkuasukkaita oman kulttuurimme lasten infantiilin ajatteluun. Länsimainen tiede oli pikemminkin kesyä ajattelua, joka oli kesytetty tuottamaan voittoa.

Radikaalisti uutta oli tapa lähestyä todellisuutta kylmän objektiivisesti rakenteina, systeemeinä, ja pitää ihmistä vain tietyn hetken tiedon hahmona, kuten toinen kauden strukturalisti Michel Foucault totesi teoksessaan Les mots et les choses (Sanat ja asiat, 1966).

Strukturalismi oli antihumanistinen oppi siirtäessään ihmisen pois keskipisteestä.  Mutta asian voi nähdä toisinkin. Kyseessä oli laajempi ihmisnäkemys, joka otti huomioon maapallon kaikki kulttuuriset variaatiot. Ne olivat kaikki yhtä arvokkaita ja oikeutettuja olemassaoloon.

Ihmishengen toiminta oli samanlaista intiaanien jaguaarimyytissä ja Ravelin Bolerossa.  HS

Luukkaan evankeliumi Jeesuksen opetusmetodeista ja ihmiskuvasta:

" Jeesus oli sitten aterialla Leevin kodissa. Monia rahanvaihtajia ja muita syntisiä aterioi Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa, sillä heitä oli paljon hänen seuraajiensa joukossa.  Kun synagoogaan (juutalaisten kirkkoon) kuuluvat lainopettajat näkivät Jeesuksen syövän syntisten ja publikaanien seurassa, he sanoivat hänen opetuslapsilleen: "Kuinka hän syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!" Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä." 

Suomalaiset tekivät kyseenalaisen ennätyksen viime vuonna, kun alkoholin kulutus nousi huippulukemiin - IL

YLE: Italian hevimunkki lopettaa uransa;
"Paholainen ajoi julkisuuteen"

(siis piinalliseen erilaisuuteen kirkon sallimista rooleista)

Sotilaspappien valvomaa rauhantyötä ja värväystä:

http://www.rauhanturvaajaksi.fi/html/fi/140.html

Kirja:
Bonhoeffer - Kirjeitä vankilasta



Kirja:
Mestari Eckhartin tekstikokoelmaan Sielun syvyys
Millaista oli keskiajan mystiikka ja mitä nykyihminen voisi siitä oppia? Suom. Kai Pihlajamaa. Jaakko Heinimäki kirjoittanut esipuheen. Basam Books

Blogi-kirjoitus. Kirkon perinne ja protestanttisen udistuksen hämärtyminen, joulu Katolinen perinne  pyhimykset, jouluperinne  Santa Lucia. Jouluperinteet 2009, joulujuhla pyhimys Santa Claus Joulupukki, syntiset kiltit vai pahat lapset. Joulu joulupyhät. kirjoittaja Arhi Kuittinen

Uusi Mac-selain Camino 2 ja ilmainen Lightroom RAW

Camino.

Jos puhutaan tietoturvallisuudesta, aina kun tulee uusi, hyvin suunniteltu selain, sitä turvallisempi on surffailla, koska troijalaisia puskevat tahot eivät tunne uuden selaimen käyttäytymistä.

"Firefox on kehittynyt huomattavasti viime aikoina, mutta Caminon etuna on edelleen parempi liittäminen Mac OS X:ään. Camino tallentaa salasanat OS X:n avainnippuun, ja selaimen kirjanmerkit ja historia näkyvät Spotlight-hakutuloksissa. Camino 2:ssa on lisäksi parannettu selaimen Applescript-tukea... " - http://www.tietokone.fi

Camino osaa blokata raskaasti animoidut flash-mainokset videoineen.


* Uusin Chrome sekä Opera ovat nyt nopeimmat selaimet - kokeile


Firefoxistakin on 3.64 versio, joten ainakin se kannattaisi ladata, jotta sivut, jotka eivät näy Safarissa, näkyisivät. Firefoxissa suosittelen ehdottomasti NoScript-laajennusta tietoturvan ja keveyden takia - oikealta alakulmasta valitset, mitä extraa shittiä sallit webbisivulla näkyvän.

Myös Macille: inkscape
- vektorigrafiikkaa piirtämiseen

Adobe Photoshop Lightroom 3 Beta

on ilmaiseksi ladattavissa/käytettävissä 2009 4 saakka Mac/win. Macillä tod näk vaatii intel Macin ja 10.5-käyttiksen jotta ei nikottele. En muutenkaan suosittele vielä 10.6-käyttistä!

Huom. tämä Lightroom-versio on vain beta (vaikkakin hyvin vakaa sellainen), joten älä tee tärkeitä ja laajoja kuva-arkistoja tällä ohjelmalla, sillä lopullinen versio ei välttämättä osaa avata tämän tekemiä arkistotietokantoja - osta 2-versio (tai odottaessa käytä ensin kuukauden testiversiota).

Erikseen käsitellyt kuvat tallennettuna FILE/EXPORT esim. TIF:finä kyllä avautuvat millä tahansa ohjelmalla.

RAW

Tämä on kuva-arkistointi-, kuvien esittely/slideshow- ja kuvankäsittelyohjelma. Pitää erityisesti RAW-kuvista. RAW-kuvat ovat digitaalijärjestelmäkamerassa tallennusasetuksena huimasti laadukkaampia kuin jpg-kuvat. Valotuksenkorjailu sujuu paljon paremmin RAW:lta mutta kaikki ohjelmat eivät osaa avata kaikkien kameroiden RAW-tiedostoja - testaa.

Kun tuot originaalia kuvaa tai oikeastaan kuvakansiota ohjelmaan, Valitse IMPORT-toiminnossa jokin kansio, älä kuvaa. Kerää ensin importtia varten haluamasi kuvat yhteen kansioon siirtämällä tai kopioimalla (ALT-näppäin alhaalla) macin omassa normaalissa kansio/tiedostosysteemissä.

Kun avaat ja valitset kuvan vasemmalta, oikealla ylhäällä napauta sitten
DEVELOP-sivuvalikkoa
ja siirryt kuvankäsittelytilaan kyseisen kuvan kanssa: 

mm.
FILL LIGHT-Säätimellä voit palauttaa tummista alueista sävyjä vaaleammiksi (vaatii oikeastaan siis RAW-tiedoston). CONTRASTilla voit palauttaa jyrkintä tummaa.

BASIC- säätimien vieressä on slideri, jolla saat sen alla olevat muut kuvankäsittelysäätimet esille tai klikkaa Basic kiinni

Kokeile eri säätimiä edestakaisin niin alat hahmottamat valotuksen säätöä, peruskuvankäsittelyä. Tallenna eri kokeiluja tiffiksi ja vertaile sitten kokeiluja samasta originaalikuvasta.

Jos säädettävästä kuvaustilanteesta on muita samanlaisia kuvia, jotka on otettu samassa valaistuksessa, tallenna säädöt PRESETEIKSI vasemmalta -   PRESETS ja Paina + symbolia. Voit sitten presetin kautta hetessä säätää tuhansia kuvia samasta kuvaus- eli valotustilanteesta.

Kun tallennat eli exporttaat kuvan kaikille ohjelmille ymmärrettäväksi TIF-kuvaksi, kuva tallentuu Untitled Export-kansioon työpöydälle, ellet määrittele Export-ikkunassa eriksen kansion nimeä ja sijaintia. DNG on Adoben oma RAW-tiedostomuoto - jota muut ohjelmat eivät osaa avata.Vain JPG-kuvia nettisivuille.


Kun kuvaat RAW-kuvia, alivalota kuvatessa kuvaa ainakin puolen aukon verran "hämärämmäksi", jos valonlähde on pistemäinen kuten aurinko. Jos kuvaustilanne on hektinen, alivalota mielummin, RAW-sallii hyvinkin yhden aukon alivalottamisen. Saat RAW-kuvankäsittelyssä sitten paljon enemmän irti kuvan sävyistä. Hajavalossa (pilvinen sää tms) ei tarvitse alivalottaa. Alivalottamalla ja valotuksen palauttaminen käsittelemällä hajauttaa hyvin kontrastia RAW-kuvasta sävykkäästi. RAW sietää ylivalotustakin selvästi paremmin kuin jpg-tiedostot. Enemmän bittejä kaivettavissa takaisin.

Suosittelen Nikonin D5000-kameraa tai parempaa. D700 on vakavan valokuvaajan  kamera kokokennokamerana (35mm kenno) - parempaa et vuosiin tarvitse. Käytä Nikonin tai Tamronin objektiiveja - ei DX-objektiiveja (D5000  käyttää niitäkin). Laajan polttovälin zoom-objektiivit huonontavat laajakuvan laatua. Canonin kokokennokameratkin (n.2000 €) ovat ihan toimivia, ihonvärit enemmän mainoskuvien sävyihin korostuneina.


Lightroom-ohjelmalla voi tehdä myös kuvaesityksen eli slideshown eri tavoin, jopa videoksi.

Ohjelma tekee myös valmiin html-nettisivun valituista kuvista.

Kuvakansiot ohjelman kautta tarkoittaa tapaa, jolla voit järjestellä, katsella ja luoda avainsanoilla erilaisia kuvakansioita/kokoelmia/slideshowta/nettisivuja kuvista.

Kun valikoit sadoista kuvista parhaita kuvia, tee se vaiheittain. Ensin valikoi esim 30 parasta ja anna niille PHOTO /SET RATING ja yksi tähti. Katsele sitten vain yhden tähden kuvia. Valikoi ja vertaile nyt parhaat antamalla niille kaksi tähteä. Jne. Sitten kuvakäsittele.

Some of the new features included for you
to play with in the Lightroom 3 beta are:

• Brand new performance architecture, building for the future of growing image libraries
• State-of-the-art noise reduction to help you perfect your high grain ISO shots
• Watermarking tool that helps you customize and protect your images with ease
• Portable sharable slideshows with audio—designed to give you more flexibility and impact on how you choose to share your images, you can now save and export your slideshows as videos and include audio
• Flexible customizable print package creation so your print package layouts are all your own
• Film grain simulation tool for enhancing your images to look as gritty as you want
• New import handling designed to make importing streamlined and easy
• More flexible online publishing options so you can post your images online to certain online photo sharing sites directly from inside Lightroom 3 beta (may require third-party plug-ins)*

For more details on the new functionality in the Lightroom 3 beta:

• Watch 3 short videos about what’s new in the beta
• Read the blog post from the Lightroom team to learn about the vision behind the features included in the beta.
• Find helpful resources on the new NAPP Lightroom 3 beta Resource Center.
• Read the release notes (PDF) for detailed information.

Mediakouluttaja Arhi Kuittinen Graafisten ohjelmien koulutus, ATK Tietokonekoulutus, Do Not Copy Or Publish.

Krusifiksi ja yhteiskunta

Helsingin Sanomien näsäviisasta uskontotiedettä 12.11.: Krusifiksit eivät edusta Italiassa pelkästään uskonnollisuutta






Uskonnollinen lukutaito
on tärkeä tässäkin ajassa

Helsingin Sanomissakin pohditaan nyt krusifiksin merkitystä. Kiva. Mutta Hesarin toimittajan kommentti uskonnontutkijoiden oletetusta reaktiosta on asiaton ja outo. Puhuessan kulttuurin arvoista voi vain ihmetellä, mitä arvoja toimittaja itse liittää krusifiksiin?

Kulttuurikeskustelu on edennyt melkein semioottiselle tasolle. Jonkinlaista edistystä. Iltalehdessä oli kuitenkin (torstaina) pilapiirros, jossa naureskeltiin krusifiksin uudelleenarvioinnille. Miksi ihmeessä krusifiksi olisi itsestäänselvyys? Se ei ole edes alkuperäinen kristittyjen visuaalinen ilmaus tai symboli opettajastaan.

Krusifiksi oli ja on ase. Pelotteluväline. Krusifiksissa kiteytyy valta. Historian vaihe, keisarin palvontakultin ja kirkon sulauttaminen yhdeksi kontrollikoneistoksi.

"Katsokaa, Jumalankin täytyi nöyrtyä esivallan edessä ja joutua kidutetuksi. Ette tekään muutakaan voi tehdä".

Krusifiksi on fasistisen uskon kirkkain ilmenemismuoto. Sillä kumotaan täydellisesti kapinallisen Jeesuksen todellinen elämäntehtävä ja identiteetti. Käytännöllisen elämän kapinallisesta tehdään uskonnollisesti hurmioituva uhrautuja, ennalta määrätty alistuja.

Olen monta kertaa nuorempana katsellut lasten ilmeitä, jotka tuijottavat kirkossa kidutettua krusifiksia ja sillä hyvin riiputettua lihaa kun samalla pappi saarnaa siitä, kuinka Jeesus on lasten ystävä. Lasten hämmennyksen syvyyttä ei voi oikeastaan kuvailla.

"Jumala kuoli teidän syntienne tähden, lapset. Hävetkää."

Yhteiskunnan täytyy olla uskontoneutraali. Niin kauan kuin uskonto on yhteisön jäsenyyden ehto, voidaan puhua fasistisesta sosiaalistamisesta ja suvaitsemattomasta ehdollistamisesta. Ilman totalitaarista uskontokonstruktiota ei fasismi olisi noussut valtaan Italiassa, Espanjassa, Chilessä eikä Saksassa.

Totalitarismi perustuu aina yhden ainoan todellisuustulkinnan ja pakotetun identiteetin jyräävään voimaan, niin on ollut heettiläisten sotilaskulttuurissa, viikingeillä kuin myös Stalinin pakastetussa nukkekodissa.

Käytettyään kirkkojen arvovaltaa "järjestyksen", uuden messiaan statusaseman tuottamiseen Hitler käynnisti uuden valtiouskonnon projektin monella tasolla, suorana esikuvana Rooman keisarijumalien palvonta.  Ilman sitä natsikulttuuri ei olisi voinut jatkua - ja se olisi jatkunutkin ilman johtajiensa itsetuhoista kompulsiivisuutta. Katolisen kirkon esikuvaksi tuli roomalainen keisarikultti monella tasolla.

Suomalainen kirkko voi romahtaa milloin tahansa sisällissodan aikaiseksi fasistiseksi uskontokoneeksi taloudellisen yhteiskuntatilanteen huonontuessa, jos kirkon valtakäsitystä  ei muuteta ja historiallisia valheita kohdata. Kirkko on epädemokraattista ja hämärrettyä valtaa rakentavalle valtiolle korvaamaton kumileimasin, jolla tuotetaan siunausta kulloiselle valtaapitävälle. 1989 laman aikana kirkko keskitti voimansa kansalaisten poliittisen muutostahdon ja tyytymättömyyden kuohitsemiseen. Epäpolitsoimisen. Kirkko pyysi jumalallista siunausta laman aiheuttaneille poliitikoille ja virkamiehille. Ja isänmaalle työrauhaa.

 Poliittinen valta ei saa olla armon kohde vaan kansalaisten valinnan ja järjen kohde.

Kuvainpalvonta on ollut tärkeä osa muinaisia kuningas/keisarikultteja - siinä juutalaisten kuvanpalvontakielto on alunperin ollut hyvin viisas ajatus abstraktista uskonnollisuudesta. Paitsi että Israelissa uskonto on nyt politiikkaa ja politiikka uskontoa - kuten on ollut Italiassakin.

Luther myös nousi kapinaan visuaalista pyhimysmagia-kuvabisnestä ja monokulttuuria vastaan juutalaisten profeettojen tapaan.

Nykyisin romanttisesti katolilaisesta magiasta  ja goottikoristelusta puhuvat eivät ymmärrä sitä foobisen taikauskon määrää, mikä katolilaisilla liittyy kuviin ja pyhimyksiin (en puhu nyt Suomen luterilaisen kulttuurin "luterilaistuneista" katolilaisista). Uskonpuhdistus vapautti Euroopan inkvisitiosta (vaikkakaan ei heti katolisesta taikauskon perinteestä).

Jos Italia olisi nyt halunnut pysyä insestisenä ja uskontokeskeisenä kansallisvaltiona, olisivat sitten vaan jääneet EU:n ulkopuolelle. EU:n uskonnollista monokulttuuria ja nationalismia purkava päämärä on ollut alusta saakka selkeä (ainoa EU:n positiivinen puoli mielestäni.)


Kouluopetus on säädösten mukaan Suomessa ideologisesti neutraalia - mutta ei se sitä ole uskonnonopetuksen kohdalla. Vakaumukselliset ihmiset kouluttavat uskonnonopettajia kirkon ja kirkkolain ohjeistuksessa ja uskonnon oppikirjat ovat selkeästi painottuneita. Uskonnonopettajia ei kontrolloida lainkaan ja kolmasosa uskonnonopettajista tekee käytännössä kirkollista käännytystyötä vanhan hyvän ajan mallin mukaan.

Opetusvirasto sallii varsinkin vähemmistöjen kouluopetuksessa mustavalkoisen fundamentalismin räikeän vapaasti ja rikkoo siis tietentahtoen koulutuslakeja ja oppilaiden oikeuksia. Uskonnollisesti kasvattavat päiväkodit Suomessa - video.

Uskonnollinen lukutaito olisi tärkeää.

Uskonnonopetuksessa vuosilukujen pänttääminen ja knoppitietoihin hukkuva historiakeskeisyys on aivan turhaa höpinää nuorille, jos halutaan lisätä kulttuurista ymmärrystä eri uskontojen periaatteista ja kokemistavoista.

Sosiodraama olisi avainsana uuteen uskontopedagogiikkaan, ns uskontokasvatukseen. Uteliaisuus olisi yksinkertaisin lähtökohta mutta sitä on vältetty lahjakkaasti. 

Suvaitsematonta aivopesua ja suggestiivista kulttuurin uskonnollistamista lasten kohdalla ei tule koskaan hyväksyä.


Seksuaalisen toiseuden korostaminen kirkollisesti epäpuhtaiden eli vaikkapa homojen ja naisten kohdalla on tärkeä osa hierarkista kontrollia ja oman ylemmyydentunteen nostatusta, tavallaan juutalaisten (epä)puhtausoppien soveltamista. Rituaalinen puhtaus ja jumalan sksualisoiminen mieheksi luo valtaa tarkkojen rajojen vetämisellä.

Toiseuden leimaaminen on tärkeää epävarmuuden poistamiselle: kun tiedetään "kelpaamattomat", voidaan olla varmoja omasta "kelpaavuudesta" ja rituaalisesta puhtaudesta.

Puhtausmielikuvilla määritellään oikeaoppisten arvo ja itsetunto, käänteispuolena eli epäpuhtauden määritelmillä on sitten ikävä sivuoire toiseuden korostamisena. Heterot julistavat itsensä Jumalan kuviksi, Jumalan siunaamiksi ja tämän itsensäkorottamisen takia on pakosti erilaisia alennettava, leimattava. Me, ne. Kuinka kelpaan Jumalalle, ja kuka määrittelee, kuinka kelpaan. Se määrittelee, jolla on valta määritellä maan päällä ja taivaissa.

Uskontojen alkuproblematiikka on juuri kelpaamiskysymyksessä: kuinka kelpaamme esi-isien hengille.

Ovatko onnettomuudet ja kuolema hengille kelpaamattoman käyttäytymisen syytä.  Kaikki uhrikulttuuri ja rituaalit lähtevät tästä alkukysymyksestä.

Kun heimolle on luotu jämäkkä hierarkia niin kuolema tuo ongelman: häviääkö hierarkia, kun hierarkian johtaja kuolee? Ei. Hän ohjaa ja delegoi hierarkiaa toteemin kautta. Uskonto on alunperin hierarkian venyttämistä rajan yli. Tai shamaanin venyttämistä rajan yli etsimään vastauksia hengiltä tuonpuoleisesta.

Krusifiksi on uskontotieteellisesti tarkasteltuna vain yksi uusi toteemi.

Toteemi tarkoittaa esi-isien ja henkieläinten asuinpuuta, jota on lepyteltävä uhrein (vrt. syntien tunnustaminen, veren juominen ja toistuva katumus jumalanpalvelusrituaalissa). Esi-isämme omaksuivat ugreilta tuimat, puiset Juma-toteemit, joita pidettiin kylän tai uunin laidalla. Niiden kanssa nautittiin myös muistoehtoollista katumukseksi ja puhdistautumiseksi.

Kristinuskokin instituutiona, kirkkouskontona on aika alkeellista uhrikulttuuria: katso, Jumalan Karitsa, tehokkain talismaaniuhri maan päällä. Verenhimoisen uhrikulttuurin huipentuma. Joku on uhrattava, jotta meillä olisi parempi fiilis.


Teurastettu jumala krusifiksina on fasistiselle uskontomielenlaadulle hyvin mieluinen visio.

"Voimme tappaa jopa Jumalan joten teillä on vain toivoa paremmasta kuoleman jälkeisestä elämästä".

Kirkko Italiassa on julkisesti tukenut italialaisia mafiosoja. Ilman sitä siunausta   ei olisi italialaista mafiaa ja kansan epäpolitisoimista. Jumala on ikäänkuin mafioson esikuva Italiassa - ja ristiinnaulittu poika alamaisten idoli.

"Antakaa anteeksi murhaajille sillä he eivät voi mitään ahneudelleen. Valmistautukaa kuolemaan, ajatelkaa vain taivasta ja luopukaa maallisesta elämän parantamisesta."

"Alkuseurakuntien" aikana suurin osa kristityistä oli gnostilaisia kristittyjä, jotka pitivät tiedostamattomien ja valintakyvyttömien lasten pakkokastamista automaattiseen jäsenyysuskoon ja  pelastukseen jumalanpilkkana. Olemme nyt tässä katolilais-luterilaisessa kirkkokulttuurissa toisten uskontojen kopioijien, lapsenkastajien ja muiden kristittyjen vainoajien ideologisia jälkeläisiä. Rauhanomaiset kristilliset seurakunnat vainottiin ja tapettiin pois kartalta nykyisten valtakirkkojen oppi-isien toimesta.

Vaikka valtiokirkko on joutunut Skandinaviassa purkamaan omaa syntioppiaan ja uhkakuvilla toimivaa valta-asemaansa, se ei ole tehnyt sitä kertaakaan vapaaehtoisesti - ja siksi patriarkaalisen katolisia uskontunnustuksia, hierarkista keisarikulttia simuloivaa piispakirkko-järjestystä, helvetinkatkuisia virsiä ja suuruudenhullua, maailmanloppua odottavaa Kristus Pantokrator-jumalakuvaa ei ole muutettu "perinteiden tähden".

"Nöyrtykää avuttomuuden ja väkivallan edessä, Jumalannekin vain uhrautui, ettekä tekään muuta voi tehdä."

Krusifiksi on monessa eteläeurooppalaisessa kodissa talismaanina juuri demoneja ja sairauksia poistamassa. Krusifiksi ei ole kulttuuria. Jos puhutaan aidosta kulttuuriperimästä ja identiteetistä, niin silloinhan pitäisi palata todella originaaleihin hedelmällisyysrituaaleihin ja tapoihin täällä Suomessakin.

Uskonto olkoon vapaa myös valtiosta ja kirkkolaki siis purettava kokonaan.

Naurettava jumalanpilkkalaki on yhtä inkvisitiokomediaa suvaitsemattoman Jumalan kuvasta. Ihan kuin joku kaikkivaltias tarvitsisi tuomitsevaa puolustajaa.

Ruotsin kuninkaan valtiokirkon uskontoon pakottamisen aika on ohi. Ja pakkoruotsin myös.

Määrittääkö luontoäiti moraalikäsityksemme?

–Ihmisellä on biologinen moraalikoodisto, joka tuottaa intuitiivisia päätöksiä oikeasta ja väärästä. Harvardin yliopistossa Marc Hauserin väitteet perustuvat tutkimukseen, johon osallistui noin 250 000 henkilöä, 120 eri maasta. Moraalisia valintoja testannut kysely osoitti, etteivät uskonto, laki tai yhteisön koko vaikuta ihmisen moraalisiin valintoihin.

- Yliopistolehti

PS. linkki tuoreeseen  MOT-ilmastonmuuttumattomuusohjelmaan liittyen:

  MOT – länsimaisen elämänmuodon asialla

MOT:n 9.11.2009  ilmastodokkarin valheet

Kylmää vettä MOT:n niskaan

 

 

Uskontotiede Arhi Kuittinen.

Tunnepisteitä - Walking Truth Simulator

Surullista liikkumista.
Iloista liikkumista.
Katso itse pisteitä. Mitä ihmiset näkivät tähdissä?

www.biomotionlab.ca/Demos/BMLwalker.html

Mitä ihminen näkee, kun hän katsoo?

Nisäkkäät luokittelevat. Ei ole näkemistä ilman luokittelua. Ihminen ahdistuu, jos hän ei voi luokitella. Ihminen luolkittelee jopa liikkuvia pisteitä. Nisäkkäät näkevät liikkeen kanssa kaiken eri tavalla. Liike on melkein tärkein nähtävän määre.  Liike on luonnetta. Liike on tulkintaa. Toisen olemusta ei ole ilman sen luokittelua.

 

Määrittääkö luontoäiti moraalikäsityksemme?

 - Yliopistolehti

Moraalipisteitä - Moraalitesti

http://moral.wjh.harvard.edu/

Science Daily - The Human Brain
Is On The Edge Of Chaos

Kun peli on Zen

 Konami Says Let's Walk It Out


  Software Listens for Hints of Depression

.

Poikien kognitiiviset rajoitteet ja sukupuolineutraali epätasa-arvo

- päivitetty iii - 2010 5 -

 

Opettaja jakaa tytöt ja pojat eri leireihin

Sukupuolijaottelu itsessään ei Pietilää ja Noremaa hämmästyttänyt, onhan meillä jo vuosien ajan puhuttu siitä, miten eri tavalla tyttöjä ja poikia koulussa kohdellaan. Yllättävämpää opiskelijoiden mielestä oli se, miten isolta osin sukupuolieron ja eriarvoisuuden tuottaminen tapahtuu huomaamatta ja kuin itsestään selvyytenä.

- Kaleva

"Tytöt poikia fiksumpia"

Brittitutkijat ovat löytäneet uusia todisteita siitä, että pikkutytöt ovat samanikäisiä poikia kehittyneempiä. Tutkimukseen osallistui lähes 300 000 alle kouluikäistä englantilaislasta. Tutkimuksessa mitattiin lapsilta kaikkiaan 117 erilaista kykyä. Pojat olivat ainoastaan kolmella kyvykkyyden osa-alueella tyttöjä edellä. - Iltalehti 

Koulutussuunnittelua aivokuvien avulla:

”Pojat kehittyvät henkisesti tyttöjä hitaammin” -SK

”Jos koulutussuunnittelijat näkisivät murrosikäisten väliset erot aivojen magneettikuvina, koulumaailma saattaisi olla varsin erilainen”, toteaa lääketieteen tohtori Linnea Karlsson. Karlsson puhuu aivojen tilavuudesta ja psyykkisestä kehityksestä. Tytöt saavuttavat kokonaistilavuuden noin 11-kesäisinä, pojat vasta 14-15 -vuotiaana. ”Koulujärjestelmän tulisi ottaa nämä sukupuolierot paremmin huomioon”, sanoo lastenpsykiatri Matti Kaivosoja. ”Pojat kehittyvät henkisesti tyttöjä hitaammin.”

Pisa-tutkimukset osoittavat,

että sukupuolten välinen ero koulumenestyksessä ja oppimistuloksissa on poikkeuksellisen suuri Suomessa. Valtaosa koulupudokkaista on poikia ja monella pojalla syrjäytymiskierre alkaa juuri kouluiässä.

- Juuso Erno, Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

Onko ala-asteella pojilla oikeus saada miesopettaja opettajaksi ja kieltäytyä pojista ymmärtämättömästä opettajasta? Ja kuinka opetus sopeutuu siihen, että poikien kehityskaari pomppii aivan eri ehdoilla ja tavoilla kuin tyttöjen suhteellisen tasainen ikäkausikehitys.

Onko standardisoitu koulumaailma opettajia vai oppilaita varten?

Aikuisten pätemistä, virkamiesten suunnitelmien mukaan runnomista vai oppilaiden mahdollisuuksien huomaamiseksi ja potentiaalin toteuttamiseksi? Onko "erilainen oppilas" aina uhka ja harmi systeemin rajaamalle opettajalle?

Pojilla on selvästi kehitysvaiheita, joissa abstraktilla oppimisella ei ole mitään merkitystä kun taas tytöille se on varsin luonnollista. Pojat ovat hormonaalisesti havaintomaailmassaan  omaehtoisen "dramaattisempia"; tytöillä hormonien kapinoiva ja itsenäistävä vaikutus potkaisee vasta paljon myöhemmin.

Poikien ehdoton tarve hyvin konkreettisen, fyysisen maailman interaktion kokemiseen ja impulsiiviseen elämykseen on "pakottavaa". Pojilla ei ole lainkaan samoja psyykkisiä valmiuksia omaksua suoraan hyllyltä aikuisten valmiita tietomalleja ja toiminnallista mukautumista aikuisten havaintotapaan.

Tyttöjen kehityksen olennainen osa on samaistuen omaksua oma identiteetti hoivaajahahmon mielenliikkeistä. Pojan turvalliseen kehitysprosessiin kuuluu taas aikainen, koetteleva ja välillä aggressiivinenkin irtiotto kontrolloivasta äitihahmosta. Nämä ovat aika selkeitä psykologisia kehitysprosesseja enemmistölle.

Useimmat tytöt eivät akuutisti niin kärsi koulumaailman vuorovaikutuksettomasta repressiosta kuten pojat. Ala- ja ylä-asteella pojat eivät yksinkertaisesti millään pärjää sosiaalisessa sodassa naisopettajan suosiosta opettajan rajaamilla kriteereillä.

On selkeästi tiedossa, että useimmat pojat kehittävät tyttöjä vastaavan abstraktin kognition myöhemmin vasta 17-20-vuotiaana ja pystyvät silloin ottamaan kehityksessä tyttöjä huikealla vauhdilla kiinni. Tätä erilaista kehitysprosessia ei hyväksytä sokean koulutuksemme poliittisessa ihmiskuvassa. Tyttöjen totelevaisuus on ilahduttanut lukemattomia kasvatustieteilijöitä ja antanut aihetta halveksia poikien kurittomuutta, soputumattomuutta vähäisten ja vaimeiden ärsykkeiden koulukuriin.

Tytöt oppivat helpommin nauttimaan tottelevaisuuden suomista eduista ja käyttämään niitä hyväkseen  toteuttaessaan aikuisten fantasiaa pikkuaikuisista - kun taas pojat huomattavissa määrin vain kärsivät suosikkikulttuurista, koska heillä ei ole tyttöjen kognitioarsenaalia tässä "koulupelissä".


Surullisesti kulttuurimme perhekasvatusmallissa tytöt kasvatetaan jo ennen koulua liian neuroottiseen elämänhallintaan ja passiiviseen sopeutumisen ihanteeseen vanhempien unelmalapsi- ja siveysunelmien takia.

Suorituskeskeisen opettajan ja ihanneoppilaan luonnoton, toisiaan ruokkiva korruptoiva suhde ja passiivisen tottelevaisuuden epäinhimillinen sykli on yhteiskuntapoliittisesti vaarallinen - ja huomaamaton prosessi.

Tyttöjen sopeutumiskyky on antanut aikuisille armottomat ja tunnottomat aseet opetussuunnitelmien jyrääviin malleihin. Tutkimuksia lasten kognitiivisesta kehityksestä ja sukupuolten erilaisuudesta ei ole otettu paljoakaan huomioon satavuotisen koululaitoksen autoratiivisten standardisointiperiaatteiden ylläpitämisessä.

Lasten täytyy joustaa vaikka murtuen, koska systeemi ei jousta. Jokaisen lapsen jäykkä lokerointi ikäkausimäärittelyynsä ja ikäryhmän kykyjen vaativa luokittelu oppilasihanteen eli "toimintakykyisen ja kiltin tytön" kognitiivisen kehityksen mukaan on totaalisen väärin poikia ja turvattoman kasvatuksen kokeneita kantavia lapsia kohtaan.

Tämä kulttuurinen harha "poikia helpommista" ihannetytöistä on sovinistisesti alistavan kulttuurin feministinen jatkumo, jota feministitkin ylläpitävät edellyttäessään, että kaikki koulutuksessa suoritettaisiin naispuolisten oppilaiden ominaisuuksien ja joustamiskykyjen mukaan. Tytötkään eivät opi tasavertaisuuden aakkosia koulussa, kun heidän  varhaiskypsyyttään ja aikuisten imitoimista lahjotaan aikuisten mukavuudenhalun takeeksi.

Suomalainen koulu ei osaa käsitellä poikia

- Kotimaa - Turun Sanomat - Sukupuolten väliset erot 

"Hallitseva yksilö määrää  

mihin katse kohdistuu"

- Ihmiset katsovat samaan suuntaan kuin hallitsevaksi tulkittu, maskuliininen henkilö katsoo. Tässä olemme samanlaisia kuin vähän kaukaisemmat apinaserkkumme, reesusapinat, joten ominaisuus voi olla peräisin reesusapinoihin ulottuvan yhteisen esivanhemman aikaan. Kyky seurata toisen katseen suuntaa on tärkeää yhteistyölle, muilta oppimiselle, uhkien havaitsemiselle ja toisten yksilöiden aikeiden ja asenteiden ymmärtämiselle. Ne ovat sosiaalisten eläinten elämässä oleellisia asioita. YLE

Luokkatilanteessa mukavuudenhaluinen opettaja, oli mies tai nainen, usein vaistomaisesti nojautuu tyttöihin samalla heitä korottaen, koska tyttöjen kyvyt sosiaaliseen adaptoitumiseen ovat poikia jopa kymmenenkin vuotta edellä. Koulumaailma tukee ihanteissaan kieroa tyttöjen alistuvan feminiinisyyden korostamista, ja siksi feministien tulisi korottaa äänensä nimenomaan alan naisia kohtaan, jotka tätä koulutuskulttuuria Suomessa hallinnoivat.

Kouluvirastot ja varsinkaan opetuministeri Virkkunen eivät lainkaan tarkkaile oppilaiden henkistä hyvinvointia ja psyykkistä kehitystä itsenäisiksi yksilöiksi stressattujen opettajien paineen alla - eikä varsinkaan ole käytössä arviointia pitkän aikavälin oppimistuloksista. Kouluprojekti on pelkästään lyhytjänteisten ja merkityksettömien muistitestien varassa.

Resurssien alasajon koulupolitiikka on vain ongelmien kieltämistä ja opettajien mahdollisuuksien vähentämistä mutta silti myös OAJ:kin on aivan hiljaa.

"Joonas Kekkonen Poikien puhelimesta kertoo, että toisena toimintavuonna väkivalta ja riippuvuudet ovat nousseet keskeisiksi soiton aiheiksi. Seksuaalista hyväksikäyttöä, fyysistä väkivaltaa, koulukiusaamista sekä itsemurhaa käsitellään sadoissa puheluissa.

- Nuoret puhuvat, kuinka heille tai kavereille on tehty seksuaalista väkivaltaa. Meille kuuluu myös se, että naiset ovat tehneet jätkille seksuaalista väkivaltaa. Sitten myös nuoret pakottavat nuoria tekemään väkivaltaa." - IL

II

Suomalainen koulutuspolitiikka on nöyrästi pyrkinyt kopioimaan ruotsalaisen kulttuurin menestystarinaa mutta on tehnyt kokonaiskuvassa, ihmiskuvassa, vakavan virheen. Kulttuurimme on syvästi traumatisoitunut ja väkivaltainen. Käytöshäiriöihin on suhtauduttu halveksien, julmasti ja vaativasti eikä ymmärtäen ja kuunnellen.

Pienet pojat kantavat kansamme kolmen viime verisen sodan raskasta taakkaa pienessä koulurepussaan. Häpeä ja vaikeneminen ovat johdattaneet kasvavia ihmisiä suoraan turruttavan depression syliin vanhempien umpimielisen käyttäytymien takia.  

Irja Wendisch on  kirjassa "Me sotilaiden lapset" kuvannut hyvin sukupolvien taakkaa ja julmaa näytelmää, kun aikuiset sitovat ja altistavat lapsensa sisäisen väkivallan psykodraamaansa mukaan mitä omituisimpien acting out- ilmiöiden kautta.

Opetussuunnitelmissa suomalaisten traumatisoitunutta perusluonnetta ei vieläkään oteta huomioon vaan mieluummin yhä ammutaan rivit suoraksi opettajahahmon "auktoriteetilla".

Opettajat pelaavat vieläkin vanhakantaisella "arvovaltakortilla" oman opettajaroolinsa ja sen luoman oppilaiden hierarkian. En löydä nyt netistä tutkimusta mutta Jyväskylässä tehty tutkimus häkellytti yliopistoväkeä siinä, kuinka opettajille oli tärkeää oman vuorovaikutuksettoman statusroolinsa korostaminen vanhoilla keinoilla.

Statusjärjestelmän luominen korostaa oppilaillekin aseman luomista hierarkiassa ja arvosanojen käyttäminen vain sen välineenä. 

Poliitikot ja OAJ ovat vain suostuneet aiempaa kireämpään ihmiskuvaan, jossa systeemissä pärjäämätön kipataan roskakoriin. Opettajan suosiosta taistellaan monessa luokassa sydän kurkussa ja opettajat käyttävät kuvailemalla tulevaisuuden uhkakuvia pelolla toimivan järjestyksenpidon kidutusvälineinä. 
 
Poikien vuorovaikutustaitojen kehittämiseksi  tarvitaan erityisiä erityistoimenpiteitä. 

Miesten osuus yhteiskunnan syrjäytyneistä on liian huikea. Miksi miehet tekevät 8 kertaa enemmän itsemurhia Suomessa? Siihen on aivan selkeitä selityksiä. Jos alkoholikuolemat yms luetaan myös itsemurhiksi, miehet tekevät 16 kertaa enemmän itsemurhia kuin naiset. Joka 20:s suomalainen tekee käytännössä itsemurhan.


Opetusministeriö ei tunnusta henkisen pahoinvoinnin määrää kouluissa vaan yrittää käsittämättömillä tempuilla ja tavoitteilla vain lisätä oppimistavoitteita - korjaan: opetustavoitteita.

Ylipäätänsä opetuksessa rohkaistaan turhautumaan, passivoitumaan ja opetetaan kertakäyttöoppimista: opi vain koetta varten ja voit heti sen jälkeen pyyhkiä mielesi ilman mitään mielenkiintoa ja omaa motivaatiota. Vyörytystaktiikkaa, lumeoppimista.  Opettaja on tärkeä numerorumban ohjaaja, oppilas ei. Oppilaan ulosanti on vain opettajan matkimista mahdollisimman prosessoimattomasti.

Koulukriittiset mielipiteet esim. (9.10 HS) ovat koulumaailmaa haastavia mutta varsinaisia poikia koskevia huomioitani (HS 6.10) ei ole edes huomattu kommentoida. 

Poikien tarpeiden huomioonottaminen ei tarkoita tyttöjen syrjimistä. Poikia ei voi vain kohdella tyttöjen sietokyvyn ja sosiaalisten taitojen mukaan. Se, mitä tytöt sietävät sangen sujuvasti koulusysteemin puutuneisuuden, aiheuttaa taas pojille vakavia elämänhallinan ongelmia.

Poikien kehtys ihmiseksi on erilaista kuin tyttöjen, jopa mm. neurofysiologisista syistä käsialan tuottoon ei ole valmiuksia.  Tätä eivät nuoret heräävät feministipedagogit oikein millään tajua - tai edes yritä ymmärtää, opiskella aihetta. Kauhua herättää vain erilaisuuden hegemonia "Pojat jyrää tytöt!" Mutta tytöt ovat vain uhreja?


 Feministisen kulttuurin ilkein sivuilmiöt alkaa olla nykyään se, että poikatytöt saavat naisopettajan silmät kostumaan ilosta mutta yhtä energiset pojat saavat opettajalta taas kylmää kurmotusta.


Mm. "kaunis" käsiala koulutaitona on mitättömin asia nuoren pojan psyyken kehitykselle 9-vuotiaana - mutta opettajalle taas autoratiivisen nujertamisen keino tuhota oma-aloitteisen pojan ylpeys elämänhallinnasta, jos poika ei halua miellyttää opettajaa opettajan valitsemalla näytetaidolla. Jos ihmisyyden arvoksi laitetaan käsialan selkeys silloin kun lapsen täytyisi oppia vuorovaikutusta ja oman verbaalisen, kehollisen ja suullisen panoksen arvoa, niin kuinka voidaan odottaa lapsen tästä lähtökohdasta kehittyvän moderniksi kansalaiseksi?

Virkkunen ja virkafeministit ovat huolissaan poikien puheessa tytöistä sukupuolikontrollina. Mutta entäs tytöt ja tyttöjen puheet pojista? Kummatkohan enemmän esimerkiksi ala-asteella puhuvat nykyään paheksuen tai moralisoiden toisen sukupuolen puuhista alentavan sävyn?  Tyttöjen aikuisia matkiva ja omaa aikuismaista statustaan nostattava moraalidiskurssi on aikamoinen ongelma itsetunto-ongelmaisille pojille. Feministinen tutkimus on sokea eri vallankäytön tavoille sukupuolisidonnaisesti.

Jos poika joutuu häpeämään uteliaisuuttaan ja erilaisia motiivejaan verrattuna tyttöihin, hän oppii häpeämään itseään lopun elämäänsä. Ja ehkä sitten myöhemmin lisäksi kompensoimaan sitä olemattomuuden tunnettaan uhmalla ja kaikella sovinistisella öykkäröinnillä. Persoonallisuushäiriöisillä machoilla ei ole itsetuntoa ja siksi heidän täytyy päteä rahalla.

Siksi yhteiskuntaamme ajetaan tunnottomaksi kilpailuyhteiskunaksi. Poliitikot seuraavat lapsuuden tunnotonta kasvatuskelpaamattomuutta kompensoivia miehiä.

Male brain
and
cognitive differences

Kuuluuko pojille vastuu
omasta koulumenestyksestään?
Henry Laasanen 2010 

 

Suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon miehen mentäviä reikiä.
Isä on poissa, eikä miestä näy koulussakaan 

- Iltalehti

Estääkö naisvalta isäksi oppimisen?

– Nykyisessä yhteiskunnassa naisten ja miesten tasa-arvo toteutuu huonoimmin perheessä, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapsiperhe-projektin isätyöntekijä Jari Smedberg tokaisee yllättäen

Sigur Ros Glósóli

Sukupuolineutraali opetus kouluissa mahdotonta

Nuoret hakevat miehen
mallia "Poikien puhelimesta"

Ulkoilupäiväkodin lapset ovat metsässä kotonaan

Vuonna 2002 perustettu 15 lapsen Salamaja on yksi Suomen viidestä Luonnossa kotonaan -pedagogiikan päiväkodeista.
–Luonnossa kotonaan -päiväkodit eroavat muista siinä, että meillä on oma pedagogiikka, joka lähtee tietystä lapsikäsityksestä. Näemme, että lapsi on luonnostaan utelias, tiedonhaluinen ja sosiaalinen. Lapsella on lisäksi luontainen halu liikkua ja tutustua asioihin kokeilemalla, hän kertoo.   Lapsen kuunteleminen ja kiireetön ilmapiiri ovat myös olennainen osa toimintaa. Suutarlan mukaan luonto on lapsille erinomainen ympäristö, sillä se tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa kaikkia näitä asioita.

Suomi ei ole vieläkään saanut lasten palveluja kuntoon

Palvelujen laatu riippuu liiaksi kotikunnasta, ja tästä eriarvoisuudesta on ollut huolestunut myös YK:n lapsen oikeuksien komitea. Eriarvoisuus näkyy esimerkiksi kouluissa kouluterveydenhoitajien puuttumisena tai lasten psykiatristen palvelujen jonoina. Komitea on ollut huolissaan myös sijaishuollossa elävien lasten määrän jatkuvasta kasvusta. 

- UUSI SUOMI

Lasten peruspalvelut on romutettu
- Lastensuojelujärjestöt:
Kasvava pahoinvointi on pysäytettävä

Pisa-tutkimuksen mukaan Suomen koululaiset ovat oppineita, mutta lapset eivät viihdy koulussa. Kymmenen vuotta sitten lastensuojelun avohuollon asiakkaita oli vähän päälle kolmekymmentä tuhatta. Nyt heitä on 60 000.

Negatiiviset odotukset vaikuttavat teini-iän kapinointiin
Teini-ikäiset käyttäytyvät huonosti, jos heidän vanhempansa odottavat sitä, yhdysvaltalaistutkimuksessa todetaan.

Yli neljännes lapsista kokee, etteivät
vanhemmat tue ja rakasta heitä riittävästi. 

 

Erilaiset oppijat samassa luokassa
"lapsiasiavaltuutetun mieleen"

 

Oppiminen YLE

Aika katteetonta fantasiointia:

Väkivallan vähentäminen Suomessa
- Kansallisen väkivallan vähentämisohjelman
2007-2008 toimeenpanon seurantaraportti

 

Yhteiskunta eriarvoistui Yli-Kierikissä
yli 5000 vuotta sitten

 

 

 

Hirttoköydet hämärässä huomataan,
Käy nuoret kuumat kurjenkaulat kuohuksissaan silmukkaan,

Vain puitten serkut turkistaan saa valaistua murhaajaan,
Kun uskottomat pimeydessä ovat kilpaa kauhuissaan.

Puitten serkut, siskot, lapset, sielun veljet
Horisontin haihduttaneet, sielun veljet

 Ja tätä mä maistan, 
tämän mä tunnen,
Ja yhä mä uskon, tätä mä aistin, kuulen, haistan

Mä olen alkanut maatua, 
ohimoilta versovat villiruusut,
Vuoren päältä laulukin kaikuu läpi harmaan Frederikin,
Jalat multa hajoaa, isä lasta rakastaa

Vuorten lapset, muovin syöjät, 
sielun veljet
Teräksessä, asfaltissa, 
sielun veljet

Ja tätä mä maistan

 ja tämän mä tunnen

  ja yhä mä uskon

  ja tätä mä aistin, kuulen, maistan
 
Puitten serkut, siskot lapset, sielun veljet
Kohta lyödään yhtä kaikki, sielun veljet



- Sielun Veljet Kansan parissa CD -

  

Cannes winner
The Class
(Entre les Murs)
Mielipidekirjoitus pedagogiikka yliopisto peruskoulu mielipide sijaisopettaja psykologia soisologia kehityspsykologia kehitysvaiheet lapsuus oppimisvaikeudet erityisopetus, opetussuunnitelma didaktiikka feminismi tasa-arvo mielen teoria sosiaalistaminen oppiisvaikeudet. 

* Kuva kaikki tekijänoikeudet: valokuvaaja mediakouluttaja Arhi Kuittinen