tiistai, lokakuu 27, 2009

Elohopeapommi kotiisi hehkulampun sijaan

MOT: Hehkulampun hautajaiset

EU:n lamppuasetus pakottaa tavalliset hehkulamput markkinoilta. Huonosti valmisteltu asetus suosii monin tavoin ongelmallisia pienloistelamppuja. Toimittaja Simo Sipola.
Elohopeaa hajotessaan lasten hengitysilmaan levittävä ja sähköverkkoa rasittava, ilman häiriönpoistoa myytävät pienloistelamput ovat hyvin kyseenalainen EU:n suositus lampuiksi - merkitsee myös silmälle miellyttävien perinteisten vastuslamppujen kielto. Energiasäästö on aivan mitätön tällekin EU:n pakkosäädökselle.




.


sunnuntai, lokakuu 25, 2009

Arkkipiispalla oli kiire hätkähtää - ekumeniakortti välähtää




Onko tämä vain tiedottava toteamus "tilanteesta"?

Tämä ei ole toteamus.

Kun päättäjä sanoo jonkin mielipiteen, se on päätös, kehotus ja poliittinen linjanveto.

Miksi arkkipiispa Jukka P haluaa antaa jyrkän  seksuaalipoliittisen lausunnon, vaikka kirkon oma komiteamietintö aiheesta on pahasti  kesken ja seksuaalipoliittinen asenne tasavertaisuuteen harakoiden nokittavana?

Tämä on sitä todellista kirkkopolitiikkaa, fundamentalistien rauhoittelua. Kirkkopolitiiikan keskus. Torjuntataistelua.


Ekumenia tuntuu olevan kirkollisten fundamentalistien pyhin uskonkappale tällä hetkellä - matkalla takaisin katoliseen kirkkoon, katolisen kirkon ehdoilla. Ekumenia tarkoittaa sitä, että muutama protestanttinen kirkkokunta on polvillaan katolisen äitikirkon edessä soperrellen sekavia yhteisestä taustasta ja opillisista yhteneväisyyksistä. Takaisin patriarkaattien heterokirkkoon, jossa miehen avioliitossa on itse siitettävä ylpeästi omat lapsensa ja osoitettava raamatullinen miehuutensa.

Miksi ekumeniaan vetoaminen Paarman tärkeimpänä syynä?
Miksi ihmeessä uskonnollisen kirkkojärjestön täytyisi määritellä ihmisarvonsa ja oppinsa jonkin toisen uskonnon ja kulttuurin arvojen mukaan? "Ekumenialla" kun on hyvä peitellä fundamentalistisia fobioita, mieskeskeistä miesjumaluuden magiaa ja taikauskoa.

Ehkä nyt taas osa kirkon jäsenistä ymmärtää, mikä on kirkon todellinen nimi ja suvaitsemattomuuden tavoite. Paarma ei kuuntele kirkon jäsenten valtaenemmistöä vaan keskittyy rauhoittelemaan piskuista, puhisevaa vähemmistöä. Ja katolisen "äitikirkon" uhittelua:


 Siinä voi tulla ongelmia käytännön ekumeniassa, niin kuin Ruotsissa näyttää tapahtuvan. "Katolinen kirkko on tullut tunnetuksi varsin vanhoillisista näkemyksistään. Ei siis ihme, että uusi suomalaispiispakin kammoksuu Helsingin kaupungin ja monien järjestöjen tapaa jakaa kondomeja ilmaiseksi nuorille.

- Kondomien jaon myötä ikäänkuin kehotetaan, että käyttäkää nyt, kun ette muutakaan voi. Minusta pitäisi pikemminkin valistaa nuoria pidättyväisyyteen seksuaalisuudessa. "

Piispa Teemu Sippo pelkää pahinta.


Kirkkoinstituutio ideologiana ei ole vain siunailua vaan aina myös kiroilua.

Pelastusta jostakin saastaisesta. Ja saastainen on aina arvokasta kirkkopolitiikkaa, pelastuksen aihe ja hyväksyntää kaipaavan ihmisen aja-arvo.

Mitä selkeämpi vihollinen, mitä erilaisempi tuomion elementti, mitä uhkaavampi toiseus, sitä tärkeämmäksi ideologian voi esittää.

Minkälainen heimouskonto kokee Jumala-uskon riippuvan ihmisen seksuaalisesta suuntautuneisuudesta - ja minkätyyppinen ihmiskuva määrittelee uskonnon  "hygieensen" seksuaalisuuden  kautta ja kokee vähemmistön uhkana.



sunnuntai, lokakuu 18, 2009

Democracy is not for everyone

Voiko olla demokratiaa ilman prosessia? Obama ainakin uskoo tähän Bushien doktriitiiniin.

Onko Vietnamin perillisten,  Irakin ja Afganistanin rauhaanpakottamispolitiikka mistään kotoisin? Ei ainakaan demokratiaa. Vaalit olivat täydellinen garssi.

Demokratian eteenpäinviemistä invaasiolla? Kuinka Obama voi yhä nähdä  demokratisoinnin yhä Bushin kalvinistisen uskontosuunnan mukaisella evankelisoinnilla, pakkosyötöllä, jyräyksellä?




.

Sukupuolineutraali opetus kouluissa mahdotonta

   
" Opetusministeri Henna Virkkunen (kokoomus) asetti keskiviikkona työryhmän pohtimaan, miten opetuksen ja koulutuksen avulla voitaisiin vähentää sukupuolten välistä erottelua kouluissa ja työelämässä."
- Verkkouutiset


Tämä on jälleen uusi sokea kauhukertomus naisten hallinnoimasta opetuskulttuurista. Virkkusen sodanjulistus poikia vastaan.

Opetusministeri Virkkusen esitys "sukupuolten välistä erottelua vastaan" on valitettavaa jatkumoa feministiselle koulukulttuurin hallinnoimiselle.

Virkkusen visiona on feministeille tyypillinen huoli vain tyttöjen sijoittumisesta työelämään. Poikien ja miesten hurjasta syrjäytymisongelmista ei ole merkkiäkään tässä julkilausumassa. Todellisuudessa naisten ihmiskuva on kaapanneet koulutussysteemin määrittelemisen, joka on muokattu vain tyttöjen kognitiivisen kehitysprosessin mukaiseksi. Pojat on hylätty jo heti alkuun pohdinnoissa ja muutosehdotuksissa.

Nuoret hakevat miehen
mallia Poikien puhelimesta




Virkkunen kaipaa "sukupuolineutraalia koulua". Mahdotonta. Feministiseen ihmiskuvaan perustuva haave on olla välittämättä kymmenistä sosiologisista käyttäytymistieteen tutkimuksista, joiden mukaan pojat ja tytöt tavitsisivat ehdottomasti erilaista opetusta.

Pojat  kaipaavat toimintakeskeistä, ongelmakeskeistä, rehtiä konfliktikerrontaa - tarinakeskeistä, roolikeskeistä ja monitahoisesti kisailevaa opetusta.

Miesten ohjaamana.

Elämyksellinen pedagogiikka pojille ei tarkoita suomalaisten  koulukiusaaja-urheiluopettajien idoottimaista kilpailuterroria ja vahvuuskeskeistä ihmiskuvaa vaan että pojilla olisi leikinomaisia, dramaattisia, sosiodraamanomaisia, osallistuvia ja seikkailullisia ongelmia ja tehtäviä ratkaistavina, joissa myös yhteistyön merkitys korostuisi. Ja yksilöiden erilaiset kyvyt  eri tehtävissä.

Aivan kuin oppilaiden ei haluttaisi ymmärtävän motivaation merkitystä.

" Odotankin ehdotuksia segregaation vähentämistoimista, Virkkunen totesi keskiviikkona pidetyssä sosiaali- ja terveysministeriön samapalkkaisuusohjelman seminaarissa"
Pojat ovat varsinkin ala-asteella biologisesti ja psykodynaamisesti hyvin erilaisia ja eri vaiheessa kuin tytöt. Tytöt tuntevat tyydytystä alistuessaan hiljaa äitimäisen naisopettajan ohjaksiin, pojat taas haluavat kehityksessään itse toimia, koetella ja kokea. Poikien tasa-arvo hyvään oppimisympäristöön on tässä unohdettu ja kasvatustieteellisessä opettajankoulutussysteemissä valitaankin juuri näitä mielipiteettömiä tyttöhikkareista naisopettajiksi - vastoin poikien perustarpeita.

Toisen sukupuolen kunnioittaminen on aivan eri asia kuin lasten samankaltaistaminen naisten feminiinisen sivistyskäsityksen ehdoilla.

Pojista saisi niin paljon sivistyneempiä kansalaisia, jos he oppisivat dramaturgisesti eettisiä ratkaisuja ja soveltavien valintojen seuraamuksia. Sosiaalinen tiedostaminen ja avartuminen on jopa halveksuttua kouluelämässä. Kouluissa korostetaan yksilön ainoaksi arvoksi mitattavaa koulumenestystä; selkeän statussysteemin taustalla on vankka  kapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen näkemys. Pysy lestissäsi, rikkaat rikkaitten ja köyhät köyhien jengissä.

Moni poika on elämässään käytännössä ilman isä-esikuvaa ja koulu on ainoa mahdollisuus sellainen saada. Ala-asteen aikana mahdollisuus kokea merkittävää miehistä turvaa olisi vain lyhyen aikaa mahdollista.



Kouluopetuksen painopiste on vääristynyt. Elämänhallinta on jätetty täysin sivuun.

Mitäänsanomaton ja nopeasti unohdettava "tieto", opettajille helppo ja pakkomielteisen jatkuva testisysteemi, systeemi itse on tärkeintä "kouluna".  Pedagogisesti täysin testaamaton ja salainen PISA-testi on vain kaupallisen järjestön kallis pseudotesti hyväuskoisille virkamiehille, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa nuorison tarpeille.

Voi poikia.  Voi voitettuja. Itsemurhaan ja itseinhoon valmistettavaa karjaa kilttien tyttöjen rinnalla.

Kaikki meni hyvin 8-luokalle asti, olin hikipinko nörtti. Sitten huomasin että pojat, jotka saivat huonoja numeroita ja olivat hyviä urheilemaan, saivat tyttöjä. - Kjell Westö IS Plus 2.10.

Pedagogiikka on Suomessa aivan hukassa, nyt varsinkin korostetusti poliittisen säästömanian takia. Jos ideologinen segregaatiopelko on suurempi uhka kuin suuret luokat, oppilaat ovat suuressa vaarassa.

Poikien ja tyttöjen ei tarvitse kehittyä samassa tahdissa.

Lahjakkaiden ja lahjattomien ei tarvitse oppia samassa tahdissa.

Silti samaa ikäryhmää tai tarkemmin ajateltuna kehitysvaihetta elävät lapset voivat kasvaa sosiaalisesti yhdessä ja yhteen.

    Tämä olisi tärkeä ymmärtää. Mutta ei.


mediakouluttaja Arhi Kuittinen





Miesten koulutustaso paranee hitaammin kuin naisten
OECD:n tuoreen ennusteen mukaan naisten ja miesten koulutustaso uhkaa eriytyä edelleen: suomalaisnaisten joukossa korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuuden ennakoidaan nousevan 61 prosenttiin, mutta miesten joukossa vain 36 prosenttiin. Naisten ja miesten ero on Suomessa OECD-maiden suurimpia

Miesten koulutustaso paranee hitaammin kuin naisten
20-30-vuotiaat naiset opiskelivat yleisemmin kuin samanikäiset miehet. Suurimmillaan opiskelevien naisten osuus on 21. ja 22. ikävuoden vaiheilla: lähes kaksi kolmesta oli opiskelemassa, ja noin 45 prosenttia oli korkeakouluissa. Miesten "opintopiikki" tulee muun muassa varusmiespalveluksen aiheuttamasta viivästyksestä johtuen hieman myöhemmin, 22-23 vuoden vaiheilla. 23-vuotiaista miehistä noin kolmannes on korkeakouluissa.




OSA II   
Pääsykokeet ovat todellisuuspakoisia.

Opiskelijakuntaa vääristäviä.

Lahjakkuuksia hylkiviä.

Akateeminen elämä on osaksi teorioita ja raakaa tietoa mutta tiedostaminen, todellisuuden haltuunotto ja jopa sen muokkaaminen  eli aito ajattelu vaatii soveltamiskykyä. Dynaamista viisautta.

Brutaali älykkyys (tilannetietoisuus, kontekstitietoisuus) ja muisti eivät ole yhtä kuin viisaus, sovaltava toiminta.

Paljon puhuttua innovaatiota ei tapahdu elleivät yliopistojen rehtorit ja yritysten johtajat ymmärrä, että a) tehokkuus ja b) innovatiivinen luovuus ovat kaksi aivan eri asiaa, jotka on havaittava ja mahdollistettava aivan eri tavoin.

Soveltamiskykyyn on kvalitatiivisia keinojan ja kognitiivisia mittareita, kuinka tunnistaa soveltava lahjakkuus.


Jokin työ vaatii tehokkuutta, jokin työ taas laatua ja uuden soveltavaa luomista.

Lahjakkuuksien tunnistaminen ei tapahdu standardien kautta. Lahjakkuudet tuhotaan standardivaatimuksilla. Lahjakkuuksia ei luoda virkamiesten ihenteilla eli standardeilla.

Kouluissa korostetaan hysteerisesti opettajan kopioimista ja "ahkeraa" muistiin ahtamista. Tämä on sairas tendenssi. 

Ahkeruutta (eli pelkoa) ihannoidaan sokeasti. Aivan kuin oppimisen tulisi tapahtua ilman motivaatiota.

Koulut ovat lisäksi täysin tyttöjen kehistyskaaren ja ikäkausikehityksen mukaan toimivia. Koulutus täytyisi olla täysin oppijan tarpeiden mukaan pykällytetty, ei ikäkausien mukaan.

Suomen talous tulee olemaan luovuuden varassa mutta luova joutuu masentumaan systeemin edessä.

Luovuus on omaehtoinen prosessi, ei virkamiesten täsmällisyyden fantasia tottelevasta ihmisestä. 



Kysymys oppimisen todellisista esteistä on resursseja omaavissa kouluissa vain opettajien heikosta itsetunnosta ja perinteisestä saksalaisen kulttuurin roolifiksaatiosta olla kiinteän lauman ja massan ehdoton ohjailija.

    Oppilaiden "tasa-arvoisuudesta" ja pakotetusta samankaltaisuudesta on tullut vain opettajien auktoriteettihalujen panttivanki. Oppimiskyvyttömien opettajien muutoshauluttomat olot on tehty hepoksi, kun opettaja voi ärtyneen ylimielisesti kohdella oppilaita massana ja kutsua sitä tasa-arvoisuudeksi. Vaatia kaikilta oppilailta samaa tasoa ja samoja tylsimpiä oppimisen havaintokeinoja matkimisen kautta. Taattua tylsistyttämistä. 


    Määrä ei opetuksessa korvaa ikinä laatua. Paitsi rehtorien opetussuunnitelmissa. 



    Minkälaisia kansalaisia haluttaisiin nuorista? Kysytäänkö sitä ollenkaan?

    Nykyinen runnova volyymiopetus tuhoaa, stressaa, kaventaa ja korruptoi ihmisten omakuvaa itsestään subjektiivisina toimijoina. Tuottaa alistuvia ja väisteleviä kansalaisia.





Virkkusen muodikkaan feministisen ideologinen puhe on nyt kuitenkin lopulta vain poliittinen harhautus. 

Puhutaan muodikkaan korkealentoisia ja suuria suunnitelmia, jotta koulujen taloudellinen alasajo ei herättäisi poliittista puhetta. Ryhmäkoot vain kasvavat sietämättömiksi Virkkusen siunauksella.

Virkkunen keskittää huomiota hyvin epäolennaisiin kysymyksiin samalla kun opettajien opetuksen laatua ei tarkkailla lainkaan. Oppilaiden oikeusturva on olematon oppimisen laadun suhteen.

Poliitikot kiusaavat opettajia alibudjetoinnilla - ja opettajat kiusaavat oppilaitaan luomalla vaikeista oppilaista uhkakuvia. Ei ole mikään ihme, että opettajat yrittävät nyt stressipaineessa luoda itselleen mahdollisiman hyvät oltavat ja jakavat mielessään (poliitikoiden tavoin) luokan lapset kiltteihin kannattajiin ja hankaliin vastustajiin.

Finnish model:

Nurkkaan ajettu opettaja on se opettaja, joka työkalujen loppuessa ottaa käyttöönsä vaihtoehtoiset keinot. Nopein tapa saada ongelmallinen lapsi ruotuun liian isossa luokassa on nöyryyttäminen luokan edessä. Pedagogiikkaa sekin, olkoonkin huonoa.


Minkälaisia kansalaisia opetushallituksen ideologian mukainen karmea koulujen stressiopetuksen taso oikein tuottaa?


Mitä kouluissa halutaan opettaa?



 Missä on oppilaiden havaintokyky ja oma päättelykyky?

Missä toimintakykyiset kansalaiset, jotka eivät enää odota ikuisia valtion virkaputkia ja urahissiä kuten Virkkuset ja muut poliittiseen satumaailmaan eksyneet? Virkkunen voisi yllättyä ja järkyttyä, jos saisi nähdä, kuinka tämän päivän uusilla opetuskeinoilla voisi luoda jotakin käsittämätöntä, oppilaille mielenkiintoisen koulun.

Opetus on nykyisin järjettömän tietokeskeistä. Hukkakauraa. Aivan turhaa ja ylikuormittavaa yksitoiskohtien kuonakasaa yritetään kaataa lapsien taakaksi, kuin nämä olisivat pikku aikuisia pikkuyliopistossa. Tietoähkyä tunnottomasti. 

Oppilaiden ehdoilla, ei opettajien statusvaltatoiveiden ja ihanneoppilaskuvien mukaan. Nykyinen opettajien fantasia omasta roolistaan on yhä "armollinen" ja erehtymätön tiedon jakaja, jonka ympärillä oppilaat ovat passiivisesti hiljaa, paitsi toistaessaan opettajan suusta pudonneita kultakimpaleita, kiitollisia oikeasta ja järkkymättömästä tiedosta.

Opetusviraston ja opetusministeriön virkamiehillä on paha asenneongelma: he eivät usko uusiin pedagogisiin tapoihin ja taktiikoihin, vaan siihen vanhaan runnovaan perusolettamukseen: mitä enemmän lasten päähän pakotetaan ei-kokemuksellista"Tietoa", sitä parempi.

Ei. Se on toisinpäin. Mitä vähemmän ja mitä laadullisemmin, sitä parempi. Lapset oppivat nykyisessä runnovassa opetuksessa aktiivisen unohtamisen ja torjunnan taidon.

Tietysti "kisailuun", elämykselliseen oppimiseen motivoituneet tytöt (osa tytöistä n.15%) saisivat myös samankaltaista opetusta, jos haluaisivat. Teatteri ja sosiodraama on jostain syystä myös itseensä tyytyväisen ja tapoihinsa uppoutuneen virkaopettajan kauhukuva: oppilaat voisivat luoda ja hahmottaa erilaisia tietoteoreettisia asetelmia itse oikeaksi kokemukseksi. Oppilaat voisivat valita ja muokata itse. Havaita ja tuottaa.

Naisopettajien fantasia kiltistä ja hiljaisesta, epäimpulsiivisesta neutrioppilaasta on poikien sielunelämää raiskaavaa toimintaa, henkistä väkivaltaa. Opettajat kuvailevat huokailen aloitekyvyttömiä tyttöjä "kypsiksi"ja poikia riesaksi.

Kuitenkin mm. Virkkunen ja muut piilofeministit koettavat tyttöjen sopeutuvalla biologialla ja naisten silmin katsotulla tasa-arvolla runtata ja kastroida taas poikaoppilaita yhä syvemmälle masennuksen ja mieskuvan itsehalveksunnan suohon tyttökeskeisellä opetuksella, joka vallitseekin jo maassamme varsin ekstensiivisesti. 

Jos opettajien käytännön koulutus on ideologista eli "tytöt ovat ihanneoppilaita", ei tälläisessä systeemissä voi olla itsekorjaavuutta. Vain opettajakeskeinen opetusfantasia.  Ei oppilaan kehitys, sisäiset ja sosiaaliset rakenteet kehittymiselle.


Jos Virkkunen on huolestunut siitä, että tytöt haluavat opettajiksi ja sairaanhoitajiksi, se on aivan eri ongelma kuin oppilaiden tasapäistäminen tyttöjen ehdoilla - se ongelma on nimenomaan naisopettajien asenneongelma: naisten fantasiat "viattomien" ja "epäseksuaalisten" naistyttöjen feminiinisistä roolitehtävistä ja perinteisistä uhrautuvista naisihanteista; feministien "naisen olemusta ihanteellisesti ylistäviä" ihannemielikuvia, joiden ideologisiksi kantajiksi halutaan muokata tyttöjä itsekeskeisiksi toimijoiksi, siihen samaan kiltin tytön traumaan, jossa nainen asettautuu maailman merkityksen keskipisteeksi unohtamalla yksilöllisen valinnan merkityksen.

Useimmat tytöt (evät kaikki) ovat peruspsykologiansa ja - biologiansa (ja myös pirullisen feminiinin kasvatuksen) puolesta piuhoitettu olemaan hiljaa ja absoluuttisen kiltti miellyttääkseen ihailemaansa äitihahmoa. Tämä ei ole poikien kehityskaari, poikien biologiaa tai psykologiaa. Useimmat tytöt samaistuvat mielellään ja kopioivat lapsuuden kehityksessään 100 % äitiään, poikien terveessä kehitysprosessissa taas torjuminen, itsenäistyminen, uhma, koetteleminen ja irtaantuminen kasvaa koko ajan, jotta poika ei jäisi tahdottomaksi naisaddiktiksi ja imetettäväksi mammanpojaksi lopuksi ikäänsä naisen remmissä. Vai onko tämä joidenkin naisten unelma miehestä? 



Kimi Räikkönen on hyvä esimerkki koulusysteemin seuraamuksista ja aukoista.
Kimillä ei ole lainkaan sosiaalisia taitoja, koska koulussa ja amiksessa sosiaaliset taidot oppimisen kohteena ovat olleet vain ylimääräinen rasite kouluvelvollisuuden kahlaajalle, suorittajalle, joka ei niitä taitoja kotoa ole koskaan saanut.  Hiljaisia puurtajia kunnioitetaan, jotka eivät vaadi opettajalta mitään "ylimääräistä" - varsinkaan amiksessa. Kimin kaltaiset emotionaalisesti vihamieliset ja vain kilpailuhenkisesti itseään tarkkailevat pojat ovat olleet eräänlainen suomalaisen miehen ihannemalli kovasta, lujatahtoisesta ja epäherkästä. Voittaja voi tuntea tyytyväisyyttä ollessaan massan yläpuolella ja todistaessaan erilaisuutensa vain kapealla erinomaisuudella.  


" Iso osa suomalaisista nuorista voi hyvin. He kokevat elämänsä arvokkaana ja näkevät tulevaisuuden valoisana. Samaan aikaan kuitenkin yli kymmenes yhdeksäsluokkalaisista kärsii vuosittain keskivaikeasta tai vaikeasta masentuneisuudesta ja lähes saman verran on ajautunut hyvinkin aktiiviseen rikekäyttäytymiseen. Nämä ongelmat jäävät kuitenkin usein hoitamatta: Nuorten mielenterveyspalvelut ovat riittämättömiä ja vain harva nuorten tekemistä rikoksista päätyy poliisin tietoon. " - Noora Ellonen 
Ellosen väitöskirja- Kasvuyhteisö nuorten turvana. Sosiaalisen pääoman yhteys nuorten masentuneisuuteen ja rikekäyttäytymiseen (Community as a safety net. Adolescent’s social capital and its relations to depressiveness and delinquency) 

Kysymys  kompromisseista koulujärjestelmässä:

a)
Tasapäistäminen välttämättömyytenä 

b) 
Opettajien mieltymysten mukaan oppilaiden kokemus psykologisesta lahjonnasta, opettajien mielikkisysteemistä. Kilttysfaktori oppilaille opettajien tärkeimpänä motivaattorina. "Kuka onnistuu tekemään opettajan iloiseksi tänään". Sekä Hiljaisuusfaktori, "antakaa opettajan vaan puhua niin se saa olla tyytyväinen itseensä".

Nämä näkemykset ainoina ratkaisuina halpana koulusysteeminä on pelkkää opettajien ja opetushallituksen propagandaa.

Koulujärjestelmä on tehty opettajien ehdoilla.   Keskipisteessä on opettajien valta, opettajan opetustapahtuma ja auktoriteetti. Ei oppimistapahtuma ja oppilaan tarpeet.
Opettajan hallinnantunne, opettajan onni opettajan ja sanelijan statuksesta.

Keinotekoinen hallinnan illuusio koulunumeroiden muodossa, kaikki oppilaat samalle viivalle ruoskittuna. Opettajat rakastavat numeroita enemmän kuin oppilaan kehitysmahdollisuuksia. Opettajilla on numeroihin valtaa ja opettaja voi "vertailla" niiden kautta oppilaita aneemisella tavalla. Numerot tulevat oppimisen esteeksi.

Pelätään myös, että jos lahjakkaimmille annetaan etuoikeuksia vapaaseen itsopiskeluun ja varsinkin lahjakkaiden itsenäiseen ja soveltavaan ryhmäopiskeluun, syntyy oppilaiden vanhempien vihaa.

Tämä blogikirjoitukseni ei siis keskity lahjakkaimpien etuoikeuksiin vaan poikien psykodynaamiikan luonnolliseen hyväksymiseen ja sen käyttämiseen luonnollisen oppimisen toteuttamiseksi. Sekä lapselle tärkeiden asioiden fokusoimiseen. Lapsen kehitysvaiheet ovat terveen ja toimintakykyisen ihmisen ehtoja.


Ja vielä poliittista kritiikkiä.

    Opetusministeriö ja opetushallitus suosii tätä massaideologiaa suoltamalla joka toinen vuosi järjettömiä näennäismuutoksia ja opetuksen näennäiskehityssuunnitelmia ja -tavoitteita. Niiden ainoa päämäärä on pitää virassa ja leivässä satoja hyödyttömiä virkamiehiä opetusministeriössä ja varsinkin opetushallituksessa. Euroopassa on tuskin mitään niin merkityksettömämpää jättivirastoa kuin opetushallitus. YYA-ajan kommunistisen virkamiesaateliston ihailua yhä voimissaan.

    Pakkoruotsi kertoo kaiken poliittisesta pedagogiasta. Myöskin pakkomatematiikka on tätä samaa järjettömyyttä. Useimpen oppilaiden resursseja tuhlataan heille täysin merkityksettömään vellomiseen.

    Opetushallituksesta on tullut virallinen voivottelija ja propagandistisen empatian sirottelija suojelemaan poliitikkojen brutaalia koulujen alasajotoimintaa. Eli se, mitä opetushallituksessä höpötetään toiviokuvana ja suunnitelmina on käänteinen, propagandistinen ideaalikuva siitä koulutodellisuudesta, minkä poliittista toteutusta opetushallitus massallaan peittää.     Jos opetushallitus lakkautettaisiin ja sen budjettirahat annettaisiin suoraan kouluille, jotakin onnellista ja hyvää voisi tapahtua. Kukaan ei huomaisi, että joku opetushallitus joskus oli olemassa.

Uutta oppilahuoltolakia ollaan tekemässä ja sitä ovat kokoomuk
sen poliitikot onnistunesti viivyttäneet. Kasvavaa pahoinvointia tekeillä oleva torso ei auta lainkaan.




- kuva Arhi Kuittinen all copyrights -










Joka seitsemännellä nuorella on mielenterveysongelmia. Itsemurha-ajatuksia on 10-20 prosentilla nuorista. Nuorten ongelmien yleisyyttä selvitettiin Mielenterveysseuran seminaarissa. - IS






2009 "Sukupuolineutraali opetus kouluissa mahdotonta" Mielipidepalsta Mielipide

lauantai, lokakuu 17, 2009

Inglourious Basterds ja Forrest Gump - elokuva-analyysi suomalaisten nuorten viihderyntäyksestä



Kristalliyö 1938


Kristalliyöllä tarkoitetaan Saksassa v. 1938 marraskuun 9 yötä, jonka aikana tuhottiin satoja juutalaisten liikkeitä ja synagogia. Ohjelmassa valotetaan juutalaisvainon taustaa. Spiegel TV, Saksa.


Suomalaiset nuoret katsovat nyt viikosta toiseen Inglourious Basterds (Kunniatomat Paskiaiset) -elokuvaa sankoin joukoin.  Finnkinon yllätykseksi elokuva täytyi palauttaa ykkössaleihin.

Onko nuorilla jokin sisäinen tarve tähän elokuvaan? Pakottava tyydytyksen tarve?

Inglourious Basterds  on elokuva, jossa kiteytyy amerikkalaisen sankarimytologian ja viihde-elokuvan ydinajatukset. Elokuvassa tapporyhmä, hyvän sankarit, saavat tappaa ja metsästää ihmisiä ilman mitään moraalisia rajoitteita, koska tapettavat ovat pahoja. Turvallisen mustavalkoinen maailma ilman eettisesti rasittavaa epävarmuutta tai epäselvyyttä.

Suloista väkivaltaviihdettä ilman mitään eettisiä estoja, ilman eettisiä rasitteita.

Katsojat saavat samaistua sankareihin, jotka ovat vapaita moraalisesta kontemplaatiosta ja traumaattisista komplikaatioista.  Sankarit saavat päästää katsojien kanssa aggressionsa toteutumaan ilman estoja - jotain päinvastaista kuin normaalielämässä. Sota vapauttaa estoja. 

Elokuva olisi ollut sotaviihteen esteettisten tavoitteiden mukaisesti natsien propagandaministeri Goebbelsinkin mieleen, dramaturgisesti täydellinen asennemuokkauselokuva armeijan tarpeisiin. Elokuva rankaisujoukoista olisi soveltunut hyvin ennen Puolan ja Ranskan valloitusta. Tuskin Afganistanin Suomen sotajoukkojen komentajakaan Puheloinen panee pahakseen tästä fasistisen estetiikan huipputuotteesta. Sota tai viihdeväkivalta vapauttaa turhautumia. Tulossa on ensi vuonna myös suomalaisten natsisympatioita elokuvana.

Inglourious Basterds -elokuva ei ole kovin etäällä tai vieras ilmiö suomalaisesta sankarieetoshistoriasta - elokuvassa toteutuu lähes yksi yhteen sisällissodan ajan valkoisten suojeluskuntalaisurhojen hurmos punikkisyöpäläisten tuhoamisesta.




Väkivaltaviihde ei sinänsä lisää normaalin ihmisen aggressioita normaalin elämän aikajaksolla vaan psykodynaamisesti jopa päinvastoin sublimaatioluonteensa takia (ihminen voi kokea torjuttua vihaa sijaiskohteisiin helpottavasti) - mutta asenteita se muokkaa varmasti mm. Afganistanin seikkailua, "kriisinhallintaa"  ymmärtävämmäksi ja hämärtää todellisuudentajua "rauhanturvaamisen" keinoista valkoisen miehen taakkana.

Entä jos juuri kriisinhallinta tuottaakin kriisejä? Mitä tapahtuu, jos valloitussotaa nimitetään rauhanturvaamiseksi? Toimittajat eivät ainakaan saa suoria vastauksia.

Alexander Stubb:
"Nyt on tärkeintä suomalaisten sotilaiden tukeminen"


Mielestäni tehokkaimpia propagandaelokuvagenren ideologiaa  mukaisia elokuvasaavutuksia on Forrest Gump. Eli Neuvostoliittolaisen "työn sankarin" propagandaskeeman mukainen  rooliprojektio transitionaaliobjektina - amerikkalaisessa elokuvassa.

Eihän elokuva idiootista voi olla vaarallinen?
Vaan jos se onkin vaarallisin?

"Työn sankari" -mediastrategian periaate onkin nimenomaan siinä, että luodaan ylisaturoitunut "kansan" ideaalihahmo, superesikuva, projisoitava superego,  Teräsmies,  joka toteuttaa ylhäältä hahmoteltua ihannekansalaisen sankaritekoja - tottelemalla ja uhrautumalla. Subjekti, joka on täydellinen ideologian objekti. Rohkea mutta tottelevainen kunnon kansalaisen aatteelle.

Kuinka analysoida Forrest Gump propagandaelokuvana?

Forrestin tehtävä on olla kansalaiskristus, totella ja alistua ja tulla yksioikoisimpien amerikkalaisten ideaalimallien kautta autuaaksi pyhimykseksi, toteuttaa suuria arvoja ilman subjektiivista valintaa. Forrestin ei tarvitse oivaltaa mitään, vaan ottaa vain rooliasenne, amerikkalaisiin "arvoihin" sokeasti uskovan rooli. Autuas pyhimys Forrest G, joka ei tahdo mitään pahaa ja jolle riittää naapurintytön pusu loppuelämäksi.

Loppukohtauksessahan Forrest Gump on huipentumana jopa perinteisen pyhimyksen näköinen arkkityyppi, parrakas erämään profeetta, joka tuotteistaa neuroosistaan kansallisen neuroosin kansakunnalle, lenkkeilyvälineiden kulutuskulttuuria erämaasta. Paradoksien paradoksina, always on the run.

Forrest Gump amerikkalaisuuden ihannearvojen toteutumana on järkyttävä saavutus viihdepropagandan saralla.

Amerikkalaisuutta voi siis toteuttaa täydellinen idiootti ja roolin sokea toteuttaminen tekee hänestä pyhimyksen. Vietnamissakin miljoonan poliittisesti murhatun ihmisen keskellä Forrestin uhrautuva soturilegenda on tärkeintä, ei invaasion osana oleminen. Katsojan samaistuminen ohjataan yksilöön, joka on vain historian pyörteissä.

Amerikkalainen politiikka esitetään historian vääjäämättömänä voimana; mitä tahansa mitä tapahtuu, on tapahduttava. Tämän "rauhoittavan" kohtaloajattelun alku on kalvinismissa, amerikkalaisen uskonnollisuuden ytimessä. "Jumalan haltuun". "The way of life".

Forrest antaa katsojalle protoamerikkalaisena, siunattuna Aatami-hahmona, automaattiohjauksella luvan olla amerikkalainen täysin ilman poliittista vastuuta, tietoisuutta ja analyyttisyyttä - ja vain oikeastaan siten voit tämän ilosanoman mallin mukaan toteuttaa ihanneamerikkalaisuutta, sokeaa rakkautta naiseen ja Amerikan yhdysvaltoihin. Ja suklaalaatikkoon.

 Presidentti Urho Kekkonen uskoi vanhoilla päivillään
sivilisaatioiden tuhoon ydinsodassa. - IS

Lions for Lambs
on  yksi hämmentävimpiä uusia propagandaelokuvia amerikkalaisuudesta ja poliittisuudesta: kriittisesti ajattelevista ihmisistä amerikkalaisuuden lamauttavana uhkana. Käänteistävää antikritiikkiä näennäiskritiikin kyseenalaistamisen kautta. Kritiikki ei tee amerikkalaista amerikkalaista vaan kritiikki korruptoi amerikkalaista ihannetta.

Elokuvan pääskeemana on, että kriittisyys kalpenee suuren "rohkeuden" rinnalla. Sama kantoaalto kuin Forrestissa. Go with the flow.

Elokuvassa esitettävä  kritiikki Irakin ja Afganistanin sotaa vastaan on sinänsä asiallista ja demokraattien suusta lainattua mutta kritiikki on dramaturgisesti tarkkaan asemoitu siten, että sotilaallisesta rohkeudesta ja tottelevaisuudesta tulee spartalainen itseisarvo ja kritiikin esittäjät kalpenevat ja häpeävät kuolemaan valmistautuneiden rohkeiden, spartalaisten sotilaiden rinnalla.

Ihanteita toteuttavat yksilöt tekevät uhrautumisellaan yhteisön ihanteista toteuttamisen arvoisia - oli päämäärä mikä tahansa.


Sotapolitiikka tuottaa siis monomaanisessakin ihannehegemoniassa automaattisesti rohkeutta, sankareita ja idoleita kuin Saarioisten tehdas pikaruokapakkauksia.

Kriitikot ja epäilijät joutuvat häpeään, koska eivät ole valmiita uhraaman sokeasti itseään suurempien arvojen puolesta.

”Kaunis on kuolla kun joukkosi eessä 
urhona kaadut, taistellen puolesta maas”


Pimeän viihdekulttuurin
kirkas hurma















Myöhemmin elokuvatetterissa:


Fasistinen lapsuus, Cannesin voittaja

  The White Ribbon

 

 

http://en.wikipedia.org/wiki/Doublethink

 

Nietzschen havainto poliittisen maailman toimintaperiaateesta

"The truth is just as important as the untruth" 




.

perjantai, lokakuu 16, 2009

Kirjamessukirjat 2009 tärppejä


 

Siltala Juha
Sisällissodan psykohistoria
Juha Siltala luennoi Suomen historian suuresta kipupisteestä tuoreella tavalla. Tutkimus tarkastelee sotaa sarjana epäselviä päätöksentekotilanteita, joissa ratkaisuja pikemminkin vältettiin kuin tehtiin.
Otava


Apunen Osmo, Wolff Corinna
Pettureita ja patriootteja
Pettureita ja patriootteja kuvaa taistelua Suomen ulko- ja puolustuspolitiikan suunnasta vuosina 1938-1948 pohtien suomalaisten vastuuta sotavuosien tapahtumista, sotaan syyllisyyttä ja hyökkäyssotaan ryhtymistä. SKS
  
Lappalainen Mirkka
Susimessu
1590-luvun kriisiaika Suomessa. Mirkka Lappalainen purkaa Susimessu-kirjassaan kansallishenkisen nuijasotamyytin. Haastattelijana Aleksi Siltala. Siltala
 Vihavainen Timo  

Eskola Antti
Mikä henki meitä kantaa?
Henki josta työt nousevat. Mitä on kylvetty ja niitetty suomalaisen sosiologian, sosiaalipsykologian ja julkisen keskustelun historiassa. Professori Antti Eskolan teos Mikä henki meitä kantaa? tarjoaa rohkeaa pohdiskelua ja ankaraa humanismia.
Tammi


Lauerma Hannu
Paha, hullu - vai vain poikkeava?
Hannu Lauerma pohtii teoksessaan Pahuuden anatomia pahuuden kiehtovuutta ja kammotusta. Mikä leimaa psykopaatin käyttäytymistä? Miten selittää uskonnon tai ideologioiden nimissä harjoitettavaa väkivaltaa? Mistä sarjamurhaaja saa nautintonsa? Haastattelijana Arno Kotro.
Edita


Holmén Tom
Rationaalisesti Jeesuksesta
Mitä tiedämme varmasti Jeesuksen kuolemaan liittyvistä tapahtumista? A.D. 30 -kirjan toimittaja, dosentti Tom Holmén on Outi Lehtipuun haastateltavana. Mitä tutkijat voivat varmuudella sanoa kahdentuhannen vuoden takaisista historiallisista tapahtumista?
Art House

 


Wendisch Irja
Me sotilaiden lapset
Miten suomalaisten, sodassa olleiden miesten saamat vammat ovat vaikuttaneet heidän lastensa elämään? Millaisen perinnön kokemuksistaan jättävät jälkeensä ne ihmiset, jotka syntyivät sodan myllerryksen keskelle? Irja Wendisch perehtyy sodankäyneiden miesten tarinoihin heidän lastensa ja omien kokemustensa kautta.
Ajatus


Mestari Eckhartin tekstikokoelmaan Sielun syvyys.
Millaista oli keskiajan mystiikka ja mitä nykyihminen voisi siitä oppia? Jaakko Heinimäki on kirjoittanut esipuheen Mestari Eckhartin tekstikokoelmaan Sielun syvyys. Jaakko Hämeen-Anttila on suomentanut mm. Jalaladdin Rumin kirjoituksia. Basam Books





Dokumentti TÄYNNÄ TARMOA - koominen farssidokumentti TV 21.10.


 


TÄYNNÄ TARMOA

Dokumentti
TV2 21.10.2009 klo 22.50 ja
25.10.2009 n. klo 16.00


ja vähitellen DVD:ltä








Sensuuri on aina kulttuurin itsepetoksen todentamista.

Dokumentarismi on tyyliltään  Suomessa yleensä kuin narkoottinen unipilleri tai pinkin ruusunpunainen iltahartaus  veisattuna. YLE maksaa yleensä määrästä, ei laadusta - minuuteista ja sympatiasta - ja siksi dokumentit ovat tuottajien käskystä masentavan pitkitettyjä ja epätodellisen toiveikkaita tuottajien lypsykoneita. 

Koripallodokumentti Täynnä Tarmoa on toki harvinainen poikkeus ja tekijöiden  kokeilu dokumettisarjaksi, joka viisaasti tiivistettiin yhdeksi iskeväksi dokumentiksi laajasta aineiston määrästä. Kulttuurin muutosta tiedossa?


Suomalaiset dokumentit ovat surkeita raakileita melkeinpä vain yhdestä syystä: ohjaaja/tuottajat sensuroivat rankasti materiaaliaan, kohdetta valikoivan softaavasti - "ymmärtävää", meikkaavaa ja maskeeraavaa editointia. Moraalista itsesensuuria, lähes valistuspropagandaa elämänhallinnasta ja  ihmisen hyvistä puolista. Kaaos pyritään työntämään syrjään mahdollisimman draamaa matkivasta "käsikirjoituksesta".

Tai tuotannossa ei yksinkertaiseti pidä kameraa käynnissä silloin kun tapahtuu jotain ennalta suunnitellun skenaarion ja käsikirjoituksen vastaista. Kun tapahtuisi jotakin mielenkiintoista. Jotakin amoraalista, määrittelemätöntä, kuvitellun ihanneroolihahmon vastaista.

Kaverini yritti Radio Ykkösellä tehdä radiofeaturea työttömien kokemuksista eri luukuilla, niin se torpattiin kommentilla "Tämä ei nyt auta maamme toipumisessa lamasta, tee sen sijaan sellainen elämänhallintaan rohkaiseva ohjelma".


Dokumenttia ei voi käsikirjoittaa, vaatii joku elokuvasäätiö tai YLE mitä tahansa. Jos noudatetaan "käsikirjoitusta", tulos on todellisuuspakoista haihattelua ja antidikotomista esittelyä. Moraliteettisirkusta hyvän tahdon ja "elämänmyönteisten" tuotantoperiaatteiden suojissa.

Skemaattinen hahmottelu on eri asia. Silloin luodaan ennakolta ulottuvuuksia ja mahdollsuuksia, joita kamera voi seurata.  Mahdollisuuksia lisätään tietysti lähestymällä tilanteita joissa eri komponentit kohtaavat reaktiivisesti.

Oli kohteena tuttu, oma itse tai vieras, suomalaisia dokumentteja tehdään "sympaattisella" otteella ja leikkauspöydälle jätetään kaikki henkilöhahmon varjoisat puolet. Aivan jumalattoman aneemista. Moni viime aikojen kehuttu dokumentti on tälläinen ennalta sensuroitu raakile, vaikka dokumenttia kehutaan kovin rehelliseksi, aiheelliseksi ja "inhimilliseksi", kliinisen kiinnostavaksi. Elämänmyönteiseksi. Itsesensurointia kutsutaan suomalaisessa tuotantokulttuurin käytännössä ns. inhimillisyydeksi. "Objektiivisuus" -tavotteilla tarkoitetaan näemmä hyvän olon sovinnaisuustavoitteita kohdehahmon esittelyn rajauksessa, jotta voitaisiin tehdä sympaattista, ahdistusvapaata ja harmitonta viihdettä.

Pseudokristillisen armomoralismin ei tule kuulua dokumentaristin keinogalleriaan yksilönsuojaa suojelevana kiiltokuvamoralismina. Dokumenttiin suostunut henkilö ei saa toimia editorina. Sievistellystä todellisuudesta tulee käyttökelvotonta ja eltaantunutta fiktiota. Ilman todellisuuden moukaria ei dokumentti ole dokumentti. Jos dokmenttituotannon periaatteet muistuttvat enemmän propagandaelokuvan ihanteita, voisi sellaisen dokumentin jättää hyvin tekemättä.

Suomalaista dokumentti-dramaturgiaa sammutetuin valoin, katsojaa aliarvioiden ja kohdetta jalustalle depiilisti nostaen. Todellisuutta torjuvan tylsyyden tympeyttä.


Muistaakseni toissa vuonna myös Suomen oikeuslaitos osoitti uusimman sensuurikulttuurin pohjanoteerauksen 50-luvun hengessä.

Dokumentin tekijä oli tehnyt omasta suvustaan henkilökohtaista ja rehellistä dokumenttia julkisten arkistotietojen ja dokumenttien sekä avointen haastattelujen avulla, mutta oikeuslaitos kielsi dokumenttivideon julkaisun. Suvun patriarkka oli heitellyt siementä sivukyliin ja suvun nykyinen, hysteerisen ylpeä matriarkka oli laittanut oikeuslaitoksen kontakteja tuntevat asianajajat asialle, jotta innokas jälkeläinen saadaan vuosisataisen patriarkalismin mukaisesti kuriin - ja suvun huolella rakennettu, "moraalinen" "kunnia" pelastettua.

Valvottua ilmaisuvapautta suomalaiseen yleisradiotapaan, perustuslain sananvapauden rikkomista pyhän perheinstituutiofantasman suojelemiseksi tosiasioilta. Lain voimalla kulttuurin konventioiden puolesta.
 


Lars von Trierille Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto




.

torstai, lokakuu 15, 2009

Oliko Luther hullu?


" Paavi on yksi lämmin ja haiseva paskaläjä."

Martti Lutherin pöytäpuheista saa selvän kuvan Lutherista. Oidipus-Luther.

Luterilaisen kirkon nykyisistä sunnuntaisaarnoista taas ei saa mitään kuvaa mistään ajattelun päämäärästä. Ei ole mitään tehokkaampaa kirkosta eroamisen mekanismia kuin kehottaa ihmisiä menemään lähimpään kirkkoon sunnuntaina. Menkää.

Luther?
Mikä kaljaa kittaava ja opiskelijoita liehittelevä vallankumouksellinen oikein oli?

Lutherin teologiassa ei ollut mitään homogeenistä oppia vaan poleemista hahmottelua, hän puhuu ajassaan, retorisesti ja vain miehenä, kuten saksalaisessa kulttuurissa silloin miehen oletettiin puhuvan.

Luther vihasi uskonnollista monimutkaisuutta, neuroottista syntikeskeisyyttä ja uskonnollisia fantasioita; sitä turhaa teologiaa ilman elämänhallinnan ja arjen näkemystä, siis kaikkea katolista.

Luther inhosi vahvaa kirkkoa, uskonnollista teatteria. Totaalista instituutiota.

Usko voi olla vain yksilön uskoa. Instituutio voi vain tuhota.

Lutherilla oli Buddhan ja Jeesuksen kanssa sama käsitys ontologiasta: ihmisen täytyy avata silmänsä todellisuudelle eikä ruinata instituutiolta kiiltokuvia.

Tästä käynnistyi moderni maailma.

Vapautta ajatella ja tulkita, hyvässä ja pahassa. Luther ei yrittänyt kumota "paratiisin lankeemusta" ajatusmallina ihmisen hämmentyneisyydestä - kuten katolilainen kirkko yritti halveksimalla ja demonisoimalla aktiivisesti painaa mutaan seksuaalisuutta ja ruumiillisuutta.

Katolinen häpeä tarkoittaa häpeävää ihmistä, joka haluaa muiden määrittävän oman ruumiinsa toiminnot ja valinnat. Suomalainen ev.lut kirkko on toteuttanut tätä epäluterilaista, katolista ruumisoppia ja häpeän kaksoissidosta. Puhutaan armosta mutta armottomasti.

Luther vastusti kahtiajakoa ihmisen omassa elämässä, elämänhallinnassa.

Katolinen piispa varoittaa luterilaisia homoliittojen siunaamisesta


Ei ollut syntistä ruumista ja erikseen "Jeesuksen verellä" puhdistettua sielua. Oli vain ihminen armossa, itsehyväksynnässä. ( Tietysti Luther oli monen aikakautensa asenteen vanki mutta puhunkin nyt Lutherin kapinan peruslinjoista ).

Jotta ihminen ei olisi dualistinen, oli yhteiskunnan oltava dualistinen: siihen tarvittiin Kahden regimentin oppi.

Yhteiskunta ja elämisen muodot eivät saaneet olla kirkon hallitsema totaliteetti, monoliitti, jossa uskonto ja magia kahlitsivat elämän organisoitumisen lahledituksi yhteiskunnaksi. Uskonnonvapaus oli Lutherin toive - josta hän valitettavasti luopui omaa vakaumustaan vastaan.

Kahden regimentin oppi on siis alunperin totaalista olemuksen kahtiajakoa vastaan.

Ihminen sai Lutherille olla ihminen ja systeemi systeemi.



Vasta vanhuudenhöperönä Luther kehitti fasistisen uskollisuuden uskontoa verojen kerääjää kohtaan unohtaen omat oppinsa täysin.

Katolinen ihmisen olemuksen kahtiajako monokulttuurissa oli pitkälle suunniteltu systeemi ihmisen subjektiivisen itsellisyyden tuhoamiseen, sanelun totalitarismia, tahdon valinnan kieltämistä ja masokismin glorifiointia, riittämättömyyden ja ilottomuuden ritualisointia.


Kahden regimentin oppi taas salli subjektin olemassaolon takaisin kreikkalaisten yksilön vapauteen. Valtio ei saisi puuttua yksilön uskomuksiin ja valtion sääntöjen tuli olla kaikille samanlaiset vain organisaation toimivuuten liittyen.

Katoliset olivat protestantismin kapinallisille sielun vihollinen, koska dualisti-katolilaiset demonisoivat kaiken ruumiillisen ja armoton systeemi hengitti vain yksilön häpeän kautta. Luther otti elämän tosi rennosti oluen vaahtoa puhallellen. Elämä on vain elämää. Idolit ja pyhimykset demoneja, vääriä kuvia.

Armo edellytti suostumuksen hyväksyvälle jumalalliselle ideaalille, armolle mutta ei (katolista) kieltäymystä.

Tämä on luterilaisuuden timanttiluoti. Elämä on Lutherille valintoja, tahto jumalallinen ihmisen ominaisuus mitä ei käskystä pomppivilla "enkeleillä" ole.


Systeemi on ihmistä varten, ihminen ei ole systeemiä varten.

Mutta katolilaisuuden perusvisio on aloittaa viimeinen tuomio jo täällä ja tänään.


Kondomi on heille vieläkin jumalanpilkkaa, koska Jumalan tulisi päättää ihmisen puolesta, milloin nainen tulee raskaaksi. Aids rangaistus ja pikatuomio huvittelijoille, seksin "väärinkäyttäjille". Subjekti ei saisi kapinoida edes yhdynnässä maagista maailmanjärjestystä, kohtaloa kohtaan - eikä ennenkaikkea sillä saisi olla vapaata tahtoa valtakoneistoa kohtaan. Paavi on katolisessa opissa vieläkin Jumala, "erehtymätön" Paavi.

Hitler vetosi ideologiassaan nimenomaan katoliseen "Viimeinen tuomio"-skenaarioon ja ritualistiseen puhtausmalliin sekä excommunikaatioon, "rituaalista erotettavien joukkoon".

Hitler kehitti satoja puhtauteen liittyviä syntisäännöksiä katolisen kirkon malliin natsien sisäpiirille ja kansalle. Kansan puhdistus oli katolisen ja kalvinistisen kulttuurin toiviokuva. Luther itsekin sortui tähän malliin takaisin puuttuessan poliittiseen sisällissotaan.

Hitler halveksi tuimasti kahden regimentin oppia, se esti totaalisen kontrollin; ihmisten täytyi rituaalisesti pyhittäytyä johtajan ideologiaan, antautua henkilökohtaisesti systeemin valtaan kaiken muun yli. Hitler oli lukenut inkvisition historiaa tarkkaan ja ihasteli organisaation voimaa ihmisten mielen yli.

Lutherin alkuperäisen, terveen ajattelun idea, yksilöllisyyden vallankumous, edellytti jatkuvaa vallankumousta ja yksilön systeemivapaata ajattelua, sillä muuten seuraamuksena olisi katolinen kirkko, jatkuva taantuminen.

Sakramentaalisuus on kahle, jota vastaan Buddha, Jeesus ja Luther valistuneesti taistelivat. Hurskauttamisoppi armossa tai perinteen katkaisevassa nirvanassa on itsensä kohtaamista, riisuuntumista jäykistä ja mahdottomista täydellisyysvatimuksista. Inhimillisyyden hyväksymistä, suhteellisuudentajua.

Nykyinen paavi, Jumalan rottweiler, todistaa toimenpiteillään pitkälle sen, että katolinen kirkko ei voi muuttua. Valta ja korporaatioidea on uskon ainoa liima katolisessa systeemiajattelussa. Katolinen oppi hajoaa, jos armorealismi voittaa ja korporaatio hajoaa - ja suloinen valta Jumalan edustajana häviää.


Lutherille oli tärkeää kieltää avioliiton sakramentti ihmisten naurettavana tärkeilynä. On uskomatonta, että näennäisen luterilaisessa kirkossa hautajaiset ja häät ovat "kansan sakramentteja", rituaaleja, joilla ihmiset jäsentävät itsensä instituution hyväksymiksi olennoiksi. (Ne eivät ole Lutherin mukaan sakramentteja vaan harhaoppia).

Suomalaisia häärituaaleja ja hääpuheita pidetään niin katolilaisella otteella että ei mitään rajaa. Häät tavoittavat eniten aikuisia suomalaisia ja tärkein julistus juuri silloin on hyvin epäluterilaista ja katolilaista puhetta: pyhästä avioliitosta, tarkkailevasta ja palkitsevasta Jumalasta, avioliitosta seurakunnan esikuvana ja onnellisuuden ehtona, avioliitosta elämän itsestäänselvänä täyttymyksenä, maagisesta kohtalosta, sielunystävästä ja muusta harhaoppisuudesta.


Katolisen sakramentalismin röyhkeimmän äpärän, avioliiton ylpeyden sakramentin, mahdottomaksi julistaminen, on avain kirkollisen vallan kuristusotteesta irti pääsemiseen. Kirkko, instituutio tai suku ei saa olla yksilön elämänhallinnan totaliteetti, keskus.

Avioliitto on vain kahden yksilön sopimus ja halu. Siihen ei saa sotkea tuonpuoleisia tai jumalia. Millekään Pyhälle Hengellekään ei voi jättää vastuun taakkaa ihmisen valinnoista ja elämänhallinnasta.

Ihminen on itse valinnoistaan vastuussa ja nimenomaan puolison valinnassa; joku Pyhä Henki ei voi vaikuttaa ihmisen mieltymyksissä, tarpeissa ja sitoumuksissa. Eikä suku. Pakottaa voi vain ulkokohtaisuuden vankilaan ja omistussuhteeseen.

Jokaisen on elettävä omaa elämää, Luther julistaa kumoten valtavan häpeäinstituution. Ihminen kelpaa itsenään.

Lutherin mukaan kirkolla ei saanut olla mitään valtaa, mikään ei saanut orjuuttaa ihmistä - ei koronkiskurit, ei taikauskoiset maagikot, kansan viholliset, pelot.

Viimeinen Tuomio ei ollut Lutherille uskon vapauttamiseen lainkaan tarpeellinen kuten paaville.

Ihmisen tuli lähestyä totuutta oman kasvamisen, "sielun kohtaamisen", tähden. Ei pelastuakseen rituaalien tai alistumisen kautta vaan kohdatakseen itsensä. Todellisuuden näkemisessä on jo tuomiota tarpeeksi.

Jumala sai vaikka pelastaa kaikki, jos halusi, sillä ei olisi mitään merkitystä ihmisen uskoon luterilaisittain. Tuomio ei ole vastuullisen ihmisen predikaatti tai puhdistavaa armoa luova entiteetti.



Lutherille Jumalan erityisen läsnäolon ja ihmeiden todisteleminen oli pahinta Jumalanpilkkaa.

Ihmeiden metsästäminen ja verifioiminen oli saatananpalvontaa - kielilläpuhuminen ja ihmeparantumiset, kaikki tyynni Jumalan antaman elämän halveksuntaa. Luther oli hyvin lähellä Bonhoefferin Jumala-kuvaa. Tunnetusti Jeesuskin kutsuu Markuksen evankeliumissa ihmeparantumista toivovia ihmisiä vähäuskoisiksi.

Lutherille Jumalan määrittelyhalu oli pahinta nihilismiä. Jumalalle ei ole nimeä eikä määrittelyä, vain ihmisen kaipausta ja hyvän etsintää. Hengellinen satumaailma tappaa henkisen - vain luterilainen uskontokäsitys on voinut vapauttaa Jumalan katolisesta talutusremmistä.

Jumalan kaikkivaltius merkitsi Lutherille aivan jotain muuta kuin kyyläävä kohtaloiden shakkimestari. Jumala ei tarvitse ihmisen sakramentalistista voitelua. Jumalaa ei voi palvella.

Hiljainen Jumala on lempeä Jumala, jotain muuta kuin katolisten helposti loukkaantuva maailmankaikkeuden shakinpelaaja. Mestari Eckhart oli selkeästi Lutherin edelläkävijä - suosittelen tututumista (vieläkin paavin kirouksessa).

"Ei kukaan, joka ei ensin opi itse itseänsä tuntemaan, voi oppia jumalaa tuntemaan. Jos minä tuntisin itse itseni, niin kuin pitäisi, minulla olisi mitä syvin tieto kaikista luontokappaleista." (Eckhart)

Katolinen kirkko lähestyi 50 vuotta huimasti Lutherin reformaatiota - kunnes nyt rottweiler-piispa huomasi, että päätepisteenä olisi todellakin sama kuin Lutherin uskonpuhdistus ja niinpä pyhimysten kelloa väännettiin hartiavoimin taaksepäin paavin diktatuuriin ja sokeaan magia-fundamentalismiin.

Kalvinistien Calvin kehitti suoritushulluuden ja työhulluuden Jumalan näin ollessa superkyttä.

Calvinin mukaan lepo oli jumalanpilkkaa, Lutherille taas työn tulosten kunnioittamista, täyttymystä ja oikea paratiisi.

Kalvinistit karkoitettiin amerikkaan kalvinistien  teloitusoperaatioiden takia (Calvin hukutti 200 naista Geneve-jokeen liiallisen seksuaalisuuden takia) - ja niin Euroopan ulosteesta tuli koko maailman syöpä.

Amerikkalainen politiikka perustuu kalvinistiselle kirkkovaltioajattelulle ja ennaltamääräämisoppiin. "Tehkäämme kaikista samankaltaisia, saman brändin alle sillä samankaltaisten on maa ja taivas". Our way of life. Ansaitse olemassaolosi korkeimman kriteerin ja menestyksen mukaan, kelpaat vain ulkoisen määrittelyn kautta. Jumalasta puhumalla voi olla autuaan välinpitämätön jumalallisille ideoille.

Elämän onnelliset osatekijät, yksilön omassa hallinnassa, olivat Lutherille kuitenkin aika tärkeä osa ihmiskuvaa. Arkea pakeneva ihminen oli hänelle katolilainen tai juutalainen koroilla eläjä, joka halveksi kansaa, "Jumalan todellisia lapsia".

Mitä vahvempi kirkko, sitä heikompi usko, oli Lutherin iskusääntö alkuseurakunnan hengessä.

Lutherille yhteys Jumalaan, hyvään, oli kirkkaasti yksilökeskeinen juttu ja ikuinen arvoitus ilman magiaa. Luther etsi luostarissa mystistä Jumalaa, joka on hylännyt tämän maailman. Vain ekstaattisella kokemuksella kirkkaassa pimeydessä voisi kohdata Jumalan maallisen rakastajan sijaan. Siksi maailman hylkäävä munkkirooli ja maaninen puhtausneuroosi sekä työhullu uupuminen tuntui aluksi mainiolta ajatukselta. Sitten Luther ymmärsi, että pyhittäytyminen oli vain pakoa, näennäistä oman ihmisyyden kieltämistä.

Luterilainen asenne muutosvoimana (kuten Lutherin omassa kapinassa suurta kirkkoa kohtaan ja Jeesuksen kapinassa synagoogasysteemiä kohtaan) on loputonta kapinaa, etsimistä, oivalluksia ja jatkuvan muutoksen kohtaamista ja sen sallimista.

Muutos, elämä - elämänmakuinen armo, suhteellinen kypsyys hyväksyä oma kehitysvaihe ja kaiken muuttuvuus.

Siksi avioliittokaan ei voi olla koskaan katolisen harhaopin mukaisesti jotakin ikuista, "jumalallista" ja peruuttamatonta, vaan vain ihmisten väliaikainen sopimus ihmisten taitojen ja voimien mukaan. Elämän hengellistäminen oli Lutherille sielun korruptiota.

Kun puhutaan eurooppalaisen luterilaisuuden järjellisyydestä ja yksilön vastuusta (oman uskonkin määrittelyssä), puhutaan subjektiivisuuden ehdottomuudesta - ja objektiluonteen mielettömydestä. Pyhimyksen kautta ei voi elää omaa elämäänsä, pyhimyksen palvominen ei pyhitä elämää. Katolilaisuuteen kuuluu absoluuttinen objektiominaisuus, kuten viihdekulttuuriissa. Idolit määrittävät puhtaan ihailun ja siten uskon todellisia objekteja, kuluttajia.

Lutherille katolinen kirkko pyhimyksineen on samanlainen karja-aitaus kuin nykyinen kuluttajien idoleita kuolaava viihdeteollisuus.

Kirkko ei voi määrittää ihmisen uskoa. Kirkko on seurakuntana vain kokoontumispaikka ihimisille, jotka nyt sattuvat haluamaan uskonsa ja toiveittensa jakamista.

Lutherin protestanttisen protestin tosi ydin oli se, että yksilön usko määrittelee uskonnon tärkeyden eikä instituution tarpeet ja perinteet. Ei tarvitse olla yhtä ainoaa tarkkaa lakimaista uskoa, jonka kirkko muuttumattomasti määrittää, koska kirkko ei pysty olemaan muuttumaton tai pyhittämään kenenkään ihmisen uskoa tai pyrkimyksiä.

Lutherin mukaan kirkkoa ei oikeastaan tarvita mihinkään, sillä Jeesuksen seuraajat ovat toinen toisilleen pappi (yleinen pappeus) ja seurakunta, missä tahansa valitussa muodossa - ilman paavillisten hierarkioiden taakkaa.


Vanhurskauttamisopissa Luther ei oikein lukenut Markuksen evankeliumia, historiallisen Jeesuksen lähintä kuvausta. Luther uskoi automatisoituun Pyhään Henkeen ja aggressiivisten, seksuaalivammaisten kirkkoisien lanseeraamaan lasten pakkokasteeseen. Jeesuksen masokismi Johanneksen evankeliumin romanttisena, uhrautuvana poikana kiihotti Lutheria, sillä hän ei halunnut kokea omaa munkkiaikaansa turhaksi vaan jonkinlaiseksi tarkoitukselliseksi imitatio Christi-vaiheeksi.


Protestanttinen uskonpuhdistus jäi pahasti kesken, koska uudistusprosessi jäädytettiin katolilaiseen tyyliin teologien palvomiin Tunnustuskirjoihin.Teologit alkoivat kiihkeästi etsimään yhteneväisyyksiä katoliseen uskoon, "damage controlliin". Protestantismi on itse itselleen ollut ongelma sen perinnekapinan takia. Luther ei voinut lopulta olla varma kaaoksen jälkeen, oliko hän ollut Jumalan asialla vai Jumalan kirkon repijänä. Hän pystyi olemaan varma vain vastustajistaan.

Luther ei käynyt elämässään omaa isäkapinaansa oikeaa isäänsä kohtaan rehellisesti vaan suuntasi kaiken prosessoinnin keinotekoisesti saatanaan, sitten paaviin ja omaan uhrautuvaan kapinanjohtajarooliinsa. Lutherille isäsuhteen alistumissuhteesta jäi psyykkinen pakkomielle, käsittelemätön mielenmalli, jota uhraava Jumala puhdisti rankaisemalla.

Siksi Luther nautti Hitlerin lailla juutalaisten ja talonpoikien vainosta. Luther jätti kapinoimatta biologista isäänsä vastaan eli psyykkisesti aitoa kapinaa ei tapahtunut eikä persoonallista erillistymistä. Luther ei onnistunut toteuttamaan haavettaan juutalaisten käännyttämisestä ja tunsi tulleensa Jumalan pettämäksi - Menestys ei jatkunutkaan raamatullisen suurena suunnitelmana.  Siksi Luther lopulta samaistui vain vahvoihin auktoriteetteihin, jotka "puhdistavat" isällisesti uhkaavia vastustajiaan.

Lutherin sortuminen ja hänen uskonpuhdistuksensa ovat hieman eri tarina.

Luther vapautti Jumalan ihmisen määrittelystä vaikka itse ottikin lopulta Jumalan aseeksi paavilliseen tyyliin. Moderni hyppy oli kuitenkin liian huikea Lutherille, Luther ei voinut hyväksyä inhimillistä, kärsivää Jumalaa vaan palasi takaisin katoliseen viimeisen tuomion ekstaattiseen odotukseen ja draamaan.

Lutherin dikotomia uskonnon eristämiseksi valtiosti oli kuitenkin aluksi täydellisen erilaista kuin nyt käsitämme fundamentalismin tai vaikkapa katolilaisuuden kaksijakoisuuden, demonisen dualismin.

Uskonto ja valtio oli pidettävä erillään.
Usko ja elämä erillään.
Aikomus ja teko.


Ihan modernia. Mutta.

Luther oli juntti. Luther ei suostunut kasvamaan oppiensa mittaiseksi.

" Juutalaiset ansaitsevat tulla hirtetyiksi seitsemän kertaa korkeammalle kuin tavalliset varkaat"

Demagogi, joka näki kansan viholliset, katolilaiset ja koronkiskurit, "juutalaiset", rappeuttajina. Luther tunsi velkavankeudessa olevia ihmisiä, jotka oli houkuteltu ottamaan suuria lainoja, jotta olisivat lopun elämäänsä koronkiskurien elättäjinä.

Vapaan tahdon sekasotku liittyi Lutherin omaan uranhallintaan. Hän oli halkaissut maailmankaikkeuden mutta silti ikääntyessään tarrautui vanhan maailman konventioihin. Luther oli modernisti, vaikka ei lopulta toteuttanut omia uskomuksiaan.


Augustinus teki häpeästä ja itsesäälistä taiteen lajin - mitä yksityiskohtaisemmin hän dissasi itseään, sitä selkeämmän tuomion hän pystyi julistamaan jumalattomille ja vääräoppisille. Luther sai taas uhmasta voimaa, häpeän neutralisoimisesta. Luther ei osannut lopettaa vihaansa, jota ilman hän ei olisi vapautunut alkuperäisestä paavin inkvisitiosta.

Lutherin kompastuskivi oli suuruudenhulluus. Hän kuvitteli saavuttaneensa profeetallisen ja vastustamattoman aseman protestanttisessa utopiassa ja maallisessa vallassa - ja ryhtyi protestanttisten sotaruhtinaiden paaviksi. Lutherille tapahtui aivan sama fanaattinen turvallisen maailmankuvan transmutaatio  vihaksi ja tuhovimmaksi  järjestystä uhkaavia kohtaan kuin Suomen oikeistolaisille papeille, jotka kannustivat ja siunasivat suojeluskuntalaisia teloittamaan aseettomia ihmisiä ilman oikeudenkäyntejä, "puhdistamaan kansakuntaa syöpäläisistä".

Hän oli kumonnut elinpiirissään maailmankaikkeuden mahtavimman maallisen voiman - siinä voi pipo pyörähtää pahalla tavalla.

Hän ei pystynyt suhteellistamaan omaa rooliaan vaan ryhtyi poliitikoksi. Hänen kokemusmaailmassaan katolilaisen mitättömyyden häpeän jättämän tyhjiön korvasi yksinkertainen narsistinen suuruudenhulluus, Jumalan tuomarin rooli, viimeinen tuomion maistiaiset sormenpäittensä kautta. Juutalaisviha ja talonpoikaiskapinan tuomitseminen poliittisesti herkullisena jännitelähteenä ja jumalallisena arvovaltana sai ruhtinaiden huomion ja kiitoksen.

Luther suoritti isänmurhansa paavin kautta ja jäi sen oidipaalisen hybriksen vangiksi.

Jumalan armo ei sitten loppujen lopuksi narsistisesti riittänytkään Lutherille vaikka kuinka siitä oli saarnannut. Luther ei toiminut opetustensa mukaan vaan etsi isää poliittisesta vallasta ja perheen koossapitävää paavia ruhtinaista. Luther ei voinut käsitellä sitä modernismin ja kapinan tulikettua jatkuvuuden ohi, jonka hän oli vapauttanut.

Kuten niin moni narsistiprofeetta, joka palvookin Jumalassa "Jumalan edustajana" lopulta vain omaa jumalisuuttaan ja vaikutusvaltaansa. Ahneudessaan.


Luther toimi kuin profeetta mutta ei hyväksynyt profeetan kohtaloa. Tästä seurasi tragedia.

Aivan kuten Polanskin pahuutta tarkastelevia elokuvia ei kannata, hylätä vaikka hänet tuomittaisiinkin nyt härsinä raiskaajana, niin Lutheria ei voi ohittaa mitättömänä ilmiönä vanhan Lutherin protofasismiin lankeamisen takia. Lutherin harteilla oli koko maailmanjärjestyksen muuttaminen. Raukka ei kestänyt kaaoksen varjoa luullessaan kaiken järjestyvän uskonnollisen vallankumouksen myötä.

" Jos paholainen tahtoo kiusata minua yöllä, annan sille tällaisen vastauksen: Paholainen, minun pitää nyt nukkua. Se on Jumalan käsky ja järjestys. Päivällä tehdään työtä ja yöllä nukutaan. Mutta jos se yhä itsepäisesti ahdistaa minua ja syyttää minua syntisenä ja riittämättömänä, silloin minä pilkkaan sitä sanoen: ’Sancte Satan, ora pro me.’ - ’Rakas paholainen, rukoile puolestani, sillä sinä et ole milloinkaan toiminut huonosti’. Sinä yksin olet pyhä, syntymätön. Mene siis Jumalan luokse ja hanki itsellesi armo (äläkä kiusaa perfektionismilla vajavaisia ihmisiä). "

Lutherin käsitykset ja määritykset muuttuivat koko ajan, Luther oli ennakkoluuloinen tärkeilijä. Kukaan ei voi "totella" ja palvoa Lutheria, ei ole yhtä Lutheria vaan voidaan vain tulkita, kuten Luther suhtautui Raamatun teksteihin. Modernisti. Aineistona.

Hyvän jakaminen, ihmisyyden toteutuminen, ei synnin tarkkailu.



" Uusi elämäkerta selvittää, mitä sanottavaa uskonpuhdistajalla on nykyajan ihmisille. Martin Marty seuraa häveliäästi, miten varmuutta etsinyt vallankumousmies likasi omat aatteensa. Meininki ei voisi olla reilumpaa: vapaa ihminen kohtaa vapaan Jumalan. Mutta mihin tässä tarvitaan kirkkoa, luterilaistakaan? " - Pertti Julkunen VOIMA Lehti




- Teologia, evankelis-luterilainen kirkko.

Harkittua säteilyä taskuun - turvallisimmat mediapuhelimet


Pelikonsolin säteily yllätti käyttäjän

Säteilyturvakeskuksen mukaan kodin sähkölaitteiden säteily ei ole vaarallista. - IL
 

Radiation threats:
The 10 most hazardous and "safest" smartphones

Kännykän, wlan-aseman ja bluetoothin säteily ei ole radioaktiivista säteilyä mutta se on  säteilyä, joten solukalvojen toiminta muuttuu säteilyn aikana. Seuraamuksia ei ole tutkittu. Se voi estää solujen normaalia energiatoimintaa ja turvottaa kudoksia. Tietokonetta kannattaa käyttää LAN-piuhan päässä mieluummin kuin langattomassa Wlan-tilassa.

Lapsella kannattaa olla kännykkä, jossa on hyvä speaker-kaijutin toiminto, niin että voi pitää kännykkää 40 cm etäisyydellä päästä. Jos kännykkä on taskussa, se on oltava aina näppäimistö ruumiin puolella. Mieluiten känny repun tai laukun ulkotaskuun tai sitten lonkan sivulle, ei etutaskuun.

Bluetooth-näppis voi todellakin laittaa ihokarvasi värisemään ja kutiamaan. Koko näppis on yhtä antennia ja säteilyalustaa.


Lapset altistuvat aikuisia enemmän säteilylle

”Dna ei välttämättä vaurioidu suoraan, mutta vauriot voivat tapahtua siinä, miten solut korjaavat itseään”, sanoo Ronald Herberman Pittsburghin syöpäinstituutista.

How To Cook an Egg
with GSM Mobile Phones



Sikainfluenssa
pelättyä vaarattomampi





Säädeltävää viihdesäteilyä aivoille, myös jopa kulttuuria, eurooppalaista elokuvaa (Silver) ja tiededokumentteja:



Welho tuo tiistaina 15.9. myyntiin täysin uudenlaisen kanavapaketin, aidosti räätälöitävän Welho Mixin. Welhon asiakas voi valita omaan Mix-pakettiinsa kahdeksan kanavaa täysin vapaasti kaikkiaan yli 60 eri kanavan joukosta. Welho Mix on Suomen ensimmäinen aidosti räätälöitävä kanavapaketti.

Welho Mixin tilaushinta on 24,90 €/kk. Lanseerauksen kunniaksi Welho tarjoaa Mixin loppuvuodeksi veloituksetta sekä Welhon uusille laajakaista-asiakkaille että nykyisille laajakaistatilaajille, jotka nostavat liittymänsä nopeutta.
Oman Welho Mixin voi sekoitella tiistaista alkaen osoitteessa www.welho.fi. Kanavat näkyvät ohjelmakortilla saman päivän aikana. Kaikki Welhon nykyiset kanavapaketit jatkuvat entisellään.





Kännykkäsäteily turvallisuus sähköihottuma yliherkkyys lämpösäteily.