sunnuntaina, helmikuuta 08, 2009

Uskontofantasiaa Kiasmassa



Pieni varoituksen sana

Kiasmassa sain kohtuullisen voimakkaan astmaattisen reaktion homevaurioista. En suosittele juuri nyt sinne vierailua astmaattisille ja allergisille tämän Choosingmyreligion- näyttelyn tilaan.
Helsingin terveystarkastajaa ei sitten tuntunut kiinnostavan se, että julkisena ja avoimena yleisötilana pidetään homevauriotilaa vaan hänen mielestään"...se on Kiasman vastuulla miten tiloja käyttää". Aika hurjaa. Kyselin muiltakin vierailijoilta ja kaikki haistoivat homeen.


Kiasmassa on ollut Liulian fantasiaa esteettisestä uskontokokemuksesta.
Netissä näyttelyn tematiikkaan liittyvä oma uskontomikseri:


Liulia on kymmenen vuotta tuuminut näyttelyä ja maailman pääuskontoja mutta varsin sinisilmäisen tietämättömästi ihailee "idän uskontoja" vain henkisinä, idealistisina - eikä siis ymmärrä antamiensa haastattelujen mukaan teoreettisen uskontoidean ja käytännön uskontoilmiön eroa. Kannattaisi käydä Uskontotieteen laitoksen peruskurssit ennen kuin luo fantasioita uskonnoista suurena kulttuurisena oivalluksena ja henkisenä mytologiana. Kristillinen mystiikka ei Marita Liulialle aivan kelpaa niin ihanteellisena kuin itämainen mystiikka esteettisenä mielikuvana.

Uudelleensyntymisen käsite on paras esimerkki täydellisestä eurooppalaisesta uskontokonfuusiosta, kierrätyksestä omaan käyttöön ilman mitään yhteyttä originaaliin ideologiaan. Buddhalaisuudessa uudelleen syntyminen on ns karman eli omien pahojen tekojen ja välinpitämättömyyden "kirous", kuten "Päiväni murmelina"-elokuvassa. Mutta. Länsimaiset New age-fibaihmiset ja uskontoja keräilevät elämäntapakokeilijat kokevat uudellensyntymisen idean jännänä, toivoa antavana ja piristävänä uskomuksena. Kivana uudelleenkierrätyksenä.



Kulttuuri ja uskonto harvoin kun on eri asia.

Tietysti vieraassa kulttuurissa elävänä voi tehdä toisen kulttuurin vaikutelmistaan ihan oman uskonnon, vaikka taideteoksen Kiasmaan.





Maria - NELONEN netti TV

"Johanna ja Julia Tukiainen avautuvat uskosta ja demoneista.
Ensiesittelyssä siskosten eroottinen kalenteri... "

Pyhä yksinkertaisuus, se elämän suola.


Tiibettiläinen kuolleiden kirja
- rinnastusta freudilaisuuteen

In Our Time: The Brothers Grimm.

Melvyn Bragg ja asiantuntijat keskustelevat Grimmin veljeksistä. (Täältä linkki .mp3-tiedostoon.) 42 min. Why did two respectable German linguists go chasing after fairy stories, what do the stories tell us about German culture and nationalism at the time and why do these ever-evolving tales of horror, wonder and fantasy continue to hold us in thrall? - Kasablogi Kasa


Pyhiä naisia ja muita pyhimysesseitä


Maya-kalenterin tyhjentävä selitys
Ian Lungold


David Lynch ja ideologinen konflikti Saksassa


Mielen hallinnasta - Kasbach


Kyynikot - kyynikkofilosofia, varhainen eksistentialismi


Mitä videopelien opetukset "raamatullisen" apokalyptisestä maailmanlopusta kertovat nykylapsille? Amerikan hienoimmaksi uutislähteeksi itseään nimittävä The Onion kokosi asiantuntijaraadin pohtimaan kysymystä. Kiivas studiokeskustelu on nähtävillä. - Pelit.fi

Sex and booze figured
in Egyptian rites
"Girls Gone Wild": Drink huge quantities of beer, get wasted, indulge in gratuitous sex and pass out — then wake up the next morning with the music blaring and your friends praying that everything will turn out all right. But back in 1470 B.C., this was the agenda for one of ancient Egypt's most raucous rituals, the "festival of drunkenness," which celebrated nothing less than the salvation of humanity.
- Science editor msnbc.com


Marttyyrit Martyrs - elokuva


Voimattomuuden nostama pyhimys







KEYWORDS:: Uskontotiede Helsinki tapahtumat Helsingissä minne mennä mu




seo museot taidemuseo taide moderni ilmainen sisäänpääsy taidenäyttely maalaukset kulttuuri uskonnot uskonto estetiikka nirvana enstaasi buddha mietiskely transitio-objekti transferenssi henkinen valaistuinen ylimaallinen transsendenttinen transsendenssi subjektiivinen kokemus prosessi elämys kielillä puhuminen henki puhuu täyttää ehtoollinen rituaali magia jooga uskonnolliset yhteisöt suomesa järjestöt karma dharma kahdksan pyöräinen

KEYWORDS:: Terveys allergia helsingin terveystarkastaja Helsinki helsingissä näyttelyt terveydenhoito kevät reaktiot allergiset allergain hoito kiinteistöt lastentarhat. siitepöy siitepölyallergia pölyallergia lastentarhojen tila kunto tiedotus altistaminen teveysvaikutukset remontti kunnostus puhdistus vaihtohetoiset hoidot herkistyminen herkistämishoito skandaali vastuuttomuus virastojen kunto kiinteistöjen kuntoisuus remonttitarva rako.fi net

1 kommentti:

Viestintä Kylväjä kirjoitti...

Kiitti tästä entrystä, Arhi. Siinäpä vähäksi aikaa monelaista märehtimistä meikäläiselle.